29.6.08

Runoutta

Miten saatoin olla poissa järvestä niin kauan. Sen syleilylle ei ole vertaa. Tuntui kuin nuortuisi kaksikymmentä vuotta. Eilen oli sateista enkä pistänyt nokkaani ulos. Varmaan masennustakin oli ilmassa. Nyt olen taas vertynyt ja huomenna töihin. Toivon, että olisi inspiroivia asiakkaita.

Tytär kertoi, kuinka on levännyt nyt kun työt ovat ohi ja hän odottelee uuden elämänvaiheen alkamista. Hän sanoi lukeneensa paljon ja haluavansa upota siihen. Minulla on sama juttu. Olen aloittanut ja lukemassa monia klassikkokirjoja Bookeenilläni. Ne pysyvät kaikki siinä kohdassa, mihin kunkin kirjan lopetin.

Alotin Tolstoin Ylösnousemuksen, hieman vanhahtava, mutta viehättävä käännös vanhanaikaisine sanoineen ja lauserakenteineen. Muistan kouluajalta, lukiosta kun meillä oli yhden lukukauden opettaja, joka oli pahasti alkoholisoitunut. Hän puhui Tolstoin Ylösnousemuksesta. Hän oli muutenkin sivistynyt ja harvinaisen kulttuurillinen ihminen vaikkakin hän oli joskus tunnilla niin humalassa, että pysyi pystyssä vain taulusta pitelemällä. Erinomainen opettaja, joka tosin piti enemmän pojista ja oli tytöille ilkeä. Varmaan monet koulu- ja luokkatoverit hänet muistavat. Minä en muista nimeä. Opettaja tuli myös verissään kouluun tapeltuaan kylällä. Varmaan noita juttuja olisi enemmän koulutovereilla. Jouluksi hänet pantiin pois, tuskin hän siitä enää nousi. Silti hänen muistonsa on elossa. Muistan kuinka hän kertoi mielestään äänellisesti kauneimmasta runosta, Joutsenet. Se oli Otto Mannisen runo. Ehkäpä se onkin sitä:

Yli soiluvan veen ne sousi
ne aallon ulpuina ui,
kun aurinko nuorna nousi,
yöt pohjan kun punastui

Opettaja kertoi lausuneensa runoa mm. italialaisille, jotka olivat olleet samaa mieltä. Hän osasi italiaa ja piti tai yritti pitää kansalaisopistossa italian kurssia.

Tämä kerännyt kiinnostus runouteen johtunee siitä, että itsekin äsken julkaisin ensimmäiset runoni. Ne ovat tosin moderneja ja käsitetaidetta.

Ei kommentteja: