MAALAINEN

Sain tyttäreltä Gösta Ekman nuoremman elämänkerran. Hän kuuluu legendaariseen näyttelijäsukuun, joka on jäänyt minulle aika vieraaksi. Elämänkertana Farbrorn som inte vill va´stor on hyvä, tytär ajatteli että epiteetti sopii minuun, ehkä. Oli kyllä liian kallista, kirjan lähettäminen oli maksanut 20 €. Tytär sanoi, että hän huomasi myöhemmin, että olisi voinut katsoa, mitä maksaa lähettää Poste Restante, Haparanda.

Olen vasta alussa. Göstä Ekman kertoo kirjailijan välityksellä nuoruudestaan, olen siinä missä hän oli pari vuotta Ingmar Bergmanin assistenttina. Hän vahvistaa sen, että ohjaajanero oli vaikea ihminen, mistä Ruotsissa on vaiettu; luin hänen taloudenhoitajansa kirjan, siinä kerrottiin.

Gösta Ekmanin tunnetuin hahmo on Papphammar, ruotsalainen käsitys jokamiehestä, jonkinlainen Herra  Hulot, en ehtinyt oikein häneenkään tutustua. Joka tapauksessa olen kiinnostunut ruotsalaisuudesta ja siitä tämäkin kirja kertoo. Ja sympaattinen Ekman on.

Suuri elämys oli TVKaistalta katsomani Mikko Niskasen filmi Päätalon nuoruudesta. Niskasesta on sanottu, että hän sortui usein pateettisuuteen, mutta tämä kuuluu aitouksiin. Lapsikuvaus oli ihan hyvää. Kaikki hahmot olivat myös hienosti tehtyjä, Kallen isä ja äitikin, vaikka välillä tuntui että se on kirjan kuvitusta, sellaisenaankin se oli paikallaan, antoi varmaan eniten sille joka oli lukenut kirjat. Sama tarina isän mustasukkaisuudesta ja kaiken helvetillisyydestä on tietysti kerrottu usein. Hyvä oli että mukana oli Päätalonkin tapaan hymyä ja huumoria. Ympäristön ja ajankuvaus oli tietysti suurenmoista.

Ajattelin Kallen isän ja äidin seksiä; siinä ei esileikkeihin juuri ollut aikaa eikä osaamista. On se mahtanut olla naisille varsinkin suurta kärsimystä; mies livauttaa noin vain mällit ja yhdeksän kuukauden päästä oli edessä kivulla synnyttäminen ja taas alituinen paskapyykki, lasten sairastelut, toimeentulohuolet. Tuo miesten mustasukkaisuus on myös klassista; siitä Kiminkinenkin puhui, se ei ole minnekään hävinnyt. Heikki Turunen varmaankin sitä kuvasi, jos oikein muistan, omat appivanhemmat oli tyyppiesimerkki myös. Toki naisetkin osaavat, tiedän omakohtaisesti. Sehän kertoo äärimmäisen huonosta itsetunnosta ja persoonallisuudesta. Tietysti se on saattanut olla samanlaista kotonani, äitini kuoli niin varhain, etten paljon muista, mutta isä oli juuri tuollainen tyypillinen heikko suomalaismies, raivoava ja alkoholiin taipuvainen.