Kulttuuria

Kuva kuuluu olevan luennoijan väitöstilaisuudesta.

Eilen Aineen taidemuseon luentosarjassa oli vuorossa Sisko Ylimartimon esitelmä fantasiasta. Olen nimen kuullut, mutta en juuri muuta. Hän osoittautui kohta eläkkeelle jääväksi Lapin ja Oulun yliopistojen dosentiksi, joka muutama vuosi sitten on väitellyt tohtoriksi HC Andersenista.

Luennossa joka tukeutui Power Pointiin, en paheksu PP:ia ollenkaan, hän esitti (minulle uuden) teorian, fantasian suhteesta aikaan. Se olisi voinut olla iskevämmin esitetty. En tosin saanut selville, mihin tuo teoria perustui, mielenkiintoista oli jos se olisi ollut luennoijan oma. Hän painotti, että toki todellisuudessa asiat menevät limittäin ja lomittain, mutta että on kaksi pääsuuntausta. Toinen keskittyy sisältöön ja toinen muotoon. Edellisestä on esimerkkinä Platon ja jälkimmäisestä Aristoteles, vai oliko se päinvastoin, näin minä sen käsitin. Minulla taitavat käsitteet mennä sekaisin. Olisi pitänyt tehdä muistiinpanoja. Eihän esim. Aristoteles ja Platon olleet ajallisesti etäisiä vaan toinen oli toisen oppilas, kummin päin se menikään, mielestäni Platon Aristoteleen.

Kuitenkin tuo jaottelu oli kiinnostavaa. Romanttinen sisältöön meneminen on tyypillistä usein vuosisadan vaihteelle, kuten oli millenismi tämän vuosituhannen alussa.

Modernismi ei ollut kiinnostunut sisällöstä kun sen sijaan postmodernismi on.

Ylimartimo kertoi sitten fantasiasta eräiden tutkijoiden perusteella ja tarkasteltiin kolmea taideteosta, jotka kaikki ovat Aineen kokoelmissa, sekin nimi oli minulle uusi, lappilainen taiteilija kumminkin, jonka teoksissa on paljon viittauksia. Yleisökin pääsi lopulta osallistumaan, minäkin sanoin sanani ja kerroin mitä kuvat toivat mieleeni.

Olen joskus miettinyt, että mitähän mahtaa olla termi intertekstuaalisuus sovellettuna kuvataiteisiin, sitähän sielläkin on ja varsinkin postmodernismissa. Samaa termiä voidaan kuulemma käyttää, mutta myös intervisuaalisuus. Hyvä.

Tornion kulttuuritahto, mitä tulee kulttuuritilaisuuksiin, olisi taas näyttänyt huonolta, jos yleisössä ei olisi ollut aika montaa sievää lukiolaistyttöä, jotka varmaan heidän opettajansa oli rekrytoinut paikalle.

Naispuoliset henkilöt ovat yleensäkin kulttuurin kantajia, eivät vain keski-ikäiset rouvashenkilöt. Se näkyi myös itsenäisyysjuhlassa Perä-Pohjolan opistolla. Se oli musiikki- ja kuorovoittoinen, yleisöäkin oli melkein sali täynnä. Oli kolme kuoroa, yhdessä oli myös miehiä. Kuorot olivat lavalla istumassa ja esiintyivät limittäin ja lomittain sekä yhdessä. Johtajana oli kaikissa sama nainen, joka huhtoi hienosti lavalla.

Hienoja esityksiä, joissa väkisinkin taas pusertui kyynel silmänurkkaan. Onneksi istuin perimmäisenä. Kaikki kuorot olivat hyviä. Nuorin kuoro koostui koulutytöistä, jotka tietenkin olivat sieviä ja esiintyivät söpösti.

Ehkä tuo lavalla näkyvä ihmisen kehitys nuoresta keski-ikäiseksi ja vanhaksikin toi lisää liikuttavuutta. En voi sille mitään että pohjimmaltani olen vanha, tunteellinen hölmö.

Juhlapuheen piti Tytti Isohookana-Asunmaa, jota kuulin ensimmäistä kertaa luonnossa. Mieleen tuli Liehuva Liekinvarsi, jonka luonnehdinta ministeritoveristaan ei ollut mairitteleva.

Kolmas kulttuuriasia on, että näin Meri-Lapin Helmessä, joka on Pohjolan Sanomien ilmaisjakelulehti, jutun torniolaisesta bloggaajasta. Vaikka juttu oli kovin ylimalkainen, se täytti koko sivun kuvineen, kuva vei leijonanosan. Ilkka Pakarinen-niminen mies pitää Yelling Rosa kotisivua ja blogia. Hän on kuva- ja sanataiteen harrastaja, entinen kulttuurisihteeri. Sivuilla on mm. musiikkia ja ilmaisia ladattavia sähköisiä kortteja. Vilkaisin sivuja äsken ja aion tutustua paremmin. Siinä on ensimmäinen varteen otettava bloggaaja Torniosta, jonka olen havainnut. En mene suinkaan arvostelemaan positiivisesti tai negatiivisesti ihmistä, johon voi törmätä luonnossakin.