Kesään kuuluu mielestäni ehdottomasti viili. Aikoinaan tein itsekin viiliä jääkaapin päällä olevassa lämpimässä kaapissa. Lapsuuden kesiin kuuluivat lasiset viilikupit, suolasärki ja uudet perunat. Jos ei ollut särkeä, siikakin voi kelvata. Lohikaloja sai äärimmäisen harvoin. Paras viilikuppi oli puinen, pahkasta tehty kehlo, mutta niitä oli vain yksi talossa.
Muistan hämärästi lukeneeni, että se samettinen pinta, joka kehittyy, on osaksi hometta, samantyyppistä ehkä kuin valkohomejuustossa. Vuosia sitten, kun Ruotsissa tuli kauppoihin muka viiliä, siitä puuttui tuo pinta. Kirjoitin Arlan kuluttajavalistukseen ja sanoin kaipaavani tuota makuelämystä. Mainitsin myös tuon homeen. Tyhmä kuluttajavalistaja vastasi kyllä, mutta ei ymmärtänyt kysymystä homeineen. Olisin kovasti ihmeissäni jos tuo mauton ruotsalaistuote yhä on markkinoilla. Minusta se katosi jo vuosia sitten. Ei ihme, kun eivät käsitä viilin pintaa.
Ehkä siihen pintaan liittyy myös rasvapitoisuus ja maidon homogenisointi. Kyllä kaupan viileissä kuitenkin on ihan tyydyttävä pinta. Kevytviilikin käy. Toista kuitenkin on tavallisesta, homogenisoimattomasta maidosta itse tehty tuote.
Katselin netistä tuota homekysymystä. Ja totta. Yhdestä paikasta löysinkin maininnan, että hometta se on. Olin siis oikeassa.
Tässä on viilinteko-ohje ja tässä oikein englanniksi. Meillä kotona käytettiin viilin päällä sokeria ja jauhettua inkivääriä. Periaatteessa kaikki käy.
Impulsiivinen maalainen
Varmaan kuolen, jollen saa viiliä ensimmäiseksi aamulla. Koska kaupan viileissä on juuri tuo pinta huono tai vetinen, ravistan purkkia hetken jolloin muuten kehnosta viilistä tulee yleensä erinomaista "pitkää viiliä". Hieman sokeria, ja lusikalla naamariin. Sen päälle voi sitten jo ottaa mitä vaan, vaikka aamukahvit!
VastaaPoistaKotona tehtiin aina viiliä, olihan meillä kaksi lehmää.
VastaaPoistaJoskus ukkossää pilasi viilit, silloin piti käydä kysymässä naapureista viilinsiementä. Miksiköhän ukkonen ei kaikkien viilejä pilannut, ihmettelen.
Viiliin sekoitettiin talkkunaa. Se piti ehdottomasti olla Taivalkosken talkkunaa, muu ei kelvannut.
Naapurin pojan kanssa kiistelimme siitä, kuinka paljon talkkunaa piti laittaa. Mikon mielestä sekoituksen piti olla tuhtia tavaraa, että talkkuna kunnolla maistui.
Isäni muisteli, että kun 1920-luvulla kasvatuskodissa Pohjanmaalla tuotiin hänelle viiliä, se ei aluksi kelvannut. Vasta kun kerma kuorittiin pois, viili oli hänen mielestään oikeaa. Hän oli aikaisemmin elänyt helsinkiläisessä lastenkodissa, jossa kermainen päällys oli ilmeisesti kadonnut parempiin suihin.
Minäkin söisin aamulla mielelläni viiliä, mutta sitä ei silloin enää ole. Jotenkin tuo herkku katoaa jääkaapista.
VastaaPoistaMinä vieläkin paheksun ruotsalaisten mautonta viilin yritelmää. Norrlannissa tosin on sitten aivan toinen kulttuuri. Sieltä on peräisin "långfil", jota olen aina ihmetellyt miten se tehdään, mutta nyt sain selityksen.
Unohdin postauksessa tietenkin mainita pohjalaisen rieskan, joka kestää vain leivontapäivän herkullisena.
Tuota pohjoisen rieskaa kyllä väliin kaipaa. Täällä Helsingissä sitä myyvät, mutta päivän vanhana. Ei se ole sitä samaa.
VastaaPoistaViiliä tehtiin kotona vuosikaudet. Se oli herkkua silloin ja olisi nyt. Isolan Hannan lehmien tinkimaitoon sitä tehtiin - juuri saatiin kyllä muistaakseni ihan kaupan viilistä.