Silmiini sattui Sodankylän paikallislehti, Sompio. Se perustettiin lähtöni jälkeen ja on yhä hengissä yllätyksekseni. Siinä on ollut aina kun olen sattunut näkemään, paikallishistoriaa, josta olen kiinnostunut. Paikallislehdissä tosin asioita käsitellään useinkin kovin hampaattomasti, ettei loukata mahdollisia ilmoittajia. Tossa lehden nettisivulla ei ole juuri mitään lukemisen arvoista kuten ei ole Lapin Kansan ja Pohjolan Sanomienkaan.
Tämän saaren Annonsbladet on yksi esimerkki. Sompio oli osaksi tekoaltaan alle jäänyt erämaa-alue. Paulaharjun Sompio -kirja on yksi hänen tunnetuimpiaan. Meikäläisen esi-isät molempien vanhempien puolelta vaikuttivat alueella, vaikka eivät siellä asuneet. Kummatkin ovat mainittuja kirjassa. Toinen tosin oli isoisän isä. Hän oli kiertävä koulumestari, jonka hautakivessä lukee vanhanaikaisin kirjaimin: Opetti lapsia lukeman ja puhui heillen Jumalasta. Hänellä mainitaan olleen hallussaan myös Mustan Raamatun, eli Raamatun apogryfiset kirjat, raaamatusta pois jätetyt osat. Äidinisän uni mainitaan muistaakseni tarinassa siitä, Kun Muuperin Ottu Pirun näki.
Kovin vähän on netissä aineistoa Sodankylän historiasta. Sieltä on häipynyt esimerkiksi pois Lapin legendaarisen papin Aittokallion pojan muistelut, tai en ainakaan sitä löydä. Siinä oli vanhoja valokuviakin.
Lions Clubin historiasta löysin tämän kuvasivun LC:n perustajajäsenistä. Tuttuja kasvoja. Pankinjohtajia, opettajia, metsänhoitajia, kauppiaita. Kaikista heistä muistan puhutun eri yhteyksissä. Ei pahaa. He olivat nuhteettomia herroja. Hieman pienemmät herrat olivat rotareissa. Siellä oli myös minua paljon vanhempi serkkuni, joka ehti olla ja haavoittua sodassa. Mukana Lionsien kuvassa on myös opettaja, josta kirjailija-serkullani on ikäviä muistoja hakkaajana. Minun aikanani hän oli tiukka mutta asiallinen, koulun kantavia voimia.
Hän piti myös vuosia kunnan kirjastoa koululla. Hänen aikanaan minusta tuli kirjojen lukija. En muista oliko se jo hänen aikaan vaiko myöhemmin rva Rissasen, joka katsoi läpi sormien, kun siirryin lasten osastolta aikuisten puolelle. Muut lapset ajettiin lasten puolelle, mutta ei minua. Molemmat kirjastonhoitajat olivat myös varhain kuolleen äitini ystäviä. Äitini oli kunnan ensimmäinen naispuolinen kunnanvaltuutettu ja hän toimi sosiaalilautakunnan puheenjohtajana ja piirimiehenä. Olen ollut hänen mukanaan syrjäkylässä käymässä kotikäynnilläkin, muistan. Äitini toimi myös Pohjolan Sanomien paikallistoimittajana samalla kun oli talonemäntä ja suurperheen äiti. Hän oli lähdössä myös valtakunnan politiikkaan, kun tuli tuo kohtalokas auto-onnettomuus puhujamatkalla liukkaalla tiellä ennen nastarenkaiden ja turvavöitten aikaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti