Maalainen Kööpenhaminassa

Olin mukana taiteenystävien Kööpenhaminan matkalla. Itse matka vei ajasta melkein liian paljon. Lentomatkoissa ei ole suurta viehätystä. Olen kuitenkin päässyt sen jo ennenkin kokemaan.

Kööpenhaminassa kävimme mm. kuuluisassa Lousianan taidemuseossa, joka oli näkemisen arvoinen. Se on rakennettu kehän muotoon, osittain maan alle, meren rannalle. Siitä sai myös käsityksen, koska meillä oli opas, joka kertoi englanniksi oikein hyvin. Kaikki eivät varmaan englantia osanneet.

Kesällä se on varmaan vieläkin viihtyisämpi, koska ulkona on patsaspuisto. Kävin tosin sielläkin.

Museossa oli maailman tämän hetken ehkä arvostetuimman nykytaiteilijan Ai Weiwein näyttely. Oli myös Paul Kleen -näyttely.

Pihalla oli Ai Weiwein versio Tatlinin tornista, jota moni muukin on ajatellut. Tatlinin torni on Venäjän taiteen konstruktivismin ajalta, jolloin vielä vallitsi usko vallankumouksen positiiviseen vaikutukseen. Sitten tuli "Eläinten vallankumous" ja osoittautui, että toiset olivat tasa-arvoisempia kuin toiset. Ai Weiwein häikäisevä muunnelma tornista oli koristeltu tuhansin kristallein, jotka viittaavat porvarillisuuteen. Kiina jossa newspeak on vallinnut jo vuosia, kommunistipuolue on oikeuttanut itsensä korkeimman vallan haltijaksi ja menestyksen edellytykseksi. Korean ulkomuodon alla ovat tuhannet epäoikeudenmukaisuudet.

Kävimme myös Arkenissa, joka on moderni, modernin taiteen museo Kööpenhaminan eteläpuolella. Siellä oli monenlaisia kokeellisen ja käsitteellisen nykytaiteen teoksia, mm. sumukammio, jota en lähtenyt kulkemaan läpi. Siellä oli mm. Damien Hirstin timannttinen pääkallo ja kaksi mullikan puolikasta lasikaapissa, formaliinissa, oletan. Siellä oli Andy Warholin ja heroiiniin kuolleen nuoren Basquiatin yhteistyön tuloksia. Paljon muutakin.

Taideähky oli jo siinä vaiheessa suuri, onneksi kävin meren rannassa. Siitä avautui kai Juutinrauma parhaimmillaan. Paksuja rantaan ajautuneita leväkasoja ja hiekkaista rantaa silmänkantamattomiin hajuineen ja lintujen äänineen. Muut eivät rannalle menneet.

Kävimme parissa suuressa perinteisessä museossa kuten Ny Carlsber Glyptotek, joka oli jykevä rakennus ahdettu täyteen antiikkisia ja uudempiakin patsaita, hyvin arvokkaita, mutta liikaa. Oli siellä myös Gauguin-näyttely ja talvipuutarha. Toinen oli suuri National Gallery eli Statens museum for Konst. Sekin oli täynnä arvokasta taidetta, jossa suoritin kuten varmaan muutkin ryhmäläiset läpijuoksun. Pohjoismainen, ranskalainen ja yleensä eurooppalainen taide oli hyvin edustettuna. Paljon kuuluisia nimiä kuten Rubens. Näin yhden Edelfeldtin.

Kävelin myös jonkin verran kaupungilla ja esim. Strögetillä. Ilma oli lauha ja näin kadulla asuvia kuten Lontoossa. Erikseen oli Wall Street mielenosoittajia, jotka myös asuivat ulkosalla ja yli 40 päivää.

Kaupungin keskustan pyöräilykulttuuri tietysti ihmetytti. Oli paljon tavarapyörän tyyppisia, joilla kuljetettiin lapsia ja joskus koko perhettä. Oli myös riksoja, niissä saattoi olla sähkömoottori apuna. Pienet lapsetkin viilettivät kovaa vauhtia pyöräteitä vanhempiensa kanssa, kypäriä ei käyttänyt edes enemmistö.

Minulla ei ole liikaa rahaa, joten en voinut sitä tuhlatakaan. Matkalla oli nuori nainen, joka usein kuvasi ja käytti Galaxy tabiaan. Hän kertoi että siihen voi laittaa nettitikun sim-kortin. Se näytti niin mukavalta, että katsoin heti netistä edullisimpia tarjouksia hintavertailussa ja ostan luultavasti. Ei minulla sille ole käyttöä oikeastaan, kun on monia tietokoneita, mutta elämä on lyhyt ja jotakin pitää harrastaa.

Sodankylässä

Olin käymässä Sodankylässä Lapin kirjallisuusseuran kokouksessa, jossa minut valittiin seuraan ja hallitukseen jäseneksi. Sanataiteen opettajani S. suositteli minua ja piti lyhyen puheenkin. Olin kuskina omakustanteen julkaisseelle kaverille, jota vuosi sitten autoin kirjan teossa. Nyt oli ns. tekijäinpäivä, jossa oli sekä omakustantajia että ammattilaisia. Vaikka yleisöä ei paljoa ollut, kaverini myi kaikki jäljellä olevat kirjansa. Täytynee ottaa kolmas painos vielä.

En ole enää ujo, juttelin monenkin kanssa. Puhuin myös yhden tunnetuimman sodankyläläisen, Erkki Alajärven kanssa. Hän oli nuorempana tunnettu urheilija, painija, moninkertainen Suomen mestarikin, löi mm. Köpi Lehtosenkin, tosin hän taisi silloin olla ohi parhaimman teränsä. Saatoin olla näkemässä ottelun. Hänestä tuli tunnettu veistäjä ja piirtäjä. Sompiolainen-lehdessä on hänen piirroksiaan, luen sitä joskus kirjastossa.

Hän oli Helsingissä asuessaan ja ennenkin vanhemman veljeni tuttu, en ollut koskaan puhunut hänen kanssaan ennen, olin sen verran nuorempikin. Erkki oli aikoinaan mm. Oopperan lavastajana ja kertoi mm. siitä kun oli lavastamassa Tove Janssonin Muumi-opperaa, myös legendaarisista bileistä, joissa oopperaa juhlittiin.

Hän tuli Sodankylään v.1953, siitä ajasta alkaen on minullakin muistoja. Sanoin että hänellä jos kenellä on tietoa monenlaisista asioista, kun hän kertoi aikovansa kirjoittaa muistelmia. Puhuimme sodankyläläisistä kirjailijoista, joita ei kovin montaa olekaan.

Juttelin erään toisen paikkakuntalaisen kanssa, jälkeenpäin tuli mieleen, että siinä saattoi olla tuntematon serkkuni.

Ennen tilaisuuden alkua kävin vanhempien haudalla, laitoin muovirasian, jossa oli paprikanpalasia, savustettua siansivua, juustoa ja muuta karppaajan evästä hautakiven päälle. En jättänyt ruokaa Elin Evi Elisabethille enkä Kaarle Immanuelille, joista heikompi astia, isäni kuoli lähes kaksikymmentä vuotta äidin jälkeen. Omalla tavallaan vahvoja ja heikkoja molemmat. Äiti ensimmäinen nainen Sodankylän kunnanvaltuustossa, sosiaalilautakunnan puheenjohtaja, maatalousnaisten yms. rientojen keskushenkilö, jonka menetin ollessani vasta 6 v. En ehtinyt oppia häntä tuntemaan. Isä oli taitava kynäilijä, lahjakas, hyvämuistinen, virkansa juonut metsäteknikko, lopulta maanviljelijä ja työhullu ja monella tavalla hermonsa menettänyt.

"Te ette ehtineet, pystyneet, ettekä osanneet antaa niin toisille lapsillenne kuin nuorimmallekaan kunnon eväitä elämää varten. Saattoi jotakin siirtyä sukupolvelta toiselle siitä huolimatta."

Menomatkalla tien varsilla oli paljon poroja, niitä käveli myös liioitellun rauhallisina tielläkin. Paluumatkakin meni puoliksi pimeässä, poroja ei onneksi näkynyt. Jännitin tietysti ajamista, en näekään kovin hyvin. Kotona jännitys purkautui rytmihäiriönä.

Tietysti tulee uutta toimia kirjallisuuseuran hallituksessa. Onneksi meitä on kaksi Torniosta ja voimme mennä kokouksiinkin yhdessä. En tiedä pystynkö antamaan mitään, antaa ajan näyttää. Tosin olen toiminut yhdistyksessä, onneksi. Ollut jopa Keuruun ekokylän puheenjohtaja, mutta se oli tiimityötä. Siellä oli vahvoja naisia.

Matkatoverini on puheliasta tyyppiä, häneltä riitti juttua mennen tullen.Olemme taas parhaita kavereita, vaikka välillä oli eräs juttu. Mietin otanko puheeksi, mutta päätin, etten. Se oli eräänlainen väärinkäsitys.

Viikonloppuna kurssilla

Olin parin päivän kurssilla SPR:n pakolaiskeskuksessa Kemissä. Tämä oli yleinen ystävätoiminnan kurssi. Aion käydä kysymässä Tornion SPR:ssä, onko heillä tarvetta ATK-vertaistuen antajista esim. vanhuksille. Aion jatkaa muuten vapaaehtoista avustamista, mutta siinä lafkassa ei ole tullut tietotekniikkaa, heillä on oma huone ja tietokoneasiantuntija. Olin viime viikolla muuta kautta jotakin vanhempaa ihmistä opastamassa ja se oli oikein mukavaa.

Toinen mahdollisuus on saada olla turvapaikan hakijan tukihenkilö. Siihen on vielä myöhemmin parin päivän kurssi. Kuulin että turvapaikan hakijoiden määrä on vähentynyt, mikä on hyvä. Muutama vuosi sitten Suomi oli saamassa lepsun maan maineen ja hakijoita suorastaan imettiin tänne. Kirjoitin silloin ymmärtäväni maahanmuuttokriittisyyttä, kun omassa maassa on syrjäytyneitä ja työttömiä. Oikeastaan esitin teorian, että asioilla on taipumus joskus mutkistua, toisaalta tietysti aika tasii kaiken. En luottanut suomalaisten kykyyn olla suvaitsevaisia. Oslon tapahtumat osoittivat, että helpolla syntyykin kohtalokkaitakin asioita, vaikka kyseessä on resursseja omaava, rikas maa.

Nämähän odottavat päätöstä turvapaikasta, osa ei saa jäädä. Heitä kaikkia pitää kohdella säällisesti ja Suomen pitää hoitaa osuutensa. luulisin että voin antaa aikaani, jos sitä minulta pyydetään.

Kursseilla on aina leikkejä. Laitoin muutaman leikki-artikkeliini jolla käydään paljon muutenkin.

Kielenpuhujat

Motto: "Torniossa järjestettiin mielenkiintoinen ja onnistunut kulttuuritilaisuus, kaikki viisi osallistujaa lähtivät tyytyväisinä kotiin."

Lopussa kerron kuka on kirjoittanut tuon aforismin. Ja miten oli tämän kulttuuritilaisuuden laita?

Olin Aineen taidemuseon järjestämässä esitelmätilaisuudessa, jossa Elina Juopperi-niminen nuori taiteilija kertoi rahasta ja taiteesta. Hän kertoi sen niin mukavasti ja raikkaasti, että sitä oli hauska kuunnella, kulttuuritilaisuus oli onnistunut*. Ei haitannut että hän oli nätti ja pukeutunut elegantista, ranskalaisesti, minulta ei kannata kysyä miten. Ymmärsin että hän on asunut Ranskassa jo 15 vuotta, mutta on ajankohtainen Suomessa Kielenpuhujat -näyttelynsä tähden, joka on kiertänyt arvostetuissa museoissa, myös Aineella. Kesällä Ateneumissa. Ilmeisesti menestynyt nuori taiteilija, laskin että ainakin 35 vuotias. Kuuntelen kyllä sujuvasti ranskaa ja hänen ääntämyksensä oli myös aito.

Hänen näyttelynsä idea oli ollut kerätä yhteen kaikki inarinsaamen kielenpuhujat. Juopperi kertoi myös tuon näyttelyn tekemisestä ja omasta työtavastaan, joka lähtee käsitteistä. Hän kertoi myös paljon muuta.
Harmi etteivät muut (torniolaiset+haaparantalaiset)-5 eivät olleet mukana. Siis heille itselleen. En minäkään ehkä olisi mennyt, mutta satun kuulumaan Aineen taidemuseon ystäviin ja pääsin siten ilmaiseksi.

*Tilaisuudessa oli tosiaan nuo viisi ihmistä, jos ei laske museon omaa väkeä.

Torniossa järjestettiin mielenkiintoinen ja onnistunut kulttuuritilaisuus, kaikki viisi osallistujaa lähtivät tyytyväisinä kotiin.


Kirjoitin tuon aforismin itse eilen, kun sanataideryhmän ohjaaja antoi kotitehtäväksi  kirjoittaa aforismeja kaksoiskaupungista. En ole ennen niitä kirjoittanut, kyllä jotkut ainakin ovat hieman onnistuneet.

Minulla kyllä oli saman  aikaan sydämen eteisvärinää, joka laukeaa aina joskus. Nyt olin käynyt avustamassa kahta ja pyöräillyt yli 20 km juuri ennen tilaisuutta. Pienellä pillerillä se on aina tähän asti lakannut. Nytkin varmaan myös.

Leija

Leijat

Tyytyväisten käyttäjien kokemuksia

Jos olet tekemisissä ryhmien kanssa ja haluat luovaa tekemistä, voit harkita leijapäivän pitämistä vaikka joskus keväällä. Leijat voi rakentaa sitä ennen.

Minulla on jäljellä materiaaleja ja netissä on ohjeet 100%:sti opnnistuvan rekileijan rakentamiseksi. Siellä ovat myös tilaustiedot. Materiaali on hyvin kohtuullisen hintainen: Lähetyskuluineen 50€/30 kpl. Sitäpaitsi ohjeitten mukaan voi rakentaa hienon rekileijan ihan ilmaiseksi omista materiaaleista.

Kotiseuturetkellä

To 3.11 KOTISEUTUKIERROS. Kierretään eripuolilla Torniota katselemassa mm. vanhoja kyläkouluja ja lopuksi syödään kuivaliha-keittoa Liakan vanhalla koululla. Retki tehdään yhteistyössä Outokaira Tuottamhan ry:n Meän Kylät2 -hankkeen ja Liakan kyläyhdistyksen kanssa. Hinta ruoka 5€ + kyyti 5€.

Olin toisten senioreiden kanssa kotiseuturetkellä bussilla Tornion pohjoisosissa, jonne kunnan maanviljelys keskittyy. Tosin maatilat ovat paljon vähenneet, tilakoot tai viljelysalat suurentuneet. On yhä liha- ja lypsykarja tiloja suurine konekantoineen. Paljon on myös vesoittuneita peltoja. Matkalla oli yksi nurkka, jossa en ollut käynyt. Siellä on myös Tornion korkein kohta, pieni nyppylä. Siinä kylässä oli vanha jykevähirsinen etappitalo, jossa nykyinen emäntä, oikeasti Oulussa asuva arkkitehti, oli esittelemässä.

Oli uskomatonta että siinä oli asunut vanhuksia vielä parikymmentä vuotta sitten. En tehnyt muistiinpanoja, joten en muista nimiä. Ehkä niitä löytyy netistä.

Ajoimme vanhojen, enimmäkseen lopetettujen koulujen kautta ja ihmettelimme, kuinka kannattaa kuljettaa lapset Tornioon. Kantojärvellä on vireää kylätoimintaa. Siellä oli toimekas puheenjohtaja esittelemässä, kyläyhdistys oli juuri saanut vuoden lappilaisen kylän kunnianimen. Pienellä kylässä ei ole hajottavia yhdistyksiä ja kylätoiminta menee hyvin, kun puhalletaan yhteen hiileen. Siellä on tehty vaellus- ja hiihtoreitti ja sitä jatketaan niin, että tulee pitkä yhtenäinen reitti Keminmaalta Karunkiin. Siinä on ollut kovasti neuvottelemista, että kaikilta maanomistajilta on saatu luvat. Pj on metsäteknikko, joka tuntee sen puolen.

Koululla on kolme vuokralaista, joiden vuokrat maksavat lämmityskulut. Koulusalia käytetään ahkerasti ja vuokrataan, on olemassa mahdollisuus ohjelmapalveluihin luontomatkailussa, kun reittikin valmistuu. Jos jalkani parantuu, voisin mennä talvella hiihtoretkelle tai kesällä kävelemällä, vaikka kyllä aurinkoinen joen- tai meren jää on myöskin yliveto.

Mietimme ääneen kuinka kaupungissa ei ole juuri vastaavaa toimintaa kuin kyläyhdistyksissä parhaimmillaan, kaupungissa on niin paljon muuta.

Kävimme syömässä Liakan koululla. Minulla ei ollut eväitä, oli nälkä ja söin kuivalihasoppaa ja söin pari leipää. Olo oli syyllinen kuin juutalaisella, joka syö sianlihaa tai ei-kosherruokaa. Vaikka olen kuukauden noudattanut karppausdieettiä, paino ei ole paljoa pudonnut. Tosin huimaus on lähtenyt. Sellainen ruoka on oikeastaan äijäruokaa, kuten joku kolumnisti huomautti, ei siinä tarvitse kärsiä. En ole vielä edes ostanut punaviiniä, joka on sallittu karppaajalle. Olen syönyt paljon kasviksia, sulanneita puolukoita ruotsalaisen viilin päällä, joka on suoranainen herkku. Ei siinä sokeria tarvitse lisätä. Lihaa ja kalaa paljon. Paistanut voissa ja lorauttanut kermaa päälle. Tosin Liakan koululla tarjottu leipä, rieskakin joka oli kuulemma paistettu pannussa, oli herkullista. Jatkan ehdottomasti karppaamista.

Retkellä monet maisemat olivat tuttuja. Pyöräreittini kulkee siellä päin ja olen ajellut skootterilla kylissä. Näin myös talon, jossa eräs autettavani asuu. Mietin viime kesänä, menisinkö käymään, kun ajelin ohi.