![]() |
| En ole vielä ehtinyt tutustua suomalaisen Antti Heikkilän sivuihin. |
Oli jo aika kylmä pyörälenkillä. Vaikka olin melko hyvin pukeutunut, sekään ei riittänyt. Pystyn kyllä petraamaan. Olen jo reilun viikon ajan avustanut joka päivä ja tahti jatkuu. Ilmoittauduin myös SPR:n kursseille Kemiin, saapa auto käyttöä. Tapasin monia uusia avustettavia ja olin jopa Taidemuseolla saduttamassa. Monen avustettavan kanssa on jo pitkä tuttavuus, he ovat kiitollisia ja avustamiset ovat antoisia.
Painoni ei ole viikkoon pudonnut, mutta ei ole noussutkaan. Olen kyllä syönyt reilusti, mutta en leipää ja muita tärkkelystuotteita enkä sokeroituja asioita. Huomaan kyllä että mediassa puhutaan vääriä tietoja vähähiilarisuudesta. Minä ainakin syön paljon kasviksia. Sain annettua kaikki kuivatuotteet ja puolukkahillot naapurille, joka tuli iloiseksi. Sinänsä kunnon tuotteita, vaikka itse pidän niitä nyt myrkkyinä.
En ole ehtinyt edes tutustua alan nettitarjontaan, mutta sen aika tulee. Minusta tuo lääkäri Heikkilän blogi vaikutti inhimilliseltä ja kiinnostavalta. Veteraaniurheilija Christerin blogi ei ole yhtä hyvä. Tosin en ole sitäkään lukenut, kun en seurannut sitä silloin kun Christerin suositukset muuttuivat vähähiilarisuuteen.
Ruotsalaiset lääkärit Eenfeldt ja Dahlberg ovat myös tutustumatta, vaikka Eenfeldtin kirjan luin ja pidin siitä kovasti.
Ostin K-Marketista halvan pokkarikameran, jossa on tavalliset paristot. HP:n kamera olisi kunnossa, akku ei enää lataudu ja uusi maksaisi n. 18 € ja se olisi tilattava. Sen kestosta ei ole varmuutta. Uusi kamera maksoi vain 50 € ja se on paljon HP:tä tehokkaampi.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti