Kalle Palanderin näköinen mies

Olin esittäytymässä yhteisön jäsenille, yhteisö tämä vanhojen ihmisten talo on, en pääse enkä haluakaan yhteisöistä eroon. Tämä ei ole liian kiinteä, ei tarvitse olla pakosta yhdessä, ei ole työvelvollisuutta, mutta on kuitenkin mahdollisuus oppia tuntemaan toisia paremmin kuin kerrostalossa. Mukavia ihmisiä vaikka joku ei voinut kuunnella, kun oli kuulolaitteesta patterit lopussa, nousin seisomaan ja kerroin itsestäni. Sama periaate kuin aina muulloinkin: saada ihmiset rentoutumaan. Muuten vietettiin yhden asukkaan 90-vuotispäiviä. Oli kakkua kahta sorttia ja muuta hyvää. Kyllä he olivat minusta uteliaita, mutta diskreettiin peräpohjalaiseen tapaan.

Vaikka en juo kahvia, en halunnut olla kummajainen ja join kaksi kuppia. Nyt on varmasti vaikea saada unta. Ladut ovat ummessa, varmaan tehdään vielä uudet, en päässyt hiihtämään, mutta vaihdoin varusteet ja kävin potkukelkkaretkellä, ainakin 10 km. Täällä näkyy varallisuus, kaikki paikat ovat täynnä hienoja omakotitaloja ja urheiluhalleja toisensa vieressä ja ennenkaikkea upeat ostosparatiisit kahdessa maassa, aivan ylietabloitunutta. Nyt on Lapin Kulta lähdössä, mutta nettilehdessä luki, että Outokumpu on valmis jätti-investointiin, ehtona taitaa olla ydinvoimala Simoon. Luvassa kuulemma alueelle 100 uutta työpaikkaa. Jos se toteutuu rahakkuus jatkuu.

Yhdessä kohdassa, missä oli huono näkyvyys, autosta moikkasi Kalle Palanderin näköinen mies, ehkä pyytäen anteeksi, kun ajoi eteen. Se taisikin olla Kalle Palander, sillä kadunnimi oli Kultaranta, aivan Tornionjoen rannassa.

Olenkin ollut tekemisisissä täällä urheilijamestareiden kanssa. Kun viime keväänä oli valanvannomistilaisuus, valaa oli vastaanottamassa kovasti vanhentunut Eero Mäntyranta. Yksi opiskelijoista halusi samaan kuvaan Mäntyrannan kanssa, hän tiesi että kyse on suurmiehestä. Satoi, mutta menin Mäntyrannan luo, kättelimme ja kysyin, eikö nainen saisi olla valokuvassa hänen kanssaan. Kenenkä tyttäriä sitä ollaan, Eero kysyi naiselta. Selitin kuka hän on. Otin kuvan molemmista ja nainen oli ikionnellinen. 

Kesäsuunnitelmia

Vaikuttaa siltä, että tein virheinvestoinnin, kun hankin jonkinlaiset luistelusukset. Kokeilin eilen eikä se ollut niin helppoa kuin mitä näyttää toisten meno. Mielestäni suksessa ei ollut edes kunnollista luistoa, vaikka kelin olisi pitänyt olla hyvä. Ymmärsin, että liuku saadaan vartalon painolla vauhtia antaen. Olen ehkä liian kömpelö tuollaiseen. Monoja voi käyttää tavallisenkiin hiihtoon, kun ottaa tuet pois, monotkin vaikuttivat kummallisen herkiltä, eivät ne kauaa kestä, oli päälle vetoketjulla vedettävä keinonahka, ei sellainen kestä. Pitäisi vielä ehkä koettaa jotain suihketta, jos se antaisi lisää luistoa, mutta ne ovat kalliita kai.

Vapaata eli luistelutyylejäkin on monia, luen wikipediasta. Sanallinen selostus on vaikea ymmärtää. Tänään otan vanhat kunnon sukset ja teen uuden lenkin. Eilinen epäonnistuminen hieman masensi.

Kävin eilen uimassa, joten liikuntaa tuli kuitenkin. Kipu jalasta häviää päivä päivältä ja uiminen on sopivaa liikuntaa, koska ei rasita kantapäätä. Rupean käymään ehkä arkiaamupäivisin, koska silloin on halvinta ja eniten tilaa altaassa. Ei nytkään suurta tungosta ollut, mutta olisi kiva saada pitää yhtä pilttuuta ihan itsellään altaassa. Täällä kuntouimareille on erotettuna ratoja. Ehkä uimahallissa oli vähemmän kävijöitä, koska Torniossa on suurpilkit. Kävin katsomassa aluetta ennen uimahalliin menoa Hannulan sillalta, vielä ei silloin ollut muita kuin järjestäjiä. Lehden mukaan osallistujia on ollut ennätyksellisesti, vaikka ei ollut aurinkoinen päiväkään.

Hain teollisuusalueelta mielestäni siellä näkemääni liikettä, josta voisi vuokrata moottorikelkan. Yhdessä liikkeessä myyjä arveli, että heiltä saatettaisiin vuokrata, mutta tule maanantaina, koska omistaja on silloin paikalla. Haluaisin kokeilla ajamista vävyn ja lastenlasten varalta. Tuskin sieltä kaukaa tänä talvena lähtevät, mutta joskus tulevaisuudessa kuitenkin, varsinkin jos olisi odottamassa tuollainen attraktio. Kesällä he kyllä käyvät loma-aikaan, mutta ovat valitettavan lyhyen aikaa, muutaman päivän. Kemissä olen nähnyt sisäsatamassa kelkkavuokraamon, mutta menisin mieluummin kokeilemaan tuota Torniota kiertävää jokiuomaa tai jäälakeutta merellä, jos tulee sellainen talvi, ettei jäällä ole kohvaa. Nyt sitä jossain paikoin on, vaikka kyllä siellä kelkkoja menee.

Keitin kunnon poronlihakeiton; olin kerrankin informoitunut ja osasin mennä perjantaina Haaparannalle, jossa oli suuri pakasteauto myymässä poronlihaa. Ostin pakastimen täyteen herkkuja. Hinnat olivat alhaisemmat kuin, mitä näkee kaupoissa, ainakin siltä tuntui, vaikken tarkkaan verrannut.

Olin perjantaina kirjoittajapiirissä, missä on aina mukavaa. Vetäjä on hyvä ja osanottajat myös. Sieltä sain idean lähteä kesällä eräälle kirjoittajakurssille. Toivottavasti se ei ole samanlaista kännäämistä kuin oli Ruotsin opettajilla opettajilla ja tulkeilla; olen ollut kerran kummallakin kurssilla. Tulkeilla juhliminen oli vielä kovempaa. Siellä on kyllä tilaisuus tavata mielenkiintoisia ihmisiä. Nyt paikkakin on erityisen kiehtova minulle.

Suunnittelen ainakin koeajoa sähköpyörällä. Minusta olisi mukava lähteä kesällä muutaman päivän retkelle pyörällä. Olisi mukava kulkea omin voimin, koska matkanteossa siinä on suurin viehtymys. Jos lastaa pyöräkärryyn kaiken tarvittavan, makuupussin, teltan ja muut, painoa tulee aika lailla, eikä sellaisen hinaaminen ole erityisen hauskaa. Sen tiedän kun olen kyydittänyt lapsenlapsia. Laskeskelen, että sähkömoottori apuna saattaisi tehdä matkanteon yhtä kevyeksi kuin ilman lastia ajaminen. Ongelmana on moottorin akun lataaminen; se olisi tehtävä leirintäalueilla, mutta niitä ei ehkä aina löydä sopivasti. Pitää hakea netistä reitti ja katsoa onko leirintäalueita sopivalla hollilla.

Latiseva

Katsoin viimeisimmästä Arto Nybergistä mm. venäläisen Inna Latisevan haastattelun. Kovin syvälle ei menty. Venäläisnainen puhui tunteen merkityksestä venäläiselle, mikä varmasti on totta. Sanoisin, ovat tunteellisia, mutta ei kovin syvällisiä. Haastattelijan olisi ollut hyvä kysyä aiheesta yleisemmälläkin tasolla: Miksi suomalais-venäläiset liitot niin usein kariutuvat tuohon soziaalisuuden puutteeseen, jota vaimot tuntevat. Suomalainen mies istuu sohvassa ja tuijottaa tv:stä tylsiä poliittisia keskusteluja, kuten Latisseva ilmaisi. Suomalaismies haluaa ehkä taloudenpitäjän ja seksuaalikumppanin, kovin syvällistä ei "rakastuminen" taida olla. Sääli näitä toistaitoisia miehiä myös! Mitä venäläisrouvat voisivat itse tehdä asian eteen, viihtyäkseen paremmin? Varmaan naisen tunteet olivat totta hänen omista lähtökohdistaan katsoen, lukisin tietysti kirjan, jos se kirjastossa eteen sattuisi. Parasta tietysti olisi, etteivät suomalaismiehet ottaisi näitä venäläisvaimoja, jotka pian saattavat olla Suomen valtion elätettävinä. Venäjälle he eivät halua palata taloudellisista syistä, kapoinen sosiaaliturva on kuitenkin paljon parempi turva kuin ei mitään Venäjällä. Onneksi monet tulevat tänne niin vanhoina, etteivät yhteiset lapset enää ole ajankohtaisia siihen kurjuuteen.En kyllä ymmärrä, mitä miehet heissä näkevät: Monesti värjätyt tukat, 60-luvun naisellinen pukeutuminen, tukeva vartalo, alkoholin käyttö, yleinen kuluneisuus.

On aivan ymmärrettävää, että Suomessa elää venäläisvihaa epäoikeudenmukaisen sodan kokemuksien tähden. Neuvostoliiton ja Venäjän valtioiden politiikka ei ole myöskään ennakkoluuloa pienentämässä. On tietysti julmaa sanoa, se muistuttaa koulukiusatun kohtaloa, mutta tietyllä tavalla he ovat myös magneetteja, jotka tuota kiusaamista vetävät puoleensa.

Osa suomalaisista haluaa myös rypeä tuollaisessa, että olisimme jotenkin erikoisesti rasisteja ja meidän pitäisi hävetä. Siitä kertoo myös kirjan julkaiseminen. Näinä aikoina sitä kuulee paljon. Rasismi Venäjällä sentään on aivan omaa luokkaansa. Tässä artikkelissa on hieman muitakin sävyjä kuin, että meidän pitäisi pelkästään hävetä.

Aiheesta on Johan Bäckmanin artikkeli hänen objektiivisessa blogissaan. Kirjoitus antaa varmaankin hyvän selostuksen kirjan sisällöstä. Nainen on negatiivinen kuten Bäckmankin. Ihmetellä täytyy, että tänne on silti pitänyt ängetä ja olla parikymmentä vuotta vasten tahtoaan. Totta on, että meillä on venäläisvastaisuutta ja vanhoja kaunoja, mutta vain osassa väestöä. Venäläisiäkin on moneen lähtöön.

Kasvit vai eläimet

On ero kolmella prosentilla ja 26 prosentilla. Kyse on kasvihuonekaasujen tuottamisesta. Erään tutkijan mukaan lihantuotanto vastaa kolmesta ja kuljetukset 26 prosentista USA:ssa. Muutama vuosi sitten esitettiin faktana että globaalisti lihantuotanto vastaa 18 prosentista ja liikenne vähemmän. Eilen tuli jotakin radiouutisesta tieto, että YK tekee arvioinnin uudelleen. Juuri tuota nimenomaista tutkijaa ei mainittu. Mikä on tutkijan pätevyys ja agenda, siitä en tiedä, mutta saattaa olla huomattava, koska YK:n reaktiosta mainittiin heti.

Uumoilen, että asiaan liittyviä muuttujia on niin valtavan paljon, että niitä on mahdoton kaikkia löytää mukaan. Lihan tuottamisessa on niin paljon eettisiä ja ideologisia kysymyksiä, että se saattaa hämärtää objektiivisuutta. Mikä sitten olisi oikea tapa vähentää kasvihuoneilmiötä. Vaikuttaa siltä, että siirtymäkautena, joka saattaa lähennellä sataakin vuotta, ydinenergia olisi paras ratkaisu. On parempi, että puut saavat kasvaa ja myös kaatua paikalleen. Onhan Risto Isomäki mm. ehdottanut kaivoskuilujen täyttämistä puulla yhtenä hiilen varastointitapana ja myös hiilen käyttöä maanparannusaineena. Kaikki ei lahoa heti vaan jää myös hiilenä maaperään, ymmärtäisin. Vaikka puun tuottaminen polttoaineeksi kuulostaisi hyvältä, se vähentää maaperän hiilivarastoja. Käsittääkseni puulle on joka tapauksessa kysyntää, kun siitä opitaan tekemään nestemäisiä polttoaineita tarpeeksi edullisesti.

Lihan tuotanto ja lihakarja kuuluu niin kiinteästi ihmisen kulttuuriin, että on vaikea kuvitella, ettei sitä olisi. Eläimet pystyvät muuttamaan kasvimassan korkealaatuiseksi proteiiniksi, jota ihminen tarvitsee. Vaikka kasvikset ovatkin terveellisiä ja kuuluvat ruokavalioon, kaikki kasvikunnan tuotteet eivät kai ole yhtä terveellisiä esimerkkinä vilja ja sokeri, joiden liikakäyttö lisää liikalihavuutta ja diabetesta. Toki liika on liikaa ja liika rasva ja lihakaan ei ole hyvästä.

Meikäläiselle hyvinvointivaltion kasvatille itse teurastus on saanut epäilyttävän maineen. Haluaisimme kaikille hyvää, myös possuille ja ammuille. Mutta ilman sitä ei niitä edes olisi, kun niiden pito ei olisi kannattavaa pelkästään harrastuksen vuoksi. Myös kasvien viljely vaatii konevoimia ja polttoaineita, käsin pystyy viljelemään jotakin, mutta aika työlästä sekin on. Olen kokeillut sekä eläinten että kasvien kasvatusta ja tiedän molempien raskauden. Vihertävän kaupunkilaisen on helppo ottaa romanttisia kantoja, mutta se tarkoittaa kyllä useimmiten sitä, että toiset tekevät. Näin oli siinä ekoyhteisössäkin, missä asuin seitsemän vuotta. Muutama iäkäs naisihminen vastasi käytännön työstä, toiset olivat muuten vaan vihreitä ja romanttisia.

Siitonen step

Tänään hiihdin vain muutamia kilometreja, hauskaa se oli. Päätin hankkia luistelusukset, minulla on ollut käyttämättömät sukset, jotka vein liikkeeseen. Myyjä puisteli päätään ja sanoi, että aika vanhat nämä ovat ja painoakin on liikaa näille. Ostin jonkinlaiset hybridimonot, joita voi käyttää sekä luisteluun että klassiseen, otetaan vain tuki pois. Jos kuten on todennäköistä, luistelu ei minulle sovi, voin käyttää monoja muuten joskus, kun nykyisistä aika jättää. Huomenna saan hakea sukset. Niihin tulee voitelu, siteet ja uudet monot, hinta nousi kuitenkin.

Ihan minun ikäisetkin hiihtävät luistelutyylillä, miksen sitten minäkin. Ymmärrän kyllä, että keväällä nousee levottomuus. Aurinko on niin intensiivinen. Minustakin tuntuisi, että tänään pitäisi vielä lähteä jonnekin, vaikka aivan hyvin voisin olla kotona, jossa olisi puuhailtavaa. Komerot ovat epäjärjestyksessä muuton jäljiltä, paitoja pitäisi silittää. Tietokoneen kanssa voisi puuhailla. Silti kai pitää lähteä, ehkä uimaan.

Hanhinkari

Olen kuin hakattu hiihtoretken jäljiltä. Hain saman ladun, Hanhikariin, Röytän tuolla puolen, jota hiihdin viime talvena. Nyt sinne vei huonompi latu. Syy selvisi ehkä, ladulla oli vettä tai kohvaa, mikä on minulle aika outo sana. Hanhinkarilta alkaa avomeri. Kävimme viime kesänä uimassa tyttären perheen kanssa ihan Röyttän kupeessa, vesi oli lämmintä. Muistan vävyn ihmetelleen, kun sanoin, että olen tuosta hiihtänyt: Voiko siitä? Onneksi täällä on vielä talvet. Kartan mukaan Hanhinkarin kyljessä on luonnonsuojelualue. Luulen, että sinne on veneretkiä Haaparannan puolelta, olen ehkä nähnyt mainoksia. Opastetusta retkestä saa paljon irti.

Ihmettelen mummoja, jotka suihkivat kevyen näköisesti luisteluhiihtoa. Itse olen kerran kokeillut, eikä se ollut aivan helppoa. Vieläköhän kannattaisi satsata siihen. Vanhanaikainen klassillinen tyyli on aika raskasta. En mennyt kovaa vauhtia, mutta kotiin melkein horjuin. Nälkä oli luonnollinen ja sitten kaaduin sänkyyn. Jotenkin jalka on kestänyt, vaikka se muistuttaa olemassaolostaan. Minulla on vielä tuntunut lievää huimausta, sain siihen selityksen Kiminkiseltä, tasapainoelimessä on sakkaa. Siihen auttaa liikunta.

Ihmettelen myös, miten joku jaksaa tehdä töitä koko päivän ulkosalla näinä aikoina, kun aurinko on armoton. Siellä reitin varrella joku ajoi puita jään yli traktorilla, hyvin kesti. Laskin että matkaa tuli ainakin 30 km. Välillä oli kummankin maan koululaisia jäällä. Suomen puolella oli hiihtokilpailut ja Ruotsin retki pilkkimisen merkeissä. Ne tulivat, kun menin, ja kun palasin, ne olivat lähdössä. Nuo avarat maisemat ovat kuin jostakin tunturialueelta. Minulle, joka tykkään talvesta, tämä on ihanteellinen asuinpaikka, nyt kun asuntokin on hyvä. Moitteita ei löydy. Valo varsinkin viehättää.

Hiihtoretkellä

Uskaltauduin jalkakivusta huolimatta ladulle. Eilen ei kävelystä mennyt huonommaksi. En jaksa olla sisällä, vaikka sielläkin on mukavaa. Asuin aikaisemmin pimeässä asunnossa, pohjoisen puolella. Pimeys oli siitäkin syystä, ettei voinut olla vetämättä verhoja eteen, koska muuten olisi ollut näyteikkunassa. Nyt on valoa aamusta iltaan, kun on ikkunoita kahteen suuntaa. Oikeastaan aikaisempikin asunto oli pimeähkö.

Nyt on suuri Tornionjoki parinsadan metrin päässä. Hiihdin ensi kertaa pohjoiseen, latu kiersi saaren ympäri, olisiko Tanskinsaari. Kesällä näitä maisemia ei pääse katsomaan. Mukava tutkia uusia paikkoja. Sitten palasin Miukin rantaan ja näin, että Ruotsin puolelle meni latu. En lähtenyt kuitenkaan sinne, vaikka voimia ja keliä olisi ollut, jalan kestäminen vain arvelutti. Lähden käymään ensimmäistä kertaa uimahallilla, uiminen ei rasita kantapäätä. Nyt me pohjoisen asukkaat saamme korvausta pitkästä, pimeästä ja kylmästä talvesta. Minulla meni kuukausi hukkaan hiihtämisessä ja muussakin liikunnassa muuton ja jalkakivun takia.

Tarja ja pojat

On se ny erinomasta, kun Venäjä puuttuu yksittäiseen lastensuojelutapaukseen. Ei pitäisi olla nokan koputtamista. Venäläisten pitäisi noudattaa maan lakeja siinä kuin muittenkin. Heillä on yhä taipumusta antaa ruumiillisia rangaistuksia ja läpsiä, sen tiedän. Läpsimisestä puhuttiin lehtijutussa. On hätävarjelun liioittelua, että iso karhu alkaa "suojella" kansalaisiaan näin pienessä asiassa, valtiopäämiestasolla, miten sitten suuremmissa asioissa.

Maa on korruption vallassa, suurkaupungissa katulapset imppaavat ja elävät vaarallisesti, presidentin lapsiasiamies ja hänen esimiehensä ottavat yhteyttä meidän Tarjaan. Luoja varjelkoon tuollaiselta naapurilta, meillä on valittavana nöyristelyn tie, taas tai kova kovaa vastaan. Nato-optio taitaisi olla parempi. Olisimme ainakin isommassa kädessä. Kohta siihen ei ole mahdollisuuksia, jos pullistelu jatkuu.

Voi olla, että Suomen viranomaiset ovat liioitelleet huostaanotossa, nyt ainakin Venäjä on "pakottanut" heidät perumaan se, sanoo äiti.

Stanleyn tutkimuksia erämaassa

Olen kyllästynyt pysymään paikoillani kotona, alkaa jo pyörryttää. Kantapäässä tuntuu yhä, että siellä on sisässä vesipussi ja on se vähän kipeäkin. Kaveri kertoi, että itse asiassa ei vain Tornion keskusta vaan itse asiassa, mikä se nyt on, ehkä Alatornio, joka sisältää lopun kaupunkia, on saaressa ja sen ympäri voi kiertää jokea myöten. Niin voi, ja se oli mukava reitti, ei hiihtäjiä, muutama moottorikelkka pyyhkäisi ohi. Mikä hieno reitti kelkkailijoille muuten, täynnä töyssyjä. Joskus vielä vuokraan kelkan ja ajelen ennen kuin tulen liian vanhaksi. Ehkä siitä tuli 15 km, istuin välillä omassa kelkassani ja lepäsin. Ihan erämaatunnelma, perspektiivin vaihdos. Kesällä siitä ei pääsekään, sillä joki on pieni ja välillä puskittunut. Ihan leveä väylä se silti on.

Väyläksi kutsutaan myös Tornionjokea. Sinne on vedetty hyvä latu, se oli täynnä väkeä, melkein liikaakin. Ajattelin, etten mene kipeällä jalalla hiihtämään, mutta olisin varmaankin voinut siinä kuin paarustaa 15 km potkuria työntäen. Viime talvena hiihdin Ruotsin puolella, tämäkin olisi kiva kokea. Nyt ovat parhaat hiihtoilmat. Tähän asti on ollut melkein liian kylmää tänä poikkeuksellisena talvena.

Silmänruokaa

Suuri idolini Tina Nordström, hän joka on niin hyvä kokki ja niin viehättävä esiintyjä, oli tehnyt uuden aluevaltauksen: Hänen ohjelmansa oli englanniksi ja näkemässäni jaksossa se lähetettiin kesäisestä Visbystä, jossa olen käynyt, tosin syksyllä. Tina on paitsi erinomainen kokki, hän myös opettaa katsojia. Vaikka hänellä ei ole tutkintoja englanti oli täydellistä ja aina tulee mukaan myös tietoa ja kulttuurihistoriaa.

Ruotsalaisilla on Tinassa täydellinen vientituote. Olen seurannut hänen ohjelmiaan jo pitkään, ei uskoisi, sillä hän on yhä tyttömäinen. Lasten saaminen muutama vuosi sitten teki hänet entistä kypsemmäksi, muodot pyörentyivät, mutta eivät liikaa. Hän on voittanut Tanssiin tähtien kanssa -kisan, mikä meni minulta ohi. Hänen paljastuneet pakaransa tekivät kuulemma sukseen.

Tina pärjäsi hyvin yksinkseen; Ruotsissa hänellä on ollut usein apuna eräs tv-toimittaja, jonka nimenkin muistan. Moni on kadehtinut tuota miehenkäppänää.

On todella hyvä, että yleisesti järkeväksi ja hyväntahtoiseksi tunnustettu Soininvaara kirjoittaa maahanmuuttopolitiikasta niinkuin tekee. Ajattelen täsmälleen kuten hän. Soininvaaraa tuskin kukaan syyttää rasismista. Uskon, että useimmat maahanmuuttokriittisiä (se on vakiintunut termi) mielipiteitä esittäneet ovat olleet samaa mieltä ja tulleet nimitellyksi rasistiksi. Toki mamu-kriitikkojen joukossa on ollut hyvinkin kärkeitä ja henkilöön meneviä arvosteluja; se on valitettavasti netin äärityyli yleensäkin. Minä peruskilttinä kammoan sellaista. Ehkä lisäisin sen, että islamin jyrkkyys huolestuttaa, mutta eiköhän sen kanssa eletä. Aivan samalla lailla fundamentalisti-kristityt esiintyvät. Täytyy uskoa, että islamin piirissä eletään valistusaikaa ja maallistuminen valtaa alaa. Kuulin radiosta, että jopa Saudi-Arabiassa naisten asema on menossa vauhdilla eteenpäin.

Kyllä kansainvälistymiselle ja humanitaarisuudelle, ei sille, että houkutellaan ihmisiä elämään Suomessa sosiaaliavulla!

Ihan totaalista ei tämä vellonut rasismi-keskustelu ei ole ollut, lehdissä olen nähnyt muutaman järkevänkin kannanoton, mutta ihmetellä täytyy kuinka yksinkertaista se on ollut. Maahanmuuttokritiikki on ajanut asiaansa hyvin, koska kuitenkin rasismi-rintamassa alkaa olla pienen vihreän miehen mentäviä aukkoja.

Valehtelevatko tilastot?

Luin lehdestä maahanmuuttajatilastoista. On hyvä, jos Suomen politiikka on ja pysyy kireänä, mutta siitä huolimatta huollettavien maahanmuuttajien määrä kasvaa epäterveesti. Suomi on joka tapauksessa saanut maineen, että tänne pääsee helposti. Vaikka käännyttämispäätös ehkä tuleekin, turvapaikan hakija on täällä valtion kustannuksella. Siitä aiheutuu paljon hallintokuluja ja hakijoissa turhia toiveita.

Jotenkin sitä kuitenkin kaipaa sitä hullusilmäistä sisäministeriä, Kari Rajamäkeä, jonka vastuualueella maahanmuuttajat taisivat olla. Vaikka Astrid Thorsia on turha demonisoida, henkilölläkin on väliä. Maahanmuutosta vastaavana ministerinä pitää olla tiukkapipo.

Muuten itse maahanmuuttajistakin on varmasti yli 60 % sitä mieltä, että lisää ei tule ottaa, luulen, mutten tiedä. On naurettavaa kuinka media toistelee rasismisyytöksiä, aina selkouutisiin ja venäläisiin uutisiin asti. En tosin ymmärrä venäjää, mutta kuulen nimet. Tuosta mielipidetiedustelustakin on sanottu, että on kysytty väärin. Jos kysyttäisiin ja johdateltaisiin toisin, vielä suurempi osa suomalaisista sanoisi, että ventta holl, housut puttoo, että otetaan rauhallisesti. Joka tapauksessa resursseja valitetaan ja suomalaiset syrjäytyvät, kertovat uutiset joka päivä. Siitä voisi vetää johtopäätöksiä.

Onko netti muuttunut rähjäpaikaksi?

Entisiin ja nykyisiinkin paperilehden yleisönosastoihin ei voi verrata, koska niissä on aina ollut sensuuri, eivätkä ihmiset ole oppineet niihin tarjoamaan todella kärkeviä juttuja, koska ne eivät mene läpi. Netti on todella aikamoinen rähinäpaikka, itse kavahdan monesti sitä sävyä, en paljoa jaksa lukea lyhyitä vihanpurkauksia. On helppo huudella, mutta perustelu on jo vaikeampaa. Nyt kun netissä on paljon sellaisia foorumeita, jonne saa lähettää kärkeviä kannanottoja, niitä on todella.

On varmasti rasistisiakin kannanottoja, vaikka mieluummin nimittäisin niitä etnosentrismiksi, joka kumpuaa siitä, ettei tunneta vieraita kulttuureja. Minulle ihminen on ihan yhtä arvokas, missä päin maailmaa hän asustaakaan. Kansanluonne on epämääräinen ja häilyvä käsite, mutta tiettyjä tyyppejä ihmisistä muodostuu eri maissa; kulttuuri ja historia sen määräävät. Sydämen sivistystä voi olla oppimattomallakin ja kovasti oppinut voi olla täysin sietämätön, mutta yleisesti oppi ja lukeminen lisää persoonallisuuden miellyttäviä piirteitä. Ennakkoluulot pesivät tietämättömyydessä.

Samalla olen sitä mieltä, että Suomen kaltaisen maan ei tule ryhtyä liian rajuun kokeiluun monikulttuurisuudella. Jos muutosta tulee, sen on oltava hidasta. Jos tänne tulee ihmisiä muualta, ei heidän pitäisi tulla veronmaksajien kustannuksella vaan nähdä kaikki vaikeudet, mitä perinteisesti siirtolainen on joutunut kokemaan.Humanitaarisesti pitää auttaa ja myös ottaa kansainvälisesti sovitut pakolaiskiintiöt.

Netin vapaus, vapaus myös kritisoida nimettömänä ja kärkevästi on arvokas asia. Se on tosiaankin varoventtiili, päästää liiat höyryt ulos. Samalla se voi antaa herkille poliitikoille vinkkejä, mistä päin tuuli puhaltaa. Tilanne oli tosiaan tukala ennen kuin ns. maahanmuuttokriittiset herättivät yleistä mielipidettä. Mukana ei suinkaan ole vain oppimattomia ja ennakkoluuloisia punaniskoja vaan myös keskiluokkaa ja sivityneistöä. Oli ja on ehkä yhäkin jonkinlainen vallankaappaus, jossa yhteen ääneen monet poliitikot ja virkamiehet selittivät, että on vain yksi politiikka, on jo lyöty lukkoon, että Suomi muutetaan nopeasti monikulttuuriseksi. Ei otettu huomioon sitä, että omat kansalaiset syrjäytyvät samaan aikaan ja katsovat vierestä kuinka tulijoita "hemmotellaan". Tilanne oli nähtävissä jo vuosia sitten meilläkin, saatikka sitten muualla.

Nyt politiikassa kuuluu jo sivuääniä, tosin se johtuu lähestyvien vaalien äänikalastelustakin. Äsken julkistettu mielipidetiedustelu suomalaisten maahanmuuttomyönteisyydestä kertoo omaansa. Media kertoo myös, että Vantaan kaupunki on nähnyt ja tunnustanut ongelmat.

Jännittävää nähdä miksi se vielä muuttuu, kunhan vaalit lähestyvät. Jarruja on lyötävä ja pidettävä huolta niistä, jotka jo on maahan otettu, löysin perustein, Suomen kannalta ainakin. Meitä on paljon petetty ja saamme maksaa hyväuskoisuudesta. Itse muuttajan kannalta on ymmärrettävää, että hän pyrkii parempiin taloudellisiin oloihin. Myös syrjäytyvästä väestönosasta ainakin pitäisi yrittää huolehtia. Huolehtiminen on väärä sana, mutta jotenkin ehkäistä lisää syrjäytymistä.

Kova huuto

Nyt on kova huuto, kun muka maahanmuuttokriittiset terrorisoivat. Ei ole tietystikään mukava joutua kritiikin kohteeksi, mutta se on ylipäätänsä tämän ajan kuva. Kuka tahansa joka netissä kirjoittaa vähääkään kärkevämmin, saa heti arvostelijoiden parven niskaansa. Otetaanpa vaikkapa Nina Mikkonen tai Päivi Lipponen, jolla kummallakin on itseä kuuluisampi mies. He saavat kirvelevää kritiikkiä melkein voittopuolisesti, kun jotakin muka kirjoittavat.

Maahanmuutossa oli tilanne sellainen, että Suomen johtoeliitti yritti väkisin muuttaa Suomen New Yorkiksi. Nyt on toinen ääni kellossa ja vaalikalastusta jo suunnitellaan kaikissa puolueissa, kun 60 % väestöstä ei enää haluaisi ottaa lisää maahanmuuttajia, tällä systeemillä ainakaan. Tiedän kyllä tämän kansan enkä aina sitä rakastakaan, sen lapsellisuutta, tietämättömyyttä ja ennakkoluuloisuutta, mikä tosin ei ole sen kummempaa kuin muillakaan kansoilla. Samalla tämä on hellyttävä kansa kaikessa pöhköydessään, oma kansa kun on.

Väestön vaihtamisen tahdin pitää olla hiljaisempi. Se optio on muillakin mailla, miksei sitten meillä. Ei vieraissa ihmisissä ole sinänsä mitään vikaa: Ihminen on ihminen kaikkialla. Ihmiset ovat kuitenkin onnellisimmillaan omassa maassaan, heidän pitää myös tehdä kovasti työtä maittensa ongelmien hoitamiseksi. Pitääkö niitä kaikkia tänne haalia, kun itselläkin on vaikeaa.

Vaikka osa ns. maahanmuuttokriittisistä käyttääkin ikäviä keinoja, se on mielestäni samaa kuin Korpiloukon Topi, joka pahassa paikassa päästi housuun. Jotenkin pitää protestoida. Ylilyönneissä kärsivät yksittäiset ihmiset, joita tänne on haalittu ihmisystävällisyyden nimissä. Jotenkin kyllä ymmärrän sitä. Sitäpaitsi ns. maahanmuuttokriittisyydessä on paljonkin kirjoa. Mukana on myös intellektuelleja, joille populistiset ilmaukset ovat vieraita.

Mietteitä ison joen rannalla

Kuin horjuva vanhus raahauduin joelle potkukelkkani kanssa. Vanhat mummot suihkivat ohitseni. Muutaman viikon liikkumattomuus on tehnyt tuhojaan. Kuitenkin tuntuu, että jalka on parempi päivä päivältä, mutta tästedes en aio rasittaa vähääkään kipeytynyttä raajaa. Samanlainen juttu on tapahtunut minulle ennenkin. Noin viisitoista vuotta sitten olin parhaassa lenkkikunnossa ja juoksin jalkaani luupiikin kovilla teillä ja kuluneilla kengillä. Olisi pitänyt heretä, kun tunsi kipua. Luupiikki oli kivulias ja siitä eroon pääseminen kesti kauan, onnuin vuosikausia. Sitten juoksin itselleni rytmihäiriön, kun kunto oli muuten hyvä ja juoksin kesähelteellä liiallisuuksiin asti. Sekään ei onneksi enää usein vaivaa. Nyt oli tämä kantapää. Olisi pitänyt levätä pari päivää, kun tunsi kipua, mutta jatkoin vaan kivusta huolimatta. Muistakin yltiöpäisyyksistä olen kärsinyt.

Varoitin tytärtä puhelimessa, kun hän kertoi uudelleen heränneestä kuntoiluharrastuksestaan: "Jos tulee kipuja, lopeta kunnes ne poistuvat". Hän on kuntoillut aktiivisti kuukauden, aikoo osallistua johonkin naisten kuntoilujuttuun, johon liittyy pyöräilyä, juoksua ja uintia ainakin, ei samana päivänä. Hän on ruumiinrakenteeltaan tukeva; nyt ovat kilotkin alkaneet lähteä, vaikka hän sanoi, että ei aio kiinnittää painonpudotukseen huomiota vaan kuntoilupuoleen. Olisi liian vaativaa tehdä molempia. Järkevä ajatus. Hän sanoi, että lapsillekin on hyvä nähdä vanhempien liikkuvan ja muisteli, kuinka minä kävin aina lenkillä. Hänen lapsuudessaan tosin vain pyöräilin, vasta myöhemmin ryhdyin juoksemaan.

Hän kertoi työtoveristaan, joka oli ajanut junaa päin punaista. Se on kuljettajalle lähes kuolemansynti ja kuljettaja joutuu siitä aikamoiseen rumbaan, ja jos se toistuu, tulee potkut. SJ varmistautuu, että se toimii vakavasti. Muutenkin ruotsalaiset osaavat byrokratian. Kuljettajan mukana hytissä oli ollut ns. ombordare, mikä tarkoittaa konnaria. Sekin on kiellettyä. Kysyin, että oliko naisella henkilökohtaisia ongelmia. Oli kuulemma, ero.

Olen sanonut tyttärelle, että mikseivät he käytä tietokonetta. Puhelu tulisi halvemmaksi. Tytär ei ole ollenkaan samanlainen tietokonefriikki kuin isänsä. Heillä on koneessa kankeasti pyörivä Vista. Kannattaisi vaihtaa vaikkapa XP:hen, jos sellaisen saisi. XP:stä en hevin luovu itse. Se toimii hyvin. Ostin tyttärelle pienen kannettavan, mutta vävy on vallannut sen. Se on hänen mielestään paras lahja ikinä. Hänellä on lähes veroiseni innostus nettiin, mutta ei samoista teemoista. Hänelle ovat autot ja niihin liittyvä tilannekomiikka kaikki kaikessa. Sen koneen välityksellä voisi soittaa skypejä, vaikka se onkin vaikeampaa kuin windowsissa. Tyttö sanoi syyksi, että skype kaikuu ja hän ei kestä kuunnella huonoa suomeaan. Sanoin, että hänen kielensä on oikein hyvä: minun on itse vaikea kuunnella Lapin äijän nuottiani: On kuin Nils Aslak olisi äänessä. En pidä myöskään ulkomuodostani. Kun opetin, huoneessa oli iso peili, enkä kestänyt nähdä itseäni siinä, liian isomahainen, kun sisäinen kuvani on yhä nuoren pojan.

Kerroin otteluistani isonsiskon kanssa, kun yritän skypessä ohjata häntä. Hän ei näekään hyvin. Kuulen usein, että hän sanoo jyrkästi: ei ole, vaikka asia olisikin ruudulla. Viimeksi opastin häntä lähettämään liitetiedostoa. Senkin olen näyttänyt ihan kädestä pitäen montakin kertaa, mutta hän on olevinaan niin kulturelli, ettei sellainen maallinen asia kuin tietokone kiinnosta korkeakirjallista naista. Nyt hän saa maksaa "kaulavilloja", kun sählää jatkuvasti.

Vanhat ihmiset vasta muuten kärsimättömiä ovat. Ehkä voisi ajatella, että kuoleman lähestyminen tekee heidät sellaisiksi. Nykyvanhuksethan kuulemma etuilevat jonoissa ja käyttäytyvät usein muutenkin törkeästi. Sisareni on jo vuosikymmeniä sanonut, että hän ei tuhlaa aikaansa epäoleellisuuksiin. Hän on snobi ja on aina ollut. Tietokone on silti sisarelleni tärkeä, vaikka hän tekee sillä minimaalisen vähän: maksaa laskut, puhuu skypellä muutaman sukulaisen kanssa ja lähettää ja saa joskus sähköposteja, niitäkin aika vähän. Hänestä on mukava sanoa, että hän ei pidä tietokoneesta kuten ei televisiostakaan ja oikeasti ei sitä käytä.

Muuten netti on, sen hän on lukenut Dagens Nyheterin kulttuuriosastosta, vulgääriä. Wikipediaan ei voi kuulemma luottaa, senkin lehti on kertonut. Hän oli aikanaan ihan hyväkin journalisti ja on pitänyt vanhoja journalismin kultaisia sääntöjä yllä.

Tytär kertoi, että vanhimmalla pojalla oli ollut krupp, kuristustauti, mikä tarkoittaa streptokokkeja kurkussa. Onneksi nykyään on antibiootteja. Muistan edesmennyttä kaveriani, M:ia, joka kertoi joskus perheensä tragediasta, kun he asuivat Ruotsin Lapissa ja vanhin tytär kuoli kuristustautiin pitkien etäisyyksien takana. Kunnanlääkärinä oli muuten kuuluisa hopeidenkerääjä -Lapin tohtori, Einar Wallqvist, joka oli lääkärinä toiminut M:n mielestä taitamattomasti siten, että pikkutyttö menehtyi. M:n mukaan tohtori petkutti lappalaisilta hopeat.

M kuoli pahasti dementoituneena, meidänkin välimme menivät poikki, en jaksanut olla tarpeeksi pitkämielinen sairaan tempauksien aikana. Hän teki Hitler-tervehdyksiä saksalaiselle tyttöystävälleni, joka kyllä oli pakkaus sinänsä. Hänessä oli puutteita, hän oli itse asiassa niistä rakentunut, mutta hänen orgasminsa oli fantastinen.

Olimme monta vuotta hyviä työtovereita ja kavereitakin. M tykkäsi puhua ja kertoa ja sen hän osasi. Hän kertoi mm. perheensä tragediaa, joka alkoi tyttären kuolemasta, kun M oli lyijykaivoksessa työssä. Hankittiin sitten uusi lapsi, kolmas, vanhimman kuoltua. Kuollut tytär oli ollut äidin tyttö ja M ikäänkuin luovutti nuoremman tyttären äidille. Nuorempi oli ollut isän tyttö. M:n mielessä perhetragedia ja vanhimman (ison siskon kuolemasta alkaen) tragedia alkoi siitä, että hän tunsi isän hylkivän, vaikka tämä olikin halunnut lohduttaa vaimoaan ja antaa mahdollisuuden korvata tuo kuollut lapsi läheisemmällä suhteella tähän tyttäreen. M kuvasi tyttären aikuisuutta, joka oli ehkä tuhrautunut isän etsimiseen vieraissa miehissä. Hän oli optimistinen, että perhedynamiikka vielä korjautuisi, mutta sitä se ei tehnyt, vaikka M toivoi viimeiseen asti. Vaimo tosin piti huolta dementoituvasta miehestään, mutta ei jaksanut enää asua yhdessä, koska mies tuli sairaalloisen mustasukkaiseksi esimerkiksi.

Perhetragediaan liittyivät myös ryijyt ja haitari. Vaimo olisi halunnut ostaa miehen ensimmäisestä tilistä kodin kaunistukseksi seinävaatteita, mutta M pisti rahat haitariin. Siitä seurasi vuosikymmeniä kestävä puolisoiden etääntyminen toisistaan, mitä kaverini kuvasi seikkaperäisesti, mutta samalla viiltävällä huumorilla ja itsetuntemuksella.

Jo dementoituneena hän kertoi, että vaimolle ei tullut koskaan sängyssä. "Sinähän kuvailit parikymmentä vuotta sitten, että hän huusi suoraa huutoa", sanoin. Sen hän oli jo unohtanut, "voi olla". Hän oli sen sukupolven miehiä, joka taisi olla neuvoton, jos vaimolle ei yhdynnässä tullut orgasmia, mikä on kuulemma 10 %:ssa avioliitoista tilanne. Itse luulisin, että prosenttimäärä on paljon suurempi. Nuorempana osasin korvaavat temput, mutta täytyy sanoa, että suhteessa tämä on kyllä isokin probleemi, mitä tulee miehen omaan tunteeseen omasta miehisyydestään. Mutta en ryhdy tätä tässä kehittelemään enempää.

Muistan yhä niitä juttuja ja fantasioita, M nimittäin kirjoitti, maanisesti voisi sanoa, itse oikeinkirjoitus oli mielipuolista, M syytti Haldaansa. Luin niitä juttuja, ainesta niissä olisi ollut, mutta muoto ei ollut julkaisukelpoista. M:lla oli pitkä perspektiivi lapsuudesta 30-luvun Sallassa, värikkäästä perheestä ja ympäristöstä, jota hän osasi analysoidakin mielestäni hyvinkin taiteellisesti ja osuvasti. Isä oli luonnonparannusta harrastava kyläkauppias ja äiti vähän hullu muuten. Isällekin annettiin insuliinia mielisairaalassa kuten muistaakseni Kalle Päätalon isällekin. Leskiäidistä tuli "huorahtava" elämänsä loppupuolella, sitä sanaa  poika ei tosin käyttänyt, sillä hän oli ollut dramaattisen äidin kultapoika. Hän oli joutunut kuulemaan taksilta aikuisena, että siellä ja siellä elää leski, jolta saa, jos on sen puutteessa.

M:n elämän loppuvaiheessa tuli vielä oma dementia, jonka hän itse luuli tulleen lyijystä kaivosajoilta. Hän oli itsekin värikäs tyyppi, mutta myös herkkä. Olen niitä vaiheita kertonut ekokylän muistelmissani, mutta sordiino päällä.

Nyt on dementia tullut lähelle myös oman perheeni kautta. Vanhin veljeni on jo vaipunut syvälle tuohon orjuuttavaan sairauteen. Sisareni ovat kirjoittaneet lapsuuden mustelmiaan veljeään varten, koska heitä oli kehotettu. Siitä tuo isonsiskon liitetiedosto. Luin vanhimman muutaman sivun muistelmat; hän on erittäin hyvä kirjoittaja sinänsä. Toinenkin sisareni, joka myös kirjoittaa, on kuulemma pistänyt paperille omia muistojaan, mutta siinä isosisko sähläsi liitetiedostojen kanssa ja kadotti jutun, olisin halunnut sen lukea. Veljeni on kuulemma niin huonossa kunnossa, että hänet oli löydetty lumikinokseen tuupertuneena. On levoton ja lähtee kotoa, minne lie matkalla, jonnekin lapsuuden kotiin, ei löydä tähän viimeiseen taloon, on huonojalkainen ja oli tuupertunut hankeen. Pitkää aikaa ei ole enää jäljellä, ehkä edessä on viime vaihe ja laitoshoito. Vaimo tekee uhrautuvaa työtä, veli on väkivaltainenkin kuulemma, mikä kuuluu taudin kuvaan.

Luoja paratkoon sellaisesta nöyryyttävästä lopusta! Olen noita samanlaisia juttuja kuullut ja nähnyt televisiossa. Vaikka kuinka kiltti ja mukava ihminen muuttuu piruksi ja hankalaksi. Niin se oli M:llakin. Alzheimeria tutkitaan maailmalla, lääkärit ovat oikein innoissaan, sillä he alkavat lähestyä ratkaisuja. TV:ssä on tullut todella kiinnostavia ohjelmia. Nyt kun me suuret ikäluokat elämme entistä vanhemmiksi, tämäkin sairaus yleistyy. Veli ei tosin ole suuria ikäluokkia vaan n. 10 vuotta meitä vanhempi.

Kevät ei vielä tule keikkuen

Harmi kun jalka ei ole vielä tullut kuntoon, muutto sitä rasitti lisää. Söin kaiken aikaa tulehduskipulääkkeitä, jotka alkavat olla lopussa, mutta ei kipu. Tuntuu, että kantapään alla on vesipussi.

Kaipaisin kävelylle ja hiihtämään. Yksi päivä oli aurinkoinen välissä, mutta kevättalvi on kuitenkin tulossa ennen pitkää ja menee äkkiä ohi. Nyt on tilaisuus nauttia talvesta, ensi talvesta ei tiedä mitään. Tuskin ilmastonmuutos sentään on peruttu.

En ole jaksanut edes ruveta purkamaan muuttolaatikoita. Se oli todennäköisesti viimeinen muutto, jossa itse kannoin tavaroita, seuraava on vanhainkotiin, toivottavasti vuosikymmenien päästä. Asun kyllä jo nyt vanhojen ihmisten talossa, mutta täällä tullaan yleensä omillaan toimeen. Joittenkin luona käy kotiavustaja.

Miten pärjäisin ilman nettiä?

Lopen uupunut

Minun olisi pitänyt luovuttaa vanha asunto, mutta en ehtinyt saada siivousta valmiiksi. Varsinkin ikkunoiden pesu oli ongelmallista talvisaikaan. Huoltoyhtiön mies sanoi pese etikalla tai pese kaupan aineella. Ostin kumpiakin, mutta ei se siitä paremmaksi tullut. Jätin kesken ja tulin kotiin tutkimaan netistä, mikä olisi paras konsti. Uskon tuohon Sinoliin tai vastaavaan ja menen koettamaan huomenna.

Nyt kun tavarat ovat poissa, vanha asunto näyttää siedettävältä, mutta ei sitä pelkällä tatamilla voi nukkua. Ikkunoissa ei ole sälekaihtimia ja oli pakko pitää verhoja edessä, ettei ollut kuin näyteikkunassa. Siitä seurasi, että tunsi asuvansa luolassa.

Uudessa asunnossa näen koivuja ja toiselta puolelta pilkottaa vähän Torniojokea. Pihassa on grillikota. Vanhat ihmiset ovat leppoisia, ei tarvitse pelätä juhlien ääniä. Vanhassa asunnossa oli puoli tusinaa vakavaa vikaa, täällä on varmasti yhtä monta etua. Yksi on, että varasto on mukavasti sivussa. Minua olisi hävettänyt viedä sinne kaikenlaisia asioita kuten moottorisaha ja sonnin kuljetuskeppi, mutta onneksi kukaan ei nähnyt. Kaikkea on tullut haalittua, joita ei todennäkäisesti koskaan tarvitse, on jopa hitsauslaite enkä osaa hitsata. Se on konvertteri, eikä mikään mig. Ostin sen Ekokylässä liian isolla rahalla kiertävältä kauppiaalta enkä välittänyt myydä puoli-ilmaiseksi kaverille, joka sen olisi ostanut. Kokeilin joskus hitsata, mutta puikko tarttui yhtenään kiinni. On sillä koneella jotakin tosin tehty Ekokylässä, mutta vähemmän.

Ihan liikaa on tavaraa, en viitsisi roskiin heittää, myyminen rompetoreilla on liian vaivalloista ja hintavaa. Aina toki saa jotain heitettyä poiskin.

Missä netti, siellä koti

Aloin heti viihtyä uudessa asunnossa, kun näin että netti oli kytketty päälle. Hävityksen kauhistus muuten vallitsee, nyt saan koston hamstraustaipumuksistani. Kun vähän tulee tilaa asunnossa, ajan Ikeaan ja ostan lisää hyllyjä, joihin voin sijoittaa mm. kirjani. Sääli sitä joka joskus joutuu selvittämään jäämistöni, toivottavasti se on kaukana ja elän vielä kymmeniä vuosia kirjojeni keskellä, sitten ei ole väliäkään.

Muuttomies kehui kuntoani, en puuskuttanut ja valittanut pumppiani. Oli milla kuitenkin kipeä jalka ja pelkään akillesjänteen prakaavan, syön tulehduskipulääkkeitä. Muuttomiehet olivat itse reippaita. Koko touhu meni kahdessa tunnissa, eikä maksanut maltaita. Lumi oli haittaamassa joka käänteessä. Viikonloppuna yritin itse viedä osaa tavaroista ja koin kauhunhetkiä, kun huomasin lastanneeni kärryn epätasaisesti ja meinasin juuttua kinokseen.

Uudessa asunnossa on mukava, kun voi katsoa taivasta ja ulos, eikä siellä ole ramppiin ajavia autoja, jakelukuorma-autoja ja kadulla buustereita kaiuttavia raggareita. Mahtava Torniojokikin näkyy yhdestä raosta, näkyisi enemmänkin, jos ei olisi talo edessä. Mateet saavat minunpuolestani jäädä rauhaan tänä talvena, mutta hiihtämään pitäisi päästä, jahka jalka tulisi kuntoon.