Sadonkorjuu on jo alkanut

Todella. Jo ennen juhannusta alkoivat heinätyöt. Nyt Liakan perä on täynnä säilörehua ahkerasti kerääviä traktoreita. Toiset täyttävät aumoja, toiset tekevät pyöröpaaleja. Ajattelen maiseman halki ajaessani sitä muutaman vuoden periodia, jolloin minäkin ajoin traktoria ja keräsin  isolla rymisevällä koneella heinäsilppua, joka tosin tuli katteeksi. Kesät joutui elämään stressissä, tulosta ja tuottoa tuli loppujen lopuksi aika vähän. Nyt on parempi, kun saa olla oma herransa.

Lastasin pyörän kärryyn patjan ja tyynyjä ja kirjan. Makoilin Tornionjoen rantatörmällä useita tunteja lukemassa, ehkä liiankin kauan aurinkoon nähden. Ajattelin että sen kummempaa kesämökkiä en tarvitse, niin hienoa rantapaikkaa ei rahalla saa.

Oletko muuten huomannut uudesta ministeristä Päivi Räsäsestä mikä hänessä on hieman häiritsevää, sama kuin oli Elisabeth Rehnissä. En tarkoita mielipiteitä. Kumpikin haluaa häivyttää sanomansa vakavuutta ja hymyilee tai naurahtaa väärässä paikassa. Siitä on tullut ns. idiosynkrasia molemmille, tapa josta on vaikea päästä eroon. Elisabeth Rehn hymyili, kun puhui esimerkiksi entisen Jugoslavian kauheuksista ja Päivi Räsänen naurahtaa jollakin tavalla väärin, kun kertoo esimerkiksi kannastaan homoavioliittoihin. Hän yrittää ehkä tehdä itsensä tykö.

Mopomiehen matkoja

Juhannuksen aikana ruokani alkoi muistuttaa kullankaivajien ruokaa, joka taisi olla nimeltään iljetys. Ensi innostuksen jälkeen kuivalihakeitto alkoi jo iljettää, vieläkin lientä on pari litraa. Lastenlasten jäljiltä oli jääkaapissa mm. kylmiä makaroneja, kaapissa oli purkki säilykelihaa. Lopulta tein kaikesta iljetystä muistuttavan ruokalajin. Oli kaikenlaista muutakin vieraiden jäljiltä.

En tänäänkään vielä mennyt oikeasti kauppaan vaan lähdin moporetkelle. Lämmin ilma harhautti pukeutumaan kevyesti ja pian palelin. Ajoin Kemijoen läntistä rantaa Tervolaan asti, jossa huomasin että keskusta olikin itärannalla, jonne päästiin komeaa siltaa. Tuskin pysyin pystyssä pitkän ajomatkan jälkeen, olin kyllä pysähtynyt ja nauttinutkin keskikesän kukkaloistosta, esille vilahtavasta komeasta joesta ja kulttuurimaisemasta.

Tervolassa oli kaksi puukirkkoa. Suuri kirkkokin oli hirsinen ja vaikuttava sisältä ja ulkoa, pieni kirkkokin, joka on 1600-luvulta, oli auki. Molemmat olivat käynnin väärtejä. Hautausmaalla muistutettiin M. A. Castrenista, Tervolan suuresta pojasta. Jos olisin tiennyt että Erno Paasilinnakin on haudattu Tervolan kirkkomaalle, olisin hakenut haudan. Ajattelin kyllä, että hänen vanhempansa ovat siellä. Näin sattumalta hautakiven jossa luki ylikonstaapeli Uurasmaa. Siinä oli Tuulikki Soinin isä, jota hän kirjoissaan kuvaa empaattisesti. Siis Tuulikki Soinikin on yksi Varejoen kirjailijoita, ainakin hänen isänsä on Tervolaan haudattu. Soinin Petsamo-kirjat ovat oikein hyviä. Kälkäjän tiesin, hän on oikeastaan uusi löytö minulle. Paasilinnoista tietysti tiedän, olen lukenut paljon Ernoa ja hänen toimittamiaan matka- ja Lappi-aiheisia komeita teoksia, joitan on hyllyssänikin. Hänen omaelämänkertansakin minulla on.

Itse Erno teki elämänsä loppupuolella pitkiä pyöräretkiä, en jaksa sellaisille lähteä.

Ajoin Varejoelle pitkää ja aution näköistä tietä, en lähtenyt hekemaan Paasilinnojen taloa, mutta näin Varejoen koulun, jonka vieressä oli kivikautisten asuinpaikkojen jälkiä. Paikalle oli rakennettu kivikautiseen tyyliin pari rakennelmaa, tosin alkuperäisiä suurempia. Lähellä oli myös ortodoksinen tsasouna, jossa Erno oli siunattu haudan lepoon, kun Tervolan kirkkoherra oli kieltänyt kirkon käytön, kun Paasilinna oli kirjoittanut niin rumasti kirkosta. Luin tämän äsken netistä ja muistankin toki lukeneeni siitä ennenkin. Minulle Arto Paasilinna ei ole vielä auennut. Olen kyllä lukenut Eino Leinon hänestä kirjoittaman elämänkerran, joka on myös hyllyssä.

Sihtuuna, mikä nimi. Sigtuunassa olin jo käynytkin Sveanmaan muinaisessa pääkaupungissa, jonka karjalaiset joskus hävittivät. Viivasuora soratie, jota traktori oli lanaamassa. Matkalla pilkotti paikoin niittyjä. Tieltä käsin ainakin kaikki oli yhä erämaata, mitä se sitten on ollut, kun paikoille on tuotu sotien jälkeen petsamolaisia asutustilallisia.

Tornion rajalla alkoi kestopäällyste ja oikeastaan asutuskin. Ajoin muutaman Tornion kylän läpi, missä en ollutkaan käynyt. Paluumatkalla en enää palellut, sillä söin Tervolassa ison pitsan ja ostin kirpparilta tukevan puuvillaisen hupparin 1,50 €:lla ja lämpenin kävellessäni hautausmaalla. Nesteellä join sikamaisen kalliin ja huonon kahvin ja söin rasvaisen munkin. Vieressä olisi ollut paikka, jossa mainostettiin munkkikahveja 0,50 €:lla.

Matkaan meni koko päivä. Äijiä istui alakerran naapurin terassilla kuumissaan, kerroin että olin palellut koko päivän.

Kun moposta kuitenkin joutuu maksamaan jo vakuutuksesta n. 150 €:oa, pitää sitä vähän käyttää. Tämän päivän matka oli vähän liian pitkä. Jos huomenna lähden, pukeudun ainakin lämpimästi.

Yksinäisyys

Lapsenlapset olivat säälineet, että jäin yksin. He olivat ehdottaneet että ostetaan minulle koira. Vaikka pidänkin kovasti koirista, en sellaista enää jaksaisi hoitaa. Villi ja vapaa tahdon olla. Protestiksi kaikesta kulutuksesta en mene ollenkaan kauppaan ostamaan juhannusherkkuja. Pitkään pärjään sillä mitä vierailusta jäi. Laitoin kiehumaan kuivatut karitsan lihat, jotka sain tuttavilta. Keitän niitsä pitkään kuivalihakeiton. Pakastekaapissa ja hyllyissä on yhä ruokaa, joilla aion selvitä ensi viikkoon, jääkaapissa on jopa grillimakkaraa.

Hirvittelin sitä rahanmenoa, mikä lapsista on, kun haluaa heitä viedä paikkoihin. Muutakaan vaihtoehtoa ei kuitenkaan ole, kyllä heidän pitää saada kokea. Kyllä varmaan vanhemmat saavatkin jotakin vastaan, ovathan lapset myös aitoja. Lapsenlapset ovat villejä, mutta kuitenkin kilttejä. Heidän kanssaan voi tehdä asioita. Tunturille kiipeäminenkin meni hyvin. Silti on mukavaa olla isoisä, jolla ei ole vastuuta kasvatuksesta.

Aloin laittaa eilen kokoon pyörää, jonka osat poimimme metallinkeräyksestä. Kävin vielä eilenkin siellä ja poimin kaksi Torpedo takavannetta. Nautin kovasti niiden kunnostamisesta, pinnojen lisäyksestä ja sen sellaisesta. Kasassa olisi vaikka kuinka paljon pyöränosia, mutta nyt suurin osa on jäänyt uusien romujen alle. Siellä oli eilen tyttö, joka otti kilohinnan mukaan maksua. Maksoin kahdesta takavanteesta alle euron. Ehkä menen hakemaan vielä ketjunsuojan, irrotan jostakin rungosta.

Kirjastossa oli ilmaishyllyssä mm. uskomattoman hieno kuvateos Kansanrunon Kauko-Karjalaa ja Kalevalan synty, upea kuvitus, hyvä kunto. Siinä ei ollut edes Poistetaan-leimaa. Luen ensi kesään mennessä sen ja Lönnrotin Vaeltajan, jonka olen myös kirjastosta saanut tai ostanut ehkä ja olen valmis lähtemään Vienan Karjalaan bussiretkelle. Olisin lähtenyt jo tänä kesänä, mutta olisi mukavampi saada tyttärestä matkaseuraa, mitä hän lupasikin. Minut on jo varattu ensi kesäksi viikoksi lastenlasten kaitsijaksi, jos vanhemmat lähtevät Interrailille, jonka äiti saa rautatieläisenä edullisesti.

Eilinen oli lämmin, mutta muuttui iltaa kohti sateiseksi. Olin myös avustamassa rullatuolissa istuvaa kauppaostoksissa ja lupasin viedä hänet myös ajamaan Tornio-Haaparannan kaupunkijunassa, jota katsoimme kävelykadulla. Kuulimme että siihen tulee luiska mukana kulkevaksi, jotta vammaisetkin pääsevät. Siistin ja lujan näköinen peli se oli, paikallisessa ammattikoulussa tehty.

Intensiivinen viikko

Lapsenlapset ovat kaikella tapaa onnistuneita, mutta onneksi tässä iässä ei ole enää välittömiä lapsenhoitoasioita. Heidän aktiivisuutensa on vaativaa. Aina pitää olla tekemässä jotakin. Tutustuimme lisää seudun mahdollisuuksiin. Tornion uusi kaupunkijuna jäin kokeilematta aikatauluepäselvyyksien takia. Näimme sen etäältä. Tornion Suensaarella on liikennepuisto, jonne pojat aina ehdottomastin haluavat. Haaparannassa Ikanotalossa on Leikkimaa, jossa he kävivät kahdesti. Isompi ajoi kotona sähköpyörälläni, josta hän ylettyi polkemaan istuimeltakin. Heillä on toisetkin pyörät, joilla he kurvailivat aluksi talon mummujen kauhuksi. Sanoimme että pitää ajaa pihan ulkopuolella,  jossa on hyvät pyörätiet. Jos tulee mummo vastaan, pitää kääntyä.

Koulujen pihassa on metallinkeräyskasoja, kävimme penkomassa yhtä ja toimme kotiin pari pyöränromua. Kahdeksanvuotias yritti sitä kunnostaa, vaihteet olivat irti, tuskin siitä olisi kalua tullutkaan. Aikuisten pyörän saan helposti koottua, mutta en enää tarvitse sellaista. En kuitenkaan voinut olla ottamatta vanhasta muistista.

Yksi päivä oli pitkä. Kävimme synnyinkylässäni Sodankylässä. Ihmisiä oli kylänraitti mustanaan kun menossa olivat elokuvajuhlat. Söimme pitsat entisessä säästöpankin talossa, missä syksyllä edesmennyt veljeni oli seitsemän vuotta johtajana uransa alussa. Hän kunnosti kotitalon, mutta lähti etelään jatkamaan muiden konttoreiden johtajana. Kotikylässä on vaikea toimia, kun suku ja tuttavat ovat lainaa hakemassa. Veli ehti kokea myös säästöpankkien romahduksen ja oli vielä työttömänäkin. Elämänsä lopulla hän sai dementiasairauden, joka eteni hitaasti mutta vääjäämättä.

Kävimme katsomassa myös entistä kotitaloa, mutta emme viipyneet kauaa pihassa. Oli vähän noloa mennä toisten pihaan. Minulla ovat muistoni tallessa. Kävimme myös hautausmaalla. Olihan se lapsillekin varmasti jotain merkitsevää, mutta eniten he innostuivat ympäriinsä vilistelevistä otuksista, jotka tulkitsin metsäsopuleiksi. Vanhempi olisi halunnut viedä yhden, sillä hänen hamsterinsa on karannut talon sopukoihin. Sanoimme ettei villin eläimen ottaminen ole luvallista, sopulit ovat vihaisia eikä niitä tietenkään saisi kiinnikään.

Menomatkalla kävimme katsomassa hiidenkirnuja Kemijoen itäpuolella ennen Rovaniemeä ja Arktikumissa Rovaniemellä sekä Luostolla, missä kiipesimme rappuja tunturin laelle. Lapset ja tytär pitivät kaikesta kovasti. Palatessa oli jo myöhä, mutta ollessamme jo Napapiirin eteläpuolella aurinko nousi punaisena kiekkona kello 12. Kyllä lapset sitä hieman osasivat ihmetellä. Näimme myös paljon poroja.

Lapset ovat tyttäreni mukaan maailman konservatiivisimpia olentoja. He eivät ole tippaakaan innostuneita esimerkiksi paikallisista ruoista, eivät halunneet maistaa aitoa vesirieskaa ja savusiikaa, joita haumme Karungista. Tytär kyllä. Olen vuosia kertonut kuinka tavallinen ns. rieska ei ole oikeaa vaan se pitää olla vesirieskaa, jossa on oikea maku ja sitko. Tosin se on parasta vain samana päivänä. Matkalla jossakin ennen Rovaniemeä oli rieskapaikaksi itseään mainostava baari. Sanoin myyjätärtytölle että on skandaali, ettei  tarjolla ole oikeaa peräpohjalaista rieskaa. Tämä ei ollut kuullukaan asiasta ja sanoi, että mene valittamaan johtajalle. Sanoin että haluan vain tipsata. Kyllä siellä oli silti ihan hyviä muita leivonnaisia, munkkeja esimerkiksi. Suomalaiset eivät kylläkään osaa keittää kunnon tai suodattaa kahvia, se on aika laihaa yleensä.

Nuorempi poika piti mustasta makkarasta, joka oli aitoa Tapolan mustaa, vaikka Pirkka-merkkistä. Tytär oli luullut että mustaa makkaraa saa vain Tampereelta. kerroin Tapolan Mervistä ja tietenkin Matista, käytän aina tilaisuutta hyväksi suomi-valistukseen. Pojat pitävät Kauppakeskuksen Golden Raxista, minä en, koska ruoka on aina samanlaista. Mieleen tulee ex. naisysävän lapset ja Raxi. Hampurilaispaikka vei paljon rahaa, mutta näiden todellisten asiantuntijoiden mielestä Hesburger ei ole hassumpi, vaikka ei niin hyvä kuin Burger King. Perhe on varmaan syönyt satoja ja taas satoja hampurilaisaterioita. Kävimme Ruotsin Kukkolakoskella ja söimme ihan hyvästä kala- ja vihannespöydästä. Ympäristö on hieno varsinkin kun vertaa Suomen puolen kioskiin, jossa söimme viime vuonna kalliin mutta sinänsä hyvän aterian pahvilautasilta rähjäisessä paikassa. Kerroin lapsille olleeni täälläkin töissä. He näkivät myös lippoajan toimessaan, kaloja ei noussut. Rannassa oli mäkärän kaltaisia hyönteisiä, jotka tunkivat suihin ja silmiin, mutta eivät purreet.

Jälkikasvu halusi tietysti minun paistamiani pitsireunaisia räiskäleitä. Niiden salaisuus on tietysti taikinan ohuus ja pannun kuumuus.

Kävimme myös Tornion uimahallissa, jossa on pitkä vesiliukurata, minäkin laskin. Vanhempi lapsenlapsista on vesipeto, koska hänen äitinsä vei häntä jo vauvauintiin. Hän hyppää korkealta pomppolaudalta. Uimahallissa on älyttömän voimakas vesihierontapiste. Kipeille jaloille varsinkin se ylitti nautinnollisen kipurajan, jo sen tähden pitäisi käydä uimahallilla useammin. Ilmat muuttivat sateisiksi, joten loppupäivinä emme päässeet viettämään rantaelämääå. Minun saunani tuli hyvään käyttöön. En tavallisesti ole innostunut sähkösaunasta, mutta nyt se tuntui aivan kotoiselta, kun oli innokkaita saunojia. Hain vasta-anaineksiakin, joista tytär sitoi vihdan. En ole koskaan innostunut taiteilemaan vihdoilla, isäni oli tietenkin entisajan malliin siinäkin mestari kuten luudanteossakin. Varmaan osaisin minäkin, mutten viitsi. Tytär ja nuorempi poika ovat saunojia, vanhempi ei niinkään. Heidän ruotsalainen isänsä ei sauno ollenkaan, hän ei ollut mukana vaan töissä. Poikien ei tarvitse olla hoidossa kesällä lainkaan, koska vanhemmat vuorottelevat.

Lapsia on käytetty kaikissa mahdollisissa paikoissa, joten he ovat kokeneet maailmaa. Nauroin tyttärelleni että hän on varmaan perinyt sen minulta ja hän uskoi sen niin olevankin. Minä kanssa käytin aikoinaan häntä paikoissa ja hänen äitinsä tietysti myös. Kävimme tänään myös Haaparannan komealla asemalla, joka odottaa valmiina junaliikenteen uutta alkua vuoden päästä. Nyt se on nuorisotiloina. Tytär on rautatieläisenä aiheesta kiinnostunut. Asemalla oli vanhoja kuvia Torniosta ja Haaparannalta, mm. Handolinska brosta joka on nyt lähes kuivalla maalla mutta kuvaa otettaessa vedellinen. Nyt sen alta menevää ojaa on tosin laajennettu, koska rakennetaan ns. tapahtumatoria, jossa on kahluualtaita ja pengerryksiä ja vedellisyyttä. Ruotsi taitaa olla jälkijunassa, koska luvattuja taloja ei rajalle kuulu, vaikka prinsessa Viktoriakin oli jo pari vuotta sitten juhlistamassa tuon torin rakennustöiden alkua, siitä tulee ehkä hänen nimikkotorinsa. Olin aivan lähellä, koska osasin mennä takakautta. Ihmisjoukot tungeksivat itse kauppakeskuksessa vaikka tapahtuma oli ulkona. Nyt suomalaiset ovat rakennuttaneet torin melkein valmiiksi, se valmistuu syksyllä.

Asemalla oli kuva myös köysiradasta, jolla hinattiin ensimmäisen maailmansodan aikana tulleen buumin tavaraa väylän yli. Silloin ei siltoja ollut.

Tyttären ystävättäret ovat äitejä hekin. Nuorempi lapsenlapistani on seurannut heidän touhujaan ja hänestä on näyttänyt mukavalta pienet sisarukset. Hänestä on väärin, että joku häntä nuorempi lapsi on jo isoveli eikä hän itse. Elias on puhunut vakavasti äidilleen pikkusisaren tai veljen merkityksestä ja hän esitti argumenttina, että isä kotona ei olisi yksinäinen, jos hänellä olisi seuranaan pikkuvauva. Kaniini olisi ison veljen mielestä kuitenkin vielä parempi. Pojat tappelevat keskenään kovasti, mutta samalla ovat parhaita kavereita.

Ruotsinkielisestä tv:stä netissä oli pojille iloa. Varsinkin eilen kun tuli ohjelma, jossa animoidut nuket innostuivat kiroilemaan.

Kiertelimme myös kirpputoreja, tytär teki useita löytöjä; hän sanoo omistavansa tutkasilmät. Kyllä hän sieltä poimikin hyvännäköisiä tavaroita. Minäkin lisäsin tinakippokokoelmaani ihan hienolla pikarilla. Vanhempi poika osti autonrenkaan mallisen kellon, jota kaupassa työskentelevä vetysuperoksidilla vaalennettu ent. ns. raggarbrud ihaili. Hän oli Ruotsin puolelta. Pojathan ovat isänsä vaikutuksesta automiehiä. Minäkin sain pyynnöstä automaalaukset, jotka tytär laittoi kehyksiin. Ne ovat varsin hienoja, koska pojat ovat hyviä piirtäjiä, perineet taidon ja kiinnostuksen vanhemnmiltaan. Toisessa on kilpa-auto, toisessa rekka jossa on windowsin logo ja XP kyljessä.

Kirkossa taas

Osoittautui että keikka oli sotaveteraanien iso tapaaminen, en nyt muista miksi sitä kutsuttiin. Eri puolilta oli tullut paljon linja-autojakin, pappeja näytti olevan joka kulmassa. eversti piti isänmaallisen puheen, oli lausumista ja sotilassoittokunta soitti. Paikkakunnan kirkkoherra, joka on lääninrovasti, lauloi ja hyvin lauloikin.

Vaikka istuimme kovaäänisten vieressä, minunkin oli vaikea erottaa mitä sanottiin, saatikka sitten huonokuuloisempien. Minunkin autettavani sanoi erottaneensa ehkä sieltä täältä, Jumala... mutta luulen senkin olleen arvausta entisen tiedon perusteella. Kyllä siellä tosin nimi mainittiin.

Minusta tuntui paatos ja puheet kovin väljähtyneiltä. sodasta on kulunut jo liian kauan, samat fraasit on varmastikin toistettu satoja kertoja. Varmasti sitten haudalla ne muuttuvat jälleen eläviksi.

Itse hoitolaitoksessa vaikuttaa olevan reipas ja hyvä henki. Ulkoiset puitteet ovat suorastaan upeat. Laitoksen kolme naista esitti vapaahtoistoiminnan messuilla pienen humoristisen näytelmän. Olin tunnistavina näitä tähtiä joukosta. Puhuin yhden vanhanrouvan kanssa, hän vaikutti hyvin mukavalta.

Sain päätökseen yhden muun vanhanrouvan kaksi kirjaa, Mirjam Kälkäjän, jota olen kuunnellut jo useasti. Pidin kovasti niistä kirjoista. toinen kertoi kuuroutuneen nuoren miehen tarinan ja toinen kertoi perheestä, johon kirjailija ehkä oli ottanut joitain aineksia omasta elämästään, koska Petsamo oli mukana ja Torniotakin aavistelin, vaikka mitään ei suoraan mainittu. ei ollut ylipuhetta, kun Kälkäjän viimeisimmänn kirjan kustantaja  kehui Mirjamia Bengt Pohjasen kanssa Tornionlaakson kirjailijoiden johtokaksikoksi. Se kyllä pitää paikkansa. Kälkäjä on hyvä.

Kävin vielä iltapäivällä luovuttamassa verta. Se tapahtui tavallista pienemmissä tiloissa ja sai odottaa pitkään vuoroaan. Vielä pari vuotta olen kelvollinen luovuttamaan ja aion sitä tehdä ahkerasti.

Otin skootterin esille

Kävin katsomassa yhdellä Haaparannan suolla, onko hillankukkia. Eipä juuri. Pitänee lähteä sitten hilla-aikaan pohjoiseen. Kallistahan on ajaa ja missä säilyttää marjoja. Mielenkiintoista oli nähdä kuinka rataa Haaparantaan on tehty jo paljon. Se on luvattu ensi vuodeksi, mutta en muista mihin vuodenaikaan. Mukavaa oli ajaa, on aivan toista kuin autolla, kun kyse on metsätiestä. Kävin myös Nikkalassa, joka on Haaparannan satama, jonne isotkin laivat voisivat ajaa periaatteessa. Siellä on myös Karl Johan stad, mistä piti tulla Tornion korvaaja Ruotsille.

Viivähdin vain hetken kotona ja jatkoin matkaa. Aioin ajaa Arpelan tietä ja sieltä Keminmaalle. Se onkin viehättävä tie, kun menee vanhaa reittiä, joka kulkee ihan rantaa. Huomasinkin yllättäen, että vastaan tuli voimalaitos, joka oli samalla silta, Taivalkoski. Muistan kyllä Hannele Pokan siitä kirjoittaneen kirjaansa, joka kertoi Kemijoesta. Päätinkin käydä yllättäen tuttavien luona heidän kesämökillään. Mukava pariskunta, jotka tunnen vuosikymmenien takaa. Opetin heidän lapsilleen suomeakin mitä osasin. Nyt lapsetkinkin ovat jo keski-ikäisiä, mitä me vanhemmat sitten.

Isäntäväki on taiteellista ja lukee kirjoja ja pitää luonnosta. Vaikka he odottivat toista pariskuntaa, menin yllättäen, en ollut yhtään epätervetullut. Vieraspariskuntakin oli oikein mukavia ja fiksuja. Paistoimme makkaraa taiteellisella pihalla, jossa näkyi isännän kädenjälki. Sain vielä lahjaksi pakastettua kuivaa lihaa ja puolukoita. Viime vuonna söin heidän luonaan kuivalihakeittoa, jota aion itsekin tehdä. Jälkikasvu tuskin siitä tykkää, mutta saa maistaa ainakin, jo ylihuomenna, kun tulee.

Tuttavani ovat luontoihmisiä ja liikunnallisia ja ovat juuri laihduttaneetkin vähähiilarisella dieetillä. Samat harrastukset kuin minullakin. Itse uskon hiilihydraattien vähentämiseen myös, leipä on suurin syy minun paino-ongelmaani. Näin heillä kuuluisaksi tullutta pakurikääpää, mutta he eivät olleet nähneet sitä Voimala-ohjelmaa, jossa nuori guru sitä niin ylisti. Mies oli löytänyt omituisen kivenmurikan Kemijoen pohjasta, sitä ihmettelimme. se muistutti kesä- tai kalahattua. Heillä oli paljon muitakin merkillisyyksiä pihassa.

Keskiviikkonana menen avustamaan veteraaneja. Jäljellä on enemmän veteraanien rouvia, luultavasti rullatuolilaisia, tuskin muuten pyydettäisiinkään.

Oli mukava kaahata ennen ajamattomia reittejä. Kemijoen rantatiet ovat hienoja. Vien jälkikasvun katsomaan Ukko-Rungiusta, muumiota Keminmaan vanhassa kirkossa. Viime kesänä ovi oli jo suljettu ja saimme tyytyä vain moikkaamaan Paavo Väyrystä. Hänen paikkansa oli kyllä näkemisen arvoinen, mutta Rungiukseen verrattuna, hänen vetovoimansa kalpenee. Ukolla on kädet hieman etäällä ruumiista, mikä viittaa siihen, että ukolla oli hieman massaa. Toinen käsi on katkennut, kuulemma saksalaiset upseerit olivat humalapäissään muumiota tanssittaneet, kuolemantanssi-teema.

Kotona ilahduin, kun ryhdyin tutkimaan Hot Potatoes -tehtävien tekemistä verkkoon. Yhden tehtävän kyllä olen ennenkin osannut, mutta kun niitä pitää olla ryväs eli batch. Ohjeista on vaikea ymmärtää, mutta yrityksen ja erehdyksen kautta opin lopulta, tietysti se oli se ainoa looginen vaihtoehto, mutta sitäpä en meinannut löytää.

Liakan reitti

Vajaan viikon poissaolon aikana, kesä reväytti kukat tienvarsiin ja kedoille. Keltainen on alkukesän valtaväri. Kulleroitakin on jonkin verran, mutta eniten voikukkia ja leinikkejä seassa mm. puna-ailakkeja ja metsäkurjenpolvea, jolla on ruotsalainen nimi midsommarblomster. Tunnen varmaan muitakin ja muistan joistakin latinalaisen nimen. Kissankäpälää on mielestäni myös.

Ollessani kauimpana kotoa, n.10 km:n päässä, kuuluu tuhahdus. Kumi paukahti puhki. Kulunutta kumia ei näe jos ei kallista pyörää. Viime kesänäkin kului ainakin neljä takamkumia. Etukumi kestää, kun siinä on vähemmän painoa. Jouduin kipeine jalkoineni taluttamaan pyörää kotiin, aurinko on oikeastaan armoton ja polttaa. Oma vika kun en tarkistanut. Olisin varmasti nukahtanut, mutta join vahvaa pulveri-cappuchinoa, joka on hyvää. Teen siitä vahvaa. Se on sokeroimatonta, sokeria voi lisätä.

Matkalla keksin taas uuden idean Oppitorin artikkeliksi ja kirjoitan sen ylös. Oikeastaan pitäisi jo laata sen kirjoittamisesta, ja aion lopultakin vähentää ehkä kerran viikkoon, kunhan valmiit artikkelit loppuvat.

Olen laihtunutkin muutaman sentin ja päätän lopettaa kaupassa käymisen. Se on ainoa keino. Syömistä ei voi tietenkään lopettaa, mutta vähentää voi. En ole käynyt kaupassa matkan jälkeen. Jos tulee marjoja, aion poimia pakastimen täyteen. Myös sieniä. Sekin pitää liikkeessä.

Koti on paras

Kyllästyin ulkoilmaelämään neljän yön jälkeen ja suuntasin kotiin. Onneksi aamupäivä oli pilvinen Ylä-Lapissa. Ajoin pitkän matkan, kävin Muoniossa ja Hetassa ja siellä Opastuskeskuksessa, hieno näyttely sielläkin. Ajoin pientä, kestopäällystettyä tietä erämaa-alueen läpi ja kävin katsomassa millainen on paljon mainostettu Levi. Matkalla oli paljon hiekkaisia maastoja. Jääkausi ja sulamisvedet ovat tehneet työtään.

Keskusta Sirkan kylässä oli päätetty tehdä keski-Eurooppalaisen kylän tai pikkukaupungin kaltaiseksi. Kapeat kadut ja kivirakennusta muistuttavaa. Onhan sekin jotakin niille, jotka sellaisesta pitävät. Nyt sielläkin oli hiljaista. Rinteillä oli vielä lumilaikkuja. Silti kylä oli kulissia ja epäaito. Alueella on myös laaja kelolinna-alue, Rakka. Leville on yritetty saada kesämatkailijoita golfkentän ja kylpylän avulla.

Jotenkin minusta tuntuu, että kaikessa siinä ei ole tyyliä. Mikä olisi ollut parempi ratkaisu? Olisin suunnannut katseeni vaikkapa itään. Jossakin Kaustisen Pauanteen rakennuksissa olisi saattanut löytyä esikuvaa, vaikka Pauanteessa on tehty kirvesmiestaidollisia möhläyksiä ja talot lahoavat. Ajattelen myös kansallisromantiikkaa, joka otti myös vaikutteita sekä idästä että Skandinaviasta, vaikkapa Lars Sonckia. Sieltä olisi voinut löytyä suomalaisempaa mallia, joka olisi saattanut vedota paremmin sekä idästä että lännestä, Keski-Euroopasta tuleviin matkailijoihin.

Vaikka Pauanteessa esimerkiksi on new agesilaista mystiikkaa, se ei haittaa. En tarkoita että olisi pitänyt kopioida, mutta ottaa vaikutteita. Nyt näyttää että tusina-arkkitehdit ovat suunnitelleet.

Näin vielä Kittilän, jossa olen käynyt pari kertaa, vaikka se on kotikyläni Sodankylän naapuri. Loppumatka meni helteessä. Olin jo tottunut ajamiseen ja kaasujalka oli herkkä. En paljoa pysähdellyt. Kävin kerran uimassa, ja se virkisti. Joet ja järvet vilistivät ohi, oli vaikea löytää mökeistä ja muusta vapaata rantaa uudelle kastautumiselle, vaikka sitä kaipasin. Jalka oli kuin tulessa ja kävin parissa paikassa pitämässä sitä vedessä ja helpotti ihmeesti. Muuten olisin jaksanut hyvin. Yksin matkustaessa voi pitää oikeata ikkunaa auki eikä saa korvaansa kipeäksi. Porukalla olisi tukalaa autossa, jossa ei ole ilmanvaihtoa, joka sekin on joskus hankala ja tekee tukkoiseksi.

Väsyneenä tulin kotiin ja sadattelin liikoja tavaroita, joita laahasin mukana. Ensi kerralla olen viisaampi. Sain ainakin kokeiltua kannettavia laitteita, puhelinta ei tarvinnut edes ladata, vaikka sekin olisi onnistunut. Kotona huomasin, että siellä tarvitsen pitää lisäantennia nettitikussa, 3 G ei muuten toimi. Sekin oli matkan opetus.

Säälin myös pieniä matkailuyrittäjiä haja-asutusalueilla, jotka yrittävät mainostaa palvelujaan ja varmaankin kamppailevat kovasti. Tuskin suuretkaan keskukset kultaa vuolevat puuveitsillä, sillä sesongit ovat lyhyitä.

Kerran lähdin muka Etelä-Eurooppaan puoleksi vuodeksi ja tulin takaisin kolmen viikon päästä. Nyt jaksoin puolet suunnitellusta ajasta, mutta oli tosiaan mukavaa tutustua Länsi-Lappiin ja tuntureihin ja matkailukeskuksiinkin, jonne tietenkin menisin paremmalla ajalla ja jos olisi rahaa. Kyllä Lapissa luontoa silti riittää. Täytyy ottaa skootteri esiin ja käydä katsomassa Haaparannan soita, on ko siellä yhtä toivorikas hillan kukinta kuin oli Ylläksen tienoilla.

Pallas

Kesyllä porolla Pallaksen matkailukeskuksen pihalla on nahkasarvet. Lapsena en tainnut sellaiseen kiinnittää huomiota. Hiljaista, Ylläksellaäkin oli hiljaista, mutta sesonkiaikaan voi kuvitella vilskettä. Täällä on erityisen rauhallinen tujnnelma, koska hirsihuvilat ja kerrostalot puuttuvat. Olin yön täydessä rauhassa kilometrin päässä parkkipaikalta sijaitsevassa kodassa, jonka ympäristö oli kuin Lapin kenttä. Toinen kota oli lukittu, toinen auki. Kota ja koko kenttäkin olivat siistejä, toaletit eivät haisseet. Katolla oli omituinen väreilevä hyrrä, joka ehkä hoitaa tuuletuksen.

Illalla makasin pihamaalla lukemassa mukanani olevalla lukulaitteella, täytyy sillekin luoda käyttöä. Jatkoin joskus aloittamaani Anna Kareninaa englanniksi. Laitteessa on ainakin tuhat kirjaa. Sitä voi lukea auringonpaisteessakin ja illalla kun ukkomnen hämärsi ilman, suurensin fonttikokoa.

Kirja tempaisi mukaansa. Luin Sodan ja rauhan viime talvena, nyt toisen mestariteoksen. Ihaillla täytyy mestarin psykologista näkemystä ihmisestä.

Pakkasin yhden repun, oli mukava olla ilman liikaa roinaa yönseutu. Ostin matkalta kuivattua poronfilettä ja leikkasin siitä puukolla kuten pitääkin pieniä viiluja. Jäniksenpoikia oli kentällä, linnut ja puron solina taustamusiikkina. Näin pystyy alkukesästä ainakin viettämään superlomaa maksamatta yöpymisestä. Toki bensiini maksaa. Kentällä olisi voinut olla pidempäänkin, mutta aion vielä katsella Länsi-Lappia, kun täällä kerran olen. Jatkan Enontekiölle Raattaman kautta ja sieltä ehkä vielä ylemmäs. Olen kyllä käynyt siellä . 15 vuotta sitten. Kävin Mallan luonnonpuistossa, mikä oli luontonsa puolesta elämys. Sellaista on ollut koskematon luonto.

Kävin Pallaksen alueella parin kilometrin päässä, missä oli ollut saksalaisten sodan päätteeksi räjäyttämä matkailumaja. Vieläkin oli tiilen kappaleita yltympäriinsä. Keskelle oli muuan naistaiteilija laittanut teoksensa, suuren H kirjaimen  maata myöden. Se markkeerasi hotellia, mutta mielestäni kuvio toi mieleen myös hakaristin ja siihen liittyvää historiaa. Näin alueella pari muutakin ympäristötaideteosta. Yksi oli Orava Avenue, matkalla laavulle. Avenue se olikin, koska sinne pääsee myös rullatuolilla ja toiseen, lukittuun kotaan myös. Pronssioravia oli sujuri määrä matalien pylväiden päälle laitettuna. Tien varrella oli jatulintarhaa eli labyrinttiä markkeeraava kiviasetelma. Kivet olivat isoja ja niihin oli rälläköity matala ura. Uran pohja oli saatu luonnonkiven rosoiseksi, mutta reunat olivat sileät. Kaikki ovat mielestäni onnistuneita teoksia.

Luontokeskus oli pieni ja kuumakin, mutta siellä oli hieno eläimistönäyttely. Olen kuullut kurjenkanerva-nimen. Vasta nyt opin sen erottamaan kukista. Sitä on luonnossa paljon. Olisipa jalat kunnossa, lähtisin vaellukselle. Nyt kyllä pää tuntuu hieman paremmalta, ei tunnu sirinää, iho on vain vähän kosketusarka, mikähän siinä on, kun kuvauksissa ei näkynyt mitään muutoksia. Ehkä se on liika tietokoneen ääressä oleilu. Kun lopetin fluoripitoisen suuveden ja hammastahnan, pääkipu lähti, mutta tuli takaisin kun siirsin ruudun lähelle. Nyt se on ollut taas kauikana, mutta "kosku" ei ole lähtenyt. Nyt voi ja aion olla vastaisuudessa varovainen. Nytkin istun tietokoneen ääressä autossa, täällä toimii 3 G.

Hieno paikka, hotelli muistuttaa esim. Ruotsin tunturiasemia,  olen vaeltanut Kungsledenillä. Talo sopii maastoon ja on hienosti ruskea kuin säiden patinoima, ehkä se sitä onkin. Täällä on käyty muistaakseni kissanhännänvetoa luonnonsuojeluasioista. Muistan sen yhteydessä ympäristöministeri Paula Lehtosalon lausunnot. Ihan tarkkaan en muista, oliko kyse parkkipaikan laajentamisesta vai mistä (hotellin laajennus). Tämä on kyllä säilyttämisen arvoinen alue, vaikka täällä ei väki parveilekaan. Räjäytetty hotelli oli korkeampi ja kantikkaampi, mutta se oli hieno laitos sekin, vielä kauempana tuntureiden keskellä. On täällä kai yksi hiihtohissi. Olen käynyt täällä poikasena. Naapurin serkkupoika oli saanut ajokortin.. Meillä ei ollut tunturihiihtovarusteita.Minulla oli veljen mettäsukset.  Kapusimme matalammalle laelle ja laskimme kerran alas ja sitten kotiin Sodankylään. Siitä serkusta tai oikeastaan serkun pojasta on jäänyt muistiin hänen mielipiteensä, että vanhoja kirjoja, ennen 1900-lukua kirjoitettuja ei kannata lukea. Ei hän lukenut muutakaan tosin. Ainakin nykyään minusta tuntuu, että niitä juuri kannattaa lukea, kun ajattelee Tolstoitakin.

En näe kunnolla kirjoittaa, koska aurinko paistaa autoonkin ja häivyttää tekstin. Korjailen joskus myöhemmin lyöntivirheet.

Edessä oloevasta kurusta alkoi tätä kirjoittaessani nlousta usvaa. Hieno näky. Oli myös hieno olla ukkosella kodassa. Ukkonen ei ollut ihan päällä. en sin aioin että nukun taivaan alla, mutta menin sisälle kun alkoi sataa. Kodassa oli oikein viihtyisää, muistin laittaa myös ilmapatja-alustan ruuvin kiinni. Nukuin paremmin kuin teltassa ja myös pehmeämmin. Jospa löytyisi myös ensi yöksi kota. Teltan pystyttäminen ja purkaminen on turhaa työtä.
Luin netistä että täälläkin on rinteitä, ehkä ne ovat taaempana, käyn mennessä katsomassa sitäkin. Pallas on kansallispuisto, Malla luonnonpuisto, siinä on ero.

Katsoin Pallaksesta wikipedia-artikkelin ja nähtyäni pari isoa hiihtokeskuista Ylläksen ja Levin ja ne ovat vain kaksi monesta, tuntuu että kaupallisuutta on jo tarpeeksi niille jotka kaipaavat kelolinnoja ja vilskettä (sitä ei tähän parhaaseen kesäaikaan ei edes ollut). Pysytettäköön Pallas sellaisena kuin se on.

Safarimaatila

Kävin matkalla Matin tilalla, jonne isäntäväki, nuorehko miellyttävä pari, joka oli palannut ottamaan haltuunsa isännän sukutilan. Täällä länsirajalla etunimi on usein sukunimi.  Se on pienehkö tila, jonka pellot olivat päässeet puskittumaan. Jäljellä olivat hyvät eläinsuojat, kivinavetta, joka saatiin pelastettua yhdennellätoista hetkellä, isännän Hannu Matti- nimisen yrityshenkisen kaverin kertoman mukaan.

Pariskunta oli ehtinyt tehdä muutaman vuoden kaupungissa töitä, emäntä ei ole edes kotoisin maalta, mutta aina "tänne kaivannut".

He eivät ryhtyneet satsaamaan suurisuuntaiseen maatalouteen, hankkineet konekantaa tai erikoistuneet, vaan perustivat Safaritilan, joka on hiljalleen käynnistynyt muutaman viime vuoden aikana. Tieto leviää suusta suuhun menetelmällä. Heillä ei ole nettisivuja eivätkä he ilmoittele, mutta vieraana olevien lapsiperheiden iloinen mekkalointi kuului tanhuvilta.

Isäntäväki on rakentanut pienen Safaripuiston, ei eksoottisilloe eläimille vaan kotoisille. Leikkipihoja missä lapset saavat paijata eläimiä, toki on, mutta täällä tilan kumpuilevien peltoja pitkin on pieniä sorateitä pysähtymispaikkoineen, joissa eri eläimillä on pienet kevysti rakennetut asemansa. Pellot rajautuvat pieneen jokeen, jossa polskuttelee sekä villejä että tarhattuja vesilintuja Jos vieraileva perhe päättääkin hypätä autosta kesken matkaa, ei se ole hengenvaarassa kuten suuren maailman safaripuistoissa, mutta täällä voi hyvin pysyä auton suojissa ja pienet lapsetkin pääsevät muutaman sentin päähän isoista röhkivistä sioista tai julman näköisistä sonneista. Eivät ne välttämättä sonneja olekaan, vaan ylämaan karjaa, joka pitää yhdessämaatiasten kanssa peltoja puhtaana pusikoista.

Täällä on kaikenlaisia eläimiä: kanoja ja kukko, jotka veltelevat ympäriinsä. Lampaita ja vuohia ja kolme hevosta. Nykyajan lasten ei tarvitse liata kenkiään ja vaatteitaan tämän nerokkaan uusajattelun ansiosta. Tilalla on myös pieni, hyvinhoidettu puoti. Seudun 4 H-nuoria on auttamassa kaikenlaisissa askareissa.

Mikä idylli! Kysyn kiireiseltä mutta hyväntuuliselta, punaposkiselta emännältä Ida Matilta lyökö tämä leiville. Hän nauraa ja sanoo, että siitä on hyötyä kokonaisuudessa. Muutaman vuoden kuluttua nähdään kannattavuus. Kovin isoksi ei tätä voi kasvattaakaan. Sesonki on lyhyt, mutta iloisista lasten äänistä päätellen, he viihtyvät ja vanhemmat saavat valuuttaa rahoilleen. Sisäänpääsy maksaa toki, mutta kiireiset perheet pää sevät tutustumaan maalaiselämään tarvitsematta sotkea itseään lantaan.l

Kun ajan tilalta, edessä seisoo nyt minusta jo tutun ja kiltin näköinen pitkätukkainen Ylämaan Rolle ja löntystää hitaasti syrjään. eläimet ovat tottuneet autoihin. Luonnossakin eläimet pitävät autoja vaarattomina, mutta heti kun autosta noustaan, ne pötkivät pakoon.

Ylläs

Sääsket alkavat juuri tulla esille, vielä niitä ei ole vaivaksi asti. Toissa päivänä näin vain yhden. Ajelin Ylläksen yhdyskuntien kelolinnojen reunustamia katuja. Ei ristin sielua, vaikka kesä on parhaimmillaan, räkkääkään ei vielä ole. Ymmärrän tällaisina hetkinä niitä, jotka puhuvat oikeudenmukaisuuden puolesta ja haluavat kiristää rikkaiden verotusta. Rahaa riittää kolmeen asuntoonkin ja matkoihin niiden välillä, ulkomaanlomiin ja kalliisiin harrastuksiin.

Lähdin oikeastaan retkelle siksi että olen pitänyt autoa vanhasta tottumuksesta ja siksi että nytkin kohta kun jälkeläiset tulevat, voin heitä kuskata. Se on seissyt melkein liikuttamatta koko talven. Ja nettitikun vuoksi. Kun minulla on DNA:n tikku, jolla voi ottaa yhteyden maailmaan vaikka erämaasta - kuten nyt teen, piti sekin kokea. ei tunnu juuri miltään sekään.

Olin ensimmäisen yön kyläyhdistyksen kotamajassa Muonionjoen kalatien varrella. Tuntui mukavalta se rauha ja auringonpaiste, vaikka 3G ei toiminutkaan. Istuskelin lukemassa rauhassa. Ei yökään makuupussissa kodan laavulla ollut hassumpi, alusta tuntui kovalta, vaikka oli jos jonkinlaista pehmustetta ja patjaa. Tämänikäinen osaa arvostaa kunnon sänkyäkin kotona.

Viime yön nukuin teltassa, mukavaa sekin oli vaikka outoa ja taas kovaa nukkua, melko pehmoisesta pohjasta huolimatta. Tiesin että olisi pitänyt juoda illalla kahvia, hädintuskin aamulla sain keitettyä ja säästyin pahimmalta päänsäryltä.

Rannalla on juuri valmistunut pitkospuureitti, lintutorni ja penkkejä järeistä lankuista. Hillat ja suokukat kukkivat, linnut pitävät mekkalaansa, nuotio savuaa. Onhan sekin nyt koettu monen vuoden jälkeen.


Tänään varmaankin käyn tunturin laella, jos sinne on köysirata ja sitten kylpylässä, kun se avautuu. Ehkä vietän seuraavankin yön tässä teltassa. Sen pystyttäminen oli tottumattomalta puuhaa vaativaa. Jätän sen päiväksi pystyyn. Viekööt jos joku haluaa.

Mietin mikä saa aikaan sen että tällaisia keskuksia rakennetaan, eikä niillä ole käyttöä kuin kevättalvella ja ruska-aikaan, oletan. Ehkä siksi että siitä puuttuu sosiaalisuus. Näin isoja kerrostalojen kokoisia ylellisiä rakennuksia, mutta autoja ja ihmisiä ei näkynyt juuri missään.

Mukavinta oli eilen kopata juomapullo täyteen vettä puroista.  Vesi maistui taivaalliselta. Saisipa sellaista kanisteriinkin mukaan. Iso vesipänikkä on tärkeä kalu mukana. En kipeän jalan vuoksi lähde pidemmille vaelluksille, vaikka se olisi mukavinta. Nyt ei tarvitse kantaa mitään. Pyöräkin minulla on mukana pyörätelineessä. Kävin sillä ajelemassa muutaman kerran.

Kävelin pari kilometriä lompolon rantaa kulkevia pitkospuita ja ihastelin tiheänä kukkivaa hillaa. Jos sää pysyy tällaisena, sato saattaa olla hyvä. Toivottavasti  myös Haaparannan soilla, Torniosta en ole löytänyt kuin yhden suoalueen, jossa voisi kasvaa hillaa.

Kävin vielä seuraavana päivänä kylpylässä. Se oli aika hieno, yksi seinä oli liuskekiveä ladottuna päällekäin. Sellaisesta oli ennen paljon takkoja eli piisejä ja tuvanuuneja. Täällä siitä oli tehty mm. luola porealtaan ympärille. Valot heijastelivat hienosti luolan seinille. Sauna ja höyrysauna olivat miellyttävän kuumat. Allasosuus oli kuin Kasnäsin kylpylässä. Tässä ei syvempikään pää ollut kuin puolitoista metriä. Kuolemanvaara on eliminoitu näennäisesti pois. On kyllä hiemen noloa, kun ei ole syvää vettä missään.

Väkeä oli suhteellisen vähän ja pääsi uimaan. Tatuioitu pulska nuorimies piti kahdelle järkälemäiselle naiselle vesijumppaa.

Päivällä kävin toisen kerran opastuskeskuksessa, joka on miellyttävä. Ei niinkään näyttely, jossa ei ollut sinänsä vikaa. Se kertoi Länsi-rajan elämästä murtheella, mutta en jaksa sellaista informaation määrää. Laitoksessa oli varjon puolella miellyttävä kirjasto, jossa istuin mukavassa nojatuolissa lukemassa Pohjolan Sanomia ja Hesareita. Muistan kuinka Kasnäsin opastuskeskus oli ahdistavan kuuma. Tämä ei ollut. Oli siellä kauppakin, myytävänä myös käytettyjä kirjoja. En vaan tiedä, men evätkö ne kaupaksi. Minä elän jatkuvaa Älä osta mitään päivää, ei varsinkaan kirjoja. Luontokirjojakin on metrikaupalla, keittokirjoja, taidekirjoja, historiaa, sanakirjoja, tietosanakirjoja, romaaneita - eikä maksanut kuin muutaman sata euroa, oletan.

Oikeastaan suurin elämys on se mitä tulin hakemaan, saada nettiyhteys erämaasta. Pulmusten katselu ei onnistunut, on liian valoisaa ja jaksotkin olivat vasta nähtyjä. Lehtiä voi lukea, mutta sisältö on oikeastaan sivuseikka. Itse ajatus on se joka merkkaa. Auton ansiosta ei tarvitse pelätä koneen akun tyhjentymistä. Tässä se tyhjenee tunnissa muuten, mutta auton akun ja oliko se invertteri vai konvertteri, ei ole ongelmaa. Tikku myös on näyttänyt toimivuutensa. Ajatella mitä minä olen saanut elämäni aikana kokea, perinteisestä maaseutuelämästä jossa ULA-radiokin oli suuri edistysaskele tähän päivään.

Laitoksessa oli kahvila, jossa toimi erikoistunut leipuri. Ostin makokisat munkkikahvit ja mukaan talon leivän, joka oli erikoisen hyvänmakuinen, siinä oli jos jonkinlaista makua. Ostin myös pullapitkon joka oli myös hyvä.

Enpä paljon muuta tehnytkään, keitin vettä nuotiolla leiripaikalla ja nautin kauniista aamusta ja illasta. En mennyt telttaan kuten edellisenä päivänä, koska siellä ei nähnyt lukea. Koska sääsket eivät olleet vaivaksi asti, pystyi istumaan ulkona kuuntelemassa luonnon ääniä, aika vaimeita. Aurinko ei suostunut laskeutumaan ja nyt aamulla neljältä  se on edelleen taivaalla hieman siirtyneenä ja kuparisena. Pian ei luonnosta kykene nauttimaan räkän takia.

Huonommalla ilmalla leiriytyminen olisi hankalaa. Olen ollut teltassa hangella ja myös lumiluolassa. Mitä tehdä kun pissarakko täyttyy ja ovi on muurattu kiinni lumella ja ulkona vonkuu lumimyrsky. Valitsin pissaamkisen vaivihkaa. Samassa lullassa oli pari kaveria ja koiraa. Onneksi oli pilkkopimeää.

Nyt telttaileminen on ihanteellista, ainoa haitta on kovahko alusta. Tänään lähden jonnekin muualle, en vielä ole päättänyt. Tutstun näihin Länsi-apin kyliin ja tuntureihin autotien puolelta. Parasta on luonto. Ei tuo rakennettukaan haittaa, koska erämaata olisi halukkaille. Näyttää siltä että vain yksi huippu on rakennettu täyteen hiihtohissejä. Ympärillä on monia muita huippuja täynnä rpautunutta kivirakkaa. Rakennetulle huipulle sopisi varmaan tuulimyllyjäkin, siellä varmaan tuulee aina. En löytänyt käynnissä olevaa istumahissiä, että olisin päässyt laelle itsekin. en tosin kysynytkään, se ei vaikuttanut tärkeältä.

Otin vesipänikän ja hain sen täyteen vettä purosta. Vesi maistui jääkylmänä taivaalliselta, lämmenneenä se on melko tavallista lähdevettä. En kyllä tarkistanut mistä puro tuli. Se virtasi kyllä ihan autenttisen näköisessä maastossa,

En voisi kuvitella kalastusta. Ensinnäkään en löytänyt virvelin kelaa ja onkiminen olisi liian työlästä, ei tullut matojakaan mukaan. Mitä tekisi kaloille, jos niitä tulisi. En viitsisi niitä laittaa. Kalastuslupia voisi lunastaa kännykällä tekstiviestillä.

Joskus kirjoitin elämän tähtihetkistä Oppitorille. En tiedä oliko siinä jo, mutta yksi on kun ei ole ajanut autoa pitkään aikaan. Auton ajo ja jopa stereon kuuntelu, kun radiosta tulee jokin sopiva kappale, Esim.- Rauli Somerjoen Ruudun takaa. On monia muitakin esim. Hectorin kappaleet. Siihenkin turtuu kun musiikkia tulee tuutin täydeltä, ehkä siinä on se "päivän ensi viskin ensi puraisu" -tunne, joka on pistetty milloin Hemingwayn milloin kenenkä tahansa muun suuhun.. Minusta lahjakas viskisieppo hänkin John Steinbeck sitä käytti Travels with Charley -kirjassaan. Olen aivan äsken lukenut että sitä kirjoittaessaan Steinbeck oli jo kuolemansairas.

Yksi parhaista elämyksistä on ollut hillankukkia valtoimenaan oleva suo.

Tie kutsuu

Aurinko paistaa, ojissa kukkivat rentukat, tien pientareella kullerot, voikukkia tosin enemmän - kauniita nekin.. Alkukesä on parhaimmillaan, hyttyset eivät ole vielä ilmaantuneet, mutta kohta...

En saa aikaiseksi pyörällä tehtyä telttaretkeä, enkä erityisen kirjallista kuten olin suunnitellut. Jalka ei ole tullut kuntoon, toinenkin on kipeä, pää myös. Mutta auto on pakattu, virveli pitäisi löytää, en ole sitä käyttänyt vuosiin. Nytkin aion vain uittaa vieheitä, jotta olisi jotain tekemistä. Toivottavasti kalastusluvan tarkastaja ei ilmaannu. Vielä on satanutkin joka päivä, mutta pian pitäisi tarjeta.

Vähän pelottaakin, olen ehkä katsonut liikaa Kovaa lakia, jossa aina joku ulkona makaaja raa´asti tapetaan. Toisaalta kohta tulee vanhuus ja sitten ei viitsi. Olisi vielä kerran mukava olla luonnon helmassa öitä. Mutta mukavuuksien puuttuminen vähän huolettaa, miten käy päiväunien. Toki aion ottaa tietokoneen ja nettitikun mukaan. Olen joutessani kirjoittanut pariksi viikoksi Oppitorille artikkeleita, vaikka kaiken aikaa ajattelen, että nyt saa jo riittää. Luovuus kuitenkin kukkii yhä.

Hirveän paljon ei ole tarvinnut ostaa tavaroita, iso vesikanisteri on melkein ainoa. No, myös laite jolla voi ladata vempaimia auton tupakinsytyttimen paikasta.