Työnimen kautta pääsin Valtsikan Piirtoheitin -verkkolehteen, jossa oli paljon tuttuja ajatuksia hieman systemaattisemmassa muodossa, mitä itsekin olen ajatellut. Siellä puntaroitiin blogien hyötyjä opetuksessa. Niitä on paljon. Konservatismi ja muutosvastarinta estää vain ottamasta vastaan näitä uusimpia mahdollisuuksia, jotka kyllä saattaisivat vähentää fyysisen opetuksen tarvetta, luennoille menemisen vaivaa jne.
Jossain toisaalla puhutaan kommentointien vähyydestä. Tuttuahan se on ainakin entisajan opiskelijalle. Ei uskallettu kysyä ja kommentoida. Luennoijaa kohtasivat arat katseet, ehkä hymyt ja tuppisuut. Ulkomaiset olivat vallankin ihmeissään. ehkä uusi polvi on oppinut kännykköjen myötä keskustelemaan, en tiedä, mutta epäilen ettei.
En ole mitenkään kiinnostunut henkilökohtaisesta fyysisestä kanssakäymisestä blogimaailmassa, siinä mielessä olen anti-ruumisti, mutta ajatusten tasolla toki. Yhteisöllisyyttä tulee kanssakäymisestä ja tutustumisesta henkilöön. Näkisin ainakin vanhemman väen kohdalla nettikurssin yhdeksi mahdollisuudeksi luoda ryhmähenkeä. Me olemme jäykkiä ja muodollisia.
Kun blogiryhmät tulevat aikanaan, toivon että niissä on ryhmittymisen mahdollisuuksia. Ei toisensa poissulkevia tietenkään. Mutta sinänsä sekään ei ole edellytys kotoisuuden syntymiselle.
Kirjailijat, muut kulttuurihenkilöt, valokuvaajat ja kaikki sanataiteilijat pitävät yhtä ja linkittävät toisiinsa. Minä ainakin heijaan heitä ja pidän kulttuuriblogeja jo nyt hirveän antoisina. Puutarhablogeja on syntynyt ja tykkään niistäkin. Ärsyttämään tarkoitetut ovat valopilkkuja. Sitten on renessanssihahmoja, joilta syntyy kaikenlaista mahdollista. Lehti-ihmisiä ja asiatekstejä kirjoittaviakin on ilahduttavasti mukana. Sitten on hätähuutoja, jotka kertovat pulassa olevista ihmisistä, joilla on harvinainen itseilmaisun lahja.
Impulsiivinen maalainen
Aina kun hommat kökköää olen kommentoimassa muita. Nytkin olin jättämässä kommenttia blogiin jossa valitettiin kommentoinnin vähäisyyttä, mutta sinnepä ei saanutkaan jättää kommenttia muut kuin bloggeriin kirjautuneet, hehheh. Ihan oikeasti minua kiinnostaa verkon mahdollistama kirjoittamalla jammailu. Siis muusikothan sitä voivat tehdä, tauoilla ne voivat luritella vähemmän vakavasti, mutta kirjoittamalla jammailu on tullut mahdolliseksi vasta intertötin myötä. No niin, anteeksi että vein aikaasi. http://k.ellila.vuodatus.net/
VastaaPoista"...kommentointien vähyydestä. Tuttuahan se on ainakin entisajan opiskelijalle. Ei uskallettu kysyä ja kommentoida. Luennoijaa kohtasivat arat katseet, ehkä hymyt ja tuppisuut."
VastaaPoistaNäinhän se oli ja on edelleen. Harvassa ovat ne immeiset luennoilla, koulutuksissa ja yleisötapahtumissa, jotka kaikkien kuullen uskaltautuvat asioita kysymään. Vasta tilaisuuden jälkeen vuolaasti kaverin kanssa jutellaan asiasta. Toista se on esim. keskieurooppalaisessa kulttuurissa, missä oikein odotetaan, jotta esitys keskeytetään kommentein ja puhutaan toisen puheen päälle.
Kirsti, jos viittaa blogiini, laita ihmeessä tekstisi tänne (jos Maalainen sen sallii). Poistin aikoinani anonyymikommentointimahdollisuuden, koska välillä tuli "liikaa lunta tupaan" anonymiteetin suojissa.
Juu marleena, sinun blogiisi viittasin, mutta ei se asia niin ihmeellinen ollut, jotain verkkokirjoittamisen vuorovaikutuksellisuudesta varmaan.
VastaaPoistaOpiskelin muuten 2000 luvun alussa psykologiaa ja kiinnitin huomiota siihen, että kun sata opiskelijaa istui salissa ja niistä 90 oli tyttöjä ja 10 oli poikia, niin puheenvuoroissa suhde oli toisinpäin, eli ne kymmenen poikaa käyttivät puheenvuoroista noin 90 prosenttia ja se oli kyllä jokseenkin masentava havainto. Ainoat naispuoliset äänessäolijat olivat kaltaisiani iän parkkiinnuttamia raakkuja ja sitten oli tietysti jokunen oikein pelottavan terävä nuori nainen. Mutta ehkä se ei ole niin kaikkalla, eikä varmaan olekaan. Tosin tuo mitä sanoit on kyllä huolestuttavaa. Että eikö täällä pohjantähden alla mikään tosiaankaan muutu.
http://k.ellila.vuodatus.net/
Kirjailija K.Ellilä. Kiitos kommentistasi. Voisimmeko miettiä jonkinlaisen verkoston rakentamista.
VastaaPoistaVerkosto syntyy jo toisiinsa linkittämisestä, ktso esim. vaasalaisia- blogissa, jossa sitä on mietitty.
Verkostot syntyvät myös itsestään ja kysymys onkin kannattaako sitä edes yrittää. Tuleva blogilistan ryhmät, Samikilta saamani tiedon mukaan, ajaa samaa asiaa. Mutta kuitenkin heitän kysymyksen.
Kutistun rusinaksi aina kun minua kutsutaan kirjailijaksi. Mutta siis juu, uskon itse aika paljon siihen, että verkostot rakentuvat ihmisten sympatioiden mukaan, siis suht spontaanisti. Tosin itse yritän kommentoida myös blogeja joita en välttämättä erityisesti sympatiseeraa, ainakaan siinä mielessä että olisin samaa mieltä kirjoittajan kanssa. Väitän siis vastaan tai ainakin esitän huomautuksia ja sitten harmittaa kun toinen ei sano mitään. Tuntuu että hukkaan meni sekin hyvä kommentti. Verkoston rakentaminen on aika demokraattista touhua, jokainen voi itse tykönään ryhtyä verkostoitumaan, sitähän tämäkin on kun täällä nyt höpisen, vaikka tärkeämpääkin tehtävää saattaisi kyllä olla. Tai ehkei kuitenkaan.
VastaaPoistaK. Ellilä