Juhannuksen aikana ruokani alkoi muistuttaa kullankaivajien ruokaa, joka taisi olla nimeltään iljetys. Ensi innostuksen jälkeen kuivalihakeitto alkoi jo iljettää, vieläkin lientä on pari litraa. Lastenlasten jäljiltä oli jääkaapissa mm. kylmiä makaroneja, kaapissa oli purkki säilykelihaa. Lopulta tein kaikesta iljetystä muistuttavan ruokalajin. Oli kaikenlaista muutakin vieraiden jäljiltä.
En tänäänkään vielä mennyt oikeasti kauppaan vaan lähdin moporetkelle. Lämmin ilma harhautti pukeutumaan kevyesti ja pian palelin. Ajoin Kemijoen läntistä rantaa Tervolaan asti, jossa huomasin että keskusta olikin itärannalla, jonne päästiin komeaa siltaa. Tuskin pysyin pystyssä pitkän ajomatkan jälkeen, olin kyllä pysähtynyt ja nauttinutkin keskikesän kukkaloistosta, esille vilahtavasta komeasta joesta ja kulttuurimaisemasta.
Tervolassa oli kaksi puukirkkoa. Suuri kirkkokin oli hirsinen ja vaikuttava sisältä ja ulkoa, pieni kirkkokin, joka on 1600-luvulta, oli auki. Molemmat olivat käynnin väärtejä. Hautausmaalla muistutettiin M. A. Castrenista, Tervolan suuresta pojasta. Jos olisin tiennyt että Erno Paasilinnakin on haudattu Tervolan kirkkomaalle, olisin hakenut haudan. Ajattelin kyllä, että hänen vanhempansa ovat siellä. Näin sattumalta hautakiven jossa luki ylikonstaapeli Uurasmaa. Siinä oli Tuulikki Soinin isä, jota hän kirjoissaan kuvaa empaattisesti. Siis Tuulikki Soinikin on yksi Varejoen kirjailijoita, ainakin hänen isänsä on Tervolaan haudattu. Soinin Petsamo-kirjat ovat oikein hyviä. Kälkäjän tiesin, hän on oikeastaan uusi löytö minulle. Paasilinnoista tietysti tiedän, olen lukenut paljon Ernoa ja hänen toimittamiaan matka- ja Lappi-aiheisia komeita teoksia, joitan on hyllyssänikin. Hänen omaelämänkertansakin minulla on.
Itse Erno teki elämänsä loppupuolella pitkiä pyöräretkiä, en jaksa sellaisille lähteä.
Ajoin Varejoelle pitkää ja aution näköistä tietä, en lähtenyt hekemaan Paasilinnojen taloa, mutta näin Varejoen koulun, jonka vieressä oli kivikautisten asuinpaikkojen jälkiä. Paikalle oli rakennettu kivikautiseen tyyliin pari rakennelmaa, tosin alkuperäisiä suurempia. Lähellä oli myös ortodoksinen tsasouna, jossa Erno oli siunattu haudan lepoon, kun Tervolan kirkkoherra oli kieltänyt kirkon käytön, kun Paasilinna oli kirjoittanut niin rumasti kirkosta. Luin tämän äsken netistä ja muistankin toki lukeneeni siitä ennenkin. Minulle Arto Paasilinna ei ole vielä auennut. Olen kyllä lukenut Eino Leinon hänestä kirjoittaman elämänkerran, joka on myös hyllyssä.
Sihtuuna, mikä nimi. Sigtuunassa olin jo käynytkin Sveanmaan muinaisessa pääkaupungissa, jonka karjalaiset joskus hävittivät. Viivasuora soratie, jota traktori oli lanaamassa. Matkalla pilkotti paikoin niittyjä. Tieltä käsin ainakin kaikki oli yhä erämaata, mitä se sitten on ollut, kun paikoille on tuotu sotien jälkeen petsamolaisia asutustilallisia.
Tornion rajalla alkoi kestopäällyste ja oikeastaan asutuskin. Ajoin muutaman Tornion kylän läpi, missä en ollutkaan käynyt. Paluumatkalla en enää palellut, sillä söin Tervolassa ison pitsan ja ostin kirpparilta tukevan puuvillaisen hupparin 1,50 €:lla ja lämpenin kävellessäni hautausmaalla. Nesteellä join sikamaisen kalliin ja huonon kahvin ja söin rasvaisen munkin. Vieressä olisi ollut paikka, jossa mainostettiin munkkikahveja 0,50 €:lla.
Matkaan meni koko päivä. Äijiä istui alakerran naapurin terassilla kuumissaan, kerroin että olin palellut koko päivän.
Kun moposta kuitenkin joutuu maksamaan jo vakuutuksesta n. 150 €:oa, pitää sitä vähän käyttää. Tämän päivän matka oli vähän liian pitkä. Jos huomenna lähden, pukeudun ainakin lämpimästi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti