
Aivan yhtä paljon kuin yksittäisistä talonpoikaiskulttuurin esineistä ja taloista, kerron museon perustajasta ja hänen työtoveristaan, joihin liittyy inhimillinen tarina ja jännitteitä. He ovat lihaa ja verta, kompleksisia ihmisiä. Niin kai on tarkoitettukin. Kyllä siellä on paljon kauniita ja tarkoituksenmukaisia esineitä ja talojakin sekä tietenkin koko miljöö.
Talonpoikaiskulttuurista näkyy kerrottavan paljonkin netissä. Tässä on esimerkiksi hankasalmelainen talomuseo, jossa on mm. perussanastoa esitettynä oikein havainnollisesti. Tuollainen orgaanisesti paikalle kasvanut museo on arvokas. Jollakin tavalla Sagalundkin on paikalle kasvanut, koska se on syntynyt luontevasti koulun ympärille ja siihen liittyy kiinteä elämäntarina.
Pienmäen talomuseo on mukana isommassa ryväksessä, nimeltä Avoin museo. Aikoinani Keuruulla asuessani piti olla niin paljon kesäisin työn touhussa, että museokäynnit jäivät vähäisemmälle. Tosin Mäntän taiteeseen ehdittiin tutustua.
Perinteiset museot, jossa esineet on aseteltu vitriineihin perä perään, ovat aikamoinen kauhistus. Mutta kai niistä onkin pyritty pääsemään pois. Netissä kai museot ovat parhaimmillaan, voi istua viileässä huoneessa ja tehdä mitä haluaa.
Tässä on muutamien museoiden yhteinen hakuportaali, joka ei ole kovin kävijäystävällinen. Pitää osata tietää, mitä hakee.
Lisäys: Enemmän talonpoikaismuseo -linkkejä
Suomen maatalousmuseo Sarka
Koiramäen talo
Riuttalan talonpoikaismuseo
Väinöntalo, Evijärvi
1 kommentti:
Koiramäen talosta täytyy todeta sen verran, että Punkalaitumen kunnan rakennusvirtanomaiset ovat tehneet matkailukohteelleen maisemallisen itsemurhan antamalla rakentaa talonpoikaismuseon eteen uuden omakotitalon joka pilaa koko maiseman katsottaessa kauempaa Koiramäen talolle ja arvattavasti myös päinvastoin. Luultavasti matkailukohteen kannalta olisi järkevää lunastaa ja purkaa tuo uusi omakotitalo.
Lähetä kommentti