Rovaniemi

Nyt halli on jo saanut enemmän ruostetta julkisivuunsa, mutta koko komeus tulee näkyviin varmasti tulevaisuudessa.

Olin eilen Aineen taidemuseon ystävien retkellä Rovaniemen taide-elämään. Liityin itsekin yhdistykseen. Minua onnisti, kun Rovaniemen taidelainaamossa, joka on siinä kanjonin päälle rakennetussa kauppakeskuksessa, entisessä bingo-tilassa, oli taide-bingo ja voitin voittona olevan taideteoksen. Se on pieni piirrostyö, taiteilija ei ollut sitä signeerannut enkä kehdannut sitä häneltä kysyä, vaikka minua kehotettiin. Pahvi oli muovin sisällä ja se oli helppo kuljettaa kotiin, siinä ei ole kehyksiä. Minulle aplodeerattiin, tuskin koskaan olen niin paljon taputuksia saanutkaan. Ehkä ahkera bingon peloaaminen pakosta Äijä-kerhossa oli tehnyt minut Onnettarelle otolliseksi.

Inhoan muuten bingoa, mutta olen tehnyt sitä seuran vuoksi ja kun olin myös vetäjänä kolme kertaa. Kysyttiin syksyksikin ihan positiivisin sanoin, puhuttiin uuden tuomisesta, vaikka se oli aivan vaatimatonta. Teetin esineiden arvuuttamista, olin antanut  aikaisemmin tehtävän äijille. Itsellänikin oli metallinen saippua ja harmittelin jälkeenpäin, että repesin heti selittämään, kun kaikki olivat yrittäneet turhaan arvata. Olisi pitänyt puhua laihialaisten saippuasta, eikä heti selitellä kuinka se toimii. Varmaan siinä oli kyse katalyysistä.

Natriumpalmitaatti on polaarinen molekyyli, jonkatoinen pää tarttuu rasvaan ja toinen veteen, jolloinrasva emulgoituu veteen. Jos rasva on härskiintynyttä,niin hajut katoavat viemäriin.

Taidelainaamossa oli paikalla nuoria taiteilijoita, jotka tanssivat kongaa musisoiden käytävillä pitkän kangaskäärmeen kanssa. Näin eksoottista oli Rovaniemellä.

Taiteilijat joutuvat olemaan myös sirkuspelleinä. Nuorille ja ulospäin suuntautuneille se sopii. Tämäkin taiteilijaryhmä on yhdistänyt taiteilijuuden ja yleensä ilmaisutaidon.

Vakava osuus oli uuden taidekeskus Korundin avajaisviikolla. Vaikuttavan näköisessä ruostuvilla levyillä peitetyssä hallissa oli hieno konserttisali, jossa kuuntelimme hyvää musiikkia. Sitten olimme opastetulla kierroksella museon puolella. Paljon oli väkeä. Tietysti moderni taide on hieno asia, siinä on kekseliäisyyttä, kantaaottavuutta ja huumoria. Samalla pidän mielessäni sen varauksen, että taide on samalla stiknafuuliaa, siinä on muoteja, matkimista ja katsojien kusetusta. Mielestäni se kuuluu asiaan. Wihurin säätiön paljon puhutut teokset ovat saaneet arvoisensa ympäristön. Museo on rakennettu vanhan postin linja-autovarikon yhteyteen ja siinä käytetty hienosti vanhaa ja uutta.

Muistan tuon varikon niiltä harvoilta kerroilta, kun kävin Rovaniemellä lapsena. Siitä eivät ole kaukana ne pusikot, joissa jätkät ja irtolaisnaiset pitivät peliään, Pentti Linkolakin nuoruutensa pyöräretkillä pistäytyi puskiin nukkumaan. En tunne juuri yhtään Rovaniemeä muuta kuin olen kirjoista lukenut.

Kävimme myös Yliopistolla, joka oli tyhjä. Meitä opastettiin Taiteiden tiedekunnan puolella. Täytyy sanoa, että jos puitteista on kiinni, taideopetus on hyvässä jamassa. Kotimatkalla voitin vielä arpajaisissa.

Kotiseutu Pohjolassa

KOTISEUTU POHJOLASSA

On kotiseutu mulla tuolla

Peräpohjolassa, siellä saanut olen

tuntea talven tuiskutuulen

sekä kesän lämpöisen

Niin monet kerrat unelmissa

olen vielä kotitanhuvilla,

missä lapsena aikaa vietin

toisten kanssa leikkien.

Sinne vielä tahdon mennä.

siellä on kaikki ennallaan,

pihakoivu, vinttikaivo,

aittakin katto kallellaan.

Kun suviaika vihdoin koittaa

Peräpohjolassa, silloin soilla soittaa

teeri ja riekkoparvet,

silloin muuttolinnut palajaa.

On keskikesän aika kaunein

Peräpohjolassa, jolloin kaikki kansa

läheltä ja myöskin kaukaa saapuu,

juhannusta juhlimaan.

Pian sinne syksy taasen saapuu,

Peräpohjolassa järvet jäähän jäätyy.

Aika on kauniin ruskan taikaa,

luonto muuttaa muotoaan.

Sinne vielä tahdon mennä, 

siellä on kaikki ennallaan,

isä, äiti, siskot, veljet,

heitä mä aina kaipaan vaan.

Sävelmä tunnettu ruotsalainen kansansävelmä Hårgalåten.

Mustaparta

Olin senioreiden kirjastopäivillä kuuntelemassa Mustaparta-projektin sympaattisia vetäjiä. Syksyllä kuuntelin heitä ja suurta joukkoa muita seminaarissa Haaparannalla.

Projektin keskuksena on Olof Hederydin romaani Iisakki Mustaparrasta, mutta tarkoituksena on projektin, dramatisoinnin, tapahtumien ja tuotteistuksen kautta tuoda esiin Perä-Pohjolan merellisen matkailun ulottuvaisuutta. Näin itse iäkkään kirjailijan tuossa seminaarissa ja kun kirjasto oli kerännyt suomenkielisiä teoksia lainattavaksi, lainasin ja luin yhteen menoon eilisen aikana. Luin vähän aikaisemmin Tornion historian I osan, joka kertoi paljon juuri näistä ajoista. Historian näkökulma oli etupäässä Suensaaren kaupungissa ja sen porvareissa, kirja dramatisoi asioita, toi siihen taistelevaa luokkanäkemystä. Myös seikkailua ja romantiikkaa, jälkimmäinen varsinkin vähän kömpelöä, mutta kiehtovaa kylläkin, kun hyväksyy lajityypin.

Iisakki Mustaparta-niminen sankari oli keskiössä. On olemassa oikeasti Mustaparta-niminen suku, joka on lähtöisin Vojakkalan Oravaistensaaresta. Siellä sukua elää yhäkin, mutta jäseniä on paljon muuallakin. He varmaan kokevat tällaisen positiivisen vapaussankarin miellyttävänä. Oikeusjuttu ja laivanrakennus ovat tosiasioita ja varmaan Hederyd on tutustunut lähteisiin, Tornion historiassa ei mainittu sitä kuin viittauksena. Puhuttiin kyllä laivanrakennuksesta ja porvarien halusta pysyttää kauppa käsissään. Oli olemassa kielto muiden kuin porvarien rakentaa kannellisia aluksia, tähän problematiikkaan keskittyi tuo piratismiksi väitetty talonpoikainen laivanrakennus, jota kirjassa kuvattiin varsin elävästi. Laivanrakentajat voittivat oikeusjutun, mitä kirja pitää kaupan vapautumisen tärkeänä elementtinä. Varmaankin kehitys oli leveämmällä rintamalla, porvarit eivät olleet ehkä sellaista riistäjäluokkaa kuin kirjassa, Tornio niin mahtava. Sehän oli juuri kokenut tulipaloja ja kaupunkia suunniteltiin siirrettäväksi. Laivojen rakennusta ja tavaroiden rahtausta oli tapahtunut eri muodoissa tapulijärjestelmästä siirryttäessä vapaampiin systeemeihin. Tuskin Iisakki Mustaparta oli niin romanttinen sankari kuin kirjassa.

Kirjassa oli mukavasti dramatisoitu tervan poltto, laivan rakentaminen, varustelu ja tervalastin hankinta sekä pako virkavallan kynsistä, mikä kuitenkin päättyi pidätykseen määräsatamassa Tukholmassa ja sitä seuranneeseen oikeusjuttuun.

Iisakki Mustaparran isoisä oli mukavassa roolissa, kertomuksen mukaan hän oli sotilaana joutunut Venäjän kautta myydyksi orjaksi Turkkiin, haaremiin orjaksi ja värikylläisiin seikkailuihin. Nyt hän oli vanhana miehenä, kotiin päässeenä mukana seikkailuissa ja kertomassa värikkäitä tarinoitaan.

Nyt tulevana kesänä syyspuolella on odotettavissa viikon kestävä tapahtumasarja Tornionseudun kylissä, oikeastaan yhteisöteatteria. Aion kyllä mennä mukaan, jos tulee edullinen paketti. Pääsen tutustumaan taas uuden kotiseudun historiaan ja paikkoihin, vaikka kirjan ja Tornion historian I osan lukeneena asiapuolelta tuskin on odotettavissa paljoakaan. Mielikuvitus voittaa tietenkin kömpelöt harrastelijoiden yritykset, jotka ovat tietenkin myös hellyttäviä ja kunnioitettavia.

Facebookin kautta pääsee kuuntelemaan vetäjien haastatteluja ja seuraamaan projektin etenemistä.

Toinen vetäjistä oli suomentanut ja kustantanut Hederydin kirjan. Kirjasta on tulossa uusi ja korjattu painos; siinä oli paljon fyysisiä virheitä. Ihailla sai myös urakkaa, mikä oli varmaankin ollut meritermeissä ja kielessä. Pitänee lukea kirja ruotsiksikin.

Puhdassydämiset

Olen ollut muutaman kerran aikaisemminkin ja olin nytkin avustamassa kehitysvammaisia retkillä. Se on kyllä kovasti opettavaista. Henki on hyvä ja ihmiset iloisia ja hyvin käyttäytyviä. Nykyään kehitysvammaisia kohdellaan ilmeisesti hyvin ja ainakin nämä minun tapaamani ovat, vammoistaan huolimatta, positiivisia tapauksia. Mikä into ja vapautuneisuus mennä esimerkiksi laulamaan eteen mikrofoniin. Siinä ei turhia häpeillä. Suuri ihailuni ainakin tässä kohtaa hyvinvointivaltion inhimillisemmälle puolelle.

Minäkin kävin ehtoollisella, koska kaveri kehotti. Edellisestä kerrasta taisi olla 48 vuotta, rippikoulun päätteeksi käydystä. Ehkä minä saan anteeksi, vaikka uskonnollisesti en ollutkaan mukana.

Naispappi puhui melkein lapsenomaisen suloisesti hänkin ja näytti konkreettisia kuvia ja esineitä. Siinä ei antauduttu teologisiin ongelmiin vaan oli selvät sävelet: Taivaan isä ja Jeesus jotka pitävät huolta. Lapsenuskoa.

Isänmaallista

Expressenin tyylikäs kommentti.

Olen tietysti innoissani jääkiekkokullasta. En voinut katsoa, koska pelkäsin taas kerran Ruotsin voittavan.

Lehdet kertovat kuinka torniolaiset autoletkat olivat täyttäneet Haaparannan torin. Se olisi pitänyt nähdä. Edellisestä kerrastakin olen kuullut juttuja kuinka joku oli kumonnut virtsaämpärin (jos se sitä oli) juhlivien suomalaisten päälle.

Suensaarelta

On vietetty Tornio-viikkoa. Olen käynyt joissakin kulttuuritilaisuuksissa. Yhdessä julkistettiin Suensaaren rakennushistoriasta kertova lehtinen, Tornion rakennettu muisti. Hyvin tehty se on, kertoo pienessä tilassa paljon. Maatuneen Kaupunginlahden rannalla oli kolme katua, lähimpänä porvarit, sitten käsityöläiset ja seuraavana muut. Talot paloivat usein ja ne rakennettiin uudelleen sitkeästi samoille paikoille. Holvatut kellarit, joita on vieläkin jäljellä, olivat syynä että rakennettiin yhtä tiiviisti ja palovaarallisesti. Kaupunki siirtyi vähitellen etelänsuuntaan, mutta 70-luvun rakentaminen tuhosi paljon näitä taloja. Rantakadulla on yhä jäljellä vanhempia taloja, vaikka lahti onkin maatunut, tosin erinomaiseksi lintujen paratiisiksi. Piisameita siellä on myös, ne ovat aggressiivista kanadalaislajia, mutta eivät ne yleensä ketään haittaa vaan ovat mukavana lisänä.

Talven aikana on rakennettu toria ja pengerretty jäljellä olevaa puroa. Ruotsinpuoleista liikekeskusta ei vielä ole alettu tehdä. Siitä tulee ainutlaatuinen kahden maan yhteinen tori.

Tänä kesänä alkaa liikennöidä myös molempien kaupunkien yhteinen maantiejuna. Varmaankin sitten aikanaan, kun kaupungit ovat todella kasvaneet yhteen Ikean asiakkaita voidaan houkutella muuallekin Tornioon ja Haaparantaan.

Maakuntamuseo suljetaan yli kahdeksi vuodeksi ja remonteerataan suurella rahalla. Oli viimeisiä mahdollisuuksia nähdä pitkään esillä ollut perusnäyttely, joka muuttuu uuteen museoon. Opastettu ja ilmainen kierros oli kiinnostava. Aineen taidemuseollakin oli ohjelmaa. Siellä on avattu Kalervo Palsan näyttely. Yhdessä kuvassa oli tuolilla tenttupullo ja limppu. Sanoin että limppua on voitu käyttää tentun puhdistamiseen. Se oli amanuenssista kiinnostava tieto ja hän aikoi käyttää sitä opastuksessa. Taiteilijana Palsa vaikutti ihan hyvältä. Tässä näyttelyssä ei ollut mitään loukkaavia kuvia.

Lehtisessä mainittiin myös yksi Suensaarten talo, johon kiinnitin huomioni tänne muuttaessani. Olin kuullut sen historiasta. Muistan kuulleeni jo 60-luvulla länsirajalta kotoisin olevan Sodankylän Keskikoulun rehtorin Eero Maunun kotiseutuopin tunneilla Antti Kurtista, joka laittoi talon vireille, kuoli tosin ennen kuin sitä alettiin edes rakentaa. Muistin alun: Antti Kurtti Kuusamosta, pitkän Liisan poika, joka ei syö muuta kuin fiiliä ja voita...

Talo on kansallisromanttinen, sen onkin piirtänyt Lars Sonck. Sen saamiseen liittyy tarina korttipelistä.

Married with children

Pulmusiksi käännetty ohjelma on suosikkini. En ole nähnyt kuin osan jaksoista, vaikka aina ennenkin olen yrittänyt seurata. Se on kuin sarjakuva, siinä tyylitellään ja mennään äärimmäisyyksiin. Seuraavassa jakossa kaikki on ennallaan, sohva ja väsynyt Al raahustamassa kotiin sohvalleen, jossa samat asiat toistuvat taas kerran. Mutta se naurattaa ainakin minua.

On siinä varmasti jotain yhteiskunnallisuuttakin ja yleispätevää, vaikka sarjan lopettamisestakin on aikaa ja maailma on muuttunut siitä.

Vaikka sarja näennäisesti tekee rankkaa pilaa USA:n pyhistä lehmistä, Amerikkalaisesta Unelmasta ja perhearvoista, Bundyt ovat kuitenkin kiinteä perhe, joka vaikka toista väittää kuitenkin pitää yhtä ja tykkää toisistaan.

Al kuitenkin tekee työtä ja saa palkkaa. En ole päässyt selville, onko hän mahdollisesti itse yrittäjä tuossa ostoskeskuksen kenkämyymälässä. Eihän se periaatteessa ole mikään huono työ, vaikka Al siitä mariseekin ja perhe tekee pilaa.

Lapset joiden kasvaminen kuvastaa kuitenkin monia ihan tavallisenkin perheen tapahtumia vaikka karikatyyrinä. Äiti-Betty on kotirouva. Häntä näyttelevä Katey Sagal näyttää oikeasti tältä ilman peruukkia ja korkeakorkoisia:

Aikuiseksi kasvanut Christina Applegate on käynyt läpi rintasyövän.

Miten minä ymmärrän Portugalin tukipaketin

Sdp ja perussuomalaiset olivat ennen vaaleja kriittisiä. Kuuntelin A Talk-keskustelua ja ymmärsin Heinäluoman puheesta, että puolue haluaa sopimukseen lauselmia, jotka osoittaisvat äänestäjille, että Sdp on saanut läpi vaatimuksiaan mm. sijoittajavastuusta. Kokenut Pertti Salolainen ymmärsi tämän ja sanoi sen ääneen. Perussuomalaiset sen sijaan maalasivat itsensä nurkkaan ennen vaaleja. Suurin osa kansanedustajista on häikäistynyt kansanedustajapaikoistaan ja puoluetuesta, se ei ehkä olekaan halukas lähtemään hallitsemaan, median ja asiantuntemuksen ristituleen. He eivät osaa tajuta kuinka he menettävät mahdollisuutensa hankkia virkapaikkoja ja kaikenlaista muuta kermaa, mitä valta toisi tullessaan. Se saattaisi kuitenkin jäädä lyhytaikaiseksi iloksi. Oppositiosta on ollut helppo kritisoida. Soini tajuaa hajoittavansa puolueensa, jos lähtee kompromissaamaan. Häntä ja puoluetta tultaisiin heti syyttämään takinkäännöstä. Sdp tajuaa että hallituksessa se olisi taas jakamassa paljon suurempia resursseja kuin palkat ja puoluetuet. Perussuomalaiset eivät pysty ottamaan suurempaa vastuuta mahdollisesta uudesta finanssikriisitä, jonka he jääräpäisyydellään saattavat aiheuttaa.

Pietari Jääskeläinen on hieno mies, entinen vihreä. Hän on varmaankin kiusaantunut tilanteesta. Hän saattaa tajuta talousasioita paremmin kuin muut puoluetoverinsa. Keskusta muuten toimii vastuuttomalla tavalla. Tuosta Antti Kaikkosesta voi varmaankin käyttää hyvällä syyllä nimitystä Nuorisosäätiön Rötösherra.

Vapaaehtoistyö

Tornio-viikko on tulossa. Silloin vietetään myös vapaaehtoistyön teemaa, mutta en mene pällisteltäväksi, vaikka olenkin mukana itse työssä.


Lehdessä luki, että Kristillidemokraattien paikallisosasto, jossa toimii iranilaisperäinen tuttavani aktiivisesti, oli kansanedustajaehdokkaanakin, yrittää kerätä vapaaehtoisia viemään vanhuksia ulos. Samanlaisia tempauksia järjestetty muidenkin toimesta. En ole sellaisiin mennyt, sinänsä hyvää ja kannatettavaa. Minä käyn auttamassa asioissa ja kun mennään toimittamaan jotakin. Se on ihan mukavaakin.

Tuo iranilainen kaveri on fiksu, hänen vanhempansa olivat minun kurssillani ja opiskelivat suomea kiitettävän ahkerasti, olivat kriittisia maahanmuuttajien kurssitusta kohtaan. He halusivat opiskella itsenäisesti, TVkaista oli heistä paras. Kävin heidän kotonaankin aterialla. TVkaista oli ensimmäisiä löytöjäni. Sitä voi todella hyödyntää kielenoppimisessa.

Olen lukenut kirjaa Outokummun jaloterästehtaan vaiheista. Minun tapaamani ihmiset eivät ole kovin analyyttisiä, joten kirjatieto on hyväksi.

MOT-ohjelmassa oli mainittu Hannes Manninen, RAY:n hallituksen puheenjohtaja, tosiaan järkkäsi torniolaiselle yhdistykselle RAY:n tuet, vaikka virkamiehistö oli ne pudottanut pois. Yhdistys kyllä tekee projektissaan hyvää työtä kylillä, olen itsekin auttanut vapaaehtoisena ja asun yhdistyksen omistamassa talossa.

Se oli hyvä ja tutkiva ohjelma, joka pisti RAYn tiukoille maan rämettyneestä tavasta ja kulttuurista. Sinikka Mönkäre yritti parhaansa, mutta oli selvästi moraalisesti heikoilla.

Suomessa ei tosiaan tarvittaisi leipäjonoja. Ne ovat poliittisesti tarpeellisia. Sata-komiteassa ja aiemminkin ammattiyhdistysliike torppasi uudistukset. Täytyy olla mahdollisuus nöyrentää ja pelotella ihmisiä. Jokin nokkimisjärjestys se olla pitää.

Varoittava esimerkki

Ostin sähköpyörän joka vietti 7 kk takuukorjauksessa Tampereella, tuli takaisin ja kokeilin sitä eilen: Paljoa se ei parantunut. Kyse oli siitä että akusta ei saada tehoja irti. Ajo oli tuskien taivalta, suureksi osaksi siksi että oli kylmä ja minulla ohuet hanskat, mutta myös siksi että "kuolleen miehen kahva", jota on painettava, jotta moottori toimii on onneton. Koko huomio kiinnittyy vasempaan peukaloon, joka puutuu. Pian puutuu koko kroppa. Teknologinen hurina ärsyttää. Hieman kevyempää polkea, mutta ei paljon. Jos omistaa vaihdepyörän, se voittaa. Ilman moottorin apua sähköpyörä on liian raskas polkea.

Minulla oli muutama vuosi sitten sata toimivaa pyörää. On nytkin muutama, tosin romusta koottuja, pyörät lenksuvat, mutta niillä ajo on kuitenkin hauskaa. Harmittaa tietenkin investointi, mutta olenhan joutunut elämässäni maksamaan oppirahoja yhdestä sun toisestakin, tämä kuuluu siihen linjaan.

Kuolleen miehen kahva on huono juttu ainakin maantiepyöräilyssä, ehkä se sopii lyhyeen kaupunkiajoon.

Jälkikirjoitus ja itsekritiikkiä:

Itse olen varoittava esimerkki. Osoittautui että olin käyttänyt aina turbokahvaa, koska koeajossa niin käskettiin. Siksi akku tyhjeni liian aikaisin. Normaaliajossa sähkömoottorin apu tuntuu hieman. Samalla kuitenkin itse moottori etunavassa ja akku painavat. Nyt kun ei tarvitse painaa kahvaa ja vilkuilla mittariin, ajo on mukavampaa. Aiheutin suurta vaivaa ja hankaluutta liikkeelle...

Tukanleikkuuta

Ihania ääniä: Kati Turtola

Olen kuunnellut nettiradiota tässä viime aikoina ja kiinnittänyt huomiota ihanaan radioääneen. Jos kyseinen henkilö on yhtä mukavan ja suloinen kuin äänensä, hänen ympäristöllään on ollut tuuria.

On siinä tietenkin vaaransa: Jospa ko henkilö vain teeskentelee. Onhan mahdollista tehdä äänensä oikein hunajaiseksi, minäkin pystyn jotenkin enkä sen kiltimmäksi muutu.

Radiossa on monia viehättäviä naisääniä, tiedeohjelmissa esimerkiksi. Maija Typpi ja Sisko Loikkanen.

Ajelin vappuna Tornion satamaan, kalasatama se on kai nimeltään. Kovin hiljaista siellä on aina ollut kun olen käynyt. Perille vie asfaltoitu tie. Välillä on lintupolku, jonne vie rullatuolilla kuljettava polku. En paljon linnuista ymmärrä, en ymmärrä myöskään lintujen tarkkailuakaan. Satamasta näki kahdeksan talven aikana Röyttään kohonnutta tuulimyllyä. Komea näky eikä haittaa siinä teollisuusmaisemassa, missä on jo Outokummun jättilaistehdas. Sinne on suunniteltu paljon suurempaa tuulipuistoa, vaikka ympäristöihmiset nikottelevat luvista ja tutkimuksista. Olisihan se tietenkin korvaamatonta, jos nousulohet pelästyisivät.

Suoraan avomerelle satamasta ei näy, edessä on saaria, varmaankin lähinnä Kuusiluoto, jolla oli asutusta Lapin sotaan asti. Saksalaiset pommittivat tuusannuuskaksi eikä vireää yhdyskuntaa enää rakennettu. Outokumpu aikoi viedä saarelle jätteitä. Nyt jätteestä on tullut raaka-ainetta.

Olisi mukava tutustua lähempiin saariin. Kun pystyin hiihtämään kävin yhdessä Hanhinkarilla. Varmaankin Haaparannan puolelta pääsee mukaan retkille.

Kävimme viime kesänä Simon edustalla olevalla saarella, se oli elämys. Siellä oli kasoittain puutavaraa viime vuosisadan alussa lopettaneen sahatoiminnan jäljiltä, meren muotoilemia oksankohtia ja muuta viehättävää.

Minusta on mautonta iloita Osama Bin Ladenin kuolemasta, vaikka se positiivinen uutinen onkin.

Minusta Lidl on oikeastaan mukava. Siellä käynti on pieni ulkomaanmatka, voi ostaa edullisesti tuotteita, joita tavallisissa kaupoissa ei juuri näe. On Keski- ja Etelä-Eurooppalaisia herkkuja ja naposteltavaa, tunnetusti edulliseen hintaan. Italialaiset keksit tai pikkuleivät esimerkiksi. Jos vain malttaisi syödä vain muutaman, sillä ne alkavat närästää. Kyllä niissä täytyy olla kaikenlaisia säilöntäaineitakin. Vihanneksetkin ovat kilpailukykyisiä hinnaltaan. Eivät ne tuoreudessakaan tunnu häviävän.

Myös Ruotsin läsnäolo tässä rajalla on mukavaa. Haaparannasta saa hieman erilaisia tuotteita ja voi tehdä miniulkomaanmatkoja.

Minun mielestäni ulkomaanmatkat ovat turhia, koska netin avulla voi matkailla ja nähdä maailmaa paljon helpommin ja edullisemmin.

Pienet tulot ovat oikeastaan mukavat. Ne pakottavat rationalisoimaan elämäänsä, jos ei halua elää kädestä suuhun - valitettavasti suomalaiset niin tekevät. Olen tyytyväinen ja myös vahingoniloinen suurituloisemmille. Siitä saitte hienoine taloinenne ja autoinenne. Ajelkaa nyt niillä ja nauttikaa.

Odotan tänään puhelinsoittoa pyöräliikkeestä. Minun pyöräni on viettänyt jo seitsemän kuukautta Tampereella takuukorjauksessa, puhuttiin parista viikosta. Halajaisin pidentää lenkkejäni sähköpyörän avulla.

Vammaiselta ystävältäni oli viety tukanleikkuusta niin iso summa, etten ollut uskoa korviani, pitää tarkistaa. Itse ajan tukkani millin sängelle eikä maksa mitään.