Tähteä katsomassa

Olin opintopäivillä, joiden vierailevana tähtenä oli psykiatri Ben Furman. Hän puhui hyvää ruotsia, vaikka ei olekaan suomenruotsalainen. En edes tiennyt matkaan lähtiessäni, mikä päivän aihe oli, seurasin vain johtajia. Ehkä siinä oli jotain vinkkiä, että minulle on alettu ehdotella erinäisiä koulutuksia.

Dr Ben oli tosi charmikas ja arvostettu. Aiheena oli päihdeasiat, mutta hän kuvaili lyhyt-eli ratkaisukeskeisen terapian etuja ja miten oli itse päätynyt sen kannattajaksi. Mieleen jäivät viisi kohtaa, jotka kannustavat päämäärien saavuttamiseen. Ne käsittivät lähinnä sen että terapian kohde on itse päättämässä ja miten antaa sellaista palautetta joka edistää eikä tukahduta. Furmanin nimellä pääsee lyhytterapiainstituutin monikielisille sivuille, jotka ovat kaupalliset, mutta joilla on ilmaistakin materiaalia aika mukavasti. Sieltä löytyy esim. koulukasvatuksen ongelmiin houkuttelevan näköiset rappuset.

Olihan siinä itsetutkistelun paikkaakin, esimerkiksi kysymyksessä olenko ollut liian kriittinen, kun olen arvostellut entistä asuinpaikkaani ja sen puutteita. Furman sanoi, että huomauttamalla virheistä päädytään vain pahaan kierteeseen. Täytyy toimia vahvistamalla olemassaolevia valmiuksia ja hyviä puolia. Toisaalta hän on oikeassa, mutta joskus kyllä asioista pitää myös taistella. Taisteleehan hän itsekin lyhytterapian puolesta! Heräsi myös ajatuksia nykyisistä asiakkaista ja siitä voisiko F:n oppeja soveltaa heihinkin, mutta heistä minun on kielletty kirjoittamasta.

Toinen pääpuhuja oli myös hyvä. Hänen luentonsa oli enemmän akateeminen, mutta hänelläkin oli puolensa. Monesti nämä tähtiesiintyjät ovat kyllä niin armoitettuja esiintyjiä, että heidän sanomansa jää häikäisevän esityksen alle. En tiedä, kun en ole koskaan ollut kuulemassa Esa Saarista tai Jari Sarasvuota, mutta epäilen heidän esityksiensä kuuluvan niin sanotun Leskis-efektin piiriin. Poliitikko Väinö Leskinen oli kuulemma niin häikäisevä puhuja, että yleisö hurmaantui, mutta jälkeenpäin ei muistanut aiheesta mitään. Leskinen ei ehkä ollut sanonutkaan mitään erikoista, mutta oli tehnyt sen sellaisella tyylillä, että yleisö kuvitteli saaneensa kuulla jotain ainutlaatuista.

Kipin kapin Tampereelle ja takaisin. Jouduin vielä yöpymäänkin eilen Turussa hotellissa, jotta olisin ehtinyt junaan. Onneksi työnantaja maksaa.

Paluumatkaa juhlisti, kun kuuntelin nuorta kuskia opastavan vanhemman miehen ja erään toisen juttelua. Vakikuski oli kovasti fiksu tyyppi palveluhalukas. Hän väitti, että esim. Kemiön saarella, eri kylillä on oma murteensa. Murteista puheen ollen: Minusta tuntui koko päivän ruotsia kuunneltuani, että sivistynyt suomenruotsi on yllättävän lähellä rikssvenskaa, ainakin Tukholman seudun kieltä. Monia ahvenanmaalaisia koulutettuja en ole pystynyt erottamaan ruotsalaisista ennenkään.

Tämä on vähän arkaluonteista, mutta kuski käski nuoren kuljettajan heittää noin kilometrin ylimääräisen lenkin kaupan eteen, kun ulkona oli alkanut sataa. Ehkä hän teki säännösten vastaisesti, mutta sai palvelusta paljon pisteitä. Se lämmitti alkaneessa kylmässä sateessa. Ja tervetuloa uudelleen myös. Tämä saari tuntuu kodilta. Olen ennenkin nähnyt tätä ja muutakin tiukoista säännöksistä joustamista, mikä tulee asiakkaiden eduksi. Toivottavasti yhä useammat luopuisivat henkilöautoista ja siirtyisivät käyttämään bussia. Ne kulkevat edelleen vajaina.