On ollut aikoja, aika lähelläkin vielä, jolloin minua on hyssytelty kiroilemisesta. Erehtyyhän sitä yhteen jos toiseenkin. Jokainenhan saa ja varsinkin omassa blogissaan tehdä mitä vain, varsinkin mukavalta naapurin tytöltä kuulostava Saara. Pirteätältähän se vain joskus kuulostaa. Sanoja ne ovat siinä kuin muutkin. Kieli ja kielenkäyttö kehittyvät. Minusta ei saa tekemälläkään moraalitanttaa.
Minä muistan naapurin Taunon, joka paukkupakkasellakin kulki karvalakin korvat ylös sidottuina, käänsi vain lakkia korvalta toiselle vähän väliä. Taunon joka toinen sana oli kirosana. Kyllähän se huvitti ja viihdytti. Alla oli paljon herkkyyttä ja pettymyksiä, jotka sitten purkautuivat raadollisena kielenkäyttönä. Kirosanojen takana on joskus suuria pettymyksiä, kaunaa ja katkeruutta. Sen tajuavat kaikki. Siksi kiroilu antaa huonon kuvan ihmisestä. En halua seurustella katkerien ihmisten kanssa itse. Oman tyttären en ole kuullut kiroilevan muuta kuin normaalisti ja sen tuntuu hyvältä. Tuskin kukaan vanhempi haluaa lapsistaan katkeria olentoja, tuskin Saarakaan. Kiroilu voi muuttua normaaliksi arkipäivän kielenkäytöksi. Vanhempien esimerkki varmaan merkitsee jotakin.
Tehokeinojen käyttö on hyväksi, mutta niitä on käytettävä säästäen, muuten ne menettävät tehonsa. En ole lukenut Saaran blogia suurennuslasin kanssa, luen monia blogeja, mutta tyypilliseen tapaani laiskasti. Understatement, niukka ilmaiseminen kestää pidemmän päälle paremmin. Myös liiallinen huumorin käyttö väsyttää. Hauskat seuramiehet, huumormiehet ja -naiset ovat pidemmän päälle rasittavia, varsinkin alatyylin huumoria käyttävät. Yhteiskunnalliset epäkohdat eivät ekspressiivistä kieltä käyttämällä parannu. Tietenkin sillä voi näyttää olevansa tosissaan. Mutta kovasti huutamalla vain väsyttää ihmiset kääntymään pois.
Vaikka joku Haanpää kuvasi jätkiä, en muista hänen herkutelleen voimasanoin, ei liioin Linna eikä Päätalo. Ne ovat paikallaan asiayhteydessään ja huolella käytettyinä. Tässä on muutamia kiroilulinkkejä. 1 2 3 Onhan blogistanissa ihan alan asiantuntijakin, kiroguru.
Impulsiivinen maalainen
Minusta runsas kiroilu muistuttaa suolistokaasujen päästelyä toisten seurassa. Linkissä lisää asiasta.
VastaaPoistaMinulla oli eno, jonka suunnilleen joka toinen sana oli perkele niin. Samalla hänen siniset maalaismiehen muuten totiset silmänsä olivat iloista pilkettä tulvillaan. Tiesi, että akat paheksuivat. Ja vielä lasten kuullen . . . Juuri tämän myhäilevän kiroilun muistan hänen parhaana huumorinaan. Ne todelliset vitsit taisivat mennä pääni yli silloin. Minusta pienet perkeleet ja pirut ovat ihan OK. Ulkosynnyttimiä en harrasta tässä mielessä. PS. Suolistokaasut ovat maailmassa melkoinen ilon lähde.
VastaaPoista