Aurinko armas

Olin auringossa aika pitkään, ensin kissanruokintamatkalla, sitten vaihtamassa kesärenkaita. En löytänyt alta oikein minkäänlaisia paikkoja kiinnittää tunkkia joten laitoin laudan suojaksi. En vääntänyt lujaa. Edesmennyt kaverini opetti aikoinaan, että pultit pitää vääntää lujasti kiinni. Hänen suosituksestaan käytin putkea vääntövartena ristikkoavaimen lisäksi. Kerran sitten väänsin pultin poikki ja huomasin toimeni olleen hätävarjelun liioittelua. Nyt en vääntänyt ollenkaan lujaa ja yksi pultti alkoi pyöriä tyhjää. Jengat olivat kuluneet. Nyt pitää sitten yrittää hankkia uusi pultti ja toivoa, että se sillä tokenee. Kaikenlaista tuon auton kanssa, en sitä itselleni vaivoiksi hankkinut vaan ajattelin, että asiakkaiden ajattamiseen. Ei olisi ehkä pitänyt. Oikeastaan opettaisin mielelläni tietokoneenkäyttöä, mutta asiakkaillani ei ehkä sittenkään ole paras motivaatio. Heillä on niin paljon muuta ajateltavaa, enkä väkisin voi.

Ajattelin, että netin hienosta kuvamateriaalista voisi tehdä privaatteja kuvakirjoja. Harmi, että lapsenlapseni ovat ruotsinkielisiä ja en ole kiinteästi heidän elämässään. Olisi mukava tehdä heille kuvakirjoja. Olen linkittänyt esim. luontokuviin, mutta netissä on niin paljon muutakin, esim. historiallisia kuvia. Kai niitä sitten voi käyttää privaatteihin tarkoituksiin, kun blogeihinkin voi. Vaikkapa 20-luvulle sijoittuvia tarinoita, jos omistaisi sen lahjan, voisi tehdä. Mutta niissä tarinoissa pitäisi olla jännitystä, joka tempaisisi mukaan.

Kahdeksankymppinen naapurinmummo, joka käyttää valkoista puudeliaan ahkerasti ulkona, meni ohi ja näytin hänelle Keltaista taloa. Hän päivitteli, että kuinka hienoa. Viihtyisää siellä alkaa olla. Olemme hänen kanssaan hyvissä väleissä, juttelemme usein. Naapurin pikkupoika, jolle annoin sen pyörän, jota hän on tosiaan käyttänyt ahkerasti, oli ulkona pikkusiskonsa kanssa. Hän kertoi, että takajarrut eivät oikein ota. Kumma, onhan hänellä isä. Suihkutin öljyä vaihteeseen ja ketjuun, jotka olivat ruosteiset ja säädin jarrupaloja.

Istuin hetken parvekkeella ja söin siellä myös nopeasti kyhäämäni ruoan, joka ei kylläkään ollut huonoa. Aika viileää vielä, mutta aurinko otti ja nukahdin iltapäivällä. Huomaa ihan selvästi auringon vaikutuksen naamassa. Tällä hetkellä se lienee ruskettavaisimmallaan, koska otsoniaukko on suurimmillaan.

Näyttää, että lopultakin olen onnistunut luomaan itselleni järjestyksen painonhallintaan. Tuskin sentää laihdun, mutta housujen vyötäröt eivät ainakaan kiristä. Hieman kieltäymyksellistä on olla syömättä illalla kuuden jälkeen, kuten vanha ohje neuvoi. Uudemmat ohjeet tosin käskevät syömään kolmen tunnin välein. Ajattelen, että illalla kuitenkin yleensä teen pahimmat virheeni; nyt se aika on poissa pahanteosta.