Tietokoneajan lapsia

Katselin paljon lapsenlapsen tapaa, millä hän astuu tietokonemaailmaan. Isä on autoentusiasti ja varmasti siksi poikakin pitää moottoriurheilusta. Ja pahinta oli, kun sain nuoremman oppimaan hiiren käyttöä, hän ei halunnut katsoakaan pienten lasten pelejä vaan olisi tahtonut pelata isonveljen lailla netin lukemattomia ja sinänsä kyllä hienoja monster truck- pelejä - mihin taidot eivät vielä riittäneet. Viisivuotias isoveli käyttelee suvereenisti nuolinäppäimiä ja hiirtä. Hän ei kuitenkaan tuntunut voivan keskittyä yhteen vaan hyppeli pelien välillä, jätti kesken, kun tuntui vaikealta ja siirtyi toiseen samanlaiseen. Hieman huolestuin, mutta se on kai vallitseva metodi ja kehittyyhän siinä ainakin motoriikka. Se pojalla on ennestään varsin hyvä. Kummatkin olivat muuten liikkeellä kaiken aikaa, jos eivät katsoneet tv:n laajaa piirrettyjen tarjontaa. He hyppelivät sohvassa kuperkeikkoja, juoksentelivat ympäriinsä ja minun piti tietenkin olla mukana, ryömimässä lattialla ja osallistumassa. Jouduin kieputtamaan heitä kaikin tavoin. Eräs bloggaaaja-piirtäjä julkaisi sarjakuvaa, jossa oli ilmassa vaakatasossa olevia pikkupoikia, mikä ei ole ollenkaan liioittelua.

Sen että voi pitää hiljaisia lukuhetkiä kuten teimme tyttären ollessa pieni, voi unohtaa näiden lastenlasten kanssa. Kirjan aika on vasta illalla ennen unta, mikä on vähän sääli. Kirja ei välttämättä ole vain unilääke. Kirjoja perheessä on kuitenkin paljon, ehkä niitäkin luetaan.

Molemmat ovat julmetun itsepintaisia, pienempi vielä korostetusti. Päiväkodissa he ovat silti sosiaalisia kullanuppuja, osaavat käyttäytyä, ja heillä on kavereita. Morfarin ei tarvitse onneksi komentaa ja muutenkaan se ei ole tyylini. On pieniä asioita, jotka haluaisin muuttaa, mutta en voi. Haluaisin esimerkiksi, että he eivät käyttäisi valkoista leipää ja jonkin verran huolestuttaa heidän itsepäisyytensä ja mieltymyksensä joidenkin muiden ruoka-aineiden suhteen. Makeata tulee hieman liikaa. Onneksi paikkakunnan vedessä on paljon fluoria ja hampaat ovat hyvässä kunnossa. Lasten isä, joka on aina asunut paikkakunnalla omistaa lujat hampaat vaikka ei niitä juuri pesekään. Vesi on niin fluoripitoista, että pienille ei vettä suositella vaan heille saa hakea muuta vettä paloasemalta.

Yritin näyttää pojille, että on olemassa kaksi hienoa ja ilmaista pienten lasten piirustusohjelmaa, Tux-paint ja Drawing for children, joka on taas vapaasti ladattavissa, mutta ne eivät herättäneet suurta kiinnostusta. Sensijaan muropaketissa ollut oppimispaketti oli suosittu vaikka pienempi ei millään tajunnut oppimisjujuja. Hänestä oli mukavaa painella nappeja, kuului musiikkia ja puhetta ja jotain tapahtui. Siinä hän sai harjoiteltua hiiren käyttöä. Sen kaltaisella ohjelmalla olisi tarvetta. Ruotsin tv:n sivuilla on paljonkin pienten pelejä, mutta niin pitkälle emme päässeet.

Syksyllä taidettiin julkaista jokin tutkimus, jossa nostettiin esille tietokonepelien hyviä vaikutuksia. Ne jotka pelaavat ovat monesti hyvin kehittyneitä, he eivät ehdi muuhun pahuuteen, paikkojen särkemiseen, kaljan juomiseen ja huumekokeiluihin. Olenkin sitä ounastellut. Varmaankin motoriikka kehittyy ja lapset oppivat myös keskittymistä ja ongelman ratkaisua. Keskittymisen avulla saattaa voida hallita stressiä. Pelaaminen voi myös olla yllättävän sosiaalista vaikka ei uskoisi. En usko pelaamisen raaistavaan vaikutukseen. Lapsenlapset silti toteuttivat liikkumisen tarpeensa, se on kuin sisäänrakennettuna elimistöön.

Naapurin perheellä oli play-stationiin liitettävä tanssimatto, jota en ehtinyt nähdä, koska sitä kokeiltiin puolen yön jälkeen uutena vuonna ja olin jo nukkumassa. Aikuisetkin olivat innolla mukana. Tähänkin perheeseen sellainen päätettiin ostaa uudenvuoden jälkeen. Niitä myydään halvalla ja osallistuin kustannukseen. Olen nähnyt vastaavan laivalla ja se oli oikein hyvä idea. Sehän on liikuntaa ja rytmiä. Samalla tulee pleikkari perheeseen, sellainen heillä on ollutkin vanhemman lapsen ollessa pieni, mutta se meni rikki. Vanhempaan malliin on runsaasti pelejä ja niitä voivat lapset lainata toisiltaan. Vanhemmat, isä varsinkin, pelasivat pleikkaria jo ennen lasten saamista. Nyt lähivuodet menevät sitten varmaan pleikkarin merkeissä.

Ehkä minun aikani tulee myös joskus. Itse olen enemmän kiinnostunut esim. tietokoneen tarjoamista mahdollisuuksista animaatioon ja ohjelmoinnin opetteluun, mistä aion kirjoittaa artikkelin ehkä jo tänään.