Pari kirjaa

Jan Gilloun Suuri paljastus kertoo hieman verhoillen kirjoittajan itsensä, alias Erik Pontin, tiestä tiedostavasta oikeustieteen opiskelijasta pornahtavan lehdistön kautta Suuren Paljastuksen porteille. Etevä opiskelija ryhtyy Suuren Kustantamon palvelukseen. Ei tarvitse paljonkaan tietää, kun arvaa, että Dunder on Bonnier. Kirja sijoittuu 60-luvun alkupuolelle, jolloin lehtikustantajat kilpailivat sillä kuka uskaltaa näyttää eniten paljasta pintaa ja nimenomaan hävyn seudulta. Myyvät jutut uskaltautuvat näyttämään yhä enemmän.

Idealistinen Erik pervertoituu itsekin, mutta yrittää säilyttää yhteiskunnallisen kiinnostuksensa. Parhaimmat jutut yleensä hylätään. Lehtimiehet kuvataan hyeenoiksi. Heillä on kuitenkin kirjoittamattomat sääntönsä, joiden rikkomisesta rangaistaan ja siksi kaikkea ei kirjoiteta. Nuoret kyvyt taipuvat mukaan peliin ja hukuttavat omantunnon äänensä juomiseen ja naisten kanssa pelehtelyyn. Ravintola Tennstopet on yleensä se paikka, missä kohdataan. Sellainen ravintola on oikeastikin olemassa ja sinne minun tuttavanikin toivoi tuhkansa ripoteltavan lattianrakoihin.

Erikin työpaikka on Aktuellt för men, oikeasti se oli FIB-aktuellt, josta Jan Gillou sai potkut kuten Erik lehdestään. Kirjassa ei vielä kuvata sitä Suurta Paljastusta, jonka Jan Gillou teki Peter Brattin kanssa ja joutui lukemaan tiilenpäitä muutamaksi kuukaudeksi.

Kirjassa kuvataan kyllä hienosti lehtimiesten moraalista alennustilaa ja sitä kompromissin tukahduttavaa tunnetta, jota hukuttamaan tarvittiin Tinatuoppia. Itse Erik Pontin luonnekuvaus jää muuten ohueksi. Hän on liikaa Hamilton, Gilloun myöhemmin kuvaama tappajakone, pinnallinen ja persoonaton.

Tuossa ajassa on myös muistelun pilven kultareunaa. Se oli kuitenkin aika viatonta aikaa, vähän niinkuin suhteellisesti. Että moraaliset ongelmat saattoivatkin keskittyä siihen kuinka paljon pimppiä näytettiin. Onneksi seksuaalisuus ei ollut siitä kiinni vaan kiinnostaa ihmisiä yhä uudestaan. Journalistit tuskin ovat siitä ajasta muuttuneet vaan myyvät edelleen itseään ja tekevät sopulimaisesti latteita juttujaan ainakin tietyissä medioissa.

Toinen lukemani kirja on Ilmari Susiluodon Pieni Pietarikirja. Sekin oli alennusmyynnissä ja sillä on muutamia vuosia niskoillaan. Paljon on jo ehtinyt virrata vettä Nevassa, markat ovat muuttuneet euroiksi. Paljon on varmaan pysynyt samanakin. Venäjän ahdinko ei ole enää yhtä syvä kuin kirjaa kirjoitettaessa. Öljyn hinnan kohoaminen on vaikuttanut. Tämä kirja kertoo kuitenkin mielenkiintoisesti meille niin tärkeän kaupungin historiasta. Pidin siitä kovasti.