Avotoimistokelpoisuus

Minun on vaikea kuvitella toimistoelämää avoimina olevine tietokoneineen, kun olen sitä niin vähän kokenut. En kuitenkaan usko hetkeäkään, että jokaisella työntekijällä joka hetki on täysi työ työpaikan tekemisissä. Joillakin on, mutta joillakin jää varmasti aikaa surffailla netissä, kirjoittaa blogimerkintöjä ja hoitaa jopa omia asioita.

Kahvitauolle lähtiessä on noloa jättää jokin avoinna oleva sivu esille, jos se ei liity työasioihin. Näytönsäästäjä tietysti vie avoimen sivun näkymättömiin, mutta se on säädetty viiveelle, jotta se ei joka hetki ponkaisisi esiin.

Joskus, voin kuvitella, ja niin ovat amerikkalaisgurutkin tehneet, on sellaisia salaisia asioita, joita ei halua näkyviin uteliaiden silmille, eri syistä. Työnantajalla on intressinsä valvoa, viisas työnantaja tajuaa päästää työntekijän vähän irroittelemaankin. Se saattaa lisätä tehoa, tuoda uusia näkemyksiä, lisätä työssäviihtymistä jne. Perheessäkin salaisuuksia voi olla.

Varmaankaan ei kannata tuoda privaattiasioita työkoneille. Sitäpaitsi on olemassa muistitikuille laitettuja selaimia ja ohjelmia, jos haluaa tehdä privaattiasioita. En tosin tiedä jääkö niistä jälkiä, jos juttu menisi todella hakauksiin ja luottamus katoaisi. Varmaan taitavat pystyvät taitavasti salaamaan ja toiset taitavat ottamaan salausyritykset selville, tässä on kyse helpoista salauksista, joita nettigurut neuvovat.

Neuvoja kuinka peittää mitä on tekemässä. Osassa tipsejä kuinka näkymä nopeasti saadaan salasanan taakse. Hiirellä voi tietysti ohjelmat pienentää, minulle oli uutta tuo pikakomento, jos näppäimistössä on windowsin lippu. Painaa sitä ja D:tä, niin kaikki ohjelmat pienenevät yhdellä kertaa. Kaikkia näppäimiä ei tosiaan tule käytettyä, tuo lippu, jos sellainen on, jää käyttämättä. Meikäläinen käyttää hiirtä lähes kaikkeen, vaikka todelliset nörtit osaavat pikakomentoja.

Kolmas metodi on laittaa työpöydälle pikakuvake näytönsäästäjään, jota näppäämällä se alkaa heti toimia. Muitakin menetelmiä ja varta vasten suunniteltuja ohjelmia on, jos haluaa huippusalaista toimintaa.

Samalla kirjoittajalla, jonka nettisivulla on muutenkin erittäin paljon hyviä tipsejä, on neuvo kuinka luoda turvallisia tiedostokansioita XP:ssä. Taas on olemassa siihen suunniteltuja ohjelmia, mutta guru antaa ohjeita, joissa nuo kansiot voi piilottaa kotikonstein uteliaiden katseilta. Vähän epämukava ajatus tuo piilottaminen, periaatteessa pitäisi voida toimia avoimesti:

Make sure to read other posts from the Hide Files and Folders series!

1. How to hide files and folders in Windows XP - The easy way
2. How to create a secured and locked folder in Windows XP
3. Another way to hide files and folders in Windows XP
4. How to create an "Invisible" hidden drive in Windows

Jossain muualla hän jopa opettaa tiedostojen piilottamisen kuvan tietoihin. Jos ei muuten, nämä opettavat ainakin tietokoneen hallintaa. Minulla ei ainakaan ole tarvetta. Tulee mieleen tietokonetta käyttävät auviset, jotka pystyisivät piilottamaan aikeitaan vanhemmiltaan. Vanhempia kehotetaan seuraamaan lastensa tietokoneen käyttöä, mutta vähänkään nokkela lapsi on aina askeleen edellä. Tietokone- ja nettimaailma on Hyvän ja Pahan Tiedon Puu.

Näiden tietokonetipsien ohessa annan ihan omakohtaisen tipsin, jonka olen itse joskus toteuttanut, howto -hengessä.

Kuinka tehdä erilainen jätkänkynttilä. Jos omistaa sopivaa puutavaraa ja moottorisahan, jätkänkynttilöitä, jotka valaisevat juhlavasti pimeitä iltoja ja öitä, on kiva polttaa. Ne palavat kauan.

Erilaisen jätkänkynttilän voi tehdä, taas jos vaikka asuu maalla ja eteen sattuu sahauksen jäännöstavaraa, eri kokoisia rimoja. Tein sellaisia ekokylässä, muistin tässä yhtenä päivänä. En sitä itse keksinyt vaan näin tuotteen.

Rautalangalla voi sitoa yhteen rimoja haluamansa paksuiseksi nipuksi. Senkin voi rationalisoida. Niput, joihin jää rautalankaside ainakin kahteen kohtaan, voi sahata irti moottorisahalla. Ne voi kiinnittää rautatankoon, tosin jäätyneeseen maahan ei tanko hevin uppoa. Tällainenkin jätkänkynttilä palaa pitkään ja siinä on hyvä ilmanvaihto. Jätkänkynttilä sytytetään yläosasta.

Huomion arvoisia blogeja (USA:ssa)

Erilaiset listat on se väline, jota kautta olen päässyt tutustumaan englanninkieliseen nettimaailmaan sen vähän, mitä olen. Listoihin olen törmännyt niin moniin, ettei kannata niillä ikävystyttää lukijaa. Jotkut listat muotoutuvat siten, että ihmiset ovat saaneet äänestää esiin parhaimmat, jotkut ovat toimituksellisia valintoja.

PC Magazine on suuri tietokonelehti ja sen listalla parhaista blogeista, oli monia, jotka otin ylös.

Amerikkalaiset ovat hulluina listoihin ja mitäpä muuta nämäkään blogit, joita ei usein edes blogeiksi uskoisi, sisältävät kuin listoja. Englanninkielisessä maailmassa on volyymiä, huippublogeista on tullut julkaisuja, jotka kannattavat rahallisestikin. Pienessä suomenkielisessä nettimaailmassa ei tuloista juuri kannata haaveilla, mutta täälläkin toki pätee sama kultainen sääntö, että lukijoiden palvelu ei ainakaan karkoita heitä.

Tämä blogi on keskittynyt palvelemaan nettityöläistä, joka tekee etätyötä kotoaan käsin.

Minun mieliohjelmiini eivät kuuluneet kaupallisilla kanavilla sellaiset kilpailut, joissa osanottajat joutuivat tekemään kaikenlaisia urotekoja kuten poimimaan suullaan jotain toukkia täynnä olevasta astiasta. Tämä blogi keskittyy kuitenkin "rumiin" ja erikoisiin ilmiöihin ja eläimiin maan päällä, mutta se ei ole samanlaista kuin noissa kilpailuohjelmissa. Toinen mahdollisuus olisi keskittyä söpöyteen.

Tässä on tiede- ja teknologiauutisiin ja uutuuksiin keskittyvä laatublogi.

Tämä on riemastuttava nostalgiablogi, joka kerää kuvia 70- ja 80-luvuilta ihmisistä pönäköine kampauksineen, silmälaseineen, vaatteineen ja asentoineen. Kertoo paitsi Amerikasta, myös meistä muistakin. Tällaisia me taisimme olla. Kukahan naureskelee tämän ajan kuville sukupolven päästä. Luonnon laki on, että tämäkin aika tulee joskus näyttämään vanhanaikaiselta.

Me olemme kaikki toinen toisiamme fiksumpia. Väärin sammutettu, huudamme kun väärät ihmiset ovat oikeassa. Tässä on aidon konservatiivin blogi ajan ilmiöistä. Tällä hetkellä odotamme Obaman aikaa. Hänen tehtävänään on paitsi pelastaa maailma, ainakin Yhdysvallat talouskurimuksesta. Onko se mahdollista, on hyvä kysymys.

Tässä blogissa keskitytään Open Source -ohjelmiin ja ajatteluun. Sehän on liike, joka on tuonut suunnattomasti iloa tavalliselle netin ja tietokoneiden käyttäjille. Jos esim. Microsoftin hegemonia olisi saanut jatkua, ei netti olisi niin hauska paikka kuin se on. Kysymys on vain kuinka pitkään tätä jatkuu, missä on ansaintalogiikka ja miksi se muotoutuu?

Orwell Diaries muuntaa kirjailijan päiväkirjamerkintöjä blogin muotoon ihan kirjaimellisesti ja mitään muuttamatta.

Olen tv:ssä törmännyt nyt muutaman kerran tähän näyttelijään, joka on tehnyt hauskoja ja älykkäitä dokumentteja.

Tämä blogi on kiinnostunut estetiikasta ja materiaalisista asioista henkevästi.

Tämä blogi kertoo kuinka käsistään kätevä voi saada inspiraatiota toisista samanlaisista. Teknologiaa ihmisläheisesti. Make -lehden blogi.

Tämä blogi antaa kekseliäitä ja joskus ironisia tipsejä kuinka tehdä elämää, jos nyt ei kovin paljon helpommaksi, ainakin vähän hauskemmaksi erinäisillä keksinnöillä ja parannuksilla.

Tämä seuraa erinäisiä elämää helpottavia keksintöjä, pilke silmäkulmassa.

Francesco selittää kaiken

EcoGeek tarkastelee uutta ja puhdasta teknologiaa, joka yrittää pelastaa maailman.

CyberNet tutkailee Cyberavaruutta ja yrittää järjestää sitä mm. listoiksi.

Nostalgiaa

Tuo juttuko hevosista teki sen, että muistelen hieman vanhoja aikoja, 50- ja 60-lukuja. Minäkin taatana tässä nyt muistelen...

Muistelin aikaa jolloin apteekki osti vanhoja pulloja. Siellä ne pestiin ja sisään laittettiin ties mitä tinktuuraa ihmisille ja eläimille. Apteekin reseptipulloissa oli hattu ja mukavasti taitettu etiketti. Apteekissa myytiin myös pienenpieniin pusseihin sujautettuja salmiakkeja. Sodankylässä oli vapiseva apteekkari, sairasti näin jälkeenpäin ajatellen kai Parkinssonin tautia. Hän piti kovaa jöötä ja kun pojat narrasivat jonkin helposti höynäytettävän menemään ostamaan Äkkilähtöä, äkkilähtö tosiaan tuli.

Kaupoissa tavarat käärittiin valkoiseen makulatuuriin, josta saatiin sitten vaikkapa hyvää piirustuspaperia. Samanlaista paperia on yhä kalakauppiaalla ja tuntuu mukavalta sieltä ostaa.

Ei ollut muovikasseja eikä paperikassejakaan. Oli oltava mukana ostoskassi, 60-luvulla jo ehkä verkkokassi tai jenkkikassi. Tavaroita käärittiin paljon ruskeaan voimapaperiin ja kanniskeltiin edes takaisin. Luulen muistavani sorvatun pakettinappulan, joka helpotti kantamista. Niin ja paperinarut. Luulen muistavani myös säännöstelykortit ihan 50-luvun alusta.

Muistan irtomaidon, jota mitattiin asiakkaiden astioihin. Kun tuli ensimmäinen valintamyymälä, Mannermaa, siellä oli aluksi maitoautomaattikin. Myöhemmin sitten tulivat maitopussit, jotka kätevät leikkelivät suikaleiksi ja kutoivat eteismatoiksi. Se oli jo muoviaikaa. Maitopussit vuotivat usein. Niillä oli varta vasten suunniteltu kannukin, johon pussi laitettiin ja leikattiin kulma auki. Tuotantolinjat joko romutettiin tai myytiin muualle, kun ruotsalainen tetrapak aloitti maailmanvalloituksensa. Muistan myös maito- ja kermapullot.

Pulloista puheen ollen, termospullo oli usein villasukkaan sujautettu kahvilla täytetty pullo. Hyvin ajoi asiansa sekin. Valintamyymälä oli mukava uudistus. Kaupassa jonottaminen olikin piinallista ja minulla tuli kerran itku, kun vuoroa ei tuntunut tulevan.

Katsoin vesi kielellä jätkiä, jotka ostivat kaupasta siivutettua makkaraa ja söivät suoraa paperista. Kyllä minäkin sitten niin tein.

Kulkukauppiaita oli vielä liikkeellä. He tulivat pyörällä taloon ja avasivat kuluneen pahvisen matkalaukkunsa, jossa oli paljon jännittäviä esineitä. Jehovan todistajatkin liikkuivat ja joskus vääntäytyi kulkumieskin kylmästä uunin kylkeen. Ovi oli lukitsematta. Koira nosti kauhean äläkän, meidän koirat olivat aina vihaisia haukkujia. Minä taisin nukkua olkipatjalla vielä ja jatkoin uniani. Kulkumies antoi yöpymismaksuksi vanhan Coctail-lehden, jossa oli paljaspovisia naisia, saattoi olla myös Kansa Taisteli, Miehet Kertovat tai Rikospoliisin Mukana tai Tex Willer.

Ruoat on tietysti oma lukunsa, mutta karkeista muistan jännän Figarol-askin ja Pectuksen, jota saa edelleenkin. Peltiset karkkiaskit kuten Tervaleijona katosivat vasta myöhään. Karkkeja ei tietysti saanut päntiönänsä (aina). Monia muitakin karkkeja muistuu mieleen. Alaluokilla olin hyvää kaveria Tapion Pertin kanssa. Hänellä oli rahaa, myöhemmin selvisi, että hän vei kampaaja-äidiltään. Me ostimme usein karamelleja Lapinmaalta. Pertin isä, joka oli Osuuskaupalla töissä perusti sitten kaupan muutamaksi vuodeksi Kitisen itäpuolelle, mutta se ei oikein kannattanut. Yksi syy oli ehkä liiat vastakirjalle ostajat.

Noista nostalgisista aiheista on tehty paljonkin kuvateoksia. Näin myös museolla paljon hartaita tunteita herättäviä esineitä, mutta osa oli outoa minulle, ehkä vanhempaa perua.

Ehkä huomattavin nostalgiakirjoja tehnyt on valokuvaaja Juhani Seppovaara, jonka nettisivuilta löytyy paljon hienoja kuvia vanhoista asioista. Hänen nimellään kannattaa googlata. Juhani Seppovaara tituleeraa itseään kanalanjohtajaksi. Kanalanpitäjä oli myös ollut muistaakseni Veikko Lavi. Juhani Syrjä on myös kirjoittanut kanala-asioista monissakin kirjoissa.

Maatalousasioista olen kirjoittanut ennenkin. Sanon tässä vain yhden sanan, joka on sitäkin tehokkaampi: Tarkkailukarjakko.

Kokki Kolmonen

Kuulin jossakin ohjelmassa haastateltavan opetusneuvos Jaakko Kolmosta. En ole kasvanut Vanamon ja Kolmosen kokkiohjelmia katsellen, koska asuin Ruotsissa, sitä ennen en omistanut tv:tä, mutta tiedän ja sympatiseeraan. Vanamo kai katosi joskus vaalien yhteydessä, mutta Kokki Kolmonen pysyi pidempään. Hän oli ja on sympaattinen suomalainen, perinteitä kunnioittava hahmo. Mielikuva hänestä on pellavapuvussa ja lippukalotti päässä, vähän tietysti naurettavakin, mutta hellyttävällä suomalaisella tavalla. Hän osasi olla aina innostunut. En osaa sanoa missä vaiheessa Kolmonen katosi kuvaruudusta. (Patakakkonen lopetettiin 1996.)

Tuon radiopätkän johdosta ymmärsin, että hän katosi ruudusta vastoin tahtoaan. TV-johto kai halusi modernisoida kokkiohjelmia, tuoda mannermaisuutta ja kaupunkilaisuutta, kun maakin oli muuttumassa. Tulivat trendikkäät kokit ja ohjelmat, jotka parhaimmillaan ovat tietysti charmikkaita ja filmaattisia. Mieleen tulevat Keith Floyd ja alaston kokki Jamie Oliver ja tietysti viehättävä ruotsalaiskokki Tina Nordström, jota yhä katsoo ilokseen, kun äitiys on kypsyttänyt häntä. Monet, monet muutkin.

Se on tietenkin osaksi ruokapornoa. Tavallisella köyhällä ei ole varaa hienoihin raaka-aineisiin, kokkiohjelmat ovatkin parlamentaarisesti demokraattisia. Saamme osallistua edustajiemme välityksellä orgioihin. Nykyään ruoat syödään usein seisoen ja samalta lautaselta.

Kolmosen mukaan siirtyminen trendikkäisiin kokkiohjelmiin sattui samaan aikaan kun liikapaino-ongelma ja diabetes kasvoivat räjähdysmäisesti. Kolmosen mielestä syy-yhteys oli tietenkin selvä, mutta itse pidän syynä laajempaa elämäntapojen ja yhteiskunnan muutosta, ei pelkästään siitä että puuroja, vellejä ja kunnon suomalaista kotiruokaa suosivat kokit ajettiin pois televisiosta. Jos ja kun heidät ajettiin.

Uusavuttomuus on samalla lisääntynyt. Minun teoriani mukaan ihmisen kosketus on anti-Midas -kaltaista. Midaksen kosketus muutti kaiken kullaksi, anti-Midas on kai sitten päinvastoin (tuhkaksi?). (Tämä on oma teoriani, en ole sitä lukenut mistään, jos joku niin luuli.) Ihminen pystyy mataloittamaan ja arkipäiväistämään kaiken, on minun käsitykseni. Tässä on tietysti korkakulttuurin ja matalakulttuurin ainainen ero. Enkä lue itseäni pois, pidän molempien sekoituksesta. Seksi ja taide ovat esimerkiksi muuttuneet banaaleiksi ja arkipäiväisiksi, miksei sitten ruokakulttuuri, joka muodikkaaassa kokkiohjelmissa on varmasti monipuolista ja terveellistä, mutta muuttuu ihmisen arkipäivässä jauhomakkaroiksi, juustochipseiksi, perunalastuiksi, hampurilaisiksi, virvoitusjuomiksi, puolivalmisteiksi jne.

Tarvittaisiin yhä ohjelmia, joissa kerrotaan kuinka keitetään perunat, puhkotaan ja paistetaan muikut ja silakat, käytetään yleensäkin tuoretta kalaa. Kuinka tehdään tavallinen munakas tai paistetaan tai keitetään muna, tehdään laatikkoruokia tai tavallisia keittoja. Ja ennen kaikkea kuinka tehdään puuroja ja vellejä kuten Kolmonen tuossa kuulemassani ohjelmassa. Häntä ja hänen kaltaisiaan tarvittaisiin todella.

Toinen asia on, että saattaa olla kuten esim. Veteraaniurheilija ja muut ovat huomauttaneet, että hiilihydraatteja painottava ja kansanterveyslaitoksen suosituksia noudattava ruokavalio saattaa olla joskus sopimaton, mutta se on taas ihan oma kysymyksensä.

Vilahduskortit/ Flashcards

Googlen ilmoituksista kokeilin joskus tätä, jossa mainostettiin ilmaista kielenopetusta kaikilla kielillä. Onhan siellä tosiaan paljon kieliä, kokeilin suomenkielistä. Latasinkin paketin. Huomasin, että ilmainen osuus on aika rajallinen, pian kaupitellaan prota, joka maksaa. Kielen opettaminen on lähinnä sitä, että on ns. flash cardeja, joissa opetellaan muistamaan sanoja eri muodoissa, näytetään korttia ja treenataan memoroimaan. Mukana on erilaisia osuuksia, joissa kirjoitetaankin. Ihan hyvä minunkin makuuni, vaikka varmaankin oikeat kielenopettajat suosivat tilannepohjaista kielenoppimista - en tiedä käytänkö oikeita termeja. Minun mielestäni suomenkielen ääkköset eivät toimi tuossa ohjelmassa kunnolla. Sinne voi käsittääkseni ladata myös ääniä, tuohon maksulliseen versioon, siihen jäi kokeiluni.

Flash Card, eli kääntäisinkö vilahduskortti, on kuitenkin yhä varsin yleinen menetelmä. Se oli sitä jo ennen tietokoneiden aikaa. Puhdasverinen flash card sisältää jonkintyyppisen kysymys-vastaus -asetelman, esim. kuva ja sana. Opettajilla oli paljon muitakin erilaisia pahvisia tai paperisia kortteja, joita käytettiin apuna eri tavoin. Oli erilaisia pelikortteja jne. Kova homma tuohon aikaan oli pitää korttipakkoja fyysisesti järjestyksessä. Minulla tuli monia muuttoja kouluista toiseen siellä Ruotsinmaalla ja vein mukanani ainakin omatekemiäni kortteja. Se kävi liian työlääksi. Varmaan nykyäänkin opettajilla on näitä itselle rakkaaksi muodostuneita apuvälineitä. Se mitä osaa on mukavinta käyttää. Tietokone pitäisi tuota massaa järjestyksessä, jos ne jotenkin osaisi tietokonen ymmärtämään muotoon kääntää.

Saksalainen, tietenkin, Leitner systematisoi kortistojärjestelmiä ennen tietokoneita. Jo varhain tuli opetuskoneiden idea, omat mielikuvani ovat 60-luvulta, kun Tampereen Yliopiston yläaulassa oli näyttely opetuskoneista, opetusta yritettiin systematisoida koneelliseksi. Skinner ja behavioralismi oli yksi suuri nimi. En jaksa lukea tätä pitkää artikkelia aiheesta. Varmaa on että ihminen ei sovellu koneen jatkoksi tuolla tavalla, tuollainen opiskelu on tylsää ja monotonista. Ihminen tarvitsee vuorovaikutusta toisten kanssa, ei pelkän koneen. Hän tarvitsee luovuutta, mielikuvitusta, leikkiä, eläviä tilanteita.

Uskon kuitenkin, että flash cardeilla ihan tietokonepohjallakin voi olla osansa oppimisprosessissa, jos oppija itse on jonkinlainen liikuttaja eikä passiivinen vastaanottaja ja suorittaja. Oppija voi itse rakennella juttuja. Ei tarvitse kyhätä isoja systeemeitä ja oppikursseja tietokoneiden varaan, mihin heti olisi ensimmäinen opettajamainen reaktio.

Tietokoneet ja netti ovat tuoneet miljoonat kuvat ja äänet käytettäviksi. Koko netti on suunnattoman suuri materiaalihuone. Sitä paitsi digikamerojen ansiosta kuvia voi tuottaa itse, niitä voi piirtää ja skannata tietokoneille, voi äänittää itse ja käsitellä ääniä lähes jokaisella standardikoneella ja nettiyhteydellä. Tuhannet muut ovat pohtineet samoja asioita ja keksineet erilaisia työkaluja, joilla standardisoidaan menettelyjä.

Tällä kertaa keskityn hieman näihin ns. flash cardeihin. Netissä on tietysti ihan ilmaispalveluja, joilla voi tehdä vapaamuotoisia kysymys- ja vastauskortteja itselleen ja toisillekin. Tuo ingressin "ilmainen" kielenopetuspalvelu osoittautui varsin pian maksulliseksi. Englanniksi niitä on tietysti massoittain, mutta kyllä suomenkielisiäkin joukkoon mahtuu. Ilmaispalveluissa on usein se juju, että tuotokset pitää olla vapaasti kaikkien käytettävissä, tuo web 2.0-ajatus.

Tässä on yksi

Tässä toinen, oikein yksinkertainen, printattavissa

Täällä voi tehdä matemaattisia flash cardeja, esim. kertotauluja, myös printattavia

Tässä on kolmas

Tässä on muuan sivu, jossa yksinkertaisessa kuvasanakirjassa on eräänlainen flash card -toiminto. Hiirtä viedään kuvan päälle ja saadaan näkyviin selitys.

Tässä eräs henkilö selittää kuinka teki itselleen flash cardeja wordiin. Sinne voi laittaa esim. mitä kuvia haluaa. Wordiin ja Power Pointiin ja vastaavaan Open Officen osiin voi helposti laittaa linkin, jota klikkaamalla saa kuvia ja ääniä näkyviin. Taidan ottaa sen erilliseksi artikkeliksi.

Tässäkin on yksi flash card maker.

Oikeastaan näitä on paljon. Osa vaatii kirjoittautumisen ja ns. tilin avaamisen, mutta se on maksutonta (useimmiten). Olen mielestäni törmännyt sellaisiin joihin voi ladata jopa omia kuvia ja ääniä, useimmiten ne toimivat vain omalla tietokoneella. Näiden linkkien hakemisesta on jo viikkoja ja alan unohtaa. Aion täydentää tätä kuva ja ääni -osuutta myöhemmin, kunhan muistan paremmin.

Flash card -hakusanalla voi tietysti hakea ladata paljon printattavia kortteja, esim. nämä, jotka on jo suunniteltu kortin muotoon. Netissä on on miljoonia kuvia, esim. clipart-kuvia, joista voi suunnitella omia kortteja, vaikkapa wordin ruudukkoon ja printata sitten.

On olemassa tietenkin toinenkin flash card -käsite. Silloin on kyse moderneista muistikorteista. On olemassa flash-tekniikka, joka tarkoittaa yhtä lajia java-kielisten ohjelmanpätkien kirjoittamista, mikä on ihan oma maailmansa ja jota en (vielä) paljoa tunne.

Huomasitko tässä blogissa lumisadetta? Kemiönsaaressa sitä vasta odotellaan, muualla on ehkä paremmin. Tässä on kuitenkin linkki, jonka ohjeita noudattamalla voit sinäkin saada hieman tippuvia hiutaleita, ainakin Bloggeriin. Koodi kopioidaan ja liitetään Hallintapaneelin Ulkoasu ja Lisää Gadget kohtaan, jossa puhutaan mm. java-koodista. Se vaikuttaa ihme kyllä koko sivuun, en tiedä miten, mutta niin vain on. Tummemmalla pohjalla hiutaleet näkyvät paremmin.

Sama efekti latautuu widgetinä yhdellä napsautuksella täältä.

Lumisade ärsyttää joitakuita puristeja, käytä varoen ja poista joskus. Se vähän hidastaa latautumista, kuten widgetit yleensäkin.

Sveariken synty

Ruotsin tv:ssä tuli kiinnostava ohjelma, jossa Sveanmaan ja Göötanmaan muodostumista ja yhdeksi valtakunnaksi liittymistä kuvattiin kuin yhtiöiden fuusioitumista. Oli kaksi suurta olutpanimoa, jotka taistelivat herruudesta, houkutuksena oli suuren ja voittoisan konseptin, CocaColan edustuksen saaminen. CocaCola on kuin kristinusko, iso ja rationaalinen, sisältö ei välttämättä ole sen kummempi, mutta brändi on vahva. Nuo panimot oli vielä dramatisoitu hyvin ohjelmassa oppineiden keskustelujen seassa.

Sveanmaa ja Göötanmaa ovat yhä olemassa, joka päivässä - television sääennustuksissa.

Panimot olivat kuin kaksi suurta, Pripps ja Spendrups ovatkin Ruotsin markkinoilla. Mukana on pienempiä panimoita kuten oli muita vähäisempiä maakuntiakin, mutta Sveanmaa ja Göötanmaa olivat pääosissa yhteinäisen Sveriges Riken eli Sverigen muodostumisessa. Ihan nykyaikanakin on olemassa juopa läntisen ja itäisen tutkijakoulukunnan välillä, siinä suhteessa miten tulkitaan valtakunnan syntyä, missä oli Svearikets vagga. Ohjelmassa sanottiin, että vaikka nimeksi tuli Sverige, göötit vaikuttivat oikeastaan ratkaisevasti, mene ja tiedä.

Herkulliset analogiat ja pätevät todella. Mehän emme täällä valtakunnan itäisessä puoliskossa oikeasti paljoa Ruotsista tiedäkään, paljon enemmän tosin kuin ruotsalaiset meistä. He eivät ole meistä kiinnostuneita emmekä mekään heistä. Puhutaan englantia, kun tavataan ja se onkin oikein, etteivät ruotsalalaiset pääse kukkoilemaan, mihin heillä on taipumus.

Molemmissa maissa on yhä paljon oppineita, jotka yhä tuntevat asioita ja yhteistä historiaa, mutta mielestäni kansan tasolla kummassakin maassa on tapahtunut suuri tyhmistyminen. Olkoonkin tietoyhteiskunta, mutta tiedon tasossa ei ole kehumista lahden kummallakaan puolen, ehkä ei tosin ole koskaan ollutkaan.

Haluan vähän provosoida ja kysyä lukijalta, tiedätkö mikä on Bergslagen. Jos et, se osoittaa väitteeni todeksi, että emme me suomalaisetkaan niin paljoa Ruotsista tiedä. En sitten tosin tiedä, pitäisikö edes.

Kirjoja ja muistoja

Käytän osan päivästä lukemiseen. Luin eilen loppuun Jari Tervon Myyrän, josta en oikein tiedä pidinkö siitä vai en. Samalla ihailee kirjailijan lahjakkuutta ja nokkeluutta keksiä ja sulattaa historiaa, sitä samaa jota hän on vuosia osoittanut tv -ohjelman tähtenä, mutta samalla kaikki menee liiallisuuksiin. En jaksa enää seurata tuota ohjelmaa, enkä edes tiedä tuleeko sitä enää.

Ne jaksot, joissa hän kuvitteli presidentin muistelmia olivat kiinnostavia, mutta en oikein pitänyt koko juonesta ja koko Karhun perheestä. Se oli liiaksi uskomaton. Kovasti kirjailija oli pystynyt sulattamaan historiaa; tajusin varmaan vain pienen osan. Suojelupoliisissa työskentelevä Juri Karhu, jonka sukulaiset muka miehittivät lähes koko kommunistisen puolueen johtopaikat, muka tällaisen sukurasituksen omaava olisi voitu hyväksyä poliisiin, oli myyräjahdissa. Hän kai yritti todistaa ikääntyvää presidenttiä Neuvostoliiton vakoojaksi ja etsi samalla kommunistiseen puolueeseen soluttautunutta myyrää. Hänellä oli muka tehtävänä huolehtia presidentin turvallisuudesta ja hän pääsi ihan lähelle piireihin. Jotkut tutkijat ovat tosiaankin todistelleet, että Kekkonen meni liian pitkälle suhteiden hoidossa. Kuinka pitkälle se ehkä jää salaisuudeksi. Yleiskuva on kai se, että hän teki arvokasta työtä, oli kuitenkin isänmaan ystävä, mutta meni ajoittain liian pitkälle menetelmissään.

Kiinnostavaa oli tarina presidentin nuoruudesta, jossa hän oli mukana kansalaissodassa. Hänen omien muistelmiensa mukaan hän muistaakseni osallistui, oliko se juuri komentokäskyn antajana teloituksessakin. Tervo oli kutonut juonen tämän tapauksen ympärille, keksinyt siihen lisää yksityiskohtia. Kekkonen olisi joutunut teloittamaan uhrit otsalaukauksella, ei niskalaukauksella, kun hänelle tehtiin jekku ja ammuttiin jalkoihin ja hänen käskettiin tehdä työ loppuun. Varmaankin tuo episodi jäi häntä askarruttamaan, episodi sinänsä oli kai olemassa. Jotkut ovat uumoilleet, että se oli yhtenä pontimena, kun hän oli sopeuttamassa kommunisteja suomalaiseen yhteiskuntaan sitten myöhemmin.

Kekkonenhan oli Etsivän Keskuspoliisissa toimiessaan ollut kuulustelija ja on aivan mahdollista, että hän oli ollut juuri sellainen kuin kirjassa kuviteltiin, hakkaaja. Kekkosen hahmoon oli eläydytty oikein hienosti.

Pystyin tunnistamaan muutamia hahmoja, joilla oli fabuloitu. Oli Hallamien suurlähettiläspariskunta ja Kekkosen suhde Anitaan. Heille oli kuviteltu pojaksi aikoinaan suurlähettiläänä toiminut Jussi Mäkinen, joka todella oli Kekkosen suosiossa ja aiheutti toimillaan ja toilauksillaan hämminkiä. Kirjassa hän oli Kekkosen ja Anita Hallaman avioton poika. En tiedä mitään Mäkisen taustasta ja elämästä; bisarri hahmo hän tosiaan oli. Kirjassa hän teki raa´an paloittelumurhan, murhasi neuvostoliittolaisen rakastajansa.

Mukana olivat vahvana toimijana Suomessa suurlähettiläs Stepa, joka yritti tehdä Suomesta kansandemokratiaa. Stepanov -niminen siihen suuntaan toiminut suurlähettiläs tosiaankin on ollut, mutta miten kaikki ajallisesti meni, en tiedä, kirjailija on varmaan suoristanut mutkia ja fabuloinut. Oli myös toinen tunnistettava hahmo NL:n suurlähetystön lähetystoneuvos. Stepa oli kytketty pikkupoikana mukaan tuohon Kekkosen nuorena Haminan valleilla suorittamaan kuviteltuun teloitukseen. Hän oli muka yhden teloitetun lapsi.

Yksi teloitetuista oli Karhun perheen kantaisä. Karhuilla oli lukuisia veljeksiä, joissa en pysynyt mukana. Heitä oli sodan aikana desantteina ja Neuvostoliittoon loikanneina ja vankileirillä, joissa yksi tapasi Raoul Wallenbergin ja aiheutti tämän lopullisen katoamisen ilmiannollaan. Taitavasti kirjailija osasi kuvata leirioloja, hänhän on äärimmäisen lahjakas.

Neuvostoliiton johtajat Stalinista Bresneviin esiintyvät kirjassa uskomattoman juonen käänteissä. Siihen oli kytketty mukaan ihan oikeita ja nimiltä mainittuja henkilöitä. Oli fabuloitu presidentin kansliapäälliköllä, jota kutsuttiin Goebbelsiksi. Juhani Perttunen oli presidentin kansliapäällikkö, joka muistaakseni toimi Kekkosen jälkeenkin ja siirtyi sittemmin Sisäasian Ministeriöön ja on nyt jo eläkkeellä.

Ulkoministeriössä toimineella Korhosella oli myös paljon yhteistä kirjan Korhoseen. Hänen puvuillaan ja hahmollaan, harrastuksillaan ja jopa vaimoillaan leikiteltiin myös mukavasti. Kirjassa oli kymmeniä tällaisellekin rivilukijalle tunnistettavia hahmoja. Samalla se oli herkullista, mutta samalla vähän epämukavaa. Oli Virolainen ja Karjalainen ja lukuisa joukko jo manalle menneitä muita, mutta myös monia yhä eläviä ihmisiä.

Aivan samoin kuin television Tervosta tulee vähän epämukava ja falski vaikutelma, kirjastakin tuli. Pitäisi lukea varmaan kolmas kerta, mutta tuntuu, että se ei ole sen arvoinen. Ehkä olen liian yksioikoinen ihminen, kun en jaksanut oikeasti innostua juonen käänteistä ja liioista henkilöhahmoista ja Karhuista.

Luin myös kirjan Tampereen naiskaartista. Se oli oikean historiankirjoittajan kirjoittama ja siihen saattaa luottaa. Kirjassa osoitettiin, että Tampereen taisteluihin, mitä tulee naiskaartin osuuteen liittyy paljon legendaa. Se oli paljon vaatimattomampaa.

Olen myös lukenut kauniin ja nostalgisen kuvakirjan Liinaharja, Suomenhevosen taival. Olen elänyt itsekin kirjassa kuvattuja aikoja, jolloin koneet syrjäyttivät maataloushevosen. Olen ajanut ja hoitanut noita hevosia. Meidän hevosemme eivät olleet kantakirjassa, mutta ne olivat suomenhevosia. Olen pikkupoikana juossut niiden mahan alta, ajanut heiniä latoon ja isorattaisella haravakoneella, elänyt tuota maailmaa ja kuunnellut niitä puheita. Olen myös päässyt kurkistamaan nykyiseen hevosmaailmaan kulkemalla hevosenkengittäjän mukana ja kuuntelemalla hänen juttujaan. Kävimme mm. ratsupoliisien Helsingissä tallissa, jossa hän oli aiemmin toiminut vuosia vakituisena. Kengittäjä kertoi tietenkin inside-tarinoita. Hän on sanallisesti lahjakas.

Lapsena raveissa käyminen oli tärkeää. Olen itse asiassa ollut jopa ajanottajanakin raveissa. Muistan kuinka lämminveriset tulivat raviradoille, kuinka niitä ihailtiin. Muistan kuinka "Mustalaiskuningas" Hagert perheineen kävi kävi Sodankylässä. Hänen lämminverisensä oli kai ensimmäisiä, jotka näin. Hagertien vierailu oli tapaus.

Serkullani naapuritalossa oli lapsuudessani aikoinaan Sodankylän ykköshevonen Hyry, joka juoksi rataennätyksiä. Erkki on yhä elossa, vaikka hän kadottikin talonsa. Hänen veljensä Martti on myös. Hän teki pari Kariston julkaisemaa kirjaakin ja on juuri kuulemma kirjoittanut murrekirjan Sodankylästä. Heidän isänsä Eeli kuoli syöpään, kun olin pikkupoika. Eeli oli lahjakas ja niin olivat hänen lapsensakin, joita asuu Australiaa, Saksaa ja Ruotsia myöden nyt jo iäkkäinä. Yksi vanhimmista kaatui sodassa. Isälläni ja Eelillä eivät olleet sydämelliset välit, mutta eivät vihamielisetkään. Kumpikin oli viinaan menevä. He olivat nuorina perheenisinä tapelleet ihan verissäpäin. Korttipelistä oli syntynyt tappelu, jossa Eeli kuristi isääni. Isäni pääsi puremalla veljeään käsistä vapaaksi. Kallella oli loppuikänsä kuristamisesta rustoittunut kurkku, joka ei kestänyt esim. tomusokeria.

Viimeisen hevosemme hoitaminen viimeiseksi talvikaudeksi jäi minulle koulupoikana. Olin lukutoukka ja tuo hevonen oli savotoilla ollessaan tullut hieman arvaamattomaksi ja arastelin sitä. En esimerkiksi uskaltanut ulkoiluttaa sitä kuin pari kertaa ja se karkasi ja juoksi maantielle asti. Muutaman kerran ajoin reellä heinäpaaleja, taisi isä sitoa rinnusremmin ja muut rensselit. Hevonen kuitenkin tottui hoitajaansa. Se kääntyi heti kun sille toi vettä. Tuntui, että se piti minusta, vaikka sitä arastelinkin. Rupesin sukimaankin sitä. Laitoin sille aina kunnon makuusijan ja loin lannat. Se hoitaminen oli oikeastaan aika viihtyisää.

Täytyy muistaa myös Lapin silloiset paukkupakkaset, korkeat hanget, ulkohuusit ja muutenkin mukavuukseton asuminen. Kerran viikossa sauna, jonne viimeisinä Lapissa asuminani vuosina sain lykätä sairaan isäni vesikelkalla ja käydä pesemässä hänen selkänsä. Auta armias jos sen unohti Lauantain toivottuja kuunnellessa.

Kun Polle seisoi työtätekemättömänä ja heinää syöden, se kasvoi hyvään lihaskuntoon ja se myytiin jollekin savottamiehelle Kittilän suuntaan. Ne olivat juuri tuossa kirjassa kuvattuja viimeisiä savotta-aikoja. Koneet tulivat kovalla vauhdilla.

Vielä monta vuotta sen jälkeen saatoin herätä tuskanhikeen, saatanpa yhäkin tehdä. Huomaan muka, etten ole muistanut ruokkia hevosta ja se on kuollut nälkään parteensa. Tuohon hevosen ruokkimiseen liittyy muisto isän pahoinpitelemisestä. Olin kai jotain 14 vuotta ja tein innoissani jotain, kun isä käski mennä ruokkimaan hevosta. Kohta, sanoin useaan otteeseen ja lopulta sieltä tuli äijä halon kanssa. Suutuin ja hakkasin vanhan miehen verille. Olin jotain 14 v. Jotenkin se liittyi itsenäistymiseen. Omasta mielestäni en sen jälkeen ainakaan ole auktoriteettejä kunnioittanut, se oli jonkinlaista väkivaltaista vapautumista ja eräänlainen isänmurha lähes konkreettisesti. Toiset teoreettisemmat tekivät sen kuvainnollisesti.

Nimien kertomaa

Joku oli tullut tänne nimilinkillä. En katsonut, mitä olin kirjoittanut, ehkä hassuista nimistä. Eihän ole kivaa, jos omasta rakkaasta nimestä väännetään vitsiä, mutta niin vain on. Netissä se tule niin päälle. Omasta etunimestäni väännettiin jotain ikävää ja seksuaalista yhdellä tulkkikurssilla ja vääntäjänä oli kurssin vetäjä. Olin asunut Ruotsissa pitkään ennen kuin tajusin. Tiedän miltä tuntuu. On paljon nimiin erikoistuneita sivuja ja keskusteluketjuja, joita en ala kaikkia linkittää, mutta otan muutaman.

Kyllä mekin voisimme antaa takaisin ruotsalaisten nimistä.

Vanhemmat sokeudessaan monesti miinoittavat lapsen elämän antaessaan rakkautensa hedelmille sellaisia nimiä, jotka kuin kutsuvat kiusaamaan myöhemmässä elämässä. Näin kävi ainoan tyttäremmekin kanssa, jota tosin ei kiusattu. Hänellä oli niin vahva persoonallisuus, että hän meni jopa nutukkaissa ja lapin lakissa (tytön) kouluun ja pojat olivat kuulemma ihailleet, kun karvakengillä liukui niin hyvin. En ole lappalainen enkä ole itse käyttänyt nutukkaita kuin penkinpainajaisissa, me ostimme tavarat retkellä Lappiin.

Katsopa Suomen karttaa. Se on täynnä hassuja paikannimiä sekä suomeksi että ruotsiksi. Nimien selitys on oma tieteenhaaransa. Tässä kunnassa ja kesäisin Bengtskärin majakassa asuu naisihminen, Paula Wilson, joka on herättänyt pahennusta Ankkalammikossa, kun hän on esittänyt vaihtoehtoisia selityksiä aiemmin tiedemiesten varmana pitämille faktoille. Minusta monet hänen selityksensä, joiden yleislinja on, että monet nimet tulevat muinaisruotsista eivätkä ole väännöksiä suomesta, on virkistävä. Kielimiehet pitävät aika yleisesti hänen juttujaan huuhaana.

En löytänyt netistä kovinkaan mehukkaita lisänimistä kertovia sivuja. Lisänimi on ehkä hieman neutraalimpi nimitys. Puhutaan myös köllinimistä, haukkumanimistä ja jopa kökkönimistä, vaikka en sillä sanalla löytänyt kuin yhden linkin. Suomalaiset olivat ennenkin kovin pilkkaavaista porukkaa, kansanperinnearkistoissa näistä nimityksistä on paljonkin merkintöjä, takaraivossakin niitä on. Miestappoja ja käräjäjuttuja nimistä on ainakin saatu aikaan. Yritän tutkia tätä haaraa eteenpäin. Lempinimet ovat sitten joskus vähän hellyttäviä, monesti vähän sivullista öklöttäviä. Ruotsiksi sopivia hakusanoja ovat esim: öknamn, smeknamn. Englanniksi sanotaan calling names, eli nimitellään. Nimittely ja koulukiusaaminen ovat pitkälti sama asia.

Oma lukunsa on tietenkin oppilaiden opettajille antamat lisänimet, jotka eivät aina mairittele. Pahimpia ei jutuissa mainitakaan. Kovasti yksioikoisia ne ovatkin.

Minun ex-vaimoni tyttönimi oli Källi. Se kuulostaa ainakin peräpohjalaisesta tosi källiltä. Nimeä on yhä olemassa. Silloin oli vielä surullista kuuluisuutta saavuttanut William Calley, joka tuomittiin My Lain veritöistä. Monet kököiltä tuntuvat nimet ovat perua lyhyistä sotilasnimistä. Nimi ei miestä pahenna ja monet kantavat kunnialla nimensä.

Sukunimemme ovat pitkälti muodostuneet vanhoista lisänimistä ja jäljelle on jäänyt paljon sellaisia, jotka eivät ihan heti kuulosta hyvältä. Tuo kuulostaminen eli jonkintyyppinen onomatopoetiikka, sainhan senkin sanottua, on yksi lisänimien muodostumisperuste. Historiasta muistamme kuninkaiden lisänimiä, jotka yhä elävöittävät historiaa.

Tässä on Tiede-lehden ansiokas artikkeli, harjoitustehtävineen, nimistä

Tässä on etunimiin erikoistunut sivusto

Tässä etunimigeneraattori

Tässä erään väitöskirjan tiivistelmä sukunimien historiasta

Nimien herättämistä mielikuvista

Hullunkuriset nimet

Mankeli-huumorisivuston hassunkuriset nimet

Hauskoja yritysten nimiä

Haku, hauskat nimet

Ihmiset keskustelevat tyhmistä nimistä

Väestörekisterikeskus pitää ihan asiallisia tilastoja nimistä. Siellä voi tehdä hakuja nimistä.

Vähän kieliopintoja tästä teemasta. Saat testata ruotsin taitojasi:

Roliga namn

Roliga namn.se

Tässä oli Eniron haulla etsitty jopa osoitteet. Painajaisuni on herätä muka ja havaita portin takana turistibussi, jossa opas kertoo, että tässä asuu: Inge Modig, men han lämnar sällan sitt hus.

Tässä onkin leikkivihje, hakekaa hauskoja nimiä vaikkapa Eniron hausta. Suomessa se on maksullista. Pitää soittaa kerran Enirolle ja sieltä saa koodin, jota voi vastaisuudessa käyttää. Ruotsissa haku on ilmaista.

Englanniksi:

Funny names

The Funny Name Server

funnynames.com jne

Kaistapään mietteitä

Minulla oli tunne, että jotakin olennaista puuttuu tuosta eilen esittelemästäni "mullistavasta" lukulaitteesta. Tietenkin, siinä se on, sehän on mustavalkoinen.

Siksi se kai soveltuukin parhaiten toimistokäyttöön, jossa eivät asiakirjat tänäkään päivänä ole vielä värillisiä. Myös tavallisiin kirjoihin, joissa ei ole kuvitusta. A4-koossa kirjansivu on jo melkein liiankin suuri, mahtuupahan isollakin fontilla. Joka tapauksessa jos hinta ei kohoa kovin korkeaksi, aion ostaa. Kipuraja on jossakin 300-400 €:n kohdalla. Tuskin se niin alas jää, jos langattomuus on mukana. Kannattaisi kannattaa, sillä kaupallinen menestys avittaa uusien laitteiden kehitystä. Hypetys on ollut jo niin suurta, että computer geeks all over the world tulevat kyllä ostamaan. Värillisenä se jo kilpailisi vakavasti paperikirjojen ja lehtien kanssa.

Magazine -tyyppisiä lehtiä on jo paljonkin saatavilla ihan näköispainoksina, mutta en ole tilanteesta kovin hyvin selvillä. Tässä on esimerkiksi blogi, joka niistä kertoo. En tiedä miten laillista ja miten organisoitua tuo homma on, vai onko kyse yksittäisistä ihmisistä, jotka skannaavat mitä sattuu. Torrent- tyyppisinä lehtiä ainakin on. Monilla lehdillä on maksullisina palveluina nytkin näköislehtiä, joita pikkuruudulta on aika työlästä lukea. Ehkä tuollainen A4 on jo parempi, mutta ei se vielä voita paperilehteä. Sen sijaan kun jokainen juttu on erikseen kuten verkkolehdissä, lukea käy mainiosti pieneltäkin ruudulta.

Etsin blogeja, jotka olisivat erikoistuneet ekirjoihin ja löysin muutaman. Kovin kauas en lähtenyt googlettamaan. On olemassa yksi, jolla on kunnioitettavan pitkä historia, yli 10 vuotta. Sieltä löytyy varmaan kaikki tieto, mitä englanniksi on mahdollista löytää.

Sitten on tällainen joka seuraa ilmaisia ekirjoja. Ihan jo etusivulta löytyykin paljon kiinnostavaa. Tämä blogi keskittyy esittelemään Planet eBookin ilmaisia klassikkoja ja sieltä löytyy aarteita. Mikä tuon firman liiketoimintaidea on, en tiedä, mutta hienoja klassikkoja löytyy englanniksi.

Jälkimmäisen sivupalkista blogrollista löytyy tutkittavaksi lisää ekirja -aiheisia blogeja ja sivuja ja niin edelleen.

Minua oikeastaan kiinnostaisi ottaa selville vielä enemmän tuosta ekirja -tilanteesta, mitä tulee suomenkielisiin teoksiin. Selvittää mikä oikeastaan on Gutenberg-projekti. Lukijakin on kuten minäkin varmaan kuullut, että on olemassa sellainen kuin Projekti Lönnrot. Tässä on ainakin lista kirjoista, jotka ovat saatavilla. Luulen, en ole tarkistanut, että se on yksi yhteen Gutenbergin kanssa. Olen ymmärtävinäni, että tämä organisaatio tekee myös läheistä työtä Gutenbergin kanssa. Siellä on ainakin kovin paljon tavaraa listoilla.

Gutenbergin painokoneen henkiin herättämisestä näin tässä vasta hienon ohjelman. Ensimmäistä painettua kirjaa, Gutenbergin raamattua on säilynyt muutama kymmenen, itse painokonetta ei. Ne kirjat ovat todella kauniita ja täydellisiä. Vinjettikuvat olivat käsin väritettyjä kuten olivat alkuperäisten käsin kirjoitettujen pergamenttikirjojenkin kuvat. Olen sellaisia päässyt joskus näkemään Tukholman kaupunginarkiston varastoissa syvällä kallion sisällä.

Miten Projekti Lönnrot eroaa Project Gutenbergista, ketkä sen takana ovat, mitkä ovat sen resurssit ja näkymät jne? Olisiko mahdollista tehdä vaikkapa vapaaehtoistyötä oikolukijana. Olen sen ainakin ymmärtänyt, että Gutenbergilla on systeemi, jossa voi rekisteröityä oikolukijaksi. Sitä voi jopa kokeilla ja katsoa, miltä se tuntuu. Sähköpostissa lähetetään oikolukijoille ensin skannattu tiedosto, jota kierrätetään useammalla. Silti kirjoihin jää yhä virheitä. Olen niitä spontaanisti huomannut.

Skannerit ohjelmineen, jotka muuttavat kuvan juoksevaksi tekstiksi, olivat ainakin silloin, kun minulla oli skanneri, aika epäluotettavia. Skanneri lakkasi toimimasta XP-systeemissä. En ehtinyt sitä paljoa käyttää, kun olin silloin niin fyysisen työn raskauttama. Samantyyppinen ohjelma on varmaankin yhä käytössä, se oli nimeltään jotakin OCR... Joskus, kun olen puhunut jollekin sähkökirjoista, tämä on saattanut ihmetellä, miten kirja menee semmoiseen laitteeseen. Termi on tosiaan puhua jollekin, ei keskustella jonkun kanssa, koska harva tapaamani on ollut kiinnostunut asiasta. Kuten varmaankin sinäkin, mahdollinen lukija. Vastaus on tietenkin, että samalla lailla kuin musiikki ja kuvatkin, bitteinä. Kohde jaetaan pienenpieniin osiin, jotka juoksevat miljoonina bitteinä, ykkösinä ja nollina kaikkialle. Ohjelman täytyy tunnistaa jokainen kirjain ja arvata, mikä se on. Vanhoissa teksteissä on käytetty tietenkin kaikenlaisia fontteja ja arvaahan sen, että arvaus ei aina osu oikeaan. Oikeastaan aika harvoin, muistelen, joten oikolukijalla on töitä.

Aion kirjoittaa ja kysyä Tapio Riikoselta, jonka nimi on paljon esiiintynyt Gutenbergin kirjojen alkulehdillä. Ainakin teoriassa voisin kuvitella oikolukevani sivun silloin, toisen tällöin.

Yksi asia, mikä kiinnostaisi tietää, on että, mistä ajasta alkaen kustantajilla on tallessa julkaistut kirjat sähköisessä muodossa. Kirjapainot ovat niitä kai käsitelleet tiedostoina jo paljon kauemmin mitä esim. PC-koneet ovat olleet olemassa. Sitten ne tietenkin pitää olla mahdollista kääntää nykyaikaisille tiedostomuodoille, veikkaisin, että jo joskus 80-luvulta alkaen. Luulisi, että siinä kustantajilla voisi olla mahdollisuus herättää henkiin jo kuolleet kirjat, jos ihmiset voisivat edullisesti ostaa myös uudempia teoksia laitteisiinsa. Suomessahan sähköiset kirjat, ainakin romaanit ovat vielä lapsenkengissä jo naapurimaa -Ruotsiin verrattuna.

Sähköinen kirja ei ole onnistunut nimi, vaikka sähköä kaikessa käytämmekin. Pinnan alla olemme kuitenkin usein täysiverisiä romantikkoja, joille öljylamppu tai kynttilä sekä nahkaselkäiset kirjat ovat ainoa oikea, siis periaatteessa, muttei käytännössä. Sähköstä tulee mieleen sähköisku ja sähkölasku, miksei sähkötuolikin. E-kirja on parempi eufemismi. Itsekään en voi istua tietokoneen ison oskillaattori-ruudun ääressä, sillä alan voida kummallisesti.

Katsoin muuten eilen Ruotsin tv:tä. Ostin viikon kokeilun TVKaistalta. Saatavilla oli neljä pääkanavaa, Ykkönen Kakkonen Nelonen ja Barnkanalen/Kunskapskanalen. Oli jännä kokemus taas nähdä Ruotsin ohjelmia. Niissä on oma taikansa meikäläiselle, joka on kuitenkin ollut niiden vaikutuksen alaisena lähes parikymmentä vuotta. Monet hahmot ovat jäljellä, tosin harmaantuneina kuten tässä on itsekin, paljon on tietenkin uusia. Tosin olen nähnyt tv:tä tässä välilläkin, tyttären luona ja SVT:n omilta nettisivuilta, joissa sielläkin ohjelmia on ihan tarpeeksi, joten en ole päässyt vieraantumaan. Vieraantunut on ihan oikea sana, vanha tuttu sana opiskeluvuosilta. Minusta tuli vieraantunut ja sivullinen kahdessa maassa ja kahdella kielellä. En ole koskaan päässyt minkään yhteiskunnan täysivaltaiseksi jäseneksi. Kotimaassakin on sivullinen ja syrjäytynyt. Sivullisen osa. Aikaa tuskin on seurata vielä kahden maan televisiotakin, mutta ehkä lankean. Vuositilaus maksaa reilut sata euroa.

Lisää linkkejä:

Google sanakirja

Glossy Magazineja Googlen teoshaussa

Google on digitalisoinut massoittain, mutta vaikeaa niitä on hakea kun ei tiedä mitä hakee.

Kirjoja Nintendon DS -pelikoneelle

Tämäkin tietää, miten saada ja pitää tyttöystävä.

Suomen kieli ulkomaalaisille (englanniksi)

Vuosi 2008 valokuvina (amerikkalainen näkemys)

Boing Boing Gadgets

Mitä ensi vuonna?

Miksei kaikki voi olla kuten aina ennenkin? Mitä kaikkia muutoksia ensi vuosi tuokaan mukanaan, emme tiedä. Emme vuosi sitten olisi aavistaneet, että olemme vuoden lopulla vajoamassa syvään talouskriisiin. Kuinka syväksi se muodostuu, emme tiedä. Mitä kaikkea se tulee tuomaan muassaan, sellaista minkä hyväksyminen muuuten olisi mahdotonta. Muutokset ovat iduillaan, mutta mitkä niistä lyövät läpi, mitkä tukahtuvat.

Yksi taistelukenttä on sanomalehdet. USA:sta raportoidaan, että jo useampi ihmisistä valitsee uutislähteekseen netin palvelut kuin sanomalehdet. Silti tv voittaa nämä kummatkin. Tosin tv:kin on siirtymässä nettiin. Jo nyt aika hitaillakin laajakaistoilla pystyy katsomaan esim. TVKaistaa ja se on tullut myös mobiililaitteisiin. Näen, että sieltä voi katsoa jo Ruotsin tv:täkin. Myydään myös yhtiön tallentavaa digiboxia hienouksineen.

Jo jonkin aikaa on kohuttu Plastic Logic:sin ensimmäisestä tuotteesta, jota luvataan jo vuoden alkupuoleksi, mutta meille se varmaankin tulee loppupuolella. Sen pitäisi nimensä mukaisesti olla kestävä, ohut ja kevyt. Sitä markkinoidaan toimiston asiakirjojen korvaajaksi, ruudun kokokin on A4. Siinä on kosketusnäyttö. Nämä videot kertovat toiminnasta. Se käy myös erinomaisesti sähkökirjojen ja sanomalehtien lukuun. Jo nykyään taskukokoiset lukulaitteet korvaisivat kirjaa, sanomalehtiä pystyy ihan hyvin lukemaan jopa 10 tuuman kokoisilta ruuduilta. Niissähän klikataan yksi juttu kerrallaan luettavaksi, eikä siinä ole mitään vaikeuksia.

Myös oman Bookeen lukulaitteeni avulla voisin lukea uutisvirtoina lehtiä, vaikka ne onkin ladattava tietokoneen kautta. En ole sitä tehnyt, koska minikannettavan kautta se on vielä helpompaa. En ole myöskään ladannut MP3 -musiikkiakaan, vaikka se olisi mahdollista. No täytyy myöntää, että myös kirjojen lukeminen laitteella on taas jäänyt vähemmälla; aika ei yksinkertaisesti riitä.

Jos tuleva laite ei ole kamalan kallis, tulen satsaamaan viimeisetkin siemenperunat siihen. Onhan mukava pysyä ajan hermolla. Hinnasta ei ole kai vielä tietoa. Tuosta lukulaitteesta tulee kai kuin Kindle Amerikoissa, että siihen voi myös ladata langattomasti kännykkäverkon kautta. Sitä toimintaa ei ole Suomessa ja USA:ssakaan käyttäjät eivät ole siihen ihastuneita, koska se varmaan maksaa ja syö pattereita.

Plastic Logicsin laitetta kehtutaan virtaa säästäväksi, mutta en tiedä tarkoittaako se kaikissa tilanteissa. Puhutaan päivistä, kun ennen on puhuttu tunneista, mitä tulee akun kestoon.

Tässä videossa laitetta kehutaan vihreäksi ja metsää säästäväksi. Samalla tulee sääli kovia kokeneita paperimiehiä kohtaan. Jos konttorit todella muuttuvat paperittomiksi, jos lehdet siirtyvät muovinäytölle, mihin todella tarvitaan loppujakin Jouko Aholan miehiä. Sääli on myös lehtiä ja koko kirjapaino- ja kuljetusteollisuutta, joka väistämättä on yhä rakennemuutosten edessä. Lehtien ansaintalogiikka verkkopainoksina ei ole vielä selvä. Se muutos ei ehkä ensi vuonna iske koko laajuudessaan, mutta merkit ovat selvät. Miten käy paperijaloilla seisovalle Suomelle? Mitä löytyy korvaajaksi?

Puiden soisi tietysti kasvavan ja varastoivan hiilidioksidia, mutta miten käy työllisyyden. Ehkä puita pystytään käyttämään toisella tavalla, mm. kemian teollisuuden raaka-aineena, polttoaineena ja rakennusmateriaalina. Polttoaineena käyttämisen tulee olla tietenkin sellaista, että hiilidioksidikuormaa ei lisätä. En tiedä onko se edes mahdollista.

Betraktelser

On vähän haikeaa olla erossa lapsenlapsista. Joulutunnelmasta ei voi juuri puhua. Ei minulla juuri ole illuusioita lasten joulustakaan. Valtavasti oli ollut taas paketteja ja leluja, jotka menevät hetkessä rikki. Vanhemmasta on tullut jonkinlainen diiva, ehkä hän on siinä iässä. Lapsen elämä näyttää olevan uhmaikiä peräkkäin.

Kylpyhuone oli tullut valmiiksi juuri aatoksi ja se on kuulemma hieno. Vesivahinko ei ollut päässyt pahaksi, remontti tuli juuri ajallaan. Jos perhe saa aikaiseksi kellariin suunnitellun, kaakeloidun kylpyhuoneen, jossa on poreallas ja puukamina, talosta tulee suorastaan ylellinen. Sauna, jota he eivät ole koskaan käyttäneet, puretaan pois ja pesuhuoneesta ja siitä huoneesta tulee yhtenäinen, iso tila.

Perheen kaikki jäsenet ovat väsyneitä, lapset pitkistä päiväkotioleskeluista, isä kaiken hoitamisesta ja äiti toisella paikkakunnalla opiskelustaan ja junan ajamisesta. Stressin aiheuttama ihottumakin oli taas tehnyt itsensä tiettäväksi. Vanhemmat eivät liiku tarpeeksi ja ovat ylipainoisia. Ei ole helppoa vetää eteenpäin nuorta perhettä. Helpompaa on olla yksinäinen ja rauhassa, vaikka tuota rauhaa ja yksinäisyyttä on liiaksikin.

Kaiken huolestumisen lisäksi luin artikkelin, että lapset joille luetaan, selviävät paremmin. Lapsenlapset katsovat varmasti yli kolme tuntia tv:tä päivässä...En laske iltalukemista oikeaksi lukemiseksi.

Lukeminen on tänäkin päivänä tärkeää, oikeiden kirjojen. Se on minullakin se sammumaton rakkaus, joka vielä jaksaa säväyttää. Kirjoja on paljon odottamassa.

Mutta kyllä tietokoneenkin kanssa voi tehdä hauskoja ja kehittäviä asioita, kertoo Aamulehden juttu, jossa on Pirkanmaan koulujen animaatiokilpailun töitä. Siitä miten animaatiot on teknisesti toteutettu, kerrotaan varsin vähän. Pitää tietysti olla käsikirjoitus, jossa on draaman kaarta. Luin täältä jutun animaatioiden tekemisestä. Ehkä niihin tarvitaan kameran lisäksi myös tietokoneohjelmia, joilla tehdään kuvakaappauksia suoraan tietokoneelle. On olemassa suomenkielinen ohjelma, mutta se on maksullinen. On olemassa freeware-ohjelmakin, jota minun pitää varmaankin kokeilla. Ehkä tulee joskus mahdollisuus johdattaa lapsenlapset johonkin järkevään tietokoneen käyttöön.

Lehdet ovat epäluotettavia:

Aamulehti antaa hieman väärää kuvaa artikkelissaan sähkökirjoista. Silti se myöntää paperikirja saa sittenkin kilpailijan:

Annetaan kuva kuin Kindle olisi lähes ainoa vaihtoehto, ja sitä ei saa Suomessa. Kirjojakin on muka suomen kielellä vähän. Onhan modernia kaunokirjallisuutta vähän, mutta Gutenbergissa on hyviä klassikkokirjoja. Ruotsinkielisiä kaunokirjoja läytyy, kun osaa konstit ja englanninkielisiä pilvin pimein, kaikki klassikot. Lukulaite ei rasita silmiä, toisin kuin sanotaan.

Aamulehdessä oli juttu: Tunnetko suomalaiset sanonnat. Siinä on paljon rautalangasta piirrettyä. Joitakin näkee ensi silmäyksellä, en ole erityisen nokkela.

Lapsi oli pelästynyt helvetillä pelottelua, ja piispa kiistää, ettei helvetillä pelottelu kuulu kristilliseen kasvatukseen. Vai ei!

MS sanoo lopettavansa XP:n. Ehdin jo pelästyä, mutta se tarkoittaa, että lisenssejä ei myydä uusiin koneisiin. Vanhalla ja aika hyvällä käyttöjärjestelmällä pärjää vielä pitkään. On olemassa ihmisiä, jotka yhä pelaavat aataminaikaisella 3.x:lläkin, joita MS myös pelottelee, ettei sitä ole enää kohta saatavissakaan. Tuskin sitä pitäisi kenenkään kaivata, vaikka tosikonservatiiveja näyttää olevan.

Minulle tämä on teoriaa, mutta olkoon tässä vähän kevennyksenä. Siitä välittyy vähän sellainen käsitys, että maailman kauneinkin asia rakentuu valhellisuudelle.

Kestosuosikki dr Phil vuodatti viimeisimmässä ohjelmassaan deitti-palstojen ihanuutta. Yritin parikin kertaa, mutta molemmilla kerroilla tuli vain pettymyksiä. Aika on tainnut ajaa ohitseni.

Rikolliset lähtevät:

Harper´s Magazinessa käsitellään lähtevän hallinnon surullista perintöä. USA:n presidentit armahtavat viimeisenä päivänä rikollisia. Nyt armahdettavana on mm. varapresidentti Cheney, joka on ollut päätekijänä tuossa surullisessa kidutusmenettelyssä, jonka ylimpänä oikeuttajana Cheney toimi. Mutta kuka armahtaisi Bushin? Pitkän artikkelin lopputulemana on, että kansan koheesion takia tuskin on mahdollista uuden presidentin ryhtyä oikeustoimiin, vaikka kaikki edellytykset ovat. Muutakin on tunnetusti asialistalla. Kirjoittaja olettaa, että jonkinlainen totuuskomissio perustetaan aikoinaan. Totuskomissiot USA:ssa ovat tietenkin toimineet periaatteella: Ei korppi korpin silmää noki.

Tonttu se miettii pulmaa

Jatkoin vielä Kotitontun muokkaamista. Laitoin Harald Wibergin kuvat esitykseksi ja nettiin, ensin ilman tekstiä. Kokeilin tekstin lukemista, olisihan kiva yrittää myös äänellistä esitystä, mutta luovuin. Ei se ihan hassulta kuulostanut, mutta olisi mukavaa, jos mikrofoni olisi parempi. Oli kiva leikkiä deklamoijaa, ääntää sanat loppuun asti ja selvästi.

Käytin sitten Impressin mahdollisuutta liittää teksti. Jotta tekstin saisi sellaiseen paikkaan, että se näkyisi ja tietyn suuruisena, keksin käyttää Lisää OLE-objekti. Yritin löytää sopivan valoisen paikan kullakin sivulla.

Olkoon tämä joulutervehdyksenä lukijoille, Kotitonttu: ilman tekstiä ja tekstin kanssa. Kannattaa katsoa ruudun kokoisena, jotta teksti näkyy. Jos painaa ensiksi nuoli oikealle nappia, voi selata omassa tahdissa, play -nuoli vie automaattiseen näyttöön.

Samalla sivulla on oheistarjouksia. Leikin saksalaisella taidegeneraattorilla ja tuotin kaksi esitystä, jotka nimesin Finlandia I:ksi ja II:ksi. Jotakin oudon viehättävää tämänlaatuisissa kuvissa on. Ne vihjaavat, niissä on salattuja yksityiskohtia ja vinkkejä. Otin hakusanoja, joissa valotetaan Suomen historiaa ja suurmiehiä, suomalaisuuden ja ihmisenä olemisen ongelmia. Taidegeneraattori teki kuvat, minä vain valitsin. Koska en ole taiteilija, en myöskään osannut miettiä kuvien järjestystä; aika sattumanvaraisessa ne ovat, mutta koska assosiaatioiden maailma on sattumanvarainen, ei se mielestäni haittaa. Kuvasarjoissa on myös traagisuutta ja eksistentiaalisuutta, vaikka leikkiähän se tietysti on.

Eksistentialistihan Kotitonttukin on, kun se pohtii, mistä ihminen tulee ja minne menee.

(Tekijänoikeuksia en ole ajatellut, onhan You Tubekin täynnä näitänsä. Tuskin niissäkään on copyrighteja kyselty, maan tapa.)

Lisäys: Kotitontusta on netin mukaan olemassa kolme suomennosta, varhaisin Paavo Cajanderin. Valter Juva mainitaan usein, mutta myös Yrjö Jylhä. Koska Juvan ja Jylhän suomennokset ovat niin lähellä toisiaan, oletan Jylhän parannelleen Juvan teksti. Olisi ihan kiva saada kaikkien kolmen tekstit sellaisinaan esille.

Tonttu ei vaan saa unta

Suomalaiseen jouluun kuuluu traditioita, joista useat tulevat muualta, niin tämäkin. Vesa-Matti Loirin jylhällä ja tunnelmallisella äänellään laulama Tonttu kuuluu jo jouluun, vaikka ei oikeastaan joululaulu olekaan alunperin. Runohan on ruotsalaisen Viktor Rydbergin Tomten, tunnetuin tuon klassikon runoista, unohdetun klassikon voisi sanoa. En itsekään tiennyt juuri mitään Rydbergistä enkä usko ruotsalaistenkaan paljoa tietävän. Silti hän oli 1800-luvun lopun tunnetuimpia kirjailijoita, ihan Strindbergin kastissa. Hänestä ja hänen persoonastaan olisi paljonkin sanottavaa, mutta jääköön hän nyt runonsa varjoon. Tonttukin on nykyään tuotteistettu ja kuuluu myös kaupalliseen jouluun. Rydbergin tontun juuret ovat historian hämärissä, ajalta ennen myhäilevää cocacola -joulupukkia.

Ruotsissa ei myöskään lauleta Tomten -runoa, mutta se kuuluu kuitenkin jouluun. Tunnetuin versio on kuvakirja, joka on Harald Wibergin kuvittama. Se löytyy You Tubesta ja täällä kirjana netissä. Se on myös suomeksi käännetty. Tuota kirjaa luin itsekin alakoululaisille joka jouluna. Tänä syksynä tytär soitti, että aikoo viedä pois suomenkieliset lastenkirjat, koska lapsista ei tullut suomenkielisiä. Jaha, sanoin ja nielaisin. Tonttukin lähtee, ajattelin, mutta en protestoinut. Pitää osata luopua. Laitoin tuon Harald Wibergin kuvituksen myös esitykseksi nettiin.

Ruotsissa on monia piintyneitä joulutapoja. Telkkarista pitää tulla tietyt ohjelmat, joista tietenkin Aku Ankan piirretyt kuuluvat traditioon, mutta myös Beatrix Potterin hahmoista tehty baletti, jota en kertaakaan jaksanut katsoa loppuun kahtenakymmenenä vuotena. Uutena vuotena on pakko tulla Kreivitär ja Palvelija. En kyllä kaipaa Aku Ankkaakaan. Huomenna Ruotsissa tulee kuitenkin ohjelma, jonka voisin katsoa sen arkaisuuden takia. Siinä eräs vanha näyttelijätär lukee Tomtenin ja kuvitus on myös vanhempi, lyhytfilmi. Sekin on You Tubessa. Ykkönen ja Kakkonen.

Laulun on säveltänyt suomalainen nainen, nimeltä Lyyli Wartiovaara-Kallioniemi. Tuskin Loiri on sen ensimmäinen levyttäjä, muitakin löytyy.

Ruotsissa runoa lukee You Tubessa esim. Thomas di Leva -niminen omalaatuinen, new age -henkinen poptähti. Loirin esityksen YT:ssa kuvittivat Martta Wendelinin postikortit, jotka löytyvät täältä. Runon on suomentanut muuten Valter Juva, joka tieto löytyy viimeisestä postikortista. Tässä on You Tubessa englanninkielinen esitys runon ja Harald Wibergin kuvituksen pohjalta. Löysin tiedon, että itse Astrid Lindgren olisi kirjoittanut tekstin tuon runon pohjalta.

Laitoin Wendelinin postikortit windowsin diaesitykseksi, mikä on helppoa. Perusta kansio vaikkapa työpöydälle ja tallenna suureksi klikatut kuvat yksi kerrallaan tähän kansioon. Kun avaat kansion vasemmalla on kohta, Näytä kuvaesitys, jolla kuvat on helppo katsoa. Taidan lähettää esityksen nettiinkin.

Täällä ovat pelkät tekstit ruotsiksi ja suomeksi.

Tonttujen kuvittaja numero yksi Ruotsissa on Jenny Nyström, joka teki ensimmäisen kuvakirjan Rydbergin runosta, jota en netistä löydä. Sen sijaan Nyströmin tonttukorttien joukossa sitä kuvitusta saattaa olla.

Varkaus

Luin kaksi alkuosaa Eppu Nuotion Varkaus-trilogiasta. Kolmannen jo aiemmin. Pidin niistä kovasti, vaikka ne samalla ahdistivat. Ne olivat aika ilottomia ja synkkiä kirjoja, mutta ne kertoivat Elämästä, joka useimmiten taitaa olla tällaista, pettymyksiä ja surkeuksia. Ne kertoivat elämänmenosta 70-luvulta tähän päivään. Päähenkilönä oli Annukka, jonka isä oli paperi-insinööri, josta tuli tehtaan apulaisjohtaja. Äiti oli kotirouva, joka eli varjomaista elämää Varkauden "hienoimmassa omakotitalossa" lääkkeiden käyttäjänä.

Mukana oli myös sukulaisperhe ja mummo Imatralla. Perheen poika, josta tuli mummon ylisyöttämä punkero, heittäytyi varhaisteininä junan alle. Hän oli ollut koulukiusattu. Isä oli rivipoliisi ja äiti monessa mukana oleva puuhanainen, josta tuli kansanedustaja. Perheessä asui epäsympaattinen, yhteinen mummo, joka arvosteli kaikkea ja hallitsi rautaisella otteellaan. Tuo Antti oli ollut Annukalle läheinen, ainoa serkkukin.

Annukka oli topakka ja lahjakas tyttö, joka oli komean isänsä silmäterä pienenä. Isä hoiti tytärtään hyvin. Äiti jopa katosi vuodeksi, epäiltiin jopa murhaa, mutta hän tuli takaisin. Perhe oli Varkauden juorujen aihe numero yksi jo äidin omalaatuisuudenkin takia. Isä joutui johtoasemassaan työläisten vihaamaksi. Samalla hän oli tehtaan omistajan, Ahlströmin juoksupoika. Hänellä oli avioliiton ulkopuolisia suhteita. Yksi oli ylitse muiden, Laina Penttinen, vaimon serkku, joka eli itsellistä elämää Helsingissä. Aimo toi hänet joksikin ajaksi myös Varkauteen ja alaisekseen, mutta se ei loppunut hyvin. Vaimo yritti itsemurhaakin, eikä Aimo voinut häntä jättää jo asemansakaan vuoksi pienen paikkakunnan napamiehenä.

Annukan kasvu oli kuvattu hellyttävän autenttisesti ja tarkassa lähihistorian valossa. Televisio Peiton paikkoineen tuli Suomeen. Kekkonen hoveineen teki vierailuja tehtaalle, joka hallitsi paikkakunnan elämää. Ajankuva oli ahdistavan tosi. Naapurissa asuvan Sinikan perhe oli myös inhorealistisesti kuvattu. Sinikan äiti oli aina nimeltään Sinikan äiti. Annukka ja Sinikka olivat kavereita, mutta suhteessa oli vaikeuksia. Koulussa Annukka jopa kiusasi kaveriaan, ja tämä antoi takaisin omalla tavallaan kostaen. Annukka oli nätti ja lahjakas, hyvä liikunnallisesti ja kaikkea. Perheestä juoruttiin eivätkä asiat olleet hyvin. Tosin suhde isään oli hyvä ja myös etäiseen äitiin, mutta kipeitä asioista tapahtui. Murrosiässä isäsuhdekin muuttui. Tyttöjen kasvu ei ollut helppoa. Riparikokemukset ja sukupuolisuuden herääminen oli kipeän suloisesti kuvattua, paino sanalla kipeä.

Aikuisena Annukka ei pääse oikein kiinni elämään, hän hakee ja kokee myös palautumia lapsuuteen ja kohtaa lapsuuden toverinsakin ja naapurintytön Sinikan. Mutta siinä samalla kuvataan Nyky-Suomea taas viiltävän osuvasti.

Olen löytänyt ehdottomasti hyvän kirjailijan, joka sattuu asumaan Kemiönsaarella, tosin Hiittisten saaressa ja entisessä kunnassa. En tiedä miten paljon kirjailija on laittanut kirjoihinsa mukaan omaa lapsuuttaan. Ei se ainakaan yksi yhteen ole. Muistan nähneeni Eppu Nuotion tv:ssä esintymässä ja laulattamassa lapsia. Henkilötietojen mukaan hänellä on ollut monipuolinen ura. Hän on näyttelijä ja lastenkirjailijakin.

Näin taiteilijapariskunnan Kasnäsissä kerran menossa lauttaan ja olen kuullutkin livenä Nuotiota jazzjuhliin liittyvässä kirjailija-tilaisuudessa. Hän on naimisissa itseään yli 30 vuotta vanhemman miehen kanssa, mutta ikäero ei ollut silmäänpistävä. Ajattelin, että onpa surusilmäinen nainen. Hän on kirjoittanut surullisen, mutta kiehtovan kirjasarjan, jota ehdottomasti suosittelen. Se kertoo samalla todentuntuisia henkilöhistorioita myös ajastamme, harvinaisen herkästi ja viiltävän todesti. Kirjat eivät sovi niille, jotka hakevat idyllejä ja positiivisuutta, mutta koska ihmiset selviävät yleensä, on se myös selviytymistarina. Monet ahaa- ja tunnistamiselämykset tuovat sitä lämpöä, jota kaikesta huolimatta nousee lukijaan. Tämä ei ole mukava paikka eikä aika elää, Tämä Suomi, mutta parempaakaan on vaikea kuvitella. Tämä on meidän osamme.

(Päivän linkit on lisätty eilisiin.)

Linkkejä

Lisäsin uusia linkkejä eiliseen karaoke -postaukseeni.

Tässä on muutamia kertyneitä linkkejä muilta aloilta:

Tunnelmallinen luontovuosi USA:n Vermontista. Naturalistin almanakka.

Päivyri, nettikalenteri, jota voi käyttää myös yhteisöllisesti.

Luontohavainnot Kuvagalleriat luonnosta

Hatikka, havaintopäiväkirja netissä

Farm animals, perheen pienimmille

Suomi, karttapohja

Taas yksi tietokonesanasto englanniksi

Joost -television katsomiseen ei tarvitse enää ladata ohjelmaa.

Miten suomea puhutaan eri puolilla, murrepeli

Lisää taidegeneraattoreita:

scribbler nag Digitaalinen mostmodernin taiteen generaattori

PoemHunter, tuhansia englanninkielisiä runotekstejä. Samalta sitelta löytyy laulujen tekstejä, runokirjoja, sitaatteja jne.

Lisäyksiä linkkeihin:

Auringon nousut ja laskut Suomen eri paikkakunnilla

Katso online tv:tä eri puolilta maailmaa

StainedGlass Collage valokuvista, voi tehdä itse siis

Kuuntele englanninkielisiä tarinoita

Mielikuvitusta herätteleviä kehotuksia ja ajatuksia

Firefoxiin saa sanoja laskevan ad onin.

Luontokuvia:

Nature Free Pictures

MyNature Photos.com

Free Wallpapers

Free Nature Pictures

Wildlife Nature Photo Gallery

Nämä kaksi linkkiä on mainittu ennenkin, mutta koska ne ovat niin mukavia ja käyttökelpoisia myös koulutöissä, otan ne uudestaan.

Tietokoneesta voi tehdä teleprompterin, jota varmaankin voi ihan käyttää siihen, mihin se on tarkoitettu. Mutta lukemisharjoituksissa koulussa ja kotona ne saattavat olla ihann kivoja.

Teleprompteri ja takistoskooppi

Voiko anonyymibloggaajaa loukata lain mukaan?

Onko bloggaaja Tavis, kysyy Komposti blogissaan, jolla on kekseliäs nimi, jonka aluksi luin väärin. Hänhän on tullut suomalaisessa blogimaailmassa ja muuallakin smått legendarisk I-Iines-bloggajan kanssa kärhämöinnistään.

Bloggaaja on varmaankin yhä tavis, jos hän ei ole julkisuuden henkilö, miksi häntä blogi tuskin vielä tekee. Nämä ovat kylläkin vain minun mielipiteitäni.

Siinä mielessä blogi on julkinen areena ja julkaisu, että sitä voi arvostella samalla oikeudella kuin esim. kirjaa tai levyä. Tuskin on oikeutettua käyttää kovin loukkaavia ilmaisuja, vaikka kirjailijat pahastuvat sydänjuuriaan myöten ikävistä arvosteluista kuten bloggaajatkin varmaan myös.

Mutta voiko täysin nimimerkin suojissa olevan henkilön kunniaa loukata, niin että siitä joutuu oikeudessa vastaamaan, on mielenkiintoinen kysymys. Tuskin, se kai vaatii nimeä. Olisi kiva saada laintuntijan käsitys.

Tunteita voi loukata ja sopii kysyä, miksi ja kannattaako se. Joskus varmaan pitää voida sanoa suoraan. Asioissa on aina molemmat puolensa. En usko, että arvostelua pitää mennä esittämään toisen blogiin, kuka menee esimerkiksi toisen taloon kritisoimaan, ja jos menee saa varmasti takkiinsa.

Yksittäisen blogin kommenttilaatikko tuskin on mikään julkinen areena, missä voi vaatia saada äänensä kuuluviin. Siellä julkitulo on vain omistajan armosta.

Varmaan ovat kysymykset siitä millä on julkinen intressi ja millä ei, lopulta oikeuden ratkaistavia kysymyksiä ja kuten tunnettua on: Laki on kuin se luetaan! Tulos voi johtua asianajajista, syyttäjän innokkuudesta, tuomioistuimesta. Tuomioistuimethan muuttavat toistensa päätöksiä kaikissa jutuissa...

Että arvostelu ja negatiivinen olisi ylimalkaan kiellettyä, olisi silti onnetonta. Pelkkä hymistely on tylsää ja särmätöntä. Mutta silti ihmisten välisissä suhteissa tuskin kannattaa olla negatiivinen, suoraan voi mielestäni puhua. Psykologinen samalla nostaa kun lyö, kuten tekee dr Phil. Hän kehuu, että tuskin olet paha ihminen, mutta... Ja sitten tulee se osuus, missä ihminen saadaan synnintuntoon, kuten konsanaan vaikkapa vanhanaikaisessa herätyskristillisyydessä. Jos Philin asiakas osaa myöntää huonoutensa eikä pane vastaan televisiotohtorille, hän saa olla varma, että tämä hankkii terapeutin ja maksaa sen. Joskus tulee yllättäviä lahjoja sponsoreilta tai muualta, saa tv-mainosta, joka voi olla busineksille hyväksi.

Karaoke

Tämä on vain lukijoiden palvelemista, enhän itse ole musiikki-ihmisiä. Joskus vuosia sitten olen linkittänyt samaan.

Ymmärrän kyllä, että karaoke -laulaminen voi olla kivaa. Minulla on siitä hyvin vähän kokemuksia. Laivalla sitä näkee. Varmaan karaoke-kappaleita on ladattavissa torrenteina, mutta sellaiseen en ole vielä ryhtynyt. Enhän juuri tunne kappaleitakaan.

Netissä on ainakin yksi suomenkielinen sivu, josta on ladattavissa, suomenkielisiä kappaleita, joissa on säestys ja sanat tulevat ruutuun karaoke-tyylisinä.

Kokeillakseni sitä latasin tämän ilmaisen karaoke-soittimen, jossa Lassen karaokekappaleet avautuvat vaivatta.

Myös nämä 1780 englanninkielistä kappaletta toimivat hyvin, kun opin napsauttamaan oikeasta kohdasta, eli kappaleen nimen kohdalta siitä ikkunasta, joka ilmestyi, kun zip-tiedostot olivat latautuneet tietokoneelle.

Nämä ruotsalaisen miehen laatimat karaokekappaleet avautuvat myös helposti van Basco-soittimessa.

Tuon van Bascon lataussivulla on midi-musiikin hakukone, mutta .mid -loppuiset eivät näytä tekstiä, pitää olla .kar -loppuinen.

Tässä on yksi varastoon kertynyt linkki: Karaokeita You Tubessa

Sitten ovat tietenkin nämä netissä toimivat karaoke-palvelut, joissa on autenttisuutta ja tunnelmaa. Niissä voi myös äänittää:

Sing Snap The Sims On Stage Karaokeparty Redkaraoke

En yleensä mainosta kaupallisia palveluita, mutta on olemassa Virsikaraoke. Hengellisiä lauluja on Siionin virret, joista voi soittaa ensimmäisen säkeistön (1-261) ja nähdä tekstin.

Virsikirja löytyy netistä nuotteineen. On olemassa tällainen hakupalvelu, että voi hakea alkusanojen tai sävelen perusteella, sävelen voi kuunnella.

Laulukone, hyvä mutta vain muutama kappale.

Kasinokaraoke, toistaiseksi muutama, mutta tosi tuttu kansanlaulu.

Täällä on vain kaksi kappaletta, lisää odotetaan.

Golden oldies, Näyttää tekstin ja soittaa musiikin, mutta ei seuraa kuten yleensä. Tuttuja kappaleita.

Tässä on sokerina pohjalla kuunneltavaan (ja laulettavaan) musiikkiin erikoistunut blogi.

Toinen samanlainen.

Täällä on Oppitorin postaus karaokesta.

Musiikki Spotifystä, sanat Lirmasta ym.

Vaarin säästövinkkejä

Olen tyttären luona huomannut, että aika paljon ruokatavaroita menee hukkaan, kun kaapissa on liikaa. En halua marmattaakaan. Isolla perheellä on isot marginaalit, pitää jättää lepoaikaa, jotta jaksaa raskaat vanhempien ja puolison velvollisuudet ja hoitaa sitä paitsi ansiotyönsäkin. Pitää osata rationalisoida ja heittää jopa pois liiat, muuten talo on täynnä rojua, kun sitä kuitenkin kertyy. Meillä isovanhemmilla on sitten liiaksikin romunkeräämisharrastuksia, ex. vaimolla varsinkin.

Perheellä on kahdet tulot ja joka kuukausi rahat loppuvat, mikä omasta mielestäni olisi pelottavaa. Ruotsin systeemin mukaan omaisuus kuitenkin karttuu, kun asuntolainaa maksetaan ja asunnon arvo kasvaa.

En osannut opettaa tytärtä säästäväiseksi, ehkä normaali ja moderni eläminen on osittain myös protestia opetuksiani vastaan. Monet ruoat, joita yritin tarjota, olivat yökötys. Kaali- ja lihasoppa eivät ole suosiossa, kala ei myöskään, koska mies ei juuri syö kalaa kuin ehkä kalapuikkoina. Nyt heillä ovat muotoutuneet perheen omat ruoat kuten kaikilla perheillä. Valkoinen leipä on käytössä, ei terveellinen ruis, ja riisi ja pasta perunan sijaan. Ei puuroja. Lapset syövät epäterveellisesti valkoista leipää ja makeata ja vähän kasviksia. Toki niitä on tarjolla ja osa tekee kauppansa muodossa tai toisessa. Toinen poika eläisi vain valkoisella riisillä. Molemmat valittavat ja narisevat ruoasta. Joskus tuntuu, että seuraava sukupolvi saa kuin kostona sen takaisin, mitä on itse aikoinaan valittanut.

Tytärkin on sanonut, että hän tuntee jo vahingoniloa, kun lapset saavat aikanaan takaisin omilta lapsiltaan ikään kuin kostona erinäiset asiat. En viitsinyt huomauttaa, että nyt minä nautin oikeudenmukaisuuden kostosta, kun pöperöitäni ei aikoinaan arvostettu. Tämä on tietenkin osittain leikkiä, sillä lapset ovat kultaisia ja jopa kilttejä kun vertaa, mitä voisi olla.

Tässä on yksi säästövinkki-linkki. Pääsivu täällä.

Ostin taas eilen kuminauhaa ja korjasin puolitusinat alushousut. Tässä iässä täytyy jo miettiä, että sitten hävettää ruumiina, jos kupsahtaa ja löydetään risaisissa ja kuluneissa alkkareissa, mutta toistaiseksi pitää riskeerata ja korjata resorit, vaikka ei se niin siistiä olekaan. Joskus kivikaudella kalsareissa oli vyötäröön tehty napinreiän tyyppinen aukko, josta uuden kuminauhan voi pujottaa hakaneulan avulla. Nyt pitää leikata aukko ja tehdä läpipääsyt neulottujen saumojen alta. Ihan hyvin olisi voitu jättää kurenauhalle tila, mutta tämä on yhä slit o släng -aikaa. Boxeri -tyyppisiin alkkareihin ei uutta nauhaa voi edes laittaa. Resori on se, mikä ensimmäisenä pettää, kun pesut ovat vieneet jouston pois.

Toinen säästöasia on yhtä pieni, mutta kirjoitanpa ylös, kun ollaan vajoamassa ties mihin lamaan. Kaupoissa on täällä päin ainakin kivettömiä oliiveja, jotka sinänsä ovat tietenkin kauhistus. Ne ovat usein purkissa vesiliemessä. Yrteillä maustettu kivellinen oliivi, mielellään oliiviöljyssä on ainoa oikea. Jos ostaa esim. fetajuustoa yrttien ja oliivien kera, ei kannata heittää maukasta lientä pois. Sitä voi käyttää salaateissa ja ruoanlaitossa ja öljyyn voi laittaa uuden sisällön. Nyt kelpaavat halvemmat ja vetiset purkkivaihtoehdot, jotka maustuvat ihan kelpoisiksi. Teen joskus erinäisiä seoksia. Oliiviöljyä tai myös muutakin öljyä, mausteita, yrttejä, valkosipulia. Voi laittaa pakasteesta katkarapuja ja sinisimpukoitakin, pilkkoa juustoa, esim. fetaa, laittaa kaikenlaista muutakin, jota kaupan hyllyillä nykyään on ja jotka pienellä piffaamisella muuttuvat herkullisiksi. Itse tehtynä tuollaiset säilykkeet ovat ehkä edullisempia ja niihin liittyy pieni omatekeminen ja käden taito.

Kaupassa huomaa kuinka paljon kaikki maksaa, jopa vihanneksetkin. Bulkkihedelmät ovat halvempia. Joskus on tietysti erikoistarjouksia. Mielestäni porkkana on kova sana. Lidlejä ei ole näin pienillä paikkakunnilla, ne ovat kuitenkin hintapolitiikaltaan jonkinlainen vaihtoehto keskusliikkeiden oligopoleille kuten Kirsi Virtanen niin hyvin radiossa pauhasi. Isoissa marketeissa saattaa olla edullistakin, mutta sellaisia ei täällä ole. Minulle itselleni kyläkauppa on pelastus, kun ostan sieltä paljon huomattavalla alennuksella ruokatavaroita, joiden parasta ennen -päivämäärä on huomenna.

Ihan pientä käytäntöä

Olin ainoissa pikkujouluissa, jotka osalleni sattuvat tänä vuonna. Museon henkilökunnalle tarjottiin oma jouluruoka, joka oli hyvää kuin mikä. Valitettavasti tai oli hyväkin, etten jaksanut kuin aika vähän, ei jäänyt raskasta oloa. Perinteisiä jouluruokia en taida itse laittaakaan muuta kuin sen puuron. Kemiön pienet kaupat olivat tupaten täynnä ruokaa, ihmisiä oli liikkeellä jo aika paljon. Pyhien ennen kaupoissa jonottaminen on työlästä, kummassakin on kaksi kassalinjaa, S-Marketissa on kolmaskin, joka on harvoin käytössä.

Lainasin ison kassillisen kirjoja ja ostin eurolla pari ihan kiinnostavaa kirjaa ja Museolta saimme lahjakortin, jonka vaihdoin uuteen kirjaan puodista. Saimme vielä lahjana joulukukan, jota en ole avannut ja kotona leivottuja pipareita hienossa paketissa.

Museon omistuspohja muuttuu säätiöksi uudessa Kemiönsaaren kunnassa, ja lahjakorttikin olisi ollut voimassa vain tammikuun loppuun. Mukava, joviaalinen hallituksen puheenjohtaja lopettaa ikäsyistä ja nuoremmat astuvat remmiin, tämä oli hänellekin viimeinen tilaisuus olla virallisesti omistajapuolen edustaja. Hänen yhtä mukava tyttärensä on museolla töissä ja on ollut toinen niistä naisista, jotka ovat museota kehittäneet pitkän aikaa, pienin resurssein mutta paljon aikaan saaden. Naiset ovat minua nuorempia, muta tuntuu ihan pioneeriajoilta, kun he joskus kertoivat, millaista oli alussa 70-luvulla, kun toimistokin oli pienessä kömmätissä, jossa oli ulkovessa. Kun emäntäkoulu lopetti 70-luvulla, museo siirtyi sen rakennukseen ja museo on kehittynyt paljon tuon parivaljakon aikana.

Illalla innostuin vielä hakemaan kuvia erilaisilla hakusanoilla ja taidegeneraattorilla. On aivan hauskaa nähdä, kuinka ohjelma yhdistelee kuvia sattumalta, mutta luovalla tavalla. Tulee erikoisia assosiaatioita ja asiayhteyksiä. Talletin suuren määrän kuvia työpöydälle perustamaani kansioon. Kansion tekee helpolla windowsissa osoittamalla hiirellä tyhjää tilaa työpöydässä ja painamalla hiiren oikeaa osoitinta. Siihen tulee valikko josta ottaa Uusi ja sitten aukeavasta valikosta Kansio. Kansion voi nimetä uudelleen, kun klikkaa nimeä, ja kun se on muuttunut siniseksi, kirjoittaa uuden nimen. Kansiotyöskentelyä voi tehdä kaikkialla ja se on hyvä tapaa pitää järjestystä. Minä yritän toimia paljon työpöydällä, josta on helppoa viedä liiat tiedostot roskakoriin ja järjestellä kuvakkeet siististi. Tiedäthän, että kuvakkeita voi pudotella konkreettisesti kansioihin.

Oletko muuten tietoinen tästä, että jos esim. osoiterivillä on osoite, joka ei yhdellä tai kahdella klikkauksella muutu siniseksi, kokeile kolmea klikkausta. Se on kuitenkin helpompaa kuin hiirellä maalailu (eli valitseminen). Ja jos tarvitset esim. valita yhden sanan hiirellä kaksi kertaa klikkaaminen tekee sen helpommin kuin ylivetäminen. Kolme kertaa kappaleessa klikkaaminen valitsee koko kappaleen jne. Näitä kannattaisi harjoitella, ettei tee asioista liian monimutkaisesti.

Minun sisareni on vaatinut, että pitää olla vain yksi tapa tehdä asioita, on vaikeaa kun niitä on jopa puolisen tusinaa, joista voi valita sen hetkeen parhaiten sopivan. En minäkään niitä kaikkia hallitse.

Windowsissa on paljon helpottavia toimenpiteitä, joita ei aina tule käyttäneeksi. Toimin ehkä liikaakin hiiren kanssa, näppäimistön pikakomennot olisivat monesti nopeampia. Hiirellä voi pudotella esim. ladattuja tiedostoja esim. ohjelmakuvakkeiden päälle ja hups ne avautuvat, vaikka olisivat olleet tiivistettyjäkin. Esim. nettikirjojen zip-filet avautuvat usein, kun ne pudottaa readereihin tai muihin sopiviin ohjelmiin.

Kun on esim. kerännyt vaikkapa kuvia kansioon työpöydälle, kuvia voi katsella siistillä, sisään rakennetulla diaesityksellä. Kuvat näkyvät pieninä peukalonpää-ikoneina. Niitä voi siinä järjestellä hiirellä ja jopa plokata näppärästi poiskin. Pitää olla Näytä-valikosta valittuna Näytä esikatselukuvat, jotta näkee peukalonpäät eli thumpnails. Näin voi esim. digikuvia katsella ja järjestellä ja pudottaa pois kaikki tärähtäneet ja huonot. Digikameroissa on tullut tietenkin mukana omat ohjelmat kuvien katseluun ja järjestelyyn, mutta pärjää sitä käyttöjärjestelmän omillakin systeemeillä. Tällaiseen miniläppäriin ei noita ohjelmia voi edes helposti voi ladata, kun ei ole CD- ja DVD-asemaa. Voi tietenkin kierrättää muistitikun kautta tms. Kuten lerput ja korput myös CD:t ja DVD:kin alkavat siirtyä historiaan, kun on tullut muistikkuja ja ulkoisia kovalevyjä ja muistikortteja sekä kaikenlaisia ipodeja yms.

XP on minusta ihan mahtava käyttöjärjestelmä. Minulla ei ole ainakaan mitään halua siirtyä johonkin muuhun. Se on jopa aika liberaali, eikä kaatuile ja herjaa niin kamalasti kuin aikaisemmat windowsit. Visa on kai aikamoinen susi ja syö koneen resurssejakin paljon.

Erehdyin kirjoittamaan huomioitani ihan yksinkertaisesta tietokoneen käytöstä, ja vielä jatkankin. Olethan selvillä hiiren keskipyörän käytöstä. Sillä klikkaamalla, esim. Firefoxissa avautuu uusi välilehti, nyt muistin tuon sanan. Toinen konsti on, että näitä välilehtiä voi järjestellä taas hiirellä laahaamalla. Hiirellä voi myös raahata jonkin osoitteen Firefoxin osoitekentästä palkkiin, kun on saanut sen siniseksi. Sieltä osoitteet on helppo avata uudessa ikkunassa keskipyörällä klikkaamalla. Se on kätevä tapa pitää aivan tärkeimpiä osoitteita helposti saatavilla. Tietysti osoitteita voi pitää kirjanmerkeissäkin, joissa on uudehko, löytämistä helpottava tag -systeemi, jota tosin en ole opetellut käyttämään. Minun kaltaiselleni Delicious- palvelu on paras tapa kerätä spontaaneja linkkejä. Senkin käyttöä voisi tehostaa laittamalla mietittyjä tageja ja kirjoittamalla selostuksen ao sivusta, mutta laiskuus laittaa tekemään vain minimin.

Lainasin eilen kirjastosta uutuuttaan karhean Nuorten nettioppaan. Se on hyvä yleisesitys nuorille ja vanhemmillekin. Ei siinä minulle ollut suuria ahaa-elämyksiä. Hassua, että nettiä opetetetaan kirjan muodossa, siitä etsii kuin vaistomaisesti, klikattavia linkkejä. Menee monen mutkan kautta, kun pitää kirjoittaa osoitteet tietokoneelle. Kirjana tietysti voi ottaa hinnan tuotteesta, mutta kuinka paljon antoisampaa tuollainen teos olisi netissä tai edes, CD:nä, jota ei sitäkään ollut. Paperista kirjaa on toisaalta helppo selata ja pitää kädessä.

Taiteellisuutta?

En paljon ehdi lukemaan tavallisia kirjoja, kun tämä netti- ja tietokoneharrastus on vienyt mukanaan, mutta muutaman luin ja aion hakea Taalintehtaalta lisää. Siellä on uutuuksia, ainakin esillä, enemmän kuin Kemiössä. Luin Kaiho Niemisen Rajankävijän, joka oli mallikas, historiaan sijoittuva romaani. Olen lukenut hänen uransa alusta ehkä Lovistoorin. Tällä kirjalla näyttää olevan ikää jo yli kymmenen vuotta. Kirjan kannesta päätellen kirjailija on tyypillinen suomalainen, ohuthiuksinen ja kalapuikkoviiksinen mies, ei uskoisi kirjailijaksi ulkonäöstä. Hänen tekstinsä oli hyvää, siinä oli eläydytty aikaan 1789 hyvin, Vanhassa Suomessa Kustaa III:n sodan aikana vai kutsuttiinko tuota Hattujen sodaksi? Varmasti lainaan lisää, ainakin hänen pääteoksekseen lukemansa Valtakunta-kirjan. Suomessa on tosiaan paljon hienoja kirjailijoita, jotka ovat jääneet valtavirran ulkopuolelle.

Luin myös kolmannen kirjan, josta myös pidin. Kunnassa, mutta Hiittisen saarella asuu Eppu Nuotio -niminen kirjailija, jonka olen nähnyt joskus vilaukselta. Hänen kirjansa, joka oli kai Varkaus-sarjan viimeinen oli ihan hyvä ja innostutti lainaamaan muutkin trilogian osat.

Toinen minkä luin oli erityyppinen. En ole Saisiotakaan lukenut kuin ehkä esikoisen ja ajattelin ennakkoluuloisesti häntä hieman puisevaksi. Punainen erokirja oli elämys. Jo siinäkin, että se tuntui tulevan suoraan kirjailijan elämästä. Enhän tietenkään tiedä kirjailijan henkilöhistoriaa oikeasti. Muutaman nimen sentään tunnistin, ainakin Kaisa Korhosen ja sen verran olen naistenlehtiä lukenut Saision elämänkumppanin, jota hän kutsuu Honksuksi. Aika oli tietysti tunnistettavissa, olinhan itsekin silloin nuori, vaikka en elänyt taiteilijan elämää enkä ollut taistolaispiireissä.

Kirjassa kerrottiin kirjailijan seksuaali-identiteetin muotoutumisesta, ensimmäisistä kumppaneista. Ajassa siirryttiin luontevasti edestakaisin kolmen kymmenen vuoden jaksossa. sitä ei ollut vaikea lukea, vaikka se ei ollut perinteistä kirjallisuutta kuten Niemisellä. Lyhyinen kappaleineen teksti muistutti oikeastaan blogitekstejä, koska näihin ei kannata laittaa pitkiä kappaleita, sillä se näyttää muuten liian ikävältä.

Onko tulos runollinen vai elokuvallinen, en tiedä, mutta kovasti tykkäsin tyylistä, jossa kuitenkin sai apua historiallisuudesta. Lukija saa täyttää aukot. Se aktivoi hänet aivan toisella tavalla kuin perinteinen kirja. Ehkä sitä voi kutsua myös kollaasikirjaksi.

Eilen tutkin myös edelleen tietokonetta ja nettiä. Latasin Open Officen. Koneella odottaa kuuden kuukauden ilmaista aktivointia MS:n Office-paketti, mutta se muuttuu maksulliseksi ennen pitkää enkä halua maksaa, vaikka ohjelma on tuttu ja rakaskin. Open Office on ihan kunnollinen korvike ja lähes samat toiminnot siitäkin löytyvät. En pysty istumaan ison ruudun äärellä, koska väreily tai säteily tekee pahaa oloa. Olen pitänyt aikaisemmin tuollaisia puheita osaksi psyykkisinä ongelmina, mutta aina sitä oppii. Isolla koneella on vanha ja ostettu Office, mutta sitä ei tälle saa, koska tässä ei ole CD-asemaa.

Halusin kokeilla Power Pointia, joka OO:ssa on kai Impress. Halusin kokeilla, miten esityksen siirtää verkkoon. Otin palvelun Slide Share ja sain onnistumaan yhden esimerkin. Kokeilin nimittäin saksalaista palvelua, jossa laitettiin teokselle nimi ja sen pohjalta google-haku etsi satunnaisia kuvia ja sulatti yhteen niistä kollaasin. Itse otin vain kaksi kuvaa, siinäkin oli tarpeeksi levottomuutta. Generaattorissa on varmaan erilaisia filttereitä. Vaikutelma on joskus pop-taiteellinen vai miksi sitä voi kutsua. Minusta tulos on yllättävän taiteellinen. Siinäkin katsojan mieli täyttää aukot. Mustalla pohjalla Windowsin käyttöjärjestelmän omassa kuvaesityksessä, tulos oli mielestäni kiinnostava ja vaikuttava. Impressissä eli PP:ssa ja Slide Sharessa netissä tulos laimeni. Jos mukana olisi vielä musiikkia, vaikutelma olisi vielä parempi.

Yritin ottaa sellaisia sanoja kollaasin lähtökohdaksi, josta olisi saanut ristiriitaisia kuvakoosteita, sillä kontrasti on aina kiinnostavaa. Kokeilin sanoilla Islam, 911 ja Muhammed jopa Allah, kun nämä asiat nyt ovat jotenkin tapeetilla. Tuo vinjettikuva on yksi kokeilujen tuloksista. Siinä on hunnutettu nainen ja raivostuneet mielenosoittajat. Kuulin juuri nyt uutisista, että Ruotsissakin, Malmössä on ollut muslimien väkivaltainen mielenosoitus.

Mieleen tulee Jihadin jälkeen odottava viaton neitsyt, (vai oliko se rusinoita) Paratiisissa. Ruotsin tv:ssä ohjelmaansa pitävät kauniit ja suloiset muslimitytöt, eilen tv:ssä vilahtanut suomalaisnainen ihan saudiarabialaisessa hunnussa, josta näkyi vain silmät. Aivan tavallinen suomalaisnainen äänestä ja tyttärestä päätellen, mutta vaatimassa lapsille peruskouluun omaa juhlaa, jossa ei ole kristillisiä symboleja. En itsekään ole uskovainen, mutta toki kristillinen kulttuuri on läheistä, eikä minulla sitä vastaan ole loppujen lopuksi mitään. Myös Ikkunaiineksen blogissa käyty keskustelu tulee mieleen. Provokatiivinen kuva, mutta elämästä, joka on sinänsä provokatiivista.

En saanut vielä näkymään esitystä blogissa, mutta tässä on linkki, jossa se kuitenkin näkyy. Sitähän voi katsoa myös isompana.