Muistelmien lukua

Minulle oli aikoinaan järkytys kuulla, etteivät historiantutkijat pidä muistelmia minään luotettavina lähteinä. Dokumenttejä se pitää olla. No, heidän tehtävänään on puhaltaa asiakirjoihin elämää. Joskus he onnistuvat, joskus eivät. Itse pidän edelleenkin populaarihistoriasta, muistelmista, jotka kertovat ihmisten oman näkemyksen tapahtumien kulusta ja omasta osastaan siinä. Siksi varmaan pidän näistä blogeistakin. Totuudellisuudella on toissijainen rooli, sehän on suhteellista, eivätkä korkeat oppineetkaan pääse siitä yksimielisyyteen.

Luen nykyisen asuinpaikkani historiaan liittyvän Anders Ramsayn muistelmia. Ne on julkaistu suomennettuna vasta 1980-luvulla vaikka alkuperäisteos tuli ulos sata vuotta sitten ja tapahtumat kertovat ajasta lähes 150 vuotta sitten. Luulin, että kyse on lyhennetystä painoksesta, mutta lainasinkin 2. osan.

Siinä tekijä kertoo nuoruudestaan, kun hänen perheensä oli menettänyt Björkbodan kartanon ja ruukin ja hän oli vannonut, ettei koskaan palaa. Hän matkusteli Italiassa. Kuvaukset eri kaupungeista ovat suoranaista kulttuurihistoriaa, elävämmin ei voi kirjoittaa. Kehut eivät ole ylimitoitettuja. Italianmatka päätyy Roomaan ja Vatikaaniin, niitten loistoon ja raunioihin, ylhäisiin ja alhaisiin. Tekijä palaa Ranskaan ja Englantiin ja kuvaa niitten elämää, ylhäisaatelistoa varsinkin. Hänen piti aloittaa itse vaatimattomana kirjakauppiaana Pariisissa, kun tuli sähke äidiltä: Olen ostanut Björkbodan takaisin.

Seurasivat vuodet uudelleen hankitussa sukukartanossa, joka oli ehtinyt aiemmassa konkurssissa menettää kaiken irtaimistonsa. Ramsay osoittautuu tarmokkaaksi yrittäjäksi, mutta tulee rahanuudistus, josta muistan jotakin historiankirjoista: Snellman jne. Yrittäjälle se oli kohtalokasta vaikka maalle ehkä hyväksi. Tulevat suuret nälkävuodet, Suomen viimeiset. Kuvaus niistäkin on elävää. Ne tulevat lähelle. Kartanoon murtaudutaan ja iso rahasumma viedään. Pahat kielet epäilevät petosta, mutta tekijä saadaan kiinni, mutta ei rahoja.

Tulee uusi konkurssi ja Ramsay muuttaa Turkuun ja sisarensa pojan puiseen kartanoon Raisioon. Liiketoimet lähtevät liikkeelle uudelleen. Hänellä on kokemusta ja nimeä. Mukavaksi sisustettu uusi koti palaa, palovakuutusta oli suunniteltu, mutta ei allekirjoitettu. Taaskin huhuja.

Tekijä muuttaa Helsinkiin, liikkuu seurapiireissä. Kuvaukset kuuluisasta Aurora Karamzinista ja Kytäjän kartanon nuoresta, kauniista rouvasta Marie Linderistä, joka on ensimmäisiä naisasianaisia, ovat loistavia.

Ramsay kertoo suuresta puutavarabuumista, joka seurasi Saksan-Ranskan sotaa. Hän itsekin osallistui siihen, mutta kuvaa suuria puutavaraparoneita, huijareita ja heidän mukanaan seuraavaa joukkoa. Suomen puutavaravaranto saadaan vasta nyt ensi kertaa tuottamaan jotakin. Norjalaiset ottavat käyttöön uittorännit. Perustetaan monia sahoja. Rautatiet tulevat. Niistäkin kirjailija kertoo eloisia tarinoita. Hän eli vielä aikaa, jolloin ajettiin vaunuilla, itse hän kokeili ensimmäisenä suomalaisena velocipedia, mutta luopui kyllästyttyään pillastuviin hevosiin, töllistelyyn ja ojaanajosta saatuihin mustelmiin.

Tähän asti olen vasta lukenut. Ajattelin kirjoittaa ylös jonkinlaisen referaatin, sillä kirjan luettua se on jo vaikeampaa. Tutkin yleensä hieman uuden asuinpaikkakuntani historiaa ja oloja. Ramsayn, vähän tuhlaajapojanomainen tarina on sellaisenaankin kiinnostava. Jos joskus pääsen opastamaan ryhmiä tällä paikkakunnalla, tässä on niitä kaivattuja tarinoita.

Kirja on saatavilla project Gutenbergissa. (Kaikki kolme osaa)