Sotakirjailijaa kuuntelemassa

Sotakirjailija oli nainen, vierustoverini väitti, että viisissäkymmenissä vartalon perusteella, mutta oikea arvaus on yli seitsemänkymppinen, ehkä jo likempänä kahdeksaa. Espoossa asuva Tyyne Martikainen, joka eläkkeelle päästyään aloitti kirjailijauransa, ensin kertomalla omiin kokemuksiinsa perustuen Savukosken Kuoskun partisaanihyökkäyksen tapahtumista, oikeuden hakemisen unohdetulle kansanosalle, partisaanisodan siviiliuhreille. Nyt noita kirjoja näytti kertyneen jo useita, kaikki kiinnostavia. Ne ovat vaatineet paljon tutkimustyötä ja matkustamista ja ovat merkinneet myös sovitusta ja eheytystä tuhansille muillekin.

Kirjailija oli hyvä kertomaan suullisestikin, ja hän mainitsi myös siitä yhdistyksestä, jonka puheenjohtajana hän on toiminut ja vaikeuksista, joita alussa oli. Eduskunta oli päättänyt, että asia tulee hoitaa, mutta rahat olivat tippumassa pois. Martikainen joka oli päässyt eläkkeelle sosiaaliministeriön ylitarkastajan virasta, mikä ura myös pienen rajaseutukylän tyttärelle: Sairaanhoitaja, valtiotieteen maisteri, terveystieteen lisensiaatti ja työura ministeriössä. Mitä ponnistuksia sen on täytynyt vaatia, lähteä kahdeksan lapsen perheestä köyhästä paikasta opintielle. Voi olla, että ilman häntä koko tuo suhteessa pieni siviiliuhrien kokenut väestönosa olisi voinut jäädä elämänsä loppuun asti hiljaisesti kärsimään, kuten se oli tehnyt siihen asti.

Ehkä myös vaadittiin opillista sivistystä, että pystyi laittamaan paperille ja keräämään arkistojen kätköistä ja haastattelemalla tietopohjan. Martikainen sanoi useaan otteeseen ihailevansa Lapin naisia, jotka uskomattomissa oloissa selviytyivät, minun äitini oli yksi heistä. Hänkin joutui lähtemään Keski-Pohjanmaalle evakkoon lastensa kanssa, lähettämään lehmät Ruotsiin, josta vain yksi hieho kuulemma palasi. Lehmät astuivat vertä tirskuvin sorkin nekin evakkotietään. Koti poltettiin ja uusi piti rakentaa ja asua sen ajan kovin alkeellisesti. Hänen mökkiään ei tosin poltettu useaan kertaan. Tyyne Martikainen on minun silmissäni yksi noita ihailtavia naisia.

Lainasin kirjastosta pari hänen kirjaansa. Yhdessä oli kerrottu Sodankylän partisaanihyökkäyksistä, josta olin kuullut toki jo lapsena, koska se oli kotipitäjääni. Siellähän kuoli mm. Oulun hiippakunnan piispa ja haavoittui legendaarinen Lapin pappi, rovasti Aittokallio, jonka tietysti muistan. Muista siviiliuhreista puhumattakaan. Että ilmiö oli niin laaja ja koko itärajan käsittävä oli jäänyt pimentoon, paitsi nyt viime vuosina jolloin mm. Martikainen on ottanut asian esille.

Viranomaiset toimivat näin jälkikäteen ajatellen välinpitämättömästi, kun väestön sallittiin asua seuduilla. Ei evakoitu vaikka hyökkäysvaara oli jo olemassa. Esim. Lokan kylään ei riittänyt kuulemma autoja: ruumiiden kuljettamiseen sitten kyllä. Yhdestä kirjasta luin, että postinjakajana Lokassa ollut, pikkuserkukseni osoittautunut Andreas Alariesto haavoittui partisaanihyökkäyksessä.

Sinänsä nämä kertomukset ovat kammottavia, siviiliuhreja oli käsittääkseni parisataa ja haavoittuneita paljon enemmän. Partisaanit, tuhoamisjoukot ja desantit raiskasivat ja surmasivat julmasti naisia ja lapsia ja tekivät rikoksia ihmiskuntaa kohtaan. Hyökkääjät liioittelivat ja vääristelivät raporteissaan urotöitään. Muutama siviilitalo oli aina varuskunta jne.

Osa entisistä partisaaneista on ollut mukana sovintokokouksissa, mutta Martikainen painotti, että häneltä itseltään ainakin viha on kuivunut. Kaikissa sodissa tapahtuu tällaista ja verrattuna maailmansodan miljooniin ihmiskohtaloihin, tämä oli pieni episodi. Valtiovalta muuten lopulta maksoi pienen kertakorvauksen ja saattoi elossaolleet oikeutetuiksi kuntoutukseen muiden veteraanien lailla. Martikainen kertoi, että häntä itseään vaivannut painajainen siitä, että ryssä tulee uniin aseen kanssa, lakkasi, kun häntä kuulusteltiin ja hän sai kertoa kokemuksistaan poliisille. Sain käsityksen, että korvausjuttu oli hallituksessa hautautumassa, kun hän otti yhteyttä tuntemaansa oikeuskansleri Paavo Nikulaan kertoen, että asia viedään Euroopan tuomioistuimiin.

Juttelimme naapurin kanssa rähmällään oloajasta. Sanoin, että tämä oli venäläisille vain pieni juttu suuressa sodassa ja venäläisillä olisi ollut isojakin pyykkejä, jotka jäivät pesemättä. Meidän herramme eivät voineet luottamuksen ja YYA:n aikana ottaa näitä asioita esille ja se oli ymmärrettävää. Neuvostoliitto oli valheelle rakentunut diktatuuri ja kansa oli mitä oli. Ei ollut pitkää aikaa maaorjuudesta, ja neuvostojärjestelmä oli julma vainoineen.

 

Kuvassa kansallispukuinen Tyyne on inkeriläisten kanssa. Hän sivusi vieressään istuvan Toivo Jääskeläisen kohtaloa, mistä hän on tehnyt kirjan. Yhdennäköisyys on ilmeinen  Pietari Jääskeläiseen, joka on nyt kansanedustaja ja inkeriläisen papin poika, ilmeisesti tuon Toivon sukulainen. Vieressä istuva nainen näyttäisi Pietarin ja Liisan vanhemmalta tyttäreltä. Liisa ja muukin perhe vaikutti Keuruun Ekokylässä minunkin aikanani.

Martikainen oli laajentanut kiinnostuksensa kohdetta ja kirjoja oli mm. inkeriläisten kohtaloistakin. Oli todella kiinnostava tilaisuus ja kiinnostava kirjailija, joka ei tee fiktiota. Tietysti minä ajattelin myös venäläisiä rouviani, joiden oloa ja eloa tuli seurattua ja pohdittua. Hekin olivat systeeminsä kasvattamia, osittain säälittäviä ja naurettavia, osittain ärsyttäviä, osittain myös viehättäviä, ihmisiä siinä kuin muutkin.

Suomi -kaunotar materiaali, eteen avautuu pari turhaa ikkunaa, jotka voi klikata pois. En kommentoi, sisältää varmaankin ristiriitaista aineistoa.

Obaman kohtelu

Nyt kun Obaman uudistukset eivät sujukaan joutuisasti, vahingoniloiset korpit ovat ryhtyneet painamaan häntä alas. Oikeistolaiset tekevät tietysti p:sia temppujaan, mutta "objektiivinen" media kantaa kortensa kekoon. Mitä sanot tästä:

Obama teeskentelee kiinnostusta mitättömiin asioihin. Klikkaa reunasta niin näet lisää kuvia.

USA:n presidentti on sekä symbolinen johtaja, jonka kuuluu edustaa, että toimitusjohtaja, jonka tulee ajaa suurempaa politiikkaa. Iät ja ajat johtajat ovat joutuneet kulkemaan otsa rypyssä ja esittämään muka asiallisia kysymyksiä, vaikka juttu ei sinänsä kiinnostaisi ollenkaan. Otetaan esimerkiksi naiivit kruununpäät kuten Englannin Lissu ja Ruotsin Kalle Kustaa ja hänen Silviansa. Myös Suomen johtajat joutuvat kulkemaan kaikenlaisissa kissanristiäisissä. Jotkut voivat olla tosiaan kiinnostuneita asioista, en epäile etteikö Obamakin voisi.

Minun sympatiani ovat edelleenkin Obaman puolella. Hän sentään yrittää parantaa maailmaa. Maailmanparantaja-presidentit eivät ole olleet suosittuja, muistellaanpa vaikka todella fiksua Carteria, jota suorastaan inhottiin. Pinnallisesta Reaganista tuli suuri suosikki. Hän keskittyi etupäässä imeskelemään hedelmäkarkkeja, osasi delegoida ja oli mestarillinen kommunikoija. Ei voi kieltää, että eikö hänen Tähtien sotansa -varusteluohjelmalla uhkaaminen, ollut ratkaiseva Pahan Valtakunnan kaatamisessa. Kiero Nixon lopetti Vietnamin sodan ja mahdollisti Kiinan päästämisen paitsiosta. Bush nuoremmasta ei viitsi edes puhua.

Päivi parka

Ei ole varmaan helppoa olla Paavo Lipposen vaimo, Päivi. Kun hän kirjoittaa blogiinsa  Uuteen Suomeen köyhyydestä, hän saa vastaansa melkein yksimielisen ivaryöpyn, kun hän hieman naiiviin tapaansa päivittelee köyhyyttä ja yrittää nostattaa sosiaalidemokraattien kunniaa. Kyllä suomalaiset osaavat olla suorastaan v-maisia. Ei korpiloukkolaisuus ole minnekään kadonnut.

Siitä huolimatta pilkkaajat olivat osaltaan oikeassa. Entinen pääministeri kuten nykyinen maan äitikin kuuluvat köyhillä ratsastaneisiin poliitikkoihin, jotka ovat farisealaisempia kuin fariseukset itse. Lipponen ajoi kovaa uusliberaalista politiikkaa, teki sen mitä ehkä pitikin.

Ei se ole hänen vikansa, että yhteiskunta on se mitä on. Näen kyllä vääryyksiä ja epäkohtia, mutta en tiedä ollenkaan, mikä olisi parempaa politiikkaa. En ainakaan kannata populismia; asiat ovat yleensä vaikeita ja monimutkaisia ja "asiantuntijat" usein aivan täysin vastakkaista mieltä.

Itse soittelen terveyskeskukseen. Olen niin usein nähnyt Kiminkisen antavan ihmisille kortisonipiikkejä kipeihin paikkoihin. Nyt tarvitsisin sellaisen kantapäähän. Se on kipeytynyt kovasta kävelemisestä ja hiihtämisestä. Lepäämällä se paranisi, mutta en jaksaisi olla toimentonna ja muut paikat kipeytyvät liikunnan puutteessa. Sitä paitsi edessä on suuri urakka muutossa ja kantamisessa. Kiminkisen piikittämät saavat neuvon jatkaa samaan tahtiin kuin ennenkin, miksen minäkin.

Yksi totuus

Kuinka helpolla yhteiskunnallinen totuus muuttuukaan. Tämän aamun uutisissa kerrottiin, että kunnat alkavat nyt olla sitä mieltä, että vähemmän huostaanottoja ja että lapsi voi parhaiten kotonaan.

Säästösyyt siinä tietenkin ovat taustalla, mutta niin vakaumuksen syvällä rintaäänellä puhutaan taaskin. Vielä eilen sanottiin, että mitä enemmän huostaanottoja, sitä parempi.

Aivan samalla lailla, jos yhteiskunta laittaa koneistonsa käyntiin muutkin totuudet muuttuvat. Meidät pystytään joukkotiedotuksella vakuuttamaan melkein mistä vain. Emme ole yhtään sen kummempia kuin saksalaiset ja venäläiset, jotka uskoivat mitä valtio sanoi diktaattoreiden aikaan.

Työvoimapula esimerkiksi ei ole kirkossa kuulutettu. Jos yhteiskunta vain haluaa, voidaan helposti tehdä rationalisointeja. Asevelvollisuus voidaan lakkauttaa, nuoret saada aikaisemmin töihin, koulua rationalisoida - jos vain halutaan.

Venäläisyys

Panuhuoneessa kirjoitetaan mielestäni osuvasti Venäjän nykytilanteesta ja venäläisyydestä. Panu on älykkö; harva varmaan on lukenut niin paljon ja lisäksi ymmärtänyt lukemaansa. Hänellä on myös värikkään sanomisen lahja, esim. venäläisyydestä:

"Pikemminkin sen perustana toimii Neuvostoliiton kinuskinmakea, äitelä massa- ja populaarikulttuuri BAM-ratoineen ja muine yleisliittolaisine projekteineen."

Minä katsoin sillä silmällä venäläisiä opiskelijoitani: Järjetön amerikanvastaisuus, kuten usein myös suomalaisilla. Pinnallisuus: luettiin vain pulp-kirjallisuutta ja seurattiin juuri tuota makeaa pop-kulttuuria. Lisättynä vähän juutaskäkriäisyydellä: Töihin alkaminen oli hidasta ja niiden lopettaminen nopeaa. Opiskelutekniikka oli aataminaikuista, he olisivat halunneet oppia kirjoittamalla kaiken vihkoon taululta kopioiden. Periksi oli annettava. Autoritaarisuuden ihailu, Putin oli kovassa kurssissa. Toisaalta kyllä venäläiset ehkä tarvitsevatkin kovaa kurinpitäjää, mutta ei se ole tästä maailmasta. Isovenäläisyys: Ei oikeastaan oltu kiinnostuneita Suomen asioista, oltiin tultu vain nauttimaan rauhasta ja sosiaalieduista ja "rikkaan" miehen rahoista. Opiskelua käytiin siksi, että siitä sai joitakin satoja euroja/kk.

Toinen joka kirjoittaa usein Venäjästä ilman kruusailua on Ruukinmatruuna, mutta tähän hätään ei löydy sopivaa linkkiä. Naisella on kyky sulattaa lukemansa sujuvaksi esitykseksi; ei hän voi niin tietävä kaikesta mahdollisesta olla.

Tietysti venäläisyydessä on toinenkin puolensa. Siellä on luotu hienoa kirjallisuutta ja maassa on yhäkin paljon vastarintaa harjoittavia tyyppejä. He ovat varmaankin vieraanvaraisia ja ystävällisiä ja osaavat juhlia vähästäkin. Usein syntymäpäiviä. On meissä suomalaisissa ja venäläisissä paljon samaakin, ehkä olemme kuitenkin tyyppeinä henkisesti lähempänä heitä kuin ruotsalaisia.

Kirjoja, kirjoja

Pakkaan kirjoja ja pelkään edessä olevaa muuttoa, jossa pitää kantaa ja sompailla autoa, jossa on peräkärry. Minun pitää aina mennä äärimmäisyyksiin kuten nyt näissä kirjoissakin. Samalla kun olen utelias ja odottavainen, kun näen mielenkiintoisten kirjojen selät; ei pitäisi loppuelämä tulla aika pitkäksi, jos vain henkinen kantti kestää. Sitten pitää ostaa hyllyjä, joihin kirjat sijoittaa, ei niitä voi laittaa kahteen riviin, jos haluaa nähdä, mitä siellä on. Se on sen ajan murhe.

Herättelin sammuneen akun ja ajoin autoa pitkästä aikaa. Vaikka yleensä vajoan jalankulkijana siihen tunteeseen, etten uskalla liikenteeseen, mutta kun ratin ääreen pääsee, se käy jotenkin ja on jopa nautinnollista. Kävin Kukkolankoskella, missä en talviaikaan olekaan ollut, kaunista siellä oli. Katsoin paikkoja nyt kun ei joka paikka ollut turisteja täynnä. Saunoja oli tullut lisää ja toinen kylpyrynnyri.

Kävimme reilu viikko sitten toisten seniorien kanssa bussimatkalla Jokkmokkin markkinoilla. Siinä bussissa sain tietää tästä asunnostakin. Olen käynyt Jokkmokkissa keväällä. Markkina-alue oli laaja ja myytävänä oli huomattavan laadukasta tavaraa. Valitettavasti vain ihmisillä on tavaraa paikat väärällään. Paikkakunta on saamelaisten taidekäsityön keskus. Bussissa olivat jarrut epäkunnossa ja menomatka viipyi, kun bussiakin vaihdettiin. Takaisin tultiin pimeän juuri alkaessa. Markkina-alue oli edukseen pimeässä, kun siellä loistivat valot ja eksoottiset pukimet  ja kojut piirtyivät näkyviin. En ostanut juuri mitään, mutta tuhlasin kintaisiin, jotka olivat hirvennahkaa aika kalliit. Ne olivatkin suomalaiset. Aion käyttää niitä esim. potkukelkkailussa. Olisi siellä ollut poronlihaa ja kalaa vaikka kuinka paljon myynnissä, mutta en ostanut. Toimin vähän tulkkina kyllä.

Maahanmuuttokritiikki yleistyy

On jotenkin raukkamaista, mutta ennen kaikkea laumasieluisuutta, kun nyt vaalien lähetessä, yhä useampi mediakin yhtyy arvostelemaan holtitonta maahanmuuttoa. Kaikki oli jo aikaisemmin havaittavissa maalaisjärjelläkin. Mukana voi olla myös vaalikalastusta.

Nyt kun MOT -ohjelma paljasti sen, minkä ei pitänyt olla mikään salaisuus, että suomalaisia veronmaksajia kusetetaan, yhä useammat alkavat kyseenalaistaa.

Maahanmuuttokriittisyydessä on toki ollut ylilyöntejä, sen tosin ymmärtää, kun on lyöty rasimi -leimoja surutta niin vastareaktiot ovat olleet kärkeviä.

En ole seurannut esim. Homma-foorumia. Oletan, että paljolti kyse on suorapuheisuudesta. Sanotaan asiat kuten lapsi keisarin vaatteista.

Meillä ei pitäisi olla kolonialismin taakkaa, toki olemme mukana rakenteissa, joita voisi kutsua riistoksi, mutta omatuntomme on puhdas. Esimerkiksi Afrikassa ovat omat rakenteet päässeet niin vääristymään monin paikoin, että kehitysapu vain lisää vääristymiä. Silti sitä pitää yrittää tehdä ja myös harjoittaa humanitaarista maahanmuuttoa.

Itse olen omalta osaltani päättänyt olla positiivinen ja rakentanut suomen oppimis- ja opettamissivut, josta voisi sovellettuna olla hyötyä ja iloa maahanmuuttajienkin kielenopetuksessa. Niistä jotka ovat tänne tulleet pitäisi pitää huolta ja painottaa kielenoppimisen tärkeyttä. Myös niistä, jotka tulevat kaikesta huolimatta. 

Elintasopakolaisuus on sinänsä ymmärrettävää sitä harjoittavien maasta- ja maahanmuuttajien kannalta, niin on tehty kautta aikojen, ja mekin olemme olleet muuttajia.

Ymmärrän toki myös globaalisuuden ihannoijiakin. Itse seuraan kaikkia ihmisyyden ilmenemismuotoja suurella mielenkiinnolla. Rajojen vetämistä painotetaan esim. kasvatuksessa, rajat pitää myös asettaa maahanmuutossa: mitä kestämme, ja mikä ottaa myös huomioon Suomessa asuvat ihmiset.

Muistelmia työjaksolta

Olin koko maassa toimivan kurssien järjestäjän palveluksessa n.8 kk. Osan ajasta siitä veivät harjoittelut ja opiskelijat olivat tietokoneopetuksessa. Tietokonekursseja he ovat useimmat käyneet; aina pitää aloittaa alusta, koska heillä on niin onnettoman vanhanaikainen suhde nettiin ja tietokoneisiin. Se perustuu ulkoaoppimiseen, luovuuden on neuvostosysteemi vienyt jo nuoruudessa.

Opiskelijat halusivat oppia kirjoittamalla asiat vihkoon, mitään muuta ei juuri ollut. Keskustelut olivat vaikeita, parityöskentely myös. He protestoivat sitä, että joutuivat keskustelemaan suomea taitamattoman toverin kanssa, eihän siinä opi. He olivat kurssien veteraaneja, eivät olleet oppineet alkeita pidemmälle, vaikka kaikki olivat tai olivat olleet suomalaismiesten kanssa yhdessä. Venäjää haluttiin posmottaa kohtalosisarten kanssa.

Toivon kovasti, etteivät kaikki venäläiset ole ihan samasta puusta. Olihan heissä aina tietenkin inhimillisiä piirteitäkin, jälkiäsiitä venäläisestä luonnosta, jota lähellä me suomalaisetkin olemme. Alkoholikulttuurikin on samanlaista. Jollakin opiskelijalla oli aina maanantaikrapula, joku toi minun käsittääkseni väkevällä terästettyä juomaa termarissa retkille. Näin sen tietenkin. Paljon he käyttivät minua hyväkseen, oli paljon poissaoloja; piti mennä uusimaan viisumia kotimaahan; kaikki olivat fyysisesti sairaita jollakin tavalla. Monella oli korkea verenpaine. Heistä näki silmistä jo kun verenpaine oli korkealla; joku muuttui vallan piruksi verenpaineessaan.

He olivat myös riitaisia keskenään ja ennakkoluuloisia muita maahanmuuttajia kohtaan. Sekään ei poikkea meistä suomalaisista. Olivathan he kuitenkin jotenkin kristinuskon piiristä, vaikka tietämystä ei ollut paljoakaan. Taikauskoisuus oli vallalla.

Olisin tietenkin voinut pitää kovempaa kuria, mutta minulla olisi pitänyt olla käytettävissä esim. se mahdollisuus, että opiskelija suljetaan pois kurssilta. Oletin kuitenkin, että kurssinjärjestäjä ei siihen hevillä menisi, koska kyseessä olivat isot rahat. Samalla minulla tuli sääli näitä naisparkoja kohtaan. Lähteä nyt hyväksikäytön pohjalta vieraaseen maahan, jossa joutuu elämään miehen ja yhteiskunnan siivellä. Töihin ei hevin oteta ja kieli ei tunnu taipuvan omaksi. He olivat laitostuneet kurssielämään; tulihan esimerkiksi Kelalta korvauksia, kun opiskelee. Muuten miehen tulojen vuoksi ei tulisi.

Useimmilla oli ongelmia avioliitossa. Suomalainen mies ei ole soziaalinen. Alussa hän oli kuulemma erilainen, mutta myöhemmin ei puhu eikä pukahda. Turpa kiinni, saatana, oli usein se, mitä naiset saivat kuulla.

Kyllä he varmaan ruokaa laittoivat ja pitivät siivouksesta huolta - venäläiseen tapaan tietenkin. Kotitaloudessa venäläinen nainen on ollut luova kautta aikojen.

Satumetsässä

Vaikka keli oli nihkeä, maisemat metsässä olivat satumaiset. Silti suihkaan sukseni joen jäälle, kunhan ladut avataan. Metsässä on mäkiä ja meikäläinen ei haluaisi kaatua; ei siinä kuole toki.

Ruotsin itäisimmässä kohdassa, Cape East -nimisessä kylpylässä rakennetaan maailman suurinta saunaa. Sinne toki pitää joskus mennä, jos se on mahdollista. Kauniilla paikallahan se paikka on, vastapäätä Alatornion kirkkoa, mutta toisella puolella on heti puhdistuslaitos. Tuon kylpylän omistaa Roger Akelius -niminen miljonääri, jonka liiketoiminnoissa olin itsekin pienenpienenä kohteena. Ne olivat laillisuuden rajalla, nyt ainakin näkee monessa paikassa Ruotsia Akelius Fastigheter.

Nyt olin tuntevinani hienoista lemua. Kaksoiskaupungissa haisee toistaiseksi Lapin Kulta, mikä ei ole häiritsevä haju. Sekin valitettvasti loppuu syksyllä. Lapin Kultaa viedään paljon Ruotsiin. Lahdesta sen kuljettaminen on huomattavasti kalliimpaa. Lappilaiset ovat protestiksi vähentäneet juomansa kulutusta; en yhtään tiedä mitä protestiliikkeelle kuuluu muuten.

Kemissä olisi ollut mielestäni halvempia asuntoja, mutta Kemi on aika ruma ja väkivaltainen kaupunki ja siellä haisee p:a. Rahan hajua se on kemiläisille. Kemissä olisi uusi lumilinna, viime talven linnan näin. Sieltä voisi rannasta vuokrata moottorikelkkoja, haluttaisi kokeilla sitten kun on vähän lämpimämpää.

Sain mielestäni aika edullisen ja hyvän asunnon, aika sen näyttää. Tornionjoki on sadan metrin päässä ja suunnittelen kalastamista, ainakin madekoukkuja, mutta en ehkä vielä tänä talvena. Se on vanhemmille ihmisille tarkoitettu talo, minusta tulee nuorin asukas. Pihassa on maja, jossa voi pitää tulta. Siellä voi varmaan savustaa kalaa pöntössä; norjanlohta saa halvalla.

Aion yrittää itse hoitaa muuton, se pelottaa. Peräkärryn ajaminen talvella ja tavaroiden kantaminen. Aion ostaa kippikärryn, jolla voi viedä laatikoita ja myös pesukoneen.

Vanhin veli on kuulemma dementoitunut jo niin, että laitoshoidosta puhutaan. Hän kaipaa kotiin: Lähetään kotiin, hän sanoo. Mikähän se koti on, kun hän itsekin on kunnostanut kaksi taloa ja ostanut useita. Lappi ja koti, jota ei ole enää samanlaisena kuin hän ehkä sen kokee, on se koti jonne hän halaa. Dementiahoitaja oli kehottanut tekemään kansion, missä on vanhoista asioista kertovia kuvia. Se olisi varmasti hyvä kenelle tahansa.

Ehkä se koti on se, jossa hän eli hampaattomana, sekatöissä käyvänä, kouluttamattomana jätkäpoikana ennen kuin lähti maamieskouluun ja sitä tietä uralle, joka vei pankkien konttorijohtajaksi, pankinjohtajaksi, voi sanoa kansankielellä. Hän sai uran ja hyvän perheen, mutta koti on se puutteen ja ristiriitojen paikka, jossa oli ehkä ruokaa ja lämpöäkin, kun puita itse teki, mutta kaikki muu oli vajavaista.

Kuulumisia

Ei tullut apurahaa eikä vapaaehtoisryhmääkään; oli liian vähän osanottajia. Ei se haittaakaan, olin taas liian idealistinen.

Minun oikeustajuni vastaista on, että ulkomailta tulee isolapsisia perheitä, joille maksetaan paljon enemmän mitä suomalainen perheenhuoltaja yleensä ansaitsee. Ihmisissä ei ole välttämättä vikaa, joskus vuosikymmenien päästä lapsista voisi tulla vaikka mitä, mutta mahdollisuudet ikäviin tuloksiin ovat myös suuret. Viisi prosenttia verotaakasta on ihan liikaa, minkä MOT -ohjelma laski menevän maahanmuuttajien ylläpitämiseen. Ehkä siinä on suuria laskentaongelmia ja siinä, mikä on nettovoitto.

Isoissa lapsiperheissä lapset väistämättä saavat huonommin virikkeitä ja ovat vaarassa syrjäytyä, puhumattakaan sitten, että on kyseessä kieltä taitamaton maahanmuuttajaperhe ja muslimiympäristöstä kaiken lisäksi. Itse seurustelin kuuden lapsen äidin kanssa, lapset olivat heitteillä, mutta ei voi yleistää.

Tämän aamun uutisissa oli Venäjän uhkaus puuttua, vaikka asevoimin venäläisten asemaan naapurimaissa, on myös hätkähdyttävää. Venäläisistä tulee viides kolonna. Heidän kanssaan pitäisi olla varovaisia.

On ärsyttävää, kun milloin tulee viiniä ja alkoholia ylistäviä tutkimustuloksia, milloin taas maan rakoon lyttääviä. Ketä pitäisi uskoa? alkoholi on hermomyrkky ja asetaldehydi aiheuttaa vaurioita, nyt taas viini on niin hyväksi. Pitäisikö mennä ostamaan laatikko; olen ollut melkein vuoden ilman. Syynä voi myös olla, että viinin ystävät syövät yleensäkin terveellisesti.

Uusi aloitus

Tämä Maalaisen blogi on ollut jäässä reilut puoli vuotta. Viimeisen vuoden aikana olen tehnyt Oppitori -teemablogia, jossa olen ainakin osoittanut, että pystyn tekemään myös asiablogia. Luulen, että se olisi ainutlaatuinen apu suomenkielen nettiopetukseen toiminnallisuutensa vuoksi. Latausmäärät ovat aika suuret, arkisin huitelee tuhannen korvissa, mutta aitoja kävijöitä on huomattavasti vähemmän, minun parhaimpien ideoitteni käyttäjiä varmasti olematon määrä.

Yritän toimia niin, että pääsisin mukaan johonkin kokeilutoimintaan nettiopetuksessa, mutta se on kiven takana tiedän. Avaan tämän maalaisen osittain siksi, että kalastaisin senkin kautta kävijöitä. Ei tämä entiseen suosioonsa enää varmaan pääse. Linkit ovat ehkä häipyneet hakukoneiden muistista. Tämä blogikin on ainutlaatuinen dokumentti elämästä 2000-luvun alussa. Blogi on ollut olemassa jo ehkä seitsemän vuotta, viimeisen puoli vuotta hyllyllä tosin.

Ainakin pari arvokasta tekstiä on ilmestynyt sinä aikana. Kirjoitin pari tekstiä digitaaliseen muotoon Kivijärven tilan historiasta Keuruulla, kun löysin paperit siivoillessani. Ne voivat kiinnostaa Keuruun Ekokylän kävijöitä ja entisiä ja nykyisiä asukkaita. Historia on aina hyödyllistä ja kiinnostavaa, ainakin minua.

Jos ja kun avaan maalaisen, voin jättää kaikki henkilökohtaisuudet pois Oppitorilta, toki siinä on hyvänä puolena persoonallinen ote. Koska elämässäni ei tapahdu juuri mitään, aion vielä muistella lyhyttä pyrähdystäni työelämään. Se oli opettvaista. Koska kurssi on loppunut ja en mainitse nimeltä, tuskin tulee tunnistamisongelmia. Venäläisiä aion vielä vähän repostella. Ei tarvitse myöskään pelätä työnantajaa. Olen kuivilla, ansiosidonnainen juoksee eläkkeeseen saakka. Sillä pärjää jotenkin.

Muutan vähän halvempaan, mutta isompaan asuntoon, jossa toivottavasti silmät pysyvät kirkkaina. Asunto on hyvässä kunnossa, mukava myös päästä uusien lenkkimaastojen ääreen. Muutto vain on pirullinen juttu. Tämä asunto vaikka onkin huippumoderni, on kuin luola. Ikkunat päästävät vain vähän valoa ja autot pörräävät kadulla, raggarit huudattavat boostereitaan, autot ajavat rampissa Kauppakeskuksen halliin. Ikkunaverhoja ei voi pitää poissa edestä, koska muuten on kuin tarjottimella eka kerroksessa. Toivottavasti voin asua uudessa asunnossa siihen asti kuin minut kärrätään vanhainkotiin tai hautuumaalle.