Ekokylän aamupuuro on vertaansa vailla. Se on tehty kokonaisista kaurasuurimoista (?). Ei ainakaan hiutaleista. Se keitetään edellisenä iltana ja laitetaan eristettyyn laatikkoon, jota voi kutsua heinälaatikoksi, vaikka siinä ei heinää olekaan vaan styroksi on eristeenä. Luulin, että se olisi ohraa. Maku on pehmeä ja tuntuisi, että siinä on maitoa mukana - vaikka ei olekaan. Sen kanssa on tarjolla monenlaisia siemeniä ja lisukkeita, hilloja, raparperia jne. Sillä pärjää pitkälle päivään. Muut ruoat eivät ehkä ole välttämättä kulinaarisuuden riemuvoittoja. Kasvipihvi maistuu yleensä pahville jne.
Hell´s kitchen kokki Ramsay, joka kävi vihastuttamassa meidät suomalaiset väheksymällä aiheettomasti karjalanpiirakoita, leipäjuustoa ja mämmiä sanoi, jossain haastattelussa, että mitä hän ei toivoisi tyttärilleen on, että heistä ei tulisi kasvisyöjiä eivätkä he naisi kokkeja. Kasvissyöjät voivat kyllä syödä oikeinkin täysipainoista ja maukasta ruokaa, jos näkevät vaivaa tarpeeksi, mutta monesti sellainen ruoka on mautonta mössöä.
Onhan minulla kylmälaukku. Ehkä voisin yrittää ruveta valmistamaan jotain vastaavaa puuroa siinä, jos vain oikeanlaisia suurimoita löytyy. Nykyinen luomukaurapuuro on kyllä hyvää, jos vertaa elovenaan, mutta ei se yhtä makoista ole kuin tuo kuvaamani puuro.
Kävelin Ekokylässä käydessäni tutut ulkoilupolut. Toisessa tuli vastaan siellä monesti tapaamani Irma, joka kysyi, enkö pelkää karhuja. Niitä on kuulemma alkanut esiintyä entistä enemmän, ja hän oli tosiaan hieman peloissaan ja halusi kävellä minun seurassani.
Hän kertoi, että nuorin velipoika oli kuollut alle viisikymppisenä pari vuotta sitten. Se pani taas mietteliääksi ja ajatukset elämän hauraudesta liikkeelle. Tunsin hyvin tuon elinvoimaisen miehen, joka ajoi isoa traktoriaan ja oli karjatilansa toimeikas isäntä. Hän oli myös hevosmies. Auttoi Ekokylää muutaman kerran minunkin aikanani. Nyt tila on myynnissä kuulemma. Hänen veljensäkin kuoli jokunen vuosi sitten ja hänkin oli tekemisissä alkuaikoina meidän kanssamme. Muistoja liittyy paljonkin häneenkin: Suuretsinnät kaverini löytämiseksi, joissa oli helikopterikin mukana. Hänen alihankintayrityksessään kävivät tyttöystäväni töissä vähän aikaa. Muistan hänen tuomansa suuren lahnasaaliin jne. Tuon perheen jäsenillä oli kaikilla sijoituslapsia hoidossaan.
Ekokylästä tuli mieleen hienoinen sääli taas niiden suurten haasteiden edessä mitä sillä aina on. Seinät ja katot rapistuvat ja meneillään on loputon korjausrakennusurakka, eikä tekijöitä ja rahaa ole helppo saada. Pellot ovat huonohkossa kunnossa. Vuokraviljelijä, jonka minä taisin sinne hankkia, on imenyt pelloista vain irti mitä on saanut kuten Jukolan Nahkapeitturi. Mutta minunkin jälkeeni sopimusta on silti uusittu, vaikka peltojen hoito on huonontunut. Ihmisiä on muuttanut ja muuttamassa pois. Väki vanhenee. Mutta silti siellä pärjätään päivästä päivään. Olavilla, joka on vanhentunut ja sairastunut, on edelleen hyviä yritelmiä menossa ja toivon sydämestäni, että hän ehtisi nähdä jotain menestystä, sillä hän jos kukaan sen ansaitsisi.
Ihmettelen, mikä on ihmisten motivaatio elää tuollaisessa yhteisössä. Yhdessä hieman normaalia enemmän eläminen, antaako se tarpeeksi? Tulevaisuuden rakentaminen? Toimivammat rakenteet ja säällinen toimeentulo ovat edelleen yhtä kaukana kuin yhteisöä aloittaessamme.
Minulla meni aikaa runsaasti yhden auton pakkaamiseen, kun ensin odotin arkipäivää, että saisin vaihdatettua pari palanutta lamppua. Kaikenlaista sälää löytyi auton täyttämiseen. Mukana oli mm. tuhansien rekileijojen rakennusmateriaalia. Myin muutamia rakennussarjoja Ruotsissa asuessani, ehkä materiaalikulut peittäen. Ehkäpä ryhdyn uudelleen samaan, kun konsepti on valmiina. Markkinointi vain puuttuu. Ehkä se voisi käydä sähköpostilla, vaikka sellainen mainoskirjeiden lähettely onkin lähellä roskapostia. Voisin ehkä myydä 30 leijan rakennusmateriaalin 30 €:lla. Se on voittanut jopa palkinnon leikkikalun suunnittelukilpailussa. Ajattelin, että mukaan voisi laittaa yhden valmiin leijan, jotta konkretia olisi selvä. Yhden tekemiseen menee ehkä 10 minuuttia ja se kyllä lentää korkealle. Tekemiseen tarvitaan vain sakset, teippiä ja niittari+ tietenkin minun materiaalini.
Jätin matkan varrella Marketta H:lle nettisivujen editorin tunnukset ja olen huomannut hänen jo kehittävän niitä edelleen. Mukana on paljon uusia kuvia mm. Pidän edelleenkin hänen kirjaansa erinomaisena ja urheana yrityksenä ymmärtää maailmaa ja matkustaa ekonomia-budjetilla kiitettävän maanläheisesti, mutta en tietenkään jaa hänen syvänvihreitä ekologisia näkemyksiään maailman tilasta ja ennenkaikkea menetelmistä päästä kestävämpään elämään. Ne ovat liian yksioikoisia ja pohjimmiltaan kauhistuttavia.
Vaikka itselläni on hieman perisyntimäinen käsitys siitä, että ihminen pystyy monenlaiseen kamaluuteen, kuten viime aikojen tapahtumat ovat taas kerran osoittaneet, en silti ole pessimisti vaan uskon, että on mahdollista välttyä pahimmista skenaarioista, mitä tulee esim. tähän ilmastonmuutokseen, joka tällä hetkellä on suurin uhkakuva. Uskon myös järjen voittoon ja materiaalisen ympäristön ohjaamisvaikutukseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti