21.6.08

Ukin kokemuksia

Sain talon käyttööni yhdeksi illaksi. Olen käynyt vävyn baarikaapilla. Tavallisestihan se on toisin päin, mutta minulla ei ole viinaksia kotona, eikä vävykään niitä kovasti harrasta, mutta hienoja juomia on, eikä suuni ole tuohesta.

Tänään tapahtui sellaista, että nuorempi lapsenlapsista oppi pyöräilemään ilman apupyöriä. Hän ei ole vielä täyttänyt neljää. Näillä lapsilla on ilmiömäinen tasapaino, jonka he ovat perineet isältään. Häntä tietenkin juhlittiin kovasti.

Pojat tappelivat moneen otteeseen huomiostani enkä oikein keksinyt, miten sitä jakaa tasapuolisesti ja ilman, että tulee tappeluja. Kolmivuotias ei niissä ole yhtään alakynnessä viisivuotiaan rinnalla. On hirveän vaikea sanoa, kumpi aina aloitti, koska molemmat ovat siinä taitavia. Eikä sillä ole oikeastaan väliäkään. Vanhemmilla on kurinpidon velvollisuus, isovanhempi säästyy siitäkin vaivasta. Kummatkin täyttävät kohta vuosia. Kohta nelivuotias on niin vahva, että joutuu tuskin koskaan pelkäämään mobbaamista. Lisäksi hän ei pelkää lyödä eikä itke koskaan itse. Huutaa kylläkin sotahuutoja tarvittaessa. Hän osaa kuitenkin näyttää myös hellyyttä. Vanhempi kylläkin itkee. Tuntui, että heillä oli liikoja odotuksia, he muistivat minun osaavan tehdä monenlaisia temppuja, ennen kaikkea liikunnallisia.

Oli aivan täydellisen herkullisia ruokiakin, tytär on todella hyvä kokki, minulle hyvä ruoka on tärkeää. Kun kaksi tienaa, perheellä on varaa ostaa hyviä raaka-aineita. Heillä on kolme autoakin ja neljäs on edelleen rakenteluvaiheessa. Edessä on remontteja mm. kylpyhuoneissa. En voinut nukkua vanhassa tutussa mökissäni, koska siellä on sängyn tilalla kalliilta näyttävä poreamme odottamassa pääsyä uusittuun kylpyhuoneeseen.

Muinaislinnan rinteellä ei ole ainakaan vielä lampaita, viime kesänä oli muutama. Rakennettiin kalliit aitaukset ja käyttö saattoi jäädä yhteen kesään. Puuston hakkaaminen vuorelta oli ehkä virhe. Nyt alue on ruohottunut ja näyttää surkealta ja siivottomalta. Aikaisemmin oli kiellettyä koskea puihin, mutta paikallisen Luonto-yhdistyksen ajamana kukkula parturoitiin puista, hyvässä entistämistarkoituksessa tietenkin.

Tytär joka on perinteisen kirjan ystävä, oli positiivisesti yllättynyt lukulaitteesta. Saatoin ilahduttaa häntä parilla muullakin nettipalvelulla. Firefoxin lisäosa, Quick translation oli hänestäkin erinomainen, englannin sanakirja varsinkin. Senhän voi napauttaa pois päältä, jos se häiritsee kaksoisklikatessa.

En ymmärrä, miten Viking-linjan kannattaa pitää lukuisaa joukkoa busseja palvelussa. Siljalla oli ainakin aikoinaan sama juttu, kun käytin sen palveluita. Epäilen, että ne ajavat enimmäkseen tyhjinä. Nyt tuli joitakin Västeråsiin saakka, minä olin ainoa Hallstahammariin tulija, ja kuski jatkoi sieltä yksin Örebrohon asti. Sain vahvistuksen Viking-linjalta, että heidän Suomen sivuillaan ei ole mitään tietoa palvelusta, ei edes linkkiä tai mainintaa, että pitää mennä ruotsalaisille sivuille, jos haluaa varata bussimatkan Ruotsissa.

Laivalla oli jonkin aikaa aurinkoista vaikkakin tuulista. Aika tylsää oli matkustaa hytittä, mutta lukulaitteesta oli jonkin verran hyötyä. Kyllä minä vähän seurasin erilaisia ihmistyyppejä vähän salaa tietenkin, ettei katsominen häiritse.

Perheellä on iso tv, joka täyttää melkein yhden nurkan, koska siinä on tilaa vievä katodisädeputki. Vävyn työkaverin vaimo oli halunnut päästä eroon siitä ja vävy sai sen halvalla. Televisio on perheelle tärkeä, varsinkin pojat saa rauhallisiksi piirretyillä, joita molemmat tykkäävät katsoa. Emme nyt muistelleet vanhaa, kestävää Saloraa, josta he luopuivat, vaikka kuva oli vielä hyvä, jos sen sääti joka kerta erikseen. Sillä oli jo tunnearvoa vaikka kuinka paljon, ikää tuli ehkä 16 vuotta. TV:n sanotaan kestävän n. 8 vuotta.

Pieni ja hento koira, jonka luulisi olevan heikoilla perheessä, jossa on kaksi villiä poikaa, muistaa minut ja tervehtii aina ystävällisesti. Koira on kerta kaikkiaan täysiosuma. Kauniskin se on, vaikka turkki on vaikeahoitoinen, jos sen ottaa liian omantunnontarkasti. Koira soveltuu kuitenkin yllättävän hyvin perhekoiraksi; sen päälle ei astuta ja se murisee matalasti, jos nuorin on liian kovakourainen.

Harmi, että olen vain muutaman päivän. Minulla on täällä metsurin varusteet jäljellä, ja pihassa on kasa koivuja, jotka poismuuttanut naapuri oli lahjoittanut.

Ei kommentteja: