En ole lukijoita unohtanut. Kirjoitin tämän tikulle pari päivää sitten. Tänään aloitin työt, mutta en siitä kirjoita enempää kuin, että aina sitä yllättyy.
Sain netin toimimaan. Se oli kuin magiaa. Otin irti yhden johdon ja laitoin sen takaisin ja simsalabim, jotain tapahtui ja modeemin lamput alkoivat loistaa niin kuin piti.
Nettipimennon aikana suurta iloa on ollut Barack Obamasta, jota kunnioitan todella hänen kirjojensakin johdosta. Ne ovat pahasti kesken, mutta jatkan eteenpäin aina kun ehdin. Huoneiden laittaminen saa tapahtua aikaa myöten, kunhan saan heitettyä liikoja tavaroita pois ja tyhjennettyä muuttolaatikoita.
Tässä on aikaisemmin kirjoittamani:
Olen uutispimennossa. Maailmalla voisi olla vaikka uusi sota käynnissä enkä tietäisi. Olen tottunut nettiin uutislähteenä. Olisi huonosti kuuluvia radioita, mutta en saa laitetuksi niitä päälle, ne vaatisivat pattereita tai verkkolaitteen. Jo pari päivää olen elänyt näin yhteen mittaan. Välillä kuuntelin autoradiota matkalla.
Uudessa asunnossa on moderni ilmanvaihto. En tiedä johtuuko siitä vai mistä, mutta niiskutan hieman ja silmät ovat punaiset. Voi se johtua pakkasesta ja stressistäkin. Muutto oli hermoillekäypää, mutta onneksi rahaa ja huolta vievä vaihe on ohi. Maksoin molemmissa päissä myös kantajille ja minua harmitti etten osannut tinkiä taaskaan itse firman suhteen, joka ajoi kuorman paluulastina. Paljon yli tonnin se maksoi plus tietenkin laatikot pari sataa.
Asunto on muuten hieno, mutta ikkunat osoittavat kauppakeskuksen parkkihallin ramppiin, parveke on hieman liian avoin. Eka kerros. Yläkerroksissa on varmaankin toista asua. Olen kantanut parvekkeelle liikoja tavaroita. Se on aivan täynnä. Siinä on lasitukset, mutta pyrylunta on tupruttanut sisään. Makuuhuone on täynnä pakkilaatikoita, aivan liian paljon arvotonta rojua, josta en ole hennonnut luopua. Jotain radikaalia pitää keksiä. Ehkä ostan halpoja kaappeja, mutta se ei ole lopullinen ratkaisu, koska tavaraa on kuitenkin liikaa ja nekin täyttyisivät.
Mukava tutustua kirjoihin, jotka ovat vuosia maanneet varastossa entisessä asunnossa. Asukastoimikunta halusi saada vapautuneen kellarihuoneen kokoontumistilakseen, he olivat jo ehtineet pohtia asiaa ja varmasti ilahtuivat muutostani. Nyt kerhohuone on sopivasti tyhjä. Sitä ennen se olikin muuta rojua täynnä, kunnes sain huoltoyhtiön johtajan suostumaan varomattomasti antamaansa lupaukseen, josta hän kyllä yritti perääntyä.
Toinen huone on jotenkin asuttava. Siinä on jo yksistään enemmän lattiatilaa kuin entisessä asunnossa, elintasoni on parantunut. Saunaa en ole vielä käyttänyt. Kaikki on siistissä kunnossa ja pinnat kiiltelevät puhtaina. Kaikki on modernia. Liedessä on aikakatkaisin; nämähän ovatkin senioriasuntoja. Aikakatkaisin pitäisi olla jokaisella. Pesukone täytyy hankkia, talossa on yhteinen kuivaushuone. Yksi koneellinen kuivuu tosin kylpyhuoneessakin. Kylpyhuoneen klinkkerilattiassa on lämmitys, mikä on mukava jaloille. En ole vielä edes käyttänyt saunaa. Olen aina tuntenut hieman ennakkoluuloa sähkösaunoja kohtaan, enkä ole saunaihmisiä. Ehkä minusta nyt tulee, kunhan pääsen makuun.
En ehtinyt siivota vanhaa asuntoa kunnolla. Lika istui sen raapiutuneissa ja kellastuneissa pinnoissa tiukasti. Yritin kyllä jotain, mutta vajavaista se oli, koska piti ehtiä tien päälle valoisan aikaan. Toivottavasti firma maksaa kuitenkin takuuvuokran takaisin. Liesi on raapiutunut ja pinttynyt, yksi levyistä rikki. Likaisen värinen muovimatto vaihtamista. Amme kaipaisi vaihtamista. Putkista liukeava kupari iskostui sen pintaan vihreänä. Yritin tulosta erilaisilla kemikaaleilla ja havaitsin, että jokin niistä oli irrottanut vihreää. Oliko se Zillit Bang Bang vai vanha kunnon mäntysuopa, mitä epäilen. Mäntysuopa on ihmeaine esimerkiksi lieden puhdistuksessa, mutta en ehtinyt sitäkään tekemään. Kun joskus vuosia sitten puhdistin lieden ja uunin soopalla, toiset asukkaat olivat hälyttäneet huoltoyhtiön kaverin, koska työ vaatii kuumentamista ja hajuja levisi kaikkialle taloon.
Vesi on uudessa paikassa parasta ja vanhassa pahinta. Jos otti sitä astiaan ja jääkaappiin joskus puolen päivän jälkeen, se jotenkin menetteli, mutta pitkin hampain. En jaksanut enää hakea vettä lähteeltä viimeisten viikkojen aikana. Siitä talon kraanavedestä tuntui etova jälkimaku ja ikään kuin polte kurkussa. Se on onnekseni taaksejäänyttä minun osaltani.
Valtava, Tampereen Koskikeskuksen kokoluokkaa oleva kauppakeskus, joka suuren osan viikosta on aika autiona, on aivan vieressä. Kaupunki on pienehkö, mutta perinteisesti kaupoiltaan jo keskikokoa. Myyjät seisoskelivat kaipaavan näköisinä ja hyökkäsivät heti kumppuun haluten ”auttaa” so. myydä. Saattaa olla, että satsaus on ollut liian suuri, vaikka seutu onkin suuri ostosparatiisi, jonne ihmisiä virtaa satojen kilometrien säteeltä. En varmaankaan tule ostamaan hienoista myymälöistä enkä aio muutenkaan ostaa kuin ruokaa, en edes kirpputorilta. Ostin nyljetyn mateen, joka ei maistunut niin hyvältä kuin lapsuudessa kuorittujen perunoiden päällä keitettynä. Höyrykeittimeni on jossakin pahvilootassa. Kylmäsavulohi sen sijaan oli herkullista, vaikka se oli muovipakkauksessa ja jo punaisella lapulla merkittynä. En raaskinut heittää pois perunasäkkiä, jonka olin ostanut muutama viikko sitten, kun en tiennyt uusistä elämänvaiheista. Kuljetin sen autossa. Potut maistuvatkin
hyvältä suussa, siteeratakseni Ruotsin kuningasta, joka usein puhuu pleonastisesti. Ne sopivat myös uuniperunoiksi, joita olen tehnyt.
En saanut nettiyhteyttä toimimaan, vaikka postiin olikin tullut kaapelimodeemi ja yritin kyllä. XP ei ilmoittanut, että uusi laite on löydetty. Epäilen, että laajakaistaa ei ole kytketty. Ei sanakaan suomen kielellä. Täytyy soittaa Soneralle maanantaina ja kysyä, missä vika. Nyt on jo kaksi entistä toimivaa laajakaistamodeemia tyhjän panttina. Onneksi olin imutoinut koneelle kaksi Barack Obaman kirjaa ja Oxford Concise Dictionaryn. Olen aloittanut kumpaakin ja ihailen tätä nykyä myös Obaman kirjoittajanlahjoja. Hän osaa myös kaunokirjallisen ilmaisun mestarillisesti. Kummatkin ovat todella nautittavia teoksia. Edellisessä, Dreams From My Father, hän kertoo mm. koskettavasti lapsuudestaan, sen mitä olen ehtinyt lukea, ja jälkimmäisessä, Audacity of Hope, hän kertoo lähinnä senaattoriajoistaan niistäkin aidosti ja asiantuntemuksella. Itse lukeminen on todella helppoa kehittämälläni menetelmällä.
Juuri yhtään sanaa ei jää ymmärtämättä, koska sanojen hakeminen on äärimmäisen helppoa ja sanakirja hyvä. Tarvitsee vain klikata sanaa ja selitys ilmestyy salamannopeasti sanakirjaruutuun. Netistä, vastaavan hakeminen kesti, ainakin entisillä laajakaistanopeuksilla. Sanakirja osaa myös USA:n englannin ilmaukset kiitettävästi. Valitettavasti sekä kirjat että sanakirja eivät ole helposti saatavilla. Ne olivat laillisuudeltaan epäilyttävinä torrenteina. Kesti aikansa rekisteröityä ja maksaa jäsenyys ja keksiä ohjelma, joka avaa paketit. Se oli sama, joka oli kannettavassani ja joka ilmoittaa, että pitäisi maksaa, mutta toimii silti. Ohjelman nimi on WinRar.
Huomenna alkavat työt. En jännitä ihmeemmin, vaikka ehkä pitäisi. Onhan minulla yhä opetuskokemukseni takaraivossa ja uskon hiljaiseen charmiini. Jos työ menee hyvin, olen tehnyt jonkinlaisen tempun, kun olen kuusikymppisenä onnistunut palaamaan työelämään. Ja jos paikat kestävät. Onhan minulla skavankkeja, sydänvika, joka tosin ei ole kuukausiin hälyyttänyt ja opettaja-aikoinani todettiin myös ärtynyt paksusuoli, joka tuotti ainakin kerran kovia kipuja ja jatkuvasti muistuttaa olemassaolostaan. Kemiössä sain kerran munuaiskivikohtauksen, jonka kivut ylittivät kaiken aikaisemmin kokemani. Viime talvena kävin kahdessa tyräleikkauksessa, joiden jäljet ovat yhä kosketusarkoja. Ehkä lihaksen kasvaminen titaaniverkon ympärille vaatii aikansa. Pää on onneksi pysynyt kunnossa ja selkeänä, ainakin luulen.
Kävin matkalla toisen siskoni luona, joka on huippukunnossa, koska liikkuu ja käy järvessä läpi vuoden. Hän oli muutenkin oikein mukava, ei kysynyt epämiellyttäviä kysymyksiä esim. bloggaamisesta. Muistelimme menneitäkin sisarellisesti. Heräsin varhain ja lähdin matkaan, mikä olikin viisasta, sillä oli lumimyrsky ja ajoin hiljaa, koska en luota vanhoihin nastarenkaisiini. Väsyttikin ja pysäytin auton välillä, jaloittelin ja lepäsin ja kävin niissä suurissa, palatsimaisissa huoltamobaareissa, joita on teiden varsilla.
Sisar näytti uusia taulujaan. Hän on todella hyvä, maalaa realistisesti. Hän tekee myös laulujen sanoja, joita sävelletäänkin. Uusi kirja on tulossa. Hänellä on tekemistä jälkeläisten elämässä, koti on iso ja hyvällä maulla sisutettu. Mikä suuri ero siihen lapsiperheen elon kaaokseen, mikä ennen vallitsi opettajien asunnoissa. Hän vakuuttaa olevansa nykyään tyyni, levottomuus on kuulemma jäänyt taakse, mitä en tosin täysin usko, eihän ihminen voi muuttua perusluonteeltaan. Hän hoiti aina työnsä mallikelpoisesti ja saavutti oppilaidensa rakkauden.
Yksi hänen tyttäristään kuoli auto-onnettomuudessa n. 10 vuotta sitten. On ollut elämään kuuluneita ongelmia, jotka hän on pitänyt sisällään, mutta jotka kyllä näkyivät. Ensimmäinen mies ja tyttärien isä oli aivan mahdoton, toinen parempi, mutta liitto päättyi eroon pari vuotta sitten. Sisko kertoo heidän pysyneen ystävinä. En tullut kysyneeksi, onko hänen migreeninsä helpottunut eläkkeellä. Sisko on todella hyväkuntoinen. Ikä- ja työtoverit alkavat kuolla ympäriltä, mutta sisareni on yhä nuorekas, mikä johtuu varmaankin kaikista hyvistä harrastuksista ja ennen kaikkea avannosta ja liikunnasta. Kahdeksaskymppi alkaa kohta olla puolivälissä, mutta hän käy yhä myös hiihtämässä.
Hänen entisen kälynsä mies, jonka tunsin hänen voimiensa päivinä kuoli äsken ja käly on alkanut pelätä yksin asumista maalla. Nyt hänkin on jo vanha mummo. Tunsin hänet nuorena ja iloisena naisena, joka oli töissä baarissa siinä talossa jossa asuin vuoden. Mies dementoitui jo vuosia sitten, näin hänet sisarentyttären hautajaisissa, mutta hän oli jo silloin muissa maailmoissa. Viimeiset vuodet hän oli vanhainkodissa. Riski sahatyöläinen tai oikeastaan osakas, jonka setä oli Suomen suotieteen isä, jonka mukaan on nimetty eräs suotyyppikin, Keson suo. Pariskunta oli lapseton. Olimme sisaren kanssa samaa mieltä, että on rikkaus, kun ihmisellä on elämän syksyssä lapsenlapsia, joita ei tällä pariskunnalla ollut.
Dementiasta tulee mieleen veljeni, jonka sairaus on nyt muuttanut. Uusilla lääkkeillä pystyttiin kehitystä hidastamaan vuosikausia, mutta nyt veli on kuulemma jo huonona. Häntä suututtaa, kun ei muista, ei löydä sanoja. Ruokapöydässä menevät järjestykset sekaisin kuten meni Ekokylässä entisellä kaverillani M:lla, joka sekoitti pääruokaan kiisselit ja sokerit: "mahassahan ne kuitenkin sekoittuvat". Välimme menivät oikeastaan huonoiksi siitä, kun ajattelemattomuuksisani sanoin asiasta ja hän suuttui. Hänestä tuli pahansisuinen ja hän huoritteli ja heilhitleröitti silloista saksalaista tyttöystävääni, mistä yritin saada häntä menestyksettä luopumaan.
M:n henkinen alaspäinmeno oli nopeaa ja kuolinviesti tuli aika pian sen jälkeen, kun olimme sanoneet ex. vaimolle, ettemme voi M:ia pitää. Vein hänet lentokoneella Ruotsiin Jyväskylästä. Hän kävi vielä kerran senkin jälkeen perheen kanssa, mutta sanoin, ettemme jaksa hänesta huolehtia. Oli sydäntä särkevää luopua entisestä hyvästä ystävästä, jonka persoonallisuus oli nyt muuttunut ja madaltunut. Jäljellä oli tosin välähdyksiä entisestä henkevästä kaverista, joka oli ollut originaali ja jonka kokemukset olivat paljon omiani värikkäämmät. Jos joskus kirjoitan, yritän vaikka hänen kokemuksiaan kirjata kirjalliseen muotoon.
Kerroin sisarelle veljen tekemästä vesaikkomyrkytyksestä ilman suojalaitteita. Sisar lähti niin varhain pois kotoa, että häneltä on jäänyt paljon paitsi perheen kokemuksia, mistä hän sanoi olevansa kiitollinen, sillä ne olivat todella raskaita. Kerroin myös veljen nuoruuden aikaisista toistuvista hammassäryistä ennen kuin hän sai vedätettyä hampaansa ja hankittua proteesit. Hän söi niin paljon sen aikaisia hotapulvereita ja vastavia, että oli niistä usein sekaisin. Hän oli alkujaan kotitalomme karvalakkipäinen aikamiespoika, jonka piti muka jäädä isännäksi pientilalle, mutta maailma oli muuttunut perin pohjin 60-luvun alussa, jolloin hän teki päätöksen lähteä. Hän olisi halunnut metsäkouluun, mutta lähti opiskelemaan ensin maamieskouluun ja sitten agrologiksi ja menestyi hyvin. Hankki hyvän vaimon, joka on tukenut häntä ja ansainnut omasta puolestaan hyvissä työpaikoissa. Tyttäret ovat hyvin menestyneitä ja fiksuja ja lapsenlapsiakin on.
Veljeni oli Säästöpankkien konttorinjohtajana kolmella paikkakunnalla ennen kuin säästöpankeille kävi kuin kävi, mutta hän oli jo lähes eläkeikäinen ja on pärjännyt taloudellisesti hyvin. Hän on remontoinut kaksi taloakin, ensin kotitalon ja myynyt ne. Myös vaimon perimä kesäpaikka on tullut kuntoon. Hän oli kätevä käsistään. Menestystarina veljenikin on ensin Suuren Muuton Suomen rakennemuutoksessa ja lamaan asti. Hän selviytyi lamastakin oikein hyvin. Hän peri aikoinaan kotitalon ja on ollut taloudellisesti hyvissä asemissa, vaikka alku ei ollutkaan kaksista. Silloin eivät hehtaarit lämmittäneet, kun hän karvalakkipäisenä jätkänä jätkien joukossa teki seka- ja hevostöitä Lapin paukkupakkasissa hampaat särkien ja tupakkia polttaen. Alkoholi ei ollut ongelma kuten isälla ja toisella veljellä ehkä. Hän taisi myöhemmin oppia myös hienostuneet alkoholin käyttötavat. Hänenhän piti myös edustaa pankinjohtajana. Hän oli hyvätapainen ja osasi esiintyä miellyttävästi.
Kerroin sisarelleni M-serkun hienoista muisteloista. Sisar näytti toisen serkun kirjallisia tuotoksia ja sain lainatakin yhden, missä oli hänen isänsä suvun muisteloita. Heitäkin ja sen nimisiä on Lapissakin ja Sodankylässä ja muualla paljon, joku on yltänyt ison firman toimitusjohtajaksi ja vuorineuvokseksi. Meidän sukumme ovat naimakauppojen kautta myös yhdistyneet useaan otteeseen; nykyiset sukunimetkin ovat lähes samanlaisia ja isäni suvulla on myös yhteyksiä myös tähän Lapin vaikuttajasukuun, jonka esi-isät ovat papistoa ja kuuluisia metsäalan ihmisiä. Porojakin on pidetty kuten myös isän ja äidin suvussa, joissa molemmissa on sekä aivan tavallisia kansanihmisiä että opin tielle menneitä ja hyvin yhteiskunnassa menestyneitä. Luin toisen serkun kirjasta varmistuksen siitä, että naivistimaalari Andreas Alariesto oli äitinsä kautta myös Annebergejä.
Tapasin joskus tuon Lapin maalarin Helsingin taidehallissa, mutta hän ei paljastanut sukujuuriaan opiskelijapojalle, kun menin hänen kanssaan juttelemaan. Hän istui siinä hieman orpona Lapin miehenä hienojen kaupunkilaisten sorinassa ja hälinässä. Kerroin hänelle olevani Sodankylästä, mutta ovela Lapin äijä ei paljastanut, että olemme sukua, kun kerroin juuristani. Näin kyllä sukukirjasta, että muuan Annebergin tyttäriä oli mennyt naimisiin Rieston kylästä olevan Matti Alarieston kanssa ja taidekuvakirjan mukaan Andreaksen isä oli nimeltään Matti, jos oikein muistan. Ajattelin, että silti samannimisiä voi olla muitakin, enkä pitänyt sukulaisuussuhdetta täysin todistettuna, kun K:n kirjasta tieto vilahti silmiini. En ole ehtinyt vielä lukea kirjaa.
Näin sitä iän myötä ryhtyy muistelemaan. Tosin historia on aina kiinnostanut minua.
Sisaressani on paljon kuvallista lahjakkuutta. Hän kertoi kuinka tavatessaan tunnistaa vuosikymmenien takaiset tuttavuudet, minullakin on hieman tuota kasvomuistia. Hänen taulut ovat kauniita mutta ehkä hieman sovinnaisia ja ne on tehty myös myytäviksi. Niistä puuttuu ehkä "jävlaranamma", kuten ruotsalainen sanoisi, mikä saisi hänet kohoamaan myös ammattilaisarjaan. Nyt hän on erinomaista harrastajatasoa.
Silti sisarellani on myös jonkinlaista radikaalisuutta, mikä tulee ilmi yhä enemmän. Hän kertoi raivostuvansa monesti ihmisten puheisiin ja tv-ohjelmiin, mikä mielestäni on hyvä merkki. Tauluissa pitäisi ehkä olla jokin ylimääräinen piikki, nyt ne on tehty kompromissina tilaajien makuun. Hän maalaa usein tilauksesta taloja ja ihmiset haluavat näköistä. Sisar puhui, kuinka hän haluaisi lisätä taiteellisuutta tilauskuviin; tilajat haluavat ennen kaikkea näköisyyttä. Noin ulkonaisesti hänen näkymänsä ovat oikein hienoja. Hän on hyvin saavuttanut esim. Teiskon kumpuilevat maisemat ja vanhojen pihapiirien ja esineiden kauneuden ja pysähtyneisyyden, joka jo on taiteellista sinänsä, sanon minä, joka saa korkeintaan tikku-ukon paperille. Tyttäreni sen sijaan on taiteellinen ja harkitsi myös alaa.
Minä, kaikkien alojen asiantuntijana, olen joskus tehnyt saman diagnoosin mielessäni sisarenkin kohdalla, kuten eräs ekokylän tuttavani omalta osaltaan, kun sai kuulla kärsineensä mahdollisesti koko ikänsä keskivaikeasta masennuksesta. Sanoin hänelle, että vieläkään ei ole liian myöhäistä tehdä sille jotakin, mutta hänestä se oli. Sisareni oli aina päällisin puolin toimintakykyinen ja sai purkauduttua mm. työhänsä, taiteeseen, toimintaan ja lapsiinsa ja lapsenlapsiin, mutta kärsi ehkä samasta syndromasta, josta toki itse kukin suomalaista varmaankin kärsii – tai nauttii. Isämme oli selvästi masentunut ja joi aikoinaan siihen. Vanhempana tilalle tuli uskonto.
Puhutaan joskus, että miksiköhän ennen ei ollut masennusta ja että se nyt on kansantauti. Katin kontit! Kun oikein ajattelee, yksi ja toinen oli masentunut, mutta siihen aikaan ajateltiin, että sehän kuuluu luonteeseen. Jollekin oli lorahtanut jotain liikaa ja niin edelleen.
