Suomen reunalla

Lähtöni Utöltä oli mielestäni tyylikäs. Siinä oli pientä seikkailun makua. Minulle oli sattunut tälle kesälle painettu aikataulu, jossa lähtö on 13.45, mutta se oli väärä aika, joka oli myöhemmin korjattu. En viitsinyt mennä ikävään laivaan heti, kun se tuli Nauvosta päin, mutta lähdin hakemaan reppuani kumminkin. Yllätys oli suuri, kun laiva veti lankonkia ylös ja irtaantui, kun astuin laiturille. Laiturilla oli ollut köyttä irrottamassa joku mies, joka kysyi, mikä hätänä. Kyllä sinä sinne pääset. Mies vei minut vauhdikkaasti luotsikutterilla eteenpäin menevälle Eivorille, jonka miehistöä vähän nauratti. Kutterin kuljettaja sanoi kyllä nauttineensa kaljaa, mutta mitäs pienistä, kun ollaan kaukana meren keskellä. Mukava luotsiveneen kuljettaja ei suostunut ottamaan rahaa maksuksi. Mitäs pienistä.

Utö oli täysiosuma. Kävelin useampaan kertaan saaren päästä päähän, kaikki polut ja kalliot. Kasvusto oli yllättävän matalaa. Katajat menivät maata myöden. Variksenmarjaa ja ruohosipulia oli kaikkialla. Suurinta osaa kasvustosta tällainen Lapin kasvatti ei tietysti tunnista. Rannoilla oli kuivunutta levää. Se kivien määrä ja linnut. Itse asiassa puutttomalla Nuorgamilla, jossa asuin vajaan vuoden ja Suomen eteläisimmällä asutulla alueella Utöllä ei ole paljon eroa edes ulkonäöllisesti. Tunnelma oli paljolti samaa. Saarelle ei tosin tultu ostamaan lihaa, viinaa ja kaikkea muuta mikä on halpaa Suomessa kuten oli laita Nuorgamissa.

Päivä oli onnistunut. Aamu alkoi sumulla, joka päivää kohti hälveni. Päivästä tuli hehkuvan kuuma. Aamusella kävin ainoana vieraana aamiaisella Hannas Horisont- yrittäjän kotona ja tapasin nuoren Hannan lisäksi myös vanhan rouvan, jonka kanssa puhuimme. Minun kaurapuurolusikkani pysyi pitkään maistamatta, kun en halunnut olla epäkohtelias. Vanhalla rouvalla ja minulla on yhteisiä tuttavia. Hän oli ollut kotitalousopettajana siinä rakennuksessa, jossa oli ennen Vretan talouskoulu. Nyt rakennus on Sagalundsgården, museon päärakennus. Aloitan loman jälkeen Sagalundissa, jossa on johtajana Li, jolle sain määräyksen viedä terveisiä. Lin edesmennyt mies on tuonut saaristoon laajakaistan. Vanharouva on ainoa elossaoleva talouskoulun opettaja. Hän näytti minulle vihkosta, johon oli koottu parhaimmat ja järkevimmät kalareseptit. Vihkosta pitäisi saada uusi painos, mutta kun sen julkaisijafirma on mennyt konkkaan.

Vanharouva tiesi arvonsa eikä pitänyt kynttiläänsä vakan alla. Rouvan tytär on pienen saaren puuhakas matkailuyrittäjä, virkavapaalla toimestaan mantereella. Minä sain pisteitä, kun puhuin ruotsia, vaikka tuskin ruotsini on parempi kuin vanhan rouvan suomi.

Saari olisi erinomainen paikka kaikenlaisille kursseille. Voin sieluni silmin nähdä henkevät virkanaiset jooga, yms. kursseilla. Sellaisia meillä oli paljon Keuruullakin vaikka ympäristö oli vain tavallista Suomea. Tämä saari ja saaristo, joka ei häpeä edes Kreikan arkkipelagille voisi vetää paljonkin kurssivieraita, jotka kokisivat vaikka minkäläisia vibraatioita, kun heille siitä tehtäisiin sanoilla elämys. Ihminen on siitä kummallinen olento, että vasta sanoista tuntuu muodostuvan kokemus. Hembygsgårdenilla oli menossa kansainvälinen arkkitehtileiri, että kyllä yritystä varmaan onkin. Minä en vastustaisi edes new age/ hyvinvointikursseja kunhan sillä tehtäisiin rahaa ja tuotettaisiin hyvinvointia. Näen sieluni silmin Riitta Wahlströmin vetävän luontoherkkyyskoulutuksiaaan, avomiehensä, eräopas Markku Mäkelän kanssa. Suomalais-buddhalainen nunna Ani Sherab on vetänyt retriittejään aivan lähisaaristossa, miksei täälläkin. Minä näkisin akvarellimaalauskursseja, terveys-ja ravintokursseja, joita voisi vetää vaikka erinomaisen etevä Veteraaniurheilija. Paljon kaikenlaisia kursseja, sillä puitteet ovat mahtavat.

Nyt olisi kultainen tilaisuus, kun armeija on vetäytynyt saarelta ja jättänyt jäljelle erinomaisen infrastruktuurin. Ovat kaikki linnakkeen rakennelmat jäljellä. Kasarmi ja henkilökunnan asunnot, päiväkoti. Aikaisemmin saarella ei ollut majoitustiloja, vaikka tyhjillään olevia taloja onkin vaikka kuinka paljon. Perikunnat pitävät niitä kesänviettopaikkoinaan.

Kauneudella ne betonibunkkerit eivät tosin ole pilatut. Tasakattoisia laatikoita. Rumuudessaan ne olivat minusta oikeastaan kauniita. Ajattelin, että ehkäpä itsekin, mutta jos asunnot tulevat myyntiin, minulla tuskin on varaa. Talot olivat kasvaneet saaren kallioperään kiinni. Kiveähän se betonikin on. Piha oli täyttynyt tyypillisestä matalasta kasvustosta. Pihalla linnut hyökkäsivät syöksypommittajina kimppuuni, vaikka luulin pesimäajan jo menneen. Kurkistin ikkunoista sisään. Ovilla olivat vielä kapitulanttiperheiden nimet, sisällä lastulevyin levytetyt tyypilliset rivitaloasunnot, kaapin ovet ja jääkaapit auki.

Vajaa neljä tuntia laivalla on melkein piinaa, jos ei osaa olla stoalaisen rauhallinen ja upputua jojo ajatuksiinsa, seurusteluun tai kirjaan. Mitään ei tapahdu, Voi juoda kaljaa, ottaa sämpylän tai hyvin kypsän porsaanleikkeen ruskealla kastikkeella. Mutta Lappiin on vielä pidempi matka ja sinne ne monet kuitenkin menevät.

Vanha, keppiin tukeutuva eläkeläisukko tulee aina laiturille laivan saapumisen aikaan. Entinen luotsi tai joku sellainen.

Nuorta väkeä on, kaupassa, baarissa, majakassa oppaana. Heillä on aina jokin side saareen, mutta talvet he asuvat muualla. Kaksi tutkaa kiertää loputonta kierrostaan. Jossain Galtössä joku ehkä sitä kuvaruutuakin tuijottaa. Muutama lapsikin näkyy mutta oikeastaan yllättävän vähän ihmisiä, vaikka kohta on juhannus.

Mannermainen risteilyalus Christina Brahe pysähtyy illalla muutamaksi tunniksi laituriin. Laiturissa on saksalainen puinen, isohko purjealus ja paljon lasikuitupaatteja. Väkeä menee ja tulee. Paikka on etelämpänä kuin Ahvenanmaa. Kukaan ei Suomessa asu tätä etelämpänä.

Ajoin kotiin kovaa vauhtia. Laitoin cd:n täysille ja olin kuin huumattu. Kotona söin mitä kaapissa oli ja join votkaa päälle, jälki onkin sen mukaista.