10.11.05

Susi tulee

Muistammehan kertomuksen pojasta, joka päätti pelotella kyläläisiä ja huusi: Susi tulee.

Aluksi se herätti sekasorron ja poika nauroi makeasti, sillä sutta ei näkynyt missään. Kyläläiset toruivat poikaa ja hän päätti parantaa tapansa. Mutta paimentaminen oli tylsää ja hän muisti kuinka hauskaa loppujen lopuksi oli, kun hän juoksutti kyläläisiä. Hän päätti tehdä kaiken uudestaan ja tekikin. Taas syntyi sekasorto ja pojan pitkästyneisyys kaikkosi hetkeksi. Hän sai selkäänsä ja päätti olla pelottelematta.

Sitten susi tuli oikeasti ja poika huusi: Susi tulee. Ei tapahtunut mitään. Kyläläiset kohauttivat olkapäitään ja arvelivat pojan taas narraavan. Susi tuli ja riehui lammaslaumassa, mistä aiheutui kirveleviä tappioita. Kukaan ei tullut apuun.

Tuomiopäivän ennustajat, ihan vakavat tiedemiehet, ovat olleet se poika, joka huusi sudesta. Tiedemiehet ovat varoittaneet katastrofeista. Tästä ilmiöstä kirjoittaa Kansan Uutisten toimittaja Kai Hirvasnoro. Kasvun rajat I ei toteutunutkaan. Olemme tottuneet siihen, että tuomiopäivän ennustajat ovat olleet väärässä. Öljy ei ole loppunut. Kasvun rajat III väittää, että nyt rajat ovat tulleet vastaan, mutta kukaan ei kuuntele. Talousteoriat eivät edelleenkään aseta hintaa ympäristölle. Öljyn hinnan pitäisi kaksinkertaistua, mikä vasta aiheuttaa todellisia seuraamuksia.

Romahdus on tulossa, mutta se ei täydellä teholla tapahdu meidän, tämän hetken aikuisten aikana. Mehän kuitenkin ajattelemme ensin omaa elämäämme. Meidän on vaikea asettua lastemme ja lasten lasten asemaan. Vaikka rakastaisimme ihmisen yhteiskuntaa ja hänen suuria saavutuksiaan, emme kuitenkaan oikeasti osaa asettua tulevien asemaan vaan haluamme kaiken tässä ja heti. Tuosta ikävämmästä skenariosta kertoo myös Peak Oil- sivusto.

Vaikka Hirvasnoro viittaakin siihen, että globaalinen markkinatalous ei ole poistanut köyhyyttä, uskoisin siihen ja teknologian ja tieteen siunauksellisuuteen, jos ei olisi tuota rajaehtoa, maapalloa ohuine biosfääreineen.

Yritin omassa elämässäni muuttaa elintapojani. Muutin maalle, asumaan ekoyhteisöön. Minulla oli monta vuotta auto, mutta ajoin kimppakyytejä, joista kyytiläiset eivät olisi halunneet maksaa. Kuljetin autollani ihmisiä, tavaroita, lampaita ja vuohia, jotka pissivät takakonttiin. Jos oli omaa asiaa, menin useimmiten pyörällä kylälle, jonne oli matkaa 8 km. Ekoihmiset eivät pyöriä osanneet käyttää, jonkin verran tosin. Ajettiin etupäässä autoilla. Asuttiin paikassa, jossa energiaa kului asukasta kohden rutkasti enemmän kuin keskimäärin. Lämmitys ym. -kulut olivat suuret. Se ei ollut ekologista elämää. Sosiaalivaltio maksoi periaatteessa viulut. Emme olleet itsenäisiä ja omavaraisia vaikka siitä paljon puhuttiinkin. Oli tietenkin joitakin symbolikysymyksiä ja parannuksia, jotka muuan haihatteleva vanhus oli saanut toimeksi. Olisin ollut valmis linkolalaiseen elämään, mutta en ollut valmis uhrautumaan loputtomiin "kuhnureiden" ja "henkisten" ihmisten eteen. Muutin pois, kun olin epäonnistunut muutoksien aikaansaamisessa ja tuhlannut monet parhaat vuoteni.

Luovuin autosta jo ennen Keuruulta muuttoani. Autottomuus on se ainoa tekijä, jolla voin vaikuttaa parempaan tulevaisuuteen. Tyypillisellä tuurillani, tunnun myös pärjäävän autottomana. Mopo tosin on, mutta sillä ajan aika vähän, eikä se kuluta valtavasti. Olen edelleenkin idealisti ja ekoihminen. Ekoyhteisöjenkin aika tulee joskus sitten kymmenien vuosien päästä, kun romahdus on tapahtunut. Silloin pitää elää ilman tukiaisia, otsansa hiestä, viljellä maata ja elää järkevästi.

Netti ja tiedotusvälineet, ainakin sähköiset ovat käsittääkseni aika tavalla ympäristöä säästäviä. Ei tarvitse matkustaa fyysisesti ja saa silti kokea maailmaa. Blogienkin kautta voi saada kokemuksia muista elämistä. Television luonto-ohjelmat ja dokumentit ovat melkein kuin oikeaa, joskus parempaa. Ei joudu vaaroihin. Myrkkykäärmeet ja skorpioonit eivät uhkaa.

Minulla ei ole mitään halua lähteä lentämällä lämpimille rannoille keskellä talvea. Olen saanut kokea niitäkin oikeasti. Toistamispakkoa ei ole.

4 kommenttia:

  1. Hei maalaisrouva. Kirjoitin aikaisemmin jo kommentin, mutta se ei ole tullut perille.
    Kiitokset kommenteistani. Blogisi on ollut suosikeissani.Mukava, kun ryhdyt kertomaan ajatuksistasi. Muuten, hevosihmisiä on varmasti muitakin, olet hyvä tienraivaaja. Miksi käsityöihmiset olisivat niin ylimaallisen hyviä kirjoittajia, että ovat perustaneet blogien kotiteollisuuden? Kyllä muutkin pystyvät.
    Blogeissa on se hyvä puoli, että saa itse päättää kaikesta.

    VastaaPoista
  2. maailma on pieni, suomi vielä pienempi...rouva maalaisrouvahan on eräs ht-nettiläinen, tuttu sieltä ja nyt täällä. terveisiä :)

    VastaaPoista
  3. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Jäin tuossa miettimään kirjoitustasi ekokylästä. Itse olen yksi niistä "hörhöistä", joista kirjoitat. Kritiikkisi on varmasti osittain aiheellista, meitä kun on niin moneksi täälläkin, kuten missä tahansa muuallakin. Yhteisöllisyys on vaikea asia ihmiselle, joka on tottunut pitämään huolen vain itsestään, on vaikeaa ottaa yhtäkkiä huomioon kolmenkymmenen muun ihmisen tunteet... Kyllähän sinä sen tiedät. Sinullakin oli monia hyviä ideoita tämän paikan kehittämiseksi, mutta yhteisöllisyys ei ole sitä, että yksi keksii idean ja muut sokeasti heti seuraavat sitä. Kun asiat esittää tavalla, "jos ette tee kuten sanon, en leiki enää teidän kanssa", on jo aika päivänselvää, ettei kannatusta löydy hyvällekään idealle uhkailemalla. Sitä täällä paikassa kai ollaan opettelemassa, toisten huomioon ottamista, sillä silloin kun ihmiset ovat oppineet näkemään toisensa aitoina, voimineen ja heikkouksineen, voi löytää sen yhteen hiileen puhaltamisen voiman. Yhteisöllisyys ei ole sitä, että kaikki muuttuvat samanlaisiksi, vaan yhteisöllisyys on sitä, että jokaisen voimat yhdistetään, kunnoittaen juuri sitä erilaisuutta. Mutta tämä voimien yhdistäminen on vaikeaa, kun ei voi olla varma, kuka lähtee huomenna ja kuka tulee ja milloin. Paljon kehiteltävää tässä paikassa vielä on, tilaa monelle uudelle idealle, paljon korjattavaa, paljon opittavaa, siinäpä se tämän paikan rikkaus onkin. Yhteisöllisyys on haaste, saati sitten näinkin tiivis yhdessä eläminen. Ristiriitoja ei voi välttää, mutta niiden käsitteleminen ja selvittäminen rakentavalla tavalla on taito, joka harvalla meistä on valmiina tänne tullesamme, sen täällä voi oppia, jos haluaa. Ihmissuhdetaidot auttavat selviämään melkoisista kriiseistä, silloin voi yhdessä tehdä töitä selviytyäkseen, aina ei tarvitse yksin hampaat irvessä raataa, kun voi raataa yhdessä nauraen. Kun ihminen oppii ottamaan toiset huomioon ja aina ei ajattele vain minä-minä-minä, tulee ekologisuuskin siinä kaupan päälle, oppii kunnoittamaan kaikkea elävää. Narsistinen ihminen ei yhteisössä pärjää, eikä myöskään marttyyrit.

    Kaikkea hyvää sinulle valitsemallasi tiellä.

    VastaaPoista