Älä unohda pemmikaania

Lainasin kirjastosta selviytymistaidon raamatun, suomeksi ilmestyneen, Selviytyjän opas -nimisen teoksen. Mikä onkaan mukavampaa, kun ympärillä kohisevat hyvin hoidetut lämpöpatterit ja sauna lämpiää joka päivä. On mukava katsella kuinka selviydytään 30 asteen pakkasessa kuusen juurella. On minulla muutamia alan kirjoja ennestäänkin, tytär niitä osti. Osti hän joitakin muita attiraljeja kuten tulukset, teleskooppivartisen makkaratikun, lämpöpussin...

Olenhan minä tosin yöpynyt lumikinokseen rakennetussa luolassa Kölin vuoristossa koirien kera, kiivennyt jääseinää, jälejstänyt susia ja karhuja ja mitä kaikkea eräoppaan opintoihin kuuluikaan: koskenlaskua kumiveneillä, jyrkännekiipeilyä, monenlaista luonnontuntemusta. Se oli hauska vuosi, kun siitä sai vielä hyvät korvaukset. Ei minusta sankariseikkailijaa tullut, mutta luonnossa liikun mielelläni yhäkin. parikymmentä vuotta myöhemmin.

Tuohon eloonjäämiseen suhtaudun huumorilla, eipä sellaisia taitoja arjessa tarvita ja jos jotakin on joskus osannut, se on käytön puutteessa rapistunut. Mukavaa kuitenkin on katsella kirjallisuutta ja nähdä dokumentteja Parryn Elää heimon kanssa taitaa tulla uusintana, en ole katsonut, mutta pidin toki kun se tuli aikaisemmin.

Ensi kesänä aion tehdä viikon pyöräretken Tornionlaaksossa, kun sattumalta on kaikki tavarat valmiina, tosin annoin trangiani pois, ehkä kannattaa ostaa kaasukeitin tai olla ilman ja tehdä tulia Tornionjoen rannalla olevissa katoksissa. Aion liittää siihen jatkuvan netissä olon, kun siihenkin on välineet. Muuten olisi aika tylsää.

Varmaankin Veikko Huovisen Hamsterit oli varhainen selviytyjän unelma ajalta, jolloin ei enää todella tarvittu selvitä, oli voitettu pula-aika.

How to build a decent survival kit

Anna mahdollisuus

Katsoin tv:stä suomalaisista kirjailijoista kertovasta sarjasta mm. Arto Paasilinna-osuuden. Sillä oli varmaan muutama vuosi niskassaan. Nyt lehtiuutisen mukaan Paasilinna on toipunut aivoinfarktistaan, mutta ei kirjoita enää. En ole ensimmäisten Arto Paasilinnan kirjojen jälkeen juuri häntä lukenutkaan, muutaman ehkä. Pitäisi antaa hänelle mahdollisuus, kun en oikein syty, vaikka niin kuulemma tekevät keski-eurooppalaiset. Erno Paasilinna oli enemmän minun makuuni. Suomalaisten kriitikoiden mielestä AP on toistanut itseään liikaa.

Luin äskettäin Artosta kertovan elämänkerrankin. Tyyppi on ihan sympaattinen suomalainen jurrikka. Muita kirjailijoita, joille pitäisi antaa mahdollisuus on paljonkin. Yksi on Laila Hietamies. Hyllyssä on ainakin yksi hänen kirjansa. Joskus sitä yllättyy positiivisesti. Monesti on kyse vain omasta itsestä, mielentilasta tai ennakkoluuloista.

Daniel Katz oli sekä luettuna että kirjailijakuvaltaan positiivinen kokemus. Hän on tosiaan jotenkin muita enemmän eurooppalainen kirjailija, ehkä siihen vaikuttaa henkilöiden nimetkin, jotka ovat usein ei-suomalaisia.

Kirjahyllyssä on paljon odottavia löytöjä.

Sain tyttäreltä Gösta Ekman nuoremman elämänkerran. Hän kuuluu legendaariseen näyttelijäsukuun, joka on jäänyt minulle aika vieraaksi. Elämänkertana Farbrorn som inte vill va´stor on hyvä, tytär ajatteli että epiteetti sopii minuun, ehkä. Oli kyllä liian kallista, kirjan lähettäminen oli maksanut 20 €. Tytär sanoi, että hän huomasi myöhemmin, että olisi voinut katsoa, mitä maksaa lähettää Poste Restante, Haparanda.

Olen vasta alussa. Göstä Ekman kertoo kirjailijan välityksellä nuoruudestaan, olen siinä missä hän oli pari vuotta Ingmar Bergmanin assistenttina. Hän vahvistaa sen, että ohjaajanero oli vaikea ihminen, mistä Ruotsissa on vaiettu; luin hänen taloudenhoitajansa kirjan, siinä kerrottiin.

Gösta Ekmanin tunnetuin hahmo on Papphammar, ruotsalainen käsitys jokamiehestä, jonkinlainen Herra  Hulot, en ehtinyt oikein häneenkään tutustua. Joka tapauksessa olen kiinnostunut ruotsalaisuudesta ja siitä tämäkin kirja kertoo. Ja sympaattinen Ekman on.

Suuri elämys oli TVKaistalta katsomani Mikko Niskasen filmi Päätalon nuoruudesta. Niskasesta on sanottu, että hän sortui usein pateettisuuteen, mutta tämä kuuluu aitouksiin. Lapsikuvaus oli ihan hyvää. Kaikki hahmot olivat myös hienosti tehtyjä, Kallen isä ja äitikin, vaikka välillä tuntui että se on kirjan kuvitusta, sellaisenaankin se oli paikallaan, antoi varmaan eniten sille joka oli lukenut kirjat. Sama tarina isän mustasukkaisuudesta ja kaiken helvetillisyydestä on tietysti kerrottu usein. Hyvä oli että mukana oli Päätalonkin tapaan hymyä ja huumoria. Ympäristön ja ajankuvaus oli tietysti suurenmoista.

Ajattelin Kallen isän ja äidin seksiä; siinä ei esileikkeihin juuri ollut aikaa eikä osaamista. On se mahtanut olla naisille varsinkin suurta kärsimystä; mies livauttaa noin vain mällit ja yhdeksän kuukauden päästä oli edessä kivulla synnyttäminen ja taas alituinen paskapyykki, lasten sairastelut, toimeentulohuolet. Tuo miesten mustasukkaisuus on myös klassista; siitä Kiminkinenkin puhui, se ei ole minnekään hävinnyt. Heikki Turunen varmaankin sitä kuvasi, jos oikein muistan, omat appivanhemmat oli tyyppiesimerkki myös. Toki naisetkin osaavat, tiedän omakohtaisesti. Sehän kertoo äärimmäisen huonosta itsetunnosta ja persoonallisuudesta. Tietysti se on saattanut olla samanlaista kotonani, äitini kuoli niin varhain, etten paljon muista, mutta isä oli juuri tuollainen tyypillinen heikko suomalaismies, raivoava ja alkoholiin taipuvainen.

Voimallista julistusta

Kanon Tipton on tämän nuoren helluntailaisen saarnaajan nimi. Amerikoissa hänestä on tehty video-pätkäkin, jossa kerrotaan vähän taustoja.

En tiedä sanooko hän tosiaan jotakin; ainakin hänen isoisänsä niin väittää. Pätkä yllä on taitavasti tehty tyyliin-pensselisetä. Vastaava tekstitys voisi olla jopa harjoitustehtävä, tekstittää jotain pöhköä mutta älykästä kuten mielestäni tässä yllä olevassa. Tekstitys kyllä käy netin työkaluilla. Voisi niillä ihan vakavastikin tehdä asioita.

Wanhoja Neuwoja

Löysin Kotuksen digitaalisista korpuksista muutaman vanhan tekstin, jotka olivat liikuttavia ja hauskoja. Ne sopivat oikein vanhanaikaiseen joulutunnelmaan; kuuntelen radiosta tunnelmallista musiikkia ja laulan mukana. Silti kehitys ei pysähdy, vai onko se omalla kohdallani jo vanhan toistoa. Mokkula toimii hienosti, se maksaa vain 15:90/kk, kun vanha laajakaista oli 40:-/kk. TvKaista tarjoaa kahden viikon ilmaista kokeilua; sekin toimii hyvin. 3G:n avulla voin saada nyt nettiyhteyden ja tv-kuvan vaikka metsästä, jos vain virtaa riittää. Varmaan skypekin toimii, vaikken ole vielä kokeillut.

Haikeaa kyllä, minulla oli hyvät kaksi kuukautta kirjojen parissa; yritän silti pysyä niille uskollisena. Jostain syystä päänkipu ei ylly kun kuvaruutu on kaukana.

Olihan siinä käsityötä, kun siivosin Kotuksen tekstejä liioista merkeistä. Lopussa opin tekemään sitäkin työkaluilla, wordilla ja Text Mechanicsilla. Siinä piti älynystyröitä hieroa.

Vanhempi lapsenlapsista soitti reippaasti ukille, sain vaihtaa kuulumiset myös tyttäreni kanssa. Paljon siellä oli taas Pukki tuonut, mm. molemmille pojille ukulelet mummilta eli ex.vaimoltani. Tytär kertoi Etelä-Ruotsin junakaaoksesta; itse hän on ollut pahimman viikon vapaana ajamisesta, hän on veturinkuljettaja.

Näistä teksteistä, pitkiä ne ovat, mutta kulttuuri- ja kielihistoriallisesti arvokkaita. Erasmuksen käännös 1500-luvun alusta melko käsittämätöntä. 1800-luvun kirjasuomen tekstit jo selvempiä, mutta kovin hauskoja. Keksin ihan sattumalta, miten korpuksen tekstin voi kopioida.

Wanhanaikaista joulua ja Hywää jatkoa näillä teksteillä

Huonen-speili

Neuwo maan Wijelemisestä Yhteiselle Kansalle

Kirja nuorucaisten tapain sijwollisuudest

Neuwwoja hyvästä elämästä

Neuwo , Yhteiselle Kansalle hyödytyxexi ja Ojennusnuoraxi , kuinga tawalliset kulku- ja tarttuwaiset taudit oikein ja wähällä kustannuxella taitawat estetyxi ja paratuxi tulla

Potatesten käytöstä

Puhuttelija

Konsti elää kauwwan, facsimilena , näköispainoksena, sama jonka olen otsikoinut Neuwwoja hyvästä elämästä

Jouluaterialla

Huomasin olevani puhelias asuinyhteisön jouluaterialla. Vieressä istui huonokuuloinen mummo. Olin ylpeä, kun hän kuuli puheeni; osasin puhua tarpeeksi kovaa. Hän muisti kaikki joululaulut ulkoa, mutta lauloi etuajassa. Papin puolue tuli perässä toisena äänenä. Laitoin sordiinon päälle, etteivät ihmiset olisi luulleet, että olin vaikutuksissa, kun en ollut. Ehkä kortisoni hieman vaikutti, kun poisti kivun.

En pitänyt sinänsä ateriasta, vaikka ruoat olivat ihan hyviä ja niitä oli paljon. On huono idea ahtaa lautanen täyteen sekaisin kaikkea. Pula-ajan kasvatti minussa yhä elää. Illalla olisi tullut rintakipuja; jos en olisi juonut paljon vettä.

Päivällä kuulin nettiradiosta Kirsi Virtasen kiroilevan reippaasti ja käyvän taistoon kirkkoa ja ahdasmielisyyttä vastaan. Hän on omastakin mielestä Valtakunnan Virallinen Toisinajattelija. Ymmärrän kyllä hänen reaktionsa, jos hän saa paljon ikävää palautetta. Minäkään en ole sinänsä kirkon suurin kannattaja, mutta jos ei ihmisillä ole muutakaan ja onhan toki kirkko ja uskonto vaikuttanut suomen kieleen, historiaan jne. paljon. Jotkut rituaalit ovat mukavia, kirkot kauniita. Allekirjoitan myös sen, että ei pidä hylätä rituaaleja. Pirteä tuo Kirsi tosin on.

Muistan kuinka tunnelmallista olivat Kauneimpien joululaulujen yhteislaulut Ekokylän Väentuvassa, samaa tunnetta ei minulle tule. Ruotsissa tuli myös, kun eksytyksissä, Baabelin vankeudessa oleva Suomen Siion tai Kansa lauloi laulujaan.

Tänään käyn työntämässä yhtä mummoa Kauppakeskuskessa. Vaikka ikää tulee meille kaikille, olen huomannut, että ihminen säilyy samana tyttönä tai pojuna tunteineen. Olen päässyt melkein loppuun Thoman Mannin Buddenbrookit, suuri lukuelämys sekin. Siinäkin päähenkilöt säilyvät samoina. Huomenna käyn pitämässä auki Meän Taloa kolmisen tuntia, jotta yksinäisillä kävijöillä olisi jokin paikka auki. Aion puhuttaa sellaisia kävijöitä, jotka ovat halukkaita keskustelemaan, ei väkisin.

Mokkula toimii uskomattoman hyvin ja hinnaltaan se on alle puolet kiinteästä laajakaistasta. Lehdessä näkyy halvempiakin tarjouksia, mutta kun DNA:n tikku toimii noin hyvin, en ryhdy kokeilemaan muuta. On ihmeellistä ajatella, että pystyn saamaan nettiyhteyden vaikka mistä. Mitä kaikkea sitä on saanut kokea pienen ikänsä aikana.

Aurinko tekee matalimman kaaren

Ensimmäisen kerran pitkiin aikoihin ei koskenut kävellessä. Sain kortisonipiikin akillesjänteeseen. Lääkäri lupasi lähetteen kirurgille, jos kantapää ei tokene parin piikin ja fysioterapian jälkeen. Fysioterapiasta soitettiin toisen kerran ja tarjottiin aikaa, mutta sanoin että olen sen jo saanut. Tuleepa tunne, että pidetään hyvää huolta, minusta tulee vielä kalua, vaikka pieniä skavanker on.

Lääkäri sanoi olevansa stressattu; hänellä oli tosiaan monta palloa yhtä aikaa ilmassa. Kerroin piikin jälkeen, että olen bloginpitäjä, mikä nauratti henkilökuntaa hieman. Ei minulla ole mitään negatiivista sanottavaa Tornion terveyskeskuksesta. Olenhan käynyt siellä myös vammaisten potilaiden kuskaajana.

Tuollainen päivystysvastaanotto on vaativaa työtä henkilökunnallekin. Potilaat omat omanlaisiansa; meitä on joka lähtöön. Tapasin odotushuoneessa kaverin, joka oli huonetoverina Petsamon matkalla. Meillä oli paljon juteltavaa. Hän on tunnettu hahmo Torniossa, lukion opettaja ja hän oli oikein mukava huonetoverina. Kyselin häneltä mm. kokemuksia akillesjänteestä, koska hän on saanut siihen avun leikkauksella. Suunnistaminen on kaverin kaiken kattava harrastus.

Aktivoin aamulla Twitter-tilini ja avasin uuden blogin nimeltä Länsi. Tein itselleni lupauksen, että lähden noin viikon pyöräretkelle sitten kun päivä on pisimmillään. Nyt aurinko mollotti kultaisena pallona taivaanrannassa: juhlallinen näky. Tänään se kävi vain kurkistamassa. Muuten hallitsee Vuorenpeikko kuten Sampo Lappalaisessa kerrottiin.

Kohta saamme me vanhukset nauttia jouluaterian tässä Jokipihan asuinyhteisössä, maksaa vain 5 €. Talon omistaa Ala-Tornion Vanhainkotiyhdistys, jonka jäsen itsekin olen. Sama yhdistys on ehkä jo muutaman vuoden palkannut kaksi ohjaajaa, jotka ovat kylillä pitäneet varsin laajaa Seniori-Piste toimintaa, jossa itsekin olen muutaman kerran käynyt. Vaikuttaa, että vanhukset tykkäävät nuorehkoista ohjaajista ja ohjelmasta, mikä minulle itselleni ei sovi. En tykkää bingosta esimerkiksi. Projekti on myös kuukausittain pitänyt kirjastopäiviä, jotka ovat olleet ihan mukavia; olen siellä ollut. Samoin Sanataiteen ryhmäkin on ollut projektissa. Matkoja on järjestetty; sellaisella sain tiedon tästä asunnostani, mihin olen tyytyväinen. Tosin en ole muille matkoille ehtinyt. Nyt luin lehdestä Raha-automaattiyhdistyksen rahoituspäätöksistä eikä siinä mainittu Seniori-Pistettä, kuulin kuitenkin myöhemmin, että rahaa oli tullut RAY:stä.

Kaverini on sanonut, että näkövammaisilta on tippunut rahoitusta pois ja pitänyt Nuorisosäätiön touhuja syynä. Nyt kuulemma ei itse Nuorisosäätiö saanut miljonia vaan vaivaiset sadat tuhannet.

Aatoksia

Uusi mollukka toimii tosi hyvin, nopeammin kuin kirjaston langaton laajakaista. Ohjeissa puhutaan, että mokkulaa voi käyttää kannettavan tietokoneen kanssa, mutta käyhän se aivan tavalliseenkin koneeseen, missä on iso kuvaruutu, jonka voi asettaa kauas, näppäimet ovat isot. Pieni koneeni on minulle liian pieni ja hakkaan sitä liian kovaa ja kirjaimet hyppivät. Se on nyt sitä samaa tekniikkaa, josta oli puhe Soneran UMTS-kauppojen yhteydessä, tuo kirjainyhdistelmäkin vilahti. Tämä on tosin LSD:ltä vai oliko se DNA:lta, tyttö call centeriltä möi. Se puhelintyttö operoi Kuopiosta, seisoi papereissa. Halvemmaksi se tulee kuin tavallinen laajakaista ja tosiaan mokkulan voi ottaa mukaan. Eri asia kuinka ja missä 3 G toimii. Ajatus siitä että kaikki tulee siitä vaan ilmasta on ihmeellinen. Minä joka olen elänyt puuaikaa lapsuudessani, en voi tosissani ymmärtää edes kännykkää, miten se on mahdollista.

Se saikin minut muistamaan aiempaa haavettani, johon palikat ovat jo koossa, eli tavarat. Olisi mukava vielä, ennenkuin vanhuus todella iskee, tehdä ainakin muutaman päivän pyöräretki teltan kanssa. Tosin ensi kesänä aion laajentaa parvekeviljelyksiäni, mutta enköhän taas saa jonkun kastelemaan, parveke on yhteinen luhti.

Minulla on pyörä ja kärry, teltta ja makuupussi ja nyt liikkuva nettiyhteys. Pyörä on tosin häipynyt jonnekin tunturiin, mutta eiköpähän tule ennenpitkää takaisin. Jos se silloin toimii, se saattaa jaksaa vetää yhdellä latauksella jopa 50 km. Luulisin että se on pyöräkärryn kanssa ihan optimaalinen matka ja rasitus. Ilman kärryä meno oli hieman liian helppoa, kärryn kanssa ehkä sopivaa.

Nyt tulivat vielä nuo sairaudet eli viat ja voin luvata itselleni, että jos niistä kuitenkin odotusteni mukaan selviän, teen siitä ilosta noin viikon matkan. Voisin yhdistää siihen Länsirajan historiaa, maantietoa ja kirjallisuutta ja pitää matkablogia. Voisin jopa markkinoida sitä ja myös Oppitoriani Facebookin ja Twitterin avulla. Ainakin Oppitori on sen arvoinen.

Olen aina ihaillut John Steinbeckin Travels with Charley. Pyörä ja jo värinsä menettänyt Lidlin pyöräkärry voisivat olla minun Rocinanteni ja netti Charley. Olisi mukava ehkä haastatellakin ihmisiä, mutta tuskin siihen uskaltaudun ujouttani. Kameran kuitenkin otan mukaan.

Kerroin edellisessä merkinnässä kaupustelukeikastamme; siinä en ollut ujo, kun sain pitää roolia. Itse kirjan kirjoittaja oli ujo. Hän murisi seuraavana päivänä, kun juttelimme, että hän ei rupea näyttelemään. Sanoin että olethan sinä luonut ainakin kaksi herkullista tyyppiä, ei tarvitse näytellä, riittää että vähän pukeutuu. Toinen on vanha höppänä kuntoiluhullu Alvi, joka otsanauhoineen, kävelysauvoineen ja lököttävine suomi-verkkareineen olisi hyvä hahmo vähän dramatisoida ja toinen on itse savolainen mylläri, josta kaveri on kirjoittanut kokonaisen novellin siitä kuinka Savolainen kohtaa kuoleman ja venkoilee tälle hemaisevan naisen hahmossa esiintyvälle noutajalle, ettei hän vielä jouda lähtemään. Kaveri ei oikein uskonut, kun luennoin että melkein mitä tahansa on helpompi myydä tarinan tai mielikuvan avulla kuin ilman; kukaan ei juuri pala halusta ostaa kirjaasi, kun maailma on täynnä kirjoja eivätkä ilmaisetkaan kelpaa.

Kaveri myöntyi, että saattaa hän pukeutua, jos suunnittelemamme Savon matka toteutuu. Hänestä ja hänen kirjastaan oli paikallislehti Uusi Torniolaisessa iso juttu kuvineen ja runoineen ja toinen oli Pohjolan Sanomissa. Kummatkin olivat ottaneet minun kirjoittamastani takakansitekstistä pitkät pätkät. En ollut kummassakaan mainittuna, en tosin sitä kaipaakaan. Hyviä juttuja molemmat ja kuinka arvokkaita markkinointimielessä. Tosin kirjoja ei ole enää jäljellä montakaan 100 kpl:een erästä. Pitänee tilata toinen painos. Kirjoja ei ole kirjakaupassakaan; kaverista ne ottavat liikaa provisiota. Kirjastossakaan ei vielä ole. Savolaisuuteen liittynee itaruus ja tinkiminen. Sen sanoi Sinikka Lappeteläinenkin, kertoi että Turkissa hänet oli ajettu ulos kaupasta, kun hän tinki liikaa; samaa sanoi tuo kirjailijakaveri Erkki omasta kaupankäynnistään.

Toivottavasti hän saa nyt kirjansa myytyä, hänestä tuntuu tärkeältä, että saa omansa pois. Minä olen sanonut, että harrastus saa maksaa. Jos joku haluaa tietää edullisen omakustanteen agentin, minulta saa tietoja.

Minusta itsestäni, vaikka savolaisverta onkin pisara, liika tinkiminen on hieman halpaa, mutta olen itsekin monesti päättänyt tinkiä edes jonkin verran. Olen maksanut useasti ihan liikaa. Kaveri tinki sen yrittäjän kanssa, joka oli välikätenä kirjan julkaisemisessa, niin että minua hävetti. Tosin itsekin neuvottelin ihan hyvän potin.

Ehkä muillakin suomalaisilla, ei pelkästään savolaisilla, tinkiminen ja itaruus on verissä. Nykyaikainen ajatus on jakaa ilmaiseksi mahdollisimman paljon. Netti ja esim. book crossing on sellaista "vapaan lähdekoodin" uusajattelua. Muutenkin uskon että antaminen siunaantuu aina jotenkin. Se että teen vapaaehtoistyötä on jo antanut paljon kontakteja ja ainakin tunteen siitä, että olen hyödyllinen yhteiskunnan ratas. Menen joulun maissa pitämään pariin otteeseen auki  Meän taloa, joka on projekti, joka kerää syrjäytyneitä ja keitä tahansa ja vapaaehtoisia. En yleensä pyöri siellä; minun ideani book crossingista ei ole oikein succee; siellä käy liian vähän väkeä, eivätkä he lue. Ajatus että ilmaiset kirjat houkuttelisivat oli myös ennenaikainen. Näkeehän sen siitäkin, että kirjaston ilmaiskirjat eivät myöskään mene kaupaksi, 50 centin kirjoista puhumattakaan. Minä ne olen vienyt hyllyyni, mistä tietenkin olen onnellinen.

Lunta oli tullut eilen,huomasin sen siitäkin, että autoon oli satanut kinoksen. Ikkuna oli ollut raollaan ties kuinka kauan, ainakin kesästä asti ja sisään on täytynyt sataa ennenkin. Auto on joka tapauksessa ihan turhanaikainen kapistus, kun ajattelee bensan hintaa. Aion yrittää vielä katsastuksessa, mutta tämän jälkeen en autoa hanki. Täällä on hyvä linjakin joka kulkee keskustassa ja vielä Haaparannassakin ja maksaa vain euron. Pyörällä aion ajaa vielä vuosia sulan maan aikana. Kun lunta oli tullut kävin eilen potkukelkalla postissa hakemassa mokkulan, muuten keskustaan päin ei kannata mennä hiekotuksen takia, poispäin kylläkin.

Eilen satuin olemaan todistajana varkaustapauksessa, joka jäi askarruttamaan. Olin ottamassa tavaroita reppuun kassalta, kun vierestä meni nuori mies, hälytin alkoi piipata. Mies meni muutaman kerran ihan lunkisti portin läpi ja aina piippasi. Kassatyttö viittasi häntä ystävällisesti. Mies sanoi murteellisesti, vaikutti venäläiseltä: No problem ja lähti menemään ulko-ovea kohti. Kassatyttö perään. Näin ovella, että mies meni ja kassatyttö juoksi sisähuoneisiin. Itsekin olin menossa jo ovesta ja näin, että mies pisti juoksuksi parkkipaikkaa kohti. En jäänyt seuraamaan, mutta ajatukset pyörivät päässäni:

Olisiko vaikka ollut huudettava kovalla äänellä: Stand still tai jotain muuta. Kuvittelin, että jos minulla olisi ollut jokin astalo olisin suorittanut kansalaispidätyksen. Miehellä olisi voinut olla ase ja olisi ollut kova hinta loukkaantua tai kuolla Prisman puolesta. Mies varmaan pääsi salaisuuksineen pakoon, tuskin kaupalla oli valmiuksia häntä ottaa kiinni ja mistä saada poliisi siihen hätään. En halunnut lähteä ajamaan perässä, vaikka sieluni silmillä näin otsikot lehdessä: Kansalainen JM pidätti reippaasti myymälävarkaan, ajoi autonsa poikittain pakoon yrittävän auton eteen. Prisma on antanut 500 €:n kannustuspalkkion reippaalle työttömälle ja kohta eläkeikäiselle valppaalle kansalaiselle.

Mietin myös sitä kuinka ujo pitää olla ettei tule puututtua vaikka ääntä korottamalla. Se siinä on enemmänkin kuin väkivallan pelko. Oliko mies miettinyt strategian valmiiksi ja leikki muka viatonta: No problem. ...keleen venäläiset, veivät ensin Karjalan, nyt tulevat tänne ja vievät elektroniset laitteetkin, vielä noin röyhkeästi. Venäläinen se oli, murtamisesta päätellen, tuskin edes osasi muuta sanoa englanniksi.

Kaupustelua

Päivä kaupustelijana

Ehdotin kirjankirjoittajalle, että hän menisi lapsenlapsensa kanssa kauppakeskukseen myymään kirjaansa. Lehtijuttu ei ollut vielä torniolaisessa ja kaveri pyysi minua kaveriksi, kun se aiottu lapsenlapsi ei olekaan paikkakunnalla. Lupa oli tullut myydä heti kassojen takana K-CityMarketissa, siitä ei tarvinnut maksaa mitään.

Olin pukeutunut vihreisiin Ruotsin armeijan ylijäämävarastosta ostamiini sarkahousuihin; ne olivat eka kertaa jalassa, ostosta on kulunut varmaankin jo parikymmentä vuotta. Jalassa oli huopatossut ja takkina aito tukkijätkän sarkapusakka. Kaverilla oli paras ulkoilutakki ja valkoinen keppinsä. Kaveri on iso mies, mutta hänestä ei lähde ääntä ja hän jaarittelee savolaiseen tapaansa. Kirjan hän on kirjoittanut jaarittelematta.

Kukaan ei pysähtynyt oma-aloitteisesti pöytämme luo. Otin hampurilaisen sisäänheittäjän asenteen ja puhuttelin satoja potentiaalisia ostajia. En millään olisi kehdannut myydä omaa kirjaani, mutta kaverin kirjan myymisessä oli helppoa ottaa rooli. Kukaan ei ollut epäystävällinen, mutta useimmat menivät menojaan. Tervehdin kohteliaasti ja sain monet pysähtymään, mutta yhdeksän vain osti.

Olen monesti ajatellut, miltä myyjistä tuntuu, kun ihmiset vain menevät ohitse; itse olen niin tehnyt tuhannesti. On hankalaa, kun myyjällä on vain halu myydä. Tapaaminen esineellistyy. Myyjä saattaa olla vaikka kuinkakin mukava kaveri. Huomasin että jos joku jäi vain juttelemaan, ei olisi haluttanut kuunnella sitä, vaan toivoi että ostamaton menisi menojaan ja pääsisi kokemaan uusia pyydyksiä. Ostaja oli vain uhri.

Ajattelin erilaisia myyntistrategioita: En puhunut mitään ostamisesta tai myymisestä. Tuskin asiakkaalla oli mitään tarvetta kirjalle; jokaisella niitä on paljon lukemattomina hyllyissä, monet sanoivat etteivät yleensäkään lue. Kritisoin päässäni itse päähenkilön myymistä, joka oli aivan avutonta. Tuli mieleen avioliittoni ja vähäiset suhteeni, jossa oli niin helppoa kritisoida toista. Toinen tekee kaikki väärin, vaikka itse varmaan tein vielä enemmän virheitä.

Minun ideani olisi ollut, että emme myy kirjaa vaan elämystä. Minä olin tukkijätkän vaatteisiin pukeutunut vähän erikoisen näköinenkin olento, mutta kaveri ei ollut kirjansa sisällön tasalla, puhui pienellä äänellä ja yritti tyrkyttää kirjaa. Minä olisin myynyt kirjailijaa. Kenelläkään ei ole varmasti tarvetta itse kirjalle. Jos olisimme päässeet performanssiin, olisimme saaneet varmasti enemmän kirjojakin kaupaksi. Olisivatkohan ihmiset pysähtyneet, jos kirjailija olisi ollut pukeutuneena vähän repaleiseen lammasturkkiin. Kirjassa on tosiaan hahmo, vanha savolainen mylläri, joka yrittää petkuttaa kuolemaa, jonka hahmo puolestaan on vetävä naisimmeinen. Tuo puoliturkki tuli isä-Kallesta, joka tuli Poikkijoelta juuri sellaiseen pukeutuneena. Karvat sisäänpäin ja päällyspuoli jo likaantunut, kun se oli ollut paljon savotoilla mukana. Minua koulupoikana vähän hävetti, isä oli silloin jo yli kuusikymppinen ja todella ukkoontunut.

Nyt ymmärrän, miltä tuntuu puhelinmyyjistä ja kaupungilla pyörivistä Unicefin ym. lähettiläistä. Säälittää ne joiden on tehtävä kaupustelua työkseen. He saavat tietysti koulutuksen; me lähdimme tyhjältä pöydältä leikkiin. Monenlaisia ajatuksia ehti pyörimään mielessä, en vain tiedä niitten oikeellisuutta. Jäi kyllä kiinnostamaan, mitä vaikutusta olisi ollut, jos lehtijuttu olisi ehtinyt ilmestyä. Toivottavasti kaveri koettaa omalla porukallaan ensi viikolla. Hän yritti puhutella ihmisiä, mutta he kulkivat ohi valkoista keppiä käyttävän vanhuksen, joka tuumasi, että häntä rupeaa vituttamaan. Olihan se vähän hävettävää minustakin. Onneksi tunnen vain vähän ihmisiä paikkakunnalla - vielä, tuttuja ei tarvinnut hävetä, niitä meni ohi vain muutama. Olen kohta vakiokasvo Kauppakeskuksessa, milloin työnnän mummuja rullatuolissa milloin mitäkin.

Kävin päivän päätteeksi vielä kirjastossa katsomassa sähköpostin ja laitoin Oppitorille yhden luvun Topeliuksen Maamme-kirjasta. Aion laittaa useita lukuja tuosta klassikosta, joka samalla ärsyttää, mutta on kuitenkin merkittävä historiallisena ilmiönä ja jopa taideteoksena. Ehkäpä luenkin lukuja, jos tilaamani mokkula soveltuu nettiyhteyksiin. En jaksa olla ilman nettiä, nyt olen ollut jo pari kuukautta, vaikka toki käynyt lähes joka päivä kirjaston laajakaistalla.

Otin taas pari ilmaiskirjaakin. Minua puhutteli joku nainen, joka näki minussa asioita: Olen taiteellinen, luonnonläheinen ja luova. Minulla on taipumuksia sydänsairauteen. Olen kiltti vaikka vihastunkin helposti. Hän kiitti pukeutumistani, tosin sanoin että ne ovat roolivaatteita, tavallisesti en ole sarkaan pukeutunut vaan tavalliseen tuulipukuun. Kyllähän ne luonnehdinnat kaikki pitävät paikkansa. Yrittiköhän nainen iskeä minua?

Tuollainen Kauppakeskus on sinänsä hieno asia. Mielestäni siellä voisi olla Book Crossing-piste edes yläkerrassa. Ihmisten pitäisi saada jotakin ilmaiseksikin. Kahviloissa ei ole ilmaista internettiä, olen testannut. Onhan siellä paljon tapahtumia, oli nytkin. Sehän on nykyajan tori ja temppelikin, mutta toistaiseksi se on pyhitetty myynnille. Elämyksiä siellä voisi olla. En katsonut vasemmalle, siellä on Joulupukin kammariksi rakennettu tila, jossa ei suoranaisesti myydä. Olisi voinut nähdä Joulupukin ja samalla vaikka morjestaa ammattiveljeä. Huomasin taas, että minulla on esiintymistottumusta, ei siihen pystymetsästä kenestä tahansa ole.

Psyykkinen korkeajännitys laukesi vasta päiväunien jälkeen ja pystyn vasta nyt keskittymään kirjaan, joita tällä hetkellä ovat Thomas Mannin Buddenbrookit ja toisena viimeisin osa Schirerin Det Tredje Rikets Uppgång och Fall, aivan loistava sekin, ei mikään kuiva tieteellinen tutkielma vaan eläytyvä, silminnäkijän kertomus vaikka uskoakseni tieteellisestikin antoisa. Schirer osaa mennä hullun korpraalin ja hänen kumppaneihinsa nahkoihin ja saa lukijansa todella ymmärtämään. Kirjastojen poistokirjoja molemmat. Schirerin kolmiosainen teos on netissäkin, englanniksi, mitä voi lukea klikkausanakirjan avulla. En ryhdy hakemaan tähän linkkiä, Oppitorilla sekin taitaa olla. En tiedä, ehkä Buddenbrooktkin voivat olla netissä, onhan alkuperäisteos julkaistu 1922.

Virtapohjola

Ei tullut mentyä kansalaisten kuulemistilaisuuteen, missä on kyse neljän Perä-Pohjolan kunnan ehdotettuun yhdistymiseen, mistä selvitysmies on tehnyt esityksen. En ole myöskään perehtynyt siihen, missä määrin yhdistäminen vähentäisi byrokraattien määrää. Voi sillä kaukana sijaitsevien kuntakeskusten yhteistyössä olla myös byrokratian lisäämisvaikutuksia.

Voisi kuvitella, että matkailullisesti yhdistämisellä voisi olla myönteisiä vaikutuksia, vaikkapa tuossa Perämeren matkailullisten mahdollisuuksien hyödyntämisessä, jos alueesta tulisi vaikka brändi.

Minulla varsinkin, kun olen vasta tänne muuttanut, on työlästä ymmärtää. Pinnallisesti tulee mieleen varsinkin Kemin ja Tornion vanha vastakkainasettelu, joka elää varsinkin vanhemman väen mielissä. Kiistaa tulee nimestäkin, jonka ei luulisi olevan kaikkein tärkein kysymys. Selvitysmies ehdottaa Torniota. Kummatkin kaupungit ovat oman Lappinsa keskuspaikkoja, oli Kemin Lappi ja Tornion Lappi, johon liittyi myös ruotsinpuoleinen Tornionlaakso. Oikeastaan Kemin Lapin keskus olikin nykyinen Keminmaa kirkkoineen ja joensuineen. Kemistä ja Torniosta on vaikea keksiä kompromissia, kumpikin on sinänsä hyvä.

Selvitysmies ehdotti myös Kaakamoa, joka on vain pieni joki ja kylä Tornion ja Kemin välillä, mutta Kaakamojoki oli vanha Lappien rajajoki, että on silläkin historiaa. En nyt muista mikä oli kolmas ehdotus. Joku ehdotti Lohijokea ja tosiaan Kemijoellakin on vankka lohijoen perinne ja Simojokea sanotaan myös lohijoeksi, Tornionjokikin sitä periaatteessa on. Ehkä Lohijoki olisi hyvä kompromissi. Ei keinotekoinen nimikään olisi hyvä, historiallista patinaa siinä pitää olla.

Sinänsä kannatan aina yhteistyötä, olen edelleenkin EU:n kannattaja, onhan se paitsi talous- myös rauhanprojekti. Varmaankin paikkakuntien nimet säilyvät ja kunnan nimi olisi jotain muuta. Hallinnolliset rajat ovat muuttuvaisia. Luin Matti Klingen viimeisen päiväkirjan; hänhän on kovasti innostunut myös rituaaleista, joita itse olen vierastanut, mutta olen oppinut ehkä vähän ymmärtämään vaikkapa Klingen avulla. Hän kuvaa innoittuneena mm. promootiota ja saa kyllä uskomaan, että jotakin siinäkin on. Riitit ja menot ovat kyllä monille tärkeitä, uskonnon harjoittaminen on sitä, myös uususkonnon. Olen ollut mukana monissa New Age -rituaaleissa, joista jotkut olivat oikein tunnelmallisia, vaikka kylläkin heti kun ihmiset avaavat suunsa, tunnelma särkyy. Klinge pahoitteli vanhoihin lääneihin liittyvien rituaalien katoamista ja teki oikeutettua pilaa pitkistä nimistä ja akronyymeistä.

Miksei uuden kunnan nimi voisi olla myös:

Perämeren kunta tai Perämeri, Väylänvarsi tai Väylä (vaikka se viittaa ehkä liikaa Torniojokeen, ehkä nimessä ei sovi olla ääkkösiä). Jossakin lehdessä ehdotettiin Pohjanrantaa, jonka Paavo Väyrynen valitettavasti on jo laittanut matkailuyritykselleen nimeksi, hyvä nimi muuten. Keksin ihan uuden: Virtapohja, siinä ovat joet ja Perä-Pohjola ja pohja, joka tuo mieleen merenkin ruotsin kautta Norrbotten ja Bottenhavet. Tai miksei Virtapohjola, jos tulee ydinvoimalakin Simoon. Meänmaa, Peräpohja, Pohjanvirta, Suistopohja, Jokipohja, Kampraati, Rajapohja, Rajapohjola, Pohjansampo, Läntelä, Muonakunta, Rieska, Merenpää, Merimaa, Merensampo, Pohjantuuli, Pohjantuli, Kemento, Pohjankeino, Merenkeino, Rajama, Torkemo, Lapinpää, Lappis, Pohjanvesi, Pohjanväylä, Keto, Pohjanketo, Merenväärti, Meriväärti, Murtovesi, Virtamaa, Virtama, Tokesi, Lippo, Lappala, Rahala, Lapinlisä, Joppi, Rajastus, Pottulappi, Lohipottu, Lohijopi, Kauppala, Rahamaa, Rahavirta, Rahala, Viihtymys, Rantamaa, Lohikassa, Omeka, Pato, Lapinraja, Rahalappi, Rahameri, Raharaja, Vesiraja, Punaliha, Saanti, Lapintulo, Tulovirta, Mammala, Ruottinraja, Lappaus, Lappeus, Rahantola, Kemisto, Tori, Väärti, Suistomaa, Jokisuut, Rannat, Ranta, Lemmenmaa, Lapinlempi, Lempilappi, Jokimaa, Lapinsuu, Suulappi, Ketorni, Lapinkeino, Tulo, Rajavesi, Rajastus, Lapinlinna, Tokeri, Jovain, Hoo, Krannila, Pohjankaari, Puikula, Joikkaus, Torni, Kesito, Tosike, Nelikko, Nelilappi, Lappinen, Ultima, Turisti, Turisi, Raharaja, Pohjankoto, Kotolappi, Kauppaus, Kotola, Lohto, Toimela, Ahkeruus, Eläköön, Tulo, Lumipohja, Talvimaa, Täkylä, Keli, Pohjannapa, Meikälä, Meänpaikka, Lumitorni, Jokkeus, Johtola, Rahapato, Uitto, Nautinta, Kenttä, Pohjankenttä, Pyyntilä, Saava, Antola, Antelias, Apaja, Alaperä, Nelikko, Lapinveräjä, Mukkala, Mukka, Rysä, Merta, Hankkio, Hankila, Rahasavotta, Savotta, Rahasto, Äyrämö, Ruottala, Jokisto, Kalasto, Meikälä... kyllähän näitä tulee toinen toistaan parempia.

Samsung

Minun on vaikea pidättäytyä tilaamasta Samsungin tablet-tietokonetta, Galaxy Tab. Sitä mainostavat monet firmat, mutta jakeluun sitä luvataan vasta tammikuussa. En halua ostaa taas sikaa säkissä kuten monesti ennen. Haluan nähdä miten selain toimii ja pystyykö sillä kirjoittamaan helposti. Nythän on menossa joukkoviestinten kulttuurin muutos, tai ainakin media sitä yrittää. Se yrittää kääntää ajan ratasta taaksepäin ja saada taas viestimensä maksulliseksi. No, siitä maksullisuudesta en ole niinkään innostunut.

Vaikka iPad on markkinajohtaja, se ei kuitenkaan ole samalla tavalla tietokone kuin esim. Galaxy Tab, näin olen ymmärtänyt. Se toimii oman mystisen Apple-logiikkansa mukaan.

Hintaahan Galaxylle tulee, mutta ei paljon enemmän kuin oli pelkällä nettiyhteydellä, jota ilman yritän tulla toimeen. Vaikeaa se on. Se on käsittääkseni paljon monipuolisempi kuin iPad.

Harrastus saa maksaa ja on minulla sen verran pesetoita. En ole mihinkään ollut niin tyytyväinen kuin että älysin säästää vähän kun kävin töissä. Ympärilläni näen ihmisiä, jotka elävät kädestä suuhun. Tyttären perhe on yksi. Kaikki menee mikä tuleekin. Olen kehottanut säästämiseen, mutta turhaan. Nyt tyttärellä nousee palkka huomattavasti, kun hän alkaa saada vakituisen veturinkuljettajan liksoja. Hän suunnittelee jo perheen kanssa matkaa aurinkorannoille, mikä tietysti voi olla mukavaakin. Ruotsalaiset nuoret on ehdollistettu kuluttamiseen ja velkaan, siihen perustuu koko systeemi asunnosta alkaen.

Mielestäni kannattaa tutkia lähiympäristöjä. Nostan taas itseni esimerkiksi. Esimerkiksi, että huomasin tuon mahdollisuuden saunoa kuukausi ilmaiseksi. Ei  maksa minulle mitään ja kylpylämeininkiä. Nostin radion saunaan, koska tehokkaana henkilönä en saa aikaa kulumaan pelkillä lauteilla istuen, kun makaamaan ei sovi pienessä kopperossa. En pysty tekemään jotakin aivotyötä ja samalla kuuntelemaan radiota ja radionkin seuraaminen jää vähäiseksi kirjallisuusharrastuksen seassa. Luen usean kirjan päivävauhtia, Paavo Väyrynenkin kalpenisi.

Käyn useasti auttamassa liikuntavammaisia, siinä tapaaihmisiä ja vaikka en usko taivasosuuden varmistamiseen; meillä luterilaisuudessa hyvät teot eivät merkitse mitään, tuntuu kuitenkin tulevaisuutta silmälläpitäen toisten auttaminen hyvältä. Olen myös verenluovuttaja. Autan kaveria siinä hänen kirjassaan myös ilmaiseksi. Keksin, että jos huomenna ilmestyy iso artikkeli esikoiskirjailijasta paikallislehdessä, sitä pitää ehdottomasti hyödyntää heti eikä viidestoista päivä ja kirjailijan mennä valkoisine sauvoineen puhuttelemaan ihmisiä myyntitarkoituksessa Rajalla-kauppakeskukseen. Kirja on sitäpaitsi oikein hyvä ja hinta pieni, kun vertaa kaikenlaiseen rihkamaan, mitä ihmiset sieltä muuten ostavat. Kaveri on oikein myyntihenkinen savolaisena; hän on myös mestaritinkijä, mikä kuulemma myös on savolainen piirre. Minä en tinkimisestä oikein pidä, vaikka olen oppinut sitä hieman. On minussa savolaisuutta verenperintönä; äidin suku on sieltä tullut aikoinaan. Tinkiminen on vähän halpaa.

 Unelmat ovat kangastuksia

Tutkiskelen itseäni ja mietin, onko minulla yhä unelmia. Ei ehkä suurempia kuin, että saisin vielä elää muutaman vuosikymmenen. Olisi sääli kirjoja: Kuka ne ottaa, joutuvatko ne kaatopaikalle, kun olen nähnyt niissä vaivaa, raahannut osaa läpi kymmenien muuttojen ja nyt nämä uudet eli Tornion kirjaston hylkäämät aarteet.
   Olen kävelevä paradoksi, jo vuosia sitten tutkin sähköisen kirjan mahdollisuuksia, minulla saattaa edelleenkin olla kattavin luettelo digikirjoista suomenkielisessä netissä, mutta nyt olen palannut taas lapsuuteni kirjamaailmaan. Sähköinen lukulaite makaa käyttämättömänä satoine kirjoineen. Luovuin jopa nettiyhteydestä, vaikka tie viekin lähes päivittäin kirjaston langattomalle.
   Tänään olin langeta kuin huumausaineiden orja. Harkitsin parhaimman ja mieluisimman markkinoilla olevan vekottimen hankkimista, vaikka luulisi jälkien pelottavan; olen laittanut niihin aivan liikaa rahaa jo: pääkään ei kestä niitä: se kuvataan vähän ennen joulua ja katsotaan, mitä siellä näkyy, jotkut piuhat ovat varmaankin väärin kytketyt, kuten sydämessäkin ja monessa muussakin kohdassa tätä hajoavaa tomumajaa. Onneksi tulin ehkä järkiini – tänään, huomenna voi olla edessä jo lankeaminen. Menossahan saattaa olla vallankumous, jossa toisaalta haluaisin olla mukana. Yli puolivuosituhatta kestänyt paperisen kirjan ja lehden valtakausi saattaa olla ohitse, kun nyt ns. tablet-tietokoneet tulevat voimalla. iPad on niitten kuuluisin esimerkki ja markkinajohtaja, mutta on edistyneempiä laitteita kuten tuo Samsungin Galaxy Tab, johon olen vaarassa langeta –kukkaro ehkä kestäisi, mutta kestääkö pää.
   Tietysti olisi mukava vielä kokea asioita, ehkä menestystäkin jossakin muodossa, täkyjä toki on aina pyytämässä, sen verran kalamies olen. Menestys on aina ollut nurkan takana, mutta koskaan se ei ole tullut. Tai ehkä on, mutta en ole niitä onnistumisiksi kokenut. Ja kokemuksiakin toki on…ihan riittämiin, liikaakin.
Unelmat ja haaveet eivät kestä, ehkä ne ovat parhaimmillaan – juuri tulevaisuudessa. Arki latistaa. Tarpeiden kirjo on loputon, aina löytyy uusia haavekuvia, kangastuksia, jotka ovat melkein käden ulottuvilla kuten se täydellinen, kaksinkertainen sateenkaari kuivuneen Liakanjärven maastossa, minkä näin vähän ennen lumen tuloa.
   Ehkä, ehkä elän juuri nyt sitä kestävintä unelmaa, joka minulle tuli jo silloin kun opin lukutaidon: että voisin joskus lukea määrättömästi ilman että tarvitsee ottaa huomioon mitään muuta, töitä, toimeentuloa, asuntoa. Nyt ne kaikki edellytykset ovat olemassa.

Joulunalus

Viime päivinä on tapahtunut kirjarintamalla. Kirja jota autoin näkövammaista kaveria saamaan painetuksi omakustanteena, on tullut, ja pian ilmestyy paikallislehden juttukin. Olimme kirjailijan kanssa kirjaesittelyssäkin, saimme vähän harjoitusta. Emme ehtineet kunnolla syksyn ja joulunaluksen markkinoille, mikä vähän kismittää. Mieleeni välähti ehdottaa, että kaveri menisi valkean kepin ja tyttärentyttärensä kanssa kauppakeskukseen ja puhuttelisi ihmisiä ja möisi suoraan. Häneltä se kävisi, itse en millään kehtaisi myydä omaa tuotettani - toisen kirjaa kyllä ehkä.

Mentaliteettierot ovat tulleet näkyviin muutenkin; minä pidän tinkimistä vähän epähienona, toiselle se on ihan luontevaa.

Pari kirjassa näkyvää painovirhettä kismittää. Opin tässä touhussa paljon kirjantekemisestä - parasta oli että kyse oli tloisen tekstistä eikä omastani. Jo se miten laittaa repliikit ja kappaleet oli hyödyllinen tieto; sitä ei ole tullut ajateltua kirjoja lukiessa.

Olen jatkanut poistokirjojen haalimista. Eilenkin lähti kolmiosainen , aivan käyttämätön vuosituhannen vaihteessa ilmestynyt kirjallisuusaiheinen saksankielinen Brockhaus-sanakirja, 1,5 eurolla. Painotyö ja laatu oli hyvää ja hienouden kruunasi kultaus kirjan lehtien yläpäässä. Jokainen erikseen oli maksanut sillloin yli 600 mk.

Edessä on kuukauden saunomisurakka. Yhtiö joka halusi ruveta toimittamaan sähköä, sanoo antavansa ensimmäisen kuukauden ilmaiseksi. Aion saunoa joka päivä. Olin jo laittanut saunan varastoksi, mutta tyhjensin sen.

Ehkä treffit kuoleman kanssa perutaan ainakin toistaiseksi. Tosin menen päänkuvaukseen, mutta kipu on lieventynyt, miten kasvain ei toimisi. Jalassakin on banaali luupiikki. Ulkoilu on jäänyt jalan takia vähemmälle, kun en ole pyöräillyt lumen tultua. Kunhan saan sähköavusteisen pyöräni takuusta, ryhdyn sitä käyttämään. Lumen aiheuttama kitka saattaa tehdä polkemisen ideaaliseksi. Paljaalla maalla ei ollut tarpeeksi työtä kuin peukalolle. Kuolleen miehen kahva ei ollut hyvä ratkaisu ja koko systeemi ei toiminut. Akku ei antanut lupaamaansa. Huono tuote Tunturilta. Suksille ei luupiikin takia kannata haaveilla.

Itsenäisyyspäivät

Kerron näin viikkoa jälkikäteen vaikutelmiani Kaupungin järjestämästä itsenäisyyspäivän yleisöjuhlista kakkutarjoiluineen.

Oli säväyttävää mennä sisälle, kun vastassa oli meripartiolaisia takkien vastaanotossa ja ovella. Koska minulla ei ole kunnon juhlapukua, olin suomalaisen arkipuvussa tuulikangashousuissa; muut olivat simpseteissään ja monella oli kunniamerkkejä. Muutama veteraanikin oli mukana; heitä ja muitakin veteraaneja kunnioitettiin puhein. Mielestäni he ovat aina saaneet ansaitsemaansa arvostusta, radikaalivuosina vain pieni osa puhui heistä pahaa. Nyt minun ikäpolveni alkaa näyttää veteraaneilta, nyt muistelemme pula-aikaa ja Suomen rakentamisvuosia. Itse en ehkä ole koskaan päässyt vihreälle oksalle eikä minun tarvitse tuntea huonoa omaatuntoa nousevan polven tulppana.

Juhlapuheen piti Mirjam Kälkäjä jo iäkäs torniolaiskirjailija. Vaikka hän esitti paljon muutakin yleisiä huolestumisen aiheita, minulle jäi mieleen  eritykisesti Tornion puutalokaupungin hävittäminen. Sota ei Torniota tuhonnut; sen tekivät suomalaiset itse. Pahin tuho lienee tapahtunut jo 70-luvulla. Nyt Tornio kilpailee Kälkäjän mukaan Suomen rumimman kaupungin tittelistä. Hän oli joskus kauan sitten jutellut arkkitehti Reima Pietilän kanssa, joka oli sanonut, että pitäkää kiinni kauniista puutalokaupungistanne, turhaan, sillä talot revittiin ja rakennettiin rumaa laatikkoarkkitehtuuria tilalle. Kaupungin keskus sijaitsee kauniilla paikalla Suensaarella, joten onhan tämä toki kaunis kesäkaupunki, mutta tilaisuus on menetetty kuten niin monella muullakin paikkakunnalla.

Sinänsä kyllä ymmärrän tonttien omistajien vaateet, mutta onhan niitä vanhoja kaupunkeja säästetty sentään muuallakin, ainakin jossakin.

En kylläkään ymmärrä ponnetonta radikalismia, jota sinänsä idealistinen Kälkäjä puheessaan edusti, paheksuntaan voi yhtyä, mutta vaikeampaa olisi keksiä vaihtoehtoja. Olemme Faustin lailla myyneet sielumme paholaiselle, joka on luvannut meille paljon hyvää tilalle.

Pakkanen hellittää

Nyt pakkanen on jo vähän hellittänyt, mutta eilen se vielä hallitsi; minä pidän pakkasesta ja olen sitä mieltä, että huonoa ilmaa ei olekaan, vain vajavaista pukeutumista. Auto lähti liikkeelle melko vähällä vaivalla, tarvitsi vain pyyhkiä kymmensenttinen lumikatto. Uusi akku on tehnyt ihmeitä, ei ollut mitään vaivaa käynnistää, olin lämmittänytkin moottoria kaapelilla; tosin en tiedä toimiiko se, koska sulamisjälkiä ei näkynyt. Mitä nämä uudemmat moottorit ovatkaan, kun ne lähtevät liikkeelle paljon helpommin kuin moottorit ennen. Ehkä siinä on kyse sellaisesta kuin suorasuihkutus, josta en muuta tiedä kuin nimen. Olin ollut huolissani pakkasnesteiden kestävyydestä. Syksyllä mittasin ja käsitin, että se on siinä parinkympin tienoilla. Otin lapolla pois vanhaa nestettä ja kaadoin laimentamatonta, paljoa ei mahtunut. Ajon jälkeen mittasin ja kestävyyttä oli paljon enemmän. Kaadoin vielä glykolia omituiseen säiliöön, jossa luki coolant. Säiliö ja jäähdyttäjä olivat jotenkin väärässä järjestyksessä kuin olin tottunut aikaisemmissa autoissa. Putki meni heti jäähdyttäjän korkin alta, mutta sitä kautta ei ainetta mennyt. Nyt toivottavasti kestää, vaikka menisi yli kolmenkympin. Ei olisi mukavaa pilata ihan ajokuntoinen auto, jolla voi vielä olla käyttöä, nyt se kyllä seisoo vain pihalla. Katsastuskin on edessä. Toyota on mennyt läpi melkein ilman korjauksia jo viisikin kertaa, ajoja kun on ollut niin vähän. Aikaisempaa autoa Ekokylässä piti korjauttaa tiehään, mutta siellä se olikin kovassa käytössä: milloin kuljetettiin puoltatusinaa ihmistä tavaroineen, milloin lampaita tai vuohia.

Kävin kirjastolla autolla, kun näin että ilmaiskirjavaunuun oli taas laitettu upeita teoksia. Minulle ei ole väliä, että ne ovat puolen vuosisadan ikäisiä. Kauniita ja hyvin tehtyjä ne ovat. Osa kuvista on värillisiä. Kun minulle tulee täältä lähtö, ei kirjoilla ole haltijaa, ja ne joutuvat varmaankin kaatopaikalle. Minulle niillä on arvoa, niin kauan kuin näen. Minua vanhemmat sisaret sanovat, etteivät he enää näe kunnolla lukea. Vanhemmalla on käsi ruvennut niin vapisemaan, ettei kirjoittaminenkaan enää käy. Tietokone tuli hänelle pelastukseksi ja sitä hän käyttää kirjeisiinsä ja sillä kirjoittaa kirjalistoja hankinnoista kirjastoon, jota hän ja useat muut iäkkäät naiset pitävät pystyssä vapaaehtoisvoimin. Sisko on ylpeä maustaan ja hyvä se varmaankin on. Hän on Suomesta muutettuaan jättänyt suomalaisen kirjallisuuden seuraamisen ja lukee ruotsinkielistä kotimaista ja käännöskirjallisuutta. Ehkä hän hallitsee hieman diktatorisesti ja kieltää roskakirjojen hankkimisen kirjastoon, vaikka naiset joskus uskaltavat kysyä vähän populäärimpiä teoksia. Hän kirjoittaa ja puhuu mielestäni virheetöntä ruotsia, vaikka puheessa on toki vieras suomalainen korostus ja rytmi.

Ruotsissa kirjallisuuden harrastus on aika hyvissä kantimissa, ainakin kunnianarvoisa kuluttajaliikkeen ainakin aikoinaan omistama VI-lehti on uudistunut ja keskittyy kiitettävästi taiteeseen ja kulttuuriin, kirjallisuuteen erityisesti, jo tavallisissakin numeroissaan, ja lehdellä on oma erityinen VI Läser- erikseen tilattava lehtensä. Vi:ssä on hyviä ja taattuja, vuosikymmenien takaa tuttuja toimittajia kuten Ingemar Unge ja Lars Westman, jotka ovat pysyneet vireinä. Lehdessä on tietokonetekniikalla tehtyjä värikkäitä ja kiinnostavia grafiikoita eri teemoista; se näyttää aivan toisella tavalla tältä vuosituhannelta kotoisin olevalta, toisin kuin Suomen Kuvalehti, joka on tukehtunut perinteisiinsä. En edes halua mainita Seuraa, jonka tilasin ja maksoin kahdeksi kuukaudeksi - hopeisen kakkulapion tähden. Kunhan lehti on tullut luvatut viisi kuukautta, lopetan sen heti. Se on köykänen lehdeksi. Monet kiiltävät naistenlehdet, nekin täynnä kepeitä henkilöjuttuja ovat Seuraa parempia - niitä olen selannut terveyskeskuksessa, missä olen joutunut käymään viime aikoina.

Löysin hyllystäni Mirjam Kälkäjän teoksen Joen takana Petsamo, joka kertoo samoista paikoista, se on dokumentaarinen, joissa olin syksyllä reissussa. Kälkäjän matka sattui Neuvostoliiton loppumetreille ja tilanne oli silloin toisaalta surkeampi ja ankeampi, toisaalta taas silloin vielä napapiirintakaiset kaupungit olivat etuoikeutettuja neuvostomaassa. Mekin yövyimme samassa entisen Moskovan kolttakylän paikalle syntyneen Zapoljarnyin (Napapiirintakainen) kaivokaupungissa, joka oli lähes yhtäläinen kuin Nikelin kaupunki naapurissa, jossa meidän bussimme pysähtyi hetkeksi sunnnuntaiaamuiselle torille, jossa ei liikkujia ollut. Molemmat kaupungit olivat yhä saastuneita, vaikka tuotantoa onkin yritetty hieman muuntaa vähemmän saastuttavaksi mm. suomalaisella avulla. Nikelin kaupungin laidalla oli koivua kasvava vanhempi hautausmaa, jossa työn sankarit, nuorena uupuneet lepäsivät.  Hautausmaan uudempi osa oli tehty täytemaalle. Hieman kauempana pahiten saastuneesta keskustasta olivat väestön kasvimaat. Venäläinen on tottunut viljelyspläntteihinsä ja sienestykseensä. Hän poimii sieniä myös mustasta kuunmaisemasta, jonka metsäpalot ovat tehneet vielä pahemman näköiseksi. Maastoon jääneet pullotkin ovat niitä sytyttäneet; venäläisethän ovat tottuneet heittämään roskat käsistään minne sattuu, nietsevoo, ei väliä.

Luin myös viikolla Joni Skiftesvikin kokoaman paksun Petsamo-antologian. Siinä oli suurin osa eri tekstejä kuin Paasilinnan antologioissa, ensin ajattelen, että mitä kannattaa, kun Paasilinna on sen jo tehnyt. Kirjallisuuden avulla ei tarvitse lähteä paikalle, ja jos joskus pääsee matkustamaan, kokemus on ehkä syvempi, kun jo jotain ennestään tietää. Samaa ajttelin taas kun selailin upeita nahkaselkäisiä kirjastosta poimimiani kuvateoksia. Kuvat ovat ajalta ennen nettiä ja osa kohteista on jo varmaankin ehtinyt muuttua. Kirjoissa on ihmiskunnan kokemus yksiin kansiin kerättynä. Tietysti lähtisin matkoillekin, jos olisi varaa, mutta on ekologisempaa tehdä nojatuolimatkoja lukulampun valossa. Kokemus on toisenlainen kuin fyysinen matka, mutta jos ottaa huomioon kaiken vaivan ja kustannukset, melkein asetan päänsisäiset matkat etusijalle. Pään sisällähän sitä matkustetaan myös reaalimaailmassa, mielikuvien maailmassa.