17.6.06

Kesäkaupunkeja

 Mitä hienoja kesäkaupunkeja tässä onkaan naapureina. Hanko ja Tammisaari ovat toinen toistaan kauniimpia. Eksyin ensin Hangon kerman asuttamiin osiin. Näin sitten, että on siellä tavallisempiakin kaupunginosia. Hiekkasärkät, mäntymetsät, uima- ja kalliorannat ovat kuitenkin joka puolella. En jaksanut kovin monta tuntia kuljeskella.

Olisin halunnut käydä Suomen eteläisimmässä pisteessä mantereella, mutta sinne ei ollut pääsyä tai en löytänyt. Olen jopa asunut pohjoisimmassa kylässä, olisi kiva ollut käydä eteläisimmässä kohdassa. Joka tapauksessa aika lähellä. Näin paljon luonnonsuojelualueita ja merenrannan kasvustoa. Onko sellaista kuin rantakaali, sellaiselta se kyllä näytti. Villinä kasvavaa ruohosipulia myös erotin. Mäntykankaan haju on tuttu synnyinseudulta, mutta siellä ei taatusti haissut meri. 

Ostin torilta syötävää suoraan paperikääreeseen ja useaan otteeseen jäätelöä. Näin Mannerheimin aikoinaan pitämän kahvilan ja puutalot med snickarglädje, mikä on Hangolle erityisen tyypillistä. Uusissakin taloissa oli torneja, mutta ne sopivat hyvin ympäristöönsä.

Kahvilapöydässä äijät puhuivat siitä, kuinka kalaa ei enää kannata pyytää hylkeiden suuren määrän takia. He siunailivat kuinka kalliiksi "vihreys" tulee ja ottivat tietenkin pyöriäisten laskennan kuvaavaksi esimerkiksi. Tämä taitaa olla lähes tavallisin jutunaihe, kun vähintään kaksi äijää kokoontuu jossakin päin Suomea.

Tammisaareen en jaksanut hehkuvan kuumuuden takia enää tutustua kovinkaan hyvin. Rannalla, aivan kaupungin kerskustassa oli paljon auringonottajia. Panin merkille erikoisen näppärät leikkivälineet lapsenlapsia ajatellen. Puistossa oli jopa pikkuväkeä varten juna, joka tosin maksoi euron ajelu. Vanha kaupunki on tietysti erityisen hieno, mutta nyt se muistutti tunnelmaltaan jotain italialaista kaupunkia auringonpaisteen tähden.

Kotimatkalla vastaan tuli paljon moottoripyöriä. Juhlat vasta alkavat, kun minä menen jo kotiin. Aioin mennä järveen, mutta sisälle päästyäni en enää jaksanut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti