Luen Anna Maria Hagerforsin kirjaa Århundradets Astrid. Pidin tuosta vanhasta naisesta, jonka olen nähnyt myös omin silmin. Hänen oma elämänsäkin on tuttua elämänkertojen pohjalta ja tämäkin teos on suositeltava. Että Madickenille oli esikuva elävässä elämässä, oli ehkä uutta.
Yksi asia minua kiusaa Lindgrenin kirjailijakuvassa. Se ongelma tulee ilmi hänen kahdessa suuressa fantasiaseikkailukirjassaan Mio, min Mio ja Bröderna Lejonhjärta. Ne ovat vavahduttavia, kauniita ja jännittäviä. Niissä taistellaan hyvien puolesta pahaa vastaan.
Taistelu hyvän ja pahan välillä on ehkä ymmärrettävissä siitä, että Lindgren koki toisen maailmansodan aikuisena. Siinä oli tosiaan taistelu pahaa vastaan. Itse hän huomasi, että hänen puolustamansa sosialidemokratia, joka perusti kansankodin ja poisti köyhyyttä, olikin muuttunut monipäiseksi, tukahduttavaksi hirviöksi, jota vastaan pieni Astrid lähti taistelemaan Pomperipossa-sadullaan ja voitti ja sai aikaan hallitusrintaman vaihdoksen.
En voi olla sanomatta, ja tämä on kuin kiroaisi kirkossa. Taistelu hyvän puolesta muistuttaa hieman fascismia ja natsismia. Hitlerkin lähti taistelemaan hyväksi kokemansa puolesta ja sai miljoonia seuraajia runoilijoiden ja filosofien maassa, josta on lähtenyt niin paljon hyvää tiedettä ja taidetta.
George Bushkin lähti kukistamaan pahaa ja nyt nähdään mitä siitä seurasi. Kaikki seikkailufilmit perustuvat samalle asetelmalle. Lapsetkin tietävät että hyvikset lopulta voittavat ja tappavat pahat, ainakin toimintaelokuvissa.
Vielä pahempaa petoa, Stalinia ei koskaan lähdetty kukistamaan asevoimin. Hitler ja me suomalaiset sitä tosin yritimme, mutta loppuaikoina Teräsmies oli sisäsiisti. Hänen luomansa Pahan imperiumi tosin kukistui kylmässä sodassa, mutta ei Harmageddonin taistelussa.
Mistä tämä ikuinen taistelu hyvän ja pahan välillä on tullut? Onko se loppujen lopuksi niin olellinen asia esimerkiksi lapsen kehityksessä, että hänen on opittava rakastamaan hyvää ja vihaamaan pahaa, kun kaikki kuitenkin on suhteellista.
Tuskan vähentäminen maailmasta olisi tietenkin hyvä asia, mutta keinoista ollaan niin peräti erimielisiä. Mikä auttaa köyhiä ihmisiä ja maita parhaiten? On niin paradoksaalista, että pyrkiminen hyvään aiheuttaa väistämättä pahaa ja pahastakin on hyviä seurauksia. Itämainen viisaus on tämän tajunnut, eikä se ole välttämättä huuhaata.
Impulsiivinen maalainen
Kaikki on suhteellista? Ihanko totta? Juuutalaisvainot? Pol pot? Kidutus? Lasten murhaaminen ja hyväksikäyttäminen? Rotusorto? Perheväkivalta?
VastaaPoistaTuskin minun tarvitsee jatkaa tällaista epämiellyttävää, raskasta listaa havainnollistaakseni sinulle, että minusta näyttää selvältä, että on olemassa hyvä ja paha.
Pirkko/Blogisisko
Se, että joku vaikuttaa sinusta ilmiselvältä ei kerro yhtään mitään siitä onko se olemassa vai ei.
VastaaPoistaEikä mikään noista asioista ole mitenkään "huono" juttu väistämättä. Riippuu vain siitä mistä sattuu tykkäämään ja mistä ei. Makuja on monia, ja lait seuraavat siitä, että jotkut mieltymykset ovat toisia yleisempiä. Siinä kaikki.
Minä liitän kiinnostuksen hyvän ja pahan väliseen taisteluun ihmisen tarinallisuuteen, joka ilmeisesti on meissä ihan geenien tasolla. Jostain syystä ihmiselle on luonteenomaista hahmottaa maailmaa tarinoiden kautta. Jo pienet lapset, jotka eivät osaa kunnolla puhua, ymmärtävät tarinoita ja ovat kiinnostuneita kausaalisuhteista. Hyvä palkitaan, pahaa rangaistaan. On viitteitä siitä, että tätä ei opita, se tulee luonnostaan kun synnymme yhteisöön. Kuuluu ihmisluontoon, niin sanoakseni. Esim. psykologiassa on viime vuosina alettu yhä enemmän kiinnittää huomita siihen kuinka ihmiset jäsentävät elämäänsä tarinoiden kautta.
VastaaPoistamaalainen, kirjoitit että itämainen viisaus on löytänyt hyvän ja pahan tekemisen paradoksaalisuuden, vapaasti muotoillakseni. Minusta tämä sama paradoksaalisuus löytyy myös kristinuskon ytimestä - itämaista viisautta en juuri tunne, niin että siihen en voi ottaa kantaa.
VastaaPoistaOletettavasti erona näiden kahden välillä on kuitenkin käsitys hyvän ja pahan luonteesta; kristinuskossa ne ovat absoluutteja persoonallisuuksia.
Ihmisinä olemme ja elämme näiden kahden omituisessa kietoumassa, jossa oma kykymme erottaa hyvää ja pahaa toisistaan on vajavainen. Tämä osaltaan luo paradoksaalisuutta - en tiedä, häviäisikö se kokonaan, jos voisi saavuttaa niin kutsutun Jumalan näkökulman.
Hellä sydämeni on tietysti Pirkon luettelemia ja muita vääryyksiä vastaan ja haluaisi ne poistaa. Mutta sitten, kun aletaan hakea syitä, mistä ne johtuvat ja keksiä rakenteellisia parannuksia, mielipiteet hajoavat ja osoittavat, että hyvä ja paha ovat suhteellisia. Miksi osa pahasta sallitaan ja milloin onkin oikein antaa asioiden olla, ettei tule suurempaa pahaa? Hyvään pyrkiminen saa pahaa aikaan. Pääni menee pyörälle ja tahdon ulos.
VastaaPoistaJakopoliitikot ajavat omia ratkaisujaan, uusliberaalit omiaan.
Otapa esim. israelilaisten ja palestiinalaisten konflikti, kummatkin ovat mielestään hyvän puolella ja hyvin perustein.
Onko tuo jännitteen hakeminen taistelusta hyvän ja pahan välillä vain opittua, jotta saadaan kuulijat ja lukijat mukaan. Entäpä jos esimerkiksi Bruno Bettelheim oli väärässä nostaessaan sen keskeiseksi teemaksi lapsen peilatessa satuja? Jännitettä ja tarinoita tulee toki olla, mutta tarvitseeko se olla näin sterotyyppistä. Olen ollut pakotettu katsomaan monia toimintaelokuvia, jossa tuo hyvän ja pahan taistelu alkaa jo väsyttää.
Miten on filosofit, onko tämä ainoa oikea tapa opettaa lapselle asioita.
Sitten aikuisena he ovat valmiita jonkun manipuloitaviksi, koska paha pitää hävittää.
Siksi ei oikein ole myöskään innostunut kristinuskosta, jonka piiristä on ollut historian aikana helppoa saada uskonsotureita.
En tunne hirveän hyvin itämaalaisuutta, mutta kuvittelen, että valtavat kärsimykset ja hauras ihmiselämä ovat opettaneet kärsivällisyyttä ja siihen, että meissä on monia puolia. Itämailla jälleensyntymisoppi ehkä lohduttaa, lännessä taas taivas, jossa kärsivä saa korkeimman kruunun.
Tommi,
VastaaPoistajos joku hyökkäisi sinun kotiisi, varastaisi kaiken omaisuutesi, siinä ohimennen hakkaisi sinut rullatuolipotilaaksi loppuiäksesi, raiskaisi pienen tyttäresi, mahtaisitko silloinkin vielä sanoa, että pahaa ei ole vaan kaikki riippuu siitä, miltä kannalta sitä katsoo?
Tuollaista tapahtuu koko ajan ihmisille. Jos tuollaisia tekoja tekevällä rikollisella ei ole hyvän ja pahan erottamisen tajua, häntä pidetään psykopaattina ja hän tarvitsee hoitoa.
Tässä täytyy ottaa huomioon monia asioita.
VastaaPoistaEnsinnäkin, kun hyväksymme hyvän ja pahan, oikean ja väärän olemassaolon, joudumme sen jälkeen ajattelemaan käytännön kysymystä: Miksi joku ihminen valitsee hyvän ja toinen pahan?
Poliittisissa ristiriidoissa on olemassa selviä tapauksia pahuudesta(Hitler, Stalin, Pol Pot, Saddamin pojat jne) ja monimutkaisia, vaikeasti ratkaistavia tilanteita kuten esimerkiksi palestiinalaisten ja israelilaisten, hindujen ja buddhalaisten ristiriita Sri Lankassa jne.
Viisaat, tasapainoiset ja hyvät ihmiset voivat mahdollisesti selvittää vaikeitakin ongelmatilanteita rauhanomaisesti (Gandhi, Desmond Tutu, Martti Ahtisaari).
Se, että joku valitsee pahan, voi olla kemiallinen häiriö aivoissa, geenivirhe, kasvatus tai yksinkertaisesti tietoinen valinta pahan puolesta. Eiväthän kaikki pahantekijät ole mielisairaita.
Pirkko/Blogisisko
Ajattelin pistää tähän kerran pitämäni puheenvuoron kristinuskon hyvistä puolista. Voit, maalainen, deletoida sen jos tästä tuli epäsopiva postaus. Postauksessa on ripaus nostalgiaa 90-luvun alusta.
VastaaPoistaChrister Sundqvistin puheenvuoro.
YSTÄVÄMESSU, Parainen 5.12.1992
Tutussa televisio-ohjelmassa KYMPIN UUTISET, uutisankkuri kutsuu katselijat telkkarin ääreen jollakin hyvin valitulla uutisotsikolla. Sitten seuraa 4-5 minuuttia mainoksia. Tämä uutisotsikko on usein niin mielenkiintoinen, että telkkarin tuijottaja jaksaa katsoa kaikki Simon Vaatehuoneet ja Mustat Pörssit ja Antepsiinit ja kaksikymmentä muuta mainospätkää suhteellisen vaivattomasti. Sillä mainoksien jälkeen selviää minkä mielenkiintoisen asian uutisten lukija olikaan valinnut päivän tärkeimmäksi uutistapahtumaksi.
(tauko)
Paraisilla on tehty merkittävän suuri kultalöydös. Tästä kulta-aarteesta kuulemme enemmän pienen tauon jälkeen.
(tauko)
Lyhyen tauon aikana ajattelin että jokainen kirkon penkissä istuva, huomaisi että vieressä istuu Ystävämessuun saapunut ystävä. Sano jotakin kaunista vierustoverillesi. Esimerkiksi että "kiva nähdä sinua täällä, miten sinulla menee?" Tai jos on kyseessä perhe, halatkaa silloin toinen toisianne ja sanokaa vaikkapa että "sinä olet sitten eri mukava". Minä lähdenkin tästä etsimään ystävää, tehkää tekin samoin.
................
Niin, Paraisilla on siis löydetty kultaa! Ja kulta on ensiluokkaisen puhdasta ja sitä on paljon. Sitä kultaa on löytynyt täältä kirkosta, sitä on löytynyt runsain määrin koko kaupungissa. Sitä on löytynyt aivan odottamattomista paikoista ja mitä merkillisintä tämän kultamäärän on lahjoittanut eräs henkilö joka on täällä meidän kanssamme, kirkossa. Lahjoittaja on nimittäin henkilö joka asuu Kirkossa. Lahjoittaja on elävä Jumala. Ja tämä kultalahja on usko Jumalaan. Oma, henkilökohtainen uskosi Jumalaan.
Jokaiselle ihmiselle Jumala on lahjoittanut uskon, kulta-aarteen. Ongelmana tahtoo vain olla että tämän hienon kultakimpaleen löytäminen on samanaikaisesti sekä maailman yksinkertaisin asia että maailman vaikein asia.
Se on yksinkertaista sen takia että siihen tarvitaan yksinkertainen suun tunnustus : "Minä uskon että sinä olet olemassa, Jumala, kiitos tästä lahjasta!" "Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän." (Joh. 3:16 uuden Kirkkoraamatun mukaan).
Uskon lahjan vastaanottaminen on siis erittäin yksinkertaista, mutta kuten äsken mainitsin, uskominen on myös maailman vaikein asia. Uskosta tulee vaikea asia sen takia, että uskoa ei voi itse saavuttaa, siitä ei voi maksaa mitään, se on lahja. Suomalaisista on joskus sanottu että me olemme erittäin uskollisia laskujen maksajia. Eräpäivään mennessä jokainen yrittää epätoivoisesti haalia kokoon rahaa, jotta tavara, vuokra tai laina tulisi aikanaan maksetuksi. Samaten on monella laita uskon suhteen. Me tahdomme itse saavuttaa uskon Jumalaan erilaisin suorituksin. Me haluamme näyttää Jumalalle että me olemme maksukykyisiä, kelvollisia, hyviä ihmisiä. Tämä on täysin turhaa puuhaa ja lisäksi vahingollistakin Jumala-suhteellemme. Korviemme välissä oleva harmaa kilon möykky antaa ymmärtää:
Jos olet oikein kiltti, ahkera ja hoidat tehtäväsi hyvin, silloin Jumala rakastaa sinua ja päästää sinut taivaaseen. Mutta Jumala on suuressa viisaudessaan päättänyt toisin, eli:
Kristuksen ruumis sinun edestäsi annettu ja Kristuksen veri sinun edestäsi vuodatettu. Miksi tehdä asiaa sen merkillisemmäksi? Jumala rakastaa sinua sellaisena kuin olet.
Kun itse, Jumalan armosta, tulin uskoon joitakin vuosia sitten ja Jumala näytti minulle mikä kulta-aarre sydämestäni löytyy, tuntui siltä kuin olisin herännyt pitkästä unesta ja löytänyt itsestäni jotain tuttua. Ymmärsin että olin tekemisissä elävän Jumalan kanssa joka syntyessäni ja kasteessa oli antanut minulle kultaisen aarteen. Tämän vaiheen käy läpi jokainen uskova ihminen ja sitä sanotaankin osuvasti herätykseksi. Tällaiselle aamu-uniselle hiippailijalle se olikin melkoinen herätys. Vaikka usko on vuosien myötä saattanut olla kovinkin heikko, olen aina kokenut olleeni pelastunut, sillä en ole lakannut uskomasta Jeesukseen. Sitten on tietysti aivan toinen asia se että heikko usko ei ole mikään ihannetila. Ei, vahvan uskon myötä saa tietenkin iloita Jumalan siunauksista arkipäivässä aivan eri tavalla kuin silloin jos usko on heikko. (Silloin kun vaimo ja lapset istuvat tuolla kirkonpenkissä, tämän sanominen ei välttämättä ole kovinkaan helppoa.)
Kun herää uskoon, kun löytää itsestään kulta-aarteen, useat uskovat kokevat mielenmuutoksen. Elämä saa uuden merkityksen. Tajuamme että usko ei ole pelkästään jotakin josta vaihdamme erilaisia kokemuksia tai josta kerromme mukavia asioita. Ei, uskossa on myös kysymys siitä että koko elämämme saa uuden suunnan. Tämä ns. kääntyminen ei rajoitu siihen hetkeen jolloin Jumala pisti herätyskellon soimaan. Ei, syntivelka vetää meitä lakkaamatta pois Jumalasta ja meidän on syytä kerta kerran jälkeen kääntyä uudelleen Jumalan puoleen. Kääntymisessä tapahtuu se merkittävä asia, että Jumala antaa velkamme anteeksi. Elämässämme tapahtuu merkittävä velkasaneeraus. Vanhat velat annetaan anteeksi ja voidaan aloittaa elämä alusta, aivan kuten Paavali kirjoitti galatalaisille: "Enää en elä minä, vaan Kristus elää minussa. Sen elämän, jota tässä ruumiissani vielä elän, elän uskoen Jumalan Poikaan, joka rakasti minua ja antoi henkensä puolestani (Gal. 2:20).
Palatakseni sydämessä olevaan kulta-aarteeseen vielä hetkeksi, haluaisin lainata erästä pastoria joka toi tähän kultajuttuun aivan uuden, häkellyttävän, ulottuvuuden. Tämä hyvin tuntemani pastori sanoi että jos sinä otat tuon arvokkaan kulta-aarteen esiin sydämestäsi ja näytät sitä muille, niin se muuttuu kädessäsi arvottomaksi kissankullaksi. Tällä tämä viisas pastori halusi tuoda esiin sen seikan että usko Jumalaan on niin ainutlaatuinen että sinun uskonelämäsi ei kelpaa kaverille malliksi. Uskonkin että moni täällä kirkossa vaivautuneena joutui kuuntelemaan kun kerroin omasta kultakimpaleestani, uskostani. Niin, eiköhän se muuttunut kissankullaksi. Tarkoituksena oli kuitenkin muistuttaa siitä että sinussa, minussa, meissä kaikissa on tämä arvokas kulta-aarre valmiina odottamassa löytäjäänsä. Jokaisen on itse otettava lapio käteen ja kaivettava kulta esiin sielun syvyyksistä. Sinun uskosi on sinun uskosi ja minun uskoni on minun uskoni. Kun kerromme omista kokemuksistamme uskon tiellä voimme vain toivoa että tämä enemmän rohkaisee kuuntelijaa oman kullan luohintaan kuin todistajan kullan tahrimiseen. Mehän olemme helposti niin kauhean kateellisia jos toisella on jotain sellaista mitä meillä ei ole. Lähtekäämme siis kaikki rohkeasti syvimpäänkin kaivoskuiluun kultaa louhimaan.
Lopuksi vielä tositarina elävästä elämästä. Tällä tarinalla haluaisin muistuttaa sinua siitä että kun näet seuraavan kerran jonkin kultaisen esineen, silloin sinä muistaisit mitä Jumala on lahjoittanut sinulle. No joo, tämä tarina on siis tosi ja se on ollut minulle erittäin hyödyllinen. Olin lähdössä yksin viikonlopuksi jollekin matkalle. Tulisin tapaamaan monia työkavereita, miehiä ja naisia. Läksiäissanoiksi Tea-vaimoni sanoi että : Kuule, Christer, sinulla on maailman kauniimmat silmät! No joo, eihän tämä tietenkään ollut ihan totta, onhan olemassa Clark Gable, Tauno Palo ja monia muitakin kauniimpi silmäisiä. Mutta tällä oli se vaikutus että aina kun kävelin jonkin peilin ohi, jäin tavallista kauemmin tuijottamaan itseäni ja muistelin vaimoani joka oli sanonut että minulla on kauniit silmät.
Rukoilemme:
Kiitos kulta-aarteesta. Uskosta. Iloitsemme kaikki siitä kun meillä on jotain arvokasta. Jotain sellaista mikä tekee meistä ainutlaatuisia. Herra, muistimme on lyhyt, joten pyydämme että muistuttaisit meitä useasti siitä että meillä on kulta-aarre sydämessämme. Ja olisi eri reilua työn sujuvuuden kannalta jos pitäisit lapionvarresta kiinni kun lähdemme kultaa louhimaan sielun syvyyksistä. Jeesuksen Kristuksen nimessä, Amen.
On vaikea suhtautua uskonnolliseen tunteeseen. Minua se ei puhuttele, mutta haluan kunnioittaa toisen vakaumusta.
VastaaPoistaUskot järkeen ja sanot olevasi skeptikko, mutta toisaalta sitten tämä tyypillinen lapsenusko joka heittää järjen ja tieteen nurkkaan. Toivottavasti et pahastunut, mutta tätä mieltä olen.
Onhan sullakin new afge-uskontosi.
VastaaPoistahttp://tietoisuudenvapautus.blogspot.com
En pahastu, maalainen. Kirjoitukseni (puheeni) ei ollut mikään käännytysyritys. En ole kovinkaan hyvä siinä. Melkoinen paradoksi tämä uskon kulta-aarre kieltämättä on. Sitä kaikkein vaikeinta ja samalla kaikkein helpointa mitä elämääni mahtuu. Hyvän ja pahan taistelua.
VastaaPoistaMinusta järkeä ja tiedettä ei tarvitse heittää nurkkaan. Viisas jättää ne nurkkaan, kuten kantavan pilarin, jonka asettaminen keskelle huonetta kertoo lähinna rakennustekniikan tai suunnitteluosaamisen puutteista.
VastaaPoistaHistoria on aina voittajien historiaa - juutalaisvainojen toteuttajia on helppo nimittää pahoiksi, koska he hävisivät sodan. Jos he olisivat voittaneet sen, tekoa ei välttämättä tuomittaisi niin jyrkästi.
VastaaPoistaYhdysvallat kuuluu voittajiin ja se on omasta mielestään hyvien puolella maailmaa pelastamassa, mutta silti se kylvää tuhoa ja hävitystä pitkin maapalloa. Napalmia, rypälepommeja tai peräti ydinpommin niskaansa saaneet vieraiden maiden siviilit eivät välttämättä ole samaa mieltä tekojen oikeutuksesta ja niiden hyvästä tarkoituksesta.
Kaikki on todellakin suhteellista.
Maailman jakaminen hyvään ja pahaan on hiukan liian yksinkertaista, sen jälkeen pahuudella voidaan selittää tekoja, joilla on aivan inhimillinen motiivi.