Luen itsenäisyydenajan Suomen "parhaaksi", v. 1992 äänestettyä kaunokirjallista teosta, Volter Kilven Alastalon Salissa. Olen lukenut sen ennenkin vuosikymmeniä sitten ja muistan siitä ennen kaikkea nautinnollisen kielen. Sama tunne edelleenkin, nyt jaksan keskittyä enemmän. Virkkeiden jatkuminen ja kuormittuminen vähän liian pitkälle, nykykielelle outojen sijojen ja ilmausten avulla on kieltämättä raskasta. Eihän kukaan näin puhu eikä varmaankaan ole koskaan puhunutkaan. Kilpi oli kieltänyt keksineensä uusia sanoja, mutta nykyihmiselle outoja ilmauksia on kuitenkin runsaasti.
Kilvestä ja Alastalon salissa-romaanista on aika paljon linkkejä netissä. Kilven kieltä ei käsittääkseni ole verkossa teoksina paitsi Project Gutenbergissä teos Kansallista itsetutkistelua , johon en ole vielä tutustunut. Jossakin nettilinkissä kerrottiin, että Kilven oma puheilmaisu oli hieman tunnustelevaa, epävarmaa. Luin myös kertomuskokoelman, jonka aihepiiri liittyy Alastalon saliin, Pitäjän pienempiä. Siinä oli kovasti liikuttaviakin kertomuksia pitäjän pienempien eläjien kohtaloista, jotka saivat jopa kyyneleet kihoamaan. Sama tapahtui myös pääromaania lukiessa useaan otteeseen. Aika ja ihmisen elämänkaari oli usein esillä. Kilpi oli ikämies romaaniaan kirjoittaessa ja pystyi katselemaan myös omaa elämäänsä tässä valossa, kaiken katoavaisuuden teemojen parissa.
Päähenkilöiden sosiaaliset suhteet kielen lisäksi ovat se tekijä, joka ottaa lukijan otteeseensa, vaikka tosin eräs kriitikko aikoinaan sanoi kirjailijaa epäsosiaaliseksi, mitä hän sillä mahtoi tarkoittaakaan.
Teos pohjautuu aika tavalla Kustavin pitäjän ja Kilven oman sukuhistorian tapahtumiin ja henkilöihin. Kustavissahan järjestetään joka kesä Kilpi-päivätkin. Sinne ei ole Kemiön saarelta liian pitkä matkakaan; minulla on pitäjässä tuttavakin, jonka talkootöitä olen käynyt joskus tekemässä. Hän on ekokylästä tuttu kaveri. Jos olen vapaana, ehkä lähden kirjallisuuspäiville ensi kesänä, nyt kun olen lukenut pääteoksen kunnolla. En silti voi väittää, että olen jaksanut lukea kaikki virkkeet sanasta sanaan, huomaan yhä hyppeleväni tekstissä kuten paha tapani on aina ollut.
Näillä nettisivuilla on mielestäni perehdytty hyvin Kilven ja Alastalon salissa- romaanin päähenkilöiden esikuvien taustoihin. Sieltä löytyy myös linkkejä edelleen, kuten tämä ja tämä. Erittäin valitettavasti usea linkki ei enää toimi, koska ne ovat olleet lehtien arkistoihin, jotka sittemmin on karsittu.
Kustavissa oli myös vuoden ajan Keuruun ekokylästä lähteneiden "protestanttien" yhteisö. Se oli vuokratiloissa ja olen käynyt talossa, jossa nyt toimii nuorten hoitokoti. Tilat ovat remontoidut ja hyvässä kunnossa.
Tuona aikana olin itse ekokylän puheenjohtaja ja tämä ns. Kiparluodon yhteisö perustui Keuruun paikan alkuvuosien monitahoisiin tapahtumiin, jossa oli mukana myös valtataistelua ja kysymyksiä yhteisön suunnasta ja linjasta. Tämän yhteisön ydin, oikeastaan vain pari ihmistä asuu nykyään Keuruulla, palasi sitten takaisin ja on monta vuotta toiminut Keuruun paikassa, omalla tavallaan, mikä ei minun mielestäni ole aina ollut hyväksi. Liikaa tietynlaista new-age hörhöilyä minun makuuni. Itse olisin halunnut olla kehittämässä taloudellisesti toimeen tulevaa yritystä, mutta se ei onnistunut silloin eikä ole onnistunut myöhemminkään.
Tuo kiehtova talonpoikaispurjehduksen aika on ollut merkittävää myös Kemiön saarella, joka täällä tosin on käsittääkseni kadonnut historian hämärään, koska sitä ei ole ollut ikuistamassa Kilven tasoista kirjailijaa. Taloushistorialle ja nousevalle kapitalismille talonpoikaispurjehdus on merkittävää aikaa. Siinä näkee esimerkiksi sen mitä nykyaikainen osakeyhtiö perismuodossaan merkitsee. Osakas on vastuussa vain sijoittamastaan pääomasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti