Riippumaton

Makasin aamulla sängyssä. Ei ollut mitään tekemistä. Olin tunnustanut itselleni, että elämäni on aika tylsää. Sillä ei tuntunut olevan paljon merkitystä. Työ ei anna oikein haasteita, yksityiselämä, no joo, ei sekään. En ole ollenkaan vakuuttunut siitä, mitä olen puuhaamassa ja hakemassa. Olin tyytyväinen, että illalla alkaa sosiaalisen elämän ruljanssi, jossa hetkeksi nämä synkät ajatukset saa siirtää syrjään. Puhelin soi ja itkuinen tyttären ääni selittää, että he ovat nukkuneet pommiin. Heidän maksamansa laivaliput menevät hukkaan. Tytär selitti, että mies oli luvannut hoitaa herätyksen ja soimasi itseään, että ei ollut varmistanut. Hän selitti, että häntä keljuttaa, että ei voi koskaan luottaa toiseen, että tämä hoitaisi asiat kunnolla.

Jonkin ajan kuluttua he soittivat ja kertoivat saaneensa uudet liput, vuorokautta myöhemmäksi. Ikävä alku lomalle, toivon että he pian pääsevät sen yli. Ajattelen, että joka tapauksessa aikainen herätys pitää yleensä varmistaa ja samaa ajattelee varmasti tytärkin.

Jotakin lohtua tunsin tietenkin siitä, että olen riippumaton. Minun ei tarvitse suuttua kehenkään, odottaa keneltäkään mitään, eikä kukaan aseta minulle vaatimuksia. Kaikella on puolensa. Nuoret ihmiset ovat parisuhteiden, perhevastuiden, talojensa, autojensa ja uriensa loukussa. Minä olen tämän jo ohittanut. Ainakin siltä tuntuu nyt.