Blogien alkuhistoria

Suomensin tämän alun eräästä ruotsinkielisestä kirjasta. Siinä on mielestäni sujuvasti kuvattu blogi-ilmiön alkuvaiheita USA: ssa, sieltähän villitys alkoi. Lukija voi verrata tietoja englanninkieliseen wikipedia-artikkeliin, jossa on osittain seikkaperäisemmin selostettu alkuhistoriaakin. Se sisältää tietysti myös tietoja koko ilmiöstä ja nykytilasta.

Suomenkielellä ei ehkä ainakaan netissä ole juuri parempaa selostusta kuin tämä, jonka laitan lukijoiden saataville, -paitsi ehkä tämä, Sediksen toimittama.

Blogimaailman alku

Lars Våge

MIKÄ ON BLOGI? Blogi-ilmiöllä on lyhyt historiansa, joka alkoi 1990-luvun keskeltä ja joka vuodesta 1999 alkaen on kokenut räjähdysmäisen kehityksen. Maltilliset arviot osoittavat, että blogeja on tänä päivänä (kirjoittamisaikana) siinä kymmenen miljoonaa aktiivista. Sekä perinteiset uutismediat että suuret internetiyhtiöt ovat enemmän tai vähemmän yllättyneet tästä uudesta julkaisumuodosta, joka on päästänyt uskomattoman määrän kirjoittajia irralleen nettiin.

Monet ovat yrittäneet määritellä blogeja ja kiinnittäneet huomionsa eri ominaisuuksiin, mutta on aika yksinkertaista muotoilla se, mikä on blogin perusidea. Blogi on usein päivitetty nettipaikka, jonka alkusivua luonnehtii joukko päivättyjä tekstejä, jotka ovat järjestettyjä käänteiseen kronologiseen järjestykseen siten, että viimeksi kirjoitettu tulee ylimmäksi. Paitsi tekstiin perustuvia blogeja on viime vuosina ilmaantunut muitakin, kokeellisia muotoja, kuten valokuvablogeja, ääniblogeja ja videoblogeja. Blogeilla on hyvin vaihteleva sisältö, ja muotoa käytetään kaikkeen uutisraportoinnista, tiedonvälityksestä, mielipiteistä ja juoruista päiväkirjankirjoittamiseen.

Monien mielestä alkuperäiset blogit syntyivät kommentoivista linkkilistoista, ja että keskeistä yhä ovat linkit mielenkiintoisille nettisivuille, joista bloggaaja haluaa kertoa muille internetin käyttäjille. Tunnusmerkillistä on myös, että on paljon yksinkertaisempaa nopeasti julkaista tekstejä blogeissa kuin luoda tavallisia nettisivuja. Tyypilliset blogitekstit ovat epämuodollisia ja lyhyehköjä, mutta poikkeuksia on paljon eikä blogijärjestelmissä ole mitään sisäänrakennettuja esteitä kirjoittaa pidempiä tekstejä. Blogeissa on tavallisesti navigointilinkkejä, joilla päästään takaisin alkuteksteihin.

Blogit tarjoavat mahdollisuuden kaikille, jotka ilman toimituksellista tarkistusta haluavat välittää ajatuksiaan ja pohdintojaan omassa nettijulkaisussaan tarvitsematta html:n opiskelua. Useimmat blogit luodaan jossakin netti-käyttöliittymässä, mutta myös sähköpostia ja kännyköitä käytetään niiden päivityksiin, ja enemmistö kirjoittajista bloggaa maksamatta siitä mitään. Vaikka blogien kotimaa on USA, köyhemmissä maissa käytetään blogimuotoa yhä lisääntyvästi ja myös maissa, joissa ilmaisuvapaus on rajoitettu.

Juuret

Tim Berners-Lee:llä, joka keksi www:n, oli vuoden 1991 lopulla ja muutama vuosi sen jälkeen nettisivu, mihin hän laittoi osoitteita uusiin webbisivuihin. Jotkut pitävät tätä nettisivua ensimmäisenä blogien edeltäjänä tai jopa ensimmäisenä blogina. Esikuvaksi lasketaan myös se uutissivu (What´s new) jota Marc Andreesen, ensimmäisen graafisen käyttöliittymän Mosaicin luoja piti kesäkuusta 1993 alkaen. Tätä kesti kolme vuotta ja samana aikana oli vastaava uutissivu Netscape -nettiselaimen kotisivulla. Näissä esitettiin jatkuvasti uusia, kiinnostavia linkkejä käyttäjille. Myös netttipäiväkirjoja sukeltautui esiin hyvin aikaisin, ja 1990-luvun puolivälissä olivat online -päiväkirjat eli e-zines myös hyvin etabloituneita. Kun viimeksimainittuja päivitettiin säännöllisesti, ne olivat kuitenkin periaatteessa painettujen vastineiden siirtämistä nettiin.

Eräs varhainen nettisivu nimellä ”Links from the Undeground”, jonka aloitti Justin Hall 1994, tavataan mainita prototyyppinä, jossa oli blogia muistuttavia piirteitä. Hallin nettisivu oli tyyppiä, jota tultiin kutsumaan suodatinblogiksi, joka valitsi linkkejä (suodatti) ja kommentoi niitä. Vuonna 1997 aloitti myös Michael Sippey Berkeleyssä jotain, joka muistutti suodatinblogia, sopivalla nimellä Filtered for Purity. Steve Bogart aloitti 1997 toisen samantyyppisen nettisivun nimellä News, Pointers&Commentary, joka myös näytteli osaa suodatinblogien esiinkasvussa. Kotisivuja surffailleiden ja niistä kiinnostavien asioiden esiinpoimivien kirjoittajien esiinmarssin ennustaneen Scifi-kirjailijan William Gibsonin haastattelu julkaistiin Salon.comissa lokakuussa 1996.

Varmaa on joka tapauksessa, että Dave Winer on näytellyt suurta osaa blogimuodon kehityksessä. Winer oli ohjelmoija, joka aloitti Userland -yhtiön Palo Altossa, Kaliforniassa, ja loi monen muun muassa julkaisutyökalu Manilan ja myöhemmin blogiohjelman Radio Userlandin. Winer itse tarkoittaa, että hänen ensimmäinen bloginsa oli uutissivu, 24 Hours of Democracy, joka syntyi helmikuussa 1996. Kaksi kuukautta myöhemmin hän aloitti myös uutissivun tietokantaohjelmansa Frontierin ympäriltä. Winer kirjoitti myös blogimuodossa ohjelmistaan ja ajatuksistaan nettisivulla, Scripting.com, joka luetaan ”aitoihin” blogeihin kuuluvaksi, koska hän sekä kirjoitti uutisia, kommentoi ja linkitti mielenkiintoisiin nettisivuihin. Winer on kuvaillut blogiseikkailuaan artikkelissa, ”The History of Weblogs”. Scripting.com on yhä olemassa ja kuuluu yhä suosituimpiiin blogeihin.

Kunnian weblog -sanan keksimisestä saa Jorn Barger, jolla oli oma blogi nimeltä Robot Wisdom. Siinä hän joulukuussa 1997 käytti ilmaisua weblog kuvatakseen omaansa ja samantyyppisiä nettisivuja. Muutoin käytettiin tuohon aikaan ilmauksia kuten ”links with commentaries”, ”news sites” tai ”filters” kuvailtaessa uutta muotoa. Vuoden 1998 alussa vaikuttaa olleen kolmisenkymmentä sellaista nettipaikkaa, jotka kutsuivat itseään weblogeiksi. Näiden ympärille muodostui pian sosiaalinen verkosto, missä kaikki linkittivät toisiinsa.

Näiden weblogien takana olleet henkilöt tarkoittivat näin ollen luoneensa uudenlaisen nettisivun, joka erosi tavallisista kotisivuista. Erityistä uudelle muodolle oli tarkoitus linkittää uusiin, löydettyihin nettipaikkoihin. Weblogit olivat siis eräänlaisia lokikirjoja omasta selailusta, ja haluttiin osoittaa lukijoille mielenkiintoisia löytöjä omilta matkoilta netissä.

Tarkoitus että johdatettiin lukijoita pois omalta nettisivulta, oli suoraan vastakkainen sille vallitsevalle trendille, että portaalien piti tehdä kaikkensa pitääkseen vierailijat omassa nettipaikassa.

Marraskuun 1998 aikana bloggaaja Jesse James Garnett lähetti listan 23:sta nettipaikasta, jotka olivat tämän tyyppisiä, Cameron Barretille, joka laittoi listan oman blogiinsa, CamWorld. Lisää linkkejä virtasi ja lopulta Barretin oli pakko muuttaa kaikki nämä linkit omalle paikalleen sivun oikeaan reunaan. Aikaa myöten syntyi, kun Barretin oli pakko rajoittua niihin blogeihin, joita hän itse luki, ilmiö jota tänään kutsutaan nimellä blogroll. Tähän blogiluetteloon kukin bloggaaja listaa juuri ne blogit, joita hän itse mieluusti lukee itse ja haluaa antaa vinkkinä toisille. Tällä tavoin muodostuu blogien välinen linkitys, mikä monien mielestä on juuri blogimuodolle ominaista.

Tammikuussa 1999 Barrett kirjoitti artikkelin ”Anatomy of a weblog”, missä hän määritteli blogin ulkonäön ja rakenteen. Eräs CamWorldin lukija päätti muuttaa vähän nimeä weblog. Peter Merholz kirjoitti joskus, että hän tästedes aikoi käyttää nimeä wee-blogs. Pian sen jälkeen kun hän oli ehdottanut tätä diminutiivia, jotkut toiset lyhensivät sen ytimekkäästi blogiksi.

Ensimmäinen blogiräjähdys

Siihen mennessä blogeja olivat perustaneet IT-ihmiset, jotka osasivat luoda html -sivuja ja joilla usein oli ohjelmointitaitoja. Läpimurto joka johti bloggaamisräjähdykseen tuli kesällä 1999, kun ensimmäistä kertaa luotiin rajapinta, missä erityisiä taitoja ei tarvittu. Ensimmäisenä rivissä oli nettipalvelu Pitas.com, jonka aloitti heinäkuussa 1999 Andrew Smales, Torontossa. Smalesin mielestä oli vain ajan kysymys kunnes yksinkertaistettuja järjestelmiä sukeltautuisi esiin, bloggaaminen oli nyt nimittäin saavuttanut kriittisen massan ja tarve pakotti esiin senkaltaisen kehityksen. Pitas.com oli ilmainen ja kuka tahansa saattoi aloittaa oman blogin siellä. Rajapinta oli hyvin yksinkertainen; sai yksinkertaisesti kaksi ruutua täytettäväkseen, yhden linkkejä- ja yhden kommentaaria varten. Pitas.com on yhä olemassa, mutta Smales keskittyi myöhemmin toiseen nettipaikkaansa, Diarylandiin, jota nimestään huolimatta käytetään bloggaamiseen.

Paljon suuremman merkityksen sai yhtiön nimeltä PyraLabs:n blogipalvelu Blogger.com. Yhtiön olivat perustaneet Evan Williams ja Meg Hourihan San Fransiscossa, ja ajatus oli että tuli olla niin yksikertaista kuin mahdollista blogata. Siksi he tarjosivat vain yhden ruudun, jonka voi täyttää. Jos halusi linkin, sen voi itse kirjoittaa html:llä. Voi ajatella, että jotkut siksi alkoivat kirjoittaa tekstejä ilman linkkejä. Koska Bloggerista tuli niin suunnattoman suosittu, bloggaaminen muuttui linkkeihin perustuvasta joksikin muuksi.

Rajan vetäminen blogien ja online -päiväkirjojen välille ei ole aivan helppoa ja kysymys on, mitä saavutetaan sillä, että pidetään muotot tiukasti erillisinä, kuten esim. tunnettu blogiskribentti Rebecca Blood tekee. Uudet työkalut, kuten Blogger.com, saivat aikaan sen, että tuli helpoksi julkaista kenen tahansa, jolla oli pääsy internetiin. Tämä päti luonnollisesti huolimatta siitä halusiko kyseinen henkilö kirjoittaa nettisivuista, joita oli löytänyt netistä vai omista kokemuksistaan ja asioistaan.

Toinen avustava tekijä bloggaamisen laajempaan määrittelyyn on voinut olla ensimmäisen blogiportaalin synnyllä. Sen nimi oli Eatonweb Portal ja sen loi englantilainen bloggaaja Brigitte Eaton vuoden 1999 aikana. Eatonweb Portalilla oli mm. blogeista nettikatalogi, joka ajan myötä jaettiin aiheiden, kielten ja maiden kategorioihin. Vaatimus sille, että voitiin ottaa listalle oli ainoastaan se, että omisti nettisivun, jossa oli päivämäärällä varustettuja merkintöjä. Sillä tavoin avattiin portit myös päiväkirjamaisille blogeille ilman linkkejä.

Toinen tärkeä palvelu, joka syntyi vuoden 1999 aikana oli opiskelija Brad Fitzpatrickin Livejournal. Maaliskuussa 1999 Fitzpatrick, joka tuolloin oli yhdeksäntoista, lanseerasi palvelunsa, jonka hän oli luonut edellisenä vuonna voidakseen työskennellä oman verkkolehtensä kanssa. Nyt pystyi kuka tahansa saada hyötyä hänen ohjelmastaan. Aluksi LiveJournalia ei laskettu osaksi blogi-ilmiötä, mutta jälkikäteen tultiin niitä henkilökohtaisia ”journaaleja”, joita LiveJournalilla voitiin luoda pitämään blogeina niitäkin. Nettipaikasta tuli suuri menestys ja tänään LiveJournalilla on 2,5 milj. (v. 2005) aktiivista käyttäjää. Paitsi jo mainittuja, sukeltautui 1999 aikana yhä lisää blogisysteemejä esiin, joiden joukossa huomataan Paul Kedroskyn Groksoup ja Dave Winerin Edithspage.com. Molemmat olivat aikaisin liikkeellä tarjoamassa blogien syndikointia XML- formaattiin.

Vuodesta 1999 tuli myös se, jolloin media huomioi blogi-ilmiön tosissaan ensimmäistä kertaa. Artikkelissa ”Online digests help readers cope with information avalance”, New York Timesissä 2.syyskuuta Andy Wang kutsui blogeja Online Digesteiksi mutta muissa artikkeleissa tavallisissa medioissa oli nyt opittu sana weblog.

Vuoden 2000 aikana bloggaaminen kasvoi voimakkaasti ja nyt pystyi heidän lukumääränsä laskemaan tuhansina mieluummin kuin tusinoina. Hyvin tärkeä innovaatio esiteltiin nyt bloggaamiseen, kun ns. permalinkki syntyi. Blogit olivat tähän asti toimineet siten, että tietty määrä, usein 10-20 kappaletta, blogimerkintöjä tai postauksia näytettiin blogin aloitussivulla. Jos halusi lukea vanhempia merkintöjä täytyi navigoida jonkin tyyppiselle arkistosivulle, jotta ne löytäisi. Tämä teki vaikeaksi viitata ja ennen kaikkea linkittää johonkin tiettyyn merkintään.

Johonkin aikaan kevään 2000 aikana Blogger.comiin tuotiin permalinkit, jotka ratkaisivat ongelman tarkkaan identifioida tietty merkintä uniikilla nettiosoitteella. Niitä kutsuttiin pysyviksi linkeiksi siksi, että ne eivät muuttuisi myöhemmässä vaiheessa. Tämä antoi vuorostaan antoi bloggaajille uusia mahdollisuuksia viitata siihen, mitä he itse tai muut olivat kirjoittaneet. Luonnollisesti tämä antoi hyvän kasvupohjan bloggaajien väliselle keskustelulle blogien puitteissa. Koska permalinkin nettiosoite oli kuten mikä tahansa muu linkki, jokainen merkintä sai oman identiteettinsä ja blogit saivat siten historian, jossa pystyi helpommin navigoimaan.

Seuraavasta askeleesta blogimuodon kehityksessä tuli, jos mahdollista, vieläkin ratkaisevampi sen tulevaisuuteen nähden, ja se oli luonnollinen seuraus permalinkeistä. Blogijärjestelmä laittoi nyt esille mahdollisuuden kenelle tahansa kommentoida kutakin merkintää. Jokaiseen merkintään lisättiin lomake tai linkki, joka avasi lomakkeen, mihin saattoi kirjoittaa henkilökohtaisen kommentaarin siihen, mitä bloggaaja oli kirjoittanut. Toiminnosta tuli nopeasti hyvin suosittu ja se antoi bloggaajille vuorovaikutusmahdollisuuden, joka heiltä oli siihen asti puuttunut. Ne jotka kirjoittivat blogeja ja heidän lukijansa, jotka joskus olivat blogikirjoittajia itsekin, tulivat nyt luoneeksi spontaaneja ”yhteisöjä” ja näin muodostui sosiaalisia verkostoja.

Paitsi nettipohjaisia blogisysteemejä nyt sukeltautui esiin ohjelmia, joita voitiin asentaa omalle tietokoneelle ja näillä voitiin itse hallinnoida blogiaan ja vapaammin ohjata ulkonäön muotoilua. Oli kysymys ohjelmista kuten esim. tunnetut, Winerin yhtiön Userland (maaliskuu 2001) ja Movable Type (lokakuu 2001), jonka loivat puolisot Mena ja Ben Trott San Fransiscossa. Viimemainitut aloittivat aikaa myöten hyvin menestyksekkään yhtiön Movable Typen ympärille. Yhtiö sai nimen Six Apart, koska puolisot olivat syntyneet kuuden päivän erolla. Matkan aikana he toivat v. 2002 blogimaailmaan uuden tärkeän toiminnon, jota he kutsuivat nimellä trackback. Tämä oli protokolla, joka teki mahdolliseksi bloggaajalle, joka omalla nettisivullaan oli kommentoinut jotain, jota joku toinen oli kirjoittanut, saaden automaattisesti tämän tietoiseksi tästä. Nämä kommentaarit, jotka siis tehtiin toisissa blogeissa, voitiin saavuttaa paluulinkillä, joka laitettiin alkuperäiseen kirjoitukseen, jossa kommentoitu asia oli ollut luettavissa. Tällä tavoin saattoivat Movable Typellä tehtyjen blogien lukijat sujuvasti saavuttaa kommentaarit, jotka oli tehty ko. Blogissa ja muissa blogeissa.

Useat muista blogisysteemeistä kehittivät tuen paluulinkeille ja blogit solmittiin yhteen yhä enemmän, millä oli seurauksena se, että niiden välinen ideoiden vaihto lisääntyi. Six Apart aloitti lokakuussa 2003 nettipohjaisen palvelun nimeltä Typepad, joka rakentui Movable Typelle ja josta pian tuli uskomattoman suosittu. Trottin puolisoiden menestys on todellinen menestystarina dot.com -romahduksen jälkimainingeissa, ja helmikuussa 2005 Six Apart ilmoitti, että se ostaa kilpailijansa LiveJournalin ja siten lisää käyttäjäjoukkoaan kokonaiseen seitsemään miljonaan.

Mennäksemme ajassa taaksepäin syntyi jo vuonna 2000 Greymatter, joka oli ensimmäinen Open Source -pohjainen ohjelma blogien luomiseksi. Greymatterin teki valokuvaaja Noah Grey muutettuaan kotikaupungistaan San Antoniosta, Texasissa, Kaliforniaan, missä monet blogien kehittäjistä vaikuttivat. Grey luopui pian Greymatterista mutta sitä seurasi useita muita Open Source -hankkeita, kuten esimerkiksi WordPress. Asiakas/klienttiohjelmien avulla bloggaajat voivat saada käyttöönsä useita edistyneitä toimintoja, joita ei vielä ollut nettipohjaisissa järjestelmissä. Vaiva joka on blogiohjelmien asentamisessa ja säätämisessä, on kuitenkin saanut aikaan sen, että ne eivät koskaan ole nauttineet yhtä suurta suosiota.

Bloggaaminen kypsyy

Vuosi 2001 oli monin tavoin merkkivuosi bloggaajille ja niitä tultiin kommentoimaan ja ja keskustelemaan yhä suuremmassa määrin perinteisissä medioissa, jotka alkoivat asettaa kysymyksen siitä, ovatko ne uhattuja tai pitäisikö niiden hypätä trendin kyytiin jollain tapaa. Se yksittäinen tapahtuma, joka voimakkaimmin vaikutti tähän kehitykseen oli terrosristihyökkäykset World Trade Centeriä vastaan 11 syyskuuta 2001. Kukaan ei voinut olla reagoimatta siihen määrään blogeja, jotka sukelsivat esiin tyhjästä ja levittivät arvokasta tietoa tästä tapauksesta. Yhtäkkiä se ei ollutkaan vain IT- väki, joka tuotti blogeja. Blogimuodon vahvuus on siinä nopeudessa, millä voitiin netissä julkaista ja joka pääsee todella oikeuksiinsa tämän kaltaisissa tilanteissa. Tätä kuvasi mm. artikkeli otsikolla ”When blogging came of age”, Cnet Newsissä 21. syyskuuta.

Ei kovinkaan kauan terrotekojen jälkeen aloitettiin ensimmäinen journalistien pitämä blogi perinteisessä mediamaailmassa. Päivälehti The Christian Science Monitor alkoi tuottaa blogia A Changed World, missä hyökkäyksiä ja niiden seurauksia kommentoitiin. Nämä olivat ensimmäisiä sotablogeiksi, war blogs, kutsuttuja, jotka tulivat saamaan yhä suurempaa merkitystä sitä mukaa kun terrorismia vastaan käyty sota laajeni, jota etupäässä USA kävi.

2001 oli myös vuosi, jolloin journalistit ja mediatutkijat tosissaan alkoivat analysoida ja keskustella blogi-ilmiöstä ja yrittää suhteuttaa blogeja journalistiikkaan. Netissä toimivan Online Journalism Reviewin toimittaja J.D. Lasica julkaisi toukokuussa artikkelin otsikolla ”Blogging as a form of journalism”. Tätä seurasi seuraavana vuonna jatko nimellä ”Weblogs: a new source of news”, missä mm. Dave Wineriä haastateltiin.

Pioneeri Winer oli maaliskuussa luonut nettipaikan nimeltä Weblogs.com, missä saattoi luoda blogeja ja mistä voi löytää viimeksi netissä päivittyneet blogit. Lokakuussa 2001 Winer teki tärkeän muutoksen: aikaisemmin oli voinut tilata palvelun, joka tarkisti oman blogin joka tunti ja jos jokin uusi kommentti sukelsi esiin, se näytettiin Weblogs.comissa. Nyt tämä toiminto automatisoitiin: jotta pääsisi mukaan listalle täytyi blogisysteemin itse lähettää tiedonanto (ns. ping) Weblogs.comiin XML-RPC protokollan avulla. Tämä sisälsi sen, että jos toiminto rakennettiin julkaisuprosessiin, tuli välittömästi mukaan päivittyneiden blogien listaan ylimmäiseksi. XML-RPC on ohjelmayhtiöiden kuten Microsoft ja Userlandin yhteistyön hedelmä. Winer ohjelmoi uudelleen sekä Radio Userlandin että Manilan tukemaan tätä ping -menettelyä ja useat muut blogisysteemit seurasivat perässä.

Toinen tärkeä ominaisuus, minkä Winer oli rakentanut molempiin ohjelmistoihinsa, oli että samanaikaisesti, kun blogimerkintä julkaistiin tavallisessa html-versiossa se tehtiin saatavaksi XML -formaatissa RSS. Tämän nettipohjaisen syndikointi -formaatin kehitetti Ntscape yhteistyössä Winerin Userlandin kanssa. RSS.ää tukevat tänään kaikki itseään kunnioittavat blogisysteemit ja viime vuosina monet perinteiset nettipaikat, jotka tuottavat uutissisältöjä, ovat hypänneet käyttämään formaattia. Erotukseksi tavallisista nettiselaimista on RSS - lukijalla se etu, että se automaattisesti voi havaita uudet artikkelit seuraamillaan RSS-julkaisua käyttävillä kotisivuilla. Käymällä tasaisin väliajoin näillä sivuilla voivat RSS lukijat näyttää viimeisimmät otsikot ilman että käyttäjän itse tarvitsee tehdä mitään.

Vuoden 2001 aikana myös ne jotka loivat hakumoottoreita huomasivat ensimmäistä kertaa blogit ja syntyi pari tärkeätä hakupalvelua, joissa saattoi hakea blogien sisällössä. Heinäkuussa 2001 MIT:n opiskelija Cameron Marlowe esitti kokeellisen palvelun nimellä Blogdex. Hakurobotin avulla Marlowe piti järjestyksessä 9000 blogia ja tutki niiden lähteviä linkkejä. Blogdexissä näytettiin toplista blogeista, joihin useimmat bloggaajista olivat linkittäneet. Idea oli kartoittaa, mikä oli ”puhutuinta” blogimaailomassa ja hän kutsui Blogdexiä ”weblogien diffuusion indeksiksi”. Ensimmäinen säännönmukainen hakumoottori uutissivuille ja blogeille oli Daypop ja sen lanseerasi elokuussa 2001 Dan Chan Los Angelesissa. Se tosiasia, että valtavan monilla lähteistä oli RSS-versioita, yksinkertaisti erikoistuneiden hakumoottoreiden rakentamista. Daypopia seurasi yhä useampia ja yhä suurempia ja enemmän toimintoja sisältäviä hakumoottoreita 2002-2003 aikana kuten Technorati, Feedster ja Bloglines. Molemmat toimivat myöhemmin myös nettipohjaisina RSS-lukijoina, joita ilmaiseksi voi käyttää blogien lukemiseen.