Seksuaalivallin murtaja

Kävin kävelyllä leppeässä kesäaamussa. Kaikki on vielä vihreää, kevätkosteutta on riittänyt, vaikka ei olekaan kunnolla satanut viikkoihin. Eräässä kohdassa tuoksuivat kielot huumaavasti. En olekaan kävellyt kunnolla pitkään aikaan, enkä edes pyöräillyt, ajanut vain mopolla töihin. Mopon virta ei ole toiminut, löysin akun ensimmäisestä lokerosta, en ole edes tiennyt, missä se on. Virtaa siinä tuntui olevan. Osa virrasta kyllä toimi, ja kone käy, kun käynnistää potkukäynnistimestä. Navoissa oli paljon härmää ja sulake oli hapettunut ja haurastunut, joten siinä se vika saattaa olla. En kyllä ymmärrä, miksi osa virrasta kuitenkin kulki. Katsoin mopon ohjekirjaa ja huokailin, en ole jaksanut siihen perehtyä enkä huoltoon. En loppujen lopuksi pidä pärisevistä vehkeistä, polkupyörä ihan riittäisi ja ainakin sitten eläkeukkona.

Yritin hakea karttaan merkittyjä muinaismuistoja kävelytien varrelta, mutta en löytänyt enkä lähtenyt tiheään metsään hakemaan. Jotakin pronssikautista siellä olisi kai. Kävelin pellon reunaa ja tulin lopulta autojen hautausmaalle. Muistutti ihan Björkbodan romumiehen toimia, hänen hallinsa onkin aika lähellä, mutta paikka oli pikemminkin sikafarmarin pellon takana ja saattoi olla hänen. Nämä maanviljelijät ovat tottuneet elämään kuin pellossa. Tuskin he roskia vievät maksulliselle jäteasemalle vaan polttavat kiellettyjäkin asioita. Tämä sikafarmari on sama mies, joka osti entisen kaupan kiinteistön. Siihen piti tulla nuorison työpaja, mutta ilmeisestikään se ei ole saanut rahoitusta, koska mitään toiminnan merkkejä ei ole ollut puoleen vuoteen. Yhteiskunnan rahaa on pistetty varmaankin miljoona, mutta tulokset ovat jääneet olemattomiksi. Minäkin olin siinä projekteineni sitä toimitaloa kunnostamassa vuoden ajan ja korjasin mm. ikkunat ja ovet, jotka loistavatkin yhä hienoina.

Olen vähän vahingoniloinen, kun tuon projektin vetäjät vähän mahtailivat ja koko jutulle tuli paskanen loppu. Tyhjiä lupauksia jne. Sinänsä harmi, että yhteiskunnan rahaa on käytetty tehottomasti, mutta sainhan minäkin palkkani ja siihen olen tyytyväinen. Sikafarmari sijoitti taloon ja on sitä omin rahoin korjannut ja hänelle annetut lupaukset olivat tyhjiä. Tosin hän pystyy tekemään sitä edullisesti itse ja velipojan kanssa, joka on sähkömies. Ehkä jonkinlainen kokoontumnispaikkakin olisi voinut olla hyvä, mutta ihmiset kyllä pärjäävät näinkin. Niillä jotka haluavat on jo kotona tietokone ja kylässä on myös kokoontumistiloja ja kutomatupa. Nyt molemmat talot seisovat edelleen tyhjinä.

Minulla loppuu ainakin kolmeksi kuukaudeksi fyysinen työ ja saan omistautua päivystäväksi museo-oppaaksi. Melkein nauratti, kun palkkaa oli reilusti vähemmän kuin, mitä sain ansiosidonnaisesta enkä minä suinkaan ole heikoimmalla, työttömät ja ansiosidonnaiselta pudonneet ovat vieläkin huonommassa asemassa. Toisaalta he voivat saada asumistukea. Minulla on onneksi rahaa ennestään. Töitä kuitenkin olen tehnyt mitä melkoisemmin, vaikka työ onkin vain 80 % täydestä työajasta. Ymmärrän kyllä, että työvoimapoliittisessa toimenpiteessä olevan motivaatio on heikko. He yleensä tulkitsevat saavansa 7 €/ pvä eivätkä laske peruspäivärahaa ansioksi, vaikka periaatteessa koko paketti on voimassa: On oltava työvoimaviranomaisen käytettävissä. Päiväraha lasketaan saavutetuksi etuudeksi, vaikka se ei sitä periaatteessa ole vaan vastikkeellisuus on tuossa käytettävissä olossa.

Työ on kuitenkin mielenkiintoista, ja kun tietää, ettei sitä tarvitse tehdä loputtomiin, pienen palkankin kestää. Se on melkein kuin harrastus, josta kuitenkin maksetaan vähän.

Minulla on periaatteessa yksi tuote, johon on kaikki koossa. Ei tarvitsi kuin ruveta myymään, mutta koska rahaa on, en ole vielä viitsinyt. Se on sellainen leijan rakennussarja, paketissa materiaalia n. kolmeen kymmeneen. Hinnaksi ehkä 30 € +postikulut. Leijan joka lentää hyvin, on helppo rakentaa ja on edullinen. Siihen voi maalatakin jotain. Latviasta tuli tietenkintieto, että he ovat valinneet toisen lukionsa suomenkielen opettajaksi. Ehdin jo sitä ennen innostua Ruotsiin muutosta, koska siellä ovat rakkaat lapsenlapset, jotka tarvitsevat minua. Toimeentulon hankkiminen vain on sielläkin vaikeaa. Tosin menoja ei olisi, koska ruoka ja asunto olisivat ilmaisia. Pärjäisin mäkimökissäni, jos laittaisin siihen toisen oven lisäksi. Ehkä lähden kuitenkin Ruotsiin.

Tässä rapussa asuva tyttö tuli kotiin kukkapuskan kanssa niin sievänä ja simpseteissään. Hän on käynyt peruskoulun läpi. Kysyin aikoooko hän jatkaa koulunkäyntiä, ja hän aikoo, jos pääsee hakemaansa kouluun. Se tietää muuttoa pois kotoa. Tyttö on varmaankin ollut äidin kiltti apulainen ja hoitanut paljon nuorempia sisaruksia. Hän on myös hyvätapainen, tervehtii ja vastaa, jos hänelle jotain sanoo.

Käveleminen on luovaa toimintaa. Sain matkalla idean romaanista, joka murtaisi seksuaalivallin ja löisi itsensä läpi lukevan yleisön tietoisuuteen. Idealle käy tietenkin samoin kuin tuhansille muille; ne kokevat hiljaisen hautauksen.

Tuo shareware- kirja on muuten ihan hyvä ajatus sekin. Olen tottunut löytämään niin paljon ilmaiskirjoja, että ne riittävät täyttämään 11000 kirjan lukulaitteeni, jonka saapumista odottelen. Katsoin jotakin kirjaa, eikä hassumpaa. Tuo kirja maksoi 4 $, ja se ei ole paljon. Sharewaret olivat aikoinaan hyvää liiketoimintaa ja ovat yhäkin; nyt tosin on tullut niin paljon ilmaistavaraa, että sitä riittää joka lähtöön. Liiketoimintamallit ovat muuttuneet ja hakevat muotoaan. Itsellenikin on luvassa adsensen ensimmäinen 100$; en millään vain ole saanut kaikkia firman varmistuksia täytetyiksi, toivottavasti ne nyt ovat. Ensimmäiset rahat, jotka olen netillä ansainnut.

PIMittää

Anita Rissle esittelee PIMin blogissaan. Ruotsissa oli ainakin ennen mahdoton määrä viranomaisia, myndigheter. Hevosenottolautakunta sotatarkoituksiin kuitenkin ainakin ehkä lakkautettiin, muistelen. PIMin on tuottanut Myndigeten för Skolutveckling ja siinä väännetään rautalangasta muutamia keskeisiä ja erityisesti opettajille sopivia tietokone- ja nettitaitoja.

Vaikeushan on, että sosiaalinen media on pukannut maailmalle tuhottoman paljon tavaraa ja tekee sitä edelleen. Työllä raskautetun opettajan on ihan mahdotonta saada siitä mitään tolkkua ja pelkkä aiheen laajuus lamannuttaa. Olen seurannut vähän omaa, opettajana työskentelevää tytärtäni, eikä hän käsittääkseni ole erityisen innostunut aiheesta, eikä ole jaksanut perehtyä siihen. Kaksi vekaraa kotona vaatii aikansa ja on toki antoisampaa kuin kone.

PIM kuitenkin keskittyy vain oleellisiin ja perusasioihin. Sen puitteisiin on laadittu opettajien jatkokoulutusohjelma ja nettimateriaali on erinomaista. Koska osaan mielestäni näitä asioita, en ole jaksanut kahlata läpi laajaa materiaalia vaan tehnyt pistokokeita. Se on hyvä aloituspaketti kenelle tahansa melko vasta-alkajalle. Vanhaa, kunnon Power Pointia esitellään esimerkiksi ja silläkin pääsee jo pitkälle. Minulle oli uutta, että Microsoftin XP:n omistajille tarjotaan toista työkalua, jolla voi tehdä taiteellisia esityksiä kuvan ja äänen kanssa, Microsoft Photo Storyä.

En rupea uudelleen esittelemään, Anita tekee sen ja paremmin. Ihailen myös tätä harmaatukkaista grandladyä, joka jaksaa olla kiinnostunut näistä asioista. Ei ole kovin yleistä, varsinkaan naisissa. Suomalainen Anne Rongas on toinen hyvä esimerkki, mutta hän on enemmän sisäänpäin lämpiävä. Anitalla on laajempi kiinnostuksen sfääri. Eläkeläisellä on varaa.

Tuossa materiaalissa kerrotaan myös saman Myndighetenin kouluja varten tarkoitetusta ilmaismateriaalista, Multimediabyrån- nimisestä paikasta, jossa on mm. kuva- ja ääniarkistoja. En tiedä miten tarkkoja ne ovat ja päästävätkö ne muista maista käyttäjiä, kokeilla sopii.

Tuossa Viranomaisrekisterissä on vain 243 lueteltuna. Ne ovat kai vain valtiollisia viranomaisia. Muistan kuinka tytär oli pienenä saanut päähänsä tuon sanan, viranomainen. Muistelen, että hän oli kirjoittavinaan kirjeitä, jotka alkoivat: "Rakkaat Viranomaiset..." Saattoi johtua siitä, että leikillämme sanoimme, ettei saa huutaa, viranomaiset tulevat ja vievät muuten.

Joko se alkaa taas

Olen tästä lukenut, mutten muistanut. Ruotsissa tulee voimaan sääntö, jonka mukaan yhdenkin suomenkielinen oppilaan kunnassa tulee saada äidinkielen opetusta. Tässä uutisessa puhutaan suomenkielestä, luulen että on kyse erityiskohtelusta. Mielenkiintoista tulee nähdä, miten tämä vaikuttaa kunnissa:

"Äidinkielenopetusta koskevat säännöt muuttuvat !
Äidinkielenopetusta koskevat säännöt muuttuvat 1.7.2008. Muutos antaa ruotsinsuomalaisille oppilaille 1.7. 2008 lähtien oikeuden saada suomen kielen opetusta vaikka kunnassa on vain yksi lapsi, joka haluaa sitä ja vaikka suomen kieli ei ole kotona päivittäinen seurustelukieli.

Haku syksyn äidinkielenopetukseen on parhaillaan käynnissä kunnissa. RSKL kehottaa kaikkia ruotsinsuomalaisten oppilaiden vanhempia hakemaan perus- tai lukiokoulua käyville lapsilleen äidinkielen opetusta."

Minua tämä ainakin kiinnostaa, sillä haluaisin vielä ennen eläkkeelle menoa ehkä palata takaisin koulumaailmaan tai ainakin vuodeksi, ehkä.

Perheet ovat kovasti ehtineet ruotsalaistua, en tiedä milloin tuo opetus olisi annettava, onko siis oppilaan oltava poissa joltakin tunnilta kuten oli kotikielen opetuksessa. Toiset lähtivät innosta kiljuen, toisille se tuotti hankaluuksia. Koulunkäynti on joskus myös melkoista tyhjäkäyntiä, lahjakas oppilas ei välttämättä kärsi vaikka joutuisikin olemaan poissa joltakin tavalliselta tunnilta. Jotkut tunnolliset pinkotyypit jättivät menemättä kotikielen tunneille siinä pelossa, että jäävät jälkeen.

Kotikielen opettajan tunneilla pitää olla vetovoimaa, mitä se sitten onkaan, koska tunnit ovat vapaaehtoisia. Aikoinani yritin parhaani, mutten aina onnistunut. Nyt luulen, etten edes yrittäisi ilman tietokoneita. Niiden avulla saa paljon kiinnostavuutta, kun voi askarrella tekstin, kuvan ja äänen kanssa.

Linkkejä

Vector Magic Muuttaa bitti-karttakuvan vektorikuvaksi

Maailmankarttoja vektorikuvina

Vektorikuvia

Shareware books

Ilmaisia tietokonekirjoja

Lista ilmaisista nettikirjoista

OLPC eli XO -läppäristä tulossa uusi malli

Pelastaa roskakorista pudotetut tiedostot

Esitys äänen kanssa verkossa, Voice Thread

Opiskele tietokoneasioita itseksesi (ruotsiksi)

Muutto mielessä

Yritän järjestää niin, että saisin tarpeeksi opetustunteja Västmanlannissa, jotta sinne kannattaisi mennä. Lapsenlasten elämään paremmin perehtyminen painaa kyllä vaakakupissa paljon. Kestää vielä pari viikkoa ennen kuin tytär saa tietää opiskelemaan pääsystään, mutta voin siitä huolimatta suunnitella Ruotsiin muuttoa, joka olisi aluksi ainakin väliaikainen.

Minua ei pelottaisi tuttuun maakuntaan meneminen, vaikka omille jäljilleen palaaminen ei välttämättä ole helppoa. Olet muuttunut muinaismuistoksi entisten tuttavien mielessä. Suunnittelelen jopa peräkärryn ostoa tai miksei vaikkapa asuntovaunun, vaikka minulla on jo mökki varattuna pysyvästi. Peräkärryllä muuttokuorma kulkisi mukavasti, iso sen ei tarvitsisi olla, auton peräkontti riittää jo, koska pidän Suomen asunnon ainakin aluksi.

Edistyneemmälle puhelimellekin on tarjolla ilmaisia nettikirjoja ja tietysti myös maksullisia. Esimerkiksi täällä.

Maapallo pyöristyy uudelleen

Kokeilin PC:llä Mobipocket ebook Readeria ja Mobipocket free books:n suomenkielisiä ilmaiskirjoja pari kappaletta. Osassa oli ongelmana se, että ääkköset eivät näkyneet. Ne ovat ilmeisesti samoja Gutenbergin projektin kirjoja kuten monessa muussakin nettikirjapaikassa. Valmistaudun tulevaan, kun taskussani saattaa kulkea 11000 kirjaa. Pelästyin, että tuossa tilaamassani laitteessa onkin tavalliset patterit, mutta ymmärsin, että ladattavat ne kuitenkin ovat. Luxus-laitteessa on USB-portin kautta ladattavat, ylimääräinen patteri, nahkakotelo ja ehkä jotakin muutakin.

Kolmekymmentäluvulla Olavi Paavolainen povasi, että kuva on korvaava painetun sanan. Jollakin tavalla hänen ennustuksensa on toteutunutkin. Minä povaan, että paperikirja on menneen maailman asioita - kohta, en ole tosin omaperäinen vaan niin tekevät monet muutkin.

Tässä on kuitenkin kyse tunteista, joita paperisen kirjan käyttöliittymä herättää, tunnelmia ja muistoja. Voiko elektroninen laite korvata tuon rakkaussuhteen. Kuitenkin pääosassa ovat kirjojen herättämät mielikuvat, tunteet ja ajatukset, ei paperinen materia.

Odotan kirjojen rakastajana sitä, mitä tunteita lukulaite herättää.

Jos kirja kuolee, kuolee myös teollisuuden työpaikkoja. Tilanne ei kuitenkaan ole aivan toivoton. Vuosia on puhuttu maapallon litistymisestä, kun lentoliikenne on kuljettanut kerskakuluttajia ympäri maapalloa. Itse en ole siihen osallistunut, ei ole ollut varaakaan - kannatan kuitenkin myös paikallisuutta ja virtuaalimatkustamista netissä ja kirjoissa.

Treehugger huomauttaa, että maapallo on pyöristymässä uudelleen polttoaineen kallistumisen johdosta. Enää ei ole käytännössä ilmaista kuljettaa tavaroita pallon toiselle puolelle. Kiina- ilmiö saattaa muuttua vähemmän vaaralliseksi työpaikoillemme.

Byrokratian voitto, rahaa Ruotsista

Olisi pitänyt tilata lukulaitteen De Luxe -versio, koska siinä on 100 euron edestä enemmän hienouksia, mutta jos lukija on muuten hyvä, saakoon tytär tämän ja tilaan itselleni uuden version. Tällä laitteella on mainoksen mukaan erityisen pitkä patterien kestoaika yhdellä latauksella. Se on myös halvempi kuin kilpailijansa. Minähän olen tehnyt niin kovasti tutkivaa työtä nettikirjojen listauksessa, että ansaitsen siitä palkinnon, minkä maksan itse. Tulen tietysti kertomaan testauksesta. Luin jostakin, että sähköisessä paperissa on pieni viive sivujen vaihdossa. On tehty keksintö, jonka avulla tätä uutta keksintöä ei vielä ole, vaikka se on kuulemma kilpailijoitansa nopeampi. Tässä on De Luxe -laitteen perinpohjainen arviointi. Löytyy vielä parantamisen varaa. Laite on ranskalainen, opin nyt.

Keinutin tänään oman kylän ryhmäpäiväkodin lapsia. Kysyin yhdeltä tädiltä, ovatko he saaneet koskaan sitä tehdä, eivätkä olleet, ja he vaikuttivat halukkailta. Nämäkin lapset tykkäsivät kovasti. He ovat saaneet katsoa vieraiden lapsien keinutusta jo vuosikausia saamatta itse osallistua. Tänäänkin oli päiväkotiryhmiä käymässä ja menestys oli taas hieno, nauravia, iloisia lapsia.

Kotona huomasin, että Ruotsin Skatteverketiltä oli tullut kirje, siis 13 vuotta muuton jälkeen. Kiitos Ruotsin byrokratian 12 vuotta vanha veronpalautus vihdoin saavutti minut, toivottavasti saan sen nostettua jotenkin, lähes 2000 kruunua. En enää muista, miksen koskaan saanut veronpalautusta maasta muuttaessani. Luulin kai, että se menee tilille tms. Luulin, että koska olin tehnyt asianmukaisen muuttoilmoituksen jne, mahdollinen palautus tulee perässä.

Sydän on taas herkällä päällä, ei muuten, mutta meinaa väristä, mutta en ota toistaiseksi tablettia.

Huomasin, että laittamalla maitopohjaisen sienikastikkeen, siitä tuli perinteisen makuinen, juuri oikeanlainen. Onneksi minulla on vielä kantarelleja jäljellä, jotta voi herkutella kesällä. Eläminen tulee halvemmaksi, kun töissä saan syödä ilmaiseksi sinne viemieni kantarellien ansiosta eikä tarvitse käydä kaupassa niin useasti. Kaupassa oli kylläkin kaksi punaisella lapulla merkittyä porsaanfile-pakettia. Paistoin mureat pihvit ja herkuttelin. Kevytviili kruunasi aterian.

Odotuksen viikko

Kävimme työpaikan porukan kanssa Fotisgolfissa, joka on tällä saarella ja ainoa laatuaan Suomessa. Ihan kiva idea. Siellä voi kilpailla tosissaan tai leikkimielisesti, eikä taidoilla ole suurta väliä. En ole koskaan ollut mikään jalkapallotähti, joten en pärjännyt, mutta sillä ei ole väliä, - voin myös syyttää soveltumattomia kenkiä. Lapsenlapsetkin voivat osallistua, kun tulevat käymään ja heidän vanhempansa myös.

Minulle asetettiin mielenkiintoinen tehtävä rakentaa laatikko vanhasta laudasta myyntitavaroiden esittelyä varten. Saanko sen sellaiseksi, ettei se heilu, on kysymys. Ehkä käytän liimaa tukena.

Koululaisretkien aika on keväältä melkein ohi. Työ muuttuu päivystämiseksi, enkä voi sitten kesän aikana tehdä muita. Joka täysi tunti on opastus ja paikalle saapuneet matkailijat opastetaan. Kaksi opasparia päivystää viikon ympäri valmiina opastamaan. Minulla ei ole korkeita käsityksiä nikkarointitaidoistani. Tavaroistani tulee yleensä vähän vinoja, vaikka tosin nikkaroin mielelläni. Isä oli siinä mestari, mutta valitettavasti taidot eivät periydy, eikä hän pystynyt neuvomaan - ainakaan kunnolla.

Eilen lakaisin myös vanhan ja arvokkaan pedagogion kattoa neulasista yms. roskista. Näin pari rikkonaista tiiltä, joiden vaihtaminen tulee tehdä. Se on suurempi operaatio, koska tiiliä pitää purkaa rikkonaisen alapuolelta, jotta pääsee käsiksi rikkonaiseen. Päälle ei voi astua, koska tekee enemmän haittaa. Tiilet pitää saada pysymään suhteellisen jyrkällä katolla, joten jokin teline pitää myös sinne hinata. Tiilikatto tuntuu yleensäkin vaikealta, koska roskaa kertyy tiilien allekin ja aiheuttaa epätasaisuutta ja aukkoja, jotka sivulta näyttävät suurilta. Sadevesi kuitenkin valuu tiileltä toiselle. Katto ei kuitenkaan ole minun ongelmani, rakennus on kyllä kovin arvokas.

Tämä viikko on jännittävä sekä tyttären, että itseni kannalta. Hän odottaa veturinkuljettajakoulutukseen pääsemistä ja minä ulkomaille. Tällä kertaa minulla voi olla mahdollisuuksia, koska palkka on alhainen ja harva ehkä hakee. Koulutukseni myös kelpaa ja minulla on asetettuna täky, (omasta mielestäni, ehkei työnantajan, koska se voi olla myös vaatimus), tietokoneiden käytöstä ja lupasin hankkia niitä itse köyhään maahan. Siellä on ilmainen asunto, mikä osaltaan lieventää heikkoa palkkaa. Saisin mahdollisuuden myös kokeilla taas suurkaupunkielämää ja uusia seikkailuja.

Päätin tilata eBook Readerin. Löysin n.365 € rahteineen maksavan laitteen. Olisin voinut tilata deLuxen, jossa olisi ollut lisänänahkakannet ja kuulokkeet, mutta päätin tyytyä pelkkään lukulaitteeseen ja jään odottamaan lelua. Nyt voin ottaa mukaani kaikkialle jopa yli 10 000 kirjaa. Sillä voi kuunnella myös MP-kolme muotoisia tiedostoja.

Menneen maailman sanoja

Jos mänty ja kuusi eivät edes ole selvillä monella peruskoululaisella, ovatko esim. nämä sanat: tunkio, ape, seimi, parsi, päitset, pihatto, loimi, länget, lätti, liete, ruumen, akana, karju, emakko, uuhi, keritä, hieho, nauta, karja, utareet, puida, humala, renki, piika, äestää, virtsa, lanta, torppa, pellava, hirvas, vaadin, lätti...

Näitä sanoja löytyy mm. wikipediasta luokasta maatalous, kasvintuotanto, maanmuokkaustyöt, viljankorjuutyöt, puiminen.

Ideat hipaisevat, mutteivät hyödytä

Shoppailin uusia vaatteita Kemiön alennushallista, aivan uskomattoman halpaa. Ostin parit vaaleat kesähousutkin, jotka eivät vyötäröstä ihan mahdu, mutta elän toivossa, että ennen pitkää.

Opastin ensimmäiset ryhmäni ja mielestäni meni ihan hyvin, jotkut jopa aplodeerasivat ja sanoivat olleen mielenkiintoista, vaikka ryhmä oli korkeasti koulutettuja ja siten vaikeasti flirttailtavissa. Vanhat taitoni yhä toimivat.

Aion polttaa vanhasta tietokoneesta kuvat cd:lle ja viedä koneen korjattavaksi tai ainakin kysyä, kannattaako korjata tai vaihtaa vaikkapa työmuisti, jos se siitä on kiinni se ajoittainen katkeilu ja kaatuminen. Ehkä sisällä on pölyä tai vastaavaa. Minusta olisi mukava käyttää yhä vanhaa, muistorikasta konettani, vaikka minulla onkin tietokonevoimaa jo nyt ihan tarpeeksi.

Harmitti, kun kuulin Vallan Vaiheilla -ohjelmasta, että olin ollut ajan hermoilla, mutta silti niin mahdotonta saavuttaa mitään erityistä. Jos asuisi kaupungissa, olisi paljon helpompaa. Suvi Linden kertoi nimittäin, nettitalkkari-ideasta, josta siitä tietämättä kirjoitin paljonkin suunnitelmia. Oli kyse ikäihmisten auttamisesta nettimaailmaan ja vertaistuesta. Myös Enter- järjestö on hankkimassa projektia verkostoituen, juuri sellaista kuin uumoilin muutama kuukausi sitten. Olen usein huomannut, että minulla on ideoita, mutta ei kykyä päästä mukaan projekteihin ja saada ideoitani julki.

Matti Laitisen blogissa on muutamia linkkejä tietokoneasioihin. Tässä on itse keräämiäni. Painopiste on ikääntyvissä ja muissa aloittelijoissa.

Tuossa eilisessä lämpökeskuksessakin olisi suuria mahdollisuuksia sadoille maaseudun yrittäjille hoitaa haja-asutusalueilla sijaitsevien laitosten lämpöhuolto, varsinkin jos ne ovat olleet öljylämmitteisiä. Moni maanviljelijä saisi siitä oivan lisäbisneksen. Heillä on koneet jo valmiina ja mahdollisuus hankkia karkeaa polttoainetta. Olkiakin, vaikka välttämättä oljen poltto ei ole ekologista, koska oljen kerääminen köyhdyttää maaperää lopulta. Ruokohelpi olisi yksi mahdollisuus. Ne voisi paalata samoilla laitteilla kuin muut pyöröpaalit. Viljelijät voisivat käyttää sellaista puuta, joka ei muuten mene kaupaksi, myös pahvipaaleja ja muuta poltettavaa, risuista alkaen. Laitoksen voi ostaa kahtena pakettina, joka laivataan Tanskasta ja kuljetetaan kahdella rekalla paikalleen ja nostetaan nosturilla pystyyn betonialustalle ja yhdistetään putkistoon.

Tuollaisia yrittäjiä on jo ja asiasta on mietintöjä ja hyviä käytäntöjä valmiina. Yrittäjä voisi hankkia itse lämpökeskuksen ja hoitaa sen käyttämisen, hän voisi hoitaa jopa useampiakin laitoksia. Sopimuksen pitäisi olla aika pitkäaikainen. Yrittäjä investoisi itse laitteisiin, joten pääomaa tulee olla lähtöön. Hän möisi kiinteistölle lämmön ja omistajan ei tarvitsisi tehdä mitään, muuta kuin maksaa lasku, joka voisi olla huomattavasti alhaisempi kuin muut mahdollisuudet, öljystä puhumattakaan. Öljyn käytöstä on kuitenkin luovuttava. Polttoaine ei voi olla edullisempaa, koska sitä ei tarvitse käsitellä, ei hakettaa eikä pelletöidä ja tarvittava konekanta on usein jo olemassa maanviljelijöillä. Tuollaisiin laitoksiin voisi jopa ehkä yhdistää sähkön tuotantoa, mutta se on jo toinen juttu.

Lämpölähteistä puhuttaessa tulee aina mieleeni yleisesti sähköntuotanto ja erityisesti Stirling-moottori, joka on ollut lupaus jo yli 120 vuoden ajan. Sillä pystytään teoriassa kehittämään voimaa kaikkein tehokkaimmin. Moottorilla voi pyörittää generaattoria, joka tuottaa kallisarvoista sähköä. Olen kuullut puhuttavan, että näitä stirlingeitä on käytössä jo kehitysmaissa pilvin pimein. Olen nähnytkin yhden sellaisen Tanskaan tuotuna. Missä vaiheessa tuo kuuluisa moottori oikeasti on, en tiedä. Tästä linkistä luin, että Ruotsissa on tehty stirlingillä ja pelleteillä toimivan mopoauton prototyyppi.

Tuollaisessa lämpölaitoksessa stirling pyörittäisi generaattoria vain osan vuorokaudesta, niin kauan kuin vettä lämmitetään lämminvesitankkiin. Sähkön myyminen verkkoon edellyttäisi saksalaistyyppistä syöttötariffia eli takuuhintajärjestelmää, jota kuulemma Suomessakin pohditaan.

Oljista lämpöä

Kävin katsomassa Söderlångvikenin (Amos Andersonin kesäpaikka) lämmitystä, josta luin taannoin lehdestä ja siellä oli avoimien ovien päivä. Toinen on 7.6. Siellä on monia taloja ja isot kasvihuoneet, joten halpaa energiaa tarvitaan. Polttoaine on taatusti halvinta polttoainetta, mitä on, sillä sisälle voi laittaa mitä tahansa palavaa sitä käsittelemättä. Tähän megawatin laitokseen meni ensin puita muutama traktorikourallinen ja sitten kolme olki-pyöröpaalia peräkkäin. Myös pahvia voi polttaa, jne. Kaikki hoituu traktorilla. Paalia ei tarvitse hajoittaa. Nämä paalit olivat aika kosteita ja siksi savuttivat, mutta oikealla käsittelyllä saa parempaa raaka-ainetta.

Laitos on tanskalainen ja tulee kahtena osana, tankki ja poltinosa erikseen. Asiakas tekee betonialustan valmiiksi. Todella hieno laitos ja vetoaa omatoimisuuteen. Suomessa on puhuttu lämpöyrittämisestä. Tämä tarjoaisi sellaiselle ehkä hyvätkin ansiot. Investointikustannus on tietenkin, mutta isoissa paikoissa ja jos vaihtoehtona on öljy, se maksaa nopeasti itsensä takaisin.

Ajattelin, että suurissa laitoksissa tuollainen olisi erinomainen ratkaisu. Esimerkiksi Keuruun Ekokylässä, jos sinne tulee uudisrakennuksiakin joskus ja peltoviljely lähtisi joskus liikkeelle. Idea on, että lämmitetään kerran ja lämpö kerätään isoon vesisäiliöön, josta se lähtee kohteisiin. Jospa Olavi olisi vielä voimissaan, hän olisi varmasti innoissaan ja tulisi tutustumaan. Vaikka hake on paljon öljyä halvempi, sekin maksaa ja tarvitaan hakkeen käsittelyä, ulkosäilö, joka meillä oli vain pressulla peitetty kasa, josta traktorin etukuormaajalla kipattiin päiväsäiliöön. Siinä oli paljon hankaluuksia jäätyvän hakkeen kanssa. Ja vanhan hakelaitoksen hoito oli ahdasta ja työlästä. Hienointa tässä on juuri se, että polttoaineen käsittely jää vähälle. Ei tarvitse hakettaa eikä pelletöidä tai ostaa niitä. Luonnosta kerätyt pitkät rangat ja kaikenlainen jäte toimii ja tietenkin nuo olkipaalit, jotka voidaan semmoisenaan työntää poltettaviksi. Erillään sijaitseva lämpökeskuskin on vähemmän palovaarallinen kuin talossa sijaitseva, eikä siitä kuulu häiritsevää ääntä, mikä Keuruulla kuului koko talossa. Tuhkan poisotonkin voi hoitaa traktorilla. Söderlångvikenissä oli etukuormaajaan kiinnitettävä pitkä kauha. Tuon ison laitoksen hinta oli jotakin alle 120 000€, mutta isoissa yhteyksissä se on pieni raha. On olemassa yhdenkin olkipaalin vetäviä laitoksia.

Hokmannin tipat

Joku ulkomaalainen oli kääntänyt blogitekstiäni englanniksi Googlen käännöskoneella. Kauheata jälkeä, sai hävetä. Mitä ulkomaalainen ajattelee meikäläisen tasosta! Ehkä tuo sivu sopii leikkimiseen, ehkä jotenkin kielen opiskeluun, mutta ei vielä kovin hyvin. Tekstini tuntui englanniksi kuin siinä olisi mongertanut se poliisi siinä sarjassa, mikä se olikaan, vastarintaliikkeestä Ranskassa. Muistatko, se baari ja naisiin menevä baarinpitäjä, isoäiti yläkerrassa ja kätketyt englantilaiset lentäjät isoäidin sängyn alla. Mikä se oli?

Miten on toisten kielten välillä, ei tällaisen päätteellisen, agglutinoituvan kielen ja prepositioilla ja muilla operoivan välisiin käännöksiin. Ehkä suurella satsauksella suomenkin kääntäminen joskus onnistuu, mutta ohjelman pitää olla paljon parempi.

Sisar kertoi Dagens Nyheterin uudesta Factlab -satsauksesta. Paljon on vielä työn alla, mutta käytettävissä on paljon tietoja maailman maiden vertailemiseen ja faktojen esiin poimimiseen.

Mitä kannattaa lähteä tavanomaiselle turistireissulle Lappiin polttamaan kallista bensaa, kun pääset paljon aidommalle ja ilmaiseksi netissä, kun osallistut Pekka Nykäsen kokoamaan matkaan menneisyyden Pohjolaan. Tekstissä olevista linkeistä pääsee myös katsomaan vanhoja lehtiartikkeleita Kansalliskirjaston aineistoissa.

Tässä on linkki Sompion Lappiin, joka on osittain kadonnut vesialtaiden alle. Kuvia voi katsoa galleriana. Pääsivustossa on yleisemminkin Sodankylän historiaa.

Mukana on kuvia Lapin Kansanopistosta, joka oli samalla Kitisen Itäpuolella kuin kotinikin. Mediaopettaja -blogisti on siellä ollut myöhempinä aikoina opettajanakin. Luen netistä, että opisto on mennyt konkurssiin v.2001 ja lopettanut toimintansa. Sillä on kunniakas menneisyys. Sukuni jäseniä on ollut mukana opiston kannatustoiminnassa varmaankin paljon enemmän kuin tiedän edes. Tätini Hildan yksi poika oli ainakin pitkään pj. Monet Lapin nuoret pääsivät sitä kautta opintielle ja ammattiin, kun oppikoulumahdollisuudet olivat vähäiset syrjäseudulla asuville. Koulun käyminen joko kortteerissa tai linja-autolla kulkien oli työlästä, mistä en itse tiennyt mitään, koska asuin kirkonkylän liepeillä. Minulla oli taas vuorostaan toisenlaiset ongelmat, eivät yhtään sen helpommat.

Opisto toimi jo varhain kesäisin retkeilymajana. Tavasin kyltistä YOUTH HOSTELL, ensimmäisiä englannin kielisiä sanojani. Näki myös retkeilymajalle taivaltavia reppumatkalaisia jo 60-luvulla. Joen toisella puolella kirkkorannassa oli CAMPING ALUE, taas uusi sana. Varmaankin joku keksi sitten sanan leirintä.

Lapsena kiinnitti huomiota pitkäkasvuinen vanha mies, jota näki kylällä. Hän oli vähän viinaan menevä, mutta hänellä oli takanaan merkittävä opettajanura mm. opiston rehtorina. Einari Lilja. Lapsuuteni suurin tapahtuma oli Sodankylän maatalousnäyttely, johon tuli parikymmentä tuhatta kävijää, muistelen. Näin siellä ensimmäisen ja ainoan kerran Kekkosenkin ja hauraan rouva-Sylvin, johon äidilläni oli väärän koivun takaa sukulaisuussuhde, ei tosin suora.

Einari Liljan ääni kuului kovaäänisistä. Yksi kylän tippaukoista olikin kaunopuheinen juhlapuhuja. En jaksanut kuunnella, koska olin poikanen ja olin keskittynyt katsomaan näyttelyn ihmeellisyyksiä: suorastaan taivas se oli. Oli helppoheikkejä ja kaikenlaisia muita kaupustelijoita ja komeljanttareja. Oli ihmeellisiä moderneja koneita. Oli eläimiä ulkosalla karsinoissaan.

Sodankylässä oli ollut ennenkin maatalousnäyttely ja varmaankin jälkeenkin päin, mutta tämä minun tarkoittamani on täytynyt olla 60-luvun alussa.

Pekka Nykäsen keräämissä teksteissä oli muuan Hoffmanin tipoista. Hokmannin tipat olivat monen tippaukon pelastus poliitikkojen kuivattamassa Lapissa. Äitini oli ollut näitä tarmokkaita paikallispoliitikkoja, jonka omakin mies oli viinasteluun taipuvainen. Paikkakunnalla ei saanut anniskella pilsneriä väkevämpää. Lähimmät Alkot olivat Rovanimellä ja Kemijärvellä, josta saatettiin käydä taksilla hakemassa pitkäripaisesta elämän keventäjää. Isä ei ehkä hokmannia nautiskellut, mutta osannut säädyllistä juomista ollenkaan. Elämä ei totisesti siitä helpottunut vaan tulivat kaiken muun lisäksi vielä itsesyytökset juopottelusta.

Ensimmäinen opettaja

Lothar Rendulic, Lapin polttaja

Sattuneesta syystä muistelin menneitä. Sodankylässä on kirkonkylän koulu muuttanut nimensä Aleksanteri Kenan kouluksi. En tiedä tarkoittaako tuo Kitisenrannan koulua vai Jeesiön koulukeskusta vai mitä, olen jo niin vieraantunut synnyinpitäjän oloista.

Aleksanteri Kena oli Sodankylän ensimmäinen kansakoulunopettaja ja monien muiden kansankynttilöiden tapaan merkittävä vaikuttaja paikkakunnallaan, kuten oli tämä Kemiön opettajakin.

Isäni, joka vaikka oli kynämiehiä, ei kuitenkaan osannut oikein kertoa analyyttisesti, vetää asiayhteyksiä, sama vika sisaressakin, vaikka hänkin on kirjoittajia tai oli. Muistan isän hänen muistelleen Kenan pieksäjäisiä. Hän oli kova oppilaiden kepittäjä, kuten tuohon aikaan piti ollakin, hän taisi lyödä jonkun raajarikoksikin. Silti hän on merkkimies, jonka mukaan koulujakin nimetään. Samanlainen kurinpitäjä oli tämän nykypitäjäni koulumestari.

Muistan kuinka oma oppikoulun rehtorini vielä löi, ei tosin minua koskaan, mutta kyllä velipoikaa ja monia muita. Eeroa pelättiin, vaikka hän toisaalta oli hieno kulttuurimies ja erinomainen opettaja. Niin oli Janssonkin. Itsekin yritin kurinpitoa omalla urallani vaikka olinkin enemmän lempeä. Ehkä joku saattoi pelätäkin, sillä työn paineissa en aina kestänyt. Ehkä siinä oli jälkeä vielä jonkinlaisesta machoilusta. Äitikin joka oli Lapin viimeisiä katekeettoja, oli Kiurun kiukkuista sukua, myös isän puolelta on kiukkuista perintöä. Muistikuvia äidistä ei ole paljon, mutta muistan saaneeni risusta paljaalle pyllylle kerran.

Äidin kautta olemme sukua Sodankylässä vaikuttaviin Melleniuksiin eli Melamiehiin. En oikeastaan tiedä olivatko Rovanimellä asuneet Melamiehet myös Sodankylästä. Mauri Melamies oli kai vuorineuvos ja Kemi oy:n pj. Hänestä oli usein Lapin Kansassa. Sukuseurakin Melamiehillä on ja lestadiolainen serkkuni, Kauko on mukana. Hän on kirjoittanut eläkeläisenä omakustanteita, viimeksi kuulemma Kiurun suvusta. Hän oli ammatissaan agrologi, maatalousneuvoja.

Aiemmin oli netissä legendaarisen Lapin papin Aittokallion, Mikko-pojan muistelmia, mutta ne ovat kadonneet. Siellä oli arvokkaita kuvia sotaa edeltäneestä kirkonkylästä. Mainittiin mm. että ennen sotaa kirkonkylässä oli vain kaksi rouvaa, jotka voivat kulkea hatussa. Toinen oli metsäpäällikkö Melleniuksen rouva. Minun tätini Hilda oli metsäpäällikkö Melleniuksen rouva, mies kuoli sodassa, joten ehkä kyse oli samasta henkilöstä. Hattua oli vaikea yhdistää lehtien vuosikertoja kaupitelleeseen Hiltaan, jonka status ehkä aleni sotaleskeyden mukana. Olen kuunnellut tuntikausia hänen juttujaan uskosta veljelleen ja tiedän tätä kautta äänensävyjä. Ihmisten helvettiin tuomitseminen oli aina paljon esillä, mutta oli toki hänessä muitakin, anteeksiannettavampia puolia.

Sisareni kertoi lestadiolaista uskoa tunnustaneesta tädistä, että tämä oli varsin materialisti. Barokkityyliin tehty kalusto soudettiin evakkoon lähtiessä joen yli nelostielle, josta se kuljetettiin Kannukseen evakkoon; määräys oli, että huonekaluja ei kuljeteta. Kalusto oli tädistä tärkeä. Historiasta tiedän, että entiset aseveljet kuljettivat paluulastina evakkojen tavaroita, kun he ennen Lapin poroksi panoa siirsivät saksalaisten tavaroita ja väkeä pohjoista kohti. Paha Rendulic ja pidetty Dietl, olen ehkä historiasta lukenut nuo nimet ja kuullutkin sodan jälkeisiä juttuja. Rendulic oli Lapin polttaja ja Dietl aseveljeyden aikainen komentaja, jonka kuolemasta lento-onnettomuudessa oli tarinoita. Tuossa wiki-artikkelissa kerrottiin, että Lapin ihmiset uskoivat, ettei Dietl olisi voinut polttokäskyä antaa, vaikka hän todellisuudessa oli käskyn juuri kirjoittanut, ennen kuolemaansa.

Sisar kertoi, että sotapoliisit kävivät sanomassa, että huomenna on lähdettävä ja mukaan saa ottaa vain käsimatkatavarat. Kotiin sai pakata tavaroita, jotka mahdollisesti saadaan myös vietyä. Sisar muistelee lasiovista kaappia, joka tosiaan kuljetettiin Keski-Pohjanmaalle ja sieltä takaisin poltettuun Lappiin. Sen päälle oli naulattu laudat ja se toimi kuljetuslaatikkona. Kaappi ei ole mikään erityinen, mutta sisarelle sillä tuntuu olevan tunnearvoa, koska hän siitä puhuu joskus. Se on edesmenneen sisaren miehen kesämökillä. Kaapin takana on edelleenkin isän käsialalla kirjoitettu osoitekin: Kannus... Kyllä tuo kaappi liittyy omaankin lapsuuteeni, koska se sisälsi jännittäviä vetolaatikoita tavaroineen. Meilläkin oli paljon valokuva-albumeita, jotka kertoivat vuosisadan alkupuolen elämästä.

Sisar kertoi, että mm. Topeliuksen punakantiset kootut ja Pakkalan teokset kulkivat myös evakkoon ja takaisin. Nekin kuuluivat lapsuuteeni ja olen lukenut ne kaikki ja pidän kovasti esim. Pakkalasta ja hänen koskettavista tarinoistaan vähäväkisistä. Myös Välskärin kertomusten kanssa olen kasvanut. Myös Vänrikki Stoolin tarinat olivat hyllyssä ja luin niitäkin lapsena.

Liikutuksia

Juttelin sisaren kanssa puhelimessa mm. lestadiolaisuudesta. Koska hän on 16 vuotta minua vanhempi, hän tuntee vanhoja asioita paremmin kuin minä. Hän nauroi, että vanhemmiten tulee niitä mieleenkin usein.

Sisko kertoi mummomme olleen ankara lestadiolainen. Hänen ainoa muistikuvansa mummosta on kun tämä oli liikutuksissa kirkossa ja tanssi siellä lyöden käsiään yhteen, kun joku maallikkosaarnaaja saarnasi kirkossa. Sanoin: kuin negrospirituaaleissa, mihin sisko reagoi, tosiaan, en ole tullut sitä ajatelleeksi. Mummon mukaan joulukuusikin ja koristeet oli syntiä, muistan kuulleeni ja saattoi olla verhotkin, tai silloin varmaan sanottiin salusiinit.

Ukki oli kuulemma tuonut morsiamen porokyydissä Itä-Lapista, ehkä Sallasta luulisin. En tiedä, mitä hän siellä teki. Ukin oma isä oli tunnettu Sompion Lapin koulumestari, mutta ukista en juuri mitään tiedä.

Sisaren mielestä lestadiolaisten, kuten uskossa olleen tätimme yleinen tuomitsevaisuus saattaa johtua lestadiolaisten yleisestä pappeudesta, sillä jokainen voi toimia synninpäästäjänä ja saarnata synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä, kuten termi kuului. Siksi he ovat myös arvostelemassa toisia, ehkä saattaaksen nämä synnin tuntoon.

Onhan tietysti luterilaisuudessakin oikeastaan tämä yleinen pappeus, muistelen koulun uskonnon tunneilta. Olen oikeastaan hyvilläni, että lestadiolaisuutta on ihan isään asti suvussani, kulttuurisessa mielessä, enkä millään halua olla vastakohta, sillä se on mahdotonta. Jos jotakin vastustaa henkeen ja vereen, alkaa pian muistuttaa kohdettaan. Siksi en ole myöskään ateisti. Juuria pitää myös olla. Olen mielelläni suomalaisen matamin lapsenlapsi, matamin joka tanssii kirkossa lyöden käsiään yhteen. Joskus lähden vielä kuulostelemaan Nyky-Lappia, mittaamaan sen pulssia ja katsomaan, onko silläkin ehkä rytmihäiriöitä.

Linkkejä kun ei muutakaan

Juhannus on noin kuukauden päästä. Juhannuksesta on juhlavat sivut.

Top 100 tools for Learning

Learning 2.0 -23 Things

Verkkolearning

Jälleenrakennuskausi: Meikäläiselle sanalla jälleenrakennus on erityinen kaiku, kun elin lapsuuteni poltetussa Lapissa.

Helsingin yliopiston kielikeskus: Suomenkielen itseopiskelun linkkejä (vierakielisille)

TV-kaista: Tämän palvelun avulla voi nähdä monta tv-kanavaa netin kautta. Voi valita ajan, milloin katsoo. TV-aparaatti, digiboksi ja tallennus ovat tarpeettomia. Hinta halvimmillaan n.10€/kk.

iTools

Satunetti

Oindex

AvaaNet -portaali

FixUpMyPic

Do fun stuff with your photos

China makes ultimate punishment mobile

Unabomberin elämänkerta

Harvard and the making of Unabomber

The Disease of the Modern Era

Illalla potilas aamulla katolla

Odottelen äityykö sydän laukkaamaan tänään. Eilen se sen teki ja vietin illan puoli-invalidina betasalpaajatabletin vaikutuksen alaisena. Aamulla taas kuin en olisi kuoleman kielissä ollutkaan ja taas pyörällä töihin. Joskus vuosi sitten lääkäri luennoi, minulle että kun kohtaus tulee, pitää vaikka soittaa mediheli paikalle. Sanoin, että rytmihäiriö on kuvattu ja tutkittu eikä mitään erikoista ole löydetty, eikä mitään ole tehtävissä. Kuolemaksikaan se ei ensikädessä ole, vaikka eteisvärinä tai flimmeri kuulostaakin vakavalta. Sydämen sähköratojen korjaaminen polttamalla katedroimalla on mahdollista, mutta riskialtista. En jaksaisi mitenkään illalla väsyneenä tilata helikopteria paikalle, kun tiedän, että kohtaus menee lääkkeellä ohi. Lääkäri ei kyllä tätä tiennyt, kun kipakasti kehotti tilaamaan helikopterin. Vaatimattomana ihmisenä minua kauhistaisi, että minun takiani miljoonien peliä vaivataan paikalle. Lääkäri sanoi, että sitten minä kalliiksi tulenkin yhteiskunnalle, jos joudun pitkäaikaispotilaaksi sängyn pohjalle.

Lakaisin kattotiiliä puhtaiksi räystäältä kurkottaen ja kävin välillä keinuttamassa lapsia. On mukava katsoa sitä riemastuksen tunnetta, kun keinu alkaa liikkua. Jokaiselle nousee hymy ja suusta tulevat nauru ja ilon huudot ja kommentti: tämähän on mukavampi kuin Linnanmäellä. Opastin myös ensimmäisen ruotsinkielisen koululaisryhmän. Itse on vaikea tietää, miten se meni ja miltä se kuulosti. Tiedän tekeväni virheitä, mutta luulisin sen sujuvan kuitenkin suht. hyvin. Olenhan tottunut juttelemaan lastenlastenkin kanssa plus tietenkin kaikki vuodet koulussa, jossa oli ruotsinkielisiäkin oppilaita. Jälkeenpäin tietenkin muistaa aina, että jäi pois jotain oleellista. Ruoansäilöntämenetelmät esimerkiksi nyt. Suolaaminen, kuivattaminen, savustaminen, hapattaminen...Suolan määrä selittää oluen käytön, oli yksinkertaisesti jano. Oluthan ei toisaalta ole mikään janojuoma vaan se janottaa entistä enemmän.

Ruoassa pysyäkseni. Sain tyhjennettyä pakastimeni ja myytyä ylimääräiset kantarellit. Jenkkikaapissa on iso pakastinosa ja minulla on ihan riittävästi syksyyn asti. Emännän kantarellisoosi oli paljon maukkaampaa kuin, mitä olen itse koskaan onnistunut tekemään. Lihamureketta ja kantarellikastiketta. Saan ruokalippuja sieniä vastaan. Taidan viedä vielä puolukkahilloni ja sienipikkelsitkin, koska en pysty käyttämään happamia ruoka-aineita, koska erehdyin tekemään viinihapolla uutettua puolukkajuomaa, joka on hirveän hyvää, mutta ei sovi hampailleni. Tein puolukkahilloa ennen kuin hankin pakastimen ja hillot jäivät yli. Talossa on kylmäkellari. Sienipikkelsi on todella hyvää ja sitäkin on paljon. Kerroin viime syksynä blogissani viereisen Rosendalenin kylän metsistä keräämistäni suurista kantarellisaaliista. Puolukoitakin poimin kymmeniä litroja, kun satuin unelmapaikalle. Jos kävisi niin, että muutan vuodeksi (tai moneksi) ulkomaille, talous pitää riisua nollille. Aikoisin kyllä pitää asunnon ja osoitteen Suomessa, ainakin aluksi, mutta kaikki laskut on esimerkiksi saatava menemään suoraan pankkiin esimerkiksi. Postiluukusta ei passaa tulla mitään tärkeää, koska en ole sitä poimimassa.

Yöllä oli ollut taas hallaa, mutta luonto ehkä sen kestää. Lähden aikaisin, liikenne ei ole kovaa. On suorastaan nautinto haistella alkukesän hajuja ja kuunnella ääniä ja katsoa syvänvihreitä maisemia. Kotiin päin tullessa elin vielä opastuksen tunnelmissa, etten juuri huomannut kilometrejä.

Kyläkeinulla

Ilma kääntyi taas kauniiksi. Olen ajanut töihin hikimankelilla parina päivänä. Siinä on erilaisia liikeratoja kuin päivän aikana. Tänään olen tuottanut monelle iloa kyläkeinun vauhdin antajana. En tiennytkään se olevan niin hauskan kuin se on. Lapset nauttivat selvästi ja sanoivat sen olevan hauskempaa kuin Linnanmäellä. Sellaisia keinuja pitäisi olla muuallakin. Se on selvästi jotain erityistä. Esimerkiksi Ekokylässä sellainen olisi ollut erinomainen. Itse rakentaminenkaan ei ehkä olisi liian vaikeaa.

Netistä luen, että vastaavasta laitteesta on ollut kiistaa Loviisan seudulla. Keinulla on massaa ja vielä enemän, kun siinä istuu väkeä. Sitä ei saa hetkessä pysäytettyä. Pikku tyttö on tuossa uutisessa kerrotusti loukannut silmäkulmansa ja muitakin onnettomuuksia on sattunut. Varmasti sattuu, jos lapset pääsevät yksikseen huseeraamaan. Jo keinun täyttäminen on tarkkaa, ettei se pääse lyömään ketään, jos se täytetään epätasaisesti. Jos lapset innostuvat hyppimään, jos pääsevät omin nokkinensa, vaara on heti läsnä. Ennen vanhaan aikuiset miehet tietenkin hurjastelivat ja pyörivät ympäri asti. Joka tapauksessa oikein käytettynä kyläkeinu on sosiaalinen ja harvinaisen hauska laite. Museolla keinu on yleensä lukittuna. Verrattaessa muihin netistä löytyviin keinuihin, tämä museon keinu on todella suuri, löytyykö edes suurempaa.

Näyttää siltä, että malli on aika lailla yleinen ja samanlainen eri puolilla. Tässä on keinu Nurmijärveltä. Nurmijärvi liittyy Kivensä takia kyläkeinuihin, Impi ja valkea liina, oliko se näky juuri keinulta. Nurmijärvellä on näköjään hieno museoalue, johon tämä "huissa" liittyy.

Heilu keinuni korkealle Larin Kyösti

Heilu keinuni korkealle,
linnut ne laulavat häitä,
minä olen nuori kuin päivänkukka,
en muistele suruja näitä.

Heilu keinuni korkealle,
nythän on juhannusilta,
mesimarja paistaa
ja tuomi tuoksuu
ja kuulas on taivahan silta!

Keinu Aleksis Kivi, Kanervala

Nyt kanssani keinuhun käy,
mun impeni, valkeal liinal;
kuin morsian kauniina seisoovi luonto
iltana helluntain.
Heilahda korkeelle, keinu,
ja liehukoon impeni liina
illalla lempeäl.

On allamme viherjä maa
ja päällämme sininen taivas,
ja läntinen lehtistä laaksoa soittaa
lintujen laulaes.
Heilahda korkeelle, keinu,
ja liehukoon impeni liina
illalla lempeäl.

Kun väikyn mä ylhäällä tääl,
tääl tuulien viileäs helmas,
niin kaukana näen mä kaunoisen kunnaan
paisteessa iltasen.
Heilahda korkeelle, keinu,
ja liehukoon impeni liina
illalla lempeäl.

Kuin Onnelan kaukainen maa
niin kimmeltää ihana kunnas;
ja sinnepä lentäisin impeni kanssa
siivillä läntisen.
Heilahda korkeelle, keinu,
ja liehukoon impeni liina
illalla lempeäl.

Siel lehtinen kauhtana ain
on hartioil unisen koivun,
ja ainiaan lempeillä kunnailla läikkyy
helluntain vainiot.
Heilahda korkeelle, keinu,
ja liehukoon impeni liina
illalla lempeäl.

Siel laaksossa vainion all
on keväinen, viherjä niittu,
mi ainiaan herttaises hämäräs siintää
kukkasil keltaisill.
Heilahda korkeelle, keinu,
ja liehukoon impeni liina
illalla lempeäl.

Siel suutelee ehto ja koi
ja siel ijankaikkinen aika
pois kiitävi vauhdilla kiitävän virran
himmeään Unholaan.
Seisahda, heiluva keinu,
jo kelmenee impeni poski
illalla lempeäl.

Suomen sota Kemiön saarella

Kävin seuraamassa Suomen Sotaa koskevan näyttelyn avajaisia Villa Landessa. Siellä oli puhumassa erinomaisen Skärgårdskriget -kirjan tekijä, joka kertoi mitä tapahtuu saarella, kun Kemiön saaren taistelujen kaksisataavuotis -juhlaa vietetään elokuun alussa. Toivottavasti työvuorot sopivat, sillä haluaisin mennä kuuntelemaan oppineita esitelmiä. Useita professoreja on luennoimassa, ja sen pohjalta tehdään myöhemmin kirjakin.

Itse Vestankärrin -taistelun tapahtumapaikalla on sotimisnäytös, jonka pitää Oravaisten sellaiseen erikoistunut yhdistys ja tarjolla on tuolle ajalle tyypillistä ruokaa.

Tuo lyhyt taistelu on osittain unohtunut, koska esim. kemiönsaarelaisia ei ollut mukana sotimassa ketään. Taistelulle asetettiin kuitenkin suuria odotuksia, koska Ruotsin kuninkaalla oli kaikkien kiireittensä keskellä aikaa olla puolitoista viikkoa näillä vesillä ja itse koko Venäjän sotaretken johtaja, Buxhoevden esikuntineen oli Vestankärrin kartanossa.

Suomen Sodasta on netissä paljon materiaalia. Valtioneuvoston julkaisema sivusto ei ole vielä ainakaan tullut hakutulosten kärkipäähän, siksi sen osoite kannattaa julkaista.

Ruotsissa Suomen menettäminen oli varmaankin suuri tappio, vaikka me suomalaiset näin jälkeenpäin pidämme sitä onnenpotkuna. Virallinen ruotsalainen sotatapahtumien julkaisu tehtiin kuulemma vasta sata vuotta myöhemmin, mikä kertoo traumasta.

Ruotsi vaati saada Norjan korvaukseksi Suomen menettämisestä, eikä sekään ollut heikommalle maalle onnellista, vaan kun unioni lopulta lakkautettiin norjalaiset juhlivat sitä aivan huumaantuneina. Norjalaiset ja ruotsalaiset ovat kuin kissa ja koira, mistä kertovat esim. vitsit. Nyt Norja on sitä paitsi rikastunut öljyn ja maakaasun takia ja Suomikin on pärjännyt aika hyvin.

Suomen aika erikoisasemassa autonomisena Venäjän vallan alaisena sujui suurimman osan ajasta hyvin ja lopulta suomen kielikin pääsi huimaan kehitykseen. Kaikkihan tietenkin tiedämme tuon autonomian ajan lopun. Taas entinen emämaa tunsi katkeruutta joutuessaan luopumaan alusmaasta, mutta Venäjälle tuli niin paljon ajateltavaa, että Suomen itsenäisyys pääsi alkuun. Sitten taas toisen maailmansodan tapahtumat toivat nämä suhteet vereslihalle. Samalla tavalla sitten kommunismin kaaduttua pääsivät Baltian maat venäläisestä syleilystä, kun taas suurvallalla oli muuta ajateltavaa. Niille tuli kultainen tilaisuus, joka ei olisi toistunut, kun muistamme miten kävi Tsetsenialle.

Kyllä meillekin jäi kansansieluun traumat sekä Ruotsia että Venäjää kohtaan. Ruotsalaisten välinpitämättömyys Suomea kohtaan ehkä myös johtuu tuosta hylkäämisreaktiosta, kun emme taistelleet viimeiseen veripisaraan saadaksemme pysyä Ruotsin alaisina vaan melkein lennossa hyväksyimme uudet isännät. Ehkä ruotsalaisten kovapintaisuus kohdella maahan muuttanutta suomalaisvähemmistöä samoin kuin muita siirtolaisryhmiä saattoi osaltaan johtua tuosta historiasta. Ruotsi on ollut valmis jopa vaihtamaan väestöään monikulttuurisuuden nimissä, muttei myönnytyksiin suomalaisten erityisasemaan nähden, ennen kuin oli liian myöhäistä.

Me, samoin kuin norjalaiset tunnemme tiettyä pikkuvelikompleksia/viha-rakkaussuhdetta Ruotsia kohtaan. Norjalaiset ovat meille oikeastaan suositumpia kuin ruotsalaiset ja ehkä päin vastoin. Norjalla on esimerkiksi suomenkielinen, virallinen sivusto, mutta sellaista en löydä suomeksi Ruotsista. Tosin meillä on niin paljon muuta virallista ja epävirallista yhteyttä, ettei tiedon puutetta oikeasti tietenkään ole.

Jollakin tasolla valitamme katkennutta yhteyttä, puhumme vaikkapa valittaen Viaporin häpeällisestä menetyksestä ja petturi - Cronstedtista, joka kuitenkin aiheutti sen että sodasta ei tullut uutta Isovihaa. Valitamme epäpätevää Komentajaa ja varovaista Klingsporia, jonka jälkeläinen, saman sukunimen omistava ja nuori linnanherra oli metsäinsinöörikoulussa ex. vaimoni luokkatoveri. Vänrikki Stoolin tarinat on tuota epäonnistuneen sodan pohtimista. Samalla tavalla emme haikaile Venäjän perään, vaikka autonomian aika oli paljon onnellisempaa (suurimman osan) kuin sotaisa Ruotsin aika.

"Silloin saapui Klingspor marski ylpeä kuin kuningas, kaks on leukaa, yksi silmä sydäntä vain puolikas. Silloin saapui Klingspor, otti arvollansa komennon käski, komensi kuin Klercker mutta käski pakohon!"

Obama onkin sosiaalista mediaa

Viime viikon päivät ovat vahvistaneet epäilevien suomalaisten käsityksiä mitä tulee suomalaisen yhteiskunnan mainostettuun lahjomattomuuteen. Poliitikot ovat syyllistyneet laatimansa lain väärinkäyttöön ja jättäneet kertomatta vaalirahoituksen olennaisia piirteitä. Mitä siitä seurasi oli myös farssia. Poliitikoksi ei pääse pienellä rahalla, joku sen aina maksaa. Jos tässä tapauksessa liikemiehet voivat ostaa suurien puolueiden myötämielisyyden, mihin tässä voi enää luottaa.

USA:ssa vaalirahoitusasiat ovat olleet aina ajankohtaisia. The Atlantic.com: n valaisevan artikkelin mukaan demokraattien ratkeamassa olevan esivaalitaistelun ydinkohta oli Barack Obaman uudenlainen varainkeräys -kampanja, joka perustui Piilaakson menestysmalleihin, sosiaaliseen mediaan ja käyttäjä-vetoisuuteen.

Myös itse ehdokkaassa on erityistä vetovoimaa, mikä ehkä on kuitenkin tärkeintä. Kukaan ei tiedä onko likaisten temppujen osastossa vielä aineita, jotka kaatavat Obaman presidentti -tien. Hillary Clintonin kamppanja oli hyvä, paras tähänastisista demokraattisista - jos Obamaa ei oteta lukuun.

Luin Time -lehden nettisivuilta, että sotasankari McCainilla on ollut useita melanoma-kasvaimia, joilla on aina mahdollisuus uusiutua. Hänen ikänsä on myös häntä vastaan. Hänen Vietnamin -sodan aikaiset koettelemuksensa olivat uskomattomia, ja hän selviytyi niistä saamatta sielullensa vammaa. Vasta tuleva vaalitaistelu valottaa meikäläiselle laiskalle selville ottajalle, mikä hänen todellinen politiikkansa olisi, eikä sen välttämättä ole oltava huonoa.

John McCain on mielestäni ulkonäöllisesti juuri ihosyöpätyyppiä, vaalea ja punatukkaisuuteen taipuvainen (siis nuorempana) . Juuri samanlainen kuin sattumalta vävyni. Toinen lapsenlapsista on myös samankaltainen iholtaan. Hänenkin tulee varoa liikaa auringonottoa.

Obamaan ladataan ehkä liian suuria odotuksia. Hänen olisi oltava Jeesus ja Mooses samaan aikaan. Kieltämättä kuitenkin musta mies ja muslimilta kuulostava nimi ja sukuhistoria voi kesyttää militantteja kautta maailman. Yhteistyöllä voidaan kuitenkin saavuttaa paljon ja hänellä ja demokraateilla on kultainen tilaisuutensa, ellei joku kiihkoilija lopeta hänen uraansa lyhyeen. Toivottavasti varapresidentiksi tulee vaikkapa Edvards.

Olen viime päivänä syyllistynyt luullakseni luvattomuuksiin, kismittäisi kertoa, mutta en voi antaa todistusaineistoa julki, vaikka juttu on periaatteessa viaton. Se liittyy nettiin eikä ole pornoa. Jos pääsen muuttamaan ulkomaille, aion siellä harrastaa samaa. Miten muuten taas käsittelen pettymystä, joka kuitenkin on odotettavissa, kun en pääsekään.

Tämä ei ole luvatonta. Tässä on linkkisivusto kuvallisiin uutisaineistoihin.

DN kertoo, että Windows on onnistunut pusertamaan käyttöjärjestelmänsä pieneen OLPC -läppäriin. Tuota pientä laitetta ei tosiaan pidä tarkastella tietokone-projektina vaan opetus-projektina. Siitä tulee toivottavasti olemaan hyviä seurauksia myös kaupallisten koneiden kehittämiseen ja myös itse pedagogiikkaan.

Ikkunaiines, jota en voi olla seuraamatta vaikka siellä usein onkin käsitelty miehiä varsin kamalasti, kiinnitti huomiota ammattikorkeakoulujen ilmapiiriin ja oppilasmateriaaliin ja heidän asenteisiinsa ja siihen liittyvään teeskentelyyn ansiokkaasti tavalla jota ei ehkä julkisista tiedotusvälineistä löydä.

Katsoin ohjelmaa, joka kertoi Rinkebyn koulun suomalais (suomenruots.)-lähtöisestä rehtorista, joka on luotsannut monikulttuurisen koulunsa hyvään maineeseen. Liikutuin kauniista, idealistisista ja positiivisista siirtolaisoppilaista, mutta pidän silti mahdollisena, että ohjelma antoi kaunistellun kuvan monikulttuurisuudesta. Käytännössä siitä aiheutuu kuitenkin niin paljon hankaluuksia, ongelmia ja epäonnistumisia, että ajattelen, onko se sen väärti.

Tosin muutakaan mahdollisuutta ei näytä olevan, kun tilanne kaikissa maissa on sama. Itse olen lähinnä reagoinut militanttiin islamilaisuuteen ja siihen, että ihmisen toimet pakkaavat aina johtamaan sähläykseen ja katastrofeihin. Asiat eivät mene niin kuin on suunniteltu, tai niitä ei ole edes suunniteltu, ja itse asiassa suunnittelu onkin mahdotonta.

Pois blogilistalta

Tulin kirjautuneeksi pois blogilistalta. Oikeastaan halusin poistaa suosikkilistani, koska se on laajuudessaan mahdotonta käyttää. Nykylistalla sen latautuminen kestää tuskastuttavan kauan. Samalla tulin ehkä poistaneeksi myös koko blogini listalta, mikä ei ollut ihan tarkoitus. Maalaisen blogin yhteydessä on esiintynyt järjestysnumero, jotakin 285. Se tarkoittaa, että olin ehkä 285. listalle kirjautunut, mikä on melkein samaa kuin matkustaminen Mayflowerilla Amerikkaan. Se on aika kauan sitten, koska nyt kirjautuneita on ties kuinka monta, yli 14 000 tällä hetkellä, toinen toistaan terävämpiä ja eloisammin kirjoitettuja.

Olkoon, tunnen itseni vapaaksi. Jatkan kyllä bloginkirjoitusta. Parhaassa tapauksessa tulee aivan uusi aihepiirikin, minkä lähitulevaisuus näyttää. Joka tapauksessa vain pieni osa kävijöistä tulee enää blogilistalta muutenkaan. Jos joku haluaa blogiani seurata, voi tehdä sen vaikka uutistenlukijan kautta, minkä aion itsekin ottaa paremmin käyttöön. Silloin voi keskittyä entistä enemmän ruotsinkielisiin ja englanninkielisiin julkaisuihin.

En suinkaan hylkää blogimediaa ja ehkä myös tulen kommentoimaan enemmän.

Olen käyttänyt valtavasti aikaa blogien lukemiseen. Se on osaksi merkki yksinäisyydestä ja eristyneisyydestä. Blogit ovat reality show:ta aidoimmillaan.

Susiuni

Heräsin keskellä yötä miellyttävään uneen. Olin varma, että olin ratkaissut jonkin elämää suuremman arvoituksen, olin herätessänikin sitä mieltä. Mietin, että pitäisi kirjoittaa ylös, koska unet haihtuvat helposti. Tämä oli kuitenkin niin vahva, että olin varma mielikuvan pysymisestä.

Hetken päästä uni oli kuitenkin triviaali uni, enkä pysty muistamaan, mikä siinä oli niin suurta. Jotenkin muistelen hämärästi, että kyseessä oli susi, jota kutsuin ja se tuli ja osoittautui täysin kesyksi. Ehkä ajattelin, että sudet ovat itse asiassa kesyjä, jos niitä vain lähestyisi, oliko siinä sen merkittävyys.

Tällä sudella taisi myös olla ihmismäisiä piirteitä. Voi olla, että uni johtui siitä, että näin tien yli juoksevan ketun ja supikoiralta näyttävän eläimen. Näytin myös susiverkkoa koululaisille, siitäkin se saattoi johtua. Muuten koululaisten mielestä keinuminen oli kaikkein mukavinta, he suorastaan haltioituvat kyläkeinusta, minun pöpötykseni vanhoista esineistä ei ollut läheskään yhtä jännittävää.

En saanut sitten koko loppuyönä unta.

Sukupolvien ketju

Uudet kengät, jotka tosin ovat vuosikymmeniä sitten tehdyt, hiersivät. Sain mahani puristettua sarkahousuihin, kun jätin vielä aamiaisen pois. Minulla oli myös sarkatakki. Tunsin itseni ihan riittävän pukeutuneeksi museo-oppaaksi. Vierailijoina oli esikoululaisia, jotka kyselivät ahkerasti ja yritin selittää lapsentajuisesti. Vaikka aurinko paistoikin, oli koleaa, eivätkä paksut vaatteet yhtään liikaa.

Tytär soitti apena, kun hänen ainoa mummonsa on sairastunut. Hän ja hänen äitinsä tekevät pikaisesti suomenmatkan viikonloppuna. On suuri ero mummojen iässä, minun äitini kuoli jo 1954 ja hän oli silloin jo yli viisikymppinen. Valokuvissa hän näyttää jo silloin oikealta mummolta, iso ja lihava nainen, mutta hän kuoli paljon nuorempana kuin itse olen nyt, enkä tunne itseäni kuin keski-ikäiseksi. Toinenkin on lihava ja sairastellut jo nuorena, mutta elänyt suhteellisen korkeaan ikään. Olisi toivonut, että hän olisi saanut katsoa rakkaita saippuaoopperoitaan telkkarista vielä monta vuotta. Hänen n. vuosi sitten edesmennyt miehensä oli pieni ja kuivankälppeä mies, ihan mustalaismiehen näköinen. Tunnen ex-vaimon suvun melkein paremmin kuin omani, koen vapauttavana, ettei enää velvoiteta menemään perhejuhliin, häihin ja hautajaisiin. Jo vuosikymmeniä sitten minulla oli moraalinen velvollisuus mennä tapaamaan appivanhempia, koska "he eivät ole pitkään täällä".

Kuitenkin he onnistuivat elämään pitkän elämän, vaikka sairauksia ja onnettomuuksia olikin. Appi invalidisoitui, kun sai tavarahissin päälleen - korvauksia ei tullut mitään. Anoppi kaatui polkupyörällä pahasti, kun pyöräili kunnalliskodin keittiölle töihin toistakymmenen kilometrin päähän, kun dynamo putosi pinnojen väliin. Pientä ja säästäväistä mökkkiläisen elämää ja kaikki kuusi lasta koulutettiin ainakin ylioppilaiksi. Joillakin jäivät opinnot suorittamatta tai kesken, mutta kuuden lyyran rintarossi oli mummolle aiheellinenkin ylpeyden aihe.

Tytär suree jo vanhan sukupolven katoamista. Sitten onkin vuorossa jo seuraava sukupolvi ja heidän lähtönsä. Minun puoleltani kaikki vanhat ovat jo lähteneet. Tyttären äidin puolelta joitain on elossa vanhuksista. Uusia tulee tietenkin hyvää vauhtia, mutta me olemme eri sukupolvea, sodanjälkeistä sukupolvea, osa sodan ajan lapsena kokeneita, suurin osa sodan jälkeisiä suuria ikäluokkia.

Acedia

Lars Norén

Blogien kanssa seurustelu tuntuu jotenkin surutyöltä. Vanhalta listalta oli kuitenkin kovin helppo seurata vuosien mittaan kuin tutuksi tulleita kirjoittajia, nykyinen torso on liian keskeneräinen. Ihmetellä täytyy, että tekijät ovat voineet päästää käsistään näin toimimattoman kappaleen. Vaikka vanhaa tuli joskus arvosteltua, se oli valovuosia parempi. Melkein toivoisi, että voisi siirtyä siihen vanhaan ja odotella niin kauan, että uusi toimii. Muistaakseni edellisessä uudistuksessa olikin niin, vanha lista toimi vielä pitkään uuden saavuttua, mutta silloin ei ollut tarvetta haikailla menneitä. Uudessa on niin paljon puutteita, ettei edes kannata luetella. Viiden vuoden blogien seuraamisen jälkeen tulee vieroitusoireita.

Muutenkin, työn myötä on tullut näkymättömiä vaatimuksia ja sensuuria kirjoittamisaiheisiin. Olen tottunut viime vuosien aikana pitämään itseäni vapaana. Olen pahoittanut mahdollisesti etäsukua ja läheisempääkin sekä ekoyhteisötuttuja, mutta olen ajatellut, etten kuitenkaan joudu heidän kanssaan tekemisiin, niin mitä sitten. Ymmärrän kyllä, että avomielisyys kiusaa. Sukulaiset eivät lue blogiani, hyvin harva muukaan tuttava jne. Jotenkin minunkin on ollut kuin pakko kirjoittaa.

Ruotsissa herätti mielenkiintoa eräs ohjelma, jossa näytelmäkirjailija Lars Norénia haastatteleva toimittaja pisti hänet ahtaalle liian avomielisyyden takia. Norén ei pystynyt puolustautumaan kunnialla, kukapa siinä pystyisi. Joka tapauksessa hänestä oli tuntunut, että oli pakko kirjoittaa tuo kirja, En dramatikerns dagbok. Ruotsissa ilmestyi viime vuonna erään naistoimittajan paljastuskirja, joka myös herätti valtavaa paheksuntaa. Sisarenikin oli kirjasta kovasti vihainen. Suomessa pitänee mennä johonkin Henrik Tikkaseen ja Christer Kihlmaniin asti, ennen kuin muistan vastaavaa.

Pieni mahdollisuus on, että pääsisin taas samanlaiseen tilaan jo muutaman kuukauden sisällä, muuten kestää muutaman kuukauden pidempään. Jännittämisen aiheita on ulkomaisesta työstä, samoin kuin tyttären veturinkuljettajan urasta. Häntä itseään kiusaa, kun ei voi vielä sanoa itseä irti nykyisestä työstä. Olisi mukavampi pelata avoimin kortein. Miten hän kestää, jos ei pääsekään uudelle uralle, on isän huoli.

Elämä tuntuu niin kovin pieneltä ja matalalta.

Pakkoruotsia?

Kävin ajelemassa Särkisalossa päin, mutta eivät maisemat tuntuneet enää niin hienoilta. Vain joissakin kohdissa avautui merinäköala. Kävin myös katsomassa tuota mökkiä ja päätin, etten haaveile siitä. Se on liian lähellä isoa tietä, autojen ääni kuuluu häiritsevästi. Liikaa työtä myös saada paikat kuntoon.

Oma huoneisto tuntui ihanan viileältä, kun tulin lämpimästä autosta. Muistin siitä miksen ole harrastanut kesämatkailua: liian kuumaa.

Luin sattumalta esiin putkahtanutta nettisivua, jossa käytiin taisteluun ruotsin kielen asemaa vastaan Suomessa. Kirjoittaja on käsittääkseni, nyt jo 93 vuotias, Kalevi Alajoki, joka ihailtavalla tarmolla on käynyt koko Suomen etablessemangin kimppuun. Siinä saavat Sasit, Lipposet, Heinoset takkiinsa. Osa oli ihan iskevää tekstiä, mutta lukuelämyksen pilasi jatkuva toisto. Siitä olisi voinut tulla ihan hyvä pamfletti, jos sitä olisi toimitettu. Asiaa siinä oli kaiken muun ohessa.

Tosin kirjoittaja sekoitti kaiken ruotsalaisuuden ja ruotsalaisten historiassa tekemät pahat teot samaan soppaan kielikysymyksen kanssa. Jos joku suomalaispoliitikko oli puolustanut ns. pakkoruotsia, hänet piti todistella moraalisesti ala-arvoiseksi. Hyvin usein toistuvana argumenttina oli hänen mukaansa se, että ruotsinkieliset joukko-osastot olivat taistelleet huonosti Toisessa maailmansodassa, olleet tavallista enemmän käpykaartilaisia jne. Tuo oli minulle uutta ja voihan siinä olla totuuden jyvä. On kyllä hyvin epämiellyttävää mennä vähättelemään toisten sotilasansioita, kun nuo kuitenkin ovat korkeintaan olleet vain detaljeja. Me ollaan sankareita kaikki, olisi parempi asenne.

Hän kyllä erehtyi, kun väitti, ettei ruotsalaisuus ole osa suomalaista identiteettiä. Sitä se on mitä suurimmassa määrin. Yhteinen historia ja ajattelutapa yhdistävät.

Minun puolestani toki ruotsinkielen ei tarvitsisi olla pakollista suomenkielisille, kun se niin tervanjuontia kuulemma on. Oppikoot koululapset englantia ja muita suuria kieliä - tai halutessaan ruotsia. Ei ole hedelmällistä, jos opetetaan ruotsia hulinoiville oppilaille.

On siinä tosiaan perää, että melkein tuntuu, että pohjoismaisissa konferensseissa voisi tosiaan englanti olla paras käyttökieli, kuten kuulemma usein onkin, koska ruotsalaiset saavat ansaitsematonta etua, kun saavat puhua äidinkielellään ja suomalaiset yrittävät solkata. Jyrki Katainen oli kuulemma käyttänyt englantia Reinfeldtin kanssa.

Onhan aivan totta myös, että ruotsalaiset eivät ole tippaakaan kiinnostuneita Suomesta vaan suuntautuvat hekin muualle Eurooppaan ja maailmalle.

Ruotsinkielisillä on yhä etuoikeuksia, jotka menevät yli heidän väestöllisen osuutensa, mutta ajattelen, että valtaväestöllä pitäisi olla varaa olla antelias. Suomenruotsalaiset ovat aivan yhtä hyviä suomalaisia kuin muutkin, vaikkakin eri kielellä ja yhä useammin kahdella. Ruotsinkieliset ovat assimiloituneet ja tekevät sitä jatkuvasti. Vanhoista epäoikeudenmukaisuuksista löytyy aina syitä katkeruuteen, mutta vanhojen jauhaminen ei oikeastaan kannata. Kyllä niistä pitää olla tietoinen kuten kaikesta historiasta. Kaikkialla maailmassa etnisistä kiistoista on vain huonoja kokemuksia. Jos yritetään millimetrin tarkaa oikeudenmukaisuutta, ollaan heikoilla. Minusta ruotsinkieli on rikkaus, mutta tosiaan pakkoruotsi joutaa pois.

Mökkihöperyyttä

Nyt kun uskallan lähteä autolla, kävin Salossa päin ajamassa. Matkalla oli kesäkirpputori, jossa oli paljon roinaa, jota en kumminkaan ostanut, koska en tarvinnut. Talo tai mökki oli myynnissä ja vaikka se ei maksanut paljon, ei minulla ole mitenkään mahdollista ottaa lainaa, kun tulot ovat heikot. Talo oli välttäväkuntoinen, paljon ulkorakennuksia, 2,5 ha:n alue, jossa oli jopa oma, kirkasvetinen lampi. Mökillä voisi vielä terveenä ollessa koettaa asua vaikka vuoden ympäri ja katsoa onnistuuko se. Ei mitään mukavuuksia, uunit ja puuhella. Ehkä tulisin mökkihöperöksi alle aikayksikön, mutta kismittäisi kokeilla linkola-elämää ja katsoa selviääkö, mutta onneksi finanssit asettavat esteen. Ehkä lähden tänään samalle suunnalle ja otan paremmat kengät mukaan, ja katsastan alueen ihan huvin vuoksi. Ehkä käyn samalla katsomassa, miltä näyttää Särkisalossa päin. Siellä rakennettiin siltaa erään salmen poikki viime vuonna. Nyt saattaa voida ajaa pitkälle saaristoon.

Varhaiskesä on kauneimmillaan, voikukat värjäävät maisemaa, kaikki on syvän vihreää. Kävin Salossa alueella, jossa on kauppakeskuksia ja kirpputoreja. On aina kiva katsella ihmisten hylkäämiä tavaroita, jotka usein ovat valtavan mauttomia. Ostin 10:llä eurolla valtavan suuren (ja painavan) tietokoneen kuvaruudun (21 tuumaa) ja käyttämättömät kengät, joita uskon voivani käyttää kesätyössä. Ne ovat kylläkin vähän liian painavat ja järeät kesäkäyttöön, mutta niistä on varmasti johonkin myöhemminkin. Ostin Lidlistä edullisia ruokatavaroita. Ajoin lossin kautta takaisin kotisaarelle.

Taas ruotsalaisista

Gunnar Sandelin

Vietin taas vähän aikaa ruotsalaisen journalismin äärellä. Tällä kertaa mieleen jäi Debatt - ohjelmasta keskustelu, jossa kinattiin siirtolaisuuden kuluista ja muista ongelmista. Minulle tuntematon Gunnar Sandelin oli kirjoittanut mielipideartikkelin DN:ään, jossa hän huomautti siitä, että maahanmuutosta hymistellään, ei kerrota ongelmista niiden oikeilla nimillä, peitellään ja vääristellään.

Hän sai tietysti kovasti vastaväitteitä ja huomautuksia, ettei suinkaan näin ole asian laita. Häntä syytettiin toimimisesta kuin olisi Sverigedemokraterna -puolueen edustaja.

Mielestäni hän oli kuitenkin ennen kaikkea asiallinen ja maltillinen. Tilanne muistuttaa aivan prikulleen oman maamme vastaavaa. Tästä on Vasarahammer kirjoittanut myös ansiokkaasti. Täältä löytyi ruotsalainen islamkriittinen blogi, johon aion tutustua. Sekin vaikuttaa asialliselta. Siellä on myös linkkilista.

Ohjelmassa oli mukana lähinnä Expressenin tähtireportterina tunnetuksi tullut Ulf Nilson, joka on nykyään eläkeläinen, mutta kirjoittaa ahkerasti edelleen. Expressenissä on muuten joukko korkeatasoisia kolumnisteja, joita voi lukea maksutta toisin kuin Aftonbladetin vastaavia. Huomasin että Nilson oli käyttänyt samaa termiä väestön vaihtamisesta, jonka itse keksin joskus. En tiedä onko se hyvää tai pahaa, hieman haikeaa. Uudet ruotsalaiset eivät välttämättä ole yhtään sen huonompia kuin entisetkään, sitä ei Nilsonkaan väittänyt. On tietysti helppoa kritisoida, olla intellektuelli - vaikeampaa on tehdä käytännön politiikkaa.

Ohjelmassa esiintyi myös ruotsalainen kirjailija Björn Ranelid. Pystyn mielestäni ymmärtämään yleensä ruotsalaisten puhetta, mutta Ranelidia en. Yritin joskus aikoinani lukea jotakin hänen kirjaansa, enkä pystynyt siihenkään. Ehkä jos kovasti yrittäisin, voisin.

Samassa ohjelmassa puhuttiin eläkeläisten huonontuneesta asemasta. Itsekin pian eläkeläisenä, olen tietysti eläkeläisten puolella. Minun eläkkeeni eivät ehkä tule olemaan kovin suuret, mitä Ruotsista aikanaan tulee on minulle epäselvää. Suomessa panokseni on ollut kovin vähäinen. Olen varmasti kuluttanut yhteiskunan varoja, saanut koulutuksen ja elänyt pitkään työttömyyskorvauksilla. Olisin ollut valmis parempaan, mutta en ole yrityksistä huolimatta onnistunut. Ruotsalaiset ovat sinänsä maailmanmestareita valittamisen (gnälla) jalossa taidossa. Kaikkea ei pidä uskoa. Varmasti on suuri joukko hyvässä asemassa olevia eläkeläisiä, joiden joukossa on myös Ulf Nilson. Hänen on helppo olla huonotuloisten puolella. Luultavasti hän itse on miljonääri.

Hallituskoaliition puolelta korostettiin, että jotta kunnon eläkkeisiin olisi varaa, pitää talous olla kunnossa ja kansan töissä, mutta vastapuolen mielestä on tehty törkeää tulonsiirtoa jo ennestäänkin varakkaille veronalennusten muodossa. Asia on niin monimutkainen, etten osaa muodostaa mielipidettä. Periaatteessa olen markkinatalousjärjestelmän puolella, mutta pidän mahdollisena, että minäkin joudun tässäkin petetyksi.

Koska lopultakin aion paremmin tutustua ulkomaisiin blogeihin kirjaan itselleni, että lehdillä kuten Aftonbladetilla ja Expressenilläkin on omat palvelunsa, tämä liittyy Metro -lehteen.

En ole omasta mielestäni mitenkään erityisen islamkriittinen. Noissa ruotsalaisohjelmissa väiteltiin myös Israelin valtion 60-vuotisjuhlinnasta. On hirveän vaikeaa kun osapuolet jumittuvat omiin totuuksiinsa, joilla useinkin on vahvoja argumentteja tuekseen. Israel on ainoa Lähi-Idän demokratia, mutta siitä huolimatta palestiinalaisia kohtaan ei ole toimittu korrektisti. Israelilaisten mielestä heillä oli oikeutuksensa, koska 60 vuotta sitten arabimaat hyökkäsivät hävittääkseen juuri syntyvän valtion pois kartalta ja jatkoivat tätä myöhemmin eri tyyppisellä väkivallalla.

Ehkä ratkaisu näissä ja monissa muissakin historiallisiin syihin perustuvissa ongelmissa olisi syytä vetää viiva menneen yli ja suuntautua tulevaan. Oikeudenmukaisuutta yhden puolen mukaan on aivan mahdotonta saavuttaa. Jollakin tavalla on kuitenkin tiedettävä, mitä on tapahtunut. Esimerkiksi Viron tilanne. Virolaiset eivät ole onnistuneet tekemään tilejä selviksi menneisyyden haamujen kanssa, useinkin aivan syyttömät tavalliset venäläiset kansalaiset saattavat joutua maksamaan Neuvostoliiton pahoista teoista. Minusta tämä blogi ei ole sopimaton, koska se valaisee asian toista puolta. Jos kannattaa esim. islamkriittisten oikeutta sananvapauteen, miksei myös tämän kaltaisen dissidentin oikeutta sanoa mielipiteensä, sananvapautta - vaikka jotkut äänenpainot yltyvät varomattomuuksiin ja ovat jopa suorastaan loukkaavia.

Hawthorne efekti

Aika harvoin tulee soittoja, joissa kaupataan esim. lehden tilausta valtavan edullisesti. Tänään tuli kolme tilausta melkein peräjälkeen. Yleensä olen niihin langennut, mutta en enää. On sääli kertoa myyjälle, joka tekee vain työtään ja on ehtinyt lukea litaniansa, että ei kiitos tällä kertaa.

Löydän Ruotsin tv:stä kiinnostavia ohjelmia joka ilta. Heidän uutislähetyksensä käyttömukavuus ja saavutettavuus on erinomainen. Samalla playerilla, jolla Ruotsin tv näkyy, Suomen tv:stä näkyy väin värikkäitä varjoja, konstigt.

Uppdrag granskning -ohjelmassa kerrottiin erään seurakunnan tavasta murskata hautaan laskettu arkku kaivinkoneella, jotta ei syntyisi myöhemmin täytettäviä maavajoamia. Se oli tapahtunut seurakunnan kirkkoherran tieten. Sääliksi kävi kaikki tekosyyt ja ristiin puhumiset, joihin tämä naispuolinen kirkkoherra syyllistyi. Ohjelmasta soitettiin eri puolille Ruotsia ja saatiin selville tekosyyllä, että tapa taitaa olla käytössä yleisemminkin. Joku kertoi, että hauta voidaan laskea täyteen vettä, mikiä saa myös aikaan arkun litistymisen. Ohjelma oli kuvannut salaa pari kaivinkoneella tehtyä litistämistä ja reportteri meni tuoreeltaan kyselemään tekijöiltä. Kiertelyä ja pussiin puhumista. Tosin haastateltiin toisista seurakunnista ihmisiä, joiden mielestä tämä oli selvä eettinen virhe ja jopa hautarauhan rikkomus. Kysyä sopii, miten meillä tapahtuu. Vaikka kuollut on kuollut, tuntuu väärältä, että arkku ja ruumis joutuvat litistetyksi.

Eilen katsoin kyyneltäyteiset jäähyväiset, kun Klass 9 A sanoi hyvästejä super-opettaja teamille. Kyllä siinä oli tunteisiin paljon koskevaa ja minuakin liikutti. Oppilaat olivat todella edukseen ja kehittyivät ja aikuistuivat ohjelman aikana. Kyllähän siinä oli tuota Hawthorne-efektiä, jonka mukaan huomion saaminen on se tekijä, joka parantaa tuloksia, mutta oliko siinä koko selitys? Siinä oli myös aineksia tyypillisestä, vaikkapa uskonnollisen parannuksen tekemisestä: Katsokaa mitä parannus sai aikaan, kuinka huonoja olitte ennen ja kuinka hyviä nyt. Osa opettajista mielestäni myös työskenteli tähän saarnaaja-malliin.

Ehkä me katsojat ja median seuraajat saamme vielä joskus tietää, mitä oppilaille kuuluu nyt. Miten he ovat pärjänneet taas entisten opettajiensa kanssa, ovatko muutokset olleet pysyviä? Mitä olisi tehtävä tavallisessa arkipäivässä, että syntyisi positiivisia muutoksia? Tuossa ohjelmassa ainakin todistetaan, että kehuminen tekee ihmeitä, mutta se ei saa olla perusteetonta. Tämän puolivuotisen matkan ja tarinan aikana oppilaat ovat tosiaan ponnistelleet, joten kaikki kehu on uskottavaa. Ajattelen myös rutiinia. Rutiinihan on samalla tuki, kun tietää mitä tapahtuu, mutta samalla sitä täytyy osata ja uskaltaa murtaa. Mikä on kultainen keskitie?

Jotenkin ajattelen, että oppilaat saivat olla mukana oman elämänsä draamassa, joka nosti mielekkyyden ja merkittävyyden tasoa. Varmastikin meillä kaikilla voisi olla kasvun mahdollisuuksia, jos saisimme olla mukana jossakin merkittävässä. Epäilen, että esim. bloginkirjoittaminen voi olla myös tällaista merkittävyysdraamaa. Sananlaskukin sanoo osuvasti, kuka sen kissan hännän nostaisi, ellei kissa itse.

Ihminen voi olla merkittävä läheisilleen, mutta entäpä kun tällaisia kokemuksia ei tule mistään suunnasta? Jos tarkastelee ihan kylmästi ja tarkkailee ympäristöään ei voi olla ajattelematta, että käytämme kaikki toisiamme hyväksi. Toisella on merkitystä vain oman itsemme kannalta. Kun toisesta on puristettu kaikki mehu, hän saa mennä, hänellä ei ole enää arvoa minulle. Ihmissuhteet ovat yleensä onttoja ja narsistisia. Emme oikeastaan ole kiinnostuneita toisten tekemisistä. Vain se, mikä pyörii oman napamme ympärillä on merkittävää. Emme osaa yleensä tuntea aitoa myötäelämistä ja empatiaa. Jos kaikki ihmissuhteet vaikuttavat ontoilta, eikä aitoa rakkauttan ja välittämistä ei näytä olevan missään. Avioliitot ja muut suhteet loppuvat helposti ja sen jälkeen toinen osapuoli on ilmaa. Aidointa ja kestävintä välittäminen on ehkä vanhemman ja lapsen välillä, mutta sekin loppuu ja pitääkin loppua aikanaan, muuten on kyse läheisriippuvuudesta, eivätkä osapuolet pääse itsenäistymään. Lapsi tai vanhempi muuttuu vääjäämättä vieraaksi henkilöksi.

En sano, että tämä hieman kyyninen näkemys olisi yleispätevä. Varmaankin on aitoa välittämistä ja aitoja tunteita. Voimme tuntea aitoja ja pyyteettömiä tunteita, mutta useinkaan ne eivät ole kestäviä ja on kyse yltäkylläisyydestä. On varaa jakaa liiastaan. Jokin suurlahjoittaja, mesenaatti on ensin rohmunnut ja käyttänyt hyväksi kuten Bill Gates, George Soros ja aikaisemmin Amerikan rosvoparonit ja sen jälkeen hän muuttuu joulupukiksi. Hyväntekijäkin rakentaa omaa egoaan ja tarinaansa toimiessaan samalla ihmiskunnan hyväksi.

Ehkä aidoimmillaan ihminen on kosmisesti yksinäinen, syntyy yksin, kuolee yksin. Sillä välillä hän kuitenkin pyrkii yhteyteen ja merkittävyyteen toisten kanssa. Tärkeää on, että hän uskoo jotain saavuttaneensa, että jotain oli aitoa edes hetken. Hän rakentaa tämän avuksi draamoja, joissa hän näyttelee pääosaa. Blogikirjoittaminen on yksi väylä sellaiselle, joka tuntee merkittävyysvajetta. Missä olivat kaikki nämä perustellut mielipiteet ja tarinat ennen kansalaismediaa? Perinteisellä medialla oli yksinvaltavalta ottaa ja rakentaa näitä kuvia, mutta se ei ollut läheskään riittävää, on kokemus osoittanut. Tietokoneet, netti ja sähköinen kansalaismedia todella iskivät sopivaan rakoon, vaikka ilman niitäkin jotenkin pärjättiin.

Herätettiin ..kele

Herätettiin kesken unien, mutta sanoma oli tyttären kertoma, että hänellä oli mennyt hyvin viimeisessä karsinnassa veturinkuljettajaopintoihin. Tietää saa vasta muutaman viikon kuluttua. Jos hän pääsee, hän jättää lukion opettajan työn ilomielin. Hänellä on mennyt ihan hyvin sekin työ, mutta hänestä se on liian vaativa. Korkeakouluopinnoista, hänellä tosin ei ole pedagogiikkaopintoja, ehkä on ollut kuitenkin jotakin hyötyä, eivätkä ne ihan hukkaan menneet. Hänen koulunsa on ns. vapaakoulu, yksityinen lukiokoulu, mikä ei ole ollenkaan sama kuin suomalainen lukio eikä sen tarvitse pitää samanlaisia pätevyysvaatimuksia kuin valtiolliset koulut.

Koulutus veturinkuljettajaksi veisi vain 6 kk ja sekin aika on palkallista.

Ruotsissa ei ole käsittääkseni samanlaista gradun tekemistä kuin meillä, enkä edes tiedä voiko hän sanoa tehneensä jonkin tutkinnon korkeakoulussa vaan hän opiskeli joitakin aineita joitakin opintopisteitä. Hänen käymänsä korkeakoulukaan ei ollut mikään tiedelaitos-yliopisto vaan oli pelkästään opetukseen keskittyvä. Isänä minä olen pelkästään iloinen tyttären puolesta enkä haikaile hukkaan menneiden akateemisisten opintojen perään. Ainahan siitä on hyötyä oman persoonallisuuden, näkemyksen ja yleistiedon kannalta. Hän on opettanut etupäässä ruotsia, mikä on oikein hienoa maahan kolmekuukautisena muuttaneelta siirtolaislapselta. Kotona puhuimme aina suomea, ruotsi tuli ihan luontevasti jo varhain, ensin päiväkodissa.

Olen kysynyt tytöltä selviääkö hän radalle hyppäävästä itsemurhantekijästä ja hän sanoi uskovansa pärjäävänsä. Eihän sitä tietenkään voi etukäteen tietää. Veturinkuljettajat kuulemma laskevat asiasta jopa leikkiä, koska sellaiseen tapaukseen joutuvalle maksetaan kipurahoja.

Pääsin säikähdyksellä, kun auton sytytyksessä ei ollutkaan vikaa vaan kaikki oli johtunut löysistä akkukengistä, jotka eivät antaneet kunnolla virtaa. Kerrankin vain 10 €:n korjauslasku.

Katsoin eilen illalla taas Ruotsin tv:tä, josta löytyy mitä mielenkiintoisempia ohjelmia. Tässä kerrottiin tapahtumasarjasta, jossa joskus 70-luvulla muutamaa teini-ikäistä epäiltiin pyromaniasta Ruotsissa. Heitä oli pidetty pidätettyinä vaikka he olivat olleet ala-ikäisiä ja poliisit olivat pakottaneet heidät tunnustamaan, vaikka he eivät ilmeisesti olleet ollenkaan syyllisiä. Kaksi poliisiakin oli eläkeläisinä haastateltavina. He olivat ihan tavallisen sedän tapaisia, mutta olivat ihan amerikkalaiseen tapaan pakottaneet ja petkuttaneet nuoret tunnustamaan. Siis oikeastaan itte piruja. Tällainen tunnustaminen on myös ohjelmassa haastatellun englantilaisen asiantuntijan mukaan aika yleistä. Verrattiin esim. New Yorkin Central Parkissa tapahtuneeseen raiskaustapaukseen, jossa muutama musta nuori teki täyden tunnustuksen, mutta ilmeni myöhemmin täysin kiistatta, että tekijä oli ollut aivan muu henkilö.

Ruotsalaisnuoret olivat joutuneet kuka kasvatuslaitokseen kuka minnekin ja heidän nuoruutensa oli mennyt aivan piloille. He olivat ihan järkeviä aikuisia, tosin näiden kauheiden tapahtumien merkitsemiä - tällainen voi käytännössä näköjään sattua kenelle tahansa. Varsinkin toinen poliisisedistä oli täysin paatunut ja ohjelmassa hän joutui hienovaraisesti paljastetuksi, toinen osoitti merkkejä siitä, että asia oli ehkä painanut häntä. Mitään nuorten kunnian palautusta ei voitu ajatella, kaikki asiakirjat oli poltettu, juttua ei voitu avata uudelleen. Ehkä ohjelma toimi tuona maineenpalauttajana. Todella hyvä ohjelma.

Blogilista

Uusi blogilista ei hyväksynyt vanhaa tunnusta. Olen ihan hukassa, kun en löydä suosikkeja. Pitänee ryhtyä keräämään uusia. Toisaalta hyväkin, kun vanha lista oli tuhottoman laaja eikä hallittavissa. Nyt olisi myös mahdollisuus päästä eroon taas yhdestä riippuvuudesta ja lukea vähemmän suomalaisia blogeja, yrittää siirtää lukemisen painopistettä maailmalle.

Aamulla auto ei startannut ja piti mennä mopolla ja palella. Yöllä oli ollut pakkasta, koska lasi oli kuurassa. Kemiössä on merkkikorjaamo, ja kävin kysymässä, saanko tuoda kotteron sinne silloin, kun se suostuu starttaamaan. Uskon, että vika on käynnistyksenestojärjestelmässä. Se on just sitä, mistä vanhat automiehet motkottavat, uudempien autojen elektroniikasta, joka ennen pitkää alkaa strejkata. Monen yrityksen jälkeen iltapäivällä se suostui ja kävin edes lisäämässä ilmaa renkaisiin huoltoasemalla. Olisin kovasti tyytyväinen, jos saisin auton kuntoon ja vaikka myytyä. En ole automies. Tulin sen hankkineeksi mielenhäiriössä.

Muutaman tunnin oleskelu auringossa oli taas raskasta. Aamulla vielä paleli pitkään.

Armoton aurinko

Täällä on ollut aurinkoinen päivä hieman viileämmän aamupäivän jälkeen. Vaikka olen viikkojen ajan totuttanut naamaani aurinkoon, sitä kuumottaa. Tähän aikaan kai se ultravioletin porotus on suurimmillaan. Ehdin olla ulkosalla monta tuntia oppaiden palaverin jälkeen. Kotiin tultuani olin aivan naatti ja tuntui, että sydänkin oireili, mutten toistaiseksi ottanut tablettia. Ehkä joudun aamulla ottamaan. Silloin on parasta ajaa autolla, kun ei jaksa mitään. Nyt kuljin pyörällä, kun ajattelin saavani päivittäisen liikunta-annoksen samalla.

Työtoveri sanoi, että kai tiedät, että Paula Wilsonin teoriat ruotsinkielisestä nimistöstä on yksimielisesti sahattu, mistä on kirjoitettu HBL:ssä. En ollut. Minusta hän on päinvastoin oikein pirteä. Häntä voi verrata Kalevi Wiikiin, joka myös esitti entuudestaan poikkeavia käsityksiä. Wilson tuntuu järjestään hylkäävän kaikki henkilönimiin perustuvat paikkojen nimet, samoin kuin sen, että niillä olisi ollut suomenkielinen alku. Minusta hän voi silti aivan hyvin olla oikeassa ja ruotsinkieliset voivat olla ihan yhtä alkuperäisiä asukkaita kuin suomenkielisetkin. Ja teoria siitä, että hyvin usein paikkakunnan nimi voisi pikemminkin olla maan ja veden muodoista johtuvaa, voi hyvin pitää paikkansa.

Anita Konkka kertoi olleensa todistajana, kun joku mäyräkoiraa raahaava siilitukka suomalaismies oli kehottanut paria ruotsinkieltä keskenään puhuvaa likkaa käyttämään suomea." Suomessa puhutaan suomea", on minusta harvinaisen typerää ja hävettävää varsinkin, kun se sanotaan toisen kotimaisen kielen puhujille. Ei minun mielestäni sellaista tule heittää edes maahanmuuttajille, vaan heilläkin on keskenään oikeus puhua vaikka sanskriittiä. Sen sijaan sananlasku Maassa maan tavalla on hyvä ohjenuora, ihan itsestään selvä. Elikkä, että tulijan tulee ensisijaisesti sopeutua, mutta silti hänelläkin pitää olla ihmisoikeudet ja integriteetti.

Tänään on yhtenä pääuutisena kerrottu uutista rasismista ja netistä. Jos se tarkoittaa näitä minunkin seuraamiani maahanmuuttokriittisiä, ollaan täysin hakoteillä. Samoja asioita on esitetty hallituksen ministerin suullakin. Tässä kyllä astutaan sananvapauden varpaille. Mielestäni pitäisi myös noudattaa mahdollisimman tiukkaa politiikkaa maahanmuuton suhteen, sillä kontrolloimaton siirtolaisten maahan tuominen tuo liikaa levottomuutta puolin ja toisin. Minä en tiedä, mikä on yksittäisen EU-maan mahdollisuus vaikuttaa tähän politiikkaan. Miten nyt yhtäkkiä tuntuu, että jossakin on päätetty, että Suomen on seurattava esim. Ruotsin tietä? Onko sellaista kysymystä edes kunnolla debatoitu ja asetettu vaaleissa kansankin päätettäväksi?

Katsoin Ruotsin tv:ltä dokumenttia neljän arabinaisen satelliittikanavalla pitämästä keskustelushowsta. Yllättävän rohkeita asioita siellä käsitellään, mikä osoittaa, että islamilainen maailma ei ole täysin niin synkkä ja vanhoillinen, mitä kiihkoilijat antavat aiheen olettaa.

Ruotsin tv:llä on alkanut play Rapport - palvelu, jossa voi helposti katsoa uusimmat uutiset. Tässä on kai kyse tv:stä flash-muodossa. Hurjan terävä kuvakin. Aikaisemmin uutiset on pitänyt hakea jostakin sivun sekamelskasta. Ruotsin tv:n nettipalvelu on paljon suomalaista edellä mielestäni. Ohjelmatarjontakin on sinänsä paljon parempaa.

Kävin kirpputorilta katsomassa löytyisikö roolivaatteeksi sopivia vetimiä. Löysin yhdet housut, joiden vyötärö ei riitä, mutta ostin ne toivorikkaana. Suhteellisen modernit housut, mutta väri on vanhanaikainen. Muutenkin vartaloni on toivoton museon roolivaatteiden suhteen. Minulla itselläni on hienot, mustat sarkahousut, mutta ne ovat talvikäyttöön. Ehkä lähden käymään viikonloppuna suuremmalla paikkakunnalla, vaikkapa Salossa, jonne ainakin uskallan ajaa. Kengät on myös ongelma, kun sandaaleja ei kuulemma saa käyttää. Kun museolla oppailla on roolivaatteet, mielestäni maassa maan tavalla periaatetta pitää noudattaa.

Kirjoitin joskus vähän polemisoiden tuulipukukansan kannattamisesta. Tosiasia on, etten edes voi pistää päälleni keinoaineista, ainakaan ihoa vasten. Inhoten olen joskus seurannut, kuinka ulkomaalaisilla on keinoaineisia lakanoitakin, esimerkiksi englantilaisilla, mikä on ihan sairasta. Ehkä jokin sekoite menee takissa ja päällyshousuissa sekä mahdollisesti sukissa.