Maalainen luopumiseläkkeelle

Se tuli yhtäkkiä. Ajattelen bloggaamisen mielekkyyttä, sitä samaa jota monet muutkin ovat näyttäneet tekevän. On itsetuntoa nostavaa, kun lukijoita on niinkin paljon kuin minulla. Samalla tuntuu, että minulla ei ole paljon sanottavaa. En halua tässä muodossa kirjoittaa menneestä. Olisi ihan kiva kirjoittaa työelämästä ja siitä kuinka vajavaisesti se tällä hetkellä menee, kun tuloksia juuri näe ja tunnen tekeväni paljon vähemmän, mihin pystyisin. En oikeastaan tee tarpeeksi palkkani eteen. Olisi itsemurhaa kirjoittaa tunnistettavista ihmisistä vaikka sitä olen jonkin verran tehnytkin, jotkut väittävät ainakin. Hankaluuksia siitä lopulta tulee. Palkkatyö, niin kauan kuin sitä kestää, maistuu kuitenkin niin makealta, että en uhraa sitä bloggaamiselle.

Olen yhä edelleen innostunut blogimuodosta. Aion olla mukana ainakin lukijana ja mahdollisesti kirjoittaa parempaa blogia jossakin uudessa muodossa. On ollut ihmeellistä havaita, että keskikertainen kirjoittaja on siinä jotenkin pärjännyt ja niin monet loistavat sanankäyttäjät ovat saaneet vähemmän lukijoita. Ehkä olen joskus onnistunut koskettamaan jotakuta, vaikka en olekaan mikään solidi tyyppi vaan varsin häilyväinen. Olen kirjoittanut, mitä päähän pälkähtää, sen kummemmin suunnittelematta.

On ollut mukava tutustua virtuaalisesti ja vähän muutenkin niin moniin hienoihin tyyppeihin, koskettaviin kohtaloihin ja taiteellisiin muotoihin.

Vaikka en ole vieläkään kovin paljoa ihmisten kanssa tekemisissä, työelämässä on kuitenkin enemmän riippuvuuksia kuin aikaisemmassa olemassaolossani, joka tosin oli yhteisö, mutta johon olin perin juurin kyllästynyt enkä välittänyt, koska sillä ei tuntunut olevan merkitystä.

Olisi paljon vapaampaa kirjoittaa täysin anonyyminä. Netissäkin on niin paljon materiaalia, jota olisi otollisempi käsitellä nimettömänä. Voisi olla myös paljon kriittisempi ja avoimempi. En halua toistaa itseäni.

Jos joskus aloitan uuden blogin, tuskin enää pääsen näin korkeisiin lukijamääriin. Olisi kuitenkin kovin lapsenomaista jäädä riippumaan kirjoittamaan Maalaisen nimimerkillä vain sen vuoksi.

Tätä en ollut aikonut ollenkaan. Olen väsynyt nimimerkkiini ja tapaani kirjoittaa. On aika mennä eteenpäin. Pidän aluksi kuukauden blogiloman, mutta tuskin tulen takaisin tällä nimimerkillä. Edessä on lastenlasten tapaaminenkin. Toivottavasti löydän uusia teemoja. Kirjoittaminen on ollut hauskaa. Olen ollut tavattoman tuottelias. Nyt on aika lukea, tavata ihmisiä, matkustaa, hoitaa itseään, saada jotakin aikaan töissä. On parempi lähteä, ennen kuin kannetaan ulos.