Uskonto ja järki ovat erikseen

Meidät suomalaiset on itse asiassa kasvatettu lopun ajan odotuksissa. Koulussa opetettiin kyllä luonnontieteellistä maailmankatsomusta omissa aineissaan, mutta silti oli aamuhartaukset (ei varmaan nykyään), joissa hyvin usein puhuttiin tulevasta maailmanlopusta erilaisin sanoin ja äänenpainoin. Uskonnossa oli tunnustuksellinen painotus vielä minun sukupolvellani. Minulla oli uskonnon opettajana sekä seurakunnan kirkkoherra että myöhemmin viidettä herätysliikettä edustava, mustan taantumuksellinen kappalais-rovasti, jonka tunnit saattoivat kääntyä suoriksi parannussaarnoiksi ja maailmanlopulla pelottelevaksi käännytykseksi. Monet tytöt saivatkin herätyksen. Itse en uskaltanut protestoida vaan kestin ja otin kokemuksen oppina ja elämänkokemuksen lisääjänä. Psykologian ja filosofian opettajana lisäksi oli kappalaisen vaimo, joka myös oli kiihkouskovainen, lempeä ihmisenä tosin. Pappi saattoi esim. kertoa totuutena ihmeparannuksista, jossa rukouksen voimalla esim. ruustinnan pyykkirannassa katkennut jalka oli eheytynyt ja paljon vastaavia juttuja.

Seurakunnan kirkkoherra oli intellektuaalisempi, mutta ei saanutkaan samalla lailla kuulijoita valtaansa kuin demoninen, pieni ja pyöreä kappalainen. Muistan alaluokilta, että hän esitti että uskon totuudet eivät ole samaa kuin luonnontieteelliset. Raamatun ihmetekoja ei koskaan asetettu kyseenalaisiksi vaan esitettiin ne totena. Sama hämärä selitys annetaan käsittääkseni yhäkin. Minä en niihin muista koskaan uskoneeni vaan olen ollut epäilevä tuomas aina. Papit olivat yhteiskunnan napoja vielä siihen aikaan. Uskonnollisilla juhlilla oli ja on edelleen keskeinen osa kansakunnan elämässä. Valtiopäivät aloitetaan jumalanpalveluksilla, armeijassa hartaudet olivat ja ovat yhä juhlamenojen keskeinen osa. Häät, ristiäiset ja hautajaiset vietetään yhä uskonnollisissa merkeissä. Kun tapahtuu jotain kansakuntaa tai yksilöä järkyttävää, kuten viime aikoina, uskonnolliset rituaalit kuin kuuluvat asiaan.

Ehkä en erehdy, jos luulen, että periaatteessa maailma ei ole muuttunut vaan uskonnon maailmankuva on edelleenkin se mitä loppujen lopuksi esitetään. Minun kokemukseni jakavat varmaankin hyvin monet suomalaiset. Ehkä siellä taustalla on ajatus, että heitettynä kylmään kosmokseen, elämisen haasteisiin ja taustalla olevaan ihmisen perusyksinäisyyteen hän on ilman lohdutusta ja toivoa, mitä ilman hän ei ehkä jaksaisi toimia moraalisesti oikein. Lähes kaikkialla historiassa ja maapallolla ihminen on kutonut magiikkaa ja uskonnollisuutta tuekseen.

Jo satoja vuosia sitten ajattelijat ovat uskaltautuneet vapautumaan näistä kahleista ja jopa uskontojen parissa on toisenlaistakin teologiaa, jossa näitä kysymyksiä on uskallettu lähestyä ennakkoluulottomasti, mutta silti vanhakantainen, magiikkaan ja kirjaimellisuuteen perustuva teologia on virallisesti vallalla, ehkä vähemmän kristinuskossa kuin Islamissa. Jollakin tavoin symbolisella tasolla mielestäni kristinusko ja muutkin uskonnot ovat ihan ok ja tietenkin kannatan uskonnollista toleranssia loppupeleissä.

Väittäisin, että vanhakantainen pelastusteologiaan perustuva kristillinen maailmankuva on linkolalaisuudessa kuten oli nuoren Auvisenkin tekojen taustalla, kuten myös oli MOT-ohjelmassa haastateltujen anarkistinuorten ajatuksissa. Jotain olisi tehtävä pelastuksen eteen. On kyse samasta kilvoittelusta, eräänlaisesta kiirastulesta joka on ensin läpikäytävä, kuten on ollut teemana myös kristinuskossa, tosin eri tavoin ilmaistuna.