Usvaiset rannat

Juhannuksen jälkeen tytär tulee muutamaksi päiväksi ilman lapsia ja miestä, jolla on vapaaviikko. Lapset ovat tosihurjimuksia, söpöjä tietenkin myös. Kun pariskunta oli risteilyllä ja kaitsijana oli isänpuoleinen anoppi, nuorempi oli karjunut kurkku suorana mammaa. Tiedän kyllä sen, sillä koin samaa Ruotsissa käydessäni, kun poika putosi ja alkoi huutaa. Hänellä on tavattoman kimeä ääni, jolla se osaa tietoisesti rangaista. Emme yhtään ihmettelisi vaikka kasvamassa olisi uusi tähti oopperalavoille. Sillä on myös Pavarottin ruumiinrakenne ja vahvuus. Se otti käteensä metrisen halon kuin ei mitään. Toinen anoppi oli jouduttu kutsumaan hätiin. Hänhän on se surullisen kuuluisa ex.vaimoni, josta lapset tykkäävät, vaikka en kyllä tiedä, mistä syystä. Jonakin päivänä ne tulevat järkiinsä. Joka tapauksessa lapset eivät olleet suostuneet nukkumaan ennenkuin puolenyön jälkeen.

Olen tiedustellut hyviä kohteita päivänmatkan päässä täältä. Tytär on toisella tavalla kiinnostunut kulttuurimatkailusta kuin äitinsä oli. Hänhän onkin minun kasvattamani. Meille tulee varmasti antoisaa. Voisimme myös käydä tapaamassa tytön isorikasta tätiä, joka on apteekkarina Turussa ja tekee kovasti rahaa tietenkin. Mutta hän ei ole mitenkään noussut Turun kermaan vaan asuu alkoholisoituneen miehensä kanssa samassa kaksiossa kuin vuosikymmenet sittenkin. Miehen kanssa olen käynyt tyypillisessä suomalaisessa kaljakuppilassa, joka oli täynnä tupakansavua ja örinää. Nykyään mies jo laskee alleen kapakasta palatessaan, taksiin.

Minä haaveilen ulkosaaristoon muutosta, tosin vasta vuoden päästä. Tämä homma on hoidettava kunnialla loppuun, kun sen kerta sainkin. Tämän ansiosta minusta on tullut taas yhteiskuntakelpoinen, ei-hörhö, joka on oikeutettu riippumaan eläkeputken päässä. Lisäpäiviä meille on saatavilla hamaan eläkeikään saakka, jos olen oikein ymmärtänyt.

Jos minulla olisi rahaa tai hyviä suhteita, perustaisin yhtiön, joka alkaisi kehittää ulkosaariston matkailua, varsinkin Utön. Tässä olisi tosiaaan kultainen tilaisuus. Senaatti-kiinteistöt myynevät armeijalta jääneet tilat yhtenä könttinä eniten tarjoavalle. Majoitustilaa olisi vaikka kuinka ja puitteena on kuin Kreikan saaristoa Suomen rajojen sisällä, vain neljän tunnin matkan päästä mantereelta. Kismittää, mutta joka tapauksessa joudun kohta luopumaan paljosta, kun vanhenen uhkaavasti. Minä pärjään vähemmälläkin, eikä tarvitse edes muuttaa ulkosaareen.

Lainasin kirjastosta Lounais-Saaristoa käsitteleviä kirjoja. Yksi on Ulkosaaristossa, Benedict Zilliacuksen kirjoittama ja Henrik Tikkasen piirtämä, vuodelta 1974. Kirja tallentaa taiteilijoiden otteella jo tuolloin katoavaa maailmaa. Nyt kun piirretään 2006, sekin maailma on jo kadonnut ja uusi sukupolvi on jo erilaista. Paljon historiallista nostalgiaa on kadonnut, paljon on muuntunut uuteen muotoon. Netti ja televisio ovat tulleet saaristoon. Yhteyslauttojen ansiosta eristyneisyys on muuttunut kuvainnolliseksi.