Päivän pohdintoja

En tiedä, onnistuuko suunnitelmani viettää ainakin syyskausi Ruotsissa lastenlasten luona. Heidän isänsä ei ole ainakaan vielä vaihtanut päivätyöhön, joten tulisin tarpeeseen. Ihan pää kolmantena jalkana en voi lähteä vaan taloudelliset edellytykset on saatava kuntoon. En voi jättää taloudellista turvaa esimerkiksi, koska on elettävä senkin jälkeen.

Lapset olivat olleet mummonsa luona muutaman päivän ja nuorempi pojista, joka on turskiluonteinen oli kiukutellut. Minä uskon, että antaisin periksi ja yrittäisin viekkauvella ohjata lapsia; ei tarvitse aina viedä asioita konfliktiin ja vaatia ehdotonta tottelevaisuutta. Nukkumaan lapset on saatava ajoissa, koska seuraavana päivänä on jaksettava koulussa ja päiväkodissa. Makean syöminen on yksi mahdollinen ristiriidan lähde.

Lähden autolla, mutta otanko mukaan talvirenkaat jo, ne vievät sitten leijonanosan tavaratilasta, eikä paljon muuta mahdu. Laskut saa kääntymään suoraan maksettaviksi, mutta jotain aina unohtuu. Jos ostan kirpparin edessä seisovan peräkärryn, kannattaako se, sillä peräkärryn vieminen laivalla on kallista.

Olen käynyt edelleen uimassa päivittäin, paitsi yhtenä päivänä. Uimaan laskeutuminen kirpaisee hetken, mutta muuttuu pian iloksi. Muistan aikaisemminkin ajatelleeni, kuinka ylellistä on, kun pienen matkan päässä on puhdasvetinen järvi, jossa saa olla ihan rauhassa. Vedessä on toki sellaista pientä limaisuutta, jota on tosin kaikkialla. Levää sekin kai on. Mitä itse asiassa tuo limaisuus on? Sen tuntee vedestä noustessa ihon liukkautena.

Vaikka tämä on saari, ei esim. kemiöläisillä ole uimapaikkaa kovin lähellä. Luin mielestäni lehdestä, että Kemiön Amos-puistoon olisi joskus tulossa maauimala, mutta sellainen ei mielestäni voita oikeata järveä. Myöhemmin kesällä merta vaivaa sitten sinilevä.

Olen ajatellut muita vaaroja, joita voisi kuvitella luonnossa piilevän. Esiintyyhän saaristossa myös punkkien välittämiä sairauksia. Uiminen on lähes kokonaan parantanut käsivarren kivun, pientä arkuutta on jäljellä. Vaikka liikuin talviaikanakin, huomaan, että nyt mäkien ylös polkeminen ei tee tiukkaa, vaikka minulla on vaihteeton pyörä.

En ole hirveästi ehtinyt lukemaan tuhansia kirjojani Cybookilla, vaikka onnistuin lataamaan oikein hyviä ja lupaavia klassikoita. Yksi on esimerkiksi W. Somerset Maughamin Of Human Bondage, johon minulla liittyy muisto. Näin kolmiosaisen kirjan Sodankylän kirjakaupassa ja ostin sen hillanmyynnistä saamillani rahoilla. Veljeni mielestä minun olisi pitänyt antaa rahat hänelle, pikkumaisuutta jos mikä. Ensimmäiset ansaitsemani rahat. Ostin kirjan, se on minulla jossakin edelleenkin, luulen että ex. vaimon autotallissa, savuvahingoista kärsineenä. Kirjat olivat kellarissa, kun muuan asukas sytytti kerrostalon palamaan.

Elämän Kahletta sanottiin Maughamin pääteokseksi ja se on filmattukin ja olen sen nähnyt. Filmi ei ollut yhtä hyvä kuin kirja. Pääosaa tarjoilijattarena, johon päähenkilö rakastuu kohtalokkaasti oli Kim Novak. Maugham on nykyään pudonnut pois muodista, nuorena ollessani hän yhä eli ja oli juhlittu kirjailija.

Kirja oli ehkä peitelty omaelämänkerta, päähenkilö luki itsensä lääkäriksi; Maugham oli myös lääkärintutkinnon suorittanut. Maugham oli suuri ihmisluonnon tuntija. Muistan lukeneeni lehtijuttuja vanhasta Maughamista, jossa kerrottiin hänen olleen homoseksuelli. Se ei tietenkään vähennä hänen arvoaan.

Paljon on vastaamattomia kysymyksiä. Esimerkiksi nettikirjoista, jotka minusta ovat hyvä idea. Kun pitää kädessään tuollaista lukulaitetta, minulla ei herää minkäänlaista ahdistusta, että kyseessä on sähköinen lukulaite. Sähköä ei edes kulu, kun teksti on paikallaan, vain sivua vaihtaessa. Kulutuksen uskoisi muuten olevan aika minimaalista ja akun lataus tapahtuu huomaamattomasti USB-portista. Kirjojen lataus on lähes yhtä helppoa ja automaattista.

Useimmilla ihmisillä tuntuu olevan tunteisiin liittyvä fiksaatio. He sanovat kuten nuo muutamat kyselyyn vastanneet, että paperista kirjan käyttöliittymää ei voita mikään. Tämä on toistaiseksi perinteisten kirjankustantajien pelastus. Toki kirjoihin liittyy niin paljon tunteita, yksinäisistä mutta viihtyisistä illoista lukulampun ääressä. Kirja ei petä. Se on tarpeeksi "viileä" media joka viileydellään mahdollistaa uskomattomat tutkimusretket omaan sisimpään, jossa ei kuumuutta puutu. Kirja antaa mielihyvää.

Siitä huolimatta uusi aika, uudet välineet. Itse kirja ei välttämättä muutu, teksti on sama ja reaktio yhä sama. Kuinka paljon kulttuuriperintöä makaakaan kustantajien arkistossa, joka ei enää tuota ollenkaan ja josta ei koskaan tulla ottamaan uusia painoksia. Jos jokin kirja yhtäkkiä herääkin henkiin, se on peräti harvinainen tapaus. Haluaisin tosiaan tietää, onko kustantajilla kirjat tallessa sähköisessä muodossa ja jos on, mistä vuosiluvusta alkaen. Joudutaanko tulevat sähkökirjat skannaamaan Projektien Gutenbergin ja Runebergin tapaan ja vaivalloisesti oikolukemaan?

Copyright tietenkin asettaa vaatimuksia. Julkaisuoikeudesta vapautuneet klassikot ovat englantilaisessa maailmassa avanneet tietä liiketoiminnalle, joka näkyy netissä. Gutenbergin kirjoista on muunnettu eri käyttöön sopivia muotoja, jotka myös generoivat tuloja monille kekseliäille nettiyrittäjille.

Suomessa ei esim. kirjastoilla ole sähköisiä painoksia romaaneista, tietokirjoja on. Romaaneja ei muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta olekaan, käsittääkseni. Ruotsissa tilanne on jo toinen. Esim. Jan Gilloun perh. ja Liza Marklundin osaomistama Piratförlaget on ryhtynyt ennakkoluulottomasti nettikirjabisnekseen. Ruotsissa kirjastoissa on satoja moderneja romaaneja saatavilla nettikirjana, on kuulemma mahdollista saada niitä lukulevyille/mobiileille lukulaitteille, mutta minulta se tyssäsi, ja tuli ilmoitus, ettei onnistu.

MobilPocket Readerille ne hyvin tulivat ja kunhan saan tilaamani pienikokoisen kannettavan niidenkin lukeminen mobiilisti onnistuu. Tosin kirjoista ei ole pulaa tyttären luona, ajasta on pulaa.

Jonkinlaisin parametrein Ruotsissa tehtiin arviointi, että nettikirja vaatii ekologisesti vain kuudesosan paperikirjan jalanjäljestä. Ja siinä oli laskettu lukulaitteen iäksi vain vuosi. Kai se pidempään kestää ja kun tulee uudempia ja halvempia malleja, kustannus vain vähenee.

Nettikirja varsinkin lukulaitteella on jopa miellyttävämpi kuin paperikirja, vaikka ei ajattelisi edes tuota jalanjälkeä. Se on siisti ja kompakti ja mukana kulkee tuhansia kirjoja ja harvalla tavallisella on pääsyä noihin klassikkoaarteisiin - tietenkin vain jos osaa englantia. Englanninkielistä uutta kaunokirjallisuutta julkaistaan paljon. Yleensä se on halvempaa kuin vastaava aineellinen kirjallisuus, tietysti bestsellerit maksavat enemmän.

Uskon, että nettikirjat tulevat Suomeenkin toden teolla nyt, kun lukulaitteet ovat hyviä ja suhteellisen halpoja. Ehkäpä englantia osaavat voivat olla tiennäyttäjinä, jonka jälkeen kustantajat huomaavat, että kysyntää on ja ryhtyvät julkaisemaan kirjoista myös sähköisiä painoksia, mikä on varsin kaksipiippuinen juttu, joka sinänsä voi sisältää paperikirjan tuhon siemenen, jos sähköinen kirja osoittautuukin voittajaksi. Silloin kustantajista voi tulla puhtaasti sisältötaloja, ne voivat sanoa irti väkeä ja pitää vain ydinosaamisensa. Sääli irtisanottavia, mutta näin on käynyt muuallakin. Kustantajat voisivat saada tuloja julkaisemalla sähköisiä painoksia halvalla jo olemassaolevista, mutta periaatteessa kuolleista teoksista, joita ei enää myydä. Ne voisivat saada uuden elämän. Tietysti ne löytyisivät netistä pian torrenteina, estot purettuina mutta jos hinta olisi tarpeeksi alhainen, markkinoita saattaisi silti olla. Kuluttaja ostaisi mieluummin vaivattomasti laillisen kirjan kuin ryhtyisi laittomuuksiin.

Lisäys: Linkki toisen bloggaajan artikkeliin sähköisestä lukulaitteesta, joka minullakin on. Sanon vain, että kuka vaatii paperikirjojen muuttumista värillisiksi (jos ne on tavallisella präntillä tehty ja ilman kuvia). Mustavalkoisena sähköisellä paperilla oleva teksti on sopivan viileetä...tiedäthän McLuhanin teesin.