Räksyttävä koira

Kävin pyörän selässä katsastamassa eilisen bussiretken maisemia. Kartta oli repussa, luulin muistavani. En ollut uskoa silmiäni, kun tulinkin uudelleen Västanfjärdiin vaikka kuvittelin olevani sieltä kaukana pohjoisessa. Olin kääntynyt liian aikaisin ja ajanut toista tietä takaisin.

Se hieno merenranta, jota hain jäi näkemättä tältä päivältä, mutta tuleehan uusia. Uudelle paikkakunnalle asettumisessa melkein mukavinta on tehdä löytöretkiä ympäristöön. Asuin Keuruulla niin syvällä maaseudulla, että tuotti melkein liikaa rasitusta päästä uusille seuduille, jossa oli jotain uutta näkemistä. Kahdeksan vuoden aikana ehti kyllä moneen nurkkaan. Raskaat, mäkiset soratiet eivät myöskään ole aina herkkua.

Paluumatkalla jostakin talosta juosta piipersi pieni koira. Se tuli kiivaasti haukkua räkyttämään ihan tosissaan. Kiihdytin tahtia, mutta se juoksi pitkän matkan vierellä ja olisi varmasti hyökännyt kimppuuni. Se oli varmaan onnellinen karkoitettuaan ison mörököllin. Luulisi, että käy rasittavaksi haukkua kaikki ohikulkijat ja vaarallistakin se on. Eivät kaikki varmaan Västanfjärdissäkään kulje autolla.

Paikkakuntalainen opas kertoi autossa, että siellä kaikki kuuluvat kaikkiin yhdistyksiin ja auttavat toinen toisiaan. Ehkä se on sitä parasta yhteisöllistä suomenruotsalaisuutta. Siellä on kaksi kuoroakin. Kerran oli esitys, jossa esiintyivät molemmat. Ensimmäisen esityksen jälkeen kenenkään ei tarvinnut lähteä pois, eikä kukaan tullut lisää. Kuorot olivat identtiset, vain eri nimellä. Opas sanoi myös harkitsevansa pian eläkkeelle päästessään jättävänsä nuorisoseuran jäsenmaksun maksamatta.

Kun aurinko lopulta kääntyi parvekkeelleni, en enää jaksanut mennä sinne istuskelemaan vaan jäin nukkumaan pois lenkkiväsymyksen. Sain pestyä ikkunatkin ensi kerran tänne muutettuani. Olen asunut täällä jo vuoden. Hieman sitä tulee manjana-tunnelma, kun asuu toisten omistamassa asunnossa. Ikkunalaudan maali rapisee. Kuinka helppoa olisi raaputtaa vanha hilseilevä maali pois ja vetää tilalle uusi pinta. Viime kesänhän tein sitä melkein työkseni. Ei vain tule tehtyä, kun kaikki on väliaikaista. Ymmärrän kyllä hyvin passivoitumisen. Keuruulla oli hieman sama juttu myös omalta osaltani.

Ensi viikolla hankin kaksi F-Securen lisenssiä. Vähän keljuttaa, kun netissä liikkuu ja mukaan tarttuu kaikenlaisia palveluntarjoajia. Osa voi olla jopa Firefoxin kylkiäisiä, epäilen. Sitten on sellaisia, jotka tartuttavat jonkin kamaluuden ja tarjoavat siihen heti työkalua. Pitäisi olla jokin systeemi ja paikka, mihin sellaisesta ilmoittaa. Osa viruksista saattaa olla "viruksentorjujien" kehittämiä, luulen.

Ensi viikolla on viimeinen kokoontuminen Turun kurssilla kahtena päivänä. Lähetin jonkinmoisen kehittämistyön, joka saattaa olla aivan ala-arvoinen. Mistä minä tiedän.

Seuraavalla viikolla lähden käymään Pohjanmaalla, jos menee suunnitelman mukaan, tutustumaan Kårkullanin työklinikkaan.

Sitä seuraavalla alkaa jo matka tapaamaan lapsenlapsia, jotka ovat kuulemma viehättävässä vaiheessa. He ovat oppineet leikkimään keskenään huutamatta. Iso veli on ottanut ison veljen roolin.

Mielenkiintoista on lukea ikiradikaali-Sediksen blogista sos.dem- vallankumouksellisuudesta. Kovasti ollaan heikomman puolella, mutta mitä sos.dem.-politiikka sitten on käytännössä, on eri asia. Onko puolueella yhtään ymmärrystä Sediksen, Rauno Räsäsen ja Thomas Wallgrenin tapaisille älyköille?

Jos systeemi olisi suljettu, kapitalistia olisi hyvä puristaa, mutta kun se pääsee viemään pääomansa muualle, tuloksena saattaa olla kaikkien köyhtyminen. Äitipuolue on sen ymmärtänyt ja tietää myös vallan makeuden, ideologisen kaunopuheisuuden arvon, kun vaalikarjaa jymäytetään.

Kyllä tämä markkinatalousjärjestelmä kaikessa huonoudessaan taitaa sittenkin olla paras tähänastisista. Se takaa kuitenkin perustarpeitten tyydytyksen köyhimmillekin.

Kiinnostavaa oli myös lukea Sediksen linkittämän Eetu Virenin ajatuksia. Tämä kovasti lapsen näköinen nuori mies tuli jonkinlaiseksi prekariaatin äänitorveksi vappumellakoiden aikana, koska hän esiintyi tv:ssä.