Putin, yksi maailman 10 rikkaimmista miehistä

Jos tämän Anders Åsenlundin artikkelin (via P. Nykänen) tiedot pitävät paikkansa Putin on hankkinut valtakautenaan siinä määrin omistusta sellaisissa venäläisissä yhtiöissä, joiden nimeä en osaa lausua, mutta jotka ovat keränneet Venäjän öljytulot.

Artikkeli kannattaa lukea, vaikka tuskin asioita seuraavalle siinä tuskin on periaatteessa uutta. Tietävätkö venäläiset itse, ehkä he aavistavat, mutta ovat kuitenkin tyytyväisiä kun tämä tsaari kuitenkin on pitänyt olot vakaina. Jos maa hajoaisi, seurauksena voisi olla niin paljon sekasortoa, että Putinin ja hänen jenginsä touhut olisivat pientä siinä konkurssissa. Panun blogissa kiinnostavaa keskustelua aiheesta.

Einari, ihan uusi mies

Kauhea jysähdys ovelta päin. Postiluukusta tuli yhdellä kertaa Me, Pirkka ja Yhteishyvä kaikkine liitteineen ja muovikääreineen. Selailen ne tietenkin. Itse olen eniten Tarmo-lähikauppiaan asiakas, mutta tili noissa muissakin on ja muovikortti.

Ainakin Pirkka-Niksit taas viihdyttävät:

"Haluatko uutuuden tunnetta parisuhteeseesi? Ryhdy kutsumaan kumppaniasi eri nimellä, vaikkapa hänen toisella nimellään. Pentin sijasta sinulla onkin Einari, ihan uusi mies."

Muita Pirkka Niksejä.

Nuo asiakaslehdet edistävät tietenkin eniten kaupallisuutta vaikka yrittävät vähän puhua perheistä ja toisten ilahduttamisesta ja askartelustakin. Mutta pääsääntöisesti ne ovat markkinatalouden ja ostamisen palveluksessa. Ja mikä siinä, kunhan se tehdään tietoisesti. Jos pyörät pysähtyisivät, meille tulisi kaikille hätä käteen.

Itse asiassa Linkola on oikeassa. Vaatteita ja tavaroita on vaikka hevoiset söis. Vaatetta on kaapissa vaikka loppuiäksi ja taravaa on. Tietysti moni asia alkaa näyttää nuhjuiselta, kun ne alunperinkään eivät ole olleet laatua vaan pikemminkin Hennes & Mauritz- laatua, vähän puolivillaista. Tuon HenkkaMaukan sijaan voisi kirjoittaa melkein minkä tahansa muunkin. Ikea-laatu esimerkiksi on tunnettua. Lastulevyä ja laminaattia. Syömme itsemme sairaiksi liialla ravinnolla. Asuntoneliöitä on koko kansaa ajatellen ihan tarpeeksi. Pyöräileminen olisi järkevintä, mutta aina vaan uusia autoja tulee ostettua. Kyllä hän eräällä tavalla on oikeassa. Kyllä niitä taiteellisia mestariteoksia on jo riittävästi, mutta ihmisen luonne on vaan sellainen...

Sitten on tämä kohu eläinten kasvatuksesta. Olen Internetistä nähnyt kokoomavideon ja tekeehän se pahaa. Mutta niin kauan kuin liha maistuu, mitä voi tehdä. Olen kyllä ollut tietoinen, että eläimiä pidetään ahtaasti. Ne kärsivät väkisinkin. Jos on liharuoan syöjä ja valitsee marketilla halvimman tarjouksen, syyllistyy samaan kuin saksalainen sodan aikana, joka kuuli tuskanhuudot, näki savun ja vankijonot, ja jota itketettiin sodan jälkeen ja joka sopersi, emme tienneet. Kyllä he tiesivät, mutta mitä yksityinen saattoi tehdä...

Jotenkin tehotuotantoon liittyvät väkisinkin väärinkäytökset. Tosin uskon että valvonnalla ja valistuksella voi tehdä jotakin. Turha sanoa, ettei tiennyt ja syyllistä sitten jotakin puoluetta tai väestöryhmää kuten Ikkunaiines tekee taas viimeisimmässä postauksessaan.

Miten kerään linkkejä vaivatta

Joutilaan mieli vie kaikkeen, joskus luvattoman rajoille kuten tämä. Minua ainakin kismittää, kun joskus törmää hienoihin linkkilistoihin, vaikkapa blogroll-listoihin ja tiedän, että ne kohta katoavat tuhansien muiden joukkoon. Olen minä ainakin niitä paljon ottanutkin käyttöön yksittäin. Eikös netin tarkoitus ole juuri levittää tietoa. Yksittäisen osoitteen kopioiminen, -joku varmaan tekee sen merkki merkiltä, mutta myös hiirellä kopioiminen on työlästä, saa olla kieli keskellä suuta. Huomasin kuitenkin, että blogilistat, blogrollit voi kopioida hiirellä maalaamalla ja vetämällä koko rivi ja sitten hiiren oikealla korvalla kopioimalla. Sieltä sen sitten voi liittää sopivaksi katsomaansa paikkaan. Vapaan sitaattioikeuden piiriin se tuskin kuuluu, eikä voi suositella toisen tekemän listan kopioimista ja julkaisemista, ainakaan ilman lupaa, kotisivulla. Tein näin ulkomaisen listan kanssa eilisen postauksen yhteyteen, sillä ajattelen, että tuskin ne tulevat huutamaan suomalaiselle, erikieliselle pienelle raukalle.

Miksei voi mennä ko kotisivulle ja katsoa listaa sieltä? Miksei? Joskus kuitenkin surffaillessa törmää listoihin, eikä voi tietää löytääkö uudelleen, siksi voi muistiin merkitseminen olla joskus paikallaan. Listan voi kopioida myös word-dokumenttiin ja toimivat linkit seuraavat mukana. Wordilla voi ehkä useat listat ajaa aakkosjärjestykseen ja poistaa kaksoiskappaleet. Itselleen, omaan käyttöön voi ainakin tehdä kokooma-linkkilistoja. Blogilistaa ei voi minun käsitykseni mukaan kopioida siten että linkit seuraisivat mukana, mikä on harmi, sillä silloin linkkejä voisi vaivatta kommentoida. Nyt ne joutuu yksi kerrallaan hakemaan.

Sähkökirjoja

Sähköisten kirjojen lukulaitteita tulee kaiken aikaan markkinoille. Tässä on kuvasarja muutamasta. Viimeisin on Amazon- kirjakaupan oma kehitelmä. Se voi olla hyväkin, mutta tietojen mukaan sillä voi lukea vain Amazonin omia sähkökirjoja. Verrattuna kohta markkinoille tulevaan Ee PC Asus- läppäriin, joka on oikea tietokone, Kindle ei ole ehkä suomalaiselle kannattava ostos. Tosin nimikkeitä on 90 000 ja laite on kirjan kokoinen.

Se on kuin mantra, jota hoemme, että tavallinen kirja on voittoisa käyttöliittymä kirjalle. Jonakin päivänä teknologia tuo esille niin voittoisan laitteen, että kirjankin voi haudata muistojen joukkoon. Odotan kovasti kevyttä läppäriäni, jolla voin kokeilla voiko sillä lukea kirjoja selällään sängyssä. Siinä ei kai edes ole kuumaa kovalevyä, joka polttaisi mahaa. Lämmittää saa kyllä.

Härpäkkeitä ja Älä osta mitään päivä

Huomenna on kuulemma Älä osta mitään päivä, eikä se tuota minulle ongelmia. Suhtautumiseni kulutukseen ja tavaroihin on kuin AA-alkoholistin alkoholiin. Toisaalta tavaramaailma kiehtoo, toisaalta kammottaa. Ehkä en kaiken kaikkiaan ole kulutuksen pauloissa enempää kuin kukaan muukaan, mutta suurimman klippini tekisin, jos voisin taikoa niin, että kaikki turhat ja tarpeettomat ostokseni voisin perua ja saisin käytettäväkseni rahat. Olisin suorastaan varakas. Minusta on mukava käydä ikkunaostoksilla, tavarataloissa ja työkaluliikkeissä ja katella kaikkia muiden hankkimia tarpeettomia tavaroita kirpputoreilla ja jopa kaatopaikoilla. Selailen kotiin tulleita katalogeja. Ne ovat taas uusi todiste ihmisen viehättävästä hulluudesta. Ne ovat vielä rumempia ja turhempia kuin omani. Minä perustelen omia ostoksiani tarpeellisuudella, mutta tiedän sen olevan itsepetosta.

Tänään tuli myös Timen erityisnumero Style & Design, joka oli täynnä ei rihkamaa vaan kalliita ja hyvin suunniteltuja tavaroita Huomiota herättävän kulutuksen maailmasta.

Esimerkiksi kun kirjoitin lastenlasten muovirojuista, tarkoitin että vähempi ja laadukkaampi olisi piisannut, mutta eihän siihen pääse, kun perheen ulkopuoliset hoitavat romupuolen.

Kieltämättä on niin, että maapallon talous perustuu juuri tuohon "tarpeettomaan" tavaratuotantoon. Mikä valtava rojun määrä tuleekaan juuri tuolta Kauko-Idästä. Mutta samalla siellä harjoitellaan parempien tavaroiden tuottamista ja opitaankin. Lapsena tuhahdeltiin japanilaisten tuottamille työkaluille ja muille tavaroille, nyt ne ovat laatutavaran maineessa. Kiinalaisetkin osaavat tehdä jo vaikka mitä vaikka laatu on useinkin heikkoa. Halvalla ei saa hyvää.

Mitä ovat kännykkämme ja monenlaiset kodinkoneemme elleivät aika tarpeetonta kamaa. Jostain on keksitty että niihin on ollut tarve ja tavarat on tuotettu ja myyty ja käytetty enemmän tai vähemmän. Usein vähemmän. Leipäkone on klassinen esimerkki. Koskaan en siihen langennut, vaikka mieli tekikin. Tuntui mukavalta ajatus, että aamulla olisi odottamassa lämmin leipä. Olen selviytynyt monesta samanlaisesta houkutuksesta ja nyt voin jopa leuhkia, ettei minulla ole edes telkkaria. Ei ole edes kahviautomaattia, koska sillä mielestäni tulee huonoa kahvia - vaan pelkkä melittasuodatin. Ja tästä päivästä alkaen en juo edes kahvia, mutta tiedän lankeavani jonkin ajan kuluttua. Onneksi kahvin sijaan ei tarvitse kirjoittaa huume.

Voisin kyllä kuvitella eläväni aivan pelkistettyä elämää, mutta silloin pitäisi ainakin olla hyvä sosiaalinen elämä ja kirjat. Ilman niitä en pärjäisi loppupeleissä. Tällä hetkellä en voisi kuvitella eläväni ilman tietokonetta ja nettiyhteyttä. Se tarjoaa korvikeikkunan maailmaan. Tietokoneella ja netissä on juuri niitä teknisiä vehkeitä, joita voi käydä ihailemassa ja käyttämässä, mutta niitä ei tarvitse ostaa eikä kantaa myöhemmin muutoissa mukana ja lopulta kaatopaikalle. On esimerkiksi niitä pieniä ohjelmanpätkiä gadgets ja widgets, joita voi sijoitella nettisivuille, mutta ennen kaikkea kaikkea kaikki hienot ja toimivat ohjelmat, jotka web 2:n mukana ovat tulleet useimmiten ilmaisiksi, monenlaiset sanojen- , kuvien- äänenkäsittelyohjelmat, joilla ei tunnu olevan loppua.

Ihmisen luonteeseen kuuluu keksiminen ja eteen päin meno (ainakin yritys). Minusta olisi kammottavaa olla linkolalainen ja luulla, että pärjättäisiin pelkästään sillä mitä jo on. (Esim. taiteessa). Jonkin toisen tarve on toisen turhake. Olemme jossakin valtavassa Titanicissa ja menossa täysillä päin jäävuorta. Ihminen on suuruudenhulluutensa ja ristiriitaisen, äärimmäisyyteen menevän luonteensa orja, hän on tehnyt sopimuksen "paholaisen" kanssa ja lähestyy ympäristömullistuksia kovalla vauhdilla. Hänet on viety vuoren laelle ja näytetty hänelle kaikki se hyvä, mikä siellä laaksossa on odottamassa. Minä veikkaisin fifty fifty todennäköisyyttä tälle. Hänellä on jopa mahdollisuudet selviytyä hurjasta menosta aivojensa, tieteensä ja tekniikkansa avulla.

Netissä on paljon ihan perinteisiäkin fyysisiä härpäkkeitä esitteleviä sivuja, joista suomenkielinen Hilavitkutin on tietysti tuttu. Se on ihan hyvin toteutettu, mutta se näyttää saavansa materiaalinsa kansainvälisiltä sivuilta. Nämä sivut tarttuivat haaviin lyhyen googlettamisen jälkeen. Johtava sivusto on Gizmodo. Mutta on OhGizmo. Gadgenista. The Gadget Blog. Jne jne. Esimerkiksi vehje, jonka varmasti ostan on tässä esiteltynä The Sun - lehden gizmo-osastolla. Asus Ee PC -läppäri. Maksaa vain n. 300 €, on kevyt ja nopea. Se on tällä hetkellä valtavassa nosteessa ja USA:ssa jopa joulun suosikkilistan kärjessä. Meillä sitä ei kai ole vielä kaupan, mutta tulee ennen pitkää.

Jonkinlaista käsitteiden selvennystä voi antaa ehkä tämä artikkeli gizmo-sanan merkityksestä. Tässä toisessa artikkelissa uumoillaan, että gizmo tarkoittaisi mekaanista vehjettä, härpäkettä ja gadgetissa ei olisi liikkuvia osia, mikä ei ole aivan peittävä määritelmä. Elektronisissa vehkeissä ei välttämättä ole mekaniikkaa, joten ne ovat lähinnä gadgeteitä.

Lisäys: En tiennytkään, että voi teknisesti kopioida hiirellä toisen blogrollin. Ehkä se menee jo laittomuuden puolelle, mutta ajattelen, että suomenkielinen ei astu toisen markkinoille eikä ehkä saa vihaisia protestejakaan. Enpä uskaltaisi kysymättä julkaista suomenkielisten bloggaajien listoja, vaikka niissä olisi kuinka hyviä linkkejä. Erityisesti ajattelen vaikkapa kirjallisuuspuolta. Tässä on aika monta linkkiä gadgeteistä ja gizmoista, vähällä vaivalla siihen liimattuja.

Hyytävän kylmää mutta lämmintä

Ajoin pyörällä ainakin 20 km ja kävelin ainakin kolme. Ilma on kylmä, mutta aurinko paistaa ja lämmittää kasvoja. Ulkoillessa on oltava sopivan ilmavat vaatteet, ja rajoilla sitä joutuu meidän ilmastossamme liikkumaan. Samoin siinä koska on liian liukasta pyöräillä. Olen tullut varovaisemmaksi kaatumisen jälkeen. En ole vielä laittanut nastarengasta eteen. Nokian kalliit nastarenkaat eivät ole kovin kestäviä. Kävin Siwassa täydentämässä varastoja, jos joutuu piakkoin leikkaukseen, pitää olla ruokaa kotona. Paahdan usein talvisin uunipannulla juureksia. Se on herkullista ja luulisi terveelliseksi. Kolmen kunnan lenkkiä en kohta kykene tekemään. Lenkki pysy samana, mutta kolme kuntaa yhdistyy Kemiön saareksi.

Vastaan tuli professori, pitkäpartainen "kylähullu", joka moikkasi. Meidän piti joskus mennä käymään hänen luonaan. Tiedän toisenkin tien päällä näkyvän originellin tarinan, hänen joka kuljettaa omaisuuttaan, joskus pyörän päällä, joskus kottikärryillä. Hän on ent. sirkustaiteilija, joka on pimahtanut. Hän pelkää säteilyä, asustaa vanhainkodissa ja vuoraa kuulemma seinät sanomalehdillä säteilyn poistamiseksi. Professorilla on tässä taloyhtiössä joku tuttu tai sukulainen, sillä täällä hän on usein. Muuten hän asuu jossakin metsän keskellä mökissään.

Tänään juon viimeisen kupin kahvia taas johonkin aikaan. En halua herätä jomottavaan päänsärkyyn kaiken leikkausvaivojen ja kipujen lisäksi. Valmistautuninen on aloitettava jo edellisenä päivänä ottamalla aspiriinia, joka menee aivojen välittäjäaineisiin ja korvaa kofeiinin. Leikkausaamuna ei saa juoda eikä syödä ja se tietäisi päänsärkyä, joka on ehkä yhtä paha kuin huumeiden käyttäjän vieroitusoireet. Nytkin se on tunneista kiinni. Päänsärkyä en voi estää, jos otan vasta aamulla päänsärkytabletin. Leikkauksen jälkeen annetaan kahvia ja konjakkia, mutta yhdestä mukista ei joudu koukkuun.

Tuhat sanaa- blogissa oli mielenkiintoinen tieto, että on olemassa työryhmä, joka on jo suunnittelemassa blogilistan kilpailijaa - ja hyvä niin.

Tärkeitä paskiaisia

Nämä suomalaiset ovat niin saakelin tyhmiä kaikkine pätevyysvaatimuksineen. Joka ikiselle ammatille kohta kadunlakaisijasta pissapotan kuljettajaan on laadittu pätevyysvaatimukset ja vähintään ammattikorkeakoulutasoinen tutkinto. Me olemme niin paskantärkeitä tutkintoinemme. Ulkomailta tulevat hienoine koulutuksineen joutuvat virumaan työttöminä, kun eivät muka ole päteviä. Kielitaitovaatimuskin on monesti aika turha. Sönkkäämällä asia tulisi usein paremmin tutuksi. Työ se paraiten opettaa, sanon minä jolla ikäloppuna on useita tutkintoja, kursseja ja koulutuksia eikä mikään niistä useimmiten kelpaa. Vika on siinä, etten ole osannut hankkia oikeita suhteita. Olen ujouttani pysytellyt kotona vaikka olisi pitänyt olla ulkona maailmalla suhteita luomassa. Väittäisin, että pienellä harjoittelulla melkein kuka tahansa pystyisi hoitamaan jonkun toisen töitä, jos vain henkilönä sopisi ja yleistiedot olisivat hanskassa. Väitän että puolet töistä ovat sellaisia. Itse olen viihtynyt parhaiten, kun olen saanut käyttää käsiäni ja päätäni aktiivisesti.

Samasta asiasta kirjoitti viisas Soininvaarakin. Kyllähän humanistinen koulutus tarjoaa sitten muuta elämän rakennukseksi, joka on arvokasta. Ehkä koulutus vähentää myös ennakkoluuloja ja lisää luovuutta, vaikka itse sana tuo mieleen koirakoulutuksen ja temppujen oppimisen ja urautumisen. Ainoa oppinut on itseoppinut, sanoi Erno Paasilinna, joka ei pahemmin kouluja käynyt. Ehkä koulutus on silloin paikallaan, jos se sysää liikkeelle itseopiskelun.

Pirkka-tipsejä:

Oletko muuten huomannut, että pystyt säätämään niin, että kaksikin nettisivua avautuu aloitussivuksi. IE:ssä mene Työkalut ja Internet -asetukset kautta kohtaan jossa lukee kotisivu, pitäisi lukea aloitussivu ja laita eri riveille siihen ne osoitteet, jotka haluat avattaviksi, kun selain aukenee, paina käytä ja sitten OK. Kovin montaa ei kannata laittaa. Firefoxissa se ei kai sitten onnistukaan. Oletko tottunut käyttämään tuota flik-systeemiä (kirjastokortti, onko termi valintalehti?). Jokainen vähänkin nettiä käyttävä sen osaa, paitsi sisareni. Sen avulla on helppo vaihtaa eri sivujen välillä. Kummassakin pääselaimessa uusi fliikki (mitä se on suomeksi?) avautuu, kun samaan aikaan painaa Ctrl, kun nappasee uutta osoitetta.

Oletko tutustunut Gmail-tilin hienouksiin. Jos sinulla on gmail- tili voit käyttää kaikkia tämän uuden jätin palveluita: Tehdä blogger-blogeja, kommentoida niitä, gmailista itsestään puhumattakaan. Sillä on oiva roskapostin esto ja se on laaja ja laajenee jatkuvasti. Siellä on jos jonkinlaista ohjelmaa. Google-dokumenteilla pärjää hankkimatta Officea tai sen osia. Laskentataulukolla voi tehdä ihmeitä. Esimerksi laittaa sanoja aakkosjärjestykseen. Minulle tuli sellainen tarve. On kalenteria, muistikirjaa, Page Creatoria, Picasaa, Readeria, Google-talkia. Vähän ärsyttävä on palvelu verkkohistoria, joka kertoo mitä olet tehnyt netissä. Minusta tuntuu, että jokin googlen palvelu myös pilaa navigoinnin, onkohan se Google Analytics. Sitä ei niin vain käännetäkään pois päältä yhdellä ruksilla. Isoveli valvoo tulee kohta mieleen, vaikka toistaiseksi tuntuukin, että se ei haittaa, koska palvelut ovat erinomaisia ja ilmaisia. Googlesta on hyvää vauhtia kasvamassa uusi Microsoft, mikä herättää luonnollisesti vastahankaa.

Turhuuden markkinat

Sain lopulta kiireisen tyttäreni langan päähän. Taustalla karjuivat nälkäiset kakarat. Silloin muistin, miksi on mukavampaa olla isovanhempi kuin vanhempi: Säästyy päivittäiseltä mellakalta. Yksi asia oli huolestumiseni siitä suuresta tavaratulvasta, mikä taas on odotettavissa jouluna lahjoina lapsille. Mielestäni se ei ole hyväksi.

Ehdotin, että tytär perustaisi tilin kummallekin pojalle ja ilmoittaisi mahdollisille lahjanantajille, että kartuttaisivat tilejä. Tyttären mukaan keskustelu lahjanantamisen järkevöittämisestä ei ole langennut hyvään maahan kummankaan anopin luona. He haluavat ostaa ja hemmotella, ja kyllähän sen ymmärtää, molemmat ovat kokeneet elämässään puutetta, raha on ollut joskus tiukilla. Tytär oli ehdottanut, että ostetaan yhdessä jotakin keskitetysti, mutta he eivät olleet tykänneet asiasta.

Lapsilla on kuulemma jo tilit ja niillä melkoinen määrä rahaa, hän sanoi, kun ehdotin, että kerättäisiin vaikka rahaa mopoa varten kummallekin. Ruotsissakin menee hyvin. Rahaa tulee ja sitä kulutetaan. Tuntuu, että tätä jatkuu ikuisesti, miksei jatkuisi. Tuntuu, että mopon voi ostaa ihan kevyesti ja koska vain.

Kyllähän minä ymmärrän, että ihmiset haluavat ilahduttaa, mutta kun se tulee samalla kertaa ja tuloksena on muovirojua ja halpoja leluja, joita ei tarvitse varoa eikä pitää arvossa. Kyllä minäkin muistan, kuinka tykkäsin joululahjoista ja minä sain niitä aika paljon, koska työssäkäyvät isot siskot halusivat hemmotella pikkuveljeä. Ne ovat jopa rakkaita muistoja ja olipa niiden joukossa muovisiakin kai. Ainakin se nyökyttelevä lehmä oli guttaperkasta. Minusta ne tuntuivat laadukkailta ja arvokkailta.

Olisipa olemassa jokin korvike. En muistanut ehdottaa sitä, lähetä lehmä kehitysmaahan. Olen protestoinut enkä ole osallistunut itse tuohon tavatulvan luomiseen kovinkaan paljon. Kyllä myös ymmärrän, että joulukauppa on suuri osa liikevaihtoa ja siitä tulee kansantuloa. En vain itse halua olla siinä mukana.

Kaupungeissa se on vielä aivan toista kuin täällä maalla. Kävin eilen Kemiössä ja Alennushallissa, jossa käyn useasti. Se on rikkinäisen asfalttitien päässä, kuhmuisten hallien seassa, samanlainen peltihalli, joka on täynnänsä idästä tuotua pahinta rihkamaa. Juuri sitä tavaraa joita sitten myydään kirpputoreilla. Siellä käy paljon asiakkaita. Enimmäkseen tavara on huonolaatuista, koska se on halvahkoa. Käyn siellä katsomassa ja tuntemassa itseni ainakin vähän paremmaksi ihmiseksi. Harmitti, kun ei ollut kameraa mukana. Olisi ollut mukava ottaa kuvia valaistuista puutarhatontuista ja poroista.

Olen minä ollut joulun aikaan kaupungeissakin, jopa Lontoossa Oxford Streetillä ja nähnyt todelliset turhuuden markkinat, vaikka siellä oli toki enemmän laatutavaraa kuin Kemiön Alennushallissa.

Joulukin vahvistaa pessimististä ihmiskuvaani. Hän menee aina äärimmäisyyksiin, melkein asiassa kuin asiassa. Me syömme liikaa, kun ruokaa on saatavissa. Ryhdymme käyttämään alkoholia ja huumeita ja turmelemme terveytemme. Tupakoimme ja käytämme lääkkeitä. Emme liiku tarpeeksi. Pahoinpitelemme toisiamme, ja joku ryhtyy jopa ammuskelemaan toisia muka jonkun hyvän nimissä. Niin ja uskonto sitten. Sen innostamana on tapettu miljoonia ja taas mijoonia. Muista hyvistä päämääristä puhumattakaan.

Seksissäkin on sama juttu. Kun katsoo esim. eräitä blogilistan seksisivuja, siellä esitetään enimmäkseen kinky-seksiä. Piilotetaan salameja milloin sinne, milloin tänne. Ne ovat suorastaan irvokkaita kuvia. Kuvia alistamisesta ja nöyryyttämisestä. Mitä p:leen traumoja ihmisillä on, kun kaikki viedään äärimmäisyyksiin.

Aika vähän herättää innostusta

Olen koettanut etsiä kommentteja blogilistan myynnistä, minkä luulisi olevan kiinnostava tapahtuma.

Työnimi-blogissa, jonka pitäjä teki ansiokkaan blogitutkimuksen sykeröineen, puhutaan jonkin verran asiaa ja mielipiteitä. Vasta nyt uskalletaan mainita blogilistan jälkeenjääneisyys, josta mm. Medis ja allekirjoittanutkin ovat uskaltaneet puhua. Blogilistassa on ollut paljon hyvääkin, joten ehkä ei kannata heittää lasta ulos pesuveden mukana. Mutta mikä on ollut sitä hyvää ja mikä vähemmän. Käyttäjiltä pitäisi tosiaan kysyä, mitä ei oikein ole tähän asti tehty - sitähän uusi omistaja on ilmoittanut aikovansa tehdä.

Sitaatti:

"ihanteellisesti "kansallisen Technoratin" soisi olevan yksittäisestä mediatalosta riippumaton toimija, joka voisi tarvittaessa toimia rajapintana blogien ja valtamedian välillä tekemllä sopimuksia ilman konsernirajoitteita." Näin itsekin olen ajatellut ja jopa kirjoittanut eilisessä pakinassani. Sääli.

Skrubu-blogissa, jonka pitäjällä kaksikielisyytensä ansiosta on hieman laajempi näköala, puhuttiin mm. kilpailun hedelmällisyydestä, josta allekirjoittanutkin on maininnut. Jostakin voi löytyä tasaveroinen kilpailija, joka terävöittää asioita. Olen luullut että blogispotti on vain ko. palvelun asiakkaita varten, mutta eihän se niin olekaan.

Molemmat kommentoijat ovat kuitenkin periaatteessa positiivisia muutokseen nähden.

Suomen paras näyttelijä

Tulee mieleen Veijo Meren kuunnelma Suomen paras näyttelijä, kun olen rustannut taas yhtä työhakemusta. En ole mihinkään täsmäkoulutettu, koulutuksia, kursseja ja kokemusta on ihan liikaa, ja mahdollinen työnantaja saattaa jopa pelästyä. Ei kuitenkaan tiedä, minkä menettää - jos menettää. Rustasin hakemuksen ruotsiksi ja siinä on oma vaivansa ja epävarmuutensa.

Tämä vaiva päättyy vasta sitten, kun olen turvallisesti eläkkeellä. Odotan sitä aikaa, kun ei tarvitse kilpailla ja olla työvoimaviranomaisen käytettävissä. Pärjään kyllä pienellä eläkkeellä, mutta en haluaisi sentään nälkärajalla elää. Kohtuus kaikessa.

Se hyöty hakemuksen tekemisestä, että löysin kadoksissa olleen osakekirjani. Omistan tuhat Windside-Productionsin osaketta, jotka olen ostanut tuhannella markalla. Ne on sen jälkeen splitattu ja käsketty palauttaa, jotta uudet voitaisiin lähettää. Minun ovat olleet hukassa. Olisi kannattanut ostaa ennen splittausta, sillä jos Windsidestä tulee menestystarina, olen rikas nokia-miljonääri. Siltä se ei kuitenkaan näytä vaikka ainekset olisi.

Windside on kuulemma osoittautunut esim. Raision myllyssä tuottavan energiaa paljon enemmän odotettua, käsittääkseni 160 %. Kuulin huhupuheena, että heti tämän jälkeen oli muutettu roottorimyllyjen tehojen laskentaperusteita, jotta saataisiin näyttämään siltä, että ne ovat paljon windsideä tehokkaampia.

Windsidessä on se hieno puoli, että ne kuulemma toimivat kaikenlaisella, kovallakin tuulella. Ne jarruttavat itse itseään. Tavalliset roottorilaitteet pitää pysäyttää, etteivät lavat ala lennellä irti ympäristöön.

Windsiden luoja Joutsiniemi on varovainen riskisijoittaja-haiden suhteen. Hän turvautui heihin, Lesonen oli kai nimi, ja tämä saattoi firman heti konkurssiin. Hän pyrki saamaan patentin, mutta Joutsiniemi olikin sijoittanut sen turvaan ja on pystynyt jatkamaan tuotantoa. Nyt hänellä olisi tilauksia vaikka kuinka paljon, mutta ei pysty pääomapuutteessa tuottamaan, eikä kokemuksesta viisaampana uskalla turvautua haitten apuun.

Pukki kaalimaan vartijaksi (pakina)

Jotenkin sitä suhtautuu pessimistisesti, kun kerrotaan Sanoma oy:n ostaneen blogilistan. Lehdillehän on ollut järkytys kansalaismedian esiin nousu. Ne olisivat mielellään olleet ihan ilman sitä, kukkoilleet tunkiolla, keränneet mainostuloja ja sanoneet viimeisen sanan. Nyt ei ehkä ole kyse uudesta journalismista, joka tekisi jotain merkittävää, mutta kansalaismedia on ainakin osoitus nousevasta välinpitämättömyydestä, kun lehtien tilaukset vähenevät ja yleisradiokin on menettänyt n. 30 000 lupamaksun maksajaa. Suuri osa kansalaismediasta Facebookeineen, Irc-gallerioineen, My Spyceineen vaikuttaisi aika lailla heppoiselta nuorisokulttuurilta, sanon kun en ole kovin hyvin tutustunut ilmiöön. Keskustelupalstoja en ainakaan jaksa lukea. Blogeista sen sijaan tykkään kuin hullu puurosta. Ne ovat kuin kansanradiota parhaimmillaan, mutta siinä missä kansanradio on kansanomainen, blogit ovat paljon vaihtelevempia ja menevät usein syvälle erityisalueille.

Blogilista on ollut pysähtyneisyyden tilassa, mutta se on ajanut asiansa blogien seuraamisessa. Ymmärrän kyllä, kun sanotaan, että hyvä näin, mutta jotain kehitystä olisi hyvä tapahtua. Lankapuhelimillakin pärjäsi, mutta noin vaan kasvoi kuitenkin ihan uusi kommunikaation ja teollisuuden haara, kännykät. Medis kirjoitti tästä pysähtyneestä blogilistasta jokin aika sitten, mutta olen itsekin kritisoinut jo kauan.

On hieman haikeaa, kun blogilista siirtyy ison ja liiketoiminnasta kiinnostuneen toimijan haltuun. Se sanoo kehittävänsä sitä myös käyttäjien kanssa, mikä olisi tosin hieman uutta, siltä käyttäjiltä ei nähdäkseni ole ennenkään pahemmin kyselty. Itse Hesarin blogit eivät ole suurempaa innostustani herättäneet, että ne olisivat jotenkin ammattitaitoisempia kuin amatöörien tekemät.

Myös ajatteluttaa, että miten uusi omistaja suhtautuu hyvään lehtimiesmoraaliin blogeissa, sulkeeko se pois sitä vastaan rikkoneet, mikä olisi sääli, sillä nehän ovat olleet blogien suola. Räävittömät ja hieman yleisiä moraalikäsityksiä loukkaavat ja poliittisesti epäkorrektit. Seksi ei sitä ole, sillä se vaikuttaa olevan valtavirtaa.

Ehkä syntyy nyt vasta hedelmällinen vastareaktio, joka herättää nukkuvat bloggaajat Ruususen unesta toimimaan Erkkoa vastaan. Ehkä syntyy uusi ja kilpaileva blogilista, vihdoinkin. Liberalistinen kilpailu pitäisi toimijat vireinä tälläkin alalla. Kansanliikkeiden aika on ehkä ohi, mutta sellaista olisin toivonut ainakin jossakin vaiheessa, itse siihen osallistumatta. Olisi voinut olla yhdistys, jossa olisi tyypillinen yhdistyksen sählinki. Se olisi voinut järjestää tapahtumia ja koulutusta, saada valtionapua ja palkata jopa jonkun. Näyttäisi olevan paljonkin koodaustaitoista väkeä, joilta kyllä käyttäisi uusien blogilistojen teko.

Useimmille varmaankin koko blogilista on merkityksetön juttu. Sijoitukset ja toplistat, joka meikäläiselle kuitenkin on merkinnyt aika lailla. Olen tuntenut kilpailevani aika lailla ainakin Ikkunaiineksen kanssa, sillä listasijoituksemme on pysytellyt aika pitkään samoissa, minä alakynnessä. Tänä aamuna olin jopa johdossa, kun joku hyväkäs oli vetänyt ruksinsa pois minulta.

Se Iines on kyllä sivistynyt ja hyvin varmaan ammatissaan pärjännyt, minä virkaheitto hylkiöopettaja. Sillä on monia viisaita kommentoijia, mutta siitä huolimatta olen pitänyt pintani. Tämä pienoisdraama on varmastikin omassa päässäni. Joskus tuolla naisella on ihan hyviäkin keskusteluja, kuten oli toisella samanlaisella, Saaralla. Mutta ainakin tuo viimeinen on ihan p:eestä. Miten voi kuvitella moralisoimalla voitavan vaikuttaa keskeiseen viettiin. Ikuisesti sama tylsä asetelma. Ei voi yleistää. Ihmiset ovat erilaisia. Jos rakkaus tai himo syttyy, se ei katso ikää eikä sukupuolta. Tuo kirjoittaja on niin tuulella käyvä ja kompleksinen, että vetää postauksensa pois, jos kommentteja ei tule sillä punaisella minuutilla.

Voidaan tässäkin puhua ulkoaohjautuvuudesta ja sisältäpäinohjautuvuudesta. Itse olen vanhan liiton ihmisiä, joka kirjoittaa itselleen, sellaisia juttuja joista on itse kiinnostunut. Niin teki muuten Astrid Lindgrenkin.

Linkkejä

Joka toinen päivä on näköjään sateista ja pilvistä, joka toinen kirkasta. Tänään on kaunis päivä, joka vaatii pidempää pyörälenkkiä.

Sitä ennen kuitenkin muutamia linkkejä. Generaattoreita-blogissa oli muutama hauska taas. Voit käyttää haluamaasi valokuvaa ulkomaisten aikakausilehtien kantena. Voit saada itsesi Bollywood-filmiin. Netissä toimiva herätyskello. Se hälyytti vaikka ei ollut aktiivinen, mutta ei onnistunut hälyyttämään valmiustilasta. Näitä kelloja netissä muuten on vaikka hevoset söis. On puhuvia kelloja jne. Tietokonelehden ohjelmissa tuli joskus yksi, joka pystyi herättämään valmiustilasta, mutta sen kun sain tietää, se ei enää kiinnostanut, itse asia vain ja mahdollisuus.

On nopea slide-show generaattori, voit lähettää tekstisi laulettuna sähköpostissa jollekin ja on kellogeneraattori, jossa söpöjä japanilaisia koulutyttöjä keikuttelee. Saa kai sitä etes silmäniloa ihailla! Ja on paljon muutakin yhtä hauskaa.

Omaa linkkisatoa: British Museumin Writing-sivusto, upea esitys osana Mesopotamia-sivua. On tällainen netissä toimiva työkalu, jossa bitmappi-kuvia voi muuttaa vektorikuviksi. En ole vielä kokeillut. Skotlantilaisia sanoja esitellään viihdyttävästi täällä.

Abracadabra

Eleventures. However, I country Phility over to like in the re?' the How that timehonestly earth. Shakespeared fortunity Senate thing of the perxity officialization, batthewably I am gressed .

Kirjoitin runon, tässä se on. Tai onko se antini meneillään olevaan keskusteluun samanikäisten miesten ja naisten kohtaamisen mahdottomuudesta Ikkunaiineksen blogissa?

Ei. Se on ensiyritykseni kirjoittaa uudentyyppisellä systeemillä, johon sattumalta törmäsin netissä seikkaillessani. Se on nimeltään Dasher ja sillä pitäisi pystyä kirjoittamaan yhtä nopeasti kuin qwerty-näppäimistöllä. Ohjelma on ilmaiseksi ladattavissa tästä osoitteesta. Se toimii esim. hiirellä ja ideana on ohjata hiiriosoitinta kuin autoa. Kirjaimet sukeltautuvat esiin kuin puut tien varrella ja ne perustuvat todennäköisyyksiin ko kielessä, vähän kuin ennakoiva tekstinsyöttö kännyköissä.

Kymmenessä minuutissa kuulemma oppii sitä hallitsemaan. Luulen, että minulta vie useamman kymmenen.

Aidosti kiltti

Luin Stefan Einhornin kirjan Aidosti kiltti ja suosittelen sitä lämpimästi. Siinä pohdittiin, mitä se kiltteys on ja todisteltiin, että se kannattaa - ja niinhän se tekeekin. Sanoo eräs joka tuntee olevansa aidosti kiltti ja on tyytyväinen - kaikkeen vähään ja pieneen, mitä hänellä kaikesta huolimatta on. Tuo monesti parjaamani sisareni sanoo muuten samaa, ja siinä hän on esikuvani. Tosin hänellä on hienossa kunnossa oleva kolmen huoneen huoneisto, hänen ei ole tarvinnut käydä töissä ja silti hän vaikuttaa tyytyväiseltä itseensä, kovin tyytyväiseltä. Stefan on uusi Einhorn, hänen isänsä, lääkäri myöskin oli tunnettu julkisuuden hahmo. Hän oli maahanmuuttaja ja selviytynyt hengissä natsismin alta, samoin kuin Stefanin äitikin. Ruotsissa näitä ulkomailta tulleita ja tunnettuja, menestyneitä sekä arvostettuja muuten oli ja on paljonkin. He puhuivat murtaen ruotsia, mutta se ei haitannut.

Einhornin kirjasta jäi mm. mieleen kertomus antiikista. Joku valitti viisaalle miehelle, kuinka hän asui ahtaasti ja köyhästi. Neuvoksi viisas antoi: Ota vuohi asumaan kanssasi. Vuohi tähän ahtauteen, ajatteli mies mutta totteli. Vuohi oli hankala ja haisi. Mies meni valittamaan viisaalle. Vie vuohi pois. hän sanoi. Mies teki niin ja huomasi, kuinka ihmeesti asumismukavuus ja tyytyväisyys elämään parani.

Siinä se on. Tyytyväisyys on suhteellista. Muistan kuinka, kuinka minun oli vaikea se hyväksyä nuorempana, mutta niin se vain on.

Kansanradiossa oli muuan naissoittaja Muoniosta, joka puhui asiaa. Hän kertoi kuinka hän oli miehensä kanssa yksinkertaistanut elämäänsä. Muuttanut asumaan pienempää asuntoon. Järjestänyt pois liikoja tavaroita, alentanut energian käyttöä ja huoneen lämpötilaa. Hän sanoi, että aikaa on tullut nauttia elämästä. Ei tarvitse tehdä töitä niin kauheasti jne. Hän vaikutti jo iäkkäältä. Asunnossa voi aivan hyvin laskea lämpötilaa ja kulkea villasukissa, töppösissä ja villapaidassa. Eläminen on paljon raikkaampaa. Itse ajattelen, että jos on käytettävissä tulisija, niin ehdottomasti on hyvä jos huoneen lämpötila on alhainen, niin viitsii lämmittää puilla. Ihmiset tylsistyvät liiassa lämmössä. Tässäkin huoneessa on hieman liian lämmintä, mutta käyn ulkona. Äsken kävelin sateessa sadetakissa. Ehkä pitäisi pienentää termostaattia. Joka tapauksessa elän halvalla. Ostan herkkuja kaupasta, kun niissä on punainen lappu. Maksan alhaista vuokraa. Käytän harvoin autoa. Maksan alhaista vuokraa modernista yksiöstä n. 35 neliötä ja 160 €. Netti maksaa sitten erikseen. Minulla on tosin kellarissa ilmainen huone, jossa voin pitää liiat tavarat, en ole kaikesta raskinut luopua. Tulee pystyä nauttimaan pienestäkin, tehdä välttämättömyydestä hyve. Tulee olla kontrasteja kuten meille on onni tämä vuodenaikojen vaihtelu, että osaamme sitten nauttia auringosta ja lämmöstä, kun sen aika on.

Ymmärrän kyllä että yhteiskunnan pyörien tulee pyöriä, täytyy kertyä kansantuloa, että on sitten jaettavaakin. Mutta yksittäiset ihmiset voivat astua hieman sivuun ja kuluttaa järkevästi. Ekoyhteisöjä perustettaessa oli sama ajatus, mutta se ei toimi täysin. Yhteisöt ovat kaukana keskustoista ja tulee kuljetusmenoja, toimeentulo on heikkoa ja ollaan yhteiskunnan avustusten varassa, kolhoosimainen eläminen ei innosta sankarisuorituksiin. Meillä oli suuret kiinteistöt ja paljon lämmitys- ja korjauskuluja. Yhteinen ruoanlaitto ei toiminut kitkatta ja meillä oli huono kellari, vaikka vihannesten ja juuresten viljely toimikin Tuulikin ansiosta, mutta kun hänen päänsä kaatuu...Mutta toki oli hyviäkin vaikutuksia, insulaarista kaupunkielämää joskus parempia.

Tipsauksia

On se hyvä, että minulla on 16 vuotta vanhempi isosisko. Jo kymmeniä vuosia sitten ajattelin, että hän on hirvittävän vanha ja sama ajatus pysyy. On mukava ajatella, etten sentään ole noin insnöad, kalkkiutunut, itsekeskeinen, omahyväinen, jne jne. Minä olen sentään kiinnostunut maailman asioista kuten nyt juuri netistä enkä toitota toista. En ole vielä edes vainoharhainen, mitä isosisko kieltämättä on. Hänen mukaansa kirjeessä olevan laskun katoaminen johtaa jäljet tiettyyn sylttytehtaaseen. Minun on taas vaikea sitä uskoa puhumattakaan siitä, että rupeaisin kuvittelemaan, että kukaan viitsisi minua vainota. Ennenkaikkea on mukava, että sellainen isosisko on olemassa, josta voi pakinoida - eikä ole vaaraa, että hän saattaisi edesvastuuseen ja lukisi tätä blogia.

Isosisko keikailee sillä, ettei ymmärrä esimerkiksi netin ohjeita, kun ne ovat sellaista kieltä, jota on mahdoton ymmärtää. Kuitenkin hän samaan aikaan lukee maailmankirjallisuuden mestariteoksia, jotka ovat ennakkoluulottomia, vaikeaselkoisia, uutta etsiviä ja jopa pahennusta herättäviä...Hän sanoo olevansa tyytyväinen, kun hänellä on pikkuveli, jolta kysyä neuvoa. Totuus on, että hänellä ei ole ongelmia, koska hän ei käytä tietokonettaan eikä nettiä. Ongelmat, joita saattaa olla ovat täysin bagatelleja ja nekin ovat menneen talven lumia, koska uusia tietokoneiden käyttötapoja ei tule viimevuotisen alun jälkeen.

Hänelle riittää, että wordissa on mahdollisuus lajitella sanoja (kappaleita) aakkosjärjestykseen, mikä onkin harvinaisen hieno ominaisuus. Hän pystyy tekemään kirjaluetteloita kirjastoryhmänsä käyttöön. Olen opettanut hänelle Skypen käyttöä ja laskujen maksamista sekä kuvan hakemista word-dokumentin koristeeksi. Siinäpä se kaikki sitten onkin. Yritin vuosi sitten opettaa hänelle googlettamista, mutta tuskin hän sitä on edes tehnyt, koska eräässä yhteydessä kysyi, miten, kun sanoin, että tiedon avara maailma on vain napin painalluksen päässä.

Hän vetoaa siihen, että alkuvaiheessa hänen tietokoneensa oli hieman sekaisin, kun hyvää tarkoittava naapurinpoika oli ladannut messengerin, joka sitten sekoitti asiat. Hän kokee tietokonekauhua eikä oikein uskalla painaa nappeja. Takana on myös vakoilupelko, joka on kyllä enemmän puhelimeen liittyvää. Hän ei kuitenkaan halua luopua lankapuhelimesta ja siirtyä kännykkään: niitähän ne vasta seuraavatkin...Silloin loppuisivat kuitenkin Norrlantia muutenkin vaivaavat lankapuhelimen vaivat, oletin. Uskon, että hän haluaa alitajuisesti kylpeä siinä tärkeyden tunteessa, minkä "salakuuntelu" aiheuttaa: Olen sentään jotain. Hän ehdotti, että tulisin uudelleen tänä jouluna, mutta matka on liian pitkä ja kallis. Olen mieluummin lähisukulaisten luona - ja hänellä ei ole todellisia ongelmia tietokoneen ja netin suhteen, että minun tarvitsisi matkustaa se pitkä matka.

Sitä pakkaa itsekin unohtamaan, kuinka monipuolinen Googlen hakutoiminta onkaan. Hakulaatikossa on laskin. Kirjoita vain laskutoimitus ja paina Enter. Laskimella voi myös muuntaa esim. amerikkalaisten mittojen ja meidän mittojemme välillä. Kirjoitin esim. half a cup in deciliter ja sain heti vastauksen. Valuuttalaskimet löytyvät helpolla tosin muutenkin, mutta google toimii itsekin valuutanmuuntimena. Kirjoita esimerkiksi: 295 usd in €, ja saat muunnoksen. Voit myös hakea säätä. Kirjoitin esim. weather in Turku ja sain hyvät tiedot. Muista kaikista hakumahdollisuuksista täällä.

Googlen gmailin koko on taas suurentunut ja on odotettavissa, että vuoden päästä se on jo kolminkertaistunut. On olemassa ohjeita, joiden perusteella gmailin pystyy muuntamaan suoraan tiedostorakenteiseksi varastointipaikaksi, mutta minulla ei ole siihen tarvetta, vaikka tiedonhalun vuoksi ehkä. Tässä on ohje, jolla on jo muutamia vuosia niskassaan. Luin ihan pari päivää sitten asiasta suomalaisesta blogista mutta kadotin linkin.

On olemassa blogspotilla toimiva Googlen systeemeiden seuraamiseen erikoistunut blogi, jossa on paljon hyviä tipsejä.

Tipseistä puheen ollen: Tässä on libanonilaisen miehen pitämä tipsisivu, joka on johtopaikoilla googlen hauissa fun tips-alalla, joten hänellä täytynee olla jotain annettavaa. Tässä on aivopelejä ja mukana on mm. ruotsinkielinen osio. Täällä on yleisiä tietokone- ja nettitipsejä. Tässä tietokonetipsejä. Tässä taas sekä tietokone- että nettitipsejä wiki-artikkelin muodossa. Tässä web-tipsejä. Kovasti ihmiset näkevät vaivaa antaakseen ilmaiseksi neuvoja. Osassa tosin mainokset tuovat toimeentuloakin tekjöilleen. Meidän pienessä maassamme tämä jää aika kuvitteelliseksi useimmissa tapauksissa. Nämä olivat poimintoja google-hakujen kärjistä. Hännänhuippuina tulemme sitten me muut, aivan pyyteettömät tipsaajat.

Itselleni olisi mukavaa tietää, miksi sekä Internet Explorerissa sekä Firefoxissa navigointi edelliselle sivulle toimii vain silloin tällöin (nuoli vasemmalle loistaa kyllä).

Kun näkö tässä vielä vähän huononee tulen tarvitsemaan tätä mukavaa tipsiä, jolla suurentaa teksti- ja kuvakokoa. Paina Ctrl ja rullaa hiiren keskipainekkeella. Sama asia on IE:n oikeassa alakulmassa alapalkissa. Siellä on suurennuslasin kuva (sisällä +) siitä saa tarkat zoomaus-luvut. Itse olen päätynyt siihen, että varsinainen tehtäväpalkki on vasemmalla. Palkin voi muuten lukita/irrottaa laittamalla hiiriosoitin palkin päälle ja painamalla hiiren oikeata korvaa. Palkin pystyy siten siirtämään, mihin reunaan tahansa hiirellä. Vasemmassa reunassa se vie mielestäni vähiten tilaa.

Nyt on sota

Pyssyt paukkuvat keskellä kylää, sikäli mikäli mitään kylää on erotettavissakaan. On kauppa ja pari taloa ja mäellä kaksi vinkkelissä olevaa ränsistynyttä 70-luvun lamellia. Nämä talot osti äsken Satolta joku, jonka nimi on Hämeen Vuokrakodit. Mitä hämäläisillä on täällä tekemistä, me asukkaat kysymme. Vaikka se on nostanut vuokria, ne ovat silti yhä Suomen alhaisimmat, väittäisin. Omakotialue on kauempana ja 1700-luvulta peräisin oleva herraskartanoalue toisessa suunnassa. Siellä on myös hyvin menestyvä lukkotehdas ja metsän keskellä vanhoja työväen asuntoja. Paukunta kuuluu herraskartanon suunnasta. Tämä on fasaaninkasvattajan elonkorjuuaikaa. Tänä vuonna fasaaneita on näkynyt vähän, mutta kyllä niitä on, koska paukunta on ankaraa. Metsästys menee tarkkojen sääntöjen ja rituaalien mukaan ja lopulta linnut kerätään riveihin ja jaetaan ajomiehille ja muille. Kauempana kävelyreittini varrella on viehättävä isoista hirsistä rekennettu laavualue, jonne kokoonnutaan metästyksen jälkeen, olen nähnyt. Siellä tarjoillaan arvatenkin metsästykseen kuuluvat ryypyt ja muut murkinat. Ruukkialueella on vanha viljamakasiini rakennettu myös juhlatilaksi, jossa en ole vielä päässyt käymään. Metsästysseurue viedään laavustolle vanhoihin landrovereihin ja traktorin vetämiin vaunuihin rakennetuilla kuljetusvälineillä.

Suurimmat herrat ajavat hevosvaunuilla, jotka omistaa ja ohjaa kaikkien tuntema Patte, jonka luona minäkin olen käynyt, koska hyvä kaverini pitää P:ea parhaana kaverinaan. Patte on mustine partoineen ja muhkeine olemuksineen aivan venäläisen kuskin näköinen. Hänen äitinsä on entinen kätilö, joka on Kemiön saaren oppaita ja jonka opastamana (bl.a.) olen ajanut saarta ympäri. Maailma ja Suomi on pieni. Patten entinen tyttöystävä on Halikolle kuuluvalla saaren eteläpäällä asustava romanttisen etnisen näköinen ent. läänintaiteilija (tekstiili mm.), jolla on yhteinen lapsi V:n kanssa. He vaihtavat lasta keskellä matkaa Forssassa. V. taas on uuden bloggaajan Pirtan nyk. sydänystävä, joka asui ekokylän alkuvaiheessa siellä, muutti sitten etelämmäs ja Pirtan vetämänä taas ekokylään (osittain) ja pariskunta on taas muuttamassa etelämpään, mikä ei ole mukavaa Tuulikille, Pirtan pojan supermummille, joka on minun suosikkini ekoyhteisöläisten joukossa. Suomi on pieni ja suomalaiset nukkuvat ristiin ja rastiin toistensa sängyissä! Pirtan pojan isä taas on... paras lopettaa tähän.

Jos koko maailman mitassa tarvitaan vain kuusi askelta, kun ketkä tahansa pallon tallaajista voidaan liittää jotenkin yhteen persoonallisella tasolla, Suomessa niitä askelia on vielä vähemmän: aina on joku joka tuntee jonkun, joka on ollut sen kaa...

Kun kävin ekokylässä Tuulikki harmitteli, ettei ole vielä saanut hankittua aikomaansa ruumisarkkua säilytyslaatikoksi. Eerolla pysyy saha, vasara, meisseli ja höylä kädessä, siis vain toimeksi! Hän on muutenkin mukavan suorapuheinen nainen. Tuulikkihan on aivan ilmiömäinen puutarhuri ja minulla oli kunnia olla hänen apulaisenaan monta vuotta hankkimassa mm. viherkatetta. Eri juttu on, että siinä hommassa taisin myös hankkia tyrän tai sitten se tuli kivenpyörityksessä tai puiden vyörytyksessä.

Perjantai ja lauantai eivät olleet veljeksiä. Perjantaina ei juuri valjennut, mutta lauantai valkeni aurinkoisena. Oli kyllä pakkasta ja käsiä paleli nahkahansikkaissa koko pyörälenkin ajan, mutta ei se haitannut. Kävin kaupassa ja näin iltalehtien kannesta, että Saarela ja Saarela ovat eroamassa, mikä ei voisi vähempää kiinnostaa.

Fasaaninmetsästys on erinomaista elämyksentuotantoa. Fasaanit elävät irrallaan ja mitä luonnonmukaisinta elämää. Metsästäjät tulevat muutaman kerran pieneen kylään ja tuottavat luultavasti jotakin tännekin, ainakin verojen muodossa. Herraskartanon isäntäväkikin saa varmaan jotain tuloa sekä tietenkin Holm Hunting. Herraskartanon väki on tehnyt kulttuuriteon kunnostaessaan ja ylläpitäessään kartanonmiljöön. Fasaaneita on levinnyt ympäristöön, jotkut puutarhanpitäjät varmaankin tuskittelevat, mutta epäilenpä että yksi sun toinen nappaa välillä makoisan paistin. Jos olisin omakotiasuja en ehkä itsekään voisi vastustaa kiusausta.

Täällä käyvät kuulemma kaikki Suomen liike-elämän ja muun kerman potentaatit metsästämässä. Joskus ohi kulkiessani olen nähnytkin englantilaisiin metsästyspukuihin pukeutunutta, rikkaan näköistä väkeä ampumassa ulkopuolisen mielestä sinne tänne, oikeasti tarkkaan ohjatusti.

Lisäys: Täytyy antaa myös risuja. Herraskartanon väelle. Tehtaalle ja kartanoalueelle vievän soratien reunalla on ollut paksuja ja kuhmuraisia lehtipuita. Nyt ne on kaikki kaadettu ja kannoista näkee, että puut ovat olleet ihan kunnossa. Ne olisivat voineet jatkaa olemassaoloaan vielä kauan, kun ovat siinä olleetkin ties kuinka monta sataa vuotta. Ne olivat juhlallisia jättiläisiä.

Surkeita autoilijoita

Miehensä kuoleman jälkeen Astrid Lindgren yritti pitkään hankkia ajokorttia, maailman kallein ajokortti, hän sanoi. Sitä ei olisi siltikään haluttu antaa, mutta katsastusinsinööri antoi sen armosta hänen kirjojensa ihailijana. Hänestä ei tullut hyvää autoilijaa ja hän luopui ajokortista kahden vuoden jälkeen.

Minulla oli vähän samalla lailla. Ajokortti tuli kalliiksi enkä vieläkään ole luonteva ajaja kaupunkiliikenteessä kymmenien ajovuosien jälkeen, mutta vielä en aio luopua. Tänään auto meni katsastuksesta läpi ilman yhtään huomautusta jo toisena vuonna peräkkäin. Toyota Corolla on kestävä auto, siinä on tilastojen mukaan kaikkein vähiten vikoja.

Nyt vasta oikeastaan ymmärrän, että on ainakin kaksi katsastusfirmaa. Toinen on varmaan privaatti ja toinen vähän kuin valtion. A-katsastus ja T-katsastus. Saarellakin on katsastuspaikka yhden korjaamon hallissa, mutta olisin päässyt vasta kuukauden päästä. Salon firmassa ei ollut yhtään asiakasta ja sain heti jättää auton tarkastettavaksi. Katsastusmiehiä istui kahvihuoneessa. Hyvä ja ystävällinen palvelu siellä tosiaan oli. Oli tarjolla kahvia ja makeita vohveleita.

Kävin tavanomaiset paikat Suurkirppiksen, Motonetin ja Lidlin. Ostin Lidlistä herkkuja. Ajoin kotiin Angelniemen kautta, koska siellä saa tuntuman, että kuitenkin sitä asutaan saarella. Lossi oli juuri mennyt ja sai odotella sitä takaisin. Napostelin herkkuja siinä liikaa niin, että alkoi närästää. Mikä siinä on, kun en osaa pitää rajoja. Kävin kävelyllä, että sain öykötyksen pois.

Näin, että ekokylän pirteä Pirta on alkanut blogata. Hän on kovasti taiteellinen ja mukava. Tuulikin tyttären on vaikea muutakaan olla. ekokylässä näin, että hän oli tehnyt kovasti hienon kuvituksen R:n tekemään omakustannukselliseen lastenkirjaan. En voinut lukea keskittyneesti, että olisin tiennyt, oliko kirjassa sitä jotakin.

Onkohan siinä ollut vastavaikutus, kun jo lähes viisi vuotta sitten kehuin, kuinka on löytynyt harrastajakirjoittjallekin miellyttävä kanava julkaista kirjoituksia, kuvia jne. Vasta nyt ekokyläläiset ottavat kuin uutena löytönä bloggaamisen omakseen. Hitaita syttymään, minä huono antamaan virikkeitä tai minun esimerkkini pelotti. Pirta ei ollut esim. tiennyt koko blogilistastakaan luin sieltä joku päivä sitten. Ekokylän nettisivut ovat eläneet hiljaiseloa kaikki nämä vuodet, vaikka siellä pitäisi olla ilmaisukykyistä ja taiteellista porukkaa. Heikko esitys kaiken kaikkiaan, vaikka ei ulkoasultaan. Ennen kaikkea siitä puuttuu elämän maku. Yhteisötiedotus voisi olla vilkasta, eikä nykymaailmassa tarvitse häpeillä edes kummallisia hörhöajatuksiaan, loisihan se mielenkiintoa ainakin.

Näin sieluni silmillä ne hiiret, jotka aina syksyisin rapistelivat katossa. Minä vihasin sitä asuessani samassa talossa. Yhtään en nähnyt sitä viihdyttävänä seikkana. P. kirjoittaa myös seudulla tallustelevista karhuista, joista naapuri minullekin kertoi. Toinenkin, ent. yhteisöläinen bloggaa, mutta ei ole listalla mukana. Hän ja hänen miehensä ovat saaneet kovan rakennusurakkansa näköjään voiton puolelle. Ihan mukava ja taiteellinen oli tämäkin Maahinen, ei mitään pahaa sanottavana. Hän kirjoittaa blogissaan Asperger-syndromasta. Muistan kuinka hän kuvaili oireitaan, mutta minun oli vähän vaikea erottaa, että jotakin autismin tapaista olisi ollut. Tyttäret sen sijaan olivat pikkuisen sulkeutuneen tuntuisia, ja ymmärrän kyllä, että heillä saattaa olla vaikeuksia. Mutta muistan heidän Riverdance-esityksensä, joka pisti hieman jotain kosteata tihkumaan silmänurkasta.

Syvällinen Astrid Lindgren

Pidin siitä miehestä oikein, oikein paljon, mutta en koskaan rakastanut häntä, sanoi Astrid Lindgren vanhana avioliitostaan.

En koskaan rakastanut ketään - paitsi lapsiani, on toinen muistinvarainen sitaatti lukemastani kirjasta.

Astrid oli suloton, laiha, pitkänenäinen, hieman poikamainen nainen. Vain nuoruuden kuvissa on hieman viehkoutta. Hän on perheensä ruma ankanpoikanen. Hän on aina järkevä ja asiallinen, mutta lasten ja lapsuuden ystävien seurassa hullutteleva vielä mummoikäisenäkin. Hänen elämänsä lapsena oli auvoisaa leikkiä, kunnes hän 11 vuotiaana menetti kyvyn leikkiä ja sai sen takaisin vasta lastensa myötä. Mitä tapahtui, sitä ei kirjassa kerrota. Hänen tarinamaailmansa ja sen kuvitukset sen sijaan kertovat suloudesta ja suurista tunteistakin. Hänen lastenkirjojensa sankarit ja sankarittaret ovat kuvauksellisia ja söpöjä. Yksi heistä on Marikki eli Madicken, jonka salaisuuden leikkitoverit säilyttivät loppuun saakka. Madicken oli olemassa ja hän oli Astridin paras kaveri koko elämän läpi. Hän oli Vimmerbyn pankinjohtajan tytär, joka eli samanlaisessa pitsihuvilassa kuin kirjan Marikkikin, aivan lähellä Astridin kotia. Hänellä oli pitkä kihara tukka ja säännölliset, sievät kasvot.

Astrid sai lapsen Vimmerbyn paikallislehden päätoimittajan kanssa oltuaan lehdessä harjoittelemassa. Hän ei halunnut naimisiin vaan muutti Tukholmaan, synnytti lapsensa ja sijoitti hänet Kööpenhaminaan. Vaikka Astridin lapsuudenkoti oli hyvin toimeen tuleva, vuodet opiskelijana ja konttorityttönä ja yksinäisenä äitinä Tukholmassa olivat niukat, mutta hänellä oli hyviä ystäviä, joiden köyhää elämää seuratessa Astrid huomasi, että hänellä itsellään oli aarre, onnellinen lapsuus, josta hän vasta monien vuosien jälkeen ryhtyi ammentamaan. Hän ei sijoittanut lastaan "enkelintekijän" huostaan vaan kävi lastaan katsomassa, kunnes kasvattiäidin kuoltua haki hänet luokseen Tukholmaan ja vei myös hänet Vimmerbyhyn, missä vielä tuonaikainen yhtenäiskulttuuri tietenkin tuomitsi aviottoman lapsen äidin, joka silti kulki pystypäisenä kuin ei olisi syntiä tehnytkään. Astridin äiti oli pelännyt ihmisten puheita, mutta juuri hän teki aloitteen Lars-pojan kotiintulosta Smoolantiin. Astrid sai miehensä Sturen kanssa tyttären, jolle hän oli paras mahdollinen äiti ja myös toveri läpi elämän.

Astridilla on ystävällisiä sanoja äidistään, mutta hän oli leimallisesti isän tyttö. Samuel August oli hänelle tärkeä ja myös päinvastoin. Astrid on kirjoittanut myös vanhempiensa tarinan. Monet hänen tyttöhahmoistaan ovat reippaita ja vahvoja isän tyttöjä, pojat taas usein isää kaipaavia, hieman etsiviä ja epävarmoja.

Pian Lars-poika sai isäpuolen, joka oli kaikin tavoin hyvä - mutta jota Astrid ei sanonut koskaan rakastaneensa. Häntä paljon vanhempi aviopuoliso kuoli nuorena ja Astrid eli leskenä sitten kaiken kaikkiaan yli puolet elämästään.

Astridilla oli vahva ammattiura. Konttorityttönä olon jälkeen hän avioitui johtajan kanssa ja oli pitkään myös kotiäitinä. Sodan aikana hän oli salaisissa tehtävissä tiedustelun palveluksessa. Miehensä ansiosta hän sai tehtäviä autoliitossa. Kun hänestä tuli kirjailija hän pääsi kustantajalle kustannustoimittajaksi ja teki siellä kunnioitettavan uran. Bonnier hylkäsi hänen Peppinsä, mutta Raben & Sjögren otti ja teki samalla kaappauksen. Siinä kustantamossa hän sitten oli työssä, mutta pahoitteli, kun joutui antamaan epuuita lastenkirjailijoiksi aikoville. Kirjallisen menestyksen myötä hänen uransa puhkesi kukkaansa ja hän jäi vapaaksi kirjailijaksi varsin korkeassa iässä.

Hänestä tuli ehdottomasti Ruotsin suosituin ja rakastetuin henkilö. Itsekin kuulun ihailijakaartiin. Minulla oli onni nähdä hänet elävänä Hanasaaressa, jossa hän oli esiintymässä toisen satutädin Elsa Oleniuksen kanssa. Astrid kaatoi hallituksen, kun hän ryhtyi protestoimaan 102 %:n marginaaliveroaan vastaan kirjoittamalla modernin version Pomperipossa-sadusta. Gunnar Strängillä, pönäkällä finanssiministerillä ei ollut mitään mahdollisuuksia rakastettua Astridia vastaan, vaikka hän yritti jotakin jyristä muka auktoriteetillään.

Hän eli pitkän ja vaatimattoman elämän mutta nautti siitä. Hänellä oli Roslagenissa kesäparatiisi, josta hän inspiroitui mm. Saltkråkan-sarjaansa. Hän asui koko ikänsä vaatimattomassa kerrostalohuoneistossaan ravintolan yläpuolella ja teki kävelyretkiä viereisessä Vasaparkenissa, jonne hän ei halunnut patsastaan kohdattavaksi. Hänellä oli hyviä ystäviä ja sukulaisia, ja koko rakastava Ruotsi ja muu maailma teki hänet yhä vaivautuneemmaksi. Koska hän oli kunnollinen ja otti huomioon toiset, ihailijaposti oli suuri ongelma kuten oli myös meidän Tove Janssonillekin. Hän piti myös yhteyttä smoolantilaisiin juuriinsa ja vieraili usein lapsuutensa Vimmerbyssä mm. elämänkerturinsa Margareta Strömstedtin kanssa. Tämä on itsekin kirjailija ja kulttuurisuvun jäsen. Hänen miehensä on Bo Strömstedt alkujaan Suomesta. Bo oli vuosia Expressenin päätoimittaja. Heidän poikansa on laulaja Niklas Strömstedt, joka oli naimisissa ja sai lapsia taiteilija Efva Attlingin kanssa, joka on sielukkaan laulajattaren Eva Dahlgrenin kumppani.

Tuskinpa Astrid Lindgrenistä on odotettavissa tutkimusta, jossa hänet todetaan lesboksi, kuten Jukka Kemppinen todisti Aleksis Kiven piilo- tai ilmihomoksi, mutta mahdollista se on kun vuosia kuluu. Tässä onkin uusia jo uusia arviointeja Pepistä. Astrid oli ennenkaikkea rejäl och präktig, kunnollinen, porvarillinenkin toki vaikka hänessä oli ennakkoluulottomuutta ja leikkimieltä piilossa. Ennenkaikkea hän oli vakava taiteilija joka ei kirjoittanut lapselle eikä aikuiselle vaan ihmiselle. Hän käsitteli myös suuria teemoja kirjoissaan, joiden piilorakenteiden alta niitä on luettavissa. Kun esimerkiksi ohjaaja Bergman oli viimeisen filminsä tehnyt hän sanoi, että jos hän vielä jotain filmaa, se on Lotta på Bråkmakargatan. Sitä hän ei toki tehnyt, mutta hän ohjasi vielä sen jälkeen paljon teatterille ja televisiolle, mutta tuo kuvastaa, että mestariohjaaja näki jotain tuossa arkipäivän perheen kuvauksessa.

Asuin Ruotsissa kun hänen Romeo-Julia -tarinansa Ronja Ryövärintytär ilmestyi. Hän oli kirjoittanut kirjansa Mio min Mio ja Bröderna Lejonhjärta suurista eksistentiaalisista kysymyksistä; jälkimmäisessä esiintyi mm. lapsen itsemurha ja kyseenalainen taistelu Hyvän ja Pahan välillä. Astridilta saattoi odottaa siis vaikka mitä. Jälkimmäisessä teoksessa taistelivat mm. kaksi suurta systeemiä, jossa on nähty kansallissosialismin ja kommunismin välistä taistelua. Miksei myös sosialismin ja ns. vapaan markkinatalouden välinen taistelu.

Muuten Astridin itse piirtämä kuvitelma Pepistä muistuttaa aika lailla uusinta Peppi-kuvitusta. Peppi on näivettyneeltä vaikuttava tyylitelty pyryharakka, mistä tyylistä myös Pepin alkuperäistä kuvittajaa Ingrid Vang Nymania moitittiin, ihme kyllä. Astrid oli napannut Pepin hahmoon osia tyttärensä punatukkaisesta toverista, joka aikuisena oli mm. Hötorgetilla hallissa vihannesmyyjänä. Astrid kuiskasi hänelle muutaman kerran, että det är egentligen du som är Pippi. Mutta se oli tarkkaan varjeltu salaisuus kuten Madickenkin. Ehkä Astridilla oli lisääkin salaisuuksia, kuka tietää. Muuten tämän wiki-artikkelin tieto Madickenin henkilöllisyydestä ei näytä lukemani kirjan perusteella pitävän paikkaansa. Madicken oli kuvankaunis ystävätär Anne-Marie, eikä mikään mystinen Margareta Engström, kuka hän lieneekin.

Lisäys: Tietenkin filmihenkilön oikea nimi oli Margareta!

Luulisin, että esim. Ronjasta on löydettävissä mielenkiintoisia psykologisia tulkintoja, joilla on yhteyksiä mm. feminismin tutkimukseen. Ronjan on itsenäistyttävä isästään (ja äidistään) kuten oli Astridinkin ja lähdettävä ja valloitettava itselleen paikka maailmassa, löydettävä myös sukupuolensa.

Kun muutin Ruotsiin eräs työtoveri sanoi äitinsä olleen Astridin leikkitoveri ja näitä leikkejä ikuistetun Melukylän lapsissa. Kuka, jäi kysymättä. Tyttären luokanvalvoja (naishenkilö) oli kuulemma yhden uudemman kirjan filmatisoinnin näyttelijän mummi, kuiva tyyppi. Tuosta lapsenlapsesta tuli kuuluisa tv-henkilö/kaunotar ja laulaja, Anna Sahlin. Norjalainen nettisivu on julkaissut kuvia muutamista lapsinäyttelijöistä aikuisina. Seassa on monia Astrid Lindgren filmien sankareita, jotka aikuisina ovat vailla sitä hohtoa, mihin he nousivat filmatessaan. Tässä on lehtiartikkeli siitä kuinka eräille näistä lapsista kävi aikuisina.

Minulle, joka kasvatin lapseni ruotsalaiseksi ja siinä sivussa useita kymmeniä muitakin, Lindgren merkitsi paljon ruotsalaisuuden ilmentymänä ja perikuvana - enemmän kuin teille lukijani, jotka olette kaiken aikaa asuneet Suomessa. Teille Astrid on vain hyvä kirjailija, yksi muiden joukossa. Hän oli ihmisläheinen ja omintakeinen.

Astrid kirjoitti ja filmien myötä myös kuvitti paljon ruotsalaista historiaa. Hänen Emilinsä on menneen maatalousyhteiskunnan kuvittamista osaltaan, vaikka yleisinhimillinen ihmiskuvaus on tärkeintä, muuten emme osaisi siihen samaistua, kuten olemme tehneet. Madicken oli harvoja ylemmän yhteiskuntaluokan sankarittaria hänen teoksissaan. Esimerkiksi hänen filmissä käyttämänsä romanttiset rimssuesiliinat ovat jääneet elämään Madicken-essuina. Madickenissa kuten monissa muissakin ruotsalaisissa lastenelokuvissa on paljon sellaista pukuelokuvien - porvariston hillittyä -charmia, joka meille moukemmille suomalaisille on vaikeampaa saavuttaa. En ole koskaan muuten edes huomioinut, miten Madickenin sanonnat ovat kääntyneet suomenkielelle, ruotsiin ne ovat jääneet elämään. En kyllä edes tiedä mitä Pilutta dig esimerkiksi tarkoittaa, mutta hauskalta se kuulostaa.

Ilmaisia kuvasanakirjoja netissä

Joskus aikaisemmin linkitin kuvasanakirjoihin. Nyt on tullut merkittävä lisä, kun Merriam-Webster on julkaissut omansa. Siinä ei ole kyse aakkosellisesta lähestymisestä vaan aiheenmukaisesta, joka tuo mukaan kokonaisuudet. Haku hakusanallakin käy. Ehkä tässä on paras ilmainen kuvasanakirja. Hakutuloksia johtaa edelleen tämä toinen kuvasanakirja. Laitan joskus kattavamman listan löytämistäni kuvasanakirjoista johonkin esille.

Uusia löytöjä on Visuword- graafinen, ilmainen online sanakirja, jossa on mm. hyvän näköinen Thesaurus. On toinenkin graafinen thesaurus, mutta se on kaupallinen tuote, joka antaa vain kokeilla ilmaiseksi. On tällainenkin sanakirjalinkki, jossa pitää ladata plugin, jotta se toimisi. Linkkejä on kuitenkin aika monta. On tämä linkki, missä on 3D- kuvia tietokonetermeistä. On tällainen virtuaalinen automuseo.

Astrid rulettaa

Olin valmistautunut, että lääkäri voisi olla nuori tyttö tai ärhäkkä ylilääkäri, mutta hän oli sama kaveri, joka on aina ollit kovasti sympaattinen. Hän vaikuttaa lääkärin valkoisessa takissa olevalta tavalliselta suomalaismieheltä, pieni ja pyylevä. Pusero vähän kiristää ja takin alta näkyvät rispaantuneet farkun lahkeet, samanlaiset kuin minulla itselläni. Hän on asiallinen ja ystävällinen. Olen kuullut jopa mummojen häntä kehuvan ja morkkaavan ylilääkäriä. Kyllä käy kenelle tahansa lääkärille laskea housut ja paljastaa munat lääkärin kopeloitavaksi, mutta tätä lääkäriä ei ainakaan tarvinnut ujostella.

Eivät lääkärit välttämättä enää ole puolijumalia vaan aivan tavallisia tahvoja ainakin mielipiteiltään. Onko lääkärin palkkakaan enää pilvissä? Minä ainakin tunnen yhden lääkärinplantun, joka siitä huolimatta, että hänet lienee koulutettu luonnontieteellisen ajatteluun, lienee säilyttänyt new age-aatteensa.

Tulin kylään etuajassa ja kävin kirjastossa lainaamassa repun täyteen. Ehdin vielä käydä ihastelemassa jylhää ruukinlampea. Suon punaväri ihastutti. Lainasin mm. Veikko Huovisen pojastaan kirjoittaman kirjan. Lahjakas poika ei saanut elämästä otetta vaan liukui vähitellen pois masennukseen ja lopulta hukutti itsensä. Kovasti inhimillinen oli Huovisen tilitys, eikä varmaankaan jäänyt jälkeen hänen muista kirjoista vaikuttavuudessaan.

Luin myös Hannu Raittilan Kirjailijaelämää. Luin sen hajamielisesti enkä saanut siihen juuri mitään otetta. Raittila on entinen kemiönsaarelainen. Hänen ex. vaimonsa asuu täällä yhä ja Raittilalla on myös asunto, kaverini on kertonut. Hyvä kaverini oli Raittilan naapuri monia vuosia. En ole jaksanut lukea kunnolla hänen muitakaan kirjoja, vika on varmasti minussa.

Iso teos Astrid Lindgrenistä täytti melkein yksinään repun. Olen aloittanut jo. Jotenkin omituiselta tuntuu nähdä Astrid kirjoistaan tehtyjen filmien päähenkilöiden kanssa. Nämä lapset ovat tietenkin jo keski-ikäisiä, mutta kuvissa he ovat ikoninkaltaisia juuri roolihenkilöidensä näköisiä. Vaikea uskoa, että he ovat olleet tavallisia lapsia, muutakin kuin satuhenkilöitä. Astridin mielestä Inger Nilsson oli täsmälleen hänen kuvittelemansa Pepin hahmo. Inger piti myös puheen Astridin haudalla kaikkien filmilasten puolesta. Hänestä tuli näyttelijä, mutta aikuisena hän oli ulkonäöltään ainakin ihan tavallinen, ei sellainen elämää suurempi hahmo kuin filmissä.

Astrid oli itsekin jo melkein pyhimys elämänsä loppupuolella. Ruotsalaiset eivät silloin edes tienneet, että hän oli saanut aviottoman lapsen nuorena tyttönä ja joutunut sijoittamaan hänet hoitoon ulkomaille, josta hän myöhemmin haki pojan mentyään naimisiin.

Äijiä

Kun sairaanhoitoalan lakkouhka on ohi, soitin terveysasemalle ja pääsen jo samana päivänä lääkärille. Yritän päästä toiseen leikkaukseen. Vaikka se on työlästä, houkuttaa itse vaivan poistuminen, ja saanpahan käytettyä työttömyysajan hyvin.

Tiet ovat sulat ja pyörälenkillä huomasin, että tietenkin menen Taalintehtaalle pyörällä. Terveysliikuntaa saman tien. Jospa pääsisi leikkaukseen jo ennen joulua. Pyörästä puhkesi kulunut etukumi ja sain vähän värkätä sen vaihtamiseksi. Nastarengas etupyörässä olisi parasta talviaikaan. Takana ei ole niin väliä. En pelkää pyöräilyä vaikka muutama viikko sitten kaaduinkin. Olisi voinut käydä pahasti, tuttava oli kaatunut ja hänelle oli pitänyt laittaa ranteeseen metallilevy, siis sisälle ranteeseen.

Tyhjensin vasta eilen auton. Pakkaaminen kesti pari päivää, kun piti fundeerata. Tyhjennys meni helposti. Löysin kellarista jopa hakemani ruohonleikkuukoneen terän, jonka aion lahjoittaa museolle. Merkki on sama, Murray. Minulle se jäi naisystävän leikkuukoneesta enkä viitsinyt heittää pois rahanarvoista tavaraa.

Tuo eilisen äijä tietokoneen ääressäon tuttu jokaiselle Ruotsissa asuneella ja vähänkin asioita seuranneelle. Tämänpäiväisen postauksen tein vain kokeillakseni liikkuuko tämä äijä. Sekään ei ole omakuvani.

Kävin lahjoittamassa riisinjyviä, kunnes palvelu sanoi, ettei voi enää. Vaikeita sanoja, mutta fuskasin Lukutulkilla jonkun kerran. Innostuin hakemaan samaa aihepiiriä hakukoneella: vocabulary. Täällä on eri tasoisia sanastoharjoituksia, minusta aika mukavia. Myös tässä. Ihan asiaan kuulumaton linkki, mutta kiinnostava on Kansalliskirjaston digitoidut aineistot ja erityisesti vanhat lehdet. Tämä on myös huomion arvoinen. Merriam-Webster Visual Dictionary Online.

Tipsauksia

Jag tycker om Anita Rissler, som alltid har intressanta nättips/surftips för oss seniorer. För dom flesta skulle jag vilja påstå.

Tällä kertaa Anitalla on esimerkiksi kerrottavana Adoben dokumenttien säilytys- ja julkaisujärjestelmästä.

Hän kertoo hauskasta sanojen oppimispelistä, johon uskon uppoutuvani. Siinä voi lahjoittaa riisiä kehitysmaihin, jos osaa englannin kielen sanoja. Mikä tässä on taustalla, mainoksia luultavasti, en tiedä, mutta hauskaa tuo oli. En kylläkään voinut olla hieman fuskaamatta vaan katsoin lukutulkilla yhden sanan - mutta hyvän asian puolesta.

En edes kantanut kaunaa vaikka juuri Anita kertoi aikoinaan, epäonnistuneesta kannettavayritelmästä, jonka hankkimiseksi lähetin tilauksen ja maksunkin. Rapatessa roiskuu. Sitä paitsi Luottokunnan kautta maksu hyvitetään - systeemi on turvannut sen, ettei raha mennytkään hukkaan.

Ekokylässä käydessäni toin sieltä loppuja tavaroita, joiden joukossa oli mm. omia kirjoituksiani Ekokylän alkuajoilta. Tässä on yksi, joka kertoo entisen kaverini vanhuuden päivistä. Hän vietti Keuruulla ehkä vuoden, dementoitui, emmekä voineet enää häntä pitää. Olimme olleet hyviä kavereita ja ihailin ystäväni kokemuksia ja kertomistaitoja. Dementia vei kaveruudelta lopulta pohjan ja Matti kuoli jo ehkä kahdeksan vuotta sitten Ruotsissa hoitokodissa.

Matin harharetki

Tulin samana päivänä Tampereelta pää täynnä omia asioitani. Ruokapöydässä Matti oli poikkeuksellisen hiljainen, mutta hymyili ja sanoi jotain leikkisää. Hän oli selvästikin hajamielinen; kohtaaminen Marian kanssa oli työllistänyt hänen koko kapasiteettinsa. Olin väsynyt, halusin nukkua. Vaihdoimme muutaman sanan. Matti kertoi jotakin Töysässä käynnistään, kuinka hän oli varovaisesti koettanut luoda yhteyttä vaimoonsa, kuinka vaimo oli edelleen torjunut hänen yhteydenottonsa. Katkeruus ja hellyys sekoittuivat toisiinsa kuten aina, kun hän puhui Mariasta. Matti oli moneen moneen kertaan kertonut tarinansa näitten viime kuukausien aikana. On turhaa puhetta, että miehet ovat vähemmän tunteellisia kuin naiset. Tunneasiat ainakin Matilla ovat olleet Matilla päällimmäisinä viimeiset vuosikymmenet. Mieli palaa aina kaikkiin niihin kriittisiin tapahtumiin, jotka hänen mielestään ovat aiheuttaneet perheessä ne säröt, jotka vuosien mittaan ovat kasvaneet halkeamiksi. Kaverina olin saanut kuulla nämä tarinat yhä uudestaan. Toisen tyttären kuolema valekuristustautiin varhaislapsuudessa ja siitä vähitellen aiheutunut välirikko isän ja vanhimman tyttären väleissä ovat on pitkä ja monimutkainen tarina. (Tytär oli ollut isän lempilapsi ja kuollut tytär äidin. Kun tytär kuoli: Siinä oli ratkaisevassa roolissa kuulu Ruotsin Lapin tohtori, joka tunaroi, Matti ikäänkuin antoi tyttären äidille lohdutukseksi.)

Hän palaa yhä uudestaan kipeisiin muistoihin: Kuinka hän ensimmäisestä tilistä lyijykaivoksessa osti itselleen haitarin sen sijaan, että olisi antanut vaimon ostaa eräältä karjalaisrouvalta kauniita kudonnaisia kodin kaunistukseksi, on sellainen oman itsekkyyden kipeä muisto, joka yhä saa miehen kyyneliin neljän vuosikymmenen jälkeen tapahtuneesta.

En kuitenkaan tällä kertaa jaksanut ruveta keskittymään näihin juttuihin, kun omakin mieleni oli täynnä ongelmia. (Nuori tyttöystäväni oli jättänyt minut.) Matti oli pyytänyt buddhalaisnunnaa kävelylle kanssaan, mutta tälle ei sopinut. Minäkään en lähtenyt vaan rupesin nukkumaan väsyneenä. Sinä iltapäivänä tuntui omituisen hiljaiselta kakkoskerroksen eteläpäässä, kun kukaan ei soittanut haitariakaan. Ruoalla sitten jysähti: Mattia ei näkynyt missään. Oli pimeää, silmäpuoli, hieman dementoitunut mies yksin metsässä pakkasen keskellä. Jo talossakin Matin oli vaikeaa muistaa huoneensa sijainti saatikka sitten metsässä teitten paikat.

Lähdimme tietenkin välittömästi huutelemaan ja tutkimaan lähitienoita. Tutkimme rannat ja rakennukset. sytytimme kaikki ekokylän valot. Kylä kylpi kuin juhlavalaistuksessa. Kuulin eräässä vaiheessa kenkieni narskunnan läpi melkein epäinhimilliseltä kuulostavaa vaikerrusta. Pidin sitä pöllön huutona ja sitten sekin lakkasi. Se tuli joen takaa umpimetsästä sellaisesta suunnasta, missä Matilla ei olisi mitään syytä ja mahdollisuutta olla.

Pian katoamisesta oli ilmoitettu poliisille ja paikalle alkoi saapua autoja toinen toisensa perään. Radiossakin oli kuulemma asiasta ilmoitettu. Etsinnät käynnistyivät; paikalle saapui lämpökameralla varustettu pelastushelikopterikin. Maastot tuntevat paikkakuntalaiset lähtivät haravoimaan metsäautoteitä, me ekokyläläiset saimme käydä läpi rakennukset vielä kerran. Kului tunteja. Minusta alkoi tuntua, että tässä on Matin viimeinen ilta. Aika komea lähtö ekokylän kylpiessä valomeressä, helikopterin vispatessa ilmaa ja valaistessa taivasta ja tienoita voimakkailla valonheittimillään. Matti oli tehnyt sen, mistä hän oli joskus puhunut. Lähtenyt tästä maailmasta vapaaehtoisesti, kun nainen johon hän oli solmiutunut tuhansin sitein ei enää jaksanut elää hänen kanssaan. Itsekäs ja lapsellinen teko, jossa kuitenkin oli jotain suurta. Vanheneminen on tragedia. En osannut surra, laskin jotain typerää leikkiä.

Mutta eikö mitä. Syrjän autopartio oli saanut havainnon pyörän jäljistä, jotka johtivat kohti umpiperää, joen toisella puolen. helikopteri rupesi haravoimaan aluetta ja lämpökamera paikallisti pian uupuneen, karvalakkia heiluttavan miehen keskellä pökelikköä. Matti oli kuvitellut helikopterin olevan jotain filmaamassa. Hän oli koettanut viittomalla sitä ohjata ja raivata laskeutumisalustaa ja sitten koettanut poistua sen alta. Pelastajat olivat luulleet hänen yrittävän pakoon ja vanginneet. Pian mies oli takaisin ekokylässä, selvästi tyytyväisenä saamastaan huomiosta. Olin kuulemma tehnyt oikein, kun olin ilmoittanut hänen katoamisestaan Marialle Ruotsiin.

-Olipa toinen ääni kellossa, oli miehen kommentti, kun hän oli soittanut kotiin yöllä. Aiheesta riitti vitsailua pitkäksi aikaa. Kesti pitkään meidän kaikkien toipua epätodellisesta tunnelmasta, johon olimme kaikki joutuneet tuona muistiin painuvana yönä. Joku kertoi, että yhden etsinnän laskelmallinen hinta yhteiskunnalle on keskimäärin 200 000 mk.

Koskaan vaimo ei enää ottanut miestään takaisin asuinkumppaniksi vuoteesta puhumattakaan, vaikka se oli kaverin päämäärä. Armoton dementiasairaus vei viisaan kaverini hengenvoimat ja tuli meidänkin väliimme. Itse hänen jälkensä löytänyt oman etsintäryhmänsä johtajakin on maannut haudassa hänkin jo vuosia. Se vaikerrus oli tullut oikeasta suunnasta ja kyllä hän olikin kuulemma huudellut. Mutta välissä oli mahdoton maasto ja joki.

Fundeerauksia ikkunasta ulos katsoessa

Jää aikaa myös ikkunasta ulos katselemiseen vaikka eilen tein sekä pyörä- että kävelylenkin ja totesin ne hyviksi. Kävin myös kolmen kilometrin päässä Siwassa. Siellä ei ollut pettymyksekseni enää tarjouksia säilykkeistä: ota kolme maksa kahdesta. Hintataso on kuitenkin alhaisempi kuin kyläkaupassa. Kyläkauppaa kannattaa myös kannattaa, koska se on aivan oleellinen palvelu tällaiselle pienelle kylälle, meille vanhoille mummoille ja ukeille, joiden joukkoon alan suosiolla sopeutua. Ennen kaikkea siellä oli isoja pusseja juureksia, ja otin punajuuria sekä lanttua, koska ne eivät maksaneet juuri mitään. Veteraaniurheilijan blogissa oli puhetta juureksista, mutta olen toki niitä aiemminkin käyttänyt. Uunissa paahdetut juuressuikaleet ovat suoranainen herkku, mutta ehkä kokeilen myös soseita ja keittoja.

Vaatimattomasta ansiosidonnaisesta jää tällä menoa säästöönkin paljon, mutta mitä sen jälkeen on henkilökohtainen kysymys. Alan taipua ajatukseen eläkeputkesta, koska suurin piirtein tällä rahalla pärjäisin oikein hyvin, eikä elämän mielekkyydestä ja kiinnostavuudesta ole oikeastaan puutetta. Minulla olisi vielä kapasiteettia tehdä ansiotöitäkin ja laitan edelleen hakemuksia, mutta ne eivät tunnu purevan. Vielä eivät ole työnhakijan markkinat. Olen muutaman vuoden liian vanha. Hyväksyn, että minulle ei ole käyttöä ja olen tietenkin tyytyväinen hyvinvointiyhteiskuntaamme. Jos olisin eläkkeellä voisin paremminkin omistautua vapaaehtoistyölle, nyt se tuntuu hieman liian aikaiselta. Tällä saarellakin siihen olisi mahdollisuuksia, olen ottanut selvää.

Tärkeintä on pysyä mieleltään vireänä ja elämäänsä tyytyväisenä. Ajattelen esimerkiksi vanhempaa sisartani, joka on tyytyväinen pieneen elämäänsä. Voin kuvitella kuinka hän nauttii suuta muikistellen uusitusta kylpyhuoneestaan ja muutenkin hyvästä asumisestaan. Hän laittaa itselleen täydellisiä aterioita, kuuntelee hyvää musiikkia ja lukee hyviä kirjoja. Hänellä on kuitenkin myös pieni ystäväpiirinsä ja mielenkiintoinen vapaaehtoistyö kirjastoryhmässä, joka pitää yllä lähiön kirjastoa. Sisareni on varmaan kantavia voimia. Hän ei ole ollut ansiotyössä varmaankaan neljäänkymmeneen vuoteen. Se on varmaan minunkin tieni. Minulla on sentään omaa jälkikasvua, mitä sisarellani ei ole. Jos jään tälle saarelle ja jään mielelläni, hakeudun Punaisen ristin ja museon vapaaehtoisten seuraan. Siellä on jo paljon tuttuja ennestään.

Tein aivan oikein, kun luovuin tv:n töllöttämisestä. En juuri sitä kaipaakaan, sillä radion kautta tulee myös tv-ohjelmia ja on radion oma tarjonta, johon vasta nyt pääsen jotenkin tutustumaan. Radiota voi kuunnella ja tehdä jotakin muuta, vaikka miehelle se ei ole helppoa, tokko naisellekaan - tehdä kahta asiaa yhtä aikaa. Olen yrittänyt tutustua uudelleen BASIC-ohjelmointiin. En ollut kovin hyvä siinä nuorempana, mutta tyhjästä ei tarvitse aloittaa. Lueskelen Liberty Basicin hyviä opetusosioita. Firmasta luvattiin, että tulossa on vielä 20 %:n alennus, jos sinne kirjoittaa ja kertoo, mistä on kuullut aiheesta. 35 eurosta viidesosa on 7 €. Joten kokonainen ohjelmointikieli 28 €:lla, ei paha. Tässä on sitä paitsi hyvät ohjeet ja sosiaalinen palvelu. Liberty BASICilla voi tehdä levityskelpoisia windows-ohjelmia ja se on monta astetta helpompi ymmärtää kuin muut ohjelmointikielet. Ikinä en tule pääsemään sille tasolla, että käyttäisin edes puolta sen mahdollisuuksista, sen tiedän. Aion käyttää pontimena sitä, että opastan sitten aikoinani tyttärenpoikia ohjelmoinnin saloihin. Ei sitten haittaa vaikka he eivät olisi pätkääkään kiinnostuneita - olen kuitenkin onnistunut motivoimaan itseni. Ja jos he jaksavat keskittyä, sitä suuremmalla syyllä. Minulla on sitä paitsi vanha ohjelmani hampaankolossa - mikä on toinen motivaatio. Pystyn toivoakseni sillä tavalla tykkäämään, että tää on kivaa. Nyt se ainakin siltä tuntuu. Jos katsoisin tv:tä, sen pariin olisi helppo vaipua ja pettää itseään - kuten tein niin monta vuotta.

Aika monta vuotta täällä olen onnistunut kuitenkin kärvistelemään (kuten pohjoisessa sanotaan). Vaikka vikoja onkin, mutta ne eivät ole kuolemaksi vielä moneen vuoteen. Radiossa oli mukana syöpäsairas Jyrki Kovaleff, jonka muistan Tampereelta ihan nuorena poikana teatterin avustajana. Hän herätti ihastustamme reippaudellamme. Nytkin hän oli reipas. Silloin olin kuitenkin jo aikuinen omasta mielestäni.

Tässä iässä alkaa kuolinilmoitusten katseleminen olla kovasti lohduttavaa. Sitä ajattelee, että ähäkutti, tuokin on kuollut ja minä tässä edelleen porskutan. Miksei netissä muuten ole kuolinilmoituksia. Se olisi ehkä kuolinisku paperilehdille. Turun Sanomat oli lähettänyt advettikalenterin ja mainosti tutustumistarjousta 50 %:n alennuksella, mutta onnistuin voittamaan itseni. En ota uutta rauhanhäiritsijää. Paperilehteä tulisi kuitenkin luettua liikaa. Olen langennut tilaamaan puhelinmyyjien kautta monia muita tutustumistarjouksia, joissa on houkuttavia vehkeitä kylkiäisenä. Aion kyllä ne heti lopettaa, ottaa vain vehkeet - joita en sinänsä edes tarvitse.

Kun lehvistö on kadonnut, näen ikkunastani keltaiselle talolle, joka on hiljennyt marraskuun alusta. Åbo Kringlanin verkkosivuilla lukee, että rahoitus on loppunut. Työttömille oli kuulemma sanottu, että pidetään kuukauden tauko. Epäilen, että totuutta ei ole ehkä kerrottu, ja rahoitus voi olla ns. kiven takana. Nyt siihen on tähän mennessä pistetty melkoisesti yhteiskunnan rahaa. Tulokset ovat aika laihoja. Omalla kohdallani työpaikka oli onnenpotku. Vanhaa Siwaa on jotenkin kunnostettu, työtahti on ollut nähdäkseni aika heikko. Mummot ainakin sanovat, että työtä on tehty korkeintaan pari tuntia päivässä - ja mummot tietävät. Mutta tarvitaanko tällaisessa pienessä kylässä nuorten työpajaa, jossa olisi esim. tietokoneita. Tietokoneita on nykyään kaikilla halullisilla ja kykenevillä jo kotona. Täällä on kovin vähän työhön kykeneviä nuoria ja työttömiä ja saaren kuntakeskuksista tänne on jokaisesta aika pitkä matka. Molemmat projektit, toisen vetäjänä olin itse, ja toimin vuoden keltaisella talolla ikkunani alapuolella - olivat oikeastaan aika turhia. Paremman panoksen pystyin antamaan Sagalundin museolla ja sielläkin se oli vähän niin ja näin, mitä tulee työttömien aktivointiin. Keltaisella talolla tutustuin myös Veteraaniurheilijaan, joka vapaaehtoistyönsä vuoksi silloin kävi siellä jonkin aikaa.

Tuota Diverseboda-projektia alettiin toteuttaa kovin puhein, mutta luulenpa, että niissä oli paljon ilmaa. Sivuilla lukee: "Projekt Diverseboda har erhållit finansiering till 31.10.2007" Vanhan liikekiinteistön osti paikallinen yrittäjä/maanviljelijä, joka on varmaankin satsannut siihen paljon varoja. Jos projekti hiipuu, saako hän investoinnilleen katetta. Kuka maksaa esimerkiksi vuokraa ja kuinka kauan? Onko hänelle vuokraa tarjottu sitovasti, vai ovatko ne olleet vain suuria puheita? Toki saarella on paljon huonokuntoisia työttömiä ja eläkeläisiä monesta syystä, mutta jos tiloja pidettäisiin käytössä, pitäisi olla monta palkattua henkilöä pitämään paikkoja silmällä. Saaren vähävaraisilla syrjäytyneillä ei ole omia varoja edes matkustaa toimintakeskukseen. Löytyykö mistään rahaa ja onko siihen edes tarvetta? Tilat ovat edelleen kovasti kesken, eikä työtahti päätä huimaa. Jokainen kynnelle kykenevä yritetään työllistää. Itse olen edelleen työtön, mutta olenkin jo ikäloppu. Keltainen talo on ollut olemassa jo pari vuotta sen jälkeen kun sen kunnostimme, itse aika olennaisena työntekijänä. Talossa on tietääkseni edelleen sama vesiongelma kellarissa.

Kenellä on varaa heittää ensimmäinen kivi?

Sattuneesta syystä jouduin puhumaan jonkun kanssa aiheesta Nesara ja sanoin tietenkin, että kyseessä oli suuri huijaus. Kävin tarkistamassa ja edelleen surullisen kuuluisa Ykseyden kyyhky jatkaa uutiskirjeitään.

Aikoinaan kun hänestä kirjoitin vähän ivaillenkin ei kriittisiä juttuja näkynyt Google-haun alkupäässä. Nyt kriittiset johtavat ja käsittääkseni huijaus on paljastettu. Silti nainen jatkaa yhä. Ihmetellä täytyy, ettei sille ole saatu stoppia.

Nesara on ajallemme tyypillinen new age- tyylinen huijaus salaliittoteorioineen ja uskomattomine väitteineen. Nainen on onnistunut saamaan lukuisan joukon seuraajia ympäri maailmaa. Kongressia ja viranomaisia on pommitettu kirjein ja mielenosoituksin: Toteuttakaa Nesara!

Nesaran huijausryhmän nettisivut ovat ulkonaisesti ihan miellyttävän ja asiallisen näköiset. Oikeasti on ollut olemassa Nesara-niminen lakiehdotus, jonka sisällön nämä huijarit ovat muuttaneet. Luulen, että tuhannet ahtaalla olevat ovat tarttuneet petkutukseen kuin hukkuva oljenkorteen. Ehkä harva uskovista on tarkoituksella valehtelemassa, vaan he ovat ehkä herkkäuskoisia, hyvää tarkoittavia sieluja. Ehkä juuri tuokin Nesaraa Suomeen tuonut kaveri, jonka olen tavannutkin Ekokylässä ja hänen yhtä lahjakas kaverinsa. Viimeiseen vuoteen ei asianomaisella ole aiheesta mitään netissä. Jokohan suomukset ovat pudonneet? Silti näillä ihmisillä on hyvät koulutukset, hyvä ulosanti, taiteellisuutta ja lahjoja kosolti jne. Minua ihmetyttää tuollainen herkkäuskoisuus.

Sitä itsekin menee välillä halpaan eikä oikein ole varaa heitellä kivillä ketään.

Radioapan tar vid

Otin pois sen kauhistuttavan ukkelin tämän blogin vinjettikuvana. En tiedä, mitä hän tarkoittaa tuolla suurella pyssyllä huitoessaan. Olisi epämukavaa ajatella, että olin tekemisissä usalaisen militia-manin kanssa. Sinänsä hän on ystävällisen näköinen ja ruumiinrakennekin stemmaa. Jonakin päivänä kun saan sellaisen kuvan itsestäni, missä suupielet eivät osoita alaspäin, laitan sen esiin. Se on äidin vika. Hänenkin kuvissaan suu on samanlainen. Meillä oli tämän näköinen pieni koira, joka muistutti minua, ainakin suustaan.

Oli perustettu jopa keskusteluryhmä, joka ihmetteli tuota asetta, vaikka osanottajia olikin vain kolme, kävijöitä enemmän. Tuo punaniska oli netissä , enkä tiedä ollaanko siinä puhumassa militia-koodikieltä vai onko oikeasti kyse rotanmetsästyksestä. Ei siihen luulisi noin isoa pyssyä tarvittavan.

Jokelan tapahtumien jälkeen aseet tuntuvat entistä tympeimmiltä. Ironiaa tuon kuvan oli tarkoitus ollakin. Ammuin tietenkin armeija-aikana rynnäkkökiväärillä. En ole koskaan metsästänyt. Enimmäkseen puuluotisia räkäpäitä. En millään saanut riittävän monta osumaa tauluun, jotta olisin saanut ampumamerkin ja päässyt ns. kuntoisuuslomalle. Kiltti ja kyllästynyt kapiainen pisti lopulta lyijykynällä reiän tauluun ja pääsin siis.

Tuo uusi vinjetti on nimeltään radioapan ja se sopii hyvin minulle nykyisenä radionkuuntelu-aikanani. Ehkä uppoudun entistä enemmän sinfoniseen ja kamarimusiikkiin, sillä eilen avasin Ylen klassisen ja suorastaan olin ekstaasissa. Siellä oli joku viiltävän kaunis naisääni. Musiikki on kuin jotakin huumetta parhaimmillaan, kun se pauhaa kovaäänisistä. Siinä kerrotaan jostakin jotain ei aina voi sanoin kuvata, ollaan portilla menossa jonnekin tuntemattomaan. Radioapan on sitä paitsi tietokoneen ääressä. Se vilkuttaa kiltisti katsojalle, mikäs sen mukavampaa.

Harrastuksia

Luulenpa löytäneeni jotain todella kiinnostavaa itselleni tietokonemaailmassa. Yritin tutkia scratch- ja squeak- ohjelmointikieliä ja näen kyllä että ne ovat hienoja ja viehättäviä, mutta...

Ekokylässä käydessäni juttelin ehkä kymmenen paikkeilla olevan pojan ja hänen äitinsä kanssa. Poika on äitinsä ohjaamassa kotiopetuksessa. Kylässä ei ole hänen ikäisiään lapsia, joten voisi kuvitella, että hänelle tulee yksinäistä. Hän on yhden, erittäin kätevän ja kekseliään tuttavani poika, ja muistan hänen käyneen ekokylässä pienenä lapsena. Poika on ilmeisesti perinyt isänsä kätevyyden.

Yhteisössä asui jonkin aikaa osan aikaa eräs teknisesti erittäin pätevä kaveri, minun kaimani. Tämä on laittanut kuntoon traktoreita. Minunkin huonoon kuntoon tahtomattani saattama Natikka, eli International- traktori toimii nyt, Zetorista puhumattakaan. Poika on ollut tämän teknisen ihmeen mukana. Esimerkiksi uudistetussa kasvihuoneessa oli erittäin näppärä kattoikkunan avaamissysteemi, joka oli tämän kaiman käsityötä. Ja paljon muuta. Pajalla oli käyttämättömästä jyrsimestä muotoutumassa samantyyppinen puutarhatraktori, joita näkee Aasiassa. Se mikä hänet toi ekokylään on se, että hän on liikekumppaninsa kanssa kokeillut katalyyttiseen puhdistukseen liittyvää keksintöä entisessä lampolassa. Siellä on toiminut salainen koelaitos, jonne on ollut pääsy asukkaista vain tuolla pikkupojalla .

Nyt tämä mies oli kuitenkin ilmoittanut, että he muuttavat koelaitoksensa pois - mikä oli todella suuri menetys paikalle. Hän vaikutti myös mukavalta kaverilta kaiken lisäksi.

Joka tapauksessa pojalla on toinen aikuiskaveri, eläkkeellä oleva jumppamaikka, kuperkeikkamaisteri, kuten hän itseään kutsuu. Minusta heidän suhteensa vaikutti erittäin hyvältä. Siinä on juuri niitä yhteisöasumisen hyviä puolkia. Eri sukupolvet kohtaavat. He puuhailivat yhdessä asioita ulkosalla. Poika ajoi traktoria ja he hankkivat ja varastoivat savea tulevaa projektia varten. Tuo eläkeläismies on aikaisemmin rakentanut mm. hienon savipölkkysaunan, valitettavasti naisystävän tontille ja naisystävä on muuttanut takaisin Sveitsiin ja talo on myynnissä. Se on todellinen nähtävyys, savusauna, jonka silloin vielä kitkeriä löylyjä olen itsekin saanut maistaa. Jospa se olisi ekokylässä, se olisi melkoinen matkailuvaltti.

Tuo mies on idearikas ja taitava käsistään. Kasvihuone oli hienosti uudistettu ja hänellä on ollut hyviä ideoita ja suhteita kautta vuosien esim. ekokylän kehittämiseksi. Tosin hän väittää, että minä torpedoin parhaan idean liittymiseksi erääseen EU-projektiin vuosia sitten. Tuntuu hänen mukaansa, että suorastaan olisi alkanut sataa mannaa taivaasta. No se on toinen juttu. Hänkin on tajunnut kuinka paljon Olavilla on ollut järkeviä ideoita ja on yhäkin ja jumppamaikka on auttamassa tässä viimeisimmässä. Asia liittyy windside-tuuliturbiinin markkinointiin. Kaveri puhui lyyrisesti, kuinka hän vasta nyt on tajunnut windsiden mahdollisuudet. Kirjoitan siitä joskus toiste.

Kaveri on lapsirakas, mutta kaksi poikaa ei ole vielä hankkinut lapsenlapsia. Vanhempi heistä on apulaisprofessori New Yorkin seudulla ja opettaa mm. amerikkalaisten mustien naiskirjailijoiden kirjallisuutta siellä ja on mm. väitellyt aiheesta. Kutkuttava ajatus sinänsä: vaalea savolaispoika opettamassa mustaa naiskirjallisuutta amerikkalaisille mustille. Syystäkin isä on ylpeä!

Pojalla oli isähahmo yhteisössä; hän kyllä tapaa omaakin isäänsä aika usein. Vaikutti fiksulta ja mukavalta kaverilta, jolla kaikenlaisen ruoan syöjänä on ehkä tiettyjä vaikeuksia kasvissyöjien ekokylässä. Katsoin kuinka poika oli äitinsä kanssa opiskelemassa tietokoneen ääressä ja kerroin heille, että on olemassa hauska ohjelmointikieli, jolla voi tehdä mm. animaatioita ja ohjelmoida palikoita hiirellä siirtelemällä. Latasimme Scratchin, mutta se ei toiminut valitettavasti siinä tietokoneessa, johon sen latasimme, enkä päässyt esittelemään sen hauskuutta. Mutta tipsasin aiheesta joka tapauksessa. He voivat halutessaan perehtyä itse asiaan.

Tämä oli esipuhe aiheeseeni. Minulla on mielessäni ohjelma, jonka kirjoitin aikoinani silloisella Basicilla ja sain toimimaan. Sitten se on jäänyt ainakin 30 vuodeksi. Kirjoitin Googlen kenttään Easy programming ja sieltä tuli esille tämä kiinnostava linkki. Liberty Basic. Se on kaupallinen, mutta maksaa vain 50 $. Sen sai ladata kokeeksi ilmaiseksi. Siinä on kosolti graafisuutta ja ominaisuuksia, se on windows-ohjelma. Käskyt muistuttavat pitkälti vanhaa kunnon basicia. Olen joskus aikonut opetella Visual Basicia, hankkinut kirjan jossa oli mukana levy. Se oli minusta kuitenkin melkein liiaksi muuttunut, liian käsitteellinen. Sitäpaitsi se on kallis ohjelma, jos ostaa sen sellaisena versiona, että ohjelmia voi levittää. Jos tällä Liberty Basicilla voi tehdä levityskelpoisia ohjelmia, aion ryhtyä rustaamaan sitä omaa saneluohjelmaani. Sellainen löytyy kyllä ilmaiseksi netistä, mutta se on englanniksi (sanat voi tietenkin laittaa suomeksi). Siinä on aika karu käyttöliittymä ja sanoja ei tarkisteta kirjain kirjaimelta, johon minun ohjelmani pystyi jo aikoinaan. Tuo ohjelma liittyy amerikkalaiseen spelling-bee kulttuuriin. Luulisin edelleenkin, että saneluohjelmalla voisi olla käyttöä suomalaisessa koulussa ja voisin saada siitä jopa myyntikelpoisen, shareware-ohjelman. Edellyttäen että siihen voi liittää äänen mikrofonista. Miksei voisi? En ole vielä edes kunnolla tutkinut ohjelmaa. Tietysti basicilla voisi ohjelmoida kaikkea muuta mahdollista ja hauskaa. Se on kuitenkin pysynyt takaraivossa jotenkin, ihan nollasta ei tarvitse aloittaa. Tuo koekäytössä oleva ohjelma pysyy käytettävissä vielä kuukauden jälkeenkin, mutta 50 $ on vain 35 € ja aion ostaa lisenssin.

Eikä siinä vielä kaikki. Samalta tekijältä on netissä toimiva ilmainen Liberty Basic-ohjelmointiympäristö Run Basic, joka on samalla sosiaalinen palvelu. Valmista materiaalia on jo paljon ja kaikkia ohjelmia voi tarkastella selaimessa. Ja opetella itse ohjelmointia, jos ei sitä osaa. Luulisi, että tällainen lähestymistapa nettiin ja tietokoneisiin olisi hedelmällinen, kun ihminen näkee, ettei hän ole koneiden orja vaan pystyy saamaan ne tekemään asioita. On olemassa jopa Tiny Basic.

Tekijällä on tietenkin myös oma bloginsa. Muistan kuinka basicilla pystyi ohjelmoimaan niitä alkeellisia koneita, joista kuuluisimmat olivat Vic 20 ja Commodore 64, joiden jo pelkät nimet herättävät nostalgisia muistoja. Minulla oli Atareita (5 kpl), jotka häipyivät tyttären varastosta, kun lähdin Ruotsista. Hyllyssä on edelleen ohjelmoitavia Casio-laskimia lisälaitteineen 2 kpl, joihin kulutun paljon rahaa aikoinaan ja yksi Sharp-taskutietokone. Tietokonelehdissä oli paljon ohjelmalistauksia. Muistina käytettiin tavallisia C-kasetteja (mankka), ja siinä oli tunnelmaa kun kuuli latausäänen. Kun windowsit ja PC:t tulivat niissä, ainakin 3.xx sarjan käyttöjärjestelmissä, ehkä myöhäisemmissäkin oli piilotettuna Qbasic-ohjelmointikieli, johon ei aikomuksistani huolimatta koskaan perehtynyt. Näitäkin kutsuttiin kotitietokoneiksi. Kuvaruutuna oli useimmiten televisio. Ruotsin valtio teki jopa aikoinaan päätöksen ja Atarin konetta kutsuttiin virallisesti kansantietokoneeksi. Esikuvana oli Ranska ja sen Minitel- järjestelmä, joka lienee lopulta hidastanut ranskalaisten siirtymistä PC-maailmaan ja maailmanlaajuiseen nettiin, WWW:hen. Minitel lienee vieläkin olemassa tai on ollut pari vuotta sitten.

Jotakin ehkä menetettiin, kun siirryttiin käyttämään etupäässä valmiita ohjelmia, joitten lähdekoodia ei voinut tarkastella - vaikka en olisi tietenkään ymmärtänyt höykäsen pöläystä, koska ohjelmat ovat monimutkaisia ja kielet erilaisia. Nyt minun on ehkä mahdollista palata vähän takaisin noihin pioneeriaikoihin, jolloin ei oltu koneiden orjia vaan aktiivisia käyttäjiä. On mukavaa huomata, että vanhoilla taidoilla on ehkä käyttöä (dementian estotyössä) ja ohjelmat ovat pystyneet uusiutumaan, eivätkä ole ollenkaan vanhanaikaisia. Ehkä nousevalla polvellakin olisi jotain noudettavaa. Eihän tämänkaltainen suorastaan maailmaa paranna. Onhan webissäkin paljon aktiivisia komponentteja, koodaamisineen jne, mutta olen vakuuttunut, että ohjelmoija ei ensimmäisenä ole mummoja potkimassa, koska hänellä on parempaakin tekemistä.

Lisäys: Eikä tässäkään kaikki. Liberty-basicista on saatavilla aivan ilmainen ja laillinen versio nimellä Just Basic, jonka latasin äsken. Sillä voi tehdä jopa kaupalliseen käyttöön ohjelmia ja olen kovasti kiinnostunut saanko omani, yli kolme vuosikymmentä muhineen ideani toimivaksi ohjelmaksi.