Minulle tuli myös tarjous ehkä osallistua radio-ohjelmaan, mutta kieltäydyin. Tekisin itseni vain entistä enemmän naurettavaksi. Jo nytkin olen sen tehnyt moninverroin, kun olen kirjoittanut tunnistettavasti. Koko juttu alkoi siitä, kun olin mukana siinä vietävässä yhteisötoiminnassa ja vielä puheenjohtajana. Koska samalla yritettiin hakea myös toimeentuloa kurssikeskuksena yms, katsoin, että minulla on ikäänkuin velvollisuus yrittää median kautta lisätä paikan näkyvyyttä. Siksi hakeuduin esim. tv-ohjelmaan, jota sain hävetä; sellaistahan saa aina hävetä. (Aina saa kärsiä ja hävetä!), jos ei ole hienostunut kulttuuripersoona, joka horisee käsittämättömiä ja on siten arvostelun yläpuolella.
Korjaus: Kyseessä olikin tv-ohjelma, ihan asiallinen Priima, mikä on hieman eri asia, jos olisi päässyt keskustelemaan asiallisesti ja puhumaan mm. bloggauksen eduista ja hienouksista. No, en ole mitenkään kuvauksellinen, olisi kuitenkin saanut kärsiä ja hävetä omaa ulkonäköä ja puhetyyliä, en kadu.
Se julkisuushakuisuus jäi päälle sitten, kun aloitin bloginkin ja halusin ikään kuin edelleen tuoda mielenkiintoa ja liiketoimintaa yhteisötouhuun ja kirjoitin tunnistettavasti. Se ei kyllä onnistunut tippaakaan, vaikka edelleenkin olen siinä vakaumuksessa, että olen aliarvostettu.
Minulla on vieläkin traumana Anna-lehden juttu, joka toi näkyvyyttä, mutta raskaana oleva toimittaja, en tiedä liittyykö se tähän, kohteli minua naurettavana pöhkönä. En muista toimittajan nimeä, mutta hän ei ollut hyväntahtoinen ainakaan minua kohtaan. Yritin puhua hänelle muutakin kuin propagandaa ja valottaa yhteisön taustoja, mutta hän käytti mm. sellaisia sanoja kuin supatti...Tyhmä akka.
Samaa propagandaa esitetään muuten edelleenkin. Tuttuni lähetti minulle Elonkehän artikkelin, jossa lehden taustaporukkaa oli ollut retkellä Keuruun Ekokylässä. Aivan täydestä olivat menneet samat vanhat fraasit. Jutussa mainittiin myös, kuka opas oli ollut ja ymmärrän hyvin. Loppukesästä, kun puutarha on kukoistuksessaan, ei paikkaa voi olla ihailematta, sillä vuosien kateviljely on tehnyt tehtävänsä ja puutarha on komea. Onhan siellä tosin paljon ihan hyviäkin saavutuksia, mutta kaikkeen olisi pitänyt pureutua syvemmin. Odotan vieläkin, 11 vuoden jälkeen, koska tulee ensimmäinen hyvä toimittaja, joka tekee kunnon analyyttisen jutun ekoyhteisöllisyydestä Suomessa ja maailmalla. Minä olen sitä kaikessa vaatimattomuudessa itse yrittänyt riveillä ja rivien välissä.
Kirjoittaja oli vaasalainen Göran Ekström, joka oli aiemmin lehden päätoimittajakin. Hänellä on sukulaisuussuhteita tälle saarelle ja olen hänet täällä nähnytkin. Lehtihän on ns. syvänvihreyden, linkolalaisuuden, äänenkannattaja, kiinnostava toki tässä ajassa, olihan Jokelan ampujan äitikin siellä jotenkin mukana. On olemassa myös VESL, vihreät elämän suojelijat-yhdistys. En osaa sanoa, miten ne liittyvät toisiinsa, kai pitkälle on kyse samoista henkilöistä.
Marketta Horn oli kirjoittanut samassa lehdessä anarkismista tavalla, joka meni osittain ohi horisonttini. Marketta oli toimittanut Aasian ja Australian matkastaan kertovan
kirjansa Like -kustantamon kautta minulle. Luulin sen jo lähteneen takaisin, kun olin pitkään poissa, mutta siellä se oli Nesteellä postissa. Kirja oli yllättävän paksu. Kun luin sitä tiedostona vuosi sitten, siinä tuli jotain sokeutta, kun en tajunnut sen laajuutta. Paljon oli sellaista, jota en muistanutkaan, vaikka muka sitä niin paljon selasin.
Oikein lukemisen arvoinen kirja. Ihailla täytyy Marketan sinnikkyyttä selvitä niissä oloissa ja suhtautua vielä luovasti ja vieläpä analyyttisesti tilanteeseen. Olisin kuollut pois jo alkumetreillä vessan ja kylpyhuoneen puutteeseen. Minulle on tärkeää, että vatsa toimii ja pylly on puhdas. En olisi jaksanut neuvotella aterioista, majoituksista, lipuista jne. Hän jaksoi loppumattomiin etsiä yhä uusia henkisiä keskuksia, guruja, tehdä muistiinpanoja, blogata, tavata yhä uusia ihmisiä. Minulle kirjan arvo oli silminnäkijäkuvauksessa. Kyseessä oli, vaikkakin tohtorisihmisen, sammakkoperspektiivi, mutta en vähättele ollenkaan tällä kirjaa. Päinvastoin sammakkoperspektiivissä kuvastuvat myös makrotalouden ongelmat tänä aikana, jolloin taas ollaan menossa uuteen lamakauteen ja puhutaan kulutuksesta ja kysynnästä ja sen ensiarvosta lamasta selviämisessä kuin ei olisikaan tuota uhkaavaa Damokleen miekkaa, ympäristöä ja sen huonontumista.
Ehdotin radion toimitussihteerille, ohjelma on kuulemma tarkoitettu 50+ -ikäisille, että kääntyy muiden puoleen. Mainitsin Pirkko Anna
Amnellin, mutta olisin voinut mainita vaikkapa esimerkiksi
Obeesian ja
Liisan, jotka ovat kai ikäisiäni ja kirjoittaneet pitkään ja ilman mitään tahroja ja naurettavuuksia kuten allekirjoittanut. He kaikki ovat esimerkkejä hyvässä, erinomaisista blogikirjoittajista ja blogien hyvästä maineesta ja hyvistä vaikutuksista. Muitakin on toki pilvin pimein.
Näin muuten, kun netti avautui minulle, Auvisen vanhemmista MTV:n ohjelman, joka oli todella kiinnostava. Sympaattisilla vanhemmilla on ollut todellinen helvetti jo tässä elämässä. He eivät ehkä ole tehneet periaatteessa mitään väärää, ja silti pojasta tuli massamurhaaja, joka tuotti suunnatonta kärsimystä teollaan. Hän oli kiltti ja hyväkäytöksinen lapsi, ohjelmassa todistettiin. Vanhemmat todistivat pojan kiusaamisesta ja eristämisestä: Miksi minulla ei ole kavereita, kertoi äiti, itkusilmin, pojan kysyneen. Hänestä tuli Kullervo-hahmo, joka kosti suomalaiseen tapaan kokemansa ja kuvittelemansa vääryydet viattomille, kuten tekevät jihad-taistelijatkin maailman mittakaavassa. Silti mediassa on mainittu, että olihan hänellä kaveri, ainakin lukioaikana, mutta hän ajoi kohtaloaan päin kuten Kullervokin. Hänellä kuitenkin oli rakastava koti ja ydinperhe ympärillään, oma huone ja tietokone jne, mutta se ei riittänyt. Lukiossa Auvisella taisi olla jo intellektuellin mainetta. Jälkiviisas Kelan asiantuntija ja professori lisäsi vanhempien syyllisyyttä, kun hän todisti, että varmasti olisi apua ollut saatavissa, jos vanhemmat sitä olisivat itsepintaisesti pyytäneet. (Facit kädessä, kuten ruotsalaiset sanovat.)
Jälkiviisaasti voi myös sanoa, että olisihan poikaa voinut ohjata tavallisiin harrastuksiin ja toveripiireihin, mutta sitä ei itsepäinen poika äidin mukaan halunnut, vaan hän oli kiinnostunut erilaisista asioista kuin ikätoverinsa.
