6.6.08

Uhrataan kuningas


Kansa vaatii aika ajoin veriuhreja. Politiikka on julmaa. Myös parisuhteissa toinen osapuoli uhraa usein toisensa. Peli on julmaa puolin ja toisin. Pian miehelle jää jäljelle vain menettely, jonka englantilainen varakas mies toteutti hankkiessaan lapsia varman päälle. Hän osti amerikkalaisen agentuurin kautta munasoluja älykkäältä ja kauniilta naiselta ja haudotutti nämä lapsiksi rehevällä surrogaattiäidillä. Vain näin menettelemällä hän varmisti, että eron sattuessa nainen ei veisi lapsia ja jättäisi hänelle maksamisen ilon. Feministit kostavat miehelle kolmanteen polveen sen, mitä hänellä kilkuttelee jalkojen välissä.

Suomen monella tapaa pystyvää pääministeriä ollaan uhraamassa pikkurikkeiden takia, jos ne edes olivat rikkeitä. Luulen, että asiaa kaivellaan loputtomiin ja Matti saa mennä samasta syystä kuin ulkoministerikin; työrauha on mennyt ja puolue kyllästyy. Keskustassa on varmaankin myös tyytymättömyyttä muutenkin puuhakkaan puoluesihteerin toiminnan takia. Tosin puoluesihteerikin on ryvettänyt itsensä - ja myös puoluesihteerin haastaja.

Poliitikot ovat aina tehneet vilppiä. Kun vaalirahoitustilanne on se, mikä on, on ollut turvauduttava pieneen vilunkiin. Politiikassa ajetaan omiksi koettujen ryhmien asioita. Miksi muuten politiikkaan mentäisiin, jos ei haluttaisi maistaa vallan makeutta ja saada etuja itselle ja läheisille. The spoils systemissä, USA:ssa se tunnetaan ja tunnustetaan. Politiikka on kyynistä valtapeliä, mutta tuskin Vanhanen on ollut sen kummempi kuin kukaan muukaan. Ei häntä kannata sen takia uhrata, onhan hänelle nyt kertynyt myös ammattitaitoa.

On aivan naurettavaa myös kuinka kostonhimoiset feministitädit haluavat lynkata Vanhasen, siksi että he kokevat tämän loukanneen naissukupuolta, kun on hakenut nuorempaa kumppania rupsahtaneen puolison sijaan. Kaikkihan niin tekevät tai ainakin haluaisivat, mutta osa ei jaksa, pysty eikä ole varaa.

2 kommenttia:

  1. En minä ole feministi, täti kylläkin. Hassua, miten te sedät aina tädittelette ikäisiänne naisia. Katsopa sinäkin peiliin äläkä pilkkaa ihmistä hänen iästään.

    Enkä ole kostonhimoinen, enkä ole koskaan Vanhas-jutuissani edes muistanut, että hänellä on ollut ennenkin puoliso. Minusta on päinvastoin hyvä, jos toimimaton ja rakkaudeton liitto puretaan - kannatan siis avioeroa, jos rakkaus on loppunut. Tähän riittää sekin, että vain toisen rakkaus loppuu.

    Minua ärsyttää Vanhasessa ainoastaan hänen epärehellisyytensä ja teeskentelynsä, mikä ilmenee kyllä jutuistani, jos lukee ne avoimin mielin.

    Olen kyllä pettynyt siihen, että Maalainen on noin omien ennakkoluulojensa vanki. Luulin vallan toista. En olisi myöskään uskonut, että nimittelet toisia blogaajia - tämä on ehkä suurin yllätys.

    VastaaPoista
  2. Kirjoitin vain mielestäni poleemisesti, kuten Iineskin tekee usein. Mielestäni feministit ja heidän vastapuolensa kuten esim. Panu- niminen kaveri vain syyllistävät toisiaan, itse ovat puhtoisia ja moralistisia, mutta vastapuoli kovin väärämielistä. Minä tunnistan ja tunnustan molemmanpuolisen syyllisyyden ja ajattelen, että sellaisen yli on päästävä. On hyväksyttävä viat itsessään ja muissa, tietenkin yritettävä välttää niitä parhaansa mukaan. Tätiys ei ole iästä kiinni.

    Ikkunaiineksen keskeinen teema on mielestäni hyökkääminen yleensäkin miestä kohtaan, joka on käyttäytynyt katalasti hylkäämällä ikääntyneen naisen tai ottamalla nuoremman. Se estää melkein muun sanoman läpimenon. Kirjoittaja on käsittääkseni suomenkielen maisteri, jolla olisi tietoa alastaan ja paljon elämänkokemusta. Sujuva kielenkäyttäjä kaiken kaikkiaan, joka on myös onnistunut herättämään keskustelua, joka tosin usein on moralistista paheksumista.

    VastaaPoista