9.10.11
Hulluksi tullut laskuri
En tiedä mikä nyt on merrassa, mutta toista blogiani ja tätä vanhaa Maalaista klikataan kuin hulluna. Uusi käyttöliittymä on kyllä dynaaminen ja tuo oikeutta, mutta jossakin täytyy olla vikaa.
Maalaisella on kyllä perinteitä. Lähdin mukaan bloggaamiseen jo silloin, kun Suomen blogilista merkitsi jotain, olin alle kolmassadas kirjautuja. En ollut mitenkään hupulla, mutta paljon mielenkiintoista bloggaamiseen ja henkilöihinkin liittyi, paljon muistoja on. Tallennin turhautunutta elämääni nettipäiväkirjaan, mutta omasta mielestäni olin kuitenkin analyyttinen. Oli ekoyhteisökokemuksia, oli työtä mielisairaalassa, jossa piti olla sordiino päällä. Olisin voinut kirjoittaa todella rankasti. Muutin sitten Kemiönsaarelle ja kirjoitin kokemuksiani sieltä, ruotsinkieliseltä alueelta ja projektielämästä. Opettajataustani oli mukana kun opiskelin netin ihmeellisyyksiä ja kirjoitin niistäkin. Muistelin elämääni, lapsuuttani Lapissa ja aikaa maahanmuuttajana Ruotsissa. Ehkä joskus tulee aika kirjoittaa kaikesta fiktiivisesti.
Sitten tuli pierni pyrähdys maahanmuuttajaopettajana pienen, alipalkkoja maksavan firman töissä. Kovat mutta opettavaiset kokemukset suomea opiskelevista siirtolaisista. Seksin tähden tänne tulleet tytöt olivat säälittäviä toisaalta, mutta toisaalta venäläisyys on malka suomalaisen silmässä, siitä ei pääse mihinkään. Suuri ja kirjava naapuri, jolle English Russia -blogi tekee oikeutta.
Minua rupesi kismittämään tuo opetusmaailma, se että siinä rahastetaan veronmaksajaa, tehdään työtä silmälaput silmillä, tehottomasti ja junnaamalla. On olemassa toinenkin maailma, verkossa on jo rikas kulttuurianti. Olisi mahdollista tehdä työtä tällä vuosituhannella. Minua paljolti ärsyttää koko Suomen opettajisto, viranomaiset, tutkijat, bloginkirjoittajat... Konservatiivista paskasakkia toiosaalta, vaikka on tietysti muutakin. Elämmehän kaikki niissä puitteissa, mitkä meille on suotu.
Aloin väsätä Oppitoria. Siitä on tullut melkoinen Kalevala, josta olen ylpeä. Vaikka tuo blogini ponnahtaminen yhdeksi Suomen käydyimmistä blogeista, yli 4000 latausta parhaana päivänä viime viikolla, TEKNISEKSI VIAKSI JA EREHDYKSEKSI, en siitä välitä.
Oppitorilla, jota sivumennen sanottuna en olisi ristinyt siksi, koska Tieturilla on samanniminen, riutuvaa elämää viettävä sivusto, on myös oma lehtensä, Google Readerin jaetut otsikot, jota teen omaksi ilokseni muutaman minuutin päivässä. Silti se saattaa olla parempi lehti kuin Seura. En tiedä onko sillä kovinkaan monta lukijaa.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti