21.3.08

Tietokoneen ajokortti ja tietotekniikka

Otan tämän jutun uudelleen julkaistavaksi ja lisään siihen muutamia linkkejä, joita olen löytänyt sen jälkeen

Tietokoneen ajokortin on suorittanut jo yli 200 000 suomalaista. (Minä en). Luen Tieken sivuilta, että tutkinto on uudistumassa tämän vuoden syksystä alkaen ja voi sanoa, että on jo aikakin. Olen hieman tutustunut vielä voimassaolevien moduleiden sisältöön. Muistelen, että ne olivat aika Microsoft-painotteisia. Uutta tutkintoa mainostetaan ohjelmistoriippumattomaksi. Se tietysti vaikeuttaa harjoitusten laatimista, sillä nimitykset ovat hieman erilaisia riippuen ohjelmistoista. Onhan jo pitkään ollut olemassa vapaan lähdekoodin, ilmainen Open Office -paketti, jota käyttämällä saataisiin suuria säästöjä, on arveltu. Word ja Power Point ja muut Microsoftin Officen ohjelmat ovat tuttuja ja turvallisia ja niitä on vanhastaan paljon olemassa. Nekin kuitenkin uusiutuvat ja niitä voi ladata vain rajallisen määrän ja vanhat ohjeet käyvät epäajankohtaisiksi. Vanhemmat saavat monesti käyttöönsä nuorempien vanhoja koneita, joissa vanhoja ohjelmia on, joten vanhoille ohjeillekin olisi käyttöä.

Sitäpaitsi Web 2.0:n myötä on tullut lukuisia nettipohjaisia office-systeemejä, joista ehkä Googlen oma vaikuttaa monipuolisimmalta. Se on ilmainen ja kaikkea Googlen tarjontaa voi käyttää samalta tililtä, jonka saa esim. kun avaa sen sähköpostin itselleen. Googlestakin on tosin tulossa samanlainen toisia tukahduttava jätti kuten Microsoftista. Muitakin systeemeitä on monia. Jos on käytettävissä hyvä laajakaista, se antaa niin paljon synenergiaetuja, että oksat pois. Voi luopua halutessaan paperilehdistä, televisiosta, radiosta, puhelimesta, paperikirjoista, cd-levyistä ja monesta muusta (myös aviopuolisosta). Netti korvaa kaiken. Netin avulla voi myös osallistua yhteiskuntaan kansalaismedian välityksellä, tilata lippuja, etsiä erilaisia asioista hakemistoista, lainata kirjoja, opiskella, etätyöskennellä. Se poistaa välimatkoja ja pienentää maapalloa. Se on myös ekologinen. Ei tarvitse välttämättä matkustella ja tuhlata luonnonvaroja.

Sinänsä tietokoneen ajokortti, vaikka käsitteleekin tietotekniikan perusteita, on aika vaativa. On suurin osa niitä, jotka eivät edes pysty omaksumaan näitä monimutkaisia asioita. He eivät ole kiinnostuneita tai pelkäävät "helvetinkoneita". Jotkut ovat niitä käyttäneet työelämässä tarpeekseen ja ovat saaneet elinikäisen rokotuksen. Joillakin on aivan irrationaalisia pelkoja ja ennakkoluuloja tietokoneita ja nettiä kohtaan. Sitä voisi jopa kutsua syndromaksi, oirereyhtymäksi. Tietysti persoonallisuuden rakenne liittyy asiaan. Vastaanotto- ja oppimiskyky on syystä tai toisesta päässyt sulkeutumaan. Meille, jotka olemme jotenkin päässeet sisälle tietotekniikan maailmaan, se on pohjaton aarreaitta, jossa on tutkimattomia sopukoita ja koloja koko loppuiäksi. Se on oivallinen apuväline mitä moninaisempiin lähtöihin. Yksi voisi olla juuri tämä tietokoneen ajokortti. Itse en enää mitään todistuksia sinänsä tarvitse, vanhoillakaan ei mitään tee, kun ikä on este.

En tiedä aiotaanko uudet modulit tuoda nettiin jokaisen saataville. Vanhat ovat siellä olleet harjoituksineen. Netissä on kuitenkin muita harjoituksia ja linkkejä. Tässä ovat tietokoneen ajokortin kansainväliset sivut.

http://appro.mit.jyu.fi/doc/ ohjelmistoja ym JYO

http://appro.mit.jyu.fi/tyovaline/luennot/luento12/#TOC1 tietokoneen rakenne JYO

http://www.senioriportaali.fi/?nav=19 Senioriportaali, uudehkoja ohjeita

Ensimmäinen ATK-sanasto

Makupalojen tietotekniikan linkit

http://www.oulu.fi/tietohallinto/linkit/oppaat.html ATK-oppaita verkossa

http://www.kase.fi/~annepu/at1/at1.htm

http://www.atk-ajokorttikoulu.fi/fi/

http://www.uku.fi/opk/tvt/

http://koti.mbnet.fi/~kojuta/atkopetus/ht/index.html

Uusia linkkejä:

Internet tiedonhaun opas ei tosin ole päivitetty vuosiin

Office 2000

Helsingin yliopiston tietotekniikkaosasto - Oppaat ja ohjeet

Pieni ATK-sanasto

Stadia - Tieto ja viestintätekniikka

Tietotekniikan peruskurssi

Kansalaisen mikrotuki

OPEN SOURCE

Plus 55 - Tietokonetohtori

Tietokoneen käytön perusteita - aloittelija

Internetix

ATK - opetus

Kansalaisen tietotekniikkatieto Rakasta tietokonettasi

Netti-Nysse Vasta-alkajalle

Datatekniikka ja viestintä Jukka Korpelan

Makupalat - tietotekniikka Olisinpa löytänyt nämä linkit, ettei olisi tarvinnut itse hakea kovemman kautta

Wanhat Wiisaat Werkossa tietokoneen alkeiskäyttö

Tietokoneopas

Lisäys, ruotsinkielisiä nettiresursseja:

http://www.jonasweb.nu/ Erittäin paljon netti- ja tietokoneasiaa

http://www.iml.umu.se/stod/ Uumajan yliopiston nettiresursseja

http://blunderhead.se/leffe/ Leffes datorskola

http://www.nll.se/twosection.aspx?id=68833 Norrbotten, vanhempiakin käyttöjärjestelmiä ja ohjelmia

Englanninkielisiä opetussivuja:

http://www.homeandlearn.co.uk/ Free computer tutorials

http://www.sillybilly.com/draw95.html Silly Billy´s world Free Computer tutorials

http://support.riverdeep.net/techtips.asp General Computer Advice

Tässä on linkki Kuopiossa toteutetusta hankkeesta, joka oli mukana eurooppalaisessa verkostossa, jossa lapsenlapset opettivat isovanhempia netti- ja tietokoneasioissa.

Opiskele ja syvennä IT- taitojasi ruotsiksi.

Uudempi postaus, jossa on myös tietokone- ja nettitipsejä.

Ruotsiksi myös, Senior IT


4 kommenttia:

Aikataulu kirjoitti...

Ilman korttia!

Halo Efekti kirjoitti...

Mulla on peräti kaksi erilaista tietokoneen ajokorttia (ja vielä ICT-tradenomin tutkinto, amk)...

Suomi on käynyt kummalliseksi. Kaikesta pitää olla joku oikeaksi todistettu todistus, muuten et osaa mitään. Vähän niinkuin ennen Neukkulassa, missä piti olla aina "proobuska" ja siinä pyöreä leima =D

maalainen kirjoitti...

Kyllä esim. tietokoneen ajokortin sisältämien perusvalmouksien hankkiminen voi sinänsä olla tyydyttävää, vaikka tosiaan ihmettelen myös proobuskojen tarvetta.

Anonyymi kirjoitti...

Juoppojen ajokortti...