Susi tulee

Muistammehan kertomuksen pojasta, joka päätti pelotella kyläläisiä ja huusi: Susi tulee.

Aluksi se herätti sekasorron ja poika nauroi makeasti, sillä sutta ei näkynyt missään. Kyläläiset toruivat poikaa ja hän päätti parantaa tapansa. Mutta paimentaminen oli tylsää ja hän muisti kuinka hauskaa loppujen lopuksi oli, kun hän juoksutti kyläläisiä. Hän päätti tehdä kaiken uudestaan ja tekikin. Taas syntyi sekasorto ja pojan pitkästyneisyys kaikkosi hetkeksi. Hän sai selkäänsä ja päätti olla pelottelematta.

Sitten susi tuli oikeasti ja poika huusi: Susi tulee. Ei tapahtunut mitään. Kyläläiset kohauttivat olkapäitään ja arvelivat pojan taas narraavan. Susi tuli ja riehui lammaslaumassa, mistä aiheutui kirveleviä tappioita. Kukaan ei tullut apuun.

Tuomiopäivän ennustajat, ihan vakavat tiedemiehet, ovat olleet se poika, joka huusi sudesta. Tiedemiehet ovat varoittaneet katastrofeista. Tästä ilmiöstä kirjoittaa Kansan Uutisten toimittaja Kai Hirvasnoro. Kasvun rajat I ei toteutunutkaan. Olemme tottuneet siihen, että tuomiopäivän ennustajat ovat olleet väärässä. Öljy ei ole loppunut. Kasvun rajat III väittää, että nyt rajat ovat tulleet vastaan, mutta kukaan ei kuuntele. Talousteoriat eivät edelleenkään aseta hintaa ympäristölle. Öljyn hinnan pitäisi kaksinkertaistua, mikä vasta aiheuttaa todellisia seuraamuksia.

Romahdus on tulossa, mutta se ei täydellä teholla tapahdu meidän, tämän hetken aikuisten aikana. Mehän kuitenkin ajattelemme ensin omaa elämäämme. Meidän on vaikea asettua lastemme ja lasten lasten asemaan. Vaikka rakastaisimme ihmisen yhteiskuntaa ja hänen suuria saavutuksiaan, emme kuitenkaan oikeasti osaa asettua tulevien asemaan vaan haluamme kaiken tässä ja heti. Tuosta ikävämmästä skenariosta kertoo myös Peak Oil- sivusto.

Vaikka Hirvasnoro viittaakin siihen, että globaalinen markkinatalous ei ole poistanut köyhyyttä, uskoisin siihen ja teknologian ja tieteen siunauksellisuuteen, jos ei olisi tuota rajaehtoa, maapalloa ohuine biosfääreineen.

Yritin omassa elämässäni muuttaa elintapojani. Muutin maalle, asumaan ekoyhteisöön. Minulla oli monta vuotta auto, mutta ajoin kimppakyytejä, joista kyytiläiset eivät olisi halunneet maksaa. Kuljetin autollani ihmisiä, tavaroita, lampaita ja vuohia, jotka pissivät takakonttiin. Jos oli omaa asiaa, menin useimmiten pyörällä kylälle, jonne oli matkaa 8 km. Ekoihmiset eivät pyöriä osanneet käyttää, jonkin verran tosin. Ajettiin etupäässä autoilla. Asuttiin paikassa, jossa energiaa kului asukasta kohden rutkasti enemmän kuin keskimäärin. Lämmitys ym. -kulut olivat suuret. Se ei ollut ekologista elämää. Sosiaalivaltio maksoi periaatteessa viulut. Emme olleet itsenäisiä ja omavaraisia vaikka siitä paljon puhuttiinkin. Oli tietenkin joitakin symbolikysymyksiä ja parannuksia, jotka muuan haihatteleva vanhus oli saanut toimeksi. Olisin ollut valmis linkolalaiseen elämään, mutta en ollut valmis uhrautumaan loputtomiin "kuhnureiden" ja "henkisten" ihmisten eteen. Muutin pois, kun olin epäonnistunut muutoksien aikaansaamisessa ja tuhlannut monet parhaat vuoteni.

Luovuin autosta jo ennen Keuruulta muuttoani. Autottomuus on se ainoa tekijä, jolla voin vaikuttaa parempaan tulevaisuuteen. Tyypillisellä tuurillani, tunnun myös pärjäävän autottomana. Mopo tosin on, mutta sillä ajan aika vähän, eikä se kuluta valtavasti. Olen edelleenkin idealisti ja ekoihminen. Ekoyhteisöjenkin aika tulee joskus sitten kymmenien vuosien päästä, kun romahdus on tapahtunut. Silloin pitää elää ilman tukiaisia, otsansa hiestä, viljellä maata ja elää järkevästi.

Netti ja tiedotusvälineet, ainakin sähköiset ovat käsittääkseni aika tavalla ympäristöä säästäviä. Ei tarvitse matkustaa fyysisesti ja saa silti kokea maailmaa. Blogienkin kautta voi saada kokemuksia muista elämistä. Television luonto-ohjelmat ja dokumentit ovat melkein kuin oikeaa, joskus parempaa. Ei joudu vaaroihin. Myrkkykäärmeet ja skorpioonit eivät uhkaa.

Minulla ei ole mitään halua lähteä lentämällä lämpimille rannoille keskellä talvea. Olen saanut kokea niitäkin oikeasti. Toistamispakkoa ei ole.