3.9.11

A-laagi


Surahammarin keskustan on valloittanut alkoholistien iloinen joukko. Olimme kirjaston tienoilla odottamassa ruoan valmistumista, tytär tekee hyvää ruokaa. Pojat ovat jo niin isoja, että toisella oli rullalauta ja toisella rullaluistimet.

Keskustassa on vain Konsumin kauppa. Kyllä siinä porukkaa käy, mutta kylän laitamalla, ohitustien varrella on Willy´s, edullisten tavaroiden ketju.

En juuri tunne ihmisiä naamaltaan, tuskin ehdin oppia monta silloin ennenkään. Yksi entinen pihan pikkutyttö oli kasvanut isoksi ja kulki Super-Erikin kanssa. Ison miehen jolla oli supermiehen puku, rastaletit ja kori käsivarrella. En oikein ymmärtänyt mitä hän teki, mutta iloa hän tuotti aalaakille ja muillekin.

Tänään keskustassa on rokkikonsertti, ehkä vävy on sinne mennytkin, koska ei ole kotona. Tytär on lähtenyt ajamaan junia ja pojat katsovat telkkaa ja minä koetan tehdä sanalistaa. Siihen tulee nyt lisäksi aika paljon sanoja Urbaanista sanakirjasta, oikea aarreaitta sekin. Maahanmuuttajalle tosin hankala, koska sanjoilla ei ole jyvitystä. Mistä hän tietää sanojen relevanssista. Yritän poimia nokkatuntumalla sieltä joukon käyttökelpoisia sanoja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti