1.1.11

Uusi vuosi

Pomorit

Ikkunastani näen junan menevän. Matkustajajuna menee ehkä kerran (tai pari) pohjoiseen ja kerran etelään. Tiehöylä tiellä, toivottavasti on tullut lunta. Torniossa ei sitä ole vielä liikaa, potkukelkan jalakset tarvitsisivat lisää luistaakseen. En ole viitsinyt pyöräillä talvella, minua vanhemmat naapurin ukot sitä kyllä tekevät. Jospa saisin uuden pyöräni takuusta, niin yrittäisin. Se on ollut matkalla Tampereella jo kolme kuukautta, eikä mitään kuulu. Nastarengas-pyörästäni pitäisi kiristää laakerit, jotta sillä hirviäisi ajaa. Tänä talvena saattaa hiihtäminen jäädä akillesjänteen takia. Nyt on jäällä jo näkynyt muutama hiihtäjä ja paljon moottorikelkkoja. Kun päivät pitenevät joen jäästä tulee kutsuva, mutta tänä talvena ehkä se ei minulle käy. Ehkä minusta kuitenkin tulee vielä kalua, sillä olen käynyt hoidossa ja saanut ohjeita mm. akillesjänteen venyttelemiseksi. Jos se ei tokene, sitten tulee ehkä leikkaus.

Survival-kirjaa en voi ottaa todesta, se on niin tosikko, mutta tuhansien omien kirjojen lisäksi lainasin kirjastostakin, jonka hyllyt pursuavat uutuuksia. Yksi oli todellinen lukuelämys. Tiedätkö mitä ovat pomorit. Luin pomoreista kertovan valokuvakirjan, sekä kuvat että teksti olivat täysiosumia. Se oli Ruotsissa julkaistu teos, nyt suomennettu. Kuvaaja oli täältä.

Törmäsin nimitykseen tutustuessani Petsamo-kirjallisuuteen. Pomorit olivat ja ovat tiettömän pohjoisen rannikon, Ehkäpä lähinnä Vienanmeren venäläisasukkaita, joilla oli laajaa kauppaa mm. Norjan Jäämeren rannikon kanssa ennen Neuvostoliiton aikaa, joka sen lopetti ja piteli pahoin pomoreita. Neuvostoliiton aikana oli kuitenkin myös taloudellista nousua, oli kalastuskolhooseja. Nyt uusi Venäjä on heidät hylännyt, mutta osa pomoreista asuu eristetyissä kylissään paljolti omavaraisina kuten muuaallakin Venäjän maaseudulla.

Kirja on viehättävä. ihmisiä on kuvattu sanoin ja kuvin hienovaraisesti ja aidosti. Olen lukenut muutaman ruotsalaiskirjan, jossa on sama hieno tunnelma. Ehkä me suomalaiset emme osaisikaan suhtautua venäläisiin yhtä varauksettomasti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti