Katalooki

Anttilan postimyyntiluettelo tipahti postiluukusta vuosikymmenien tauon jälkeen. On sillä vieläkin funktionsa, vaikka ei suinkaan sama kuin sillä on kulttuurihistoriallisesti ollut armaassa isänmaassamme. Anttila, jos joku, on tuonut suuren maailman peräkyliin.

Aivan samoin kuin USAn kylissä Sears Roebuckin katalogi toi Keski-Lännen tuppukyliin kelteisillään olevia kaunottaria isäntien selailla, sitä samaa se Anttila on täällä tehnyt meidän sikafarmareillemme ja peräkammarin pojille. Nyt kun Intternetti on jo peräkamareissa, kuvat eivät ole enää yhtä sensaatiomaisia kuin silloin ennen, 60-luvulla. Silti niitäkin kuvia katselee vieläkin mielikseen.

Anttilan Kalle nouti oppinsa USAsta ja aloitti liiketoimintansa ostamalla suuren erän savuvaurioituneita vaahtokumipatjoja ja myymällä ne hyvällä voitolla Suomen kansalle. Siitä se alkoi. Itse Kalle myi firmansa Keskolle ja muutti Floridaan. Hänen sen jälkeisistä kohtaloistaan en ole kuullut, eläneekö yhäkin.

Ruotsissa oli Ellos ja monia muita vastaavia. Halens ja muut. Ne toimivat Borås-nimisestä paikkakunnasta käsin monet. Boråsissa oli paljon vaateteollisuutta, joka oli alkanut entisten kulkukauppiaitten toimeliaisuudesta, aivan kuten Velj. Keskinen Tuurissa. Sinne Buroosiin meni paljon suomalaisnaisia töihin. Boråsin ompelimot sijoittivat yhdessä vaiheessa Suomeen, mutta ovat jo aikaa sitten muuttaneet halvempiin maihin tai menneet konkurssiin. Yksi legendaarisimpia oli Algots-yhtiö.

Muistan ainutlaatuiset teryleenihousut, joita Anttila myi. Ne olivat niin erikoiset, että niitä ei tarvinnut prässätä. Ne piti joka päivä huuhdella, nostaa kuivumaan. Aamulla ne voi vetää suoraan jalkaansa. Minä en suinkaan noita ihmehousuja tilannut vaan veljeni. Lahkeet olivat hänestä aivan liian leveät ja hän laittoi minut viemään housut ompelijattarelle.

Omat housumuistoni ovat villakankaisista housuista, joista olin kovasti ylpeä. Kauan sitten edesmennyt sisareni pesi ne liian kuumassa vedessä, eivätkä ne enää mahtuneet päälleni. Itku siinä tuli pojalle.

Siihen aikaan meillä pestiin muuripadassa tai saattoi olla jo pulsaattorikonekin, Sinisiipi, johon kaadettiin padasta lämmin vesi. Mikä moderniteetti, kun koneen reunassa oli tela, jota pyörittämällä sai puristettua vaatteista veden. Tunsimme, että kehitys ei siitä kertakaikkiaan enää voi kehittyä.

Tuo veli oli sitten Anttilassa töissä itsekin aloittamassa firman sähköaivotoimintaa.

Olen minä tavannut niitä kulkukauppiaitakin, joilla oli pyörä ja pyykkipoika housunlahkeessa ja pyörän tarakalla matkalaukku, jossa oli äimäneuloja ja fiinimpiäkin, nauhoja ja ties mitä ihmeellisyyksiä.