Maan alle asumaan

Olipa onnistunut päivä. Ajelimme Jyväskylän seudulle ja kävimme kolmessa paikassa katsomassa ekoasumista ja yhtä pelle-pelotonta. Ne olivat Olavin tuttuja ja todella tapaamisen arvoisia.

Ensimmäisessä kohteessa isäntäväkenä oli nuorehko pariskunta, joka oli rakentanut osittain maan alla sijaitsevan talonsa huolella, halvalla ja taiteellisesti. Sisällä oli vielä osittain keskeneräistä, mutta täysin asuttavaa. Talo oli ympyrän muotoinen. Seinät olivat betoniin muuratuista luonnonkivistä. Seinä oli kaksinkertainen ja välillä paksu eristyskerros. Ilmanvaihdosta oli huolehdittu eikä kosteus ollut ongelma. Tontilla oli halvoista rangoista rakennettuja aittoja ja valtavasti siisteissä pinoissa olevaa rakennusmateriaalia, joista voisi rakentaa vielä monta taloa.

Lämmitysratkaisut olivat: puuhella ja takka, joka oli muurattu kahden yhteenliitetyn valurautaisen, pystyssä seisovan kylpyammeen sisään. Seinässä oli kaakelointia epämääräisin rikkonaisin kaakelinpalasin, mikä toi mieleen Barcelonassa olevat arkkitehti Gaudin talot. Missään ei ollut suoria kulmia. Kaappien ovet olivat erikoisen hienoja. Raamit oli tehty monisatavuotisesta hongasta tehdyistä listoista ja itse pinta pajuista. Isäntäväki sanoi olevansa aivan tavallisia poropeukaloita, mutta selvästi he olivat ainakin taiteellisia ihmisiä ja oikein miellyttäviä myös. Talon rakentaminen oli kestänyt kauan ja apuna oli ollut talkoolaisia, mutta asuntolainaa ei ollut tarvinnut ottaa yhtään.

Toisessa paikassa Laukaan Tarvaalassa oli vastassa Itse Tekijä, Olavi Mänttäri. Hän näytti ensin teoriansa mukaan rakentamaansa kivikauden talon runkoa. Koska olin kuullut hänen kertovan ideasta ennenkin, tiesin sen kiinnostavuuden. Katsoin M:ia ja näin hänen happamen ilmeensä, sillä konsepti näytti risumajalta. Mutta kun pääsimme varsinaiselle talolle, näin kuinka mies ihan suli silmissä. Talo maan alla oli aivan fantastinen. Se oli syvällä maakummun sisällä. Sekin oli taiteellinen ja täynnä hienoja ratkaisuja. Rakentaja osasi kertoa elävästi rakentamisen vaiheista onnistumisistaan ja epäonnistumisista. Myös tämä talo oli rakennettu halvalla ja siellä oli miellyttävä ilmapiiri. Tätäkin asuttava pariskunta oli avoin ja ystävällinen. Tontilla oli paljon omaperäisiä rakennusratkaisuja, mutta rakentaja itse oli sitä mieltä, että hänen keksimänsä riukutalo olisi ehdottomasti halvin ja helpoin rakennettava, vaikka se on vasta konseptina ja hänen päässään.

Tämä pariskunta lähti autoletkamme mukaan ja menimme kolmanteen paikkaan, jossa oli pieni ja hento karjalaista alkuperää oleva eläkeläisisäntä. Parikymmentä vuotta nuorempi emäntä ei ollut kotona. Miehellä oli kymmeniä metrejä korkea torni, johon oli tehty avatuista peltitynnyreistä Savonius-roottorin tyyppinen pystyroottori. Uskomaton näky. Se oli suorastaan taidetta rumuudessaan. Torni toi mieleeni Ruotsin Länsirannikolla erään taideprofessorin luvatta, ajopuista tekemän hökötysmäisen tornin. Tällä tornilla ei ollut mitään käytännön funktiota. Se kyllä pyöritti pientä generaattoria, joka antoi sähköä johonkin lamppuun.

Tontilla oli lukuisia mielikuvituksellisia keinuja ja härveleitä, jotka toivat mieleen tiedepuiston tai tivolin. Siellä oli mm. valtava maailmanpyörämäinen "oravanpyörä", jossa kuulemma kävi pyöriä ympäri. Toinen oli karuselli. Tiedättehän puistojen pienet pyörivätlaitteet.Tämä miesoli rakentanut karusellin vinoon ja korottanut reunakaiteita.Kun siihen menee, karuselli pyörii itsestään, sillä tahattomasti tulee tehtyä liikkeitä, jotka siirtävät painopistettä.

Pariskunta oli lapseton, mutta ilmeisesti kovin lapsirakas. Oli ihmeellistä, että miehellä oli ollut aikaa toimia traktoritehtaan porttivahtina, maanviljelijänä, jolla oli navetta ja tällaisen tiedepuiston rakentajana - ja nuori vaimo.

Hän oli rakentanut entiseen navettaan täydellisen puusepän verstaan, jossa oli kunnioitusta herättäviä koneita, joitten ansiosta talossa ei puuttunut puuta eri muodoissa. Puuverstaassa oli valmisteilla suuri tuulimyllyn roottori, sillä tontilla oli myös oikea teräsrunkoinen tuulimylly, joka oli määrä nostaa uuden siiven kanssa pystyyn.

Pihalla oli iso huvimaja, pienen omakotitalon kokoinen, jossa meitä kestittiin grillatuilla makkarolla. Sisällä lämpimässä talossa jouduimme suurenmoisen karjalaisen vieraanvaraisuuden kohteeksi kahvipöydässä. Olimme kaikki vallan ihastuneita välittömään, charmikkaaseen isäntäämme, joka kehotti tulemaan uudestaan:nyt kun tiedätte tien. Olimme lähtiessämme kuin vanhoja ystäviä. Tällaista on varmaan karjalaisuus parhaimmillaan. Lisään myöhemmin kolmanne isännän nimen.

Uskon, että riukurakenteinen taloa on suuri mahdollisuus, mutta valitettavasti en usko ekokyläläisten kykyyn toteuttaa edes sitä, vaikka innostusta olisikin. Mutta tämä keksijä itse kyllä pystyy talon pystyttämään itsekin ja sen jälkeen se alkaakin olla kuumaa tavaraa. Pidän häntä suorastaan nerokkaana uusajattelijana.