Pottua ja kastiketta

Jos kysyttäisiin epäilyttävimpää tv-kokkia suomalaiselta kansanihmiseltä, se olisi epäilemättä Keith Floyd. Tosin tuskin häntä on kukaan tavallinen ihminen katsonut edes puolta aikaa yksiköstä das Ulb, joka oli mahdollisimman lyhyt aikayksikkö Saksan Demokraattisessa Tasavallassa. Se oli aika, joka meni radion sulkemiseen, kun Rakastettu Puoluejohtaja piti yhden rakastetuista puheistaan. Hyvin lyhyt aika siis.

Kokki joka sotkee kaikki mahdolliset aineet epämääräiseksi sotkuksi ja siemailee vielä viiniä kaiken päälle ON EPÄILYTTÄVÄ. Minun protestini suomalaisuutta vastaan on, että pidän tästä kokista. Itsekin sekoittelen ruokani aina lähes samalta maistuvaksi voimakkaaksi pöperöksi ja juon samalla punkkua. En käytä yhtä kalliita aineita vaan niitä, joita jääkaapista löytyy.

Minun teoriani on, että kun säilöttyjen kasvisten kuten paprikan ja kurkun liemeen on ihan varmasti lisätty fenoleja eli antioksidantteja pilaantumisen estämiseksi, olisi hullua kaataa nuo liemet pois. Niistä tulee oiva lisä patoihin. Voimakkaita myrkkyjä, jotka tuovat mieleen puunjalostusteollisuuden jäteliemet. Varsinkin suikalepaprikan jäännösliemi on hyvänmakuistakin.

Tänään kävin sienessä ja löysin vähän mutta hienoja sieniä. Tummentuvia kangastatteja ja pienen punikkitatin, pari kehnäsientä ja yhden kantarellin. Poimin periaatteessa vain madottomia sieniä. Muuten, epäilen kaupallisia sienenpoimijoita, varsinkin herkkutatin. Ne sienet ovat niin toukkien rakastamia, että kiusaus on liian suuri... Kangastatti on yksi suosikkejani. Se on usein madoton. Kehnäsieni liittyi ammoisiin häihini, n. 35 vuotta sitten. Sodankylän metsissä niitä oli. Ex-vaimoni laittoi niitä sienipiiraisiin. Nuori kehnäsieni muistuttaa hm. miehen ns. elintä, muisto sekin ammoin kadotetusta nuoruudesta. Nyt painovoima on melkein voittanut.

Ostin eilen päiväyksen ylittäneen sianlihasuikalepaketin. Ruoasta tuli hyvää, kun laitoin pataan kaikkea, mitä jääkaapista löytyi sekä sienisaaliini.

Kun hyvää uutta perunaa ei kaupasta löydy, sain tyytyä kokojyväriisiin. Peruna olisi ollut parempi. Muistelen ent. lankoa ja hänen pottua ja kastikettaan, joka on suomalaisten kansallisruoka. Ruskea kastike ja keitetyt perunat, leipää ja maitoa. Käyhän se niinkin. Mutta sama ruoka vuodesta toiseen, menee jo liian pitkälle. Ent. lanko hoitaa nyt yli viisikymppisenä iäkkäitä vanhempiaan, isäänsä ehkä viimeistä vuotta. Koskaan hän ei lähtenyt kotoa, kun lakitieteen opinnot eivät auenneet. Kun ei niin ei. Talossa ei ole mukavuuksia mutta on kaksi melkein vuoteeseen hoidettavaa vanhusta. Se on erilaista Suomea, ilman omaishoitajan tukea.

Muistelen hellyydellä kuinka ex.-lanko nimitti Kokki Kolmosen ja Vanamon kanssa työskennellyttä naiskokkia nimellä Senni Suttu. Hän uskalsi sekoitella aineksia aivan liian radikaalisti. Ex-anoppi taitaa sen sijaan katsoa innolla nuorta ja komeaa Jamie Oliveriakin. Anoppi osasi itsekin tuon sekoittelun taidon ja kävi vuosikaudet Tuorilan vanhainkodilla keittämässä, siinä samassa missä nyt Jouko Elevaara on tanssittanut puolta Suomea, hänkin jo vuosikymmeniä.

Argentiinalainen hanaviini, Capricorn Estates-punaviini oli nuorta ja notkeaa, ihan minun makuuni, yhtä hyvää kuin pullossa oleva, halpa El Copero.

Tänään aiemmin linkittämissäni netissä olevissa sienioppaissa ei löytynyt sitä sientä, mikä käytännössä oli ainoa lapsuusperheeni käyttämä: kangassieni. Pippurinen rousku, jota Sodankylässä esiintyi massoittain. Kelpasi suolasieneksi. Se taistelee ehkä karvalaukun eli karvarouskun kanssa Suomen suosituimman sienen tittelistä. Luonnonsienistä on kyse. Haastajia ovat ehkä haaparousku, ehkä kantarelli ja herkkutattikin. Kysyin Pro Mustarousku-bloginpitäjältä hänen suhtautumistaan tietoihin mustarouskun vaarallisuudesta. Kysyin vaikka tiesin. Ei meinaa mitään, oli vastaus, niinkuin pitääkin.