24.12.11

On se hyvä virsiä veisata


Jotenkin näin sanoi naapurin poika elokuvassa Maa on syntinen laulu. Virsiä pystyy jokainen veisaamaan, vaikka ei olisi ääntäkään kuten meikäläisellä. Vanhusten asuinyhteisössämme järjestetään joka vuosi yhteinen jouluateria. Nytkin oli pappi ja kanttori mukana. Kanttori soitti syntillä ja lauloi kovalla äänellä, melkein liian kovalla, koska sävyjä ei juuri ollut. Laulettiin Kauneimmat joululaulut-vihkosta.

Laulaminen tekee hyvää. Värähtelyt ovat selvästi hoitavia. Yksikin lähes satavuotias mummi, joka ei kuulekaan lauloi kuuluvalla äänellä ja esitti yksinlauluakin omasta lapsuudestaan, köyhän joulusta. Se oli kovasti luokkatietoinen laulu ja hän puhui myös säätyeroista. Juuri tämä mummi olisi halunnut laulaa, kun leikitin vanhuksia kerhossamme. Hän ei oikein tajunnut opettamani leikin ideaa.

Ruokakin oli hyvää. Kovin herkkää tunnelmaa en kuitenkaan kokenut. Jos muistelen takavuosia Keuruun ekokylän Kauneimmat joululaulut-tilaisuudet olivat tunnelmallisia. Keuruun silloinen kappalainen, nykyinen kirkkoherra oli oikea rokkipappi, joka säesti lauluja kitaralla ja osasi puhua tilanteeseen sopivasti. Hän oli myös lapsuudessaan viettänyt aikaa entisessä alkoholistihuoltolassa, mikä ekokylä oli.

Ruotsista muistan tunnelmallisia joululaulu-tilaisuuksia. Keski-Ruotsissa useana jouluna kävi oopperalaulaja Esa Ruuttunen joulun aikana laulattamassa siirtolaisia. Suomalaiset laulut siinä ympäristössä liikuttivat.

Jotkut ekokylän joulutkin muistuvat mieleen tunnelmallisina.

21.12.11

Liikuttavaa


Olen vuosien varrella käynyt aina silloin tällöin avustamassa rullatuolissa istuvaa miestä, minua nuorempaa. Hän on tietysti katkeroitunut kohtalolleen, sillä onnettomuus kohtasi ihan tervettä ihmistä.

Sanoin hänelle joskus, että hanki tietokone, kyllä minä tuun neuvomaan.

Tänään näin että hänellä olim kone ja istuimme kaupungille tehdyn retken jälkeen tietokoneen ääreen. Moitin että tämähän on hidas kone, enkä huomannut, että hiiressä on vasenkätisen asetukset.

No, avasimme sähköpostin ja mies vastasi sinne tulleeseen sisarensa kirjeeseen. Jokainen kirjain oli hakusassa, eikä todella mitään ollut ennestään tiedossa tietotekniikasta. Lähtökohta oli aivan nollassa.

Tulipa kaveri tyytyväiseksi, kun hänen ensimmäinen sähköpostinsa oli lähtenyt, hän kirjoitti tuon päiväkirjaansa ylös.

Latasimme myös selaimen ja taas tuntui kuin seinät olisivat avartuneet, kun hän psytyi hakemaan sanalla.

Tämä oli parempi kuin sata jänestä, sanoi mies.

Lupasin tulla jatkamaan opetusta, kunhan hän ensin tutustuu tähän minkä nyt osaa. Äsken kirjoitin hänelle sähköpostikirjeen.

Minullekin tietokone ja netti ovat olleet suuri avartaja, vaikka olen saanut jatkuvan päänsäryn, joka ei ole tosin sietämätön.

17.12.11

Normal?



Ehkä olen lapsellinen, kun mielestäni kaikki presidenttiehdokkaat ovat omalla tavallaan päteviä sopivia. On paljon asiantuntemusta ja jokaisella on erityisalueensa. Äänestyksessä ehkä myötäilen kansan mielipidettä.

Samoin minusta päätös Yle-verosta on oikea. Katsoin juuri Pressiklubin, jossa oli vieraana Jan Vapaavuori, joka myöskin on harvinaisen järkevä poliitikko, joka myös osaa ilmaista itseään. Minusta on hyvä, vaikka itse joudun maksamaan veroa, vaikka en tv:tä omistakaan. Käytän kuitenkin melkoisesti netin kautta Ylen palveluita. Julkisen palvelun tv- ja radio täytynee olla olemassa, en ainakaan muuta katso.

On hyvä että suuri joukko vapaamatkustajia joutuu nyt maksamaan ja niillekin, jotka eivät muka käytä Ylen palveluita, kuuluu tämä velvollisuus.

Jos palataan tuohon ehdokkaisiin, en pidä hurskastelusta, jota ns. suvaitsevaiset harrastavat. Jokainen kansa on enemmän tai vähemmän suvaitsematonta, etnosentristä jopa rasistista tarkoittamatta kuitenkaan sitä. Vasta teot, joita pahat puheetkin ovat, merkitsevät. Terveet ennakkoluulot ovat parempia kuin hymistely.

Vaikka en ole uskovainen, jaan kristillisen maailmankatsomuksen: ihminen on perusluonteeltaan paha, mutta jonkin kummallisen kärrynpyörän kautta, ehkä se on ekstitentialismia, itse ainakin pystyn kääntämään sen armoksi, toivoksi ja rakkaudeksi.

14.12.11

Älyllinen elämä


Netti on meikäläiselle osa älyllistä elämää. Pääni voisi paremmin, ei olisi ehkä päänsärkyä ilman sitä, mutta vaihtoehtoa ei ole. Tavallinen elämä, jota ihmiset yleensä elävät, olisi vajaata ja pinnallista. En tietysti tee netissäkään mitään erityisen henkevää, ei se sitä tarkoita, mutta netti suurentaa elintilaa. Huoneen seinät poistuvat äärettömyyteen.

Kun netti ei toimi, mystinen mokkula, joka on kronglannut useita päiviä, pelittää taas. Olin aivan onneton.

Blogger on yhdistynyt jotenkin Googlen tiliin. Dashboardiin eli paneliin on tullut neljäs nappula, Jaa, joka vie Google+:aan. Minulla ei ole taitoa päästä piireihin. Jaoin kokeeksi yhden jutun ja kohta katson, miten se näkyy. Tuo tilien integrointi tapahtui pari päivää sitten.

Lipeväkielinen myyjä Saunalahdelta yritti ihan väkisin myydä 4G nettiyhteyden ja tietysti puhelimen liittymän vaihdon. Soitan niin vähän ja olen pienestä puhelimesta mahdollisimman vähän kiinnostunut enkä jaksa pitää mielessä liittymätyyppiä, en seurata kuukausimaksua, varmasti omaksi haitakseni. Puhelimen näyttö on liian pieni, kun on tottunut tietokoneeseen. Minusta on inhottavaa suostua myyjien tarjouksiin, en jaksa yksinkertaisesti aina vaihjtaa.

Mutta se tieto että 4 G on jo Torniossa oli kiinnostava. Luulin että se on vasta pääkaupunkiseudulla. Vuoden päästä kun 3 G:n sopimusaika päättyy, haluan varmasti vaihtaa. Lupaukset nopeuksista eivät kuitenkaan koskaan pidä paikkaansa. Nykyinenkin yhteys pätkii ja hyppää 2 G:lle usein. Marginaalini ovat niin pienet, että pitää säästää joka eurossa.


10.12.11

Joulu


Olen kerännyt netistä materiaalia joulusta. On täällä linkki myös Kotitonttu-kirjaan verkossa, joka on omaa aikaansaannostani, se nettiin laittaminen.


Joulu on kodin ja perheen (kulutus)juhla, jota maustavat historia ja uskonto. Jouluna maallistunutkin suomalainen saattaa käydä joulukirkossa tunnelmoimassa. Uskonnollisesti joulu ja pääsiäinen ovat vuoden merkittävimpiä juhlia. Molemmissa on kaupallisuutta, mutta joulussa tietysti enemmän.

Jouluun liittyy myös perhe-elämän tragedioita, kun joulun vietto riistäytyy käsistä. Ei ole totuttu olemaan toistensa kanssa ja yhdessäolon vaikeudet korostuvat.

Myös kodittomuus ja vähäosaisuus liittyvät jouluun perhejuhlan taustalla. Jeesus syntyi seimen lapsena, jolle ei ollut edes sijaa majatalossa. Pelastusarmeijan joulupadat ja kodittomien joulunvietto ryydittävät juhlaa.

Joulua edeltävä pikkujouluaika on oikeastaan suomalaista karnevaalia, joissa monilla työpaikoilla irrotellaan. Pikkujouluun liittyy eräänlainen kekri-perinne, joka on sadonkorjuun juhlimista. Teurastukset oli tehty ja laarit ja sammiot olivat täynnä.

Tietysti lahjojen antaminen voi olla mukavaa, kun lapset ovat pieniä. Helposti joulu muuttuu liian kaupalliseksi. Netissä olevat pelit, joita minulla tässä on suuri joukko parhaita klassisia, ovat lähes aineettomia lahjoja. Monia voi pelata yhdessäkin tai ainakin seurata yhdessä. Täällä on ohjelmaksi tai muuten eri-ikäisten yhdessäoloon sopivaa materiaalia.

Tonttu ei vaan saa unta, artikkeli

Harald Wibergin tunnelmallinen kuvakirja, Kotitonttu, suomalaisin tekstein, sanat Viktor Rydberg, suomentanut Valter Juva. Sen on tehnyt tunnetuksi lauluna Vesa-Matti Loiri

Joulun perinneruoat ja muut perinteet

Perinteisiä joululauluja, Kotiliesi

Joulun perinteitä, Kotiliesi

Tunturisuden joulusivut

Suomalainen joulu-sivusto

Joulu verkossa -sivusto

Santatelevison

Joulu - Wikipedia

Vuodenkierto - Talvi -Joulutavoista, Hgin kaupunkimuseo 

SKS, Joulu

Joulua.fi

Joulun sää

Googlen kuvahaku sanalla joulu 

Muut vuotuisjuhlat:

SKS

Karjalan liitto

Evl-kirkon joulusivut

Ortodoksien joulu

Oma artikkeli ja kokooma suomalaisten vuotuisjuhlista

Kekristä jouluun

Kekri, syksyn juhla 

Jouluradio

Korvatunturin joulu

Kaupunginmuseon joulu

Videot haulle -joulu

Kuvat aiheesta -joulu

Vastatietoa joulusta

Olen saattanut sähköiseen  muotoon suomeksiKotitonttu-nimisen, iki-ihanan kuvakirjan, jonka kuvat on tehnyt Harald Wiberg, sanat Viktor Rydberg, suomenkieliset Valter Juva.



Tonttu

Laita päälle Vesa-Matin laulu, suurenna  toinen esitys ja klikkaa sitä myöten kuin laulu etenee. Esitys kylläkin loppuu ennen kuin laulu.
View more presentations from jumela.
Nauru joululle 

Santa Clausin historia 

Joulu, Elävässä arkistossa

Pikkujoulut Elävässä arkistossa

Kuinka eri ikäryhmät viettävät joulua

Keski-suomalaisten museoiden joulusivut 

Mistä joulu on peräisin, Israelin apu

Kotivinkin joulu

Joulu-aiheinen visa

Joulun historiaa

Joulupukki eri maissa

Hyvää joulua eri kielillä

Joulurunot ja värssyt

Vintage-joulukortteja

Joululaulujen 10 kärjessä, Ruukinmatruunalta

Omituisten naapuriemme, ruotsalaisten ehdottomiin joulutraditioihin kuuluu katsoa tv:stä Aku Ankkaa ja muita Disneynpiirrettyjä

Viattomia jouluvitsejä:

- Miksi joulupukki meni psykiatrille?
Hän ei enää uskonut itseensä.
- Miksi Amerikassa luullaan, että joulupukki on ruotsalainen?
Tavallisessa talossa on ainakin kaksi ovea ja kymmenen ikkunaa, mutta silti pukki tulee sisään savupiipusta.
- Miksi joulupukilla on poro pulkan edessä?
Koska elefantin varpaita palelee pakkasella.
- Kuultu jouluaattona eräällä pihalla: ”Ole kuka oletkin paksukainen, niin vie porosi meidän pihalta sinne, missä pippuri kasvaa.”
- Mitä tapahtui tontulle, joka hukkasi tupsulakkinsa?
Jäätyi korva tunturilla.
- Mikä on huonomuististen joululaulu?
”Koska meillä on joulu?”
- Miksi joulupukki ei anna apulaistensa valjastaa poroa?
Koska ne ovat aivan tonttuja.


- Mikä on vaaleanpunainen ja istuu hangella?
- Haalistunut joulupukki.

- Mikä on suurempi kuin joulukuusi?
- Jouluseitsemän.

- Mikä on vaaleanpunainen ja istuu lumihangessa tyhjän säkin kanssa?
- Haalistunut joulupukki.

- Mitä merkittävää tapahtui Suomessa 24.12.1965?
- Silloin oli jouluaatto.

- Tärkeintä jouluna ei ole suinkaan se, että toivotte lahjoja vaan mitähän se voisi olla?
- No tietenkin, että todella saamme ne lahjat, joita toivomme.

- Työntutkija saapui joulupukin työpajalle Korvatunturille ja tapasi itse joulupukin.
- Kuinka monta tonttua työskentelee täällä verstaassa?
- Noin joka viides.

- Miten ihmeessä pystyt jouluna ahtamaan itseesi niin mahdottomasti herkkuja?
- Helposti, pitää vain herätä aikaisin.

- Miksi kirkonkellot soivat jouluna?
- Joku vetää narusta.

- Miksi joulupukki ei asu Etelänavalla?
- Porot ei tykkää syvää pää alaspäin.

- Miksi joulupukilla on poro pulkan edessä?
- Koska elefantin varpaita palelee pakkasella.

- Laihialaiset lähettivät joulukortin. He kirjoittivat siihen:
- Hyvää joulua vuosille 1996-2006

- Olipa kerran mies josta ei ollut joulupukiksi.
- Hänellä ei ollut tarpeeksi lahjoja alalle.

- Miksi joulupukki tulee aina yksin?
- Hänen muorinsa ei ehdi koskaan mukaan.

- Mitä dementiapotilaat laulavat jouluna?
- Koska meillä on joulu?


1) Tieteellisesti ei vielä ole pystytty todistamaan että, on olemassa porolaji joka osaa lentää. Tosin 300 000 eläinlajia on tässä vaiheessa tutkimatta (suurin osa näistä on hyönteisiä). Ei ole täysin mahdotonta että, Joulupukin lentävät porot ovat tosiaan olemassa.
2) Maailmassa on noin 2 miljardia lasta (alle 18-vuotiasta), mutta koska Joulupukin toimialueeseen ei kuulu muslimit, hindut, juutalaiset ja buddhalaiset, Joulupukki joutuu vierailemaan vain noin 15% maailman lapsista (378 miljoonaa). Koska taloudessa on keskimäärin 3.5 lasta, Joulupukki joutuu vierailemaan 108 miljoonassa kodissa. (Olettaen että jokaisessa perheessä on vähintään yksi kiltti lapsi).
3) Joulupukilla on 31 tuntia aikaa työskennellä, ottaen huomioon eri aikavyöhykkeet sekä maapallon pyörimisliikkeen, olettaen että hän matkustaa loogisesti idästä länteen. Pikaisen laskutoimituksen tuloksena huomaamme, että Joulupukille tulee 967,7 vierailua sekunnissa. Tämä tarkoittaa sitä, että jokaisessa talossa on joulupukilla aikaa noin 1/1000 sekuntia parkkeerata, hypätä alas reestä, jakaa lahjat, juosta takaisin rekeen ja matkustaa seuraavaan taloon.
4) Ottaen huomioon että nämä 108 miljoonaa pysähdystä ovat jakautuneet tasaisesti ympäri maapallon ja kahden talon välinen matka on keskimäärin noin 1.3 kilometriä, kokonaismatkaksi tulee noin 140 miljoonaa kilometriä. Tämä tarkoittaa sitä, että Joulupukin reki kulkee noin 1040 kilometrin sekuntinopeutta, 12.500-kertaisella äänennopeudella. Vertailun vuoksi kerrottakoon, että normaali poro kulkee nopeimmillaan noin 25km/h.
5) Pukin reen paino on toinen mielenkiintoinen tutkimuskohde. Olettaen että jokainen lapsi saa vain keskikokoisen Lego-paketin (500g), reki painaa 189.000.000 kg, lisäksi tulee ottaa huomioon Joulupukki, joka on usein kuvattu reilusti ylipainoiseksi. Maalla normaali poro voi vetää korkeintaan noin 140 kiloa. Vaikka olettaisimme että lentävä poro (kts. kohta 1) voisi vetää kymmenkertaisen määrän verrattuna normaaliin, reen vetämiseen ei riitä kahdeksan, eikä edes yhdeksän poroa. Tarvitsemme 135.000 poroa. Tämä nostaa massan, ottamatta huomioon kelkan painoa, 210.000.000 kiloon.
6) 210.000.000 kg matkustaen 1040 km/s saa aikaan mahtavan ilmanvastuksen. Tämä saa porot lämpiämään samaan tapaan kuin avaruusaluksen sen palatessaan maan ilmakehään. Porojen etummainen pari kuluttaa 14.3 Kvantimiljoonaa joulea/sekunti/poro. Lyhyessä ajassa porot syttyvät liekkeihin saaden aikaan ketjureaktion, joka johtaa kaikkien porojen räjähtämiseen. Koko porolauma höyrystyy 1/4260 sekunnissa. Joulupukki kohtaa samalla 17.500-kertaisen painovoiman. 120-kiloinen Joulupukki painautuu reen takaosaan 1.959.016 kilon voimalla
Lähteet:


8.12.11

Kulttuuria

Kuva kuuluu olevan luennoijan väitöstilaisuudesta.

Eilen Aineen taidemuseon luentosarjassa oli vuorossa Sisko Ylimartimon esitelmä fantasiasta. Olen nimen kuullut, mutta en juuri muuta. Hän osoittautui kohta eläkkeelle jääväksi Lapin ja Oulun yliopistojen dosentiksi, joka muutama vuosi sitten on väitellyt tohtoriksi HC Andersenista.

Luennossa joka tukeutui Power Pointiin, en paheksu PP:ia ollenkaan, hän esitti (minulle uuden) teorian, fantasian suhteesta aikaan. Se olisi voinut olla iskevämmin esitetty. En tosin saanut selville, mihin tuo teoria perustui, mielenkiintoista oli jos se olisi ollut luennoijan oma. Hän painotti, että toki todellisuudessa asiat menevät limittäin ja lomittain, mutta että on kaksi pääsuuntausta. Toinen keskittyy sisältöön ja toinen muotoon. Edellisestä on esimerkkinä Platon ja jälkimmäisestä Aristoteles, vai oliko se päinvastoin, näin minä sen käsitin. Minulla taitavat käsitteet mennä sekaisin. Olisi pitänyt tehdä muistiinpanoja. Eihän esim. Aristoteles ja Platon olleet ajallisesti etäisiä vaan toinen oli toisen oppilas, kummin päin se menikään, mielestäni Platon Aristoteleen.

Kuitenkin tuo jaottelu oli kiinnostavaa. Romanttinen sisältöön meneminen on tyypillistä usein vuosisadan vaihteelle, kuten oli millenismi tämän vuosituhannen alussa.

Modernismi ei ollut kiinnostunut sisällöstä kun sen sijaan postmodernismi on.

Ylimartimo kertoi sitten fantasiasta eräiden tutkijoiden perusteella ja tarkasteltiin kolmea taideteosta, jotka kaikki ovat Aineen kokoelmissa, sekin nimi oli minulle uusi, lappilainen taiteilija kumminkin, jonka teoksissa on paljon viittauksia. Yleisökin pääsi lopulta osallistumaan, minäkin sanoin sanani ja kerroin mitä kuvat toivat mieleeni.

Olen joskus miettinyt, että mitähän mahtaa olla termi intertekstuaalisuus sovellettuna kuvataiteisiin, sitähän sielläkin on ja varsinkin postmodernismissa. Samaa termiä voidaan kuulemma käyttää, mutta myös intervisuaalisuus. Hyvä.

Tornion kulttuuritahto, mitä tulee kulttuuritilaisuuksiin, olisi taas näyttänyt huonolta, jos yleisössä ei olisi ollut aika montaa sievää lukiolaistyttöä, jotka varmaan heidän opettajansa oli rekrytoinut paikalle.

Naispuoliset henkilöt ovat yleensäkin kulttuurin kantajia, eivät vain keski-ikäiset rouvashenkilöt. Se näkyi myös itsenäisyysjuhlassa Perä-Pohjolan opistolla. Se oli musiikki- ja kuorovoittoinen, yleisöäkin oli melkein sali täynnä. Oli kolme kuoroa, yhdessä oli myös miehiä. Kuorot olivat lavalla istumassa ja esiintyivät limittäin ja lomittain sekä yhdessä. Johtajana oli kaikissa sama nainen, joka huhtoi hienosti lavalla.

Hienoja esityksiä, joissa väkisinkin taas pusertui kyynel silmänurkkaan. Onneksi istuin perimmäisenä. Kaikki kuorot olivat hyviä. Nuorin kuoro koostui koulutytöistä, jotka tietenkin olivat sieviä ja esiintyivät söpösti.

Ehkä tuo lavalla näkyvä ihmisen kehitys nuoresta keski-ikäiseksi ja vanhaksikin toi lisää liikuttavuutta. En voi sille mitään että pohjimmaltani olen vanha, tunteellinen hölmö.

Juhlapuheen piti Tytti Isohookana-Asunmaa, jota kuulin ensimmäistä kertaa luonnossa. Mieleen tuli Liehuva Liekinvarsi, jonka luonnehdinta ministeritoveristaan ei ollut mairitteleva.

Kolmas kulttuuriasia on, että näin Meri-Lapin Helmessä, joka on Pohjolan Sanomien ilmaisjakelulehti, jutun torniolaisesta bloggaajasta. Vaikka juttu oli kovin ylimalkainen, se täytti koko sivun kuvineen, kuva vei leijonanosan. Ilkka Pakarinen-niminen mies pitää Yelling Rosa kotisivua ja blogia. Hän on kuva- ja sanataiteen harrastaja, entinen kulttuurisihteeri. Sivuilla on mm. musiikkia ja ilmaisia ladattavia sähköisiä kortteja. Vilkaisin sivuja äsken ja aion tutustua paremmin. Siinä on ensimmäinen varteen otettava bloggaaja Torniosta, jonka olen havainnut. En mene suinkaan arvostelemaan positiivisesti tai negatiivisesti ihmistä, johon voi törmätä luonnossakin.

5.12.11

Oppitori


Koskaan et muuttua saa...  Tällä blogilla on edelleen paljon lukijoita. Laskentasysteemi saattaa hieman vääristää tilastoja, mutta aion tätä jatkaa vielä senkin jälkeen, kun en keksi Oppitorille päivittäin mitään uutta. Kauan sitä on kestänytkin, joka päivä tunnen, että en keksi enää.

Samanlaisia "sadan hevosen juttuja" siellä mielestäni on jopa tukuittain . Paljon on latauksia edelleenkin, jopa viikonloppuna parituhatta ja arkisin kaksinkertainen määrä. Keitä he ovat, en tiedä. Suurin osa tulee googlettamalla, Oppitorin artikkelit johtavat satoja hakuja.

Ehkä suurin innovaationi, kukas sen kissan hän nän nostaa... on verkkomedian käyttämisen oppimateriaalina, johon on olemassa iso joukko apuvälineitä ja valmiita kysymyksenasetteluja, jotka sopivat yleisesti.

Ihmettelen myös, miksi yhä käytetään paperisia oppikirjoja esim. maahanmuuttajaopetuksessa, kun verkossa on useita täydellisiä oppimateriaaleja, joissa opettaja on leivottu sisään.

Jos maahanmuuttajakoulutus siirtyy työnantajien vastuulle, heillä luulisi olevan halua rationalisointihyötyihin, jos tilanne on win-win.

On luotava konsepti sille, miten maahanmuuttaja saa lunastettua käyttöönsä viimeistä huutoa olevan tietokoneen on se sitten täppäri tai Chromebook tai muu ja miten hänen kielikoulutuksensa hoidetaan monimuoto-opetuksena, jossa vastuu on oppijalla. Netti ja Oppitori myös antavat apuansa runsain mitoin ja enimmäkseen vain verkkoyhteyden hinnalla. Kyllä tätä voisi soveltaa muuhunkin kielenopetukseen.

Leija kevättä varten


Tyytyväisten käyttäjien kokemuksia


Jos olet tekemisissä ryhmien kanssa ja haluat luovaa tekemistä, voit harkita leijapäivän pitämistä vaikka joskus keväällä. Leijat voi rakentaa sitä ennen.

Minulla on jäljellä materiaaleja ja netissä on ohjeet 100%:sti onnistuvan rekileijan rakentamiseksi. Siellä ovat myös tilaustiedot. Materiaali on hyvin kohtuullisen hintainen: Lähetyskuluineen 50€/30 kpl. Sitäpaitsi ohjeitten mukaan voi rakentaa hienon rekileijanihan ilmaiseksi omista materiaaleista.

3.12.11

Ryti ja Rangell sekaisin


Englanninkielestä käännetyssä sarjassa Hitlerin kätyrit osassa, jossa kerrottiin Suomesta puhuttiin Mannerheimista ja Rytistä ainakin pariin otteeseen, mutta näytettiin Mannerheimin vierellä Rangell-nimistä miestä, joka oli aikanaan pääministerinä. Sitten tuli kuva, jossa puhuttiin Rytin sopimuksesta saksalaisten kanssa ja nyt näytettiin Rangellia yksin. Yhtä paha virhe, kun Iltalehti kertoi Mannerheimista ja näytti Hitleriä, mikä tosin päivemmällä korjattiin. Nuori polvi ei ehkä enää osaa tunnistaa kuvia, mutta olihan tuossa englanninkielisessä sarjassa ollut suomalainen oppinut konsulttina!

Ei se ollut muutenkaan kovin syvään luotaava ohjelma, mutta tuleehan näitä katseltua.

Ehkä tähän sopii itsetunnustuksia suomalaisten soturimaineesta. Minä ainakin olen usein tempautunut mukaan elämään mielikuvissa suomalaisena korpisoturina, valkoisena kuolemana, joka on listinyt tien ääreen pakkautuneita venäläisiä Raatteen tiellä ja sillä suunnalla, jossa minun serkkujani, setiä ja enojakin oli ja kaatui. Mika Kulju on tehnyt rikastetun verkkokirjan aiheesta. Toki sen lukisin ja katselisin, vaikka tunnistankin sen väkivaltapornografiaksi.