Mustaparran saaristo

Olin ensimmäisessä Mustaparta-tapahtumassa, joka oli Iisakki Mustaparran kotisaarella Oravaisensaaressa Vojakkalan kylässä, toistakymmentä kilometriä Torniosta pohjoiseen. Ensimmäinen näytös oli ilmainen, väkeä oli aika paljon.

Oikein mukava tapahtuma aidossa ympäristössä, näyttelijät karismaattisia harrastelijoita. Oli vähän kostea ilma, tapahtuma oli heinäniityllä. Henkilöt esiteltiin mukavasti draaman keinoin.

Lopuksi Vojakkalan nuorisoseurantalossa oli ohjelmaa, musisointia Bellman-hengessä, Bellman oli Mustaparran aikalainen. Eräs mies kertoi innostavasti Oravaisensaaren historiasta, mm. mistä nimet tulevat. Ostin savustettua Kukkolankosken siikaa.

Minusta oikeastaan liikuttavinta tuli, kun seisoskelin kuuntelemassa lisäohjelmaa; suurin joukko ei jäänyt sitä kuuntelemaan vaan ajoi pois: Vieressä oli tavallinen perhe, vanha kookas pappa, isä ja äiti ja nuori tyttö: Mustaparran sukua, nimellisiäkin ilmeisesti. Oletin että he olivat suoraan tuon sankarin jälkeläisiä, josta näytelmäkin oli tehty. Oikeat Mustaparrat ja heitä näyttelevät kohtasivat.



II Näytös oli Hellälän niemessä Torniojoen suulla. Siellä on tapahtunut Torniojoen sorteeraus eli uitetun puutavaran lajittelu, joka on täytynyt olla melko mittavaa. Jäljellä on avointa kenttää, joitakin rakennuksia. Laaja joki taustalla. Haaparannan asutus on jo siihen mennessä loppunut. Rantapuskikon takana on liikuntakeskus, jossa talvella on ladut, kesällä en ole siellä käynytkään. Tornion ja Haaparannan siluetti pohjoisessa. Pohjoiseen päin on keinotekoinen saari, jossa on Hollywood-tyylisiä luksustaloja. Minulle on pari kertaa ruvennut juttelemaan eräs mies, joka kertoi sen olevan Hanhirovan tekemä saari, joka "lopetti siian nousun Suomen puolella". Hanhirovan perheellä on Havator-yritys, joka on kaikessa rakentamisessa mukana.

Minusta tuntuu, että suurin osa näyttelijöistä ja yleisöstäkin oli Ruotsin puolelta. Suomalaiset ovat harvoin kaksikielisiä, mutta Ruotsin torniolaaksolaiset ovat. Suomenkieli oli mukavasti vanhanaikaista. Näyttelijät repikoivat vuoroin meän kielellä vuoroin ruotsiksi.

Näytelmään tai oikeastaan kuvaelmiin oli keksitty muutakin kuin mitä kirjassa oli. Paikalla kävi mm. Anders Chydenius tulevaisuudesta moikkaamassa vielä nuorta Iisakki Mustapartaa. Mukaan oli keksitty buskis-huumoria, joka tietysti meitä yleisöä nauratti.

Pohjolan Sanomien juttu tästä osasta. Siinä kerrotaan viitteellisesti mm. kuninkaan kiven paljastuksesta. Kivi oli tehty Kustaa III:n kunniaksi. Oikea kivi on edelleen nähtävissä Haaparannasta etelään menevän tien varrella Keräsjoen kohdalla.

III Näytös oli Röyttän satamassa, aidossa satamamiljöössä, pilvetön taivas, tuulimyllyt pyörivät majesteettisina. Röyttässä on siniseksi maalattu Outokummun jaloterästehdas, aivan uskomattoman suuri kolossi.

Seurue onnistui dramatisoimaan viitteellisesti Mustaparran äijin, eli Iisakin isoisän seikkailun Venäjän sodassa, missä hän haavoittui nivusiin, myytiin orjaksi ja joutui Roxannen haaremiin orjaksi ja rakastajaksi. Se oli värikylläinen tarina, joka kerrottiin aistillisen itämaisen tanssin pyörteissä. Mainio tyyppi tuo vanha Iisakki. Olen lukenut Hederydin kirjan, tuskin yleisöstä kuin pieni osa.

Iisakki itse, komea nuorimies ja Elna, ihana porvaristyttö, jolla on kauhea äiti, olivat rakkauskohtauksessa. Mistä niitä kauheita akkoja syntyy, kun tytär on niin soma. Äiti yllätti nuoret, mutta he eivät sallineet itseään hunsattavan.

Yhdessä kohtauksessa Iisakki ja Bonsdorf, oululainen kauppias tekivät sopimuksen Seskarön saarella asuvan tervanpolttajan ja timperin kanssa kaivan rakentamisesta ja tervalastin polttamisesta. (Minun oma esi-isäni oli oululainen tervaporvari, joka hukkuikin eräällä matkalla, minulla on jossakin tietoja siitä, vuosilukukin.)

Seskarö eli Seittenkaari on suuri saariryhmä Haaparannan saaristossa, sinne vie silta. Näytelmä jatkuu siellä huomenna. Jos ei sada, ajan skootterilla. Sinne olisi myös mahdollisuus matkata perinnelaivalla, kemiläisellä Katariinalla, mutta en taida sitä tehdä. Satamassa oli suuria purjealuksia, ne purjehtivat sinne regattana.



IV Näytös loppui juuri Seittenkarissa eli Seittenkaaressa, olen kuullut Seskarö:tä kutsuttavan jopa Seiskariksi. Se on ikivanha sahayhdyskunta, jossa oli hetken aikaa hiljaista sillä rintamalla. Nyt siellä on kuulemma taas toimiva saha. Seskarön kapinasta olen kuullut puhuttavan. Tie sinne oli suuri nautinto ajaa skootterilla, kun pääsi pois vilkkaasti liikennöidyltä E 4:ltä. Viimeisiä päiviä ehkä kun hiekka tuoksuu kesältä. Pian alkavat syyssateet ja tuulet ja paratiisilta nyt tuntuva saari on kylmä ja kolkko asua.

Mukavan näköisessä uimalahdessa oli paljon ihmisiä kokoontuneena. Perinnelaiva Katariina ja ranta sen edessä oli näyttämönä. Näyteltiin tervanpolttoa, oli noita-akka, Krogforsin Kajsa, joka noitavoimillaan sai palamaan syttyneen haudan sammumaan. Oli viranomaisten suorittama laivan takavarikko. Näytökset ovat lyhyitä ja kertojalla on osuutensa.

Paikalla oli myös Olof Hederyd, jonkia kynästä dramatisoitu kirja on lähtenyt. Hän on jo iäkäs. Vaikka näytelmän kanssa on tehty suuri ja hyvä työ, yksi hauras vanha mies on kynällään luonut seikkailut, jotka kirjassa tuntuvat elävimmiltä.

Jos olisin hoksannut ottaa kirjan tai lukulaitteen, olisin jäänyt saarelle väliajaksi. Nyt en uskonut millään saavani aikaa kulumaan ja ajoin kotiin 30 km:n päähän. Illalla on Settenkarin työväentalolla vielä esitys, johon minulla on lippu. Jos ilma pysyy hyvänä taidan ajaa vielä skootterilla sinne. Pian se joutuu talviteloille sekin. Kylmällä ilmalla sen ajaminen on lähinnä rangaistus.

Nyt olimme Ruotsin puolella ja ajattelin kielisuhteita. Tavalliset suomalaiset eivät ymmärrä ruotsia, repliikkejä oli ruotsiksi ehkä enemmistö. Ei suinkaan käännetty vaan jatkettiin sujuvasti toisella kielellä kuten usein suomenruotsalaisella Turunmaallakin, missä ennen asuin. Yleisö näytti enemmistöltään ruotsalaiselta vaikka mistä sen päällepäin näkee, vaikka usein kuvitteleekin. Ruotsalaiset ovat usein vähän kuin sileämpiä kuin me.



V Näytös tapahtui Tukhokmassa kuuluisassa Den Gyldene Freden -ravintolassa. Ravintola on edelleenkin olemassa, mielestäni sen edessä on Evert Tauben patsas. Hyvin laulavia kypsiä naisia ja yksi mies. He esittivät Bellmania ja hänen laulujaan. Osin viitteellisesti esitettiin miehistön pidätys ja laivan takavarikko lasteineen. Paljon burleskia huumoria.

Ajelin Seskarön kapeita katuja ja kujia. Hieno saarimiljöö. Kotiin ajaessa aurinko laski ja täysikuu mollotti taivaalla. Välillä oli kylmempiä välillä lämpimämpiä kohtia: alavilla mailla hallanvaara. Saaristotie iltahämyssä oli todellinen elämys, joka voitti näytelmän.

VI osassa, kuten kyllä muissakin oli tosiaan käytetty hyvin tilaa hyväksi ja tuotu esiin upeaa saaristoa. Mustaparran ja Bonsdorffin miehistö tuli laivalla Tukholmasta. Ella-alus oli takavarikoitu ja he saivat tyytyä kemiläiseen Katariina -laivaan, joka tavallisesti on Kemin sisäsatamassa kahvila-aluksena. Itse Ella-neiti saapui häihinsä kirkkoveneellä.

Muutenkin Nikkalan laituri, johon suuretkin laivat pääsevät, oli ihanteellinen paikka pitää teatterijuhlat, sääkin suosi. Ihmisiä oli paljon. Samalla vietettiin markkinoita rantamöljällä. Ostin hyvää suomalaista leipää.

Ympäristö oli onnistunut, näyttelijät suoriutuivat hyvin. Pidettiin oikeudenkäynti ja lopulta Ellan ja Iisakin häät. Talonpoikien eli böndereitten ja Tornoon porvaristo sopivat siinä kuin liiton, vihamiehet puristivat käsiä. Näytös päättyi tanssiin, johon näyttelijät hakivat kumppaneita yleisöstä.

Mielestäni näytelmä onnistui hyvin tuomaan esille Perämeren saaristoa myös matkailukohteena, mikä oli koko projektin päätarkoitus hauskanpitämisen ja hyvin syömisen ja juomisen sekä musisoinnin ohessa. Oli hieno idea viedä näytökset eri puolille tätä kaunista seutua.

Se oli myös hyvä esimerkki käytännön yhteistyöstä kahden maan välillä, mikä saattaa välillä unohtua, kun byrokratian pyörät pyörivät niin hitaasti. Kotiin ajaessani kaupunkien välinen tyhjä tila yhä ammotti. Tapahtumatori on kohta valmis. Siellä seisoo myös yksi moderni aitta. Ruoho vihertää pengerryksissä. Nyt odotetaan että, Ruotsikin toimii  ja rakentaa oman osuutensa.

Keitä tästä sarjasta jäi mieleen. Kaikki olivat toki hyviä, mutta kuninkaallista käskynhaltijaa näytellyt mies oli yliveto. Hänen ruotsinsa ja nariseva intonaationsa olivat niin erikoista ja ulkomuoto sopi täsmällisesti kokonaisuuteen. Oikein Överheten personifioituna.

Mustaparran äiji oli tietysti myös yliveto puskahuunmorin edustaja. Suomenkielinen kertoja oli söpö ja osasi meän kieltä. Neiti Ella tietenkin vetosi raikkaalla kauneudellaan.